KKO:1996:39
- Keywords
- Oikeudenkäyntimenettely - Asianosaisen kuuleminenPakkokeino - Vangitseminen
- Year of case
- 1996
- Date of Issue
- Register number
- R95/1027
- Archival record
- 1328
- Date of presentation
Tuomitessaan vapaana olevan vastaajan vankeusrangaistukseen hovioikeuden ei olisi tullut määrätä vastaajaa heti vangittavaksi varaamatta hänelle tilaisuutta lausua vangitsemisen edellytyksistä. Ks. KKO:1998:90
PakkokeinoL 1 luku 26 § 1 momPakkokeinoL 1 luku 26a §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 16.11.1994
Käräjäoikeus tuomitsi virallisen syyttäjän ja asianomistaja C:n syytteestä A:n tapon yrityksestä 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen ja B:n heitteillepanosta 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Helsingin hovioikeuden tuomio 31.8.1995
Virallinen syyttäjä, asianomistaja C ja A valittivat hovioikeuteen, joka toimitti asiassa suullisen käsittelyn.
Hovioikeus tuomitsi A:n ja B:n kummankin tapon yrityksestä 3 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus määräsi pakkokeinolain 1 luvun 26 §:n nojalla A:n ja B:n heti tavattaessa vangittavaksi, koska kumpikin oli tuomittu vankeuteen enemmän kuin kahdeksi vuodeksi.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle ja B:lle on myönnetty valituslupa vangitsemista koskevalta osalta. Muilta osin valituslupaa ei ole myönnetty. Hovioikeuden tuomio on siis itse asian koskevalta osalta jäänyt pysyväksi.
A ja B ovat valituksissaan lausuneet, etteivät syyttäjä ja asianomistaja olleet hovioikeudessa vaatineet heidän määräämistään vangittaviksi ja ettei heille ollut varattu tilaisuutta lausua siltä varalta, että hovioikeus ilman vaatimusta päätyisi määräämään heidät vangittaviksi. Näin ollen heidät oli virheellisesti määrätty heti tavattaessa vangittaviksi.
A on tämän vuoksi vaatinut, että vangitsemista koskevalta osalta asia palautetaan hovioikeuteen hänen kuulemistaan varten tai että häntä kuullaan Korkeimmassa oikeudessa joko suullisesti tai kirjallisesti. Lisäksi A on vaatinut, että hänet määrätään laskettavaksi heti vapaaksi. B on vaatinut, että vangitsemista koskevalta osalta hovioikeuden tuomio kumotaan ja että häntä kuullaan Korkeimmassa oikeudessa suullisessa kuulemistilaisuudessa tai asia palautetaan hovioikeuteen tällaisen kuulemistilaisuuden järjestämiseksi. Siltä varalta, että B hovioikeuden tuomion perusteella vangitaan, hän on vaatinut, että hänet määrätään laskettavaksi heti vapaaksi.
Virallinen syyttäjä on antanut vastauksen, jossa syyttäjä on lausunut muun muassa, että kun 15.3.1995 saakka voimassa olleen pakkokeinolain 1 luvun 26 §:n mukaan edellytyksenä vapaana olevan vastaajan määräämiselle vangittavaksi oli sitä koskeva syyttäjän tai asianomistajan vaatimus, ei sanottuna päivänä voimaan tulleessa uudessa laissa (213/95) enää asetettu tuota edellytystä. Määrätessään omasta aloitteestaan A:n ja B:n vangittaviksi hovioikeus ei siten ollut menetellyt virheellisesti. Hovioikeudessa 10.5.1995 toimitetun suullisen käsittelyn jälkeen valtioneuvoston oikeuskansleri on kylläkin antanut syyttäjille ohjeen, että syyttäjien on edelleenkin vaadittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vapaana olevan vastaajan vangitsemista, mikäli vangitsemisen edellytykset täyttyvät.
Korkeimpaan oikeuteen on pyynnöstä toimitettu A:sta ja B:stä 26.1.1996 päivätyt vankilan nimilehden jäljennökset.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 10.4.1996
Käsittelyratkaisu
Kirjallisen selityksen pyytäminen asianosaisilta Korkeimpaan oikeuteen hankittujen nimilehden jäljennösten johdosta katsotaan ilmeisen tarpeettomaksi.
Pääasiaratkaisu
Hovioikeus on tuominnut sekä A:n että B:n kolmen vuoden vankeusrangaistukseen ja pakkokeinolain 1 luvun 26 §:n nojalla määrännyt kummankin heti tavattaessa vangittavaksi.
Pakkokeinolain 15.3.1995 voimaan tulleen 1 luvun 26 §:n 1 momentin (213/95) mukaan tuomioistuin saa määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangittavaksi, jos tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Luvun 26a §:n mukaan ketään ei kuitenkaan saa vangita, jos se asian laadun tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi olisi kohtuutonta.
Päätös vapaana olevan vastaajan välittömästä vangitsemisesta merkitsee sellaista puuttumista hänen vapauteensa, että hänen kuulemisensa ennen ratkaisun tekemistä on lainkäyttömme perusperiaatteiden mukaista. Samaan suuntaan vaikuttaa myös pakkokeinolain 1 luvun 26a §:n säännös. Vangitsemisen kohtuuttomuuden arviointi vaatii, että vastaajalle varataan tilaisuus esittää näkökohtansa vangitsemisen edellytyksistä. Muutoin vangitsemispäätös saattaa perustua vastaajan vahingoksi puutteelliseen oikeudenkäyntiaineistoon.
Hovioikeus ei näin ollen olisi saanut määrätä A:ta ja B:tä vangittavaksi kiinnittämättä suullisessa käsittelyssä heidän huomiotaan laissa säädettyihin vangitsemisen edellytyksiin tai varaamatta heille ennen tuomion antamista muutoin tilaisuutta ilmaista käsityksensä näistä edellytyksistä.
Pakkokeinolain 1 luvun 26 §:n 2 momentin mukaan päätös tuomitun vangitsemisesta on voimassa siihen asti, kun rangaistuksen täytäntöönpano alkaa tai muutoksenhakutuomioistuin toisin päättää. Korkeimpaan oikeuteen hankitun selvityksen mukaan hovioikeuden tuomitsemien rangaistusten täytäntöönpanon alkamisaika on ollut A:lla 5.9.1995 ja B:llä 5.1.1996. A on Tasavallan Presidentin armahduspäätöksen perusteella päässyt 19.1.1996 ehdonalaiseen vapauteen. Hovioikeuden vangitsemispäätökset eivät siten enää ole voimassa eikä Korkeimmalla oikeudella ole aihetta antaa vangitsemispäätöksistä lausuntoa enemmälti, joten enemmän lausunnon antaminen asiasta raukeaa.
Asian on ratkaisseet käräjätuomari Joensuu sekä lautamiehet Kausto, Kivari ja Piippo.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kiviharju, Lötjönen ja Antila. Esittelijä Lassi Pirkanniemi.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Paasikoski, Raulos sekä ylimääräinen oikeusneuvos Kitunen. Esittelijä Hannu Kiuru.