GP 243/2021

1.1Tausta

1.2Valmistelu

Ympäristönsuojelulain 89 §:n ja jätevakuussääntelyä tarkistamista on valmisteltu ympäristöministeriössä virkatyönä vuoden 2020 keväästä lähtien. Säännösten kehittämistarpeista on käyty keskusteluja vuodenvaihteessa 2020—2021 ympäristönsuojeluviranomaisten sekä keväällä 2021 elinkeinoelämän edustajien kanssa. Aihetta käsiteltiin syksyllä 2020 ympäristöministeriön valtion ympäristönsuojeluviranomaisille järjestämillä neuvottelupäivillä. Kokonaisuudesta järjestettiin 16.2.2021 verkossa kaikille avoin kuulemistilaisuus, jossa oli mahdollisuus esittää näkemyksiä alustavista säännösehdotuksista. Tilaisuudessa etukäteen valmistellun kommenttipuheenvuoron esittivät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, aluehallintoviraston, Suomen kuntaliitto ry:n, Suomen luonnonsuojeluliitto ry:n sekä Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n edustajat.

Liha-luujauhon polttoa koskien ehdotusten valmistelu aloitettiin tammikuussa 2021. Valmistelu on tehty virkatyönä ympäristöministeriössä. Valmistelussa on tehty yhteistyötä maa- ja metsätalousministeriön sekä Ruokaviraston kanssa.

Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten vanhojen päätösten julkaisemista koskevat ehdotukset on valmisteltu virkatyönä yhteistyössä ympäristöministeriössä ja oikeusministeriössä.

Lausuntokierros hallituksen esitysluonnoksesta järjestettiin ajalla 18.8.—17.9.2021 lausuntopalvelu.fi-palvelussa. Lausuntoja pyydettiin 45 taholta: ELY-keskuksilta, aluehallintovirastoilta, useilta ministeriöiltä, elinkeinoelämän järjestöiltä, ympäristöjärjestöiltä sekä hallintotuomioistuimilta. Myös jakelulistan ulkopuolisilla oli mahdollisuus antaa lausuntonsa. Lausunnot saatiin 34 taholta.

Hallituksen esitysluonnosta on käsitelty Kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa 7.12.2021.

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella YM005:00/2020.

2.1Lainsäädäntö ja käytäntö

2.2Nykytilan arviointi

3.1Ympäristöluvan muuttaminen

Ympäristönsuojeluviranomaisilta saatujen tietojen mukaan 89 §:n soveltamisessa on havaittu ongelmia, joita tällä esityksellä on tarkoitus osaltaan korjata. Erityisesti pykälän 2 momenttiin sisältyvän aloitemenettelyn soveltamisessa on havaittu ongelmaksi se, että lupaviranomainen ei saa kaikissa tapauksissa hankittua toiminnanharjoittajilta riittäviä selvityksiä valvontaviranomaisen tekemän aloitteen käsittelemiseksi ja tästä syystä asioiden käsittelyjä on jäänyt sillensä lupaviranomaisessa. Lain 89 §:n aloitemenettelyn toimivuuden parantamisen myötä muun muassa eri aikoina annettujen lupamääräysten ajantasaistaminen helpottuisi, mikä tukisi osaltaan ympäristönsuojelun tason kehittämistä sekä toiminnanharjoittajien tasapuolista kohtelua.

3.2Jätteenkäsittelyn vakuus

Jätteenkäsittelyn vakuussääntelyn tarkistamisella pyritään tukemaan jätteenkäsittelyn vakuusmäärien ajantasaistamista ja riittävyyttä mahdollisissa vakuuksien realisoimistilanteissa, minkä johdosta esimerkiksi konkurssitilanteissa ei jouduttaisi turvautumaan rahoitukseen valtion talousarviosta tarvittavien jätehuoltotoimien suorittamiseksi. Tältä osin esityksellä toteutettaisiin osaltaan myös pääministeri Marinin hallitusohjelman kirjausta kaivostoiminnan ympäristönsuojelun parantamiseksi: ”vakuussääntelyä kehitetään siten, että ympäristölliset vastuut hoidetaan kaikissa tilanteissa”. Vakuuslupamääräysten muuttamista tukevilla säännösehdotuksilla, samoin kuin vakuuksien soveltamisalaa koskevan säännöksen tarkistamisella pyritään myös tukemaan toiminnanharjoittajien tasapuolista kohtelua, kun niin vakuusmäärät kuin vakuuden soveltamisalaa koskevat tulkinnat yhtenäistyvät.

3.3Liha-luujauhon poltto

Liha-luujauhon polton osalta esityksen tavoitteena on varmistaa, että liha-luujauhon polttoa koskevat ympäristönsuojeluvaatimukset sekä valvontaviranomaisten toimivallat ovat selkeitä. Esityksen tavoitteena on myös säätää sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen mahdollistama poltto-olosuhdevaatimusten siirtymäaika lakitasolla, jotta vältettäisiin epäselvyys siirtymäajan myöntämisen toimivaltaisesta ympäristöviranomaisesta tilanteissa, jossa toiminta ei edellytä ympäristölupaa.

3.4Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten vanhojen päätösten ja niihin sisältyvien henkilötietojen julkaiseminen yleisessä tietoverkossa

Sääntelyn tarkoituksena on edistää ympäristötiedon saatavuutta sekä turvata vanhoihin päätöksiin sisältyvien asianosaisten henkilötietojen suoja rajaamalla yleisen tietoverkon kautta nähtävillä olevien henkilötietojen julkaiseminen ainoastaan välttämättömiin tietoihin. Tarkoituksena on selkeyttää voimassa olevaa lainsäädäntöä lisäämällä tarpeelliset säännökset ympäristönsuojelulakiin ja vesilakiin vanhojen päätösten ja niiden sisältämien välttämättömien henkilötietojen julkaisemiseksi yleisessä tietoverkossa. Vanhoilla päätöksillä tarkoitettaisiin ympäristönsuojelulain nojalla annettuja päätöksiä, jotka on annettu nykyistä ympäristönsuojelulakia edeltäneen ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla, ja vesitalousasioita koskevia päätöksiä, jotka on annettu ennen 1.5.2019.

Vesitalousasian vireilletulosta tehtävää merkintää koskevan säännösehdotuksen tarkoituksena on selkeyttää henkilötietojen käsittelyn oikeusperustaa.

4.1Keskeiset ehdotukset

4.2Pääasialliset vaikutukset

5.1Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.2Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Vaikka vakuusjärjestelyt kuuluvatkin niin sanotun ensisijaisen ympäristövastuun piiriin, eri maiden ympäristölainsäädäntöön sisältyviä vakuusjärjestelyjä on käsitelty osana erilaisten rahoitusjärjestelyjen vertailua selvityksessä ”TOVARAMA — Toissijaisen ympäristövahinkovastuun rahoitusmallien vertailu” (Jouko Tuomainen, Mari Pihalehto, Petrus Kautto, Kai Kokko, Tuula Linna, Emmi Vähä, Outi Pyy; Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:14; linkki: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162131 ).

Kanadassa provinssien sääntelyn nojalla kaivoksia operoivien toiminnanharjoittajien on asetettava vakuus turvaamaan kaivostoimintansa ennallistamis- ja jälkitoimivelvoitteiden täyttämistä (esimerkiksi maksukyvyttömyystilanteessa). Öljy- ja kaasuputkistotoimialalla putkia operoivat toimijat voivat valita osallistuvansa toimialan yhdessä perustamiin vakuusrahastoihin (pooled fund). Öljy- ja kaasutoimialan sekä kaivosteollisuuden ohella muidenkin ympäristön pilaantumisen riskiä (esimerkiksi jätteiden käsittelyä harjoittavien toiminnanharjoittajien) on asetettava provinssien ympäristösääntelyn edellyttämiä vakuuksia ympäristövelvoitteidensa takaamiseksi.

Australiassa kaivostoiminnan harjoittajien edellytetään asettavan vakuuden kattamaan kaivoksen lopettamiskustannuksia. Poikkeuksena Länsi-Australia on ottanut käyttöön kaivosten ennallistamisrahaston (Mining Rehabilitation Fund), minkä myötä aiemmista kaivoskohtaisista lopettamisvakuuksista on päätetty luopua. Queenslandissa on uusittu kaivos- ja energiatoimialan vakuusjärjestelmä (Financial Provisioning Scheme; Mineral and Energy Resources (Financial Provisioning) Act). Järjestelmän myötä toiminnanharjoittajan tulee asettaa vakuus, joka toiminnalle määriteltävän riskitason perusteella joko määrätään maksettavaksi yhteiseen rahastoon (pooled fund) tai asetettavaksi rahavakuutena (esim. pankkitakaus tai vakuutus). Vakuuden suuruus määritellään arvioitujen kunnostuskustannusten suuruuteen perustuen kehitetyllä laskentamallilla. Vakuusjärjestelmän hallinnosta ja valvonnasta vastaa tätä varten nimetty uusi valvojaviranomainen (scheme manager).

Ranskassa IPPC -laitoksilta ja jätteen käsittelypaikoilta, “SEVESO” -laitoksilta, kaatopaikoilta, kaivoksilta ja jätteiden kansainvälisiltä siirroilta edellytetään vakuutta. Ympäristöluvanvaraisten laitosten vakuuksia koskee 5.5.2012 annettu asetus, jonka mukaan vakuus voi olla myös alan toimijoiden yhteinen rahasto. Lisäksi hallintoviranomainen (prefekti) voi vaatia ylimääräistä vakuutta sellaista onnettomuustilanteissa tapahtuvaa maaperän tai pohjaveden saastumisen varalta, jota ei voida välittömästi korjata toiminnan aikana kuten vuotoa rakennuksen alla.

Tanskan ympäristönsuojelulain (Lov om miljøbeskyttelse) 39a § mukaisesti jätettä käsittelevien toiminnanharjoittajien on asetettava vakuus, jotta jätteiden loppukäsittelyn kustannukset eivät jää viranomaisten maksettavaksi. Lisäksi Tanskassa on käytössä alan yhteinen vakuusrahastojärjestely autopurkamo- ja kierrätystoimialalla sekä sähkö- ja elektroniikkaromun (WEEE) tuottajien piirissä.

Belgian Flanderissa maaperän kunnostustoimien rahoitusta turvaa maaperänsuojelusääntelyn edellyttämä puhdistamisvakuus, jonka asettamista edellytetään, kun pilaantunut tai mahdollisesti pilaantunut alue (jonka puhdistamista ei vielä ole täysin suoritettu) vaihtaa omistajaa. Vakuuden tehtävä on tällöin kattaa maaperän puhdistamisen kustannukset, jos puhdistamisesta vastuussa oleva taho ei myöhemmin suoriutuisikaan puhdistamisvelvoitteistaan.

Alankomaissa ympäristön kannalta merkittävää toimintaa koskevan asetuksen (Activiteitenbesluit milieubeheer) nojalla polttoaineen jakeluasemia, joilla on maanalaisia öljysäiliöitä, operoivien toiminnanharjoittajien on asetettava vakuus turvaamaan maaperän pilaantumisen torjunta- ja puhdistustoimia. Alan toimijat voivat liittyä yhteisesti perustettuun vakuusrahastoon täyttääkseen lakisääteisen velvoitteensa vakuuden asettamisesta.

Vakuusjärjestelyiden toteutus- ja rahoitusvaihtoehtoja sekä soveltuvuutta eri toimialoille on tarkasteltu European Union Network for the Implementation and Enforcement of Environmental Law -verkoston selvityshankkeessa Financial Provision for Environmental Liabilities — Practical Guide 2017/22 (linkki: https://www.impel.eu/wp-content/uploads/2019/01/FR-2017-22-Financial-Provisions-for-Environmental-Liability-A-Practical-Guide-updated-November-2018.pdf ). Euroopan komissio on julkaissut keväällä 2021 ohjeistuksen kaivostoiminnan sulkemistoimista sekä vakuuksien laskemisesta ja säännöllisestä päivittämisestä (linkki: https://op.europa.eu/fr/publication-detail/-/publication/cdb0af5d-8b8d-11eb-b85c-01aa75ed71a1 ). Ohjeessa käsitellään muun muassa yksityiskohtaisesti vakuuksien laskemisessa huomioon otettavia kustannuseriä sekä esimerkkejä kustannusten määristä.

6.1Ympäristöluvan muuttaminen

Vaasan hallinto-oikeus katsoi, että ympäristönsuojelulain 89 §:n 2 momentin 2 kohtaa koskeva ehdotus on linjassa lain 16—18 §:n pilaantumiskeltoja koskevien säännösten kanssa ja piti ehdotusta kannatettavan. Osa lausunnonantajista tulkitsi säännöksen sanamuodon muutoksen (”toiminnasta voi aiheutus tässä laissa kielletty seuraus”) laskevan luvanmuutoskynnystä (muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö) ja monet lausunnonantajat pelkäsivät kyseisen luvanmuutoksen edellytyksen muuttuvan nykyistä tulkinnanvaraisemmaksi ja sen soveltamisen toiminnanharjoittajan kannalta ennakoimattomammaksi. Ulkoministeriö nosti lausunnossaan esiin mahdollisen riskin CETA-sopimuksen kannalta. Ministeriö esitti, että muutoksen myötä säännöksen nojalla tehty toimenpide saatettaisiin tulkita Suomen ja Euroopan unionin investointisopimusten velvoitteiden vastaiseksi mielivaltaiseksi ja/tai huonoksi kohteluksi tai nostaa tilanteesta riippuen kysymyksen epäsuorasta pakkolunastuksesta, mikä saattaisi tapauskohtaisesti johtaa investointisuojasopimuksen mukaiseen kanteeseen ja mahdollisiin korvausvaatimuksiin. Jotkut lausujat kiinnittivät huomiota säännösehdotusta koskevassa lausunnossaan vireillepanijoiden joukkoon, erityisesti haitankärsijän tai rekisteröidyn yhdistyksen aloiteoikeuden osalta.

CETA-sopimuksen investointisuojasäännöksiin sisältyvän kohtuullisen ja yhdenvertaisen kohtelun vaatimisen rikkomuksena mainitaan muun muassa ilmeisen mielivaltainen kohtelu (8.10 artiklan 2 kohta). Voidaan kuitenkin katsoa, että mielivaltaisuutta vastaan hallintomenettelyssä suojaa muun muassa perustuslakimme 2 §:n 3 momentissa turvattu laillisuusperiaate, hallinnon oikeusperiaatteet (hallintolain 6 §) sekä virkavastuuta koskevat säännökset, joiden noudattamista valvotaan viime kädessä ylimpien laillisuusvalvojien toimesta. Lisäksi kansallinen sääntelyoikeus on vahvistettu sopimuksessa myös pakkolunastuksen täsmennetyssä määritelmässä (sopimusartikla 8.12, sekä liite 8 A), jolloin kansallinen lainsäädäntö ei sen mukaisesti voisi muodostua epäsuoraksi pakkolunastukseksi. Lausuntopalautteen perusteella säännöksen perusteluja täsmennettiin muun muassa lain 16—18 §:ää koskevien perustelujen ja oikeuskäytännön sekä lain yleisten periaatteiden soveltamisen osalta (muun muassa ennaltaehkäisy- ja varovaisuusperiaate).

Valtaosa lausunnon antajista piti ehdotusta uudeksi 89 §:n 3 momentiksi perusteltuna ja kannatettavana muun muassa hallitusohjelman toteuttamisen sekä oikeustilan selventämisen kannalta. Joissakin lausunnoissa nostettiin esiin kysymys, onko uusi säännös vakuuslupamääräyksen tarkistamisesta tarpeen, kun määräystä voidaan jo muuttaa jo nykyisen 89 §:n 2 momentin 1 ja 5 kohdan perusteella, minkä lisäksi vakuutta voidaan tarkistaa myös 29 §:n soveltamisen yhteydessä (YTP ry, Kaivosteollisuus ry). Lausunnoissa esitettiin myös näkökulma ehdotuksen mahdollisista yhteisvaikutuksista 59 §:ään ja 61 §:ään esitettävien muutosten kanssa, jolloin ehdotus voisi johtaa toiminnanharjoittajien kustannusten ja lupaviranomaisen hallinnollisen taakan nousuun. Aloiteoikeuden rajausta ehdotuksessa kritisoitiin liian tiukaksi (myös 2 momentin mukaiset ja haitankärsijät tulisi huomioida perustuslain 20 §:n 2 momentin noudattamiseksi) sekä liian löysäksi (aloiteoikeus voitaisiin rajata vain valvontaviranomaiselle). Indeksiin sidotun vakuuden muuttamista koskevan ehdotuksen osalta kysyttiin asiaan sovellettavasta menettelystä ja kenen aloitteesta menettelyyn ryhdyttäisiin sekä esitettiin, sopisiko säännös paremminkin 61 §:n yhteyteen (oikeusministeriö, Uudenmaan ELY-keskus). Lisäksi kiinnitettiin huomiota siihen, että indeksin perusteella voi olla myös tarpeen laskea vakuuden määrää.

Kuten säännöksen perusteluissa todetaan, vakuuslupamääräyksen muuttamista koskevassa säännöksessä tarkoitettujen viranomaisten voidaan katsoa olevan parhaassa asemassa arvioimaan vakuuden riittävyyttä kyseisestä toiminnasta käytössään olevien tietojen perusteella. Haitankärsijä taikka 186 §:ssä tarkoitettu rekisteröity yhdistys tai säätiö voisivat saattaa huomionsa vakuuden mahdollisesta riittämättömyydestä tai muutoin sen puutteista valvontaviranomaisen tietoon, joka voisi tarvittaessa tehdä lupaviranomaiselle aloitteen vakuuslupamääräyksen muuttamiseksi. Aloitemenettelyn kohdistuessa hyvin rajattuun luvanmuutosperusteeseen ja edellä mainitut seikat huomioiden voidaan katsoa, ettei ehdotus ole ristiriidassa perustuslain 20 §:n eikä Suomen kansainvälisten velvoitteiden (erityisesti Århusin sopimus) kanssa. Lausuntojen perusteella indeksitarkistusta koskeva säännös siirrettiin 61 §:ään ja samalla säännösehdotusta ja sen perusteluja täydennettiin asiassa noudatettavan menettelyn sekä indeksiä kuvaavan tekstin osalta.

Lain 89 §:n uudessa 4 momentissa esitetyissä säännösehdotuksissa kiinnitettiin huomiota ensinnäkin aloitteiden tekijöiden selvittämisvelvoitteeseen, toiminnanharjoittajan aiemmin toimittamiin selvityksiin ja toisaalta viitattiin lain 40 §:n 2 momentin vähäiseen soveltamiseen, mikä saattaisi viitata selvitysten teettämiseen liittyvän joitakin käytännön haasteita. Monet lausujat pitivät ehdotuksia momenttiin tarpeellisina aloitteiden käsittelyn etenemiseksi. Toiminnanharjoittajan velvoittamisen ja lain 175 §:n mukaisen hallintopakon suhde jäi joidenkin lausujien mielestä ehdotuksesta epäselväksi. Uhaksi selvitysten toimittamatta jättämiselle ehdotettiin myös luvan raukeamista (Hämeen ELY-keskus, aluehallintovirastot) tai luvan määräaikaiseksi muuttamista (aluehallintovirastot, Kansalaisten kaivosvaltuuskunta), minkä lisäksi aluehallintovirastot esittivät yhteisessä lausunnossaan myös mahdollisuutta säätää lupaviranomaisille mahdollisuus hallintopakon käyttämiseen tai luvanhaltijan velvoittamista valvontaviranomaisen toimesta selvitysten toimittamiseen. Esityksen jatkovalmistelussa luvan rauettamista tai määräaikaiseksi muuttamista pidettiin niin pitkälle menevänä puuttumisena luvan pysyvyyteen, ettei niitä katsottu mahdollisiksi muun muassa perustuslain reunaehtojen rajoissa. Lupaviranomaisen toimivaltuuksien muuttaminen hallintopakkoasioissa taas edellyttäisi lain nykyiseen systematiikkaan merkittävää muutosta, minkä vuoksi sitä ei tässä vaiheessa pidetty toteuttamiskelpoisena. Toiminnanharjoittajan velvoittamista koskevaa ehdotusta on käsitelty jaksossa 5.1.1. Pykälän uutta 4 momenttia tarkistettiin lisäämällä siihen maininta kohtuullisesta määräajasta, minkä lisäksi säännöksen perusteluja täydennettiin selostamalla säännöksen suhdetta lain 175 §:ään (1 ja 3 kohta). Lisäksi momentin jälkimmäinen osa selvitysten teettämisestä siirrettiin 5 momentin yhteyteen.

Päätösluonnoksesta kuulemista (89 §:n uusi 5 momentti) koskevassa lausuntopalautteessa ehdotusta pidettiin hyvänä erityisesti mahdollisten virheiden korjaamisen tarkoituksessa ja esitettiin, voisiko menettely tulla sovellettavaksi muissakin lupa-asioissa (muun muassa Ek ry, Energiateollisuus ry, Finavia Oyj, Uudenmaan ELY-keskus). Eräissä lausunnoissa nostettiin esiin näkökulma, voiko menettely johtaa eri osapuolten eriarvoiseen kohteluun, jos toiminnanharjoittaja asetettaisiin esimerkiksi haitankärsijöitä parempaan asemaan kuulemisessa (korkein hallinto-oikeus, oikeusministeriö, Hämeen ELY-keskus, SLL Lapin piiri ry). Oikeusministeriö esitti kriittisen näkemyksen ehdotuksen yhteensopivuudesta sääntelyjärjestelmämme kanssa ja viittasi ympäristönsuojelulain ja hallintolain jo nykyisin sisältämiin menettelysäännöksiin. Lisäksi ministeriö viittaisi julkisuuslakiin, jonka mukaan valmisteluun liittyvät asiakirjat pääsääntöisesti eivät ole julkisia, sekä hallintolain 31 §:ään viranomaisen selvittämisvelvollisuudesta. Lisäksi esitettiin huoli siitä, voiko menettely johtaa useaan kuulemiskertaan, jos luonnosta muutetaan kuulemisen perusteella, sekä siitä, johtaisiko menettely lisääntyneeseen muutoksenhakuun (aluehallintovirastot, korkein hallinto-oikeus, Kaivosteollisuus ry). Ylipäätään normaalista poikkeavana pidetystä hallintomenettelystä säätämiselle edellytettiin painavia perusteita (oikeusministeriö, korkein hallinto-oikeus). Lausuntojen perusteella säännösehdotusta korjattiin siten, että se ilmaisee paremmin kuultat tahot sekä muun muassa suhteen hallinnon yleislakien soveltamiseen. Päätösluonnoksesta on tarkoitus kuulla yhtäläisesti kaikkia osapuolia, joita kuullaan aloitemenettelyyn muutoinkin sovellettavan 96 §:n nojalla.

Korkein hallinto-oikeus ja Hämeen ELY-keskus katsoivat lisäksi lausunnoissaan, että esityksessä ehdotetut muutokset eivät ratkaise ongelmia, joita on aiheutunut lupien määräaikaisesta tarkistamisesta luopumisesta. Aluehallintovirastot toivoivat lakiin palautettavan tarpeellisin osin uudistettuna harkinnanvarainen lupamääräysten tarkistamismenettely, joka voisi tulla vireille esimerkiksi valvontaviranomaisen vaatimuksesta. Vaasan hallinto-oikeus katsoi, että muutosehdotusten tavoitteet voitaisiin savuttaa jo olemassa olevia säännöksiä käyttäen ja oikeusministeriö kiinnitti huomiota pykälän soveltamisesta olevaan vähäiseen kokemukseen. MTK ry viittasi myös parhaillaan laadittavaan ympäristönsuojelulain toimivuusarviointiin. Kuntaliitto piti muutoksia kokonaisuutena kannatettavina sekä selventävän ja yhtenäistävän lain soveltamista.

6.2Jätteenkäsittelyn vakuus

Useat lausunnonantajat pitivät ajatusta jätteenkäsittelyn vakuuden soveltamisalan tarkentamisesta ehdotetussa 59 §:n 1 momentissa hyvänä (muun muassa Kemianteollisuus ry, YTP ry, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Syke, Uudenmaan ELY-keskus, aluehallintovirastot). Eräissä lausunnoissa kuitenkin katsottiin tarpeelliseksi tuoda vakuuden soveltamisalan rajaus vielä selvemmin esiin pykälästä (muun muassa EK ry, Energiateollisuus ry). Kriittisesti esityksessä ehdotettuun säännökseen suhtautuivat oikeusministeriö, Teknologiateollisuus ry sekä Metsäteollisuus ry. Korkein hallinto-oikeus katsoi säännöksen voivan aiheuttaa käsitteellistä tai systemaattista sekaannusta. Uudenmaan ELY-keskus ja Vaasan hallinto-oikeus ehdottivat lausunnoissaan säännöksen tarkistamista siten, että vakuutta vaadittaisiin toiminnassa syntyvän tai muodostuvan jätteen perusteella, minkä lisäksi Vaasan hallinto-oikeus ehdotti varastoinnin mainitsemista pykälässä. Lausuntojen perusteella säännöstä muokattiin siten, että siitä tulisi selvemmin esiin jätteiden syntyminen muulla perusteella luvanvaraisen toiminnan harjoittajan toiminnassa. Vastaavasti säännöksen perusteluja tarkistettiin siten, että soveltamisalan täsmentämisessä olisi kyse omassa toiminnassa muodostuvien merkittävien jätemäärien käsittelystä varastoimalla tai muutoin siten, että kyse voi olla ammatti- tai laitosmaisen käsittelyn lisäksi myös muusta jätehuoltotoiminnasta, joka vaatisi vakuuden muun muassa määränsä tai vaarallisuutensa vuoksi.

Kainuun ELY-keskuksen ja SLL Lapin piiri ry:n lausunnoissa otettiin kantaa jätteenkäsittelyn vakuuden soveltamisalan laajentamisesta myös sellaisiin toimiin, jotka eivät liity suoraan jätehuoltoon ja joilla kuitenkin on (merkittäviä) ympäristövaikutuksia, jos toiminnanharjoittaja ei huolehdi näiden vaikutuksien ehkäisemistä ja vähentämisestä. Tällaisina toimina mainittiin erityisesti eräitä kaivostoiminnasta aiheutuvia toimia, kuten avolouhoksen ja maanalaisen kaivoksen ympäristöturvallisuuden varmistaminen kaivannaisjätteiden takaisinsijoittamisen ja sulkemisen yhteydessä; avolouhoksen ja maanalaisen kaivoksen ylivuotovesien aiheuttamat ympäristövaikutukset toiminnan päätyttyä, jos vesiä ei asianmukaisesti käsitellä; kaivosalueella olevat pilaantuneet maat, jotka eivät ole suoraa seurausta jätehuollosta. Kainuun ELY-keskus piti tämän vuoksi 59—61 §:ään esitettyjä muutoksia riittämättöminä, jotta kaivosten vakuuskokonaisuus käsittäisi kaikkien kaivosten sulkemistoimien kustannukset. Kainuun ELY-keskus viittaa lausunnossaan EU:n komission keväällä 2021 julkaisemaan ohjeeseen ”Guidelines for Mine Closure Activities and Calculation and Periodic Adjustment of Financial Guarantees”, joka sisältää ohjeistusta ja suosituksia kaivosten sulkemistoimiin ja vakuuden säännölliseen päivittämiseen liittyen. SLL ja Kansalaisten kaivosvaltuuskunta toivat lausunnoissaan esiin, että vakuuksien olisi käsitettävä kaivannaisjätteiden käsittely siten, että pinta- tai pohjavesien, maaperän tai ilman taikka muuta ympäristön pilaantumista ei tapahdu eikä vesipuitedirektiivin ympäristölaatunormeja ylitetä pitkienkään aikojen kuluessa. Vaasan hallinto-oikeus otti esiin mahdollisuuden laajentaa 60 §:n sääntely kattamaan kaivannaisjätteen jätealueelta suotautuvien vesien ja niiden leviämisen estämiseksi tehtävien toimenpiteiden sekä kaivosten ylivuotovesien käsittelystä aiheutuvat kustannukset. Monia edellä mainittuja kaivosten vakuuksiin liittyvä seikkoja on tarkoitus käsitellä valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminnan osana toteutettavassa kaivosten jätevakuuksien soveltamisalan laajentamista koskevassa selvityksessä (2021—2022).

Aluehallintovirastot kiinnittivät lausunnossaan huomiota siihen, että vakuussääntelyn ulkopuolelle jäävät pääosin aineet ja esineet, jotka eivät ole toiminnan aikana jätettä. Monilla teollisuuslaitoksilla on käytössä suuria määriä vaarallisia kemikaaleja, joista toiminnan loppuessa voi muodostua jätteitä. Eräissä lausunnoissa (muun muassa Kemianteollisuus ry, YTP ry) on korostettu valmisteilla olevan toissijaisen ympäristövastuujärjestelmän ja vakuuksien yhteensovittamista. Pirkanmaan ELY-keskus toteaa, että tarve vakuuden realisointimenettelyn aloittamiselle syntyy usein toiminnanharjoittajan laittoman tai ympäristöluvanvastaisen toiminnan perusteella. Vakuuden realisoiminen näissä tilanteissa ei nykyisen sääntelyn puitteissa ole mahdollista, ja ELY-keskus esittää, että lainsäädäntöä tulisi jatkossa kehittää myös tämän huomioon ottamiseksi. SLL ja Kansalaisten kaivosvaltuuskunta katsovat, että osa jätevakuudesta olisi varattava myös ennakoimattomiin kuluihin, jolloin vakuudella voitaisiin kattaa osin myös jo hylättyjen tai suljettujen kaivosten saneeraamis- ja puhdistuskustannuksia.

Vakuussääntelyn kehittämisessä on huomioitava vakuuden käyttötarkoituksen asettamat ehdot sille, millaisia kustannuksia sillä voidaan kattaa. Kustannusten tulisi olla ennakoitavissa vakuuden asettamisen tai sen muuttamisen yhteydessä. Tästä johtuen myöskään lain tai luvan vastaisia toimia ei voida kattaa vakuudella, vaan ne jäisivät parhaillaan valmisteltavan ympäristövahinkojen toissijaisen korvausjärjestelmän (TOVA) piiriin, jos korvattavuuden edellytykset muutoin asianomaisessa tapauksessa täyttyvät. Samoin edellytyksin TOVA-järjestelmän piiriin kuuluisi myös muun muassa prosessiteollisuudessa käyttämättä jääneiden aineiden, kuten kemikaalien, muuttuminen jätteeksi toiminnan äkillisen loppumisen vuoksi.

Ehdotettua 59 §:n 2 momenttia vakuudella katettavista kustannuksista pidettiin monissa lausunnoissa perusteltuna (SLL, Kainuun ELY-keskus, Kuntaliitto, Metsäteollisuus ry, YTP ry, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Kalatalouden keskusliitto, Uudenmaan ELY-keskus). Toisaalta Vaasan hallinto-oikeus toi esiin kaivannaisjätteen jätealueen perustamista koskevan päätöksen, joka ei sisällä vielä yksityiskohtaisia määräyksiä alueen käytöstä poistamisesta ja siihen liittyvistä toimista, minkä johdosta momentti voisi käytännössä osoittautua lupapäätöksessä olevien puutteiden johdosta vakuuden käyttämistä rajaavaksi. Oikeusministeriö huomautti, että realisoinnista säädetään muutoin ehdotetussa 61 a §:ssä. Aluehallintovirastot huomauttivat, että ehdotuksen myötä luvassa tulisi entistä tarkemmin tarkastella, mitä vakuudella tulee voida suorittaa kyseisen toiminnan osalta. Virastojen lausunnossa toivottiin avattavaksi perusteluissa, minkälaisia toimia on ajateltu jätevakuudella katettavan. Lausuntopalautteen perusteella ehdotetusta 59 §:n 2 momentissa päätettiin luopua kuitenkin siten, että uudessa 61 b §:ssä vakuuden realisoinnista todettaisiin, että vakuus voidaan käyttää teettämistoimien kustannusten kattamiseksi. Lisäksi vakuuden asettamista koskevan 61 §:n muuttamista koskevissa perusteluissa todetaan, että vakuuden laskennan perusteet on syytä tuoda vakuuslupamääräyksen perusteluissa selvästi esiin.

Lain 60 §:n 1 momenttiin ehdotettuun muutokseen, jonka mukaan vakuuden määrässä on huomioitava, että toimet tekee muu kuin toiminnanharjoittaja tai viranomainen, yhtä monta lausunnonantajaa suhtautui myönteisesti ja kielteisesti. Koska säännöksessä on kyse melko yksityiskohtaisesta sääntelystä, päätettiin se saatujen lausuntojen perusteella poistaa laista. Sen sijaan tämä vakuuden asettamiseen liittyvä näkökulma todetaan 61 §:n muuttamista koskevissa perusteluissa.

Myös vakuuden riittävyyttä ja oikeellisuuta koskevaa määräaikaista arviointia sekä tästä johtuvaa vakuuslupamääräyksen mahdollista muuttamista koskeva 61 §:n 1 momentin muutosehdotus jakoi lausunnonantajia. Vaasan hallinto-oikeus epäili ilmoittamisvelvollisuuden tarpeellisuutta, koska katsoi, että muutokset, jotka voivat olennaisesti muuttaa vakuuden määrää, ovat käytännössä sellaisia, joista toiminnanharjoittajan on ilmoitettava valvontaviranomaiselle jo muiden säännösten perusteella. Valvontaviranomaisen on arvioitava tilannetta säännönmukaisessa valvonnassaan ja esitettävä muutosta 89 §:n nojalla ja kaivostoiminnassa vakuuden tarkistukset tehdään kaivannaisjätesuunnitelman esittämisen yhteydessä. Myös YTP ry totesi, ettei riittämättömyyden tule johtaa kaikissa tilanteissa luvanmuutoksen vireille laittamiseen, kun indeksitarkistukset ja luvan muuttaminen olennaisen muutoksen johdosta kattaisivat jo osan tilanteista. Lisäksi lausunnoissa esitettiin näkemyksiä tarkastelun sopivasta aikavälistä: osa piti esimerkinomaisesti perusteluissa esitettyä viittä vuotta liian pitkänä, osa taas liian lyhyenä aikavälinä. Myös ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin seurauksista esitettiin kysymys (oikeusministeriö, Finanssiala ry). Lisäksi Uudenmaan ELY-keskus esitti, että jatkossakin tulisi olla mahdollisuus määrätä luvassa arvioinnin perusteella tehtäväksi vakuuden muutosesitys lupaviranomaiselle. Kuntaliitto katsoi lausunnossaan, että määräaikainen vakuuden määrän arviointi lisää valvontaviranomaisen työmäärää. Liitto piti ilmoitusvelvollisuutta kuitenkin hyvänä asiana, sillä valvontaviranomainen ei valvonnan voimavarojen vähyyden vuoksi aina pysty havaitsemaan jätteen määrien kasvua.

Vakuusmäärien oikea mitoittaminen suhteessa toiminnan ympäristöriskeihin on osa lupaviranomaisen harkintaa, ja vakuuden määrän tulisi muuttua toiminnanharjoittajan toiminnan riskien muuttuessa. Vakuuden mitoittaminen lupapäätöksessä oikealle tasolle ei aina ole mahdollista: toiminnan riskit voivat itsessään olla käytännön viranomaistyössä toisinaan vaikeasti ennakoitavia tai toimintatapojen tai prosessissa käytettyjen ja jätteeksi muodostuvien aineiden riskit on ollut mahdollista tunnistaa vasta luvan myöntämisen jälkeen. Vakuuden riittävyyden arviointi on puolestaan jo nykyisin osa valvontaviranomaisten säännöllistä valvontatyötä, eikä viranomaisille ole tältä osin esitetty lisätehtäviä. Vakuuslupamääräyksen muuttamista koskevasta aloitteesta esitetään säädettäväksi 89 §:n 3 momentissa, eikä muuttamiseen katsottu olevan tarpeen säätää muuta menettelyä. Palautteen johdosta säännöksen perusteluihin lisättiin maininta hallintopakkotoimista arviointivelvollisuuden laiminlyönnin seurauksena sekä kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmien päivittämisen johdosta tehtävien vakuuden tarkistusten huomioinnista säännöksen soveltamisessa.

Lain 61 §:ään esitetyn vakuusmuodosta määräämisen perusteena olevaa perusteltua syytä pyydettiin avattavaksi ehdotuksen perusteluissa useassa lausunnossa (Kemianteollisuus ry, YTP ry, korkein hallinto-oikeus). Lisäksi lausunnoissa otettiin esiin toiminnanharjoittajan lausumismahdollisuus vakuusmuodosta määrättäessä (Kaivosteollisuus ry; aluehallintovirastot) sekä määräämisestä aiheutuva muutoksenhaun tarve mahdollisesti kalliimman vakuusmuodon vaatimisen johdosta. (YTP ry). Uudenmaan ELY-keskus esitti, voisiko säännökseen lisätä mahdollisuuden määrätä myös muista vakuuden ehdoista, erityisesti vakuuden irtisanomisajan osalta. Lausuntojen perusteella säännökseen lisättiin mahdollisuus määrätä myös muusta vakuuden ehdosta perustellusta syystä sekä avattiin säännöksen perusteluissa perustellun syyn liittyvän erityisesti toiminnan pilaantumisen vaaran luonteeseen.

Vakuuden realisointimenettelystä ehdotettua 61 a §:ää pidettiin lausunnoissa yleisesti hyvänä muutoksena. Korkein hallinto-oikeus ja oikeusministeriö katsoivat, ettei realisointia koskeva 1 momentti ollut aivan ymmärrettävä. Muun muassa kehotuksen ja 175 §:n mukaisten toimien suhde jäi lausujien mukaan epäselväksi. Aluehallintovirastojen yhteisen lausunnon mukaan sääntelyn ei tulisi johtaa siihen, että ympäristönsuojelulain 175 §:n mukainen menettely tarpeettomasti viivästyttäisi vakuuden realisointia: esimerkiksi vakuuden vanhentumisen vuoksi voi olla tarve esittää vaatimuksia jo aiemmin, ennen kuin kaikki tarvittavat päätökset on saatu tehtyä. Oikeusministeriö esitti myös harkittavaksi pykälän jakamista kahdeksi erilliseksi pykäläksi, koska siinä on esitetty säädettäväksi kahdesta hyvin erilaisesta asiasta, vakuuden realisoinnista ja vakuuden vapauttamisesta.

Lausuntojen perusteella pykäläjakoa tarkistettiin niin, että uudessa 61 a §:ssä säädettäisiin vakuuden voimassaolosta ja vapauttamisesta ja 61 b §:ssä vakuuden realisoinnista. Lisäksi realisointia koskevaa säännöstä tarkistettiin siten, että realisointi perustuisi 59 §:ssä tarkoitettujen toimien laiminlyöntiin ja ennen realisointia olisi tehtävä hallintopakkopäätös teettämisuhalla, ja teettämisuhat katettaisiin vakuudella. Säännöksen perusteluissa todettaisiin tarkemmin muun muassa kehotuksen käyttämisestä ennen hallintopakkokeinoihin ryhtymistä sekä maksukyvyttömyydestä yhtenä vakuuden realisointiin mahdollisesti johtavasta syystä. Hallintopakkopäätöksen antamista pidetään lähtökohtaisesti tarpeellisena, jotta vakuuden realisointiin voidaan ryhtyä.

Myös vakuuden vapauttamisen delegointia valvontaviranomaiselle (ehdotettu 61 a §:n 2 momentti) pidettiin pääasiassa hyvänä ehdotuksena. Uudenmaan ELY-keskus ja oikeusministeriö katsoivat, että perusteluissa esitetty väite menettelyn keventämisestä ei ollut täysin pitävä kaikkien osapuolten näkökulmasta. Uudenmaan ELY-keskus katsoi myös, että delegointi valvojalle tulisi säätää maksulliseksi, sekä esitti vaihtoehtoisesti delegoinnin laajentamista siten, että lupamääräyksessä olisi mahdollista määrätä siitä, että vakuus vapautetaan ja palautetaan ehdotuksessa mainituissa tilanteissa kokonaan ilman hakemusmenettelyä. Säännöstä ja sen perusteluja tarkistettiin siten, että valvontaviranomaisen olisi mahdollista vapauttaa vakuus siinä tarkoitettujen päätösten tapauksessa ilman hakemustakin. Myös säännöksen viranomaisvaikutusten arviointia muokattiin vastaamaan paremmin säännöksen ja sen muutoksen vaikutuksia.

Monissa lausunnoissa tuotiin esiin mahdollisuus vaatia jätteenkäsittelyn vakuus myös koeluonteisessa toiminnassa, jossa on kyse jätteenkäsittelystä (Hämeen ELY-keskus, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Uudenmaan ELY-keskus, aluehallintovirastot). Tämän johdosta esitykseen lisättiin lain 122 §:ää koskeva muutosehdotus. Aluehallintovirastot katsoivat, että vakuuden vapauttaminen myös tältä osin voitaisiin delegoida valvontaviranomaisen tehtäväksi. Tämän vuoksi koetoimintaa koskeva päätös esitettiin sisällytettäväksi myös uuden 61 a §:n 2 momenttiin.

6.3Liha-luujauhon poltto

Myönteisessä palautteessa pääosin todettiin, ettei esitykseen ole huomautettavaa, tai että esitys on kannatettava (Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry, Kaivosteollisuus ry, Ruokavirasto, Metsäteollisuus ry, Suomen ympäristökeskus). Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö totesi liha-luujauhon polttoainekäyttöä koskevien pykäläehdotusten olevan oikeanlaisia ja yhteensopivia maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluvaan eläimistä saatavia sivutuotteita koskevaan lainsäädäntöön.

Suomen luonnonsuojeluliitto ry totesi lausunnossaan, että terveysriskien välttämisessä voi olla syytä selvittää pölyvaikutukset ja siitä johtuvat tartuntariskit, esim. BSE-tauti. Lausunto ei johtanut esityksen muokkaamiseen. Esityksen poltto-olosuhteita ja polton päästöjä koskevat säännökset ovat eläintautien torjuntaan tarkoitetun sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen mukaisia. Muilta osin eläintautiriskien torjunta kuuluu sivutuotelain soveltamisalaan.

Suomen Kuntaliitto ry totesi lausunnossaan, että kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen velvollisuus antaa asiantuntija-apua olisi uusi tehtävä, jolloin tulee noudattaa kuntia koskevaa rahoitusperiaatetta. Lausunnon mukaan asiantuntija-avun antaminen ei ole mahdollista ilman riittävää osaamista liha-luujauhon polttamiseen liittyvistä kysymyksistä, mikä edellyttää valtion rahoittamaa koulutusta. Lausunnon mukaan ympäristönsuojelulain 205 §:ään tulisi lisätä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle mahdollisuus periä maksu toiselle viranomaiselle antamastaan virka-avusta, jos se aiheuttaa vähäistä suurempia kustannuksia. Lausunnon mukaan on myös mahdollista, että virka-apua saava sivutuotelain mukainen valvontaviranomainen kuuluu hyvinvointialueen organisaatioon. Lausunto ei johtanut esityksen muokkaamiseen. Lausunnon johdosta jatkovalmistelussa täydennettiin arviota esityksen vaikutuksista viranomaisten toimintaan. Arvion perusteella asiantuntija-avusta ei aiheutuisi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle uutta osaamista vaativaa työtä, minkä lisäksi olisi hyvin epätodennäköistä, että virka-avun antaminen tulisi ylipäätään käytännössä kyseeseen. Tästä johtuen maksuja koskevan 205 §:n muuttamista ei pidetty tarkoituksenmukaisena. Maksullisesta suoritteesta tulisi lisäksi määrätä tarkemmin kuntien taksoissa, mikä toiminnan hyvin rajallinen esiintyminen Suomessa huomioiden ei myöskään vaikuttaisi tarkoituksenmukaiselta.

Oikeusministeriö ja korkein hallinto-oikeus esittivät lausunnoissaan lainsäädäntöön liittyviä teknisiä huomioita. Kyseisten huomioiden johdosta jatkovalmistelussa muutettiin esitystä ympäristönsuojelulain 221 d §:n ja lain voimaantulosäännösten osalta.

Vaasan hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus kiinnittivät lausunnoissaan huomiota asetuksen (EU) 2020/735 johdantolauseeseen 5, jonka mukaan asetus ei saisi vaikuttaa teollisuuspäästödirektiivissä asetettuihin velvollisuuksiin. Lausunnonantajien mukaan liha-luujauho kuuluu ehdotetuista säännöksistä huolimatta jätelainsäädännön soveltamisalaan ja sitä pidetään käsitteellisesti jätteenä. Vaasan hallinto-oikeuden mukaan ympäristö- ja jätelainsäädännön systematiikassa jätemateriaalin polttaminen katsotaan energiantuotannoksi vain, jos jätelain 5 a §:n säännökset sivutuotteeksi määrittämisestä täyttyvät ja sivutuote rinnastuu polttoaineeksi tai jos 5 b §:n mukaisesti jäte on lakannut olemasta jäte ja sitä on pidettävä polttoaineena. Vaasan hallinto-oikeuden mukaan liha-luujauhon polton hyväksyttävyyttä on tarkasteltava myös jätelaissa säädetyn etusijajärjestyksen näkökulmasta. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan siltä osin kuin toimintaan sovellettaisiin muutoinkin jätteenpolttoasetusta ei voine olla mahdollista, että liha-luujauhon polttamiseen ei sovellettaisi jätteenpolttoasetuksen vaatimuksia. Vaasan hallinto-oikeuden mukaan esityksen yhtenä ilmeisenä tarkoituksena on vapauttaa liha-luujauhon poltto ympäristöluvan tarpeesta sillä perusteella, että toiminta olisi jätteenpolttamista ja tämä olisi hyvä tuoda selkeästi esille. Myös korkein hallinto-oikeus toi esiin ympäristöluvanvaraisuuden poistumisen. Vaasan hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan ympäristönluvanvaraisuudesta vapauttaminen olisi lainsäädäntöteknisesti selkeämpää tehdä ympäristönsuojelulain 32 §:n muutoksella. Vaasan hallinto-oikeuden mukaan sivutuoteasetuksessa eläintautien leviämisen ehkäisemiseksi annettujen määräysten ei tulisi sivuuttaa ympäristön pilaantumisen estämiseksi ja kohtuuttoman rasituksen välttämiseksi tarpeellisten määräysten antamista. Vaasan hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan ympäristönsuojelulakiin sisältyvä sijoituspaikan soveltuvuuden arviointi ja tapauskohtainen lupaharkinta tulisi säilyttää kaikkien liha-luujauhoa polttavien laitosten osalta.

Vaasan hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden lausunnot eivät johtaneet esityksen muuttamiseen. Jatkovalmistelussa kiinnitettiin huomiota siihen, että asetuksen (EU) 2020/735 johdantolausetta 5 ei ole huomioitu asetuksen artikloissa, eivätkä EU-lainsäädännössä käytettävät johdantolauseet ole sitovaa lainsäädäntöä. Esityksellä toimeenpannaan kansallisesti asetus (EU) 2020/735, jonka mukaan liha-luujauhon poltto asetuksen vaatimuksia noudattaen ei edellytä jätteenpolttolainsäädännön noudattamista. Esityksellä ei muuteta liha-luujauhon jätteeksi määrittelyä. Liha-luujauhon poltto kattilassa, jossa poltetaan muitakin jätepolttoaineita, voi edelleen edellyttää jätteenpolttolainsäädännön noudattamista. Lisäksi liha-luujauhon poltto voi edelleen edellyttää ympäristölupaa muun muassa ympäristönsuojelulain 27 §:n tai lain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 3 nojalla. Hallinto-oikeuksien lausuntojen johdosta jatkovalmistelussa täydennettiin ympäristönsuojelulain 221 c §:n perusteluita.

6.4Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten vanhojen päätösten ja niihin sisältyvien henkilötietojen julkaiseminen yleisessä tietoverkossa

Vanhojen päätösten julkaisemista koskevien säännösehdotuksista todettiin, että ne selkeyttävät päätösten julkaisemista koskevaa oikeustilaa ja säännöksissä on otettu henkilötietojen suojaamiseen liittyvät seikat riittävästi huomioon. Useat lausunnonantajat kannattivat sitä, että säännökset jättävät viranomaiselle harkintavaltaa päätösten julkaisemisen suhteen. Muutama lausunnonantaja piti tarpeellisena, että laissa säädettäisiin julkaistavien päätösten perusteista viranomaisharkinnan ohjaamiseksi, yhtenäisen kansallisen soveltamiskäytännön varmistamiseksi sekä kansanvälisten velvoitteiden asianmukaiseksi toteutumiseksi. Eräs lausunnonantaja esitti, että lakiin tulisi sisällyttää selkeät säännökset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja aluehallintovirastojen keskinäisestä työnjaosta vanhojen päätösten julkaisemisen osalta.

Pieniä täsmennystarpeita esitettiin muun muassa ehdotuksen vaikutuksista vanhoihin julkaistuihin pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamista koskeviin päätöksiin (ns. PIMA-päätökset) ja niiden käsittelyyn. Puolustusministeriö piti tarpeellisena, että Puolustusvoimien tarpeisiin tarkoitetun kemikaalivaraston lupa- ja ilmoitusmenettelyä koskevassa 50 a §:ssä säädettäisiin soveltamisrajoituksesta vanhojen päätösten julkaisemisen osalta vastaavalla tavalla kuin 85 ja 85 a §:n soveltamisrajauksesta on säädetty. Lisäksi säätämisjärjestysperusteluihin esitettiin muutamia täsmennystarpeita. Oikeusministeriö kiinnitti lausunnossaan huomiota henkilötietojen käsittelyn perusteeseen ja kehotti varmistamaan, ettei ehdotetuilla säännöksillä luoda massahaun mahdollistavaa lainsäädäntöä.

Jatkovalmistelussa ympäristönsuojelulain 50 a §:ään tehtiin teknisluontoinen lisäys ehdotettuun 85 b §:n soveltamisrajaukseen liittyen. Ympäristönsuojelulain 85 b §:n perusteluita täydennettiin PIMA-päätöksiä koskevien käytäntöjen osalta.

Esityksen säätämisjärjestystä koskevaa osiota tarkistettiin henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteen osalta sekä täydennettiin perustuslakivaliokunnan tietosuoja-asetuksen voimaantulon jälkeistä lausuntokäytäntöä henkilötietojen säilytysaikoihin liittyen. Lakiin ei ehdoteta sisällytettäväksi uusia tietojen hakemista koskevia säännöksiä. Siltä osin kuin vanhoja päätöksiä sisällytetään ympäristölupa-asioiden tietopalveluun tai vesitalousasioiden tietopalveluun, päätöksiä voidaan etsiä mainittujen palveluiden hakuehtojen mukaisesti. Siltä osin kuin vanhoja päätöksiä sisällytetään viranomaisen yleisille verkkosivuille, voimassa oleva lainsäädäntö ei mahdollista tätä tarkoitusta palvelevan hakupalvelun sisällyttämistä verkkosivuille.

Jatkovalmistelussa ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena sisällyttää lakiin julkaistavien päätösten valinnan kriteereitä. Päätösten julkaisemisen tarkoituksena on edistää ympäristötiedon saatavuutta, joka puoltaisi laajaa päätösten julkaisemista. Tämä ei kuitenkaan ole voimavarasyistä mahdollista. Viranomaisilla on parhaat edellytykset arvioida, mitkä päätökset kuvaisivat edustavasti säännösten soveltamiskäytäntöä tai minkä päätösten julkaisemista muutoin voitaisiin pitää perusteltuna. Sinänsä voidaan todeta, että ympäristötiedon saatavuuden näkökulmasta olisi asianmukaista, että julkaistavat päätökset edustaisivat mahdollisimman kattavasti laajuudeltaan ja tyypiltään erilaisia hankkeita ja jotka sijoittuvat erilaisiin oloihin. Viranomaisten keskinäistä toimivallanjakoa koskevan huomautuksen osalta valtion aluehallinnon uudistamista koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (903/2009) 3 ja 6 §:n säännöksiä on pidettävä riittävinä.

7.1Ympäristönsuojelulaki

50 a §. Puolustusvoimien tarpeisiin tarkoitetun kemikaalivaraston lupa- ja ilmoitusmenettely. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin sääntelyn selkeyden vuoksi vanhojen päätösten julkaisemista koskeva soveltamisrajoitus, jonka mukaan Puolustusvoimien tarpeisiin tarkoitetun kemikaalivaraston lupa- tai ilmoitusmenettelyasiaan ei sovellettaisi ehdotetun 85 b §:n säännöksiä. Muutos olisi teknisluonteinen. Ympäristönsuojelulain 50 a §:n tarkoituksena on varmistaa, että ympäristönsuojelulain tavoitteet pystytään toteuttamaan myös Puolustusvoimien tarpeisiin tarkoitetuissa kohteissa ilman, että lain mukaiset menettelyt kuitenkaan vaarantavat maanpuolustuksen kannalta erityissuojattavien kohteiden salassapitoa.

Tämän lisäksi pykälän 1 momenttiin tehtäisiin eräitä kielenhuollollisia korjauksia, joilla ei ole vaikutusta sääntelyn sisältöön.

59 § . Jätteen käsittelytoiminnan vakuus . Pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että velvollisuus vakuuden asettamiseen koskee myös muun luvanvaraisen toiminnan harjoittajia, joiden toiminnassa syntyy merkittäviä määriä jätteitä. Säännös koskisi toimintoja, joissa jätteenkäsittely ei ole toiminnan pääasiallinen luvanvaraisuuden peruste. Vakuuden tarkoituksena on kattaa kustannukset, jotka muodostuvat toiminnassa syntyvien jätteiden jätehuollon järjestämisestä. Säännöksen tarkoituksena olisi selventää nykyistä oikeustilaa.

Jätevakuusoppaassa asiasta todetaan seuraavasti: ”Ammattimaista tai laitosmaista jätteenkäsittelyä saattaa sisältyä myös muulla perusteella ympäristöluvanvaraiseen toimintaan. Näin on usein esimerkiksi kaivostoiminnan kohdalla. Vakuutta voidaan siis vaatia myös sellaiselta toiminnalta, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole jätteen ammattimaisen käsittelyn harjoittaminen, mutta johon tällaista toimintaa kuitenkin liittyy.”

Pykälään ehdotettavan säännöksen olisi tarkoitus täsmentää, että jätevakuutta voidaan vaatia myös siltä osin, kuin toiminnassa syntyvät jätteet kuuluvat tuotantotoiminnan piiriin ja kysymys ei ole kaatopaikkatoiminnasta. Jätteen syntymisen jälkeen niitä varastoidaan tai muutoin käsitellään alueella siten kuin niiden osalta jätehuollon järjestämisestä luvassa on määrätty. Tällaista jätteenkäsittelyä voi sisältyä muun muassa kaivosten ja valimoiden toimintaan, metsäteollisuuteen sekä kemikaaleja hyödyntävään tai valmistavaan prosessiteollisuuteen (jätteet voivat olla esimerkiksi jätevesilietteitä tai tuhkia). Merkittävällä jätteenkäsittelyn määrällä viitattaisiin ensinnäkin toimintaan, joka yksinään täyttää ammattimaisuuden tai laitosmaisuuden kriteerin, ja jota tämän vuoksi olisi pidettävä jätteenkäsittelyn vakuuden vaativana toimintana. Sen lisäksi vakuusvaatimus voisi tulla kyseeseen myös sellaisen muun varastoinnin tai muun käsittelyn osalta, jossa jätteiden määrä on suuri ja vaatii ammattimaista käsittelyä tai sitä valmistelevia toimia hyvin suuressa määrin taikka jätteen vaarallisuuden vuoksi käsittely on erityisen vaativaa. Jätteen määrän merkittävyyden arviointiin vaikuttaisi siis myös jätteen aiheuttama pilaantumisen vaara, kuten vaarallisen jätteen ominaisuudet. Vakuus voisi koskea tilapäistäkin varastointia toiminta-alueella, jota yleensä koskee lupamääräyksessä asetettu enimmäiskesto sekä velvoite kyseisen jäte-erän pois kuljettamiseen asianmukaiseen käsittelypaikkaan, ellei luvassa velvoiteta kuljettamaan jäte välittömästi pois alueelta.

Jätteiden käsittelyltä vaadittavaa vakuutta ei tulisi ulottaa prosessissa käyttämättä jääneisiin aineisiin, kuten pintakäsittelylaitoksessa käytettäviin kemikaaleihin, joiden jätteeksi muodostumisesta ei ole ennakolta lupamenettelyvaiheessa tietoa. Tällaiset kemikaalit voivat muodostua jätteeksi lähinnä toiminnan äkillisen loppumisen myötä esimerkiksi maksukyvyttömyyden vuoksi. Sen sijaan prosessista poistetun kemikaalin muodostuessa jätteeksi, vakuuden asettamista voitaisiin edellyttää myös tällaisen jätteen asianmukaisen käsittelyn varmistamiseksi, jos jätettä syntyy säännöksessä tarkoitetulla tavalla merkittäviä määriä.

61 § . Vakuuden asettaminen. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan siihen ehdotettuja muutoksia. Pykälässä säädettäisiin vain vakuuden asettamiseen liittyvistä seikoista ja vakuuden voimassaolosta säädettäisiin erikseen uudessa 61 a §:ssä.

Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin uusi säännös mahdollisuudesta antaa luvassa määräys arvioida vakuuden riittävyyttä 59 §:ssä tarkoitetuista toimista aiheutuviin kustannuksiin määräajoin ja tätä koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta valvontaviranomaiselle. Lupaviranomainen voisi harkita, onko jätteenkäsittelytoiminta, jolle vakuus on määrätty, sen luonteista, että vakuuden riittävyyttä olisi syytä määräajoin erikseen arvioida. Jos kyse on kaivosten ympäristöluvassa määrätystä jätteenkäsittelyn vakuudesta, harkinnassa voidaan huomioida 114 §:n säädetty kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman määräaikainen tarkistamisvelvoite ja suunnitelman muuttamisesta mahdollisesti seuraava ympäristöluvan muuttaminen, missä yhteydessä myös jätteenkäsittelyn vakuutta voidaan tarvittaessa tarkistaa. Sopivana aikavälinä riittävyyden arviointiin voisi olla esimerkiksi viisi vuotta. Valvontaviranomainen voi lain 175 §:n mukaan käyttää tarvittaessa hallintopakkoa, jos toiminnanharjoittaja laiminlöisi ehdotetussa säännöksessä tarkoitetun ilmoitusvelvollisuutensa. Lisäksi säädettäisiin informatiivisesti, että tarvittaessa vakuutta koskeva lupamääräys on muutettava 89 §:n 3 momentin mukaisesti. On kuitenkin huomattava, että vakuutta koskevaa lupamääräystä olisi tarkistettava tarvittaessa muussakin tapauksessa kuin vain 61 §:ssä tarkoitetun arvioinnin perusteella, jos asia tulee 89 §:n 3 momentin nojalla lupaviranomaisessa vireille muusta syystä valvontaviranomaisen tai asianomaisen yleistä etua valvova viranomaisen aloitteesta. Lisäksi momentin ensimmäiseen virkkeeseen tehtäisiin pieni lakitekninen sanamuodon muutos.

Jo nykyisen lainsäädännön perusteella vakuutta koskevan lupamääräyksen perusteluissa olisi tuotava esiin tarvittavilta osin, miten vakuusmäärä on laskettu ja mitä kulueriä siinä on huomioitu. Vakuuden määrän laskemisessa on otettava myös huomioon, että vakuudella katettavat toimet tekee muu kuin toiminnanharjoittaja tai viranomainen. Esimerkiksi toiminnanharjoittajan konkurssitilanteessa ympäristönsuojeluviranomaisen on usein teetettävä tarvittavat jätehuoltotyöt ulkopuolisen toimijan toimesta. Tällöin viranomaisella ei ole käytössään toiminnanharjoittajan omia sopimussuhteita ja niihin perustuvia hinnastoja. Vakuuden määrän on siis oltava riittävä, jotta toimet voidaan suorittaa viranomaisen tilaamana ulkopuolisen toimijan toimesta. Tarvittaessa hankinnassa on noudatettava hankintalainsäädäntöä.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti , jonka mukaan vakuuden määrän muuttaminen pelkästään indeksitarkistuksen vuoksi voitaisiin tarvittaessa huomioida jo lupamääräyksessä. Koska tällaisen vakuuden määrän tarkistaminen olisi sidottu indeksin mukaiseen vakuudella katettavien toimien hintojen muutokseen, valvontaviranomainen voisi suorittaa sen ilman, että vakuutta koskevaa lupamääräystä olisi tarkistettava. Valvontaviranomainen voisi hyväksyä vakuuden määrän muuttamisen joko omasta tai luvanhaltijan aloitteesta. Vakuuden määrää voidaan joko lisätä tai vähentää, jos tämä olisi tarpeen indeksin perusteella. Vakuuden määrän tarkistamiseen käytettävät indeksit eriteltäisiin lupamääräyksessä. Tarpeen mukaan luvassa voitaisiin myös määrittää, kuinka usein tai minkä suuruisten hinnanmuutosten johdosta vakuuden määrää tarkistettaisiin. Vakuuden määrän muutos hyväksyttäisiin valvojan lausunnolla, eikä asiasta siten tehtäisi erikseen valituskelpoista päätöstä. Näin voidaan tehdä, koska kyse olisi indeksiin sidotun vakuuden määrän tarkistamista koskevan varsin tarkkarajaisen lupamääräyksen täytäntöönpanemisesta, mihin ei sisältyisi oikeudellista harkintaa eikä siten oikeusturvan tarvetta. Säännös ehdotetaan lisättäväksi uuteen momenttiin selvyyden vuoksi, vaikka lupamääräyksissä on jo nykyisen lain nojalla käytetty tämän tyyppisiä lupamääräyksiä. Indeksinä voidaan käyttää esimerkiksi Tilastokeskuksen rakennuskustannusindeksiä sekä jätteenkuljetuksen kustannusindeksiä.

Pykälän nykyisen 1 momentin jälkimmäinen osa hyväksyttävistä vakuusmuodoista siirtyisi uudeksi 3 momentiksi. Pykälän uuteen 3 momenttiin hyväksyttävistä vakuusmuodoista ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että luvassa voidaan määrä tarkemmin hyväksyttävästä vakuusmuodosta sekä vakuuden muista ehdoista perustellusta syystä, jonka tulisi liittyä toiminnan luonteeseen ja siitä aiheutuvaan erityiseen pilaantumisen vaaraan sekä tästä johtuvaan korostuneeseen tarpeeseen varmistaa vakuuden mahdollisimman viivytyksetön käytettävyys. Esimerkiksi niin sanotun on first demand -tyyppisen vakuuden käyttöä voitaisiin joissakin tapauksissa edellyttää perustellusta syystä. Vaikka vakuuden realisoimisesta säädettäisiin 61 b §:ssä siten, että realisointiin ryhtymiseksi tulisi antaa hallintopakkopäätös, voidaan kuitenkin katsoa, että erityisesti tämä vakuustyyppi turvaisi nopean maksun saannin vakuudesta. Jo nykyisin lupamääräyksissä on annettu tämän tyyppisiä määräyksiä. Säännöksellä on tarkoitus selkeyttää lain tasolla lupaviranomaisen mahdollisuus toimia näin. Mahdollisuudella määrätä tarvittaessa hyväksyttävästä vakuuden lajista turvattaisiin myös osaltaan 60 §:n 1 momentissa säädetty vaatimus vakuuden riittävyyden varmistamisesta.

Samoin luvassa olisi mahdollisuus perustellusta syystä määrätä myös muutoin vakuuden ehdoista. Esimerkiksi vakuuden irtisanomisaika voisi olla tällainen ehto, josta luvassa voisi olla tarpeen määrätä. Jos vakuuden antaja irtisanoo toistaiseksi voimassaolevan vakuuden, valvontaviranomaiselle pitää jäädä riittävästi aikaa reagoida vakuustilanteessa tapahtuviin muutoksiin ja mahdollisesti ryhtyä vakuuden realisointiin ennen irtisanomisajan päättymistä, jos vakuudella katetut jätehuoltotoimet on laiminlyöty. Joissakin tapauksissa irtisanomisajasta on syytä määrätä tarkemmin vakuutta koskevassa lupamääräyksessä perustellusta syystä, joka voi liittyä edellä mainitulla tavalla toiminnasta aiheutuvaan erityiseen pilaantumisen vaaraan.

Pykälän nykyinen 2 momentti siirtyisi pykälän 4 momentiksi . Pykälän nykyinen 3 ja 4 momentti siirrettäisiin uuteen 61 a §:ään.

61 a §.Vakuuden voimassaolo ja vapauttaminen . Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 61 a § vakuuden voimassaolosta ja vapauttamisesta.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi voimassaolevan 61 §:n 3 momentin säännös vakuuden voimassaolosta.

Pykälän 2 momenttiin siirrettäisiin nykyisin 61 §:n 4 momenttiin sisältyvä säännös vakuuden vapauttamisesta. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että luvan raukeamista ja toiminnan lopettamista koskevassa päätöksessä sekä koeluonteista toimintaa koskevan ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksessä voidaan määrätä, että valvontaviranomainen voi vapauttaa vakuuden, kun toiminnanharjoittaja on täyttänyt velvoitteensa. Nykyisin raukeamista ja toiminnan lopettamista koskevan päätöksen sekä koeluonteista toimintaa koskevan ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksen jälkeen toiminnanharjoittajan on tehtävä vakuuden vapauttamisesta erikseen hakemus lupaviranomaiselle, joka tekee vapauttamisesta erillisen päätöksen. Säännöksessä ehdotettaisiin menettelyn yksinkertaistamiseksi, että vakuuden vapauttamista koskeva päätös voitaisiin delegoida näissä päätöksissä valvontaviranomaisen tehtäväksi ilman erillistä hakemustakin, sillä kyse olisi selvästi toiminnan loppumisesta ja samalla vakuuden tarpeen päättymisestä. Koska lupaviranomainen olisi määrännyt vakuuden vapauttamisesta jo riittävän tarkasti antamassaan lupamääräyksessä ja kyse olisi (jäljellä olevan) vakuuden vapauttamisesta kokonaan koeluonteisen tai muun toiminnan loppumisen taikka luvan raukeamien johdosta, olisi valvontaviranomaisen mahdollista päättää vakuuden vapauttamisesta toiminnan lopettamisen jälkeen tekemänsä tarkastuksen perusteella. Vapauttaminen ja sen perustelut on syytä merkitä selvästi tarkastuspöytäkirjaan. Asiasta ei tarvitsisi antaa enää erikseen valituskelpoista päätöstä.

61 b § . Vakuuden realisointi. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 61 b § vakuuden realisoinnista.

Pykälässä säädettäisiin vakuuden realisoinnissa noudatettavasta menettelystä. Nykyisin asiasta ei sisälly erillistä säännöstä lakiin, vaan vakuuden käyttöönotossa on noudatettu lain 175 ja 179 §:n säännöksiä rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemisesta sekä viranomaisen toimista lainvastaisen menettelyn johdosta. Asiasta ehdotetaan lisättäväksi selvyyden vuoksi uusi säännös 61 b §:ään.

Vakuus olisi realisoitavissa, kun vakuudella katettavien toimien suorittaminen on laiminlyöty. Laiminlyönnin taustalla voi olla toiminnanharjoittajan ajautuminen maksukyvyttömäksi, eli tilanne, jossa toiminnanharjoittaja on asetettu konkurssiin tai kun laissa yrityksen saneerauksesta (47/1993) tarkoitettu saneerausmenettely on aloitettu. Vakuus on mahdollista realisoida myös muusta syystä, jos vakuuden kohteena olevat toimenpiteet laiminlyödään. Jätevakuusoppaan mukaan jätteenkäsittelyn vakuuden tarkoituksena on taata jätteisiin liittyvien velvoitteiden asianmukainen täyttäminen kaikissa tilanteissa, eikä yksinomaan varmistaa velvoitteiden täyttäminen toiminnanharjoittajan maksukyvyttömyystilanteessa. Vaikka vakuuden realisoiminen on mahdollista toiminnanharjoittajan jatkaessa toimintaansa, on oletettavaa, että vakuuden realisointi tyypillisesti ajankohtaistuu toiminnanharjoittajan ajauduttua maksukyvyttömäksi. Tällöin on odotettavissa, että velvoitteita ei kyetä enää täyttämään asianmukaisesti.

Lisäksi oppaan mukaan takauksen ja pantatun talletuksen käyttöönotto edellyttää päävelan erääntymistä (esimerkiksi takauksen osalta takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain 361/1999 24 §:n 1 momentti). Jätevakuuksien osalta päävelkana voidaan pitää vakuuden turvaamia jätteenkäsittelytoimia, joiden suorittamista olisi pääsääntöisesti vaadittava erillisellä päätöksellä ennen kuin vakuus voidaan realisoida. Jätehuoltovelvoitteiden suorittamista koskevassa hallintopakkopäätöksessä tulisikin luetella kaikki ne toimenpiteet, joita tilan palauttaminen lain mukaiseksi edellyttää. Lainvoimaisella hallintopakkopäätöksellä saadaan näin todistettavasti ”eräännytettyä” päävelka. On first demand -takuun osalta hallintopakkopäätöksen tarve ei ole yhtä yksiselitteinen, koska vakuusmuodon luonteeseen kuuluu se, ettei mahdollisuus realisoida vakuus ole kytköksissä päävelan erääntymiseen. Oppaan mukaan hyvän hallinnon näkökulmasta on kuitenkin selkeintä, että asiassa edetään hallintopakon kautta myös vakuuden ollessa on first demand -muotoinen. Hallintopakkopäätökseen tulisi tarvittaessa sisällyttää täytäntöönpanomääräys, jotta sen täytäntöönpanossa ei jouduta odottamaan päätöksen lainvoimaisuutta. Vaatimus vakuuden realisoinnista on tehtävä vakuuden antajalle määräaikaisen vakuuden voimassa ollessa.

Myös uudessa 61 b §:ssä säädettävässä menettelyssä on lähtökohtana, että valvontaviranomaisen tulisi tehdä hallintopakkopäätös, jonka jälkeen vakuus voidaan realisoida. Käytännössä ennen päätöksen antamista valvontaviranomaisen tulisi ensin kehottaa vakuudella katettujen jätehuoltotoimien suorittamiseen sekä kuulla toiminnanharjoittajaa ja konkurssipesää velvoitteiden suorittamisesta. Jos kehotusta ei noudateta, valvontaviranomainen tekisi hallintopakkopäätöksen ja tarvittaessa vielä kuulisi toiminnanharjoittajaa, jos kuulemista ei ole aiemmin tehty. Hallintopakkopäätös annettaisiin teettämisuhalla, että jos määräystä ei noudateta, toimet teetetään ja kustannukset katetaan vakuudella (ympäristönsuojelulain 184 §; uhkasakkolaki 1113/1990, 14 §). Päätös olisi valituskelpoinen ja asian kiireellisyyden vuoksi siihen voitaisiin liittää määräys täytäntöönpanosta muutoksenhausta huolimatta (ympäristönsuojelulain 200 §). Valvontaviranomaisen tulisi todeta valvontakäynnillä, onko päätöksessä asetettuja velvoitteita noudatettu. Jos toiminnanharjoittaja ei ryhdy jätehuoltotoimiin hallintopakkopäätöksen johdosta, valvontaviranomaisen tulisi antaa päätös vakuuden realisoinnista. Käytännössä kyse olisi teettämisuhan täytäntöönpanopäätöksestä (uhkasakkolain 15 §), jonka mukaan laiminlyödyt jätehuoltotoimet teetetään ja varat niihin osoitetaan vakuudesta. Vakuus voidaan realisoida, kun teettämisuhan täytäntöönpanopäätös on täytäntöönpantavissa. Myös tähän päätökseen voidaan liittää täytäntöönpanomääräys päätöksen noudattamisesta muutoksenhausta huolimatta. Säännöksessä lisäksi vahvistettaisiin, että vakuus voidaan käyttää teettämistoimien kustannusten kattamiseksi. Teettämistoimet ovat 59 §:ssä tarkoitettuja toimia, joiden laiminlyönnin perusteella realisointiin on ryhdytty.

Toiminnan jatkuessa olisi toiminnanharjoittajaa tai konkurssipesää samalla velvoitettava uuden vakuuden asettamiseen. Vakuuden realisointi voitaisiin toteuttaa myös 182 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa eli kun toimien toteuttamista ei voida toiminnasta vastaavan tahon tosiasiallisen toimintakyvyn puuttumisen vuoksi varmistaa tämän lain 175 §:ssä tarkoitetussa menettelyssä.

85 b §.Vanhojen päätösten julkaiseminen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 85 b §, jossa säädettäisiin vanhojen päätösten julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa. Vanhoilla päätöksillä tarkoitettaisiin nykyistä ympäristönsuojelulakia edeltäneen ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annettuja päätöksiä.

Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia asioita ratkaisseet viranomaiset ovat julkaisseet omilla verkkosivuillaan ja ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla jo vuodesta 2004 lähtien antamiaan ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia päätöksiä ja lupahakemusasiakirjoja ympäristötiedon saatavuuden parantamiseksi. Yleisessä tietoverkossa julkaistuista päätöksistä on pääsääntöisesti peitetty muiden kuin toiminnanharjoittajan henkilötiedot. Ehdotettu uusi pykälä selkeyttäisi vanhojen päätösten julkaisemiseen liittyvää sääntelyä sekä turvaisi annettujen päätösten saatavuutta asianosaisille ja muille niitä tarvitseville tahoille. Lisäksi sääntelyllä varmistettaisiin asianosaisten henkilötietojen suojan tarpeet ja päätöksiin sisältyvien henkilötietojen asianmukainen käsittely.

Ehdotetun 85 b §:n mukaan vuoden 2000 ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annettu päätös voitaisiin julkaista päätöksen antaneen viranomaisen verkkosivuilla tai ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla. Ympäristönsuojelulain 85 a §:ään verrattuna viranomaiselle jäisi laajempi harkintavalta sen suhteen, mitkä päätökset olisivat ympäristötiedon saatavuuden edistämiseksi tarpeen asettaa yleiseen tietoverkkoon nähtäville.

Ympäristönsuojelulain soveltamis- ja oikeuskäytännön kehittymisen myötä vanhemmilla ratkaisuilla ei ole vastaavaa merkitystä kuin uudemmilla ratkaisuilla. Tarkoituksenmukainen ratkaisu olisikin, että viranomainen valitsisi tapausaineistosta ne ratkaisut, jotka julkaistaisiin yleisessä tietoverkossa. Esimerkiksi sellaiset päätökset, joiden julkaisemisella on merkitystä yksittäistapausta laajemmin, voisi olla asianmukaista julkaista yleisessä tietoverkossa. Vanhojen päätösten osalta yleisessä tietoverkossa olisi tarkoituksenmukaista julkaista ainoastaan pelkät päätökset, koska niistä ilmenevät ympäristötiedon saatavuuden kannalta keskeiset tiedot. Vanhoja päätöksiä koskevat muut asiakirjat, kuten hakemusasiakirjat, olisi tarvittaessa mahdollista saada nähtäville tekemällä toimivaltaiselle viranomaiselle asiaa koskeva tietopyyntö.

Yleisessä tietoverkossa julkaistavat päätökset voisivat sisältää tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot, kuten toiminnanharjoittajan nimen ja toiminnan sijaintipaikan tiedot, sen estämättä, mitä julkisuuslain 16 §:n 3 momentissa säädetään. Säännös olisi erityissäännös julkisuuslain 16 §:n 3 momenttiin nähden. Säännös julkisuuslain 16 §:n 3 momentista poikkeamiseksi olisi tarpeen, koska päätöksessä julkaistavat henkilötiedot saattavat olla osa viranomaisen henkilörekisteriä. Kun tieto luovutetaan yleisen tietoverkon kautta, viranomainen ei voi varmistua luovutuksensaajan oikeudesta henkilötiedon käyttämiseen eikä tiedon myöhemmistä käyttötarkoituksista, koska tieto on kenen tahansa yleisen tietoverkon käyttäjän saatavissa.

Toiminnanharjoittajan nimeä ja hankkeen sijaintipaikan tietoja voitaisiin pitää välttämättöminä tietoina, joiden perusteella ympäristönsuojelulain mukainen asia tulisi riittävästi yksilöidyksi, ja joiden avulla asianosaiset ja yleisö pystyisivät arvioimaan hankkeen vaikutuksia sen sijaintipaikan ympäristössä. Jos toiminnanharjoittaja on esimerkiksi toiminimellä tai henkilöyhtiön muodossa toimintaa harjoittava yksityishenkilö, on nimi henkilötieto. Toiminnan sijaintipaikka voi olla sama kuin henkilön asuinpaikka ja siten henkilöä koskeva tunnistetieto. Huomionarvoista kuitenkin on, että vaikka kyse olisikin luonnollista henkilöä koskevista tunnistetiedoista, liittyisi tämä tieto aina elinkeinotoimintaan, ja näin ollen nämä tiedot voitaisiin julkaista yleisessä tietoverkossa säännösehdotuksessa esitetyn mukaisesti.

Sen sijaan muiden asianosaisten, kuten mahdollisten haitankärsijöiden nimien ja heidän omistamiensa kiinteistöjen tunnusten ja nimien sisällyttämistä yleisessä tietoverkossa julkaistaviin päätöksiin ei voida pitää välttämättömänä ottaen huomioon Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) asettama tietojen minimointiperiaate, jonka mukaan henkilötietojen on oltava asianmukaisia, olennaisia ja rajoitettuja siihen, mikä on tarpeellista suhteessa niihin tarkoituksiin, joita varten niitä käsitellään. Tietoja julkaistaessa viranomaisen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ettei yleisessä tietoverkossa julkaista salassa pidettäviä tietoja.

Päätökseen sisältyvät henkilötiedot olisi poistettava yleisestä tietoverkosta sen jälkeen, kun toiminta on päättynyt. Lupapäätöksen sisältämien henkilötietojen poistamisen edellytyksenä olisi myös, että voimassa olevan ympäristönsuojelulain 94 §:n mukaiset toiminnan lopettamista koskevat toimenpiteet on suoritettu. Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden kunnostustoimien osalta toiminta voitaisiin katsoa päättyneeksi ja toimenpiteet suoritetuiksi, kun maaperän ja pohjaveden kunnostamista koskevat kenttätyöt olisi tehty ja toiminnanharjoittaja olisi toimittanut loppuraportin ELY-keskukselle.

Ympäristölupa-asioiden tietopalvelu sisältää hakutoiminnon, jolla tietopalvelusta voidaan hakea tietoa rajattuina hakuina käyttäen hakuperusteena asian tunnistetietoja, toiminnanharjoittajan nimeä, hankkeen laatua, sijaintikuntaa tai tiettyä aikaväliä. Hakutoimintoa voidaan käyttää myös nyt ehdotetussa pykälässä tarkoitettujen sellaisten päätösten, jotka tietopalveluun sijoitetaan, tietojen etsimiseen. Ympäristöhallinnon yhteisellä verkkosivustolla tai viranomaisen omilla verkkosivustoilla ei vastaavanlaista hakutoimintoa ole, vaan siellä päätöksiä on etsittävä verkkosivuston hakemistorakenteen mukaisesti tai sivustolla olevan yleisen hakutoiminnon avulla. Yleisessä hakutoiminnossa hakua voidaan rajata asiakirjan aihealueen, sisällön, alueen, ajankohdan ja julkaisijan perusteella. Hakutoiminto ei kuitenkaan mahdollista niin sanottuja massahakuja.

89 § . Luvan muuttaminen . Pykälän 2 momentin 2 kohtaa esitetään täsmennettäväksi siten, että lupaviranomaisen on valvontaviranomaisen, asianomaisen yleistä etua valvovan viranomaisen tai haitankärsijän taikka 186 §:ssä tarkoitetun rekisteröidyn yhdistyksen tai säätiön aloitteesta muutettava lupaa, jos toiminnasta voi aiheutua tässä laissa kielletty seuraus. Lainkohdassa tarkoitetuista kielletyistä seurauksista eli ehdottomista kielloista maaperän, pohjaveden ja meren pilaamiseen säädetään lain 16—18 §:ssä. Näiden säännösten mukaan jo toiminta, josta voi aiheutua pykälissä tarkoitettu seuraus, on kiellettyä. Kieltoihin sisältyy siis jo pilaantumisen vaaran aiheuttaminen, mikä on todettu aiemman ympäristönsuojelulain vastaavien säännösten (laki 86/2000, 7—9 §) perusteluissa ( HE 84/1999 , s. 45—46). Asia on vahvistettu myös korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytännössä, ks. esim. KHO:2010:28 ja KHO:2018:41 nimenomaan pilaantumisriskin riittävästä poissulkemisesta. Täsmennyksen tarkoituksena olisi selventää voimassaolevaa 89 §:n 2 momentin 2 kohdan sanamuotoa vastaamaan paremmin edellä mainittujen lainkohtien sisältöä. Täsmennyksellä ei ole tarkoitus muuttaa nykyistä oikeustilaa.

Pilaantumisen vaaran huomiointiin liittyviä säännöksiä sisältyy myös muutoin ympäristönsuojelulain yleisiin säännöksiin. Toiminnanharjoittajaan kohdistuu ympäristönsuojelulain 6 §:n nojalla selvilläolovelvollisuus muun muassa toimintansa ympäristövaikutuksista, riskeistä ja niiden hallinnasta. Lisäksi toiminnanharjoittajalla on velvollisuus lain 7 §:n mukaisesti ehkäistä ja rajoittaa ympäristön pilaantumista toimintaansa järjestämällä ja 8 §:n nojalla huolehtia ympäristön pilaantumisen ehkäisemisestä esimerkiksi tarkkailulla ja käyttämällä parasta käyttökelpoista tekniikkaa. Ympäristönsuojelulaissa säädettyyn ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan kohdistuu myös lain yleinen varovaisuus- ja huolellisuusperiaate (20 §). Periaatteen mukaan pilaantuminen tulee mahdollisuuksien mukaan ehkäistä jo ennen kuin ehdottoman varmasti on osoitettu tiettyjen toimintojen ja ympäristöhaittojen syy-yhteyttä. Huolellisuusperiaate edellyttää ennalta ehkäisyn ja haittojen minimoinnin ohella toiminnan harjoittamista siten, että siinä otetaan ympäristönsuojelu jatkuvasti huomioon ( HE 84/1999 vp , 42—43). Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden Finnpulp Oy:n biotuotetehdasta koskevassa ratkaisussa KHO:2019:166 todettiin, että ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan seurausten todennäköisyyttä ja haitallisuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös ympäristönsuojelulain 20 §:n 1 kohdan mukainen varovaisuusperiaate. Ratkaisussa ympäristönsuojelulain 49 §:n 2 kohdassa tarkoitettua kiellettyä merkittävää pilaantumista tulkittiin unionioikeudellisten velvoitteiden ja varovaisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla.

Periaatteet liittyvät myös läheisesti toisiinsa muun muassa ennaltavarautumisen ja varovaisuusperiaatteen osalta. Myös parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaate liittyy läheisesti ennaltaehkäisyyn sekä huolellisuusperiaatteseen, koska ympäristön kannalta parasta tekniikkaa on voitava vaatia, vaikka toiminnan vaikutuksia ei tunnettaisi vielä riittävän tarkasti. Lisäksi selvilläolovelvoite sisältyy osaksi huolellisuusperiaatetta ( HE 84/1999 vp , s. 42). Lain 52 §:n 3 momentin mukaan päästöraja-arvoa sekä päästöjen ehkäisemistä ja rajoittamista koskevien lupamääräysten tulee perustua parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan. Lisäksi 53 §:ssä säädetään parhaan käyttökelpoisen tekniikan arvioinnissa huomioitavista seikoista, joita ovat muun muassa parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttöönottoon vaadittava aika ja toiminnan suunnitellun aloittamisajankohdan merkitys sekä päästöjen ehkäisemisen ja rajoittamisen kustannukset ja hyödyt.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti , jolloin nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Uudessa 3 momentissa säädettäisiin lupaviranomaisen velvoitteesta valvontaviranomaisen tai asianomaisen yleistä etua valvovan viranomaisen aloitteesta muuttaa lupaa, jos lupaviranomainen arvioi, että jätteen käsittelytoiminnalle luvassa määrätty vakuuden määrä ei ole riittävä 59 §:ssä tarkoitettujen toimien hoitamiseksi tai vakuus ei muutoin täytä 59—61 §:n mukaisia vaatimuksia. Nykyisin 89 §:ään ei sisälly jätteenkäsittelytoiminnan vakuuden muuttamista koskevaa nimenomaista säännöstä, eikä säännöksen soveltuminen kyseiseen tarkoitukseen ole ollut täysin selvää. Tällä säännöksen lisäämisellä selvennettäisiin oikeustilaa siten, että luvan muuttaminen on mahdollista myös vakuutta koskevan lupamääräyksen muuttamiseksi. Aloiteoikeus rajattaisiin säännöksessä vain valvontaviranomaiselle ja asianomaiselle yleistä etua valvovalle viranomaiselle, joita ovat esimerkiksi valtion valvontaviranomainen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvassa asiassa tai päinvastaisessa tilanteessa kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, sekä terveydensuojeluviranomainen. Näiden viranomaisten voi katsoa olevan heidän käytössään olevien tietojen perusteella parhaassa asemassa arvioimaan vakuuden riittävyyttä. Haitankärsijä taikka 186 §:ssä tarkoitettu rekisteröity yhdistys tai säätiö voisivat saattaa huomionsa vakuuden mahdollisesta riittämättömyydestä tai muutoin sen puutteista valvontaviranomaisen tietoon, joka voisi tarvittaessa tehdä lupaviranomaiselle aloitteen vakuuslupamääräyksen muuttamiseksi.

Pykälään ehdotetaan myös lisättäväksi eräitä lisäkeinoja 2 ja 3 momentissa tarkoitetussa aloitemenettelyssä tarvittavien selvitysten hankkimiseksi. Toiminnanharjoittajaan kohdistuu edellä mainittu yleinen selvilläolovelvollisuus toimintansa ympäristövaikutuksista. Lupaviranomaiseen kohdistuu puolestaan asian selvittämisvelvollisuus (hallintolain 31 §:n 1 mom.), jonka perusteella viranomainen voi kohdistaa toiminnanharjoittajaan pyynnön aloitteen käsittelemiseksi tarvittavien tietojen toimittamiseksi. Luvan myöntämisen jälkeisessä valvonnassa sekä luvan muuttamista koskevassa menettelyssä niin valvonta- kuin lupaviranomainen ovat riippuvaisia toiminnanharjoittajan myötävaikutuksesta tarvittavien selvitysten hankkimisessa. Lupaviranomaisella tulisi olla lisäksi myös muita keinoja hankkia luvan muuttamista koskevan aloitteen käsittelemiseksi tarvittavaa selvitystä, jos toiminnanharjoittaja ei itse ole valmis niitä toimittamaan.

Pykälän aiempi 3 momentti siirtyisi uudeksi 4 momentiksi . Sitä ehdotetaan muutettavan siten, että lupaviranomaisen olisi toiminnanharjoittajaa aloitteesta kuullessaan velvoitettava tämä toimittamaan kohtuullisessa määräajassa luvan muuttamisen ja tarpeen arvioimiseksi tarpeelliset selvitykset. Määräajan kohtuullisuuteen vaikuttaisi asian laatu ja laajuus, sekä muun muassa se seikka, onko selvitykset hankittavissa vain tiettynä vuodenaikana (esimerkiksi luontoselvitykset sulan maan aikana). Lisäksi momentin nykyistä ruotsinkielistä sanamuotoa tarkistettaisiin pieneltä osin.

Säännöksessä tarkoitettua velvoittamista ei tule sekoittaa 175 §:ssä tarkoitettuihin valvontaviranomaisen käytössä oleviin määräyksiin. Toiminnanharjoittaja voidaan velvoittaa hallintopakolla hakemaan lupaa vain 29 §:n nojalla, kun kyse on toiminnan olennaisesta muutoksesta. Luvan muuttamista koskevan 89 §:n osalta luvan muuttamisen hakemisen velvoittamiseen hallintopakkoa ei voida käyttää. Sen sijaan jos luvan saaneesta toiminnasta aiheutuisi pykälän 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja seurauksia, tulisi viranomaisen puuttua toimintaan suoraan 175 §:n nojalla. Lisäksi 175 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla valvontaviranomainen voi määrätä toiminnanharjoittajan riittävässä määrin selvittämään toiminnan ympäristövaikutukset, jos on perusteltua aihetta epäillä toiminnasta aiheutuvan tämän lain vastaista ympäristön pilaantumista. Säännös liittyy lain 6 §:ään toiminnanharjoittajan selvilläolovelvoitteen toteuttamiseen. Luvan muuttamista koskevan aloitteen käsittelemiseksi tarvittavat selvitykset voivat kuitenkin koskea myös muita kuin toiminnan ympäristövaikutuksia koskevia tietoja, joten 175 § soveltuu huonosti aloitemenettelyssä tarvittavien selvitysten hankkimiseen.

Pykälän uudessa 5 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että jos 4 momentissa tarkoitetun asian ratkaisemisella on merkitystä yleisen edun kannalta tai painavat syyt sitä edellyttävät, toiminnanharjoittaja voidaan velvoittaa hankkimaan aloitteen ratkaisemiseksi tarpeellinen selvitys uhalla, että se hankitaan toiminnanharjoittajan kustannuksella. Yleisellä edulla viitattaisiin ympäristönsuojelun yleiseen etuun, jonka mukaisesti tavoitteena on lain 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen. Luvan myöntämisen edellytyksissä 49 §:ssä muun muassa merkittävä 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu seurauksen tai sen vaaran sekä 16—18 §:ssä kielletyn seurauksen aiheutuminen ovat keskeinen osa yleisen edun mukaista harkintaa lupamenettelyssä. Yleisen edun kannalta asian merkityksellisyyttä voidaan arvioida erityisesti tilanteissa, joissa on kyse 89 §:n 2 momentin 1—4 kohdassa tarkoitetun luvan muuttamisperusteen täyttymisen arvioinnista lupaviranomaisessa. Säännöksessä tarkoitetut painavat syyt voivat liittyä esimerkiksi toiminnasta aiheutuvaan erityisen haitalliseen ympäristön pilaantumisen vaaraan. Muutoin lupa-asiassa asian selvittämiseksi tarvittavien selvitysten hankkimisesta hakijan kustannuksella säädetään lain 40 §:n 2 momentissa.

Lisäksi pykälän uudessa 5 momentissa säädettäisiin lupaviranomaisen mahdollisuudesta käyttää 2 ja 3 momentin mukaisessa aloitemenettelyssä myös päätösluonnosta osana kuulemisasiakirjoja, jos tämä on tarpeen asian selvittämiseksi. Toiminnanharjoittajaa näin kuultaessa tämä voisi esittää aloitteen käsittelemiseksi tarvittavan selvityksen. Toiminnanharjoittaja saisi päätösluonnoksessa tiedoksi jo luvan muutosprosessin aikana lupaviranomaisen alustavan arvion esimerkiksi tarvittavista päästöjen lisärajoitustoimista. Samalla kuultaisiin muitakin tahoja, kuten nykyisessä 2 momentin mukaisessa aloitemenettelyssäkin. Päätösluonnoksen käyttö nimenomaan luvan muuttamista koskevan 89 §:n 2 ja 3 momentin mukaisten aloitteiden tapauksessa eikä laajemmin 5 luvun mukaisessa lupamenettelyssä perustuisi siihen, että aloitteeseen perustuvassa luvanmuutosasiassa toiminnanharjoittajalla ei ole samalla tavalla omaa intressiä tarvittavien selvitysten toimittamiseen kuin sen itse vireille saattamassa lupa-asiassa. Puuttuvien selvitysten vuoksi luvanmuutosasioiden käsittelyjä on jäänyt sillensä lupaviranomaisessa. Lain 89 §:n mukaiset luvan muutostarpeet eivät johdu toiminnassa tapahtuvista muutoksista, vaan toiminnan ulkopuolisten olojen muutoksista tai siitä, että toiminnan vaikutukset ovat toisenlaiset kuin lupaa myönnettäessä on arvioitu. Ympäristönsuojeluasioihin liittyvä yleisen edun turvaaminen edellyttää näissä tilanteissa luvan muuttamista, joskin kynnys sille on asetettava riittävän korkealle.

Päätösluonnos sisältäisi käytännössä lupaviranomaisen alustavan arvion asiasta siten, että luonnos ei vielä sido päätöksentekoa. Luonnosta voidaan joutua tarkistamaan kuulemisissa ilmenneiden seikkojen perusteella. Päätösluonnokseen sisältyvät lupamääräykset tulisi muotoilla noudattaen muun muassa laissa säädettyä varovaisuusperiaatetta sekä vaatimusta parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttämisestä (20 §). Päätösluonnoksen tulisi sisältää olennaiset eri tahojen oikeuksiin ja velvollisuuksiin vaikuttavat seikat, eli käytännössä vähintään toimintaa koskevat lupamääräykset.

Päätösluonnoksen laatimiseksi tarvittavien tietojen vuoksi menettely voisi käytännössä tulla useimmiten kyseeseen viranomaisten vireille laittaman aloitteen tilanteessa, sillä päätösluonnosta varten tarvittaisiin riittävät tiedot kyseisestä toiminnasta, siihen vaadittavasta muutoksesta sekä muutosvaatimuksen perusteluista. Lisäksi päätösluonnoksen sisällyttäminen kuulemisasiakirjoihin voisi tulla käytännössä kyseeseen erityisesti sellaisilla luvanvaraisilla toimialoilla, joilla käytettävä prosessi tai tekniikka ei eroaisi eri toimintojen välillä merkittävistä toisistaan. Päätösluonnokseen sisältyvät lupamääräykset olisi siinä tapauksessa mahdollista laatia pitkälti aloitteeseen sisältyvien tietojen perusteella sekä tukeutuen lupaviranomaisen kokemukseen kyseiselle toimialalle tavallisesti asetettavista vaatimuksista. Asiassa on kuitenkin huomioitava normaaliin tapaan lain sisältämät lupavelvollisille toiminnoille asetettavat velvoitteet ja muun muassa toiminnan sijoituspaikan vaikutus lupamääräysten harkinnassa. Menettely asettaa myös sisältövaatimuksia valvontaviranomaisen aloitteelle luvan muuttamiseksi.

Jos lupaviranomainen harkitsee, että päätösluonnoksen käyttäminen apuna kuulemisessa voisi tulla kyseeseen asiassa, tulisi sen kuulla aloitteesta ja luonnoksesta toiminnanharjoittajan lisäksi aloitteen tehnyttä tahoa sekä 43 §:n mukaisia asianosaisia yhdenvertaisten osallistumisoikeuksien takaamiseksi. Päätösluonnoksesta ja aloitteesta kuultaisiin siten kuin voimassa olevan 89 §:n 4 momentin nojalla aloitteesta kuullaan 96 §:n nojalla, kuitenkin niin, että toiminnanharjoittajaa kuultaisiin samanaikaisesti muiden tahojen kanssa. Toiminnanharjoittaja voisi toimittaa kuulemisen yhteydessä tarvittavat selvitykset asiassa sekä muutoinkin näkemyksensä päätösluonnoksesta. Lupaviranomaisen olisi pyydettävä aloitteesta ja päätösluonnoksesta myös lausuntoja 42 §:ssä tarkoitetuilta tahoilta ennen asian ratkaisemista, jos se on tarpeen asian riittäväksi selvittämiseksi tai lausunnonantajan edustaman yleisen edun valvomiseksi. Aloitteesta ja päätösluonnoksesta olisi tiedotettava 44 §:ssä säädetyllä tavalla, jollei asia ole merkitykseltään niin vähäinen tai asian laatu sellainen, että tieto hakemuksesta voidaan antaa asianosaisille muulla tavoin. Jos asia ei vaikuta muuhun kuin hakijan oikeuteen tai etuun, tiedoksiantamista ja tiedottamista ei tarvita. Lupaviranomaisen arviosta menettelyn käyttämiseen ei laadita valituskelpoista päätöstä, eikä se näin ollen ole muutoksenhaun kohteena.

Lisäksi asian käsittelyssä olisi noudatettava 96 §:n 1 momentin 5—8 kohtaa muun muassa päätöksen sisällöstä ja tiedoksiantamisesta sekä tiedottamisesta, sekä saman pykälän 2 ja 3 momenttia. Jos kyse olisi asianosaispiiriä laajemman yleisön osallistumista vaativasta luvan muutosasiasta, tulisi siihen sovellettavaksi normaalisti 96 §:n 3 momentin nojalla muun muassa 43 §:n 2 momentin mukainen kuuleminen (varattava tilaisuus ilmaista mielipiteensä).

Hallinnon yleislakeihin kuuluvan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) näkökulmasta tarkasteltuna päätösluonnoksessa olisi kyse muusta kuin 5 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaisista viranomaisen palveluksessa olevan tai viranomaisen toimeksiannosta toimivan laatimista muistiinpanoista taikka sellaisista luonnoksista, joita laatija ei ole vielä antanut esittelyä tai muuta asian käsittelyä varten. Koska päätösluonnoksen ei ole tarkoitus jäädä vain viranomaisen omiksi sisäisiksi muistiinpanoiksi, vaan sen käyttö johtaisi aikanaan lopulliseen päätökseen asiassa, olisi luonnos katsottava viranomaisen asiakirjaksi, johon julkisuuslaki lähtökohtaisesti soveltuisi. Lain 9 §:n 2 momentin mukaan tiedon antaminen asiakirjasta, joka 6 ja 7 §:n mukaan ei ole vielä julkinen, on viranomaisen harkinnassa. Viitatun 6 §:n 1 momentin 8 kohdan mukaan viranomaisen laatima asiakirja tulee julkiseksi, kun esimerkiksi päätös on allekirjoitettu tai sitä vastaavalla tavalla varmennettu. Lisäksi julkisuuslain 11 §:n 2 momentissa säädetään asianosaisuusjulkisuuden ulkopuolelle jäävistä viranomaisen asiakirjoista. Momentin 3 kohdan mukaan ulkopuolelle jäisivät muun muassa esittelymuistiot tai ratkaisuehdotukset ennen kuin asian käsittely on kyseisessä viranomaisessa päättynyt. Lain 9 §:n 2 momentin nojalla voidaan katsoa, ympäristölupaviranomaisen harkinnassa olisi antaa tieto nyt tarkoitetusta päätösluonnoksesta, joka ei 6 §:n perusteella ole vielä julkinen asiakirja. Päätösluonnoksesta tiedon antamisen ei voitaisi katsoa esimerkiksi vaarantavan lopullista päätöksentekoa, sillä se olisi vielä aidosti muokattavana eri tahojen kuulemisten perusteella, eikä sitä siten voisi pitää vielä esittelymenettelyssä käsiteltäväksi tarkoitettuna valmiina ratkaisuehdotuksena. Tästä johtuen päätösluonnosta ei voitaisi pitää myöskään 11 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuna viranomaisen asiakirjana, joka ei olisi asianosaisjulkisuuden piirissä.

Hallintolain 34 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Kuten edellä on todettu, päätösluonnos soveltuisi lähinnä tapauksiin, joissa aloite sisältäisi jo hyvin kattavasti lupaviranomaisen tarvitsemat tiedot toiminnasta ja luvan muuttamiseen liittyvistä seikoista päätösluonnoksen laatimiseksi. Aloitteen olisi sisällettävä siis jo varsin kattava selvitys asiasta. Hallintolain 34 §:n perusteella toiminnanharjoittaja voisi vielä lopuksi antaa vastineensa kuulemisen yhteydessä saaduista muistutuksista, mielipiteistä ja mahdollisista lausunnoista. Samalla toiminnanharjoittajalta tulisi pyytää vastine, jos päätösvalmistelussa toiminnanharjoittajan toimittaman selvityksen ja kuulemisten sekä mahdollisten lausuntojen johdosta ilmenisi tarve poiketa päätösluonnoksesta. Erityisesti tämä koskisi tilannetta, jossa päätösluonnokseen tehdyissä muutoksessa poiketaan luvanhakijan kannalta huonompaan suuntaan ja seikkoihin, joista luvanhakija ei ole voinut muutoin lausua lupaluonnoksesta, lausunnoista, muistutuksista ja mielipiteistä antamassaan vastineessa. Jos päätösluonnoksesta kuulemisen sekä siitä saatujen lausuntojen perusteella ilmenisi tarve olennaisilta osin muokata päätösluonnosta, olisi uudesta luonnoksesta normaalilla tavalla kuultava vielä myös 43 §:n mukaisia asianosaisia.

Voimassa olevan lain 89 §:n 4 momentti siirtyisi pykälään lisättävien momenttien vuoksi pykälän 6 momentiksi. Samalla säännöksen sanamuotoa hiukan täsmennettäisiin. Säännöksen mukaisesti lain 96 §:ää sovelletaan kaikissa 89 §:ssä säädetyissä luvanmuutostilanteissa.

107 § . Soveltamisala . Jätteenpolttolaitoksia ja jätteen rinnakkaispolttolaitoksia koskevien erityissäännösten soveltamisalaa koskevan pykälän 2 momentin 4 kohtaan lisättäisiin sellainen liha-luujauhon polttoainekäyttö, johon sovellettaisiin lain 221 c—221 f §:ää. Muutoksella selvennettäisiin, että kyseinen liha-luujauhon poltto on vapautettu jätteenpolttolainsäädännön noudattamisesta. Samalla lainkohdan nykyistä ruotsinkielistä sanamuotoa tarkistettaisiin pieneltä osin.

122 §.Ilmoituksen käsittely . Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että 119 §:ssä tarkoitettua koeluonteista toimintaa koskevan ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksessä olisi myös tarvittaessa annettava tarpeelliset määräykset 59 §:n mukaisesta jätteenkäsittelyn vakuudesta ja sen asettamisesta. Jos koeluonteinen toiminta koskee jätteenkäsittelyä tai toiminnassa muodostuu jätteitä merkittäviä määriä 59 §:ssä tarkoitetulla tavalla, tulee myös tässä tapauksessa toiminnalle asettaa riittävä jätteenkäsittelyn vakuus. Säännös ehdotetaan lisättäväksi hallintokäytännön yhdenmukaistamiseksi ja oikeustilan selkeyttämiseksi.

200 § . Päätöksen täytäntöönpano oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta huolimatta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi 182 a §:n mukainen päätös ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi välttämättömiin toimiin ryhtymisestä siinä tilanteessa, jos ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta aiheutuu tai uhkaa aiheutua vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle. Nämä päätökset sisältävät määräyksiä sen luonteisista välitöntä ympäristön pilaantumisen vaaraa ehkäisevistä toimenpiteistä, että ne vaativat yleensä mahdollisuuden ryhtyä välittömästi päätöksen täytäntöönpanoon mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

221 c § . Lannan ja liha-luujauhon polttoainekäyttöä koskevat erityisvaatimukset ja viranomaismenettelyt . Pykälän lannanpolttoa koskevat säännökset laajennettaisiin koskemaan liha-luujauhon polttoa. Tämän vuoksi pykälän otsikkoa ja asiasisältöä muutettaisiin.

Ehdotettavia 221 c §—221 f §:n muutoksia liha-luujauhon poltosta sovellettaisiin kaikkiin polttoaineteholtaan korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksiköihin, vaikka kyseinen yksikkö olisikin osa energiantuotantolaitosta, jonka yhteenlaskettu polttoaineteho olisi yli 50 megawattia.

Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin muutokset, joiden myötä sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun D jaksossa tarkoitettuun liha-luujauhon käyttöön polttoaineena korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä ei sovellettaisi jätteenpolttoa tai muuta jätteen ammattimaista tai laitosmaista käsittelyä koskevia säännöksiä. Lisäksi pykälän 1 momentin muutoksilla otettaisiin asetuksen (EU) 2020/735 liha-luujauhon polton päästöihin liittyvät vaatimukset osaksi ympäristönsuojelulain sääntelyä. Muutosten myötä liha-luujauhon poltto korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä ei enää edellyttäisi ympäristölupaa jätteenpolton tai jätteen ammattimaisen tai laitosmaisen käsittelyn perusteella. Tällöin liha-luujauhoa polttava energiantuotantoyksikkö voisi siirtyä lupavelvollisesta rekisteröintivelvolliseksi. Energiantuotantoyksikkö voisi kuitenkin edelleen tarvita ympäristöluvan polttoainetehon perusteella ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 3 a) nojalla. Lisäksi muutoin rekisteröintivelvollinen energiantuotantoyksikkö saattaa edellyttää ympäristölupaa ympäristönsuojelulain 30 §:n nojalla. Momentin johdantokappaleessa voimassa olevan lain ”kyse on” -rakenne muutetaan paremmin säädöstekstin kuuluvaksi ”edellä tarkoitetussa” -rakenteeksi.

Sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun D jaksossa tarkoitettu liha-luujauhon käyttö polttoaineena käsittää D jakson 2 kohdan mukaisesti liha-luujauhon yksinään tai liha-luujauhon, renderöidyn rasvan ja lannan seoksena. Mikäli energiantuotantoyksikössä poltettaisiin liha-luujauhon kanssa muita jätteeksi luokiteltavia polttoaineita kuin edellä mainitut, toiminta ei olisi D jakson mukaista. Tällöin toimintaan ei myöskään sovellettaisi lain 221 c—f §:ää, vaan toimintaan sovellettaisiin jätteenpolttoa ja muuta jätteen ammattimaista tai laitosmaista käsittelyä koskevia säännöksiä. Pykälän 1 momentin 2 kohtaan lisättäisiin lisäpolttimen käyttöä koskevan vaatimuksen osalta viittaus myös sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun D jakson 3 kohdan b alakohdan ii alakohtaan. Nykyisessä pykälän 1 momentin 2 kohdassa viitataan vastaavalla tavalla asetuksen liitteessä III olevan V luvun C jaksossa tarkoitetun tuotantoeläinten lannan osalta liitteessä III olevan V luvun B jakson 3 kohdan b alakohdan ii alakohdassa säädettyyn vaatimukseen. Kummatkin edellä mainitut sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen kohdat ovat sisällöltään ja vaatimustasoltaan käytännössä identtisiä, mutta koska liitteessä olevat V luvun B ja D jaksot koskevat eri sivutuotteiden polttoa (B jakso siipikarjan lannan polttoa, jonka säännöksiä sovelletaan tältä osin myös C jaksossa tarkoitetun tuotantoeläimen lannan osalta jakson 3 kohdan perusteella, ja D jakso liha-luujauhon polttoa), pykälään katsottaisiin tarpeelliseksi lisätä viittaus erityisesti liha-luujauhon polton osalta.

221 d § . Poikkeukset lannan polttoainekäyttöä koskeviin erityisvaatimuksiin . Pykälän 1 kohta, joka koskee lannan polton poltto-olosuhdevaatimusten kuuden vuoden siirtymäaikaa, siirrettäisiin lain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksiin, jonne se asiasisältönsä vuoksi kuuluu. Muutoksen johdosta pykälän 2 ja 3 kohdat muuttuisivat pykälän 1 ja 2 kohdiksi. Lisäksi pykälän johdantokappaleeseen tehtäisiin pieni lakitekninen sanamuodon muutos.

221 e § . Lannan ja liha-luujauhon polttoainekäyttöä koskevat päästöraja-arvot monipolttoaineyksiköissä . Pykälän lannanpolttoa koskevat säännökset laajennettaisiin koskemaan liha-luujauhon polttoa. Tämän vuoksi pykälän otsikkoa ja asiasisältöä muutettaisiin.

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun D jaksossa tarkoitetusta liha-luujauhon poltosta korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä. Lisäyksellä selkeytettäisiin, että poltettaessa liha-luujauhoa yhdessä muiden polttoaineiden kanssa sovellettaisiin yleisiä monipolttoaineyksikön päästöraja-arvojen laskentasääntöjä. Asetuksen (EU) 2020/735 johdantotekstin kohdan 10 mukaan eläimistä saatavia sivutuotteita koskeva lainsäädäntö ei estä jäsenvaltioita soveltamasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2015/2193 tiettyjen keskisuurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta vahvistettuja päästöjen raja-arvojen laskentasääntöjä, kun liha-luujauhoa poltetaan yhdessä muiden polttoaineiden tai jätteen kanssa. Pykälässä kuvatut laskentasäännöt ovat direktiivin (EU) 2015/2193 laskentasääntöjen mukaisia. Lisäksi 1 momentin johdantokappaleen nykyistä ruotsinkielistä sanamuotoa tarkistettaisiin pieneltä osin.

221 f § . Lannan ja liha-luujauhon polttoainekäyttöön liittyvä valvonta . Pykälän lannanpolttoa koskevat säännökset laajennettaisiin koskemaan liha-luujauhon polttoa lisäämällä pykälän otsikkoon liha-luujauho. Säännöksellä selkeytettäisiin viranomaisten työnjakoa liha-luujauhon polton valvonnassa sekä varmistettaisiin riittävä asiantuntemus ympäristövalvonnassa tilanteissa, joissa liha-luujauhoa polttava energiantuotantoyksikkö on niin pieni, ettei se edellytä rekisteröintiä tai ympäristölupaa. Pykälän 2 momentissa tarkoitettu asiantuntija-apu liittyisi ympäristönsuojelulaissa säädettyjen liha-luujauhon polttoa koskevien ympäristövelvoitteiden noudattamisen varmistamiseen, eikä avun antaminen edellyttäisi sivutuotelainsäädännön hallintaa. Asiantuntija-avun antamisessa tarvittava osaaminen vertautuu muun energiantuotannon ympäristövalvonnassa tarvittavaan osaamiseen.

7.2Vesilaki

11 luku Hakemusmenettely

2 § . Hakemusasian vireillepano. Asian vireillepanoa koskevaan 2 §:ään esitetään lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin asian vireilletuloa koskevan merkinnän tekemisestä vesitalousasioiden tietopalveluun. Ympäristötiedon saatavuuden näkökulmasta yleensä sekä asianosaisten ja muiden tahojen tiedonsaannin kannalta erityisesti on tarpeen, että lupaviranomaisessa vireille tullut hanke ilmenee yleisessä tietoverkossa olevasta palvelusta.

Asiallisesti vastaava säännös sisältyy voimassaolevan ympäristönsuojelulain 85 a §:ään. Mainitun säännöksen nojalla ympäristönsuojelun tietojärjestelmään tehdään merkintä vireille tulleista yhteiskäsittelyhankkeista, jotka siis edellyttävät ympäristönsuojelulain lisäksi myös vesilain mukaista lupaa. Yksinomaan vesilain mukaista lupaa edellyttävien hankkeiden jättäminen vireilläolon kirjaamista koskevan sääntelyn ulkopuolelle jättämiselle ei voida pitää perusteltuna, minkä vuoksi ehdotettu säännös on tarpeen rekistereiden tietosisällön yhdenmukaistamiseksi.

Ehdotetun 2 momentin mukaan merkinnästä tulisi ilmetä eri tahojen tiedonsaannin kannalta välttämättömät tiedot. Näitä ovat hankkeesta vastaava, hankkeen laatu, asian vireilletulopäivä ja hankkeen sijainti. Hankkeen sijainnin osalta on riittävänä pidettävä sijaintikunnan ja mahdollisesti alueen yksilöintiä, mutta yksittäisen kiinteistön tarkkuudella tapahtuva yksilöinti ei ole tarpeen.

Tieto hankkeesta vastaavasta on henkilötieto, jonka julkaisemiseen tietopalvelussa sovellettaisiin momenttiin sisältyvän viittaussäännöksen perusteella, mitä 18 luvun 19 §:n 2 momentissa säädetään päätökseen sisältyvien tietojen julkaisemisesta ja henkilötietojen poistamisesta. Mainitun lainkohdan mukaan tiedot saadaan julkaista, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu ja ne voidaan julkaista sen estämättä, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentissa säädetään. Tieto hankkeen vireille tulosta ja vireillä olosta ovat tarpeellisia asian viranomaisessa tapahtuvan käsittelyn päättymiseen saakka. Viranomaisen annettua asiaa koskevan päätöksen, tiedot hankkeen vireille tulosta ja vireillä olosta voidaan poistaa.

18 luku Erinäisiä säännöksiä

19 a §. Vanhojen päätösten julkaiseminen. Lain 18 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 19 a §, jossa säädettäisiin ennen 1.5.2019 vesitalousasiassa annetun päätöksen julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa. Vesilain 18 lukuun lisättiin 1.5.2019 voimaan tulleella lainmuutoksella 505/2019 uusi 19 §, jossa säädetään vesitalousasiassa annetun päätöksen julkaisemisesta vesitalousasioiden tietopalvelussa. Mainitun pykälän mukaan lupaviranomaisen on lähtökohtaisesti julkaistava vesitalousasiassa antamansa päätös muutoksenhaulle säädetyn ajan päättymisen jälkeen verkkosivuillaan, jollei sitä asian merkitys huomioon ottaen ole pidettävä tarpeettomana.

Vesilain 18 luvun 19 §:n tarkoituksena on parantaa ympäristötiedon saatavuutta ja turvata asianosaisten henkilötietojen suoja rajaamalla verkkosivujen kautta saatavilla olevat henkilötiedot välttämättömiin. Päätöksessä saadaan julkaista hankkeesta vastaavan nimi sekä hankkeen vaikutuspiiriin kuuluvien kiinteistöjen nimet ja kiinteistötunnukset. Pykälässä säädetään myös henkilötietojen poistamisvelvollisuudesta sekä niistä kriteereistä, joilla tietoa vesitalousasioiden tietopalvelusta voidaan etsiä.

Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia asioita ratkaisseet viranomaiset ovat ympäristötiedon saatavuuden parantamiseksi julkaisseet omilla verkkosivuillaan ja ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla vuodesta 2004 alkaen sellaisia ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia päätöksiä, joilla on yleisempää merkitystä. Verkkosivuilla julkaistuista päätöksistä on pääsääntöisesti peitetty muiden kuin toiminnanharjoittajan henkilötiedot.

Vesilain 18 luvun 19 §:n voimaantulon jälkeen on esiintynyt epäselvyyttä siitä, koskeeko mainittu tietopalvelussa julkaistavia päätöksiä koskeva säännös myös ennen sen voimaantuloa annettuja päätöksiä. Sääntelytilan selventämiseksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi uuteen 19 a §:ään säännökset ennen 1.5.2019 annettujen päätösten julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa.

Ehdotetun uuden 19 a §:n mukaan vesitalousasiaa koskeva päätös, joka on annettu ennen 1 päivänä toukokuuta 2019, voidaan julkaista päätöksen antaneen viranomaisen verkkosivuilla tai ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla. Pykälä koskisi nykyisen vesilain (587/2011) ja sitä edeltäneen vesilain (264/1961) nojalla annettuja päätöksiä. Nämä voivat koskea erilaisia vesirakennushankkeita, vedenottamishankkeita, ojitusta, keskivedenkorkeuden muuttamista, säännöstelyä, vesivoimalaitoksen rakentamista, uittoa, kulkuväyliä ja muita vesiliikennealueita, vesitaloushankkeisiin liittyviä korvausasioita, oikaisuvaatimusasioita sekä tutkimuslupa-asioita.

Vesilain 18 luvun 19 §:ään verrattuna viranomaiselle jäisi laajemmin harkintavaltaa sen suhteen, mitkä päätökset olisi ympäristötiedon saatavuuden edistämiseksi tarpeen asettaa yleiseen tietoverkkoon saataville. Vesilain soveltamis- ja oikeuskäytännön kehittymisen myötä vanhemmilla ratkaisuilla ei ole vastaavaa merkitystä kuin uudemmilla ratkaisuilla, minkä vuoksi 19 §:ää vastaavaan kattavuuteen ei ole mielekästä pyrkiä. Tarkoituksenmukainen ratkaisu olisikin, että viranomainen valitsisi tapausaineistosta ne ratkaisut, jotka julkaistaisiin yleisessä tietoverkossa. Näihin sisältyvien henkilötietojen julkaisemiseen sovellettaisiin vastaavia säännöksiä kuin uusiin päätöksiin.

Päätöksessä voitaisiin julkaista hankkeesta vastaavan nimi sekä hankkeen vaikutuspiiriin kuuluvien kiinteistöjen nimet ja kiinteistötunnukset. Tiedot voitaisiin julkaista, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu ja ne voidaan julkaista sen estämättä, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentissa säädetään. Päätökseen sisältyvät henkilötiedot on poistettava verkkosivuilta sen jälkeen, kun hanke on päättynyt.

Ennen 1.5.2019 annettujen päätösten tallentamiseen vesiasioiden tietopalveluun saattaa liittyä sellaisia tietoteknisiä haasteita, että näiden päätösten julkaiseminen toisella alustalla olisi tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Tämän vuoksi pykälässä esitetään säädettäväksi, että ratkaisu voitaisiin julkaista joko viranomaisen omilla verkkosivuilla ja ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla.

Vesitalousasioiden tietopalvelu sisältää hakutoiminnon, jolla tietopalvelusta voidaan hakea tietoja rajattuina hakuina käyttäen hakuperusteena asian tunnistetietoa, hankkeesta vastaavan nimeä, hankkeen laatua tai sijaintikuntaa taikka päätöksen tekoajankohtaa. Hakutoimintoa voidaan käyttää myös nyt ehdotetussa pykälässä tarkoitettujen sellaisten päätösten, jotka tietopalveluun sijoitetaan, tietojen etsimiseen. Ympäristöhallinnon yhteisellä verkkosivustolla ei vastaavanlaista hakutoimintoa ole, vaan siellä päätöksiä on etsittävä hakemistorakenteen mukaisesti tai sivustolla olevan yleisen hakutoiminnon avulla. Yleisessä hakutoiminnossa hakua voidaan rajata asiakirjan aihealueen, sisällön, alueen, ajankohdan ja julkaisijan perusteella. Hakutoiminto ei kuitenkaan mahdollista niin sanottuja massahakuja.

10.1Kaivosten vakuuskokonaisuus

Kaivosten vakuuskokonaisuus jakaantuu kaivoslain mukaiseen vakuuteen ja ympäristönsuojelulain mukaiseen jätteenkäsittelyn vakuuteen. Kaivoslain uudistamisen taustalla olevassa Pekka Vihervuoren laatimassa selvityksessä kiinnitettiin huomioita kaivoksia koskevien vakuuksien kattavuuteen ja riittävyyteen (”Kaivostoimintaa ohjaavan lainsäädännön toimivuuden arviointi”; työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2019:44; linkki: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161678 ). Selvityksessä todetaan, että välitöntä turvallisuutta laajempi kaivoslain mukaisen vakuuden käyttötarkoitus ei näytä nykyisin toteutuvan, ja tämä tilanne tulisikin korjata. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö tilasi vuonna 2020 kaivoslain mukaisten vakuuksien kattamista lopetus- ja jälkitoimista selvityksen (Ramboll, 15.5.2020; linkki: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162443 ).

Kaivoslakia uudistetaan parhaillaan työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteena on kaivosten ympäristönsuojelun parantaminen. Hallitusohjelman mukaan kaivoslainsäädäntö uudistetaan. Lähtökohtana hallitusohjelman mukaan on ympäristönsuojelun parantaminen, kaivosten toimintaedellytysten varmistaminen sekä paikallisen hyväksyttävyyden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Työ-ja elinkeinoministeriö asetti 15.10.2019 lainvalmisteluhankkeen kaivoslain muuttamiseksi (linkki: https://tem.fi/kaivoslakiuudistus ). Lainvalmistelua on tehty työ- ja elinkeinoministeriössä virkatyönä, mutta valmistelun tukena toimi työryhmä, jonka toimikausi kesti vuoden 2021 loppuun. Hankkeessa valmistellaan hallituksen esitys, joka annetaan eduskunnalle keväällä 2022. Uudistuksessa huomioidaan hallitusohjelman kirjaukset, mukaan lukien vakuussääntelyn kehittämisestä, sekä eduskunnan Kaivoslaki Nyt -kansalaisaloitetta koskevaan talousvaliokunnan mietintöön sisältyvät näkökohdat ja eduskunnan 16.10.2020 asiasta antamaan kirjelmään sisältyvät lausumat.

Kaivosten vakuussääntelyn kokonaisuutta ja erityisesti ympäristönsuojelulain ja kaivoslain mukaisten vakuuksien rajapintoja on tarkasteltu syksystä 2020 alkaen yhteistyössä ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön kesken, ja tarkastelua jatketaan tarvittavilta osin myös jatkossa.

Syksyllä 2021 on alkanut osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa (VN TEAS) hanke ”Kaivosten jätevakuuden alan laajentamisen ympäristönsuojelullinen vaikuttavuus ja kustannukset”, jolla osaltaan on tarkoitus täyttää pääministeri Marinin hallitusohjelman kirjausta kaivosten vakuussääntelyn kehittämisestä. Hankkeessa tarkastellaan mahdollisuutta laajentaa jätteenkäsittelyn vakuutta kattamaan myös kaivosten vesienkäsittelyyn sekä kaivoksen vaikutusalueen ympäristötarkkailuun liittyviä toimia.

10.2Ympäristövahinkojen toissijaiset vastuujärjestelmät

Ympäristövahinkojen toissijaisilla vastuujärjestelmillä (ns. TOVA-järjestelmillä) varaudutaan ympäristöriskien hallintaan, ympäristövahinkojen korvaamiseen sekä torjunta- ja ennallistamistoimien toteuttamiseen, kun toimista vastaava taho on maksukyvytön, tuntematon tai tavoittamattomissa. Järjestelmillä varmistetaan, että niiden kattamissa tilanteissa ympäristön pilaantumisen tai sen vaaran ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi, torjumiseksi ja ennallistamiseksi sekä ympäristövahinkojen korvaamiseksi tarvittavat varat ovat käytettävissä. TOVA-järjestelmiä ovat nykyisen sääntelyn perusteella öljysuojarahastosta maksetut korvaukset sekä ympäristövahinkovakuutus. Parhaillaan vireillä olevassa TOVA-lainsäädäntöhankkeessa valmistellaan uutta toissijaisten vastuiden järjestelmää. Hankkeen ohjausryhmän toimikausi päättyi 31.10.2021 ja hallituksen esitys olisi tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2022 (linkki: https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=YM033:00/2019 ).

TOVA- ja vakuusjärjestelmillä on eri tarkoitus. Ympäristönsuojelulain mukainen jätteen käsittelytoiminnan vakuus, samoin kuin kaivoslain mukainen kaivosvakuus, ovat keinona toteuttamassa aiheuttajan vastuuta toiminnan lopettamisvaiheessa. Vakuuksilla varaudutaan kattamaan tietyt laissa säädetyt ja lupaharkinnassa ennakoitavissa olevat, luvanmukaisen toiminnan lopettamisesta seuraavat lopetus- ja jälkitoimet tilanteissa, joissa toiminnanharjoittaja ei itse niitä syystä tai toisesta hoida. TOVA-järjestelmillä puolestaan varaudutaan vakuuksia laajemmin ympäristöriskien hallintaan, ympäristövahinkojen korvaamiseen sekä torjunta- ja ennallistamistoimien toteuttamiseen, kun toimista vastaavaa taho on maksukyvytön. TOVA-järjestelmien soveltamisala ulottuu myös luvanvastaiseen toimintaan, yllättäviin ympäristövahinkoihin sekä tuntemattomien ja tavoittamattomissa olevien vastuisiin. Voimassaolevan vakuusjärjestelmän kehittämistä voidaan kuitenkin tarkastella mahdollisena keinona vähentää TOVA-järjestelmillä katettavien kustannusten määrää huomioiden kuitenkin järjestelmien eroavaisuudet.

10.3Muut asiat

Ympäristöluvan muuttamisen tarvetta vesienhoidon ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi on tarkasteltu selvityshankkeessa ”Vesienhoidon ympäristötavoitteiden toteuttaminen: ympäristöllisten lupien muutettavuus (Lupamuutos)” ajalla 1.11.2018—15.12.2019 (linkki: https://valtioneuvosto.fi/hanke?tunnus=YM039:00/2018 ). Asiasta on laadittu erillinen selvitys ”Ympäristöllisten lupien muuttaminen vesienhoidon ympäristötavoitteiden perusteella — Lainsäädännön kehittäminen ja sen valtiosääntöoikeudelliset perusteet” (Suomen ympäristökeskuksen raportteja 26/2019; linkki: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/304634/SYKEra_26_2019.pdf?sequence=1&isAllowed=y ). Ympäristöluvan muuttamista koskevan sääntelyn tarkistamistarpeita tältä osin tarkastellaan jatkossa erikseen.

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee liha-luujauhon polttoon liittyviä muutoksia eläimistä saatavista sivutuotteista annettuun lakiin. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2022.

11.1Ympäristöluvan muuttaminen ja jätteenkäsittelyn vakuussääntely

11.2Liha-luujauhon poltto

Liha-luujauhon polttoa koskevat ehdotukset ympäristönsuojelulakiin ovat merkityksellisiä perustuslain 18 §:n 1 momentin sekä 20, 80 ja 121 §:n kannalta.

11.3Ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten vanhojen päätösten ja niihin sisältyvien henkilötietojen julkaiseminen yleisessä tietoverkossa

Lakiehdotusten kohteena olevat vanhojen päätösten julkaisemista koskevat ympäristönsuojelulain ja vesilain säännökset ovat merkityksellisiä erityisesti perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan 10 §:n 1 momentin, viranomaisten asiakirjojen julkisuutta koskevan 12 §:n 2 momentin, ympäristöperusoikeutta koskevan 20 §:n 1 momentin ja 20 §:n 2 momentin mukaisten osallistumisoikeuksien näkökulmasta.

Jos puolustusvoimista annetun lain 15 §:n 8 momentissa tarkoitettua maanpuolustuksen kannalta erityissuojattavaa kohdetta koskevien tietojen suojaaminen sitä edellyttää, puolustusvoimien tarpeisiin tarkoitettua kemikaalivarastoa koskevan lupahakemuksen ja tämän lain 10 a luvussa tarkoitetun ilmoituksen käsittelyssä asianosaisena pidetään, poiketen siitä, mitä 43 §:n 1 momentissa ja hallintolain 11 §:ssä säädetään, vain toiminnanharjoittajaa. Mitä edellä asianosaisesta säädetään, sovelletaan myös valvontaviranomaiseen. Asian käsittelyyn ei tällöin sovelleta 42—44, 45, 85, 85 a, 85 b ja 86 §:ää eikä 115 e §:n 1 momentin 2—4 ja 6—8 kohtaa eikä 223 §:ää.

Jätteen käsittelytoiminnan harjoittajan on asetettava vakuus asianmukaisen jätehuollon, seurannan, tarkkailun ja toiminnan lopettamisessa tai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi. Muun luvanvaraisen toiminnan harjoittajan on asetettava vastaavasti vakuus, jos toiminnassa syntyy merkittäviä määriä jätteitä. Vakuus voidaan jättää vaatimatta muuta kuin kaatopaikkatoimintaa harjoittavalta, jos vakuudella katettavat kustannukset toimintaa lopetettaessa ovat jätteen määrä, laatu ja muut seikat huomioon ottaen vähäiset. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä vakuuden vaatimatta jättämisen edellytyksistä.

Ympäristöluvassa on annettava tarpeelliset määräykset 59 §:ssä tarkoitetusta vakuudesta ja sen asettamisesta. Luvassa voidaan määrätä, että toiminnanharjoittajan on arvioitava vakuuden riittävyyttä 59 §:ssä tarkoitetuista toimista aiheutuviin kustannuksiin määräajoin ja ilmoitettava tästä valvontaviranomaiselle. Tarvittaessa vakuutta koskeva lupamääräys on muutettava 89 §:n 3 momentin mukaisesti.

Luvassa voidaan määrätä, että valvontaviranomainen voi hyväksyä omasta tai luvanhaltijan aloitteesta vakuuden määrän muuttamisen siltä osin, kun kyse on hintatason muutosta kuvaavaan indeksiin sidotun vakuuden määrän muuttamisesta.

Vakuudeksi hyväksytään takaus, vakuutus tai pantattu talletus. Luvassa voidaan perustellusta syystä määrätä tarkemmin hyväksyttävästä vakuusmuodosta ja vakuuden muista ehdoista. Vakuuden antajan on oltava luotto-, vakuutus- tai muu ammattimainen rahoituslaitos, jolla on kotipaikka Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa.

Vakuus on asetettava ympäristöluvassa osoitetun valvontaviranomaisen eduksi ennen toiminnan aloittamista. Kaivannaisjätteen jätealuetta koskeva vakuus on asetettava ennen kuin jätealueelle ryhdytään sijoittamaan kaivannaisjätettä.

Vakuuden on oltava voimassa yhtäjaksoisesti tai määrävälein uusittuna vähintään kolme kuukautta vakuuden kattamien toimien suorittamisesta ja niiden ilmoittamisesta valvontaviranomaiselle. Jos vakuuden voimassaoloa jatketaan, uusiminen on tehtävä ennen vakuuden voimassaolon päättymistä. Kaatopaikan vakuuden on oltava voimassa kaatopaikan sulkemisen jälkeisen tarkkailun ja muun jälkihoidon päättymiseen saakka.

Lupaviranomaisen on hakemuksesta vapautettava vakuus, kun toiminnanharjoittaja on täyttänyt velvoitteensa. Vakuus voidaan vapauttaa myös osittain. Luvan raukeamista ja toiminnan lopettamista koskevassa päätöksessä tai koeluonteista toimintaa koskevan ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksessä voidaan määrätä, että valvontaviranomainen voi vapauttaa vakuuden, kun toiminnanharjoittaja on täyttänyt velvoitteensa.

Valvontaviranomaisella on oikeus ryhtyä vakuuden realisointiin, kun toiminnanharjoittaja on laiminlyönyt 59 §:ssä tarkoitettujen toimien hoitamisen. Ennen vakuuden realisointia valvontaviranomaisen on määrättävä 175 §:n mukaisesti toiminnanharjoittaja täyttämään velvollisuutensa ja asetettava määräyksen tehosteeksi teettämisuhka. Vakuus voidaan käyttää teettämistoimien kustannusten kattamiseksi.

Vuoden 2000 ympäristönsuojelulain (86/2000) nojalla annettu päätös voidaan julkaista päätöksen antaneen viranomaisen verkkosivuilla tai ympäristöhallinnon yhteisillä verkkosivuilla. Päätös voi sisältää toiminnanharjoittajan nimen ja sijaintipaikan tiedot sen estämättä, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentissa säädetään. Päätökseen sisältyvät henkilötiedot on poistettava verkkosivuilta sen jälkeen, kun päätöksessä tarkoitettu toiminta on päättynyt ja tämän lain 94 §:n mukaiset toiminnan lopettamista koskevat toimenpiteet on suoritettu.

Toiminnanharjoittaja voi hakea ympäristöluvan muuttamista. Luvan muuttamista koskevaan toiminnanharjoittajan hakemukseen sovelletaan, mitä 39 §:ssä säädetään lupahakemuksesta.

Lupaviranomaisen on lisäksi valvontaviranomaisen, asianomaisen yleistä etua valvovan viranomaisen tai haitankärsijän taikka 186 §:ssä tarkoitetun rekisteröidyn yhdistyksen tai säätiön aloitteesta muutettava lupaa, jos:

Lupaviranomaisen on lisäksi valvontaviranomaisen tai asianomaisen yleistä etua valvovan viranomaisen aloitteesta muutettava luvan vakuutta koskevia lupamääräyksiä, jos lupaviranomainen arvioi, että jätteen käsittelytoiminnalle luvassa määrätyn vakuuden määrä ei ole riittävä 59 §:ssä tarkoitettujen toimien hoitamiseksi tai vakuus ei muutoin täytä 59—61 §:n mukaisia vaatimuksia.

Jos luvan muuttaminen tulee vireille 2 tai 3 momentissa tarkoitetun tahon aloitteesta, lupaviranomaisen on ennen asian ratkaisemista kuultava toiminnanharjoittajaa ja velvoitettava tämä toimittamaan luvan muuttamisen perusteen ja tarpeen arvioimiseksi tarpeelliset selvitykset kohtuullisessa määräajassa.

Jos 4 momentissa tarkoitetun asian ratkaisemisella on merkitystä yleisen edun kannalta tai painavat syyt sitä edellyttävät, toiminnanharjoittaja voidaan velvoittaa hankkimaan aloitteen ratkaisemiseksi tarpeellinen selvitys uhalla, että se hankitaan toiminnanharjoittajan kustannuksella. Lupaviranomainen voi myös kuulla asian käsittelemiseksi toiminnanharjoittajaa, aloitteen vireille laittanutta tahoa sekä 43 §:ssä tarkoitettuja asianosaisia aloitteesta ja sen perusteella laatimastaan päätösluonnoksesta ennen asian ratkaisemista, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi.

Tässä pykälässä tarkoitetun asian käsittelyssä noudatetaan lisäksi 96 §:ää.

Lain 108—110 §:ää ei kuitenkaan sovelleta:

Viranomaisen on 118—120 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen johdosta annettava päätös. Päätöksessä on annettava tarpeelliset määräykset toiminnasta aiheutuvan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi ja toiminnan järjestämiseen liittyvien jätelain mukaisten velvollisuuksien täyttämiseksi. Lisäksi 119 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen johdosta annettavassa päätöksessä on tarvittaessa annettava tarpeelliset määräykset 59 §:ssä tarkoitetusta vakuudesta ja sen asettamisesta. Päätöksessä voidaan lisäksi antaa määräyksiä toiminnan tarkkailusta ja tiedottamisesta asukkaille.

Päätöksen tehnyt viranomainen voi määrätä, että 62, 64, 65, 99, 122, 123, 136, 137, 171, 175, 176, 180, 181, 182 a ja 183 §:ssä tarkoitettua määräystä tai päätöstä on oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta huolimatta noudatettava.

Käytettäessä sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun C jaksossa tarkoitettua tuotantoeläinten lantaa tai mainitun luvun D jaksossa tarkoitettua liha-luujauhoa polttoaineena polttoaineteholtaan korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä, toimintaan ei sovelleta tämän lain liitteen 1 taulukon 1 kohdan 13 tai liitteen 1 taulukon 2 kohdan 13 jätteenpolttoa tai muuta jätteen ammattimaista tai laitosmaista käsittelyä koskevia säännöksiä eikä 108—110 §:ää. Edellä tarkoitetussa energiantuotannossa polton tulee täyttää seuraavat sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksessa säädetyt vaatimukset:

Edellä 221 c §:n 1 momentissa tarkoitettuihin lannan polttoa koskeviin erityisvaatimuksiin sovelletaan seuraavia sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksessa sallittuja poikkeuksia:

Käytettäessä sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III olevan V luvun C jaksossa tarkoitettua tuotantoeläinten lantaa tai mainitun luvun D jaksossa tarkoitettua liha-luujauhoa polttoaineena polttoaineteholtaan korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä samanaikaisesti muun polttoaineen kanssa ( monipolttoaineyksikkö ) on päästöraja-arvot määritettävä:

2 §Hakemusasian vireillepano

19 a §Vanhojen päätösten julkaiseminen