GP 218/2014

Menettelydirektiivi

Menettelydirektiivi on laajennettu koskemaan pakolaisaseman myöntämiseen ja poistamiseen liittyvien menettelyjen lisäksi myös toissijaisen suojeluaseman myöntämiseen ja poistamiseen liittyviä menettelyjä. Direktiiviin on siten tehty lukuisia muutoksia, jotka koskevat kansainvälisen suojelun käsitteen korjaamista vastaamaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän toisen vaiheen säädöksissä käyttöönotettua käsitteistöä. Myös säädös- ja artiklaviittaukset on muutettu vastaamaan turvapaikkajärjestelmää koskevia uudelleen laadittuja säädöksiä. Nämä muutokset eivät aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen, eikä niitä erikseen mainita menettelydirektiivin artiklakohtaisessa esittelyssä.

I luku: Yleiset säännökset

Artikla 1. Menettelydirektiivin 1 artiklaa on muutettu direktiivin nimen muuttumisen vuoksi. Artiklassa säädetään direktiivin tarkoituksesta, eikä siitä aiheudu tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä.

Artikla 2. Määritelmät sisältävään 2 artiklaan on lisätty uusi d alakohta, jonka mukaan hakijalla, joka tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita, tarkoitetaan hakijaa, jonka mahdollisuus hyödyntää menettelydirektiivissä säädettyjä oikeuksia ja täyttää siinä säädetyt velvollisuudet on yksilöllisten olosuhteiden vuoksi rajallinen. Erityisistä menettelyllisistä takeista ehdotetaan säädettäväksi uudessa 96 a §:ssä.

Artiklan uudessa h alakohdassa määritellään henkilö, joka voi saada toissijaista suojelua, kolmannen maan kansalaiseksi tai kansalaisuudettomaksi henkilöksi, joka täyttää Euroopan parlamentin ja neuvoston 13 päivänä joulukuuta 2011 antaman direktiivin 2011/95/EU vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (uudelleen laadittu), jäljempänä määritelmädirektiivi , 2 artiklan f alakohdan edellytykset. Säännös ei aiheuta tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä.

Artiklan uuden i alakohdan mukaan kansainvälisellä suojelulla tarkoitetaan pakolaisasemaa ja toissijaista suojeluasemaa. Säännös ei aiheuta tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä.

Artiklan uuden k alakohdan mukaan toissijaisella suojeluasemalla tarkoitetaan kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön tunnustamista jäsenvaltiossa henkilöksi, joka voi saada toissijaista suojelua. Säännös ei aiheuta tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä.

Artiklan l alakohdassa määritellään alaikäinen ja m alakohdassa ilmanhuoltajaa oleva alaikäinen. Määritelmät oli aiemmassa menettelydirektiivissä yhdistetty yhteen määritelmään. Muutos ei aiheuta tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä.

Artiklan n alakohdassa olevaa edustajan määritelmää on täsmennetty. Edustajalla tarkoitetaan henkilöä tai organisaatiota, jonka toimivaltaiset elimet ovat nimittäneet avustamaan ja edustamaan ilman huoltajaa olevaa alaikäistä tässä direktiivissä säädetyissä menettelyissä, jotta lapsen etu voidaan varmistaa ja tehdä tarvittaessa alaikäisen puolesta oikeustoimia. Silloin kun edustajaksi nimitetään organisaatio, sen on nimettävä henkilö, joka vastaa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edustajan tehtävistä tämän direktiivin mukaisesti. Säännös ei aiheuta tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä. Suomessa ilman huoltajaa olevan lapsen edustamisesta säädetään laissa kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta (746/2011) , jäljempänä vastaanottolaki. Lain 39 §:n mukaan kansainvälistä suojelua hakevalle lapselle määrätään viivytyksettä edustaja, jos lapsi on Suomessa ilman huoltajaa tai muuta laillista edustajaa. Edustajan määrää käräjäoikeus vastaanottokeskuksen hakemuksesta. Edustaja käyttää lain 41 §:n mukaan huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen henkilöä ja varallisuutta koskevissa asioissa sekä hoitaa lapsen varallisuutta siten kuin oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 ja 2 §:ssä, hallintolain (434/2003) 4 §:ssä, hallintolainkäyttölain (586/1996) 17 §:ssä ja 18 §:n 3 momentissa sekä holhoustoimesta annetussa laissa (442/1999) säädetään. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen edustajaa koskevia kysymyksiä on tarkasteltu lähemmin 25 artiklan käsittelyn yhteydessä. Direktiivin muutos ei edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista.

Artiklaan on lisätty uusi q alakohta, jonka mukaan myöhemmällä hakemuksella tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, joka tehdään sen jälkeen, kun aiemmasta hakemuksesta on tehty lainvoimainen päätös. Mukaan luetaan myös tapaukset, joissa hakija on nimenomaisesti peruuttanut hakemuksensa, ja tapaukset, joissa määrittävä viranomainen on hylännyt hakemuksen, joka on implisiittisesti peruutettu 28 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Ulkomaalaislain uusintahakemusta koskevassa 102 §:ssä olevaa määritelmää ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan direktiivin määritelmää.

Artikla 3. Soveltamisalaa koskevan artiklan 1 kohtaan on tehty aluevesiä koskeva lisäys. Kyseisen artiklan mukaan direktiiviä sovelletaan kaikkiin jäsenvaltioiden alueella, myös niiden rajoilla, aluevesillä tai kauttakulkualueilla tehtyihin kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin. Ulkomaalaislain 94 §:n mukaan turvapaikkamenettelyssä käsitellään Suomen rajalla tai alueella viranomaiselle esitetty kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Artiklan viittaus aluevesiin on ymmärrettävä YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaisesti siten, että direktiiviä sovellettaisiin sopimuksessa tarkoitetulla tavalla rantavaltion täysivaltaisuuden piiriin kuuluvalla alueella, toisin sanoen sisäisillä aluevesillä ja aluemerellä. Direktiiviin tehty lisäys ei näin ollen aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklasta on poistettu kohta, jonka mukaan jäsenvaltion on sovellettava direktiiviä koko menettelyn ajan, jos se tutkii hakemukset sekä pakolaisten oikeusasemaa koskevaan yleissopimukseen (SopS 77/1968), jäljempänä pakolaissopimus , perustuvina hakemuksina että määritelmädirektiivin 15 artiklan mukaisina toissijaista suojelua koskevina hakemuksina. Kohta on tullut tarpeettomaksi, kun artiklan 1 kohdan mukaisesti uudelleen laadittu direktiivi koskee kaikkia kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia. Muutos ei aiheuta kansallisia toimenpiteitä.

Artikla 4. Vastuuviranomaisia koskevan artiklan 1 kohtaan on lisätty velvoite varmistaa, että hakemusten asianmukaisesta tutkinnasta vastuussa olevalla niin sanotulla määrittävällä viranomaisella on käytettävissään asianmukaiset resurssit, mukaan lukien riittävä määrä pätevää henkilöstöä voidakseen hoitaa tehtävänsä menettelydirektiivin mukaisesti. Direktiivin tarkoittama määrittävä viranomainen on Suomessa Maahanmuuttovirasto. Ulkomaalaislain 116 §:n mukaan Maahanmuuttovirasto antaa turvapaikan ja myöntää ensimmäisen oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella turvapaikkamenettelyssä sekä päättää pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman lakkauttamisesta ja peruuttamisesta. Eduskunta vahvistaa vuosittain talousarviossa Maahanmuuttoviraston toimintaan osoitetut määrärahat, jotka mitoitetaan siten, että turvapaikkahakemusten käsittely lainsäädännön edellyttämällä tavalla on mahdollista. Toimivallan Maahanmuuttovirastolle antavassa 116 §:ssä otetaan samalla kantaa myös viraston turvapaikkahakemuksia käsittelevän henkilöstön pätevyyteen. Suomessa hyvään hallintoon kuuluu, että jokaisella viranomaisella on omaa toimialaansa koskeva asiantuntemus. Viranomaisella on velvollisuus noudattaa hallintolain 2 luvun mukaisia hyvän hallinnon periaatteita. Viranomaisen on esimerkiksi järjestettävä asiankäsittely siten, että hallinnossa asioiva saa hallintolain 7 §:n edellyttämällä tavalla asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti. Artiklaan tehty lisäys ei siten aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään aiempaa täsmällisemmin jäsenvaltion mahdollisuudesta säätää siitä, että jokin muu viranomainen kuin määrittävä viranomainen on vastuussa maahantuloluvan myöntämisestä tai epäämisestä noudatettaessa 43 artiklan mukaisia rajamenettelyjä. Suomessa ei ole käytössä 43 artiklassa tarkoitettuja rajamenettelyjä, eikä kohta aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan 2 kohdasta on poistettu aiemman menettelydirektiivin alakohdat b, c, d ja f, joiden mukaan jäsenvaltio olisi voinut säätää, että muu kuin määrittävä viranomainen on vastuussa tietynlaisten tapausten käsittelystä. Alakohtien mukaisia säännöksiä ei ole saatettu Suomessa kansallisesti voimaan, eikä niiden poistaminen siksi edellytä kansallisia toimenpiteitä.

Artiklaan on lisätty uusi 3 kohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että määrittävän viranomaisen henkilöstö on asianmukaisesti koulutettu. Tätä varten jäsenvaltioiden on tarjottava asiaankuuluvaa koulutusta, johon sisältyvät Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston perustamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 439/2010, jäljempänä EASO-asetus , 6 artiklan 4 kohdan a—e alakohdassa luetellut aiheet. Näitä aiheita ovat a) kansainväliset ihmisoikeudet ja turvapaikka-asioita koskeva unionin säännöstö, mukaan lukien erityiset oikeudelliset ja oikeuskäytäntöä koskevat aiheet, b) alaikäisten ja haavoittuvien erityistarpeita omaavien henkilöiden turvapaikkahakemusten käsittelyyn liittyvät kysymykset, c) puhuttelutekniikat, d) lääketieteellisten ja oikeustieteellisten asiantuntijalausuntojen käyttö turvapaikkamenettelyssä ja e) alkuperämaita koskevan tiedon tuottamiseen ja käyttöön liittyvät kysymykset. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston, jäljempänä EASO , järjestämä ja kehittämä asiaankuuluva koulutus. Henkilöillä, jotka puhuttelevat hakijoita menettelydirektiivin nojalla, on lisäksi oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten viitteet siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa.

Määrittävä viranomainen Suomessa on edellä todetun mukaisesti Maahanmuuttovirasto. Henkilöstöä palkatessaan virasto kiinnittää erityistä huomiota työnhakijan koulutustaustaan ja kokemukseen ja tarjoaa sen lisäksi turvapaikkahakemuksia käsittelevälle henkilöstölleen edellä mainittua direktiivin edellyttämää koulutusta. Koulutus sisältää sekä perehtymistä asiaankuuluvaan kirjalliseen aineistoon että työssä oppimista kokeneemman työntekijän ohjauksessa. Henkilöstö myös osallistuu aktiivisesti EASO:n järjestämään koulutukseen. Viraston työjärjestykseen tullaan lisäämään viittaus EASO-asetuksessa mainittuihin koulutusaiheisiin.

Kohdan 5 säännöstä, joka koskee hakemuksen tekemistä jossakin jäsenvaltiossa siellä maahanmuuttotarkastuksia suorittaville toisen jäsenvaltion viranomaisille, on laajennettu koskemaan myös hakemuksen jättämistä rajatarkastuksia suorittaville toisen jäsenvaltion viranomaisille. Käytännössä suomalaiset rajavartiomiehet toimivat lähes päivittäin rajatarkastustehtävissä ja muissa rajavalvontatehtävissä muissa EU- ja Schengen-maissa. Myös muiden EU- ja Schengen-maiden maiden rajavartiomiehiä on melko usein Suomessa tekemässä rajatarkastuksia. Toiminta perustuu 26 päivänä lokakuuta 2004 annettuun neuvoston asetukseen (EY) N:o 2007/2004 Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston perustamisesta, jäljempänä Frontex-asetus ja poikkeustapauksessa 11 päivänä heinäkuuta 2007 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 863/2007 nopeiden rajainterventioryhmien perustamista koskevan mekanismin käyttöön ottamisesta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta mainitun mekanismin sekä vierailevien virkamiesten tehtävien ja toimivallan osalta. Operaatioihin osallistumiseen liittyvää päätöksentekoa on täsmennetty rajavartiolain (578/2005) 15 §:n a—c kohdissa. Frontex-asetuksen 10 artiklan 3 kohdan mukaan vierailevat virkamiehet voivat suorittaa tehtäviä ja käyttää toimivaltaa vain vastaanottavan jäsenvaltion ohjeiden mukaisesti ja pääsääntöisesti vastaanottavan jäsenvaltion rajavartijoiden läsnä ollessa. Vastuu toimenpiteistä on siten isäntävaltiolla. EU:n operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston, jäljempänä Frontex , koordinoima toiminta tapahtuu aina isäntävaltion ja Frontexin yhteistyössä laatiman operaatiosuunnitelman mukaisesti. Tässä operaatiosuunnitelmassa otetaan muun muassa kantaa siihen, miten turvapaikanhakijoihin liittyen toimitaan. Operaatiosuunnitelmissa turvapaikkahakemusten käsittely on poikkeuksetta sovittu isäntämaan vastuulle. Kuten edellä on todettu, ulkomaalaislain mukaan Maahanmuuttovirasto tutkii Suomen rajalla tai alueella viranomaiselle esitetyt kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset. Artiklaan tehty lisäys ei edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista.

II luku: Perusperiaatteet ja takeet

Artikla 6. Artikla koskee pääsyä turvapaikkamenettelyyn. Artiklassa on erotettu toisistaan yhtäältä hakemuksen tekeminen, joka viittaa tilanteeseen, jossa hakija ensimmäistä kertaa ilmoittaa halunsa hakea kansainvälistä suojelua, ja toisaalta hakemuksen muodollinen jättäminen. Erottelulla on merkitystä etenkin niissä jäsenvaltioissa, jossa hakemuksen muodollinen jättäminen on mahdollista vain yhdessä tai hyvin harvoissa paikoissa. Voimassa olevassa ulkomaalaislaissa tällaista erottelua ei tunneta. Ulkomaalaislain 95 §:n mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on mahdollista jättää poliisille tai rajatarkastusviranomaiselle, eikä hakemuksen jättämistä ole käytännössä rajoitettu mihinkään tiettyihin poliisin tai rajatarkastusviranomaisen toimipaikkoihin. Näin hakijat Suomessa yleensä jättävät kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa muodollisesti samalla, kun he ensimmäistä kertaa ilmaisevat halunsa saada kansainvälistä suojelua.

Artiklan uuden 1 kohdan mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on rekisteröitävä kolmen työpäivän kuluessa hakemuksen tekemisestä, kun hakemus on tehty viranomaiselle, joka on kansallisen lainsäädännön mukaan toimivaltainen rekisteröimään tällaiset hakemukset. Kuten edellä on todettu, ulkomaalaislaissa ei ole erikseen säädetty hakemuksen tekemisestä ja sen jättämisestä. Koska hakemuksen jättäminen on mahdollista kaikissa poliisin ja rajatarkastusviranomaisen toimipaikoissa, direktiivin edellyttämästä rekisteröinnin määräajasta ehdotetaan säädettäväksi hakemuksen jättämiseen liittyen ulkomaalaislain 95 §:ssä.

Artiklan 1 kohdan toisen kappaleen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että rekisteröinti tapahtuu kuuden työpäivän kuluessa hakemuksen tekemisestä, jos kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tehdään muille kuin toimivaltaisille viranomaisille, jotka todennäköisesti vastaanottavat tällaisia hakemuksia. Kohdan kolmannessa kappaleessa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa, että näillä muilla viranomaisilla, jotka todennäköisesti vastaanottavat kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia, on asiaankuuluvat tiedot ja koulutus. Hakemuksen rekisteröinnistä tilanteessa, jossa hakemus tehdään muulle kuin toimivaltaiselle viranomaiselle, ehdotetaan säädettäväksi ulkomaalaislain 95 §:ssä.

Artiklan uuden 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että henkilöllä, joka on tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, on tosiasiallinen mahdollisuus jättää se mahdollisimman pian. Jos hakija ei jätä hakemustaan, jäsenvaltiot voivat soveltaa artiklan 28 mukaista hakemuksen implisiittiseen peruuttamiseen tai siitä luopumiseen liittyvää menettelyä. Kuten edellä on todettu, Suomessa hakemus katsotaan jätetyksi, kun hakija jossakin poliisin tai rajavartioviranomaisen toimipaikassa ensimmäistä kertaa kertoo halustaan hakea kansainvälistä suojelua. Direktiivin säännös ei aiheuta tarvetta lainmuutokseen.

Artiklan 3 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta edellyttää, että kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset jätetään henkilökohtaisesti ja/tai määrättyyn paikkaan. Kohta vastaa aiemman menettelydirektiivin 6 artiklan 1 kohtaa. Kohtaan on uutena lisätty maininta, jonka mukaan kohta ei rajoita artiklan 2 kohdan soveltamista. Lisäys ei aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan uuden 4 kohdan mukaan sen estämättä, mitä 3 kohdassa säädetään, kansainvälistä suojelua koskeva hakemus katsotaan jätetyksi, kun asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat vastaanottaneet hakijan jättämän lomakkeen tai virallisen raportin, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään. Hallintolaissa säädetään hallintoasian vireillepanosta ja vireilletulosta. Lain 19 §:n mukaan hallintoasia pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla vaatimukset perusteineen. Viranomaisen suostumuksella asian saa panna vireille myös suullisesti. Lain 20 §:n mukaan hallintoasia tulee vireille, kun asian vireille panemiseksi tarkoitettu asiakirja on saapunut toimivaltaiseen viranomaiseen tai kun asia on sille suullisen vireillepanon yhteydessä esitetty ja käsittelyn aloittamiseksi tarvittavat tiedot on kirjattu. Kuten edellä on todettu, ulkomaalaislain 95 §:n mukaan kansainvälistä suojelua koskeva hakemus jätetään poliisille tai rajatarkastusviranomaiselle, jolloin hakemusasian katsotaan tulleen vireille. Direktiivin säännös ei aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan uuden 5 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että 1 kohdassa säädettyä määräaikaa pidennetään kymmeneen työpäivään tilanteessa, jossa määräaikaa on käytännössä erittäin vaikea noudattaa sen takia, että suuri määrä kolmansien maiden kansalaisia tai kansalaisuudettomia henkilöitä tekee samanaikaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen. Ulkomaalaislain 95 §:ää ehdotetaan tältä osin täydennettäväksi.

Artikla 7. Artiklassa käsitellään hakijasta riippuvaisten henkilöiden tai alaikäisten puolesta tehtyjä hakemuksia. Sen 1 ja 2 kohtaan on siirretty aiemman menettelydirektiivin 6 artiklan 1 ja 2 kohdat. Uutena 2 kohdan 2 kappaleeseen on lisätty säännös, jonka mukaan hakijasta riippuvaiselle aikuiselle on tiedotettava hänen puolestaan jätettävään hakemukseen liittyvistä menettelyllisistä seurauksista ja hänen oikeudestaan tehdä erillinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus. Nämä tiedot on annettava ennen kuin riippuvaiselta aikuiselta tiedustellaan, hyväksyykö hän sen, että hakemus jätetään hänen puolestaan. Ulkomaalaislain 8 §:n 1 momentin edellyttämällä tavalla Suomessa jokainen täysi-ikäinen henkilö jättää henkilökohtaisesti oman turvapaikkahakemuksensa. Koska direktiivin säännökset, jotka koskevat hakijan oikeutta tehdä hakemus hänestä riippuvaisen henkilön puolesta, eivät ole velvoittavia, niitä ei ole aiemman direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä otettu ulkomaalaislakiin. Uudelleen laadittuun direktiiviin tehty muutos ei siten aiheuta tarvetta lainmuutokseen.

Artiklaan on lisätty uusi 3 kohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että alaikäisellä on oikeus tehdä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus joko omasta puolestaan, jos hän on oikeustoimikelpoinen menettelyissä asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, tai vanhempiensa tai muiden aikuisten perheenjäsenten välityksellä taikka hänestä asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön tai käytännön mukaan vastuussa olevan aikuisen välityksellä tai edustajan välityksellä. Ulkomaalaislaissa kyseisiä tilanteita ei ole erikseen säännelty. Ulkomaalaislain 8 §:n mukaan ulkomaalaislain mukainen hallintoasia on pantava vireille henkilökohtaisesti. Hallintolain 14 §:ssä säädetään alaikäisen puhevallan käytöstä. Säännöksen 1 momentin mukaan vajaavaltaisen puolesta puhevaltaa käyttää hänen edunvalvojansa, huoltajansa tai muu laillinen edustajansa. Säännöksen 3 momentin mukaan viisitoista vuotta täyttäneellä alaikäisellä ja hänen huoltajallaan tai muulla laillisella edustajallaan on kummallakin oikeus erikseen käyttää puhevaltaa asiassa, joka koskee alaikäisen henkilöä taikka henkilökohtaista etua tai oikeutta. Hallintolain säännökset eivät ole ristiriidassa uuden 3 kohdan kanssa. Vastaanottolain nojalla ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle määrätään edustaja vasta sen jälkeen, kun tämä on ensimmäistä kertaa hakenut kansainvälistä suojelua, eikä hakemuksen jättäminen edustajan välityksellä siksi yleensä ole mahdollista. Ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle voidaan määrätä edunvalvoja esimerkiksi myös lastensuojelulain (417/2007) nojalla. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen on kuitenkin mahdollista jättää turvapaikkahakemuksensa myös itse. Maahanmuuttoviraston 16 päivänä elokuuta 2013 antaman turvapaikkaohjeen (MIGDno/2013/700) mukaan poliisin tai Rajavartiolaitoksen on otettava turvapaikkahakemus vastaan, jos kaikki ulkoiset tunnusmerkit huomioon ottaen on arvioitavissa, että henkilö mitä todennäköisimmin on saapunut Suomeen hakeakseen täältä kansainvälistä suojelua, vaikka hän ei sitä selkeästi ilmaisekaan, eikä muuta syytä hänen maahantulolleen ilmene, millä varmistetaan erityisesti myös hyvin nuoren ilman huoltajaa olevan alaikäisen mahdollisuus kansainvälisen suojelun hakemiseen. Direktiivin muutos ei siten aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan uuden 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jäsenvaltioissa sovellettavista yhteisistä vaatimuksista ja menettelyistä laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamiseksi 16 päivänä joulukuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EY, jäljempänä paluudirektiivi , 10 artiklassa tarkoitetuilla asianmukaisilla elimillä on oikeus jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ilman huoltajaa olevan alaikäisen puolesta, jos kyseiset elimet katsovat alaikäisen henkilökohtaisen tilanteen yksilöllisen arvioinnin perusteella, että hän saattaa tarvita suojelua direktiivin 2011/95/EU mukaisesti. Paluudirektiivin 10 artiklan 1 kohdan mukaan näiden asianmukaisten elinten, jotka ovat muita kuin palautuksen täytäntöönpanosta vastaavia viranomaisia, sallitaan tarjota apua ottaen asianmukaisesti huomioon lapsen etu, ennen kuin tehdään päätös ilman huoltajaa olevan alaikäisen palauttamisesta. Kuten edellä on todettu, hallintolain 14 §:n mukaan vajaavaltaisen puolesta puhevaltaa käyttää hänen edunvalvojansa, huoltajansa tai muu laillinen edustajansa. Jos alaikäiselle on määrätty laillinen edustaja esimerkiksi lastensuojelulain nojalla, tämä voi käyttää alaikäisen puhevaltaa hallintolaissa säädetyllä tavalla ja myös jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen alaikäisen puolesta.

Artikla 8. Direktiiviin on lisätty uusi artikla, joka koskee tiedottamista ja neuvontaa säilöönottoyksiköissä ja rajanylityspaikoilla. Kun on merkkejä siitä, että säilöönottoyksiköissä, ulkorajojen rajanylityspaikoilla tai kauttakulkualueilla olevat henkilöt mahdollisesti haluavat tehdä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jäsenvaltioiden on artiklan 1 kohdan mukaan annettava heille tietoa tästä mahdollisuudesta. Jäsenvaltioiden on järjestettävä säilöönottoyksiköissä ja raja-alueilla tulkkaus siinä määrin kuin se on tarpeen turvapaikkamenettelyyn pääsyn helpottamiseksi. Ulkomaalaislain 95 §:n mukaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen voi jättää rajatarkastusviranomaiselle. Turvapaikkaohjeen mukaan turvapaikkahakemus on otettava vastaan, jos kaikki ulkoiset tunnusmerkit huomioon ottaen on arvioitavissa, että maahan saapuva ulkomaalainen mitä todennäköisimmin on saapunut Suomeen hakeakseen täältä kansainvälistä suojelua, vaikka hän ei sitä selkeästi ilmaisekaan, eikä muuta syytä hänen maahantulolleen ilmene. Turvapaikkamenettelyssä käsiteltävässä asiassa on huolehdittava tulkitsemisesta tai kääntämisestä ulkomaalaislain 203 §:n mukaisesti.

Artiklan 2 kohdan mukaan järjestöillä ja henkilöillä, jotka tarjoavat hakijoille neuvontaa, on oltava tehokas pääsy ulkorajojen rajanylityspaikoilla ja kauttakulkualueilla olevien hakijoiden pariin. Jäsenvaltiot voivat antaa sääntöjä tällaisten järjestöjen ja henkilöiden läsnäolosta näillä rajanylityspaikoilla ja erityisesti siitä, että pääsy edellyttää jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten suostumusta. Tällaista pääsyä voidaan rajoittaa ainoastaan, kun rajoitukset ovat kansallisen lainsäädännön nojalla perustellusti tarpeen asianomaisen rajanylityspaikan turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai hallinnoinnin kannalta edellyttäen, että pääsyä ei rajoiteta merkittävästi tai tehdä mahdottomaksi. Suomessa pääsy rajanylityspaikan rajoitetulle alueelle on ensisijaisesti liikennepaikan pitäjälle kuuluva asia. Se harkitsee milloin ja kenelle yksityiselle toimijalle liikkuminen lentoaseman ja sataman rajoitetulla alueella voidaan sallia. Kulkulupia on myönnetty tarvittaessa järjestöille, jotka avustavat esimerkiksi vapaehtoisessa paluussa ja perheenyhdistämisessä. Liikkumista lentoasemilla säätelee Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus EY300/2008 yhteisistä siviili-ilmailun turvaamista koskevista säännöistä ja asetuksen (EY) N:o 2320/2002 kumoamisesta. Satamissa kulkua säätelee ISPS säännöstö. Schengenin rajasäännöstön (562/2006) mukaan liikkumista maarajan rajanylityspaikoilla on säädeltävä asianmukaisella tavalla varmistaen samanaikaisesti sekä tehokkaat henkilötarkastukset että tieliikenteen turvallisuus ja sujuvuus.

Artikla 9. Aiemman menettelydirektiivin 7 artiklaa vastaavaan artiklaan, joka koskee hakijan oikeutta jäädä jäsenvaltioon hakemuksen tutkinnan ajaksi, on lisätty uusi 3 kohta. Sen mukaan jäsenvaltio voi luovuttaa hakijan kolmanteen valtioon ainoastaan, jos toimivaltaiset viranomaiset ovat vakuuttuneita siitä, että luovuttamista koskeva päätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita. Perustuslain 9 §:n ja ulkomaalaislain 147 §:n mukaisesti ketään ei käännytetä maahan, jossa hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle. Suomessa luovutus- ja turvapaikkamenettely ovat erillisiä menettelyjä, jotka kuitenkin voivat edetä samanaikaisesti. Käytännössä luovutuspäätöstä ei tehdä ennen kuin turvapaikkahakemus, jossa on esitetty asian kannalta relevantteja väitteitä, on ratkaistu. Sellaista henkilöä ei luovuteta, jolle on myönnetty oleskelulupa suojelutarpeen vuoksi. Yleisen luovutuslain (456/1970) 7 §:n mukaan luovuttamispyyntöön ei voida suostua, jos on pelättävissä luovutettavan henkilön joutuvan tällöin rotunsa, kansallisuutensa, uskontonsa tai poliittisen katsomuksensa tai yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisensa vuoksi taikka poliittisista olosuhteista johtuen henkeään tai vapauttaan uhkaavan tai muun vainon kohteeksi.

Artikla 10. Artikla koskee hakemuksen tutkintaa koskevia vaatimuksia. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 8 artiklassa.

Artiklaan on lisätty uusi 2 kohta, jonka mukaan määrittävän viranomaisen on kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia tutkiessaan määritettävä ensin, voidaanko hakijoita pitää pakolaisina, ja jos näin ei ole, arvioitava sen jälkeen hakijoiden toissijaisen suojelun tarve. Ulkomaalaislain 88 §:n mukaan ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos turvapaikan myöntämisen edellytykset eivät täyty, mutta häntä uhkaa todellinen vaara joutua kärsimään vakavaa haittaa. Ennen toissijaisen suojelun myöntämistä on siis aina arvioitava, voidaanko hakijaa pitää pakolaisena. Direktiiviin tehty lisäys ei edellytä ulkomaalaislain muuttamista.

Artiklan 3 kohdan b alakohdan esimerkkiluetteloon, jossa luetellaan niitä lähteitä, joista hankitaan tietoja hakijoiden alkuperämaista, on lisätty maininnat EASOsta ja asiaankuuluvista kansainvälisistä ihmisoikeusjärjestöistä. Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ratkaisemista koskevassa ulkomaalaislain 98 §:ssä säädetään velvollisuudesta ottaa huomioon hakijan esittämät selvitykset olosuhteistaan lähtövaltiossa sekä eri lähteistä hankitut ajantasaiset tiedot valtion oloista. Hallituksen esityksen ( HE 86/2008 vp ) perusteluissa keskeisinä tiedonlähteinä mainitaan UNHCR ja muut YK-järjestöt sekä muut kansainväliset järjestöt, valtiolliset lähteet, EU:n yhteistyöelimet, kansalaisjärjestöt ja uutistoimistot. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntöön viitaten perusteluissa todetaan, että tutkinnan tulee perustua kansallisen materiaalin lisäksi muiden valtioiden, YK-järjestöjen ja tunnettujen kansalaisjärjestöjen tuottamaan materiaaliin. EU:n osalta viitataan Haagin ohjelmassa esitettyyn käytännön yhteistyön kehittämiseen muun muassa alkuperämaita koskevien tietojen keräämiseksi, arvioimiseksi ja käyttämiseksi yhdessä, mikä nykyisellään tarkoittaa EASO:lta saatavia tietoja. Lisäys ei edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista.

Artiklan 3 kohtaan on lisätty uusi d alakohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakemusten tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavalla henkilöstöllä on mahdollisuus pyytää tarvittaessa neuvoa asiantuntijoilta tiettyihin aloihin, kuten lääketieteeseen, kulttuuri- ja uskontoasioihin, lapsiin tai sukupuolikysymyksiin liittyvissä kysymyksissä. Hallintolain 31 §:n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Myös ulkomaalaislain 7 §:ssä todetaan viranomaisen selvittämisvelvollisuus. Turvapaikkaohjeessa korostetaan turvapaikkatutkinnan keskeistä merkitystä turvapaikka-asian ratkaisemisen kannalta. Ohjeen mukaan viranomaisen on omasta aloitteestaan otettava huomioon ja pyrittävä selvittämään kaikki asian kannalta merkitykselliset seikat. Hakemuksen tutkinnasta ja ratkaisemisesta vastaavalla henkilöstöllä on siten paitsi mahdollisuus myös velvollisuus pyytää tarvitsemaansa asiantuntijoiden neuvoa asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisissä kysymyksissä. Direktiiviin tehty lisäys ei aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Lisäksi artiklan 5 kohdan sanamuoto on muutettu velvoittavaksi. Jäsenvaltioiden on annettava säännöt hakemuksen tutkinnan kannalta olennaisten asiakirjojen kääntämisestä. Hallintolain 26 §:n 1 momentin mukaan viranomaisen on järjestettävä tulkitseminen ja kääntäminen asiassa, joka voi tulla vireille viranomaisen aloitteesta, jos asianosainen ei osaa viranomaisessa käytettävää suomen tai ruotsin kieltä tai hän ei vammaisuuden tai sairauden perusteella voi tulla ymmärretyksi. Pykälän 3 momentin mukaan asian selvittämiseksi ja asianosaisen oikeuksien turvaamiseksi viranomainen voi huolehtia tulkitsemisesta ja kääntämisestä muussakin kuin viranomaisen aloitteesta vireille tulleessa asiassa. Ulkomaalaislain 203 §:n 1 momentissa velvoitetaan viranomainen huolehtimaan tulkitsemisesta tai kääntämisestä turvapaikkamenettelyssä käsiteltävässä asiassa, jos ulkomaalainen ei osaa kielilain (423/2003) mukaan viranomaisessa käytettävää suomen tai ruotsin kieltä taikka hän ei vammaisuutensa tai sairautensa vuoksi voi tulla ymmärretyksi. Säännöksen 3 momentin mukaan viranomaisen tai tuomioistuimen velvollisuus huolehtia kääntämisestä tai tulkitsemisesta ei kuitenkaan koske aineistoa, joka ei vaikuta asian käsittelyyn. Tulkin ja kääntäjän käytöstä säädetään ulkomaalaislain 10 §:ssä. Hallintolainkäyttölain 77 §:ssä säädetään hallintotuomioistuinten velvollisuudesta huolehtia tulkitsemisesta ja kääntämisestä. Suomen lainsäädännössä on säännökset asian käsittelyyn vaikuttavan aineiston kääntämisestä, eikä direktiivi aiheuta tarvetta lainmuutokseen.

Artikla 11. Artikla koskee määrittävän viranomaisen päätöksentekoa koskevia vaatimuksia. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 9 artiklassa.

Artiklan 2 kohdasta on poistettu sen toinen kappale, jonka mukaan jäsenvaltion ei tarvitse ilmoittaa perusteluja sellaisessa turvapaikkapäätöksessä, jonka mukaan hakijalle myönnetään samat oikeudet ja edut kuin pakolaiselle. Säännöstä ei ole saatettu Suomessa kansallisesti voimaan, eikä sen poistaminen siksi aiheuta toimenpiteitä.

Aiemman menettelydirektiivin 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tapauksissa, joissa hakija on tehnyt hakemuksen hänestä riippuvaisten henkilöiden puolesta, ja aina, kun hakemuksen perusteet ovat samat, tehdä yhden päätöksen, joka koskee kaikkia hakijasta riippuvaisia henkilöitä. Kohtaan tehdyn lisäyksen mukaan yhden päätöksen tekeminen ei kuitenkaan ole mahdollista, jos se johtaisi sellaiseen hakijan henkilökohtaista tilannetta koskevien tietojen julkistamiseen, joka voisi vaarantaa hänen etunsa erityisesti tapauksissa, joihin liittyy sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja/tai ikään perustuvaa vainoa. Näissä tapauksissa asianomaiselle henkilölle annetaan erillinen päätös. Kuten edellä on todettu, Suomessa ei ole niin kutsuttua päähakijaa, joka tekisi hakemuksen hänestä riippuvaisten henkilöiden puolesta, vaan jokainen turvapaikanhakija tekee itseään koskevan hakemuksen. Jokaista hakijaa kuullaan erikseen, ja jokainen hakemus tutkitaan yksilöllisesti. Jokaisesta hakemuksesta tehdään itsenäinen päätös. Käytännössä Maahanmuuttovirasto tekee yleensä samalle paperille ydinperheeseen kuuluvien perheenjäsenten päätökset, jos päätösten perusteina olevat tosiseikat ja oikeudelliset seikat ovat samat. Artiklassa säädettyä seikkaa on käsitelty ulkomaalaislain turvapaikkapuhuttelua koskevan 97 a §:n perusteluissa ( HE 86/2008 vp ). Perustelujen mukaan etenkin tilanteissa, joissa kansainvälistä suojelua hakee avio- tai avopari, tulisi kumpaakin kuulla erikseen. On mahdollista, että puolisoilla on hakemuksilleen itsenäisiä perusteita, joita ei haluta saattaa toisen puolison tietoon. Tällainen peruste voi olla esimerkiksi toisen puolison kokema seksuaalinen väkivalta tai perhe- tai lähisuhdeväkivalta. Edelleen perustelujen mukaan itsenäisten perusteiden olemassa olo tulee ottaa huomioon myös päätöksenteossa, minkä vuoksi puolisoilta tiedustellaan puhuttelussa, haluavatko he erilliset päätökset, jotka heille tarvittaessa annetaan. Perusteluja vastaavasti myös turvapaikkaohjeessa todetaan, että puolisoilta tiedustellaan puhuttelussa, haluavatko he erilliset päätökset, ja että ne tarvittaessa annetaan. Turvapaikkaohjetta tullaan täsmentämään direktiiviin tehdyn lisäyksen mukaisesti.

Artikla 12. Artikla koskee hakijoille myönnettäviä takeita. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 10 artiklassa.

Aiemman menettelydirektiivin mukaan hakijoille oli ilmoitettava heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan kielellä, jota heidän voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän. Sanamuotoa on muutettu siten, että artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan ilmoitus on tehtävä kielellä, jota hakijat ymmärtävät tai jota heidän voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Ulkomaalaislain 95 a §:n mukaan tietojen antaminen kansainvälistä suojelua hakevalle tapahtuu hakijan äidinkielellä tai kielellä, jota hänen perustellusti voidaan olettaa ymmärtävän. Direktiivin muutos ei aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen. Kohdan 1 alakohdan a velvoitteisiin on lisätty myös velvollisuus antaa tietoa hakemuksen nimenomaisen tai implisiittisen peruuttamisen seurauksista. Tämä tieto on annettava ajoissa, jotta hakijat voivat käyttää heille kuuluvia oikeuksiaan. Ulkomaalaislain 95 a §:n mukaan kansainvälistä suojelua hakevalle kerrotaan turvapaikkamenettelystä sekä hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan menettelyssä. Pykälän perustelujen ( HE 86/2008 vp ) mukaan hakijalle tulisi kertoa, että Maahanmuuttovirasto voi katsoa hakemuksen rauenneen, jos hakija ei pidä yhteyttä vastaanottokeskukseen, jonka kirjoilla hän on, tai hänen asiaansa käsitteleviin viranomaisiin. Käytännössä tietoja annetaan pääsääntöisesti kirjallisesti antamalla hakijalle Maahanmuuttoviraston laatima turvapaikanhakijalle tarkoitettu esite. Edelleen 95 a §:n mukaan poliisi tai rajatarkastusviranomainen antaa näitä tietoja hakijalle hänen jättäessään kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ja tietoja voi antaa myös Maahanmuuttovirasto tai vastaanottokeskus mahdollisimman pian hakemuksen jättämisen jälkeen. Hakijalle annettaviin tietoihin tulee lisätä tieto hakemuksen nimenomaisen tai implisiittisen peruuttamisen seurauksista. Direktiiviin tehty lisäys ei aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään tulkin antamisesta hakijan käyttöön. Velvoitetta on laajennettu siten, että tulkin antaminen hakijan käyttöön on välttämätöntä paitsi henkilökohtaiseen puhutteluun myös tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun liittyen. Tulkitsemista ja kääntämistä on käsitelty edellä 10 artiklan 5 kohdan yhteydessä. Kansallinen lainsäädäntö täyttää direktiivin velvoitteet.

Artiklan 1 kohdan c alakohtaan, joka koskee hakijan mahdollisuutta ottaa yhteyttä YK:n pakolaisasiain päävaltuutettuun, jäljempänä UNHCR, tai muihin järjestöihin, on täsmennetty siten, että siinä viitataan järjestöihin, jotka antavat hakijoille kyseisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti oikeudellista neuvontaa tai muuta neuvontaa. Direktiiviin tehty täsmennys ei aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan 1 kohtaan on lisätty uusi d alakohta, jonka mukaan hakijoilla ja heidän mahdollisilla oikeudellisilla tai muilla neuvonantajillaan on oltava mahdollisuus tutustua hakijan alkuperämaata koskeviin tietoihin sekä 10 artiklan 3 kohdan d alakohdassa tarkoitettujen asiantuntijoiden antamiin tietoihin, jos määrittävä viranomainen on ottanut kyseiset tiedot huomioon päätöstä tehdessään. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) , jäljempänä julkisuuslaki , 12 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada tieto häntä itseään koskevasta asiakirjasta. Lain 11 §:n mukaan asianosaisella on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn, ellei sitä ole 2 ja 3 momentissa erikseen mainituilla perusteilla kielletty. Oikeus koskee myös asianosaisen edustajaa ja avustajaa. Direktiiviin tehty lisäys ei aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen, mutta turvapaikkaohjetta on tarpeen tältä osin täsmentää.

Artiklan 1 kohdan f alakohtaan on tehty a alakohtaa vastaava muutos, jonka mukaan päätöksen seurauksesta on ilmoitettava kielellä, jota hakija ymmärtää tai jota hänen voidaan kohtuudella olettaa ymmärtävän. Ulkomaalaislain 203 §:n 5 momentin mukaan asianosaisella on oikeus saada häntä koskevasta päätöksestä tieto äidinkielellään tai kielellä, ota hänen perustellusti voidaan olettaa ymmärtävän. Tieto päätöksestä annetaan tulkitsemalla tai kääntämällä. Direktiiviin tehty muutos ei aiheuta toimenpiteitä.

Artikla 13. Artikla koskee hakijoiden velvoitteita. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 11 artiklassa.

Kun aiemmassa direktiivissä todettiin, että jäsenvaltiot voivat velvoittaa hakijat yhteistyöhön viranomaisten kanssa, asiasta on nyt säädetty sitovasti. Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on velvoitettava hakijat tekemään toimivaltaisten viranomaisten kanssa yhteistyötä henkilöllisyytensä ja muiden määritelmädirektiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen seikkojen kuten iän, taustan, aiempien asuinpaikkojen, aiempien kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten, matkareitin, matkustusasiakirjojen ja kansainvälisen suojelun hakemisen syiden toteamiseksi. Jäsenvaltiot voivat asettaa hakijoille muita velvoitteita tehdä yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa siltä osin kuin tällaiset velvoitteet ovat hakemusten käsittelyn kannalta tarpeen. Hallintolain 31 § ja ulkomaalaislain 7 §:n 2 momentti edellyttävät hakijan myötävaikuttavan vireille panemansa asian selvittämiseen.

Artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että toimivaltaiset viranomaiset voivat tutkia hakijan ja hänen mukanaan olevat tavarat. Alakohtaa on täydennetty lisäämällä siihen säännös, jonka mukaan rajoittamatta turvallisuussyistä suoritettavaa tarkastusta, menettelydirektiivin nojalla suoritettavan henkilöntarkastuksen tekee samaa sukupuolta oleva henkilö noudattaen täysimääräisesti ihmisarvon ja ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden periaatteita.

Artikla 14. Artikla koskee henkilökohtaista puhuttelua. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 12 artiklassa.

Artiklan 1 kohtaan on lisätty säännös, jonka mukaan kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sisältöä koskevien henkilökohtaisten puhuttelujen on aina oltava määrittävän viranomaisen henkilöstön suorittamia. Kohtaan on niin ikään tehty lisäys, jonka mukaan henkilökohtaista puhuttelua ei tarvitse järjestää, jos on kyse 42 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesta uusintahakemuksen alustavasta tutkinnasta sen selvittämiseksi, sisältääkö hakemus uusia asian ratkaisuun vaikuttavia perusteita ja voidaanko hakemus jättää tutkimatta. Ulkomaalaislain 97 §:n mukaan turvapaikkapuhuttelun suorittaa Maahanmuuttovirasto. Ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavaksi direktiivin edellyttämällä tavalla liittyen uusintahakemuksiin ja tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun.

Artiklan 1 kohtaan lisätyn uuden toisen kappaleen mukaan jäsenvaltiot voivat säätää toisen viranomaisen henkilöstön mahdollisuudesta osallistua tilapäisesti puhuttelujen suorittamiseen, kun kansainvälistä suojelua koskevia hakemuksia tehdään samanaikaisesti suuri määrä, eikä määrittävä viranomainen käytännössä pysty suorittamaan puhutteluja riittävän nopeasti. Toisen viranomaisen henkilöstölle on tällaisissa tilanteissa annettava etukäteen asianmukainen koulutus, johon sisältyvät EASO-asetuksen 6 artiklan 4 kohdan a—e alakohdassa luetellut aiheet. Puhutteluja suorittavilla henkilöillä on myös oltava yleistiedot ongelmista, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti hakijan kykyyn tulla kuulluksi, kuten merkit siitä, että hakijaa on saatettu aiemmin kiduttaa. Direktiivin muutos edellyttää ulkomaalaislain 97 §:n 2 momentin muuttamista, koska sen mukaan poliisi voi suorittaa puhutteluja Maahanmuuttoviraston pyynnöstä paitsi hakemusten suuren määrän vuoksi, myös erityisestä syystä muulloinkin.

Artiklan 2 kohdasta on poistettu eräitä edellytyksiä, joiden perusteella turvapaikkapuhuttelusta voidaan luopua. Poistetuista kohdista on pantu kansallisesti täytäntöön vain se, joka koskee mahdollisuutta jättää puhuttelu tekemättä uusintahakemuksen yhteydessä. Ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavaksi uusintahakemusta koskevilta osin.

Artiklaan on tehty muutoksia myös liittyen jäsenvaltion mahdollisuuteen luopua puhuttelusta, kun hakija ei kykene osallistumaan henkilökohtaiseen puhutteluun hänestä riippumattomien pysyvien syiden vuoksi. Artiklan 2 kohdan b alakohtaan on lisätty säännös, jonka mukaan epäselvissä tapauksissa on kuultava lääketieteen ammattilaista sen selvittämiseksi, onko kyse väliaikaisesta vai pysyvästä tilasta. Ulkomaalaislain mukaan turvapaikkapuhuttelusta voidaan luopua vain uusintahakemuksen yhteydessä. Henkilökohtaisesta puhuttelusta luopumisesta säätäminen ei ole jäsenvaltioita velvoittava säännös, eikä ulkomaalaislain muuttaminen siksi ole tarpeen.

Artikla 15. Artiklassa säädetään henkilökohtaista puhuttelua koskevista vaatimuksista. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 13 artiklassa.

Aiemman direktiivin mukaan puhuttelun suorittajan on oltava riittävän pätevä ottamaan huomioon hakemukseen liittyvät henkilökohtaiset ja yleiset olosuhteet, muun muassa hakijan kulttuuritausta tai haavoittuva asema. Uudelleen laaditun direktiivin 3 kohdan a alakohdan mukaan puhuttelijan edellytetään olevan pätevä, ja huomioon otettavien olosuhteiden esimerkkiluetteloon on lisätty sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti. Direktiivin 14 artiklan 1 kohta, jossa edellytetään puhuttelijalla olevan kansallisen lain mukaan toimivalta suorittaa tällaisia puhutteluja, ottaa samalla kantaa puhuttelun suorittajan pätevyyteen. Kuten kyseistä artiklakohtaa tarkasteltaessa on todettu, ulkomaalaislain 97 §:n 2 momentin perusteella turvapaikkapuhuttelun suorittaa ensisijaisesti Maahanmuuttovirasto. Suomessa hyvään hallintoon kuuluu, että jokaisella viranomaisella on omaa toimialaansa koskeva asiantuntemus. Maahanmuuttoviraston henkilöstön koulutusta on tarkasteltu erikseen 4 artiklan käsittelyn yhteydessä. Kuten edellä on todettu, turvapaikkapuhuttelun voi tilapäisessä ruuhkatilanteessa tehdä myös poliisi. Puhuttelua suorittavan poliisin pätevyyttä koskevat samat, edellä mainitut hyvän hallinnon edellytykset. Poliisin koulutusta on tarkasteltu tarkemmin 97 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Artiklan 3 kohtaan on lisätty uusi b alakohta, jonka mukaan hakijan pyynnöstä on aina kun mahdollista huolehdittava siitä, että hakijan puhuttelun suorittaa samaa sukupuolta oleva henkilö. Tästä voidaan poiketa, jos määrittävällä viranomaisella on syytä uskoa, että tällainen pyyntö perustuu syihin, jotka eivät liity hakijan vaikeuksiin esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. Turvapaikkaohjeen mukaan turvapaikkapuhuttelussa on pyrittävä tarpeen mukaan käyttämään naispuolista puhuttelijaa erityisesti silloin, kun naispuolisen turvapaikanhakijan voidaan olettaa olevan vaikea esittää hakemuksensa kaikkia perusteita kokemiensa tapahtumien vuoksi tai omasta kulttuuritaustastaan johtuvista syistä. Turvapaikkaohjeen sanamuotoa tullaan muuttamaan direktiiviin tehdyn lisäyksen mukaisesti.

Aiemman direktiivin tulkkausta koskeva säännös on siirretty c alakohtaan ja sen sanamuotoon on tehty pieniä muutoksia. Aiemmassa direktiivissä säädetään, ettei keskustelun välttämättä tarvitse tapahtua turvapaikanhakijan ensisijaisesti valitsemalla kielellä, jos on jokin toinen kieli, jota hänen voidaan kohtuullisesti olettaa ymmärtävän ja jota hän osaa puhua. Uudelleen laaditun direktiivin mukaan keskustelun on tapahduttava hakijan ensisijaisesti valitsemalla kielellä, paitsi jos on jokin toinen kieli, jota hän ymmärtää ja jolla hän pystyy ilmaisemaan itseään selkeästi. Muutos ei aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen. Maahanmuuttoviraston turvapaikkaohjetta tullaan täsmentämään direktiiviin tehdyn muutoksen perusteella. Kohtaan on myös lisätty säännös jäsenvaltioiden velvollisuudesta järjestää hakijan pyynnöstä aina kun mahdollista samaa sukupuolta oleva tulkki, paitsi jos määrittävällä viranomaisella on syytä uskoa, että tällainen pyyntö perustuu syihin, jotka eivät liity hakijan vaikeuksiin esittää hakemuksensa perusteet kattavasti. Turvapaikkaohjeen mukaan turvapaikkapuhuttelussa on pyrittävä tarpeen mukaan käyttämään naispuolista tulkkia erityisesti silloin, kun naispuolisen turvapaikanhakijan voidaan olettaa olevan vaikea esittää hakemuksensa kaikkia perusteita kokemiensa tapahtumien vuoksi tai omasta kulttuuritaustastaan johtuvista syistä. Turvapaikkaohjeen sanamuotoa tullaan muuttamaan direktiiviin tehdyn lisäyksen mukaisesti.

Artiklan 3 kohtaan lisätyn uuden d alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että henkilö, joka suorittaa kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen sisältöä koskevan puhuttelun, ei ole pukeutunut sotilaan eikä lainvalvontaviranomaisen univormuun. Edellä todetun mukaisesti puhuttelut suorittaa pääsääntöisesti Maahanmuuttovirasto, eikä viraston henkilöstö käytä univormua. Tilapäisessä ruuhkatilanteessa puhuttelun voi suorittaa myös poliisi. Lainvalvontaviranomaisen univormun käyttöä käsitellään 97 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa ja sen kieltoa koskeva maininta tullaan lisäämään turvapaikkaohjeeseen.

Artiklan 3 kohtaan lisätyn uuden e alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että alaikäisten puhuttelut suoritetaan lapselle soveltuvalla tavalla. Lapsen edun huomioon ottamisesta ja lapsen kuulemisesta on säädetty ulkomaalaislain 6 §:ssä. Sen mukaan kaksitoista vuotta täyttänyttä lasta on kuultava ennen päätöksen tekemistä, jollei kuuleminen ole ilmeisen tarpeetonta, ja myös nuorempaa lasta voidaan kuulla. Lapsen mielipiteet otetaan huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Ulkomaalaislain 97 a §:ää ehdotetaan muutettavaksi niin, että lapsen edustajan on oltava mukana ilman huoltajaa olevan alaikäisen turvapaikkapuhuttelussa. Turvapaikkaohjeen mukaan myös vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijälle varataan tilaisuus olla läsnä alaikäisen turvapaikkapuhuttelussa. Vaihtoehtoisesti häneltä pyydetään lausunto siitä, miten sosiaalityöntekijän mielestä lapsen etu voitaisiin ottaa huomioon hakijan tapauksessa. Käytännössä alaikäisten puhutteluja suorittavat Maahanmuuttovirastossa niihin erityisesti perehtyneet henkilöt. Viraston turvapaikkayksikössä on alaikäisasiantuntija, joka muun muassa järjestää alaikäiskysymyksiä koskevaa koulutusta. Kaikille alaikäisiä puhutteleville on järjestetty erityiskoulutusta alaikäisten puhuttelemisesta. Virastossa on myös käytössä erityinen alaikäisen puhuttelua koskeva ohjeistus. Maahanmuuttoviraston turvapaikkaohjetta tullaan täsmentämään direktiiviin tehdyn muutoksen perusteella.

Artikla 16. Direktiiviin on lisätty uusi henkilökohtaisen puhuttelun sisältöä koskeva artikla. Sen mukaan määrittävän viranomaisen on puhuttelua suoritettaessa varmistettava, että hakijalla on riittävät mahdollisuudet esittää mahdollisimman kattavasti määritelmädirektiivin 4 artiklassa tarkoitetut hakemuksen perusteet. Tähän kuuluu mahdollisuus antaa selitys seikkojen mahdolliselle puuttumiselle ja/tai hakijan lausuntojen epäjohdonmukaisuuksille tai ristiriitaisuuksille. Turvapaikkapuhuttelusta säädetään ulkomaalaislain 97 ja 98 §:ssä. Lain mukaan Maahanmuuttovirasto selvittää turvapaikkapuhuttelussa hakijan perusteet häneen kotimaassa tai pysyvässä asuinmaassa kohdistuneesta vainosta tai muista oikeudenloukkauksista ja niiden uhkista. Perustelujen ( HE 28/2003 ) mukaan puhuttelussa selvitetään turvapaikkatutkinnan kannalta merkitykselliset tapahtumat menneisyydessä, mutta erityistä huomiota kiinnitetään myös tulevaisuudessa mahdollisesti uhkaaviin oikeudenloukkauksiin.

Turvapaikkaohje sisältää yksityiskohtaisia ohjeita liittyen puhuttelun kulkuun, ja siinä todetaan puhuttelun keskeinen merkitys asian ratkaisemisen kannalta. Ohjeen mukaan hakijalle ilmoitetaan ennen turvapaikkapuhuttelun aloittamista puhuttelun syy ja tarkoitus sekä selostetaan puhuttelun kulku. Ohjeessa todetaan, että hakijalle on annettava mahdollisuus esittää yksityiskohtainen kuvaus ja todisteet tapaukseen liittyvistä seikoista. Tarvittaessa puhuttelija voi ohjata hakijaa kertomaan hänen hakemuksensa kannalta olennaisista seikoista, ja asian selvittämiseksi on tehtävä lisäkysymyksiä. Puhuttelijan on annettava myös avustajalle mahdollisuus esittää asian selvittämisen kannalta tarpeellisia kysymyksiä sekä tehdä huomautuksia puhuttelijan määrittelemissä rajoissa. Ohjeessa suositellaan, että avustajan kanssa sovitaan ennen puhuttelun alkua mahdollisten lisäkysymysten esittämisjärjestyksestä esimerkiksi kunkin puhuttelussa läpikäydyn asiakokonaisuuden jälkeen. Puhuttelun lopuksi puhuttelusta laadittu pöytäkirja tulkitaan hakijalle ja hänelle ilmoitetaan mahdollisuudesta tehdä siihen korjauksia ja lisäyksiä. Hakijalle annetaan pöytäkirjasta jäljennös heti tai mahdollisimman pian puhuttelun jälkeen. Hakijan tulee voida perehtyä pöytäkirjaan ja sen mahdollisiin täydentämistarpeisiin ennen pöytäkirjan allekirjoittamista. Hakijalle ilmoitetaan myös mahdollisuudesta myöhemmin täydentää kirjallisesti puhuttelupöytäkirjaansa. Hakija vahvistaa pöytäkirjan sisällön allekirjoituksellaan, joka pyydetään pöytäkirjan jokaiselle sivulle. Näin pyritään varmistamaan, että hakemuksen perusteet on kirjattu oikein ja vältetään mahdolliset väärinkäsitykset. Samalla on vielä mahdollista selvittää mahdollisia ristiriitaisuuksia.

Voimassa oleva lainsäädäntö, sen esityöt sekä viranomaisen ohjeistukseen nojaava käytäntö vastaavat direktiivissä säädettyä, eikä tältä osin ole tarvetta lainmuutoksiin.

Artikla 17. Artikla koskee henkilökohtaisista puhutteluista laadittavia pöytäkirjoja ja tallenteita. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 14 artiklassa, jota on kuitenkin merkittävästi täydennetty.

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että jokaisesta henkilökohtaisesta puhuttelusta laaditaan joko yksityiskohtainen ja tosiasioihin perustuva pöytäkirja, josta käyvät ilmi puhuttelun kaikki sisällölliset seikat, tai sanatarkka selostus. Ulkomaalaislain 97 a §:n 4 momentin mukaan turvapaikkapuhuttelusta laaditaan pöytäkirja. Perusteluissa ( HE 86/2008 vp ) ja turvapaikkaohjeessa edellytetään, että turvapaikkapuhuttelupöytäkirjaan kirjataan hakijan esittämät asiaan vaikuttavat seikat huolellisesti ja objektiivisesti. Jos hakijan avustaja esittää kysymyksiä, sekä kysymykset että hakijan antamat vastaukset kirjataan pöytäkirjaan. Jos hakija kieltäytyy vastaamasta hänelle esitettyyn kysymykseen, tehdään myös siitä merkintä pöytäkirjaan. Turvapaikkapuhuttelupöytäkirjaan tehdään merkitä myös hakijan mahdollisista voimakkaista tunnetiloista. Edelleen perustelujen ja turvapaikkaohjeen mukaan turvapaikkapuhuttelupöytäkirjasta tulee käydä ilmi, miten ja millä kielellä tutkinta on tapahtunut. Samoin tutkinnan ajankohta ja tauot merkitään pöytäkirjaan. Pöytäkirjaan tehdään merkintä myös siitä, jos tulkkauksessa tai hakijan ja puhuttelun suorittajan välisessä vuorovaikutuksessa on ilmennyt seikkoja, joiden voidaan arvioida vaikuttaneen hakijan käsitykseen kertomastaan. Puhuttelun päätyttyä turvapaikkapuhuttelupöytäkirja tulkitaan hakijalle. Hakijalle ilmoitetaan mahdollisuudesta tehdä korjauksia ja lisäyksiä pöytäkirjaan. Käännösvirheiden tai väärien kirjausten korjaamista ei pidä tulkita hakijaa vastaan. Hakija vahvistaa pöytäkirjan sisällön allekirjoituksellaan. Jos hakija kieltäytyy allekirjoittamasta pöytäkirjaa, myös kieltäytymisen syyt kirjataan pöytäkirjaan. Voimassa oleva lainsäädäntö, sen esityöt sekä viranomaisen ohjeistukseen nojaava käytäntö vastaavat direktiivissä säädettyä, eikä tältä osin ole tarvetta lainmuutoksiin.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että henkilökohtaisesta puhuttelusta on tehtävä äänitallenne tai audiovisuaalinen tallenne. Kun tällainen tallenne tehdään, jäsenvaltioiden on varmistettava, että tallenne tai sen sanatarkka selostus on saatavilla hakijan asiakirjakansion yhteydessä. Ulkomaalaislain 97 a §:n 3 momentin mukaan turvapaikkapuhuttelu voidaan tallentaa äänenä ja kuvana. Käytännössä Maahanmuuttovirasto tallentaa säännönmukaisesti kaikki turvapaikkapuhuttelut äänenä. Sitä pidetään tärkeänä sekä hakijan että puhuttelijan oikeusturvan näkökulmasta. Tallentamisesta ilmoitetaan hakijalle ennen puhuttelun alkamista. Äänitallenne säilytetään Maahanmuuttovirastossa kyseistä hakemusta koskevien tietojen yhteydessä, ja se on siellä hakijan kuunneltavissa. Julkisuuslain 12 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada tieto häntä itseään koskevasta asiakirjasta. Asiakirjalla tarkoitetaan julkisuuslain 5 §:n mukaan myös sellaista käyttönsä vuoksi yhteen kuuluviksi tarkoitetuista merkeistä muodostuvaa tiettyä kohdetta tai asiaa koskevaa viestiä, joka on saatavissa selville vain automaattisen tietojenkäsittelyn tai äänen- ja kuvantoistolaitteiden taikka muiden apuvälineiden avulla. Direktiivi ei aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijalla on mahdollisuus kommentoida pöytäkirjassa tai sanatarkassa selostuksessa esiintyviä käännösvirheitä tai väärinymmärryksiä ja/tai selittää niitä suullisesti ja/tai kirjallisesti joko henkilökohtaisen puhuttelun lopuksi tai asetetussa määräajassa ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. Tämän vuoksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakija on täysin tietoinen pöytäkirjan sisällöstä tai sanatarkan selostuksen sisällöllisistä seikoista, ja käytettävä tarvittaessa tulkkia. Tämän jälkeen jäsenvaltioiden on pyydettävä hakijaa vahvistamaan, että pöytäkirjan tai sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa puhuttelua totuudenmukaisesti. Ulkomaalaislain 97 a §:n 4 momentin mukaan turvapaikkapuhuttelusta laadittu pöytäkirja tulkitaan puhuttelun päätyttyä hakijalle ja hänelle ilmoitetaan mahdollisuudesta tehdä siihen korjauksia ja lisäyksiä. Edelleen 4 momentin mukaan hakija vahvistaa pöytäkirjan sisällön allekirjoituksellaan ja hänelle annetaan pöytäkirjasta jäljennös heti tai mahdollisimman pian puhuttelun jälkeen. Pöytäkirjan tulkitsemistarvetta perustellaan ( HE 86/2008 vp ) mahdollisuudella korjauksien ja lisäyksien tekemiseen. Käännösvirheiden tai väärien kirjausten korjaamista ei pidä tulkita hakijaa vastaan. Perustelujen ja turvapaikkaohjeen mukaan hakijan tulee voida perehtyä pöytäkirjaan ja sen mahdollisiin täydentämistarpeisiin ennen pöytäkirjan allekirjoittamista, jotta voidaan varmistua siitä, että hakemuksen perusteet on kirjattu oikein ja vältetään mahdolliset väärinkäsitykset. Edelleen perusteluissa ja turvapaikkaohjeessa todetaan, että jäljennös puhuttelupöytäkirjasta annetaan hakijalle pääsääntöisesti heti puhuttelun päätettyä ja vain poikkeuksellisesti tulisi kyseeseen jäljennöksen antaminen myöhemmin. Tällöinkin jäljennös tulisi antaa mahdollisimman pian puhuttelun päätyttyä. Direktiivin muutos ei aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan 3 kohdan toisen kappaleen mukaan jos henkilökohtainen puhuttelu on tallennettu 2 kohdan mukaisesti ja tallennetta voidaan käyttää todisteena V luvussa tarkoitetuissa muutoksenhakumenettelyissä, jäsenvaltioiden ei tarvitse pyytää hakijaa vahvistamaan, että pöytäkirjan tai sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa puhuttelua totuudenmukaisesti. Jos jäsenvaltiot säätävät sekä henkilökohtaisen puhuttelun sanatarkasta selostuksesta että sen tallentamisesta, niiden ei ole tarpeen antaa hakijan kommentoida sanatarkkaa selostusta ja/tai esittää siihen selvennyksiä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 16 artiklan soveltamista. Kuten edellä on esitetty, Suomessa puhuttelu tallennetaan äänenä ja sitä voidaan tarvittaessa käyttää direktiivin V luvussa tarkoitetussa muutoksenhakumenettelyssä. Puhuttelusta tehdään myös pöytäkirja, jonka hakija vahvistaa allekirjoituksellaan. Puhuttelusta sen sijaan ei tehdä sanatarkkaa selostusta (transkriptia). Edellä esitetyllä tavalla hakijalla on myös mahdollisuus kommentoida puhuttelusta laadittua pöytäkirjaa ja esittää siihen selvennyksiä. Ulkomaalaislaki täyttää direktiivin vaatimukset, eikä muutostarvetta tältä osin ole.

Artiklan 4 kohdan mukaan hakijan kieltäytyessä vahvistamasta sitä, että pöytäkirjan tai sanatarkan selostuksen sisältö kuvaa henkilökohtaista puhuttelua totuudenmukaisesti, hänen kieltäytymisensä syyt on kirjattava hakijan asiakirjakansioon. Tällainen kieltäytyminen ei saa estää määrittävää viranomaista tekemästä hakemusta koskevaa päätöstä. Turvapaikkapuhuttelua koskevan ulkomaalaislain 97 a §:n 4 momentin perusteluissa ( HE 86/2008 vp ) ja turvapaikkaohjeessa todetaan, että kieltäytyessä allekirjoittamasta pöytäkirjaa, kieltäytymisen syyt kirjataan pöytäkirjaan. Hakijalle annetaan jäljennös pöytäkirjasta riippumatta siitä, onko hän allekirjoittanut pöytäkirjan. Samalla hakijalle kerrotaan mahdollisuudesta toimittaa lisäselvitystä hakemuksensa perusteista myöhemmin hakemuksen käsittelyn aikana. Edelleen perustelujen ja turvapaikkaohjeen mukaan hakijan kieltäytyminen vahvistamasta pöytäkirjan sisältöä allekirjoituksellaan ei estä Maahanmuuttovirastoa tekemästä hänen hakemustaan koskevaa päätöstä. Kieltäytyminen voidaan kuitenkin ottaa huomioon päätösharkinnassa.

Artiklan 5 kohdan mukaan hakijoille ja heidän oikeudellisille tai muille neuvonantajilleen on annettava mahdollisuus tutustua pöytäkirjaan tai sanatarkkaan selostukseen ja mahdolliseen tallenteeseen ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen. Jos jäsenvaltiot kuitenkin säätävät sekä henkilökohtaisen puhuttelun sanatarkasta selostuksesta että sen tallentamisesta, mahdollisuutta tutustua tallenteeseen ei tarvitse antaa ensimmäiseen päätökseen liittyvissä menettelyissä. Tällainen mahdollisuus on kuitenkin annettava muutoksenhakumenettelyissä. Jos hakemus tutkitaan nopeutetussa menettelyssä 31 artiklan 8 kohdan mukaisesti, mahdollisuus tutustua pöytäkirjaan tai sanatarkkaan selostukseen ja mahdolliseen tallenteeseen annetaan samanaikaisesti päätöksen tekemisen kanssa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 3 kohdan soveltamista. Kuten edellä on selostettu, puhuttelupöytäkirja tulkitaan hakijalle heti puhuttelun päätyttyä ja hän saa siitä jäljennöksen itselleen. Julkisuuslain mukaan hakijalla on lisäksi oikeus saada Maahanmuuttovirastolta tieto itseään koskevasta asiakirjasta, ml. puhuttelupöytäkirja, myös myöhemmin. Hakijan oikeudet ovat samat, olipa kyseessä normaali turvapaikkamenettely tai nopeutettu menettely. Samat oikeudet koskevat myös hakijan avustajaa tai edustajaa. Direktiiviin tehdyt muutokset eivät edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista.

Artikla 18. Direktiiviin on lisätty uusi lääkärintarkastusta koskeva artikla. Artiklan mukaan hakijalle on julkisin varoin järjestettävä lääkärintarkastus aiempaan vainoon tai vakavaan haittaan viittaavien seikkojen osalta, jos määrittävä viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen arvioinnin kannalta ja jos hakija suostuu siihen. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltiot voivat säätää, että hakija järjestää kyseisen lääkärintarkastuksen. Pätevät lääketieteen ammattilaiset tekevät lääkärintarkastukset, ja niiden tulokset toimitetaan määrittävälle viranomaiselle mahdollisimman nopeasti. Jäsenvaltiot voivat myös nimetä ne lääketieteen ammattilaiset, jotka voivat tehdä tällaisia lääkärintarkastuksia. Jäsenvaltion on ilmoitettava hakijalle, että hän voi omasta aloitteestaan ja omalla kustannuksellaan järjestää tällaisen lääkärintarkastuksen, jos sitä ei tehdä määrittävän viranomaisen aloitteesta. Määrittävän viranomaisen on arvioitava lääkärintarkastusten tulokset hakemuksen muiden seikkojen ohella.

Ulkomaalaislain 97 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi lääkärintarkastuksen järjestämisestä Maahanmuuttoviraston aloitteesta. Suomessa lääkärintarkastuksen voi tehdä vain pätevä terveydenhuollon ammattilainen, eikä siitä ole tarvetta säätää erikseen tässä yhteydessä. Turvapaikkapäätöksentekoa silmällä pitäen ei ole mahdollista eikä tarpeellista nimetä tiettyjä lääketieteen ammattilaisia tekemään artiklassa tarkoitettuja lääkärintarkastuksia.

Artikla 19. Direktiiviin on lisätty uusi artikla, jonka mukaan hakijoille on tarjottava ensimmäiseen päätökseen liittyvissä menettelyissä pyynnöstä ja maksutta oikeudellisia ja menettelyä koskevia tietoja. Jos hakemuksen johdosta annettava ensimmäinen päätös on kielteinen, jäsenvaltioiden on 11 ja 12 artiklan nojalla annettavien tietojen lisäksi pyynnöstä selkeytettävä sitä, mitkä ovat kyseisen päätöksen perusteet ja miten siihen voi hakea muutosta. Oikeudellisten ja menettelyä koskevien tietojen antamiseen sovelletaan 21 artiklassa säädettyjä edellytyksiä.

Tämän artiklan yhteydessä on tarpeen viitata myös direktiivin 20 artiklaan, jonka 2 kohdan mukaan 19 artiklaa ei sovelleta, jos jäsenvaltiot antavat maksutonta oikeusapua ja/tai maksuttoman oikeudellisen edustajan myös ensimmäiseen päätökseen liittyvissä menettelyissä. Suomessa hakijan on mahdollista saada maksutonta oikeusapua sekä ensimmäiseen päätökseen liittyvissä menettelyissä että muutoksenhakumenettelyissä siten kuin oikeusapulaissa säädetään. Direktiivin 19 artikla ei siten aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Artikla 20. Artikla on valtaosaltaan uusi. Sen mukaan hakijalle on annettava pyydettäessä maksutonta oikeusapua ja maksuton oikeudellinen edustaja muutoksenhakumenettelyissä. Tähän on sisällyttävä ainakin vaadittujen menettelyyn liittyvien asiakirjojen laatiminen ja osallistuminen hakijan puolesta asian käsittelyyn ensimmäisessä oikeusasteessa. Jäsenvaltiot voivat säätää, ettei oikeusapua ja oikeudellista edustajaa myönnetä, jos tuomioistuin tai muu toimivaltainen viranomainen katsoo, ettei muutoksenhaulla ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Jos tällaisen päätöksen tekee viranomainen, joka ei ole tuomioistuin, hakijalla on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Oikeusapua ja oikeudellista edustusta ei saa mielivaltaisesti rajoittaa, eikä hakijan oikeussuojan tosiasiallista toteutumista haitata. Maksuttomaan oikeusapuun ja oikeudelliseen edustajaan sovelletaan 21 artiklassa säädettyjä edellytyksiä.

Suomessa hakijan on mahdollista saada maksutonta oikeusapua sekä ensimmäiseen päätökseen liittyvissä menettelyissä että muutoksenhakumenettelyissä siten kuin oikeusapulaissa säädetään. Oikeusapulain 2 §:n 2 momentin mukaan oikeusapua annetaan henkilölle, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa tai koti- tai asuinpaikkaa toisessa EU:n jäsenvaltiossa tai ETA:n alueella, jos henkilön asia käsitellään Suomen tuomioistuimessa tai jos oikeusapuun on erityistä syytä. Oikeusapuun sisältyy muun muassa menettelyyn liittyvien asiakirjojen laatiminen ja osallistuminen hakijan puolesta asian käsittelyyn ensimmäisessä oikeusasteessa. Oikeusapulain 7 §:n mukaan oikeusapua ei anneta, jos asialla on vähäinen merkitys hakijalle, se olisi selvästi tarkoituksetonta verrattuna hakijalle siitä koituvaan hyötyyn, asian ajaminen olisi oikeuden väärinkäyttämistä tai asia perustuu siirrettyyn oikeuteen ja on aihetta otaksua siirron tapahtuneen oikeusavun saamiseksi. Oikeusapulain 5 §:n mukaan oikeusapu voidaan rajata koskemaan määrättyjä toimenpiteitä. Oikeusapu kattaa avustajan toimenpiteet enintään sadalta tunnilta. Asiaa käsittelevä tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että oikeusavun antamista jatketaan, jos siihen on erityisiä syitä ottaen huomioon oikeusavun saajan oikeusturvan tarve sekä asian laatu ja laajuus. Kansallinen lainsäädäntö täyttää 20 artiklan velvoitteet, siten artikla ei aiheuta toimenpiteitä.

Artikla 21. Artikla koskee edellytyksiä, joita sovelletaan oikeudellisten ja menettelyä koskevien tietojen maksuttomaan antamiseen sekä maksuttoman oikeusavun ja oikeudellisen edustajan tarjoamiseen. Asiasta on säädetty aiemman direktiivin 15 artiklassa. Artiklassa olevia viittauksia 19 artiklassa säädettyyn tietojen antamiseen ei tässä yhteydessä esitellä tarkemmin, koska 19 artiklassa säädettyä ei ole tarpeen edellä esiin tuoduista syistä saattaa kansallisesti voimaan.

Artiklaan lisätyn uuden 1 kohdan mukaan 20 artiklassa tarkoitettua maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustusta tarjoavat kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytyt tai luvan saaneet henkilöt. Oikeusapulain 8 §:n mukaan oikeusapua antaa julkinen oikeusavustaja. Tuomioistuinasioissa avustajaksi voidaan kuitenkin määrätä myös tehtävään suostumuksensa antanut yksityinen avustaja. Yksityiseksi avustajaksi on määrättävä asianajaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa (715/2011) tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.

Artiklan 2 kohdan uuden 3 kappaleen mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että 20 artiklassa tarkoitettua maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa ei myönnetä hakijoille, jotka eivät enää ole jäsenvaltion alueella 41 artiklan 2 kohdan c alakohtaa sovellettaessa. Säännös ei ole velvoittava, eikä asiasta ole tarpeen säätää kansallisesti.

Artikla 22. Artikla koskee hakijan oikeutta oikeusapuun ja oikeudelliseen edustajaan omalla kustannuksellaan menettelyn kaikissa vaiheissa, myös kielteisen päätöksen jälkeen. Artiklan 1 kohta perustuu aiemman direktiivin 15 artiklan 1 kohtaan. Artiklaan on lisätty uusi 2 kohta, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat antaa valtiosta riippumattomien järjestöjen tarjota hakijoille oikeusapua ja/tai oikeudellisen edustajan ensimmäiseen päätökseen liittyvissä ja muutoksenhakumenettelyissä kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Ulkomaalaislain 9 §:n mukaan ulkomaalaisen oikeudesta saada oikeusapua säädetään oikeusapulaissa (257/2002) . Hallintoasiaa käsiteltäessä ulkomaalaiselle määrättynä avustajana voi kuitenkin toimia muu lakimieskoulutuksen saanut henkilö kuin julkinen oikeusavustaja.

Artikla 23. Artikla koskee oikeusavun ja oikeudellisen edustajan käytön soveltamisalaa. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 16 artiklassa.

Artiklan 1 kohdan toista kappaletta, joka koskee mahdollisuutta rajoittaa turvallisuussyistä oikeudellisen avustajan tai edustajan oikeutta tutustua hakijaa koskeviin asiakirjoihin, on täsmennetty. Näissä tapauksissa jäsenvaltioiden on a) annettava muutoksenhakuviranomaisille mahdollisuus tutustua tällaisiin tietoihin tai lähteisiin ja b) luotava kansalliseen lainsäädäntöön menettelyt sen takaamiseksi, että hakijan oikeutta puolustukseen kunnioitetaan. Alakohdan b) osalta jäsenvaltiot voivat erityisesti antaa oikeudellisen tai muun neuvonantajan, josta on tehty turvallisuusselvitys, tutustua tällaisiin tietoihin tai lähteisiin siltä osin kuin tiedot ovat hakemuksen tutkinnan tai kansainvälisen suojelun poistamista koskevan päätöksen tekemisen kannalta merkityksellisiä.

Suomessa hallintotuomioistuimen tulee korkeimman hallinto-oikeuden antamien vuosikirjaratkaisujen (KHO 2007:47, 48 ja 49) sisältämien oikeusohjeiden mukaan itse hankkia asianosaisilta salassa pidettävä aineisto sen seikan arvioimiseksi, onko salaaminen ollut perusteltua ja onko päätös ollut lainmukainen. Kansallisen turvallisuuden nimissä salassa pidettäväksi määrätyn aineiston jääminen asianosaisjulkisuuden ulkopuolelle ei ole sinänsä katsottu olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista.

Artiklan 2 kohtaan, joka koskee avustajan tai edustajan pääsyä suljetulle alueelle, kuten säilöönottoyksikköön tai kauttakulkualueelle, on lisätty viittaus vastaanottodirektiiviin. Kohdasta on poistettu mahdollisuus rajoittaa oikeutta vierailla hakijoiden luona suljetuilla alueilla vain, jos rajoitus on kansallisen lainsäädännön perusteella objektiivisesti arvioituna tarpeen alueen turvallisuuden, yleisen järjestyksen tai hallinnoinnin kannalta tai hakemuksen tutkinnan tehokkuuden varmistamiseksi edellyttäen, ettei tämä vakavasti rajoita tai estä oikeudellisen tai muun neuvonantajan pääsyä alueelle. Säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annetun lain (116/2002) 6 §:n mukaan säilössä pidetyllä on oikeus pitää yhteyttä mm. yleiseen oikeusavustajaan, asiamiehenään toimivaan asianajajaan tai muuhun oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneeseen henkilöön, eikä yhteydenpitoa saa valvoa tai rajoittaa kyseisen lain 4 luvussa säädetyin perustein. Säilöönottoyksikköön pääsyn edellytykseksi voidaan kuitenkin asettaa turvatarkastuksen suorittaminen.

Artiklan 3 kohta on muutettu velvoittavaan muotoon. Sen mukaan hakijan on annettava tuoda henkilökohtaiseen puhutteluun kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytty tai luvan saanut oikeudellinen tai muu neuvonantaja. Kohtaan on lisätty säännös, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat määrätä, että oikeudellinen tai muu neuvonantaja voi esittää puheenvuoron vasta henkilökohtaisen puhuttelun lopussa. Turvapaikkaohjeessa todetaan turvapaikanhakijan oikeus käyttää asiassaan avustajaa. Yksilöllinen oikeudellinen avustaminen koskee sekä poliisin tai Rajavartiolaitoksen tutkintaa henkilöllisyyden ja matkareitin osalta että Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelua. Ohjeen mukaan avustajan kanssa on hyvä sopia ennen puhuttelun alkua mahdollisten lisäkysymysten esittämisjärjestyksestä esimerkiksi kunkin puhuttelussa läpikäydyn asiakokonaisuuden jälkeen.

Artikla 24. Direktiiviin on lisätty uusi erityisiä menettelyllisiä takeita tarvitsevia hakijoita koskeva artikla. Sen mukaan jäsenvaltioiden on arvioitava, onko hakija erityisten menettelyllisten takeiden tarpeessa. Tällaisia takeita tarvitseville hakijoille annetaan tukea, jotta he pystyvät hyötymään oikeuksistaan ja noudattamaan velvollisuuksiaan turvapaikkamenettelyn aikana. Jos tätä tukea ei pystytä antamaan nopeutetun tai rajamenettelyn aikana, menettelyä ei sovelleta. Asiasta ei ole säännöksiä kansallisessa lainsäädännössä, minkä vuoksi ulkomaalaislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi erityisiä menettelyllisiä takeita koskeva 96 a §. Ulkomaalaislakiin ei kuitenkaan olisi tarpeen ottaa säännöksiä liittyen artiklan 3 kohdan viittaukseen rajamenettelyjä koskevaan 43 artiklaan, koska rajamenettelyjä ei Suomessa sovelleta, ja maahan jäämisoikeuden lakkaamista muutoksenhaun aikana koskevaan 46 artiklan 6 kohtaan, koska Suomessa hakijalla, jonka hakemusta ei käsitellä nopeutetussa menettelyssä, on oikeus jäädä maahan valituksen käsittelyn ajaksi.

Artikla 25. Artikla koskee ilman huoltajaa oleville alaikäisille myönnettäviä takeita. Aiemmassa direktiivissä asiasta säädetään 17 artiklassa.

Artiklan 1 kohdan a alakohtaa, joka koskee ilman huoltajaa olevan alaikäisen edustajaa, on muutettu. Siihen on lisätty vaatimus siitä, että edustajan nimittämisestä on ilmoitettava ilman huoltajaa olevalle alaikäiselle välittömästi. Kohtaan on myös lisätty säännös siitä, että edustajan on hoidettava tehtävänsä lapsen etua koskevaa periaatetta noudattaen ja hänellä on oltava tätä varten tarvittava asiantuntemus. Vastaanottolain 39 §:n mukaan ilman huoltajaa tai laillista edustajaa olevalle kansainvälistä suojelua hakevalle lapselle määrätään edustaja viivytyksettä. Edustajan määrää käräjäoikeus. Vastaanottolain 40 §:n mukaan edustajan tulee olla tehtävään sopiva täysivaltainen henkilö, joka antaa siihen suostumuksensa ja joka kykenee hoitamaan tehtävänsä moitteettomasti. Edustajan määräämisen edellytyksenä on, että hän on toimittanut rikosrekisteriotteensa käräjäoikeudelle. Pykälän perusteluissa todetaan, että edustajana voi olla kunnan virkamies tai työntekijä. Edustajan tehtävä voi liittyä virkaan tai työhön, mutta tehtävään määrättäisiin vain suostumuksensa antanut henkilö. Tehtävää voi hoitaa esimerkiksi kunnan virkaholhooja tai sosiaalityöntekijä. Edustaja voi olla myös lastensuojelujärjestön työntekijä tai muu tehtävään sopiva henkilö. Perustelujen mukaan kansainvälistä suojelua hakevan oikeudellinen avustaja ja edustaja eivät pääsääntöisesti olisi sama henkilö, eikä vastaanottokeskuksessa työskenteleviä henkilöitä tulisi määrätä edustajaksi. Artiklan muutos ei edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista.

Artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetään myös siitä, että edustajaa vaihdetaan vain, kun se on välttämätöntä. Vastaanottolain 42 §:n mukaan edustaja voidaan vapauttaa tehtävästään, jos hän sitä pyytää tai on sairauden tai muun syyn vuoksi estynyt tai kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä taikka jos siihen on muu erityinen syy. Pykälän perusteluissa todetaan, että vapauttamisen perusteena voisi olla edustajan sairaudesta tai esimerkiksi muista työtehtävistä johtuva este tai kykenemättömyys hoitaa edustajan tehtävää. Tehtävästä vapauttaminen voisi tulla kysymykseen myös, jos edustajan etu olisi ristiriidassa lapsen edun kanssa tai jos lapsi ja edustaja eivät muuten tulisi toimeen keskenään. Jos työntekijä havaitsee, että lapsen edustaja ei ole sopiva tehtäväänsä tai että lapsi on esimerkiksi peloissaan tai ahdistunut edustajan toiminnan vuoksi, vastaanottokeskuksen olisi pyrittävä selvittämään tilannetta lasta ja edustajaa kuullen ja pantava tarvittaessa vireille edustajan vapauttamista koskeva asia. Artiklan muutos ei edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista.

Edelleen artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan edustajana ei voi toimia järjestö tai henkilö, jonka edut ovat tai voivat olla ristiriidassa ilman huoltajaa olevan alaikäisen edun kanssa. Vastaanottolaissa ei ole nimenomaista säännöstä siitä, että edustajalla ei saa olla eturistiriitaa lapsen kanssa. Vastaanottolain 40 §:n 1 momentissa säädetään, että edustajaksi määrätään tehtävään sopiva täysivaltainen henkilö, joka antaa siihen suostumuksensa ja joka kykenee hoitamaan tehtävänsä moitteettomasti. Edustajan tehtävästään vapauttamista koskevan 42 §:n perusteluissa todetaan, että tehtävästä vapauttaminen voisi tulla kysymykseen, jos edustajan etu olisi ristiriidassa lapsen edun kanssa. Eturistiriidan huomioon ottaminen edustajaa määrättäessä ilmenee siten vastaanottolaista ainakin välillisesti. Vastaanottolakia ollaan paraikaa muuttamassa ja 26 päivänä syyskuuta 2014 eduskunnalle annetussa hallituksen esityksessä ( HE 171/2014 vp ) lakia ehdotetaan täydennettäväksi myös tältä osin.

Aiemman direktiivin kyseisen artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädettiin siitä, että jäsenvaltioiden on annettava edustajalle mahdollisuus olla läsnä turvapaikkapuhuttelussa. Kohtaa on muutettu siten, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että edustaja ja/tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti hyväksytty tai luvan saanut oikeudellinen tai muu neuvonantaja on läsnä turvapaikkapuhuttelussa. Ulkomaalaislain turvapaikkapuhuttelua koskevaa 97 a §:ää ehdotetaan muutettavaksi tältä osin.

Artiklasta on poistettu 2 kohdan b ja c alakohdat sekä 3 kohta, jotka sisältävät erilaisia perusteita olla määräämättä edustajaa. Poistetut säännökset eivät ole velvoittavia, eikä niitä ole pantu kansallisesti täytäntöön, minkä vuoksi niiden poistaminen ei aiheuta tarvetta toimenpiteisiin.

Artiklaan on lisätty uusi 4 kohta, jonka mukaan ilman huoltajaa oleville alaikäisille ja heidän edustajilleen on annettava maksutta 19 artiklassa tarkoitettuja oikeudellisia ja menettelyä koskevia tietoja myös IV luvussa säädetyissä kansainvälisen suojelun poistamista koskevissa menettelyissä. Kansainvälisen suojelun lakkauttamista ja peruuttamista koskevat ulkomaalaislain 107 ja 108 §:t edellyttävät yksilöllisen tutkinnan suorittamista suojelun poistamista harkittaessa, jolloin luvan saanut puhutellaan. Jos poliisi tai rajavartiolaitoksen tietoon tulee seikkoja, jotka voivat antaa aihetta suojelun poistamisen harkinnalle, poliisi kuulee kansainvälistä suojelua saanutta ennen asiasta tehtävää ilmoitusta Maahanmuuttovirastolle. Puhuttelun ja kuulemisen yhteydessä kansainvälistä suojelua saaneelle annetaan asiaa koskevia oikeudellisia ja menettelyä koskevia tietoja. Koska alaikäiselle määrätty edustaja vastaanottolain 41 §:n mukaisesti käyttää huoltajalle kuuluvaa puhevaltaa lapsen henkilöä ja varallisuutta koskevissa asioissa, hänellä on oikeus saada vastaavat tiedot. Turvapaikkaohjeeseen tullaan lisäämään direktiivin mukainen maininta tietojen antamisvelvollisuudesta.

Lääketieteellistä iän selvittämistä koskevan artiklan 5 kohtaa on täsmennetty lisäämällä sen ensimmäiseen kappaleeseen säännös, jonka mukaan lääkärintarkastuksia iän selvittämiseksi voidaan tehdä, jos jäsenvaltioilla on yleisten lausumien tai muiden merkityksellisten seikkojen perusteella epäilyksiä hakijan iästä. Ulkomaalaislain 6 a §:n 1 momentin mukaan oleskelulupaa hakevan iän selvittämiseksi voidaan tehdä oikeuslääketieteellinen tutkimus, jos on olemassa ilmeisiä perusteita epäillä hänen iästään antamiensa tietojen luotettavuutta. Artiklan 5 kohdan ensimmäiseen kappaleeseen on niin ikään tehty lisäys, jonka mukaan jäsenvaltioiden on oletettava, että hakija on alaikäinen, jos hänen iästään on lääketieteellisen iän selvittämisen jälkeen edelleen epäilyksiä. Ulkomaalaislain 6 a §:n perusteluissa ( HE 240/2009 vp ) todetaan, että päätöstä tehdessään viranomaisen tulee ottaa huomioon, ettei oikeuslääketieteellinen tutkimus anna täsmällistä tietoa hakijan iästä, ja ratkaista asia epäselvässä tapauksessa hakijan eduksi. Samasta syystä ulkomaalaislain 6 b §:ssä on katsottu tarpeelliseksi säätää, että kaksi asiantuntijaa antaa oikeuslääketieteellisen tutkimuksen perusteella yhteisen lausunnon. Jos lausunnon antajat eivät pysty antamaan tutkimustulosten perusteella yksimielistä arviota hakijan iästä, tehdyllä oikeuslääketieteellisellä ikätutkimuksella ei ole merkitystä hakijan iän selvittämisen kannalta.

Artiklan 6 kohdan toisen kappaleen a alakohdassa on uusi säännös, jolla rajoitetaan nopeutetun menettelyn käyttämistä, kun on kyseessä ilman huoltajaa oleva alaikäinen hakija. Nopeutettua menettelyä voidaan käyttää vain, jos hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta, hakija on tehnyt uusintahakemuksen, jolla on tutkittavaksi ottamisen edellytykset, tai hakijan voidaan vakavista syistä katsoa olevan vaaraksi jäsenvaltion kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle taikka hakija on poistettu maasta pakkokeinoin kansallisen lainsäädännön mukaisesti yleistä turvallisuutta tai yleistä järjestystä koskevista vakavista syistä. Ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nopeutetun menettelyn käyttäminen olisi mahdollista edellä luetelluista tapauksista vain silloin, kun hakija tulee turvallisesta alkuperämaasta. Vastaavasti uudessa 104 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi, että nopeutetun menettelyn käyttäminen ilman huoltajaa olevan alaikäisen kohdalla olisi mahdollista vain, kun alaikäinen tulee turvallisesta alkuperämaasta.

Artiklan 6 kohdan toisen kappaleen a alakohdassa on uusi säännös, joka sisältää edellytykset 43 artiklan mukaisten rajamenettelyjen käyttämiselle ilman huoltajaa olevien alaikäisten kohdalla. Artiklan 43 mukaiset rajamenettelyt eivät ole Suomessa käytössä, eikä niitä tässä hallituksen esityksessä ehdoteta otettavaksi käyttöön. Kohta ei siksi edellytä kansallisia toimenpiteitä.

Artiklan 6 kohdan toisen kappaleen uuden c alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat katsoa hakemukselta puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset 33 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti, jos maa, joka ei ole jäsenvaltio, katsotaan hakijan kannalta 38 artiklan mukaiseksi turvalliseksi kolmanneksi maaksi edellyttäen, että tämä on alaikäisen edun mukaista. Alaikäisen edun huomioon ottamista näissä tilanteissa tarkastellaan lähemmin myöhemmin turvallista kolmatta maata koskevan uuden 99 a §:n perustelujen yhteydessä.

Artiklan 6 kohdan toisen kappaleen d alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat soveltaa 20 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua menettelyä, kun alaikäisen edustajalla on kansallisen lainsäädännön mukainen oikeudellinen pätevyys. Mainitun menettelyn mukaan maksutonta oikeusapua ja oikeudellista edustajaa ei myönnettäisi, kun tuomioistuin tai muu toimivaltainen viranomainen katsoisi, ettei muutoksenhaulla ole konkreettisia edellytyksiä menestyä. Koska mainittua menettelyä ei ehdoteta otettavaksi Suomessa käyttöön, d alakohtakaan ei aiheuta tarvetta toimenpiteisiin.

Artiklan 6 kohdan uusi kolmas kappale koskee tilannetta, jossa ilman huoltajaa oleviin alaikäisiin sovelletaan 46 artiklan 6 kohtaa, jossa säädetään edellytyksistä poistaa hakija maasta ennen kuin tuomioistuin on ratkaissut hakijan tekemän valituksen. Näissä tilanteissa jäsenvaltioiden on annettava vähintään 46 artiklan 7 kohdassa säädetyt takeet, joiden mukaan hakijalla on oltava käytössään tarvittavat tulkkauspalvelut ja oikeusapu ja vähintään viikko aikaa valmistella täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskeva pyyntönsä ja esittää tuomioistuimelle perustelut, jotka puoltavat sitä, että hänelle myönnetään oikeus jäädä alueelle odottamaan muutoksenhaun tulosta. Lisäksi edellytetään, että täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevaan pyyntöön liittyen tuomioistuin tutkii määrittävän viranomaisen kielteisen päätöksen tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen osalta. Artiklan 6 kohdan uusi kolmas kappale ei kuitenkaan rajoita 41 artiklan mukaista uusintahakemuksiin liittyvää poikkeamista oikeudesta jäädä maahan. Suomessa kansainvälistä suojelua hakevalla on tulkkauspalvelut ja oikeusapu käytössään koko hakemuksen käsittelyn ajan, myös 46 artiklan 6 kohdan tarkoittamissa tilanteissa. Ulkomaalaislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi täytäntöönpanoa koskevaa hakemusta koskeva 198 b §, jossa hakijalle taataan vähintään viikko aikaa tehdä täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskeva hakemus. Direktiivin edellyttämistä oikeussuojakeinoista säädetään hallintolainkäyttölain yleissäännöksissä. Lain 33 §:ssä säädetään valitusviranomaisen velvollisuudesta huolehtia asian selvittämisestä. Suomessa muutoksenhakumenettelyssä tutkitaan aina sekä oikeudelliset että tosiseikat. Artiklaan lisätty säännös ei siten aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

Artikla 26. Artikla koskee säilöönottoa. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 18 artiklassa. Artiklaan on tehty lisäys, jonka mukaan säilöönoton perusteiden ja olosuhteiden sekä säilöön otetuille hakijoille tarjolla olevien takeiden on oltava vastaanottodirektiivin mukaisia. Lisäksi edellytetään, että säilöönoton laillisuus tutkitaan nopeasti ja vastaanottodirektiivin mukaisesti. Vastaanottodirektiivin säännökset, jotka koskevat säilöönottoa ja edellyttävät muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön, valmistellaan säilöön ottoa koskevassa säädöshankkeessa, josta annetaan hallituksen esitys eduskunnalle viimeistään syysistuntokaudella 2014.

Artikla 28. Artikla koskee hakemuksen implisiittiseen peruuttamiseen tai siitä luopumiseen liittyvää menettelyä. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 20 artiklassa. Artiklan 1 kohdan ensimmäisen kappaleen sanamuotoa on muutettu siten, että kun aiemmin puhuttiin hakemuksen hylkäämisestä sillä perusteella, ettei hakijalla ole oikeutta määritelmädirektiivin mukaiseen pakolaisasemaan, nyt puhutaan hakemuksen hylkäämisestä perusteettomana määritelmädirektiivin 4 artiklan mukaisen tosiseikkojen ja olosuhteiden arvioinnin seurauksena. Ulkomaalaislain 98 §:n mukaisesti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen ratkaiseminen edellyttää aina määritelmädirektiivin 4 artiklan mukaista tosiseikkojen ja olosuhteiden arviointia. Menettelydirektiivin 28 artiklan 1 kohdan ensimmäisen kappaleen sanamuodon muutos ei siten aiheuta tarvetta ulkomaalaislain muuttamiseen.

Artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan hakemus voidaan katsoa implisiittisesti peruutetuksi, jos hakija pakoilee tai hän ei muuten täytä yhteydenpitoa koskevia velvoitteitaan. Kohtaan on uutena lisätty maininta poikkeuksesta, joka tehdään, jos hakija osoittaa pakoilun tai yhteydenpitovelvoitteen laiminlyönnin johtuneen hänestä riippumattomasta syystä. Ulkomaalaislain 95 c §:n 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen raukeamisesta, jos hakija on poistunut tai hänen katsotaan todennäköisesti poistuneen Suomesta. Hakijan katsotaan todennäköisesti poistuneen Suomesta, jos hänen olinpaikkansa on vastaanottokeskuksesta saatavan tiedon mukaan ollut tuntematon vähintään kahden kuukauden ajan tai häneen ei ole vähintään kahteen kuukauteen saatu yhteyttä hänen viimeksi ilmoittamiensa yhteystietojen avulla. Jos kadonnut hakija siis ottaa uudelleen yhteyttä viranomaisiin ennen kuin kaksi kuukautta on kulunut, hakemusta ei katsota implisiittisesti peruutetuksi oli yhteydenpidon laiminlyönnin syy hakijasta riippumaton tai ei. Pykälän 2 momentin mukaan jos hakija ilmoittautuu toimivaltaiselle viranomaiselle sen jälkeen, kun päätös hakemuksen raukeamisesta on tehty, hänelle kerrotaan oikeudesta tehdä uusi hakemus. Tämä tehdään niin ikään riippumatta yhteydenpidon laiminlyönnin syystä. Artiklan muutos ei aiheuta tarvetta ulkomaalaislain muuttamiseen.

Artiklan 2 kohdan ensimmäiseen kappaleeseen, joka koskee hakijan mahdollisuutta pyytää tapauksensa tutkinnan aloittamista uudelleen, on lisätty tutkinnan uudelleen aloittamisen rinnalle vaihtoehto, jonka mukaan hakijalla oikeus tehdä uusi hakemus, johon ei sovelleta 40 ja 41 artiklassa tarkoitettua uusintahakemusmenettelyä. Lisäys vastaa ulkomaalaislain 95 c §:n 2 momenttia, jonka mukaan hakijan ilmoittautuessa toimivaltaiselle viranomaiselle sen jälkeen, kun päätös hakemuksen raukeamisesta on tehty, hänelle kerrotaan oikeudesta tehdä uusi hakemus.

Artiklan 2 kohdan toiseen kappaleeseen on tehty lisäys, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää vähintään yhdeksän kuukauden pituisesta määräajasta, jonka päätyttyä hakijan tapausta ei voida enää ottaa uudelleen tutkittavaksi tai jonka päätyttyä uusi hakemus voidaan katsoa uusintahakemukseksi. Lisäksi jäsenvaltiot voivat säätää, että hakijan tapaus voidaan ottaa uudelleen tutkittavaksi vain yhden kerran. Ulkomaalaislaissa ei ole säädetty vastaavasta määräajasta tai mahdollisuudesta rajoittaa tutkintakertoja. Direktiivin säännökset eivät ole velvoittavia, eivätkä siten edellytä toimenpiteitä.

Artiklaan on lisätty uusi 3 kohta, jonka mukaan artiklaa sovelletaan, ellei vastuunmäärittämisasetuksesta muuta johdu. Lisäys ei aiheuta toimenpiteitä.

Artikla 30. Artikla koskee tiedonkeruuta yksittäisistä tapauksista. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 22 artiklassa, jossa käsitellään tietojen salassapitoa ja tiedonkeruuta osapuolilta, joiden epäillään vainoavan hakijaa. Artikla on laajennettu koskemaan myös salassapitoa ja tiedonkeruuta osapuolilta, joiden epäillään aiheuttavan hakijalle vakavaa haittaa. Tiedon hankinnasta yksittäisessä kansainvälistä suojelua koskevassa asiassa säädetään ulkomaalaislain 97 b §:ssä, joka koskee sekä vainoa harjoittavia että vakavaa haittaa aiheuttavia toimijoita. Artiklan muutos ei siten aiheuta tarvetta ulkomaalaislain muuttamiseen.

III luku: Ensimmäiseen päätökseen liittyvät menettelyt

Artikla 31. Artikla koskee tutkintamenettelyä. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 23 artiklassa.

Artiklaan on lisätty uudet 3, 4 ja 5 kohdat, joissa säädetään tutkintamenettelyä koskevista määräajoista. Direktiivin 51 artiklan mukaan nämä säännökset on saatettava voimaan viimeistään 20 päivänä heinäkuuta 2018, kun direktiivin muut säännökset on saatettava voimaan jo 20 päivänä heinäkuuta 2015. Tutkintamenettelyä koskevista määräajoista ei ehdoteta säädettäväksi tässä hallituksen esityksessä. Niitä koskevat ehdotukset on perusteltua tehdä myöhemmin, samassa yhteydessä kun valmistellaan mahdolliset ulkomaalaislain muutokset, jotka perustuvat sisäministeriössä vireillä olevaan selvityshankkeeseen turvapaikkaprosessin ensimmäisen vaiheen ja turvapaikkapäätösten tiedoksiannon siirtämisestä poliisilta Maahanmuuttovirastolle.

Aiemman menettelydirektiivin 23 artiklan 2 kohtaa vastaavaa 31 artiklan 6 kohtaa on muutettu. Aiemman kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että silloin kun päätöstä ei voida tehdä kuuden kuukauden kuluessa, hakijalle vaihtoehtoisesti joko tiedotetaan käsittelyn viivästymisestä tai annetaan pyynnöstä tieto ajankohdasta, jona hänen hakemustaan koskeva päätös on odotettavissa. Uuden sanamuodon mukaan jäsenvaltioiden on tällöin sekä tiedotettava hakijalle käsittelyn viivästymisestä että annettava pyynnöstä tietoja viivästymisen syistä ja ajankohdasta, jona hänen hakemustaan koskeva päätös on odotettavissa. Ulkomaalaislain 95 a §:ään ehdotetaan lisättäväksi velvollisuus artiklassa mainittujen tietojen antamiseen.

Uudelleen laaditussa menettelydirektiivissä on erotettu toisistaan mahdollisuus yhtäältä asettaa hakemuksen tutkinta etusijalle ja toisaalta nopeuttaa tutkintamenettelyä, kun aiemman menettelydirektiivin 23 artiklassa artiklan 3 ja 4 kohdissa niistä säädetään ilman tarkempaa erottelua. Menettelydirektiivin 31 artiklan 7 kohdassa säädetään mahdollisuudesta asettaa etusijalle direktiivin II luvun perusperiaatteiden ja takeiden mukainen hakemuksen tutkinta. Tämä on mahdollista erityisesti silloin, kun on todennäköistä, että hakemus on perusteltu. Etusijalle asettaminen on niin ikään mahdollista erityisesti, kun hakija on vastaanottodirektiivin 22 artiklassa tarkoitetussa haavoittuvassa asemassa tai tarvitsee erityisiä menettelyllisiä takeita, etenkin kun on kyse ilman huoltajaa olevista alaikäisistä.

Suomessa turvapaikkahakemuksen tutkinnan asettamisesta etusijalle ei säädetä ulkomaalaislaissa. Käytännössä noudatetaan turvapaikkaohjeessa esitettyä kiireellisyysjärjestystä. Ohjeen mukaan hakemukset käsitellään yleensä vireilletulojärjestyksessä. Ohjeessa luetellaan kuitenkin joukko tapauksia, joissa hakemus käsitellään kiireellisesti ennen muiden asioiden käsittelyä. Näin tehdään esimerkiksi hakijan ollessa ilman huoltajaa oleva alaikäinen tai ihmiskaupan uhri tai jos hakijalla on vaikea sairaus tai vamma taikka hän on raskaana tai hyvin iäkäs. Myös se, että hakemus voidaan katsoa selvästi myönteiseksi yksilöllisillä perusteilla, on kiirehtimisperuste. Artiklan 7 kohta ei ole jäsenvaltioita velvoittava, eikä ulkomaalaislakia ehdoteta sen perusteella muutettavaksi.

Artiklan 8 kohdassa säädetään mahdollisuudesta nopeuttaa II luvun perusperiaatteiden ja takeiden mukaista tutkintamenettelyä. Aiempaan direktiiviin verrattuna kohdasta on poistettu kuusi eri nopeuttamisperustetta. Näistä perusteista ei ole säädetty ulkomaalaislaissa, eikä niiden poistaminen siksi aiheuta lainmuutostarvetta. Kohdan e alakohdan sanamuotoa on täsmennetty. Aiemman direktiivin mukaan nopeuttaminen on mahdollista, jos hakija on esittänyt epäjohdonmukaisia, ristiriitaisia, epätodennäköisiä tai riittämättömiä tietoja, jotka selvästi osoittavat hakijan väitteet epäuskottaviksi. Uuden muotoilun mukaan nopeuttaminen on mahdollista, jos hakija on esittänyt selvästi epäjohdonmukaisia ja ristiriitaisia, selvästi vääriä tai ilmeisen epätodennäköisiä tietoja, jotka ovat ristiriidassa riittävällä tavalla varmennettujen alkuperämaata koskevien tietojen kanssa, tehden näin väitteensä selvästi epäuskottavaksi. Täsmennys ei aiheuta tarvetta ulkomaalaislain muuttamiseen. Tätä 31 artiklan 8 kohdan nopeuttamisperusteiden luetteloa tarkastellaan lähemmin ilmeistä perusteettomuutta koskevan 32 artiklan 2 kohdan käsittelyn yhteydessä.

Artiklaan on lisätty uusi 9 kohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on asetettava ensimmäiseen päätökseen liittyvissä nopeutetuissa menettelyissä päätöksen tekemiselle kohtuulliset määräajat. Määräajat on mahdollista ylittää, jos se on tarpeen hakemuksen asianmukaisen ja perusteellisen tutkinnan varmistamiseksi, mutta päätöksenteon on kuitenkin tapahduttava 3 - 5 kohdissa säädetyissä normaalin turvapaikkamenettelyn määräajoissa. Voimassa olevassa ulkomaalaislaissa nopeutetulle menettelylle on säädetty määräaika vain 104 §:n tarkoittamissa turvallista turvapaikka- ja alkuperämaata koskevissa tapauksissa. Kyseinen pykälä ehdotetaan poistettavaksi ja määräajoista ehdotetaan säädettäväksi uudessa nopeutetun menettelyn käyttämistä koskevassa ulkomaalaislain 104 §:ssä.

Artikla 32. Artikla koskee perusteettomia hakemuksia. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 28 artiklassa. Artiklan 2 kohdan mukaan perusteeton hakemus, johon pätee jokin 31 artiklan 8 kohdan a - j alakohdista, voidaan katsoa ilmeisen perusteettomaksi. Ilmeisen perusteetonta hakemusta koskeva ulkomaalaislain 101 § vastaa pääsisällöltään direktiivin vaatimuksia. Pykälää on kuitenkin tarpeen muuttaa liittyen hakemuksen hylkäämiseen ilmeisen perusteettomana, jos hakijan ilmeisenä tarkoituksena on käyttää väärin turvapaikkamenettelyä vaikeuttamalla muulla vilpillisellä tavalla hakemuksen perusteiden selvittämistä tai jos hakija on saapunut turvallisesta turvapaikkamaasta.

Artikla 33. Aiemman menettelydirektiivin 25 artiklaa vastaavasta artiklasta, joka koskee hakemuksia, joilta puuttuvat tutkittavaksi ottamisen edellytykset, on poistettu kaksi tutkimatta jättämisperustetta. Näistä perusteista ei ole säädetty ulkomaalaislaissa, eikä niiden poistaminen siksi aiheuta lainmuutostarvetta. Artiklan 2 kohdan a alakohtaa on laajennettu siten, että tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat paitsi tilanteissa, joissa toinen jäsenvaltio on myöntänyt pakolaisaseman, myös kun se on myöntänyt toissijaista suojelua. Tästä ehdotetaan säädettäväksi ulkomaalaislain 103 §:ssä. Uusintahakemuksia koskevaa d alakohtaa on lisäksi muutettu. Kohdan mukaan tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat uusintahakemukselta, johon liittyen ei ole ilmennyt tai johon liittyen hakija ei ole esittänyt uusia tosiseikkoja tai perusteita kansainvälisen suojelun myöntämiselle. Ulkomaalaislain 103 § mukaan uusintahakemus, joka ei sisällä asian ratkaisuun vaikuttavia perusteita maahan jäämiselle, ratkaistaan nopeutetussa menettelyssä. Ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että nämä tapaukset voitaisiin jatkossa jättää tutkimatta.

Artikla 34. Menettelydirektiiviin on lisätty uusi 34 artikla, joka sisältää tutkittavaksi ottamista koskevaan puhutteluun sovellettavat erityissäännöt. Artiklan 1 kohdan mukaan hakijoiden on annettava esittää näkemyksensä tutkimatta jättämisperusteiden soveltamisesta heidän henkilökohtaiseen tilanteeseensa, ennen kuin määrittävä viranomainen tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tutkittavaksi ottamisesta. Tätä varten jäsenvaltioiden on suoritettava henkilökohtainen puhuttelu hakemuksen ottamisesta tutkittavaksi. Jäsenvaltiot saavat poiketa tästä ainoastaan 42 artiklan mukaisesti silloin, kun kyse on uusintahakemuksesta. Tämä kohta ei kuitenkaan rajoita vastuunmäärittämisasetuksen soveltamista. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että hakemuksen tutkittavaksi ottamista koskevan henkilökohtaisen puhuttelun tekee muu viranomainen kuin määrittävä viranomainen. Näissä tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän viranomaisen henkilöstö saa etukäteen tarvittavan peruskoulutuksen erityisesti kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön, unionin turvapaikkasäädösten ja kuulemistekniikoiden osalta. Ulkomaalaislakiin on tarpeen lisätä säännökset tutkittavaksi ottamista koskevasta puhuttelusta.

Artikla 35. Artikla koskee ensimmäisen turvapaikkamaan käsitettä. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 26 artiklassa. Ulkomaalaislaissa käytetään turvallisen turvapaikkamaan käsitettä, joka kattaa sekä ensimmäisen turvapaikkamaan käsitteen että direktiivin 38 artiklan mukaisen turvallisen kolmannen maan käsitteen. Ulkomaalaislain käsitteet ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan paremmin direktiiviä.

Artiklaan on lisätty uusi säännös, jonka mukaan hakijalla on oltava mahdollisuus riitauttaa ensimmäisen turvapaikkamaan käsitteen soveltaminen hänen henkilökohtaiseen tilanteeseensa. Ulkomaalaislain turvallista turvapaikkamaata koskeva 99 § edellyttää, että turvapaikkamaan turvallisuutta arvioidaan hakijan henkilökohtaista tilannetta ajatellen. Ulkomaalaislain 193 §:n mukaan hakijalla on oikeus valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen Maahanmuuttoviraston päätöksestä, joka koskee hakemusta turvapaikan tai toissijaisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan saamiseksi. Valituksen yhteydessä on mahdollista riitauttaa 99 §:n soveltaminen hakijan henkilökohtaiseen tilanteeseen. Lisäys ei siten aiheuta tarvetta lainmuutokseen.

Artikla 36. Aiemman menettelydirektiivin 31 artiklaa vastaavasta artiklasta, joka koskee turvallisen alkuperämaan käsitettä, on poistettu viittaus aiemman direktiivin 29 artiklaan, joka koskee yhteistä vähimmäisluetteloa turvallisiksi alkuperämaiksi määritetyistä kolmansista maista. Myös viittauksen kohteena oleva 29 artikla on poistettu uudesta menettelydirektiivistä. Poistot eivät aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen, koska mainituista luetteloista ei ulkomaalaislaissa ole säädetty.

Artikla 37. Artikla koskee kolmansien maiden kansallista määrittämistä turvallisiksi alkuperämaiksi. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 30 artiklassa. Artiklasta on poistettu viittaukset poistettuun 29 artiklaan ja yhteiseen turvallisten alkuperämaiden luetteloon sekä turvallisia alkuperämaita ja -alueita koskevaan kansalliseen lainsäädäntöön, joka on ollut voimassa jo 1 joulukuuta 2005 (niin kutsuttu standstill -säännös). Artiklaan on lisätty uusi 2 kohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on tarkasteltava turvallisiksi alkuperämaiksi määritettyjen kolmansien maiden tilannetta säännöllisesti uudelleen. Artiklan 3 kohdassa on alkuperämaan turvallisuuden arvioinnissa käytettävien tietojen joukkoon lisätty viittaus EASO:lta saataviin tietoihin.

Ulkomaalaislain 98 §:n 2 momentin yksilöllisen tutkinnan edellytys koskee Suomessa kaikkia turvapaikkahakemuksia. Suomessa ei ole käytössä turvallisia alkuperämaita koskevaa kansallista luetteloa. Myös sovellettaessa ulkomaalaislain turvallista alkuperämaata koskevaa 100 §:ää arvio maan tilanteesta liitetään kunkin yksittäisen hakijan tilanteeseen kyseisessä maassa, eikä kyse ole tietyn maan tilanteen yleisestä arvioinnista. Artiklan sanamuoto ei ole velvoittava, eivätkä siihen tehdyt muutokset aiheuta tarvetta lainmuutokseen.

Artikla 38. Artikla koskee turvallisen kolmannen maan käsitettä. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 27 artiklassa. Ulkomaalaislaissa käytetään turvallisen turvapaikkamaan käsitettä, joka kattaa sekä direktiivin 35 artiklan mukaisen ensimmäisen turvapaikkamaan käsitteen että 38 artiklan mukaisen turvallisen kolmannen maan käsitteen. Ulkomaalaislain käsitteet ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan paremmin direktiiviä.

Artiklan 1 kohtaa, joka sisältää hakijan kohtelua turvallisessa kolmannessa maassa koskevat periaatteet, on laajennettu kattamaan myös toissijaista suojelua koskevat tilanteet, joissa vakavan haitan vaaraa ei ole. Vastaava sääntely on jo voimassa ulkomaalaislaissa, eikä lisäys siksi edellytä toimenpiteitä. Turvallisen kolmannen maan käsitteen soveltamisessa noudatettaviin sääntöihin on 2 kohdan c alakohdassa lisätty vaatimus siitä, että hakija voi riitauttaa itsensä ja kolmannen maan välillä vallitsevan yhteyden. Ulkomaalaislain 103 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla hakemus voidaan jättää tutkimatta, kun hakija on saapunut 99 §:ssä tarkoitetusta turvallisesta turvapaikkamaasta, jossa hän olisi voinut saada 87 tai 88 §:ssä tarkoitettua suojelua ja jonne hänet voidaan palauttaa. Hakijan ja kolmannen maan välistä yhteyttä edellyttää erityisesti pykälän loppuosa, jossa viitataan siihen, että hakijan olisi ollut mahdollista saada siellä suojelua ja että hänet voidaan sinne palauttaa. Ulkomaalaislain 193 §:n mukaan hakijalla on oikeus valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen Maahanmuuttoviraston päätöksestä, joka koskee hakemusta turvapaikan tai toissijaisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan saamiseksi. Valituksen yhteydessä on mahdollista riitauttaa myös hakijan ja kolmannen maan välinen yhteys. Lisäys ei siten aiheuta tarvetta lainmuutokseen.

Artikla 39. Artikla koskee eurooppalaisen turvallisen kolmannen maan käsitettä. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 36 artiklassa. Artiklasta on poistettu säännökset yhteisestä eurooppalaisten turvallisten kolmansien maiden luettelosta. Siihen on lisätty riitauttamista ja komission informointia koskevat säännökset. Suomessa ei ole käytössä artiklassa tarkoitettua menettelyä, eivätkä muutokset siksi aiheuta toimenpiteitä.

Artikla 40. Artikla koskee myöhempiä hakemuksia, joihin ulkomaalaislaissa viitataan käsitteellä uusintahakemus. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 32 artiklassa. Artiklasta on poistettu kohta, jonka mukaan myöhempää hakemusta koskevaa menettelyä olisi mahdollista soveltaa myös tilanteessa, jossa aiempi hakemus on peruutettu tai siitä on luovuttu tai jossa aiemmasta hakemuksesta annettu päätös ei ole vielä lainvoimainen. Peruuttamista koskeva säännös on lisätty 2 artiklan q kohdassa olevaan myöhemmän hakemuksen määritelmään. Ulkomaalaislain uusintahakemusta koskevaa 102 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että uusintahakemus olisi mahdollista jättää vain, kun sitä koskeva päätös on lainvoimainen.

Artiklan 2 kohtaan on lisätty viittaus 33 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevaan säännökseen syynä sille, miksi myöhemmän hakemuksen alustava tutkinta on tarpeen. Lisäys ei edellytä kansallisia toimenpiteitä.

Artiklaan on lisätty uusi 5 kohta, jonka mukaan hakemukselta on katsottava puuttuvan tutkittavaksi ottamisen edellytykset 33 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti, jos myöhemmän hakemuksen tutkintaa ei jatketa. Tutkintaa jatketaan 40 artiklan 3 kohdan nojalla, kun on ilmennyt uusia seikkoja tai perusteita, jotka lisäävät merkittävästi todennäköisyyttä, että hakija on kansainvälisen suojelun tarpeessa. Ulkomaalaislain 103 §:n mukaan uusintahakemus, joka ei sisällä uusia asian ratkaisuun vaikuttavia perusteita maahan jäämiselle, voidaan ratkaista nopeutetussa menettelyssä. Ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että hakemus jätettäisiin näissä tilanteissa tutkimatta.

Artiklan 6 kohtaan on lisätty uusi b alakohta, jonka mukaan myöhempää hakemusta koskevaa menettelyä voidaan soveltaa myös naimattomaan alaikäiseen, joka jättää hakemuksen sen jälkeen kun hänen puolestaan on jätetty hakemus 7 artiklan 5 kohdan c alakohdan mukaisesti. Lisäys ei edellytä kansallisia toimenpiteitä.

Uuden 7 kohdan mukaan vastuussa olevan jäsenvaltion on tutkittava sellaiset lisäselvitykset tai myöhemmät hakemukset, jotka henkilö antaa siirtävässä jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun häntä koskeva vastuunmäärittämisasetuksen mukainen siirtopäätös on tehty. Kohta ei edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista. Komissio on 2 päivänä syyskuuta 2003 antanut asetuksen (EY) n:o 1560/2003 niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 343/2003 soveltamista koskevista säännöistä. Sen 7 artiklan 3 kohdan mukaan siirron toteuttava jäsenvaltio valvoo, että hakijalle palautetaan kaikki hänen asiakirjansa ennen lähtöä tai että ne toimitetaan vastuussa olevan valtion viranomaisille jollakin muulla sopivalla tavalla. Käytännössä Maahanmuuttovirasto palauttaa poliisille hakijan alkuperäiset asiakirjat ja poliisi huolehtii niiden toimittamisesta edelleen. Uusi 7 kohta ei anna jäsenvaltiolle oikeutta toimittaa toiselle valtiolle tietoja hakijan turvapaikkaperusteista ilman vastuunmäärittämisasetuksen mukaista toisen jäsenvaltion pyyntöä ja hakijan suostumusta.

Artikla 41. Direktiiviin on lisätty uusi artikla, joka koskee poikkeamista oikeudesta jäädä alueelle myöhempien hakemusten yhteydessä. Pääsääntö, jonka mukaan hakijoiden on annettava jäädä jäsenvaltioon siihen saakka, kunnes määrittävä viranomainen on tehnyt päätöksen turvapaikkamenettelyssä, on 9 artiklassa. Uuden 41 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa tästä oikeudesta jäädä alueelle, kun henkilö on maasta poistamispäätöksen täytäntöönpanoa viivyttääkseen jättänyt ensimmäisen myöhemmän hakemuksen, jonka tutkintaa ei 40 artiklan 5 kohdan mukaisesti jatketa. Oikeudesta jäädä alueella voidaan poiketa myös, kun henkilö tekee toisen myöhemmän hakemuksen samassa jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun on tehty lainvoimainen päätös, jonka mukaan ensimmäiseltä myöhemmältä hakemukselta puuttuvat 40 artiklan 5 kohdan mukaisesti tutkittavaksi ottamisen edellytykset, tai kun on tehty lainvoimainen päätös kyseisen hakemuksen hylkäämisestä perusteettomana. Jäsenvaltiot voivat tehdä tämän poikkeuksen ainoastaan silloin, kun määrittävä viranomainen katsoo, että palauttamispäätös ei johda suoraan tai epäsuoraan palauttamiseen, joka rikkoisi kansainväliseen ja unionin oikeuteen perustuvia kyseisen jäsenvaltion velvoitteita. Ulkomaalaislaissa ei ole vastaavia säännöksiä, joilla rajoitetaan mahdollisuutta useiden uusintahakemusten jättämiseen. Käännyttämispäätöksen täytäntöönpanoa koskevaa ulkomaalaislain 201 §:ää ehdotetaan tältä osin täydennettäväksi.

Artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa jäsenvaltiot voivat myös poiketa nopeutetuissa menettelyissä tavanomaisesti sovellettavista määräajoista kansallisen lainsäädännön mukaisesti, kun tutkintamenettely on nopeutettu 31 artiklan 8 kohdan g alakohdan mukaisesti. Ulkomaalaislakiin ei ehdoteta lisättäväksi 31 artiklan 8 kohdan g alakohdan mukaista säännöstä, joka mahdollistaisi sellaisen uusintahakemuksen, joka sisältää uusia asian ratkaisuun vaikuttavia perusteita maahan jäämiselle, käsittelemisen nopeutetussa menettelyssä. Artiklan 41 kohtaan 2 tehty lisäys ei siten aiheuta tarvetta toimenpiteisiin. Edelleen 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa 33 ja 34 artiklassa säädetyissä hakemuksen tutkittavaksi ottamista koskevissa menettelyissä tavanomaisesti sovellettavista määräajoista. Tutkittavaksi ottamista koskeville menettelyille ei ole Suomessa säädetty määräaikoja, joten kohta ei edellytä toimenpiteitä. Edelleen 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa 46 artiklan 8 kohdasta, joka koskee hakijan oikeutta jäädä jäsenvaltion alueelle siihen saakka, kunnes tuomioistuin on tehnyt täytäntöönpanon keskeyttämistä tai kieltämistä koskevan päätöksen. Käännyttämispäätöksen täytäntöönpanoa koskevaa ulkomaalaislain 201 §:ää ehdotetaan tältä osin muutettavaksi.

Artikla 42. Artikla koskee myöhempiin hakemuksiin liittyviä menettelysääntöjä. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 34 artiklassa. Artiklasta on poistettu mahdollisuus vaatia hakijaa esittämään uudet tiedot tietyn määräajan kuluessa siitä, kun hän on itse ne saanut. Koska asiasta ei ole säädetty ulkomaalaislaissa, säännöksen poistaminen ei aiheuta lainmuutostarvetta. Artiklasta on niin ikään poistettu viittaus 32 artiklasta poistettuun kohtaan.

Artiklan 2 kohdan b alakohdan säännökseen, joka sallii alustavan tutkinnan pelkästään kirjallisen aineiston perusteella ilman henkilökohtaista puhuttelua, on tehty täsmennys, jonka mukaan tämä ei kuitenkaan ole mahdollista 40 artiklan 6 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Lisäys ei edellytä kansallisia toimenpiteitä.

Artikla 43. Artikla koskee rajamenettelyjä. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 35 artiklassa. Artiklasta on poistettu niin kutsutut standstill-säännökset, joissa viitataan 1 päivänä joulukuuta 2005 voimassa olleiden kansallisten lakien mukaisiin menettelyihin. Suomessa ei ole käytössä rajamenettelyjä, eikä artiklan muuttaminen siksi aiheuta toimenpiteitä.

IV luku: Menettelyt kansainvälisen suojelun poistamiseksi

Artikla 45. Artikla koskee kansainvälisen suojelun poistamisen menettelysääntöjä. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 38 artiklassa. Artiklan 2 kohdassa on alkuperämaan yleisen tilanteen arvioinnissa käytettävien tietojen joukkoon lisätty viittaus EASO:lta saataviin tietoihin. Ulkomaalaislain 107 ja 108 §:t edellyttävät suojeluaseman lakkauttamista tai peruuttamista harkittaessa yksilöllisen tutkinnan suorittamista. Perustelujen mukaan ( HE 166/2007 vp ) on tärkeää, että pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman lakkauttamista tai peruuttamista harkittaessa suoritetaan yksilöllinen ja yhtä perusteellinen kokonaisharkinta kuin asemaa myönnettäessä. Tämä toteutettaisiin pääsääntöisesti suorittamalla ulkomaalaislain 97 §:n mukainen turvapaikkatutkinta. Noudatettavaksi tulisi siten ulkomaalaislain 98 §:n mukainen menettely, jossa asian arvioinnissa olisi otettava huomioon eri lähteistä hankitut ajantasaiset tiedot asianomaisen valtion oloista. EASOlta hankittujen tietojen osalta tässä yhteydessä pätee 10 artiklan 3 kohdan b alakohdan yhteydessä lausuttu, eikä tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamisen ole.

Artiklan 4 kohtaan on lisätty aiempaa laajemmin viittaukset henkilön oikeudesta oikeusapuun ja oikeudelliseen edustajaan. Tässä yhteydessä pätee se, mitä on todettu artiklojen 20 ja 22 yhteydessä. Muutokset eivät aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan 5 kohdasta, joka koskee suojeluaseman lakkaamista lain nojalla, on poistettu viittaus määritelmädirektiivin artiklaan, jossa on lueteltu pakolaisaseman lakkaamisen syyt. Kuten edellä on todettu, Suomessa aseman lakkauttaminen on aina edellyttänyt yksilöllistä tutkintaa, eikä viittauksen poistaminen siksi aiheuta lainmuutostarvetta. Kohtaan on myös lisätty säännös, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että kansainvälinen suojelu lakkaa lain nojalla olemasta voimassa, kun kansainvälistä suojelua saavasta henkilöstä on tullut kyseisen jäsenvaltion kansalainen. Säännös ei ole velvoittava, eikä kansallisen lainsäädännön muuttaminen ole tarpeen.

VI luku: Muutoksenhakumenettelyt

Artikla 46. Artikla koskee oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin. Aiemmassa direktiivissä asiasta on säädetty 39 artiklassa.

Artiklan 1 kohdan a alakohtaan, joka koskee oikeutta muutoksen hakemiseen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen annettuun päätökseen, on lisätty täsmennys, jonka mukaan näihin päätöksiin kuuluu myös päätös hakemuksen katsomisesta perusteettomaksi pakolaisaseman ja/tai toissijaisen suojeluaseman suhteen. Koska mainittu päätös itsestään selvästi koskee hakemusta turvapaikan tai toissijaisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan saamiseksi ja siitä on ulkomaalaislain 193 §:n nojalla valitusoikeus Helsingin hallinto-oikeuteen, lisäys ei edellytä toimenpiteitä.

Artiklan uuden 2 kohdan mukaan henkilöillä, joille on myönnetty toissijaista suojelua, on oltava oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin muutoksen hakemiseksi päätökseen, jonka mukaan hakemus on perusteeton pakolaisaseman osalta. Kohdan toisen kappaleen mukaan jäsenvaltio voi kuitenkin katsoa, ettei kyseiseen päätöksen voi hakea muutosta, jos jäsenvaltion myöntämä toissijainen suojeluasema tarjoaa samat oikeudet ja edut kuin pakolaisasema unionin ja kansallisen lainsäädännön nojalla. Kuten edellä on todettu, ulkomaalaislain 193 §:n mukaan Maahanmuuttoviraston päätöksestä, joka koskee hakemusta turvapaikan tai toissijaisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan saamiseksi, voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vaikka pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman tarjoamat oikeudet ja edut ovat Suomessa lähes samat, ne eivät ole täysin identtiset, koska esimerkiksi pakolaisen matkustusasiakirja voidaan myöntää vain pakolaisaseman saaneelle. Muutoksenhaun kieltämistä koskeva direktiivin säännös ei ole velvoittava, eikä se siten aiheuta tarvetta lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklaan on lisätty uusi 3 kohta, jonka mukaan tehokkaiden oikeussuojakeinojen on sisällettävä sekä tosiseikkojen että oikeudellisten seikkojen ex nunc -tutkiminen kaikilta osin. Tähän sisältyy tarvittaessa myös kansainvälisen suojelun tarpeen tutkiminen määritelmädirektiivin mukaisesti, ainakin muutoksenhakumenettelyissä ensimmäisessä oikeusasteessa. Direktiivin edellyttämistä oikeussuojakeinoista säädetään hallintolainkäyttölain yleissäännöksissä. Lain 33 §:ssä säädetään valitusviranomaisen velvollisuudesta huolehtia asian selvittämisestä. Lain 27 §:n mukaan valittaja saa valitusajan päättymisen jälkeenkin esittää uusia perusteita vaatimuksensa tueksi, jollei asia sen johdosta muutu toiseksi. Vireillä olevassa asiassa saa esittää myös uuden vaatimuksen, joka perustuu olosuhteiden muutokseen tai valitusajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan. Suomessa muutoksenhakumenettelyssä tutkitaan aina sekä oikeudelliset että tosiseikat. Artiklaan lisätty säännös ei siten aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

Artiklan 4 kohtaa on täsmennetty edellyttämällä, että jäsenvaltioiden säätämät muutoksenhakua koskevat määräajat ovat kohtuullisia. Määräajat eivät kohdan mukaan saa tehdä tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden käyttöä mahdottomaksi tai liian vaikeaksi. Ulkomaalaislain 190 §:n mukaan laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallintolainkäyttölain 5 luvussa on säännökset valituksen tekemisestä. Kyseisen lain 22 §:n mukaan valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 5 luvun säännökset artiklaan tehty muutos ei aiheuta lainmuutostarvetta.

Artiklan 4 kohtaan on niin ikään lisätty säännös, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat säätää myös rajamenettelyjä koskevan 43 artiklan nojalla tehtyjen päätösten uudelleentarkastelusta viran puolesta. Koska Suomessa rajamenettelyjä ei ole otettu käyttöön, säännös ei aiheuta toimenpiteitä.

Artiklan uuden 5 kohdan mukaan jäsenvaltion on sallittava hakijoiden jäädä alueelleen siihen asti, kun määräaika, jonka kuluessa näiden on käytettävä oikeuttaan tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, on päättynyt. Hakijoiden on myös sallittava jäädä jäsenvaltion alueelle odottamaan muutoksenhaun tulosta, kun tällaista oikeutta on käytetty määräajassa. Sanottu ei kuitenkaan rajoita 6 kohdan soveltamista.

Artiklan 6 kohta sisältää maahan jäämisoikeutta koskevan poikkeussäännöksen, joka koskee päätöstä katsoa hakemus ilmeiden perusteettomaksi 32 artiklan 2 kohdan mukaisesti tai perusteettomaksi 31 artiklan 8 kohdan mukaisessa nopeutetussa menettelyssä, paitsi jos nämä päätökset perustuvat 31 artiklan 8 kohdan h alakohdassa tarkoitettuihin olosuhteisiin. Mainittu h alakohta koskee mahdollisuutta nopeutetun menettelyn käyttämiseen, jos hakija on tullut maahan laittomasti, eikä ilman hyvää syytä ole ilmoittautunut viranomaisille tai tehnyt kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta mahdollisimman pian. Poikkeussäännös koskee myös päätöstä hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta 33 artiklan 2 kohdan a, b tai d alakohdan perusteella. Alakohdat koskevat tilanteita, joissa a) toinen jäsenvaltio on myöntänyt kansainvälistä suojelua, b) muu kuin jäsenvaltio katsotaan 35 artiklan mukaisesti hakijan kannalta ensimmäiseksi turvapaikkamaaksi ja d) hakemus on myöhempi hakemus, johon liittyen ei ole ilmennyt tai johon liittyen hakija ei ole esittänyt asian ratkaisemiseen vaikuttavia uusia tosiseikkoja tai perusteita. Edelleen poikkeussäännös koskee päätöstä kieltäytyä hakijan tapauksen ottamisesta uudelleen tutkittavaksi sen jälkeen, kun tutkinta on keskeytetty hakemuksen implisiittistä peruuttamista koskevan 28 artiklan mukaisesti, sekä päätöstä olla tutkimatta hakemusta eurooppalaista turvallista kolmatta maata koskevan 39 artiklan mukaisesti. Kaikissa näissä poikkeussäännöksessä luetelluissa tapauksissa tuomioistuimella on 6 kohdan mukaan oltava valtuudet ratkaista joko hakijan pyynnöstä tai omasta aloitteestaan, saako hakija jäädä jäsenvaltion alueelle, jos päätöksen seurauksena hakijan oikeus jäädä jäsenvaltioon lakkaa ja kun kansallisessa lainsäädännössä ei ole tällaisissa tapauksissa säädetty oikeudesta jäädä jäsenvaltion alueelle odottamaan muutoksenhaun tulosta.

Ulkomaalaislain 200 §:n 1 momentin nojalla laissa tarkoitettua päätöstä maasta poistamisesta ei saa panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu, jollei laissa toisin säädetä. Valitusluvan hakeminen korkeimmalta hallinto-oikeudelta ei estä päätöksen täytäntöönpanoa, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää. Lain 201 §:n 1 momentin nojalla Maahanmuuttoviraston päätöstä käännyttämisestä, kun ulkomaalainen on hakenut oleskelulupaa kansainvälisen suojelun tai tilapäisen suojelun perusteella, ei saa panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu, jollei saman säännöksen 2 ja 3 momentissa toisin säädetä. Pykälän 1 momentin pääsääntö vastaa siten 46 artiklan 5 kohtaa. Ulkomaalaislain 201 §:n 2 momentin mukaan päätös käännyttämisestä, joka on tehty vastuunmäärittämisasetuksen nojalla tai liittyen uusintahakemukseen, joka ei sisällä uusia asian ratkaisuun vaikuttavia perusteita maahan jäämiselle, voidaan kuitenkin panna täytäntöön sen jälkeen kun se on annettu hakijalle tiedoksi, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Koska menettelydirektiivin 46 artiklaan lisätyn uuden 9 kohdan mukaan artiklan 5, 6 ja 7 kohdat eivät rajoita vastuunmäärittämisasetuksen 26 artiklan soveltamista ja koska mainitunlaiset uusintahakemukset ovat mukana 46 artiklan 6 kohdan poikkeussäännöksessä, direktiivi sallii näissä tapauksissa ulkomaalaislain mukaisen maasta poistamisen ennen muutoksenhakua koskevan asian käsittelyä. Ulkomaalaislain 201 §:n 3 momentin nojalla käännyttämispäätös, joka on tehty turvallisesta turvapaikkamaasta tai turvallisesta alkuperämaasta tulleelle tai hakijalle, jonka hakemus on katsottu ilmeisen perusteettomaksi, voidaan panna täytäntöön aikaisintaan kahdeksantena päivänä sen jälkeen kun päätös on annettu hakijalle tiedoksi, jollei hallinto-oikeus toisin määrää. Määräaikaan on tällöin sisällyttävä vähintään viisi arkipäivää. Suomessa turvallisen turvapaikkamaan käsite on sisältänyt kolmannen maan käsitteen. Direktiivin 46 artiklan 6 kohdan poikkeussäännös ei kuitenkaan sisällä viittausta turvallista kolmatta maata koskeviin päätöksiin, eikä direktiivi niissä tapauksissa siis salli maasta poistamista ennen muutoksenhakua koskevan asian käsittelyä. Ulkomaalaislain turvallisen kolmannen maan käsite ehdotetaankin erotettavaksi turvallisen turvapaikkamaan käsitteestä. Muut 201 §:n 3 kohdassa mainitut päätöstyypit on mainittu direktiivin 46 artiklan 6 kohdan poikkeussäännöksessä, eikä lainmuutostarvetta niiltä osin ole.

Artiklan uudessa 7 kohdassa säädetään 6 kohdan soveltamisesta rajamenettelyjä koskevassa 43 artiklassa tarkoitettuihin menettelyihin. Rajamenettelyt eivät ole Suomessa käytössä, eikä kohta siten aiheuta toimenpiteitä.

Artiklan uuden 8 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on sallittava hakijan jäädä alueelleen odottamaan tulosta 6 ja 7 kohdassa tarkoitetusta menettelystä, jossa ratkaistaan, saako hakija jäädä jäsenvaltion alueelle. Asiasta ei ole säädetty Suomessa lain tasolla. Sen sijaan poliisin antama ulkomaalaisen maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanon vastuunjakoa koskeva määräys (2020/2011/3976) sisältää maininnan velvollisuudesta selvittää ennen maasta poistamisen täytäntöönpanoa tuomioistuimelta, onko se aikeissa kieltää täytäntöönpanon, jos sitä koskeva hakemus on tehty. Asiasta ehdotetaan säädettäväksi ulkomaalaislain 201 §:ssä.

VI luku: Yleiset ja loppusäännökset

Artikla 49. Direktiiviin on lisätty uusi yhteistyötä koskeva artikla. Sen mukaan kunkin jäsenvaltion on nimettävä kansallinen yhteysviranomainen ja ilmoitettava tämän osoite komissiolle. Komissio toimittaa kyseiset tiedot muille jäsenvaltioille. Jäsenvaltioiden on yhteistyössä komission kanssa toteutettava aiheelliset toimenpiteet, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat toimia suoraan yhteistyössä ja vaihtaa tietoja keskenään. Direktiiviin lisätty säännös ei aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön muuttamiseen.

Edelleen artiklassa säädetään jäsenvaltion velvollisuudesta ilmoittaa komissiolle turvautumisesta 6 artiklan 5 kohdassa, 14 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ja 31 artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädettyihin poikkeusmenettelyihin. Pääsyä turvapaikkamenettelyyn koskevan 6 artiklan 5 kohdassa säädetään mahdollisuudesta pidentää hakemuksen rekisteröinnin määräaikaa aina kymmeneen työpäivään hakemusruuhkan vuoksi. Henkilökohtaista puhuttelua koskevan 14 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan ruuhkatilanteessa muun kuin määrittävän viranomaisen henkilöstö voi tilapäisesti osallistua puhuttelujen suorittamiseen. Tutkintamenettelyä koskevan 31 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaan päätöksenteolle asetettua kuuden kuukauden määräaikaa voidaan ruuhkatilanteessa pidentää. Artiklassa 49 tarkoitettu ilmoitus on tehtävä komissiolle heti, kun näiden poikkeustoimenpiteiden soveltamisen syyt ovat lakanneet olemasta, ja vähintään kerran vuodessa. Komissiolle annettaviin tietoihin on mahdollisuuksien mukaan sisällytettävä tiedot niiden hakemusten, joihin sovellettiin poikkeuksia, prosenttiosuudesta kyseisenä ajanjaksona käsiteltyjen hakemusten kokonaismäärästä. Rekisteröintiä koskevasta poikkeusmenettelystä ilmoittamisesta ehdotetaan säädettäväksi ulkomaalaislain 95 §:ssä ja henkilökohtaista puhuttelua koskevasta ulkomaalaislain 97 §:ssä. Kuten edellä artiklan 31 käsittelyn yhteydessä on todettu, päätöksenteon määräajoista ei ehdoteta säädettäväksi tässä hallituksen esityksessä.