KKO:1998:90
- Keywords
- Pakkokeino - VangitseminenMuutoksenhaku
- Year of case
- 1998
- Date of Issue
- Register number
- R98/180
- Archival record
- 2631
- Date of presentation
Ks. KKO:1996:39 Vrt. KKO:1996:122
Ään.
Käräjäoikeuden vangitsemispäätöksestä tehtyyn kanteluun annettua hovioikeuden päätöstä koskevan valituksen johdosta voitiin antaa lausunto vangittuna pitämisen perusteista, vaikka valittaja ei enää ollut vangittuna sen päätöksen nojalla, jota hänen valituksensa koski.
(Vahv. jaosto)
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Asian käsittely Tampereen käräjäoikeudessa
Käräjäoikeus oli päätöksellään 7.11.1997 määrännyt A:n pakkokeinolain säännösten nojalla vangittavaksi epäiltynä muun muassa ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen salakuljetuksesta. Käräjäoikeus oli määrännyt, että syyte asiassa oli nostettava viimeistään 12.1.1998.
Käräjäoikeus oli pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 3 momentin mukaisesti käsitellyt A:n vangitsemisasiaa 21.11., 5.12. ja 19.12.1997 sekä 2.1.1998. Tuolloin käräjäoikeus oli määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna ja tuotavaksi syytteen käsittelytilaisuuteen. Käräjäoikeus oli edelleen lausunut, että vangitsemisasia voitiin ottaa aikaisemmin uudelleen käsiteltäväksi erikseen ilmoitettavana ajankohtana.
Syyttäjän pyynnöstä käräjäoikeus oli 9.1.1998 pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 2 momentin nojalla pidentänyt syytteen nostamisen määräaikaa 16.1.1998 saakka.
Vangitsemisasian on 2.1.1998 käsitellyt käräjätuomari Nisula, joka myös on 9.1.1998 päättänyt syytteen nostamisen määräajan pidentämisestä.
Kantelu Turun hovioikeuteen
A vaati hovioikeuteen 22.1.1998 saapuneessa kantelukirjelmässään, että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi sen vuoksi, että hänen vangitsemisasiansa olisi 2.1.1998 tehdyn päätöksen jälkeen pitänyt ottaa uudelleen käsiteltäväksi laissa tarkoitetussa kahden viikon määräajassa eli viimeistään 16.1.1998. Koska näin ei ollut tapahtunut, edellytyksiä hänen vangittuna pitämiselleen ei enää ollut huolimatta syytteen nostamisesta sille asetetussa määräajassa.
Hovioikeuden päätös 28.1.1998
Hovioikeus lausui, että päättäessään 7.11.1997 A:n vangitsemisesta käräjäoikeus oli määrännyt syytteen nostettavaksi viimeistään 12.1.1998. Käsiteltäessä vangitsemisasiaa viimeksi 2.1.1998 käräjäoikeus oli päättänyt pitää A:n edelleen vangittuna. Syyttäjän pyynnöstä käräjäoikeus oli 9.1.1998 pidentänyt syytteen nostamisen määräajan 16.1.1998 asti.
Pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 1 momentin mukaan, kun tuomioistuin, joka tuli käsittelemään syytteen, päätti läsnä olevan epäillyn vangitsemisesta, sen oli, jollei syytettä jo ollut nostettu, asetettava määräaika, jonka kuluessa syyte oli nostettava. Lainkohdan 2 momentin mukaan, jos syytteen nostamiselle määrätty aika osoittautui liian lyhyeksi, tuomioistuin voi syyttäjän mainitun ajan kuluessa tekemästä pyynnöstä pidentää määräaikaa. Saman luvun 24 §:n mukaan vangittu oli määrättävä päästettäväksi vapaaksi, jos syytettä ei ollut nostettu sille määrätyssä ajassa eikä sen kuluessa ollut pyydetty määräajan pidentämistä.
Valmistelun tai pääkäsittelyn pitäminen syyteasiassa syytteen nostamisen määräaikana ei A:n kantelukirjelmässä esittämin tavoin ollut ollut edellytyksenä hänen vangittuna pitämiseen.
Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi kantelun.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja hänet päästetään heti vapaaksi. A lausui. että hänen vangittuna pitämisestään oli päätetty viimeksi 2.1.1998. Koska vangitsemisasiaa ei ollut otettu käsiteltäväksi ennen pääasian käsittelyn alkamista, hän oli ollut lainvastaisesti vangittuna yli kaksi viikkoa.
Virallinen syyttäjä antoi häneltä pyydetyn vastauksen.
VÄLITOIMENPITEET
Korkeimpaan oikeuteen on pyynnöstä toimitettu asiassa R 98/88 Tampereen käräjäoikeudessa 3.2.1998 toimitetun pääkäsittelyn pöytäkirjan ja 31.3.1998 annetun tuomion A:ta koskevan tuomiolauselman jäljennökset sekä jäljennökset käräjäoikeuden rikosdiaarista ja Hämeen lääninvankilan nimilehdestä.
Kysymys siitä, voidaanko asiassa, jossa lausunnon antaminen raukeaa, ottaa asiallisesti kantaa ja antaa lausunto valituksessa esitetyn muutosvaatimuksen perusteista, on Korkeimman oikeuden työjärjestyksen 16 §:n nojalla määrätty ratkaistavaksi vahvennetulla jaostolla.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.8.1998
Käsittelyratkaisu
Vastauksen pyytäminen Korkeimpaan oikeuteen toimitettujen käräjäoikeuden pöytäkirjan, tuomiolauselman ja rikosdiaarin sekä lääninvankilan nimilehden jäljennösten johdosta on ilmeisen tarpeetonta.
Pääasiaratkaisu
Vaatiessaan Tampereen käräjäoikeuden 2.1.1998 tekemän vangitsemispäätöksen kumoamista A on vedonnut muun muassa siihen, ettei hänen vangitsemisasiaansa ole otettu uudelleen käsiteltäväksi kahden viikon kuluessa eli viimeistään 16.1.1998. Syyte A:ta vastaan on nostettu viimeksi mainittuna päivänä ja pääkäsittely on aloitettu 3.2.1998. A:n muutoksenhakemuksen johdosta kysymys on vangittuna pitämistä koskevien säännösten ja erityisesti pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 3 momentin tulkinnasta.
Niinkuin ratkaisussa KKO 1995:180 on katsottu, edellyttää muutoksenhaku hovioikeuden vangitsemista koskevan kantelun johdosta antamaan päätökseen valitusluvan hakemista Korkeimmassa oikeudessa. Tästä syystä käräjäoikeudessa vangitun muutoksenhakemus ei yleensä ehdi käsiteltäväksi Korkeimmassa oikeudessa ennen kuin vangittuna pitämisestä on jo annettu uusi ratkaisu. Näin on käynyt tässäkin tapauksessa A:n voimatta asiaan vaikuttaa.
Hallitusmuodon 16 §:n 2 momentin mukaan oikeus hakea muutosta on eräs oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tae.
Vangitseminen pakkokeinona merkitsee vakavaa puuttumista henkilökohtaiseen vapauteen. On siten tärkeätä, että vangitseminen tapahtuu laillisin perustein ja että vangitsemista koskeva oikeuskäytäntö on yhtenäinen.
Näistä syistä muutoksenhakutuomioistuimella tulee olla mahdollisuus tutkia vangitsemisratkaisun perusteet, vaikkei muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun lopputulokseen uuden vangittuna pitämistä koskevan päätöksen vuoksi enää olisikaan mahdollista puuttua. Vangitsemismenettelyn lainmukaisuudesta on lausuttu myös ratkaisussa KKO 1996:39, vaikka lausunnon antaminen asiassa on muuten enemmälti rauennut.
Mainituilla perusteilla Korkeimman oikeuden tulee antaa A:n muutoksenhakemuksen johdosta lausunto siitä, onko hänen vangittuna pitämiseensä ollut lailliset perusteet.
Sanotun lausunnon antamiseksi asia siirretään viisijäsenisen jaoston käsiteltäväksi.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Möller: Käsittelyratkaisusta olen samaa mieltä kuin enemmistö.
Pääkäsittely A:ta vastaan ajetussa rikosasiassa on alkanut Tampereen käräjäoikeudessa 3.2.1998. A, joka pääkäsittelyn aikana on määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna, on tuomittu 31.3.1998 ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen salakuljetuksesta ynnä muusta neljän vuoden kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on tuomiollaan määrännyt A:n pidettäväksi asian vuoksi edelleen vangittuna. Näin ollen hovioikeuden 28.1.1998 antama päätös, jonka kumoamista A on valituksessaan vaatinut, ei enää ole voimassa, vaan A on vangittuna käräjäoikeuden 31.3.1998 antaman tuomion perusteella. A voi ollessaan yhä tyytymätön vangitsemiseensa ja halutessaan käyttää hallitusmuodon 16 §:ssä ilmaistua oikeuttaan hakea muutosta, pakkokeinolain 27 §:n mukaisesti kannella käräjäoikeuden viimeksi mainitusta päätöksestä.
A:n valituksesta hovioikeuden 28.1.1998 antamaan päätökseen Korkein oikeus ei nyt voi antaa lausuntoa, koska päätös ei enää ole voimassa. Ratkaisunsa Korkeimman oikeuden on oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 15 §:n mukaisesti perusteltava ilmoittamalla, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu.
Korkeimman oikeuden kannanotolla siihen, oliko vangitsemisasia otettava käsiteltäväksi kahden viikon välein silloinkin kun syyte on nostettu, ei enää voi olla oikeudellista merkitystä A:lle itselleen. Kannanotolla ei myöskään perustella Korkeimman oikeuden tässä asiassa tehtävää ratkaisua. Oikeuskäytännön yhtenäisyydelle kannanotolla saattaisi olla merkitystä, mutta kun kannanotto ei liity Korkeimman oikeuden tässä asiassa annettavaan ratkaisuun, ei asiasta tässä yhteydessä voida ennakkopäätöstä antaa. Kun A:n valitusta ei ole aihetta tutkia eikä valituksenalaista päätöstä voida muuttaa hänen vaatimallaan tavalla, ei hänen oikeusturvansakaan kannalta ole mitään perustetta ottaa kantaa siihen, onko A:n vangittuna pitämiseen ollut lailliset edellytykset. Tällaisen menettelyn lainmukaisuuteen on otettu kantaa myös Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1996:122, kun turvaamistoimenpiteenä määrättyä takavarikkoa koskevasta valituksesta ei katsottu voitavan antaa lausuntoa sen jälkeen, kun takavarikkopäätös ei enää ollut voimassa.
Näillä perusteilla ja kun se A:n vangittuna pitämistä koskeva päätös, josta hän on valittanut, ei enää ole voimassa, jätän lausunnon antamisen A:n valituksesta kokonaisuudessaan raukeamaan.
Oikeusneuvokset Krook ja Nikkarinen olivat kumpikin vuorollaan samaa mieltä kuin oikeusneuvos Möller.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hukkanen, Aarola ja Laapas. Esittelijä Nina Porkka.
Asian ovat vahvennetussa jaostossa ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Portin, Nikkarinen (eri mieltä), Haarmann, Paasikoski, Krook (eri mieltä), Suhonen, Möller (eri mieltä), Pellinen, Palaja ja Kitunen. Esittelijä Matti Rintala.