RP 40/2025

1Asian tausta ja valmistelu

2Nykytila ja sen arviointi

2.7Nykytilan arviointi

2.7.1Vesihuollon nykytila

Kokonaisuutena Suomen vesihuolto toimii moitteettomasti ja joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vakavilta häiriöiltä on vältytty. Voimassa olevan vesihuoltolain mukaisen vesihuoltolaitoksen määritelmän mukaisia vesihuoltolaitoksia on Suomessa reilu 1 100. Nämä ovat toisin sanoen sellaisia vesihuolto-organisaatioita, joilla on kunnan vahvistama toiminta-alue. Alla olevassa taulukossa 1 on esitetty vesihuoltolaitosten määrät toimintamuodoittain. Lukumääräisesti eniten on osuuskuntia. Ne ovat usein volyymiltaan pieniä, joten asukas- ja vesimäärinä ne eivät edusta suurinta ryhmää. Suomen kokoiseksi maaksi vesihuoltolaitosten lukumäärä on suuri. Suureksi luokiteltavia vesihuoltolaitoksia (yli 1 milj. m ³ /vuosi) Suomessa on noin 80 kappaletta, keskisuuria laitoksia (100 000–1 milj. m ³ /vuosi) on noin 280 kappaletta, ja pieniä vesihuolto-organisaatioita (alle 100 000 m ³ /vuosi) arvioidaan olevan noin 1460 kappaletta. Näistä pienistä vesihuolto-organisaatiosta kaikki eivät ole vesihuoltolain mukaisia vesihuoltolaitoksia. Vesihuoltolaitoksista vain n. 150 on liikevaihdoltaan yli miljoonan euron kokoisia organisaatioita.

Laitosten suuri määrä ja pieni koko aiheuttaa haasteita laitosten kyvylle hoitaa tehtäväänsä ammattitaitoisesti ja vaadittuja säännöksiä noudattaen. Toimialalla on tehty ehdotuksia ja suosituksia laitosten yhdistymisille ja yhteistyölle, ja näiden avulla pyritään edistämään vesihuollon rakennemuutosta. Kuvassa 1 on havainnollistettu nykyisin vesihuoltolain soveltamisalan piiriin kuuluvien kunnallisten laitosten ja yksityisten laitosten määrän suhdetta laitosten vesihuoltopalvelun piirissä olevien kuntien asukkaiden määrään. Kuten kuvasta näkyy, kunnallisia vesihuoltolaitoksia on lukumäärällisesti vähemmän kuin osuuskuntia ja muita yksityisiä vesihuoltolaitoksia. Kunnallisten laitosten vesihuoltopalveluiden piirissä on kuitenkin selkeästi eniten asukkaita.

Kuva

Kuva 1. Kunnallisten laitosten (kunnan laskennallisesti eriytetty vesilaitos, liikelaitos, muu taseyksikkö, kuntayhtymä, alueellinen kunnan liikelaitos tai kuntaomisteinen osakeyhtiö) ja yksityisomisteisten laitosten (osuuskunta, avoin yhtiö, asukasomisteiset osakeyhtiöt, muut) arvioidut lukumäärät ja talousvesiverkostoon liitettyjen asukkaiden määrät (2020)

Voimassa oleva vesihuoltolaki ei edellytä, että vesihuoltolaitosten tulee olla kuntien omistuksessa. Laitosten omistuspohja on kuitenkin yleisimmin kunta tai osuuskunnissa vesihuoltopalveluiden käyttäjät. Kuntaomisteisten vesihuoltolaitosten toimintamuodot ovat moninaisia, ja ne voivat olla yhteisömuodoltaan esimerkiksi osakeyhtiöitä, kunnan liikelaitoksia tai kuntayhtymiä. Tarkempi kuvaus vesihuoltolaitosten toimintamuodoista on nähtävissä alla olevassa taulukossa 1 (Vesihuoltolaitosten määrä toimintamuodoittain). Sellaisia osakeyhtiömuotoisia laitoksia, jotka ovat yli 50 prosenttisesti yksityisessä omistuksessa, on alle 20 kappaletta. Nämä ovat pääosin pieniä, muutamaa tuhatta asiakasta palvelevia laitoksia, lukuun ottamatta yhtä teollisuuslaitoksen yhteydessä toimivaa jätevedenkäsittelylaitosta.

Julkisomisteisten ja yksityisomisteisten vesihuoltolaitosten lisäksi myös jaettu omistus julki-sen ja yksityisen tahon kesken on yleistä. Yksityinen omistusosuus on useimmissa tapauksissa muutaman prosentin luokkaa, mutta joissakin jopa yli 90 %. Yksityiset omistajat ovat yleisimmin yksityishenkilöitä, jotka ovat myös laitoksen asiakkaita, paikallisia pankkeja, osuuskauppoja tai muita paikallisia yrityksiä sekä joissakin tapauksissa teollisuuslaitoksia.

Taulukko 1: Vesihuoltolaitosten määrä toimintamuodoittain vuonna 2024

Toimintamuoto	Vesihuoltolaitos	Tukkulaitos	Yhteensä
Alueellinen osakeyhtiö*	4	0	4
Kunnan liikelaitos	43	1	44
Kunnan taseyksikkö	139	0	139
Kuntayhtymä	1	4	5
Osakeyhtiö	149	29	178
Osuuskunta	705	0	705
Avoin yhtiö	41	0	41
Muu	27	0	27
Yhteensä	1 109	34	1 143

* Kahden tai useamman kunnan alueella toimiva osakeyhtiö, jonka toiminta-alue on hyväksytty vähintään kahdessa kunnassa.

Vesihuoltolain piirissä on tällä hetkellä 1 109 vesihuoltolaitosta. Talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1352/2015, talousvesiasetus) piirissä olevia talousvettä toimittavia laitoksia on yhteensä 1 073. Näistä laitoksista 842 laitosta on sekä vesihuoltolain tarkoittamia vesihuoltolaitoksia, että talousvesiasetuksen tarkoittamia talousvettä toimittavia laitoksia. Tukkuvesilaitoksia Suomessa on 34 kpl. Valtakunnallisesti yhtenäisen vesihuoltotiedon hallintaa vaikeuttaa lisäksi se, että kaikilla näillä laitoksilla ei ole y-tunnusta, jota on pidetty eri järjestelmissä yhdistävänä tietona.

Heikosti resursoitujen vesihuoltolaitosten suuren määrän on arvioitu olevan suurin yksittäinen syy vesihuoltosektorin haasteisiin. Osalla laitoksista mahdollisuudet järjestää toimintansa pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti sekä varmistaa henkilö- ja taloudelliset resurssit vesihuoltopalvelujen järjestämiseksi eivät ole riittävät.

Rakennetun omaisuuden tila ROTI 2023 -raportin mukaan vesihuollon saneerausvelka on kasvanut. Suomen vesilaitosyhdistyksen selvityksen (Vesihuollon investointitarpeet vuoteen 2040, Vesilaitosyhdistyksen monistesarja nro 63, 2020) mukaan arvio vesihuollon vuotuisesta kokonaisinvestointitarpeesta vuoteen 2040 asti on 777 milj. €/vuosi. Nykyisin vuotuiset kokonaisinvestoinnit ovat noin 400 milj. €/vuosi, joten kokonaisinvestointitarpeen arvioidaan lähes kaksinkertaistuvan nykytilanteeseen nähden.

2.7.2Toimintaympäristön muutos

Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat sään ääri-ilmiöt aiheuttavat haasteita vesihuollolle. Myrskytuulet, ukkoset ja tulvat voivat vaikeuttaa sähkönsaantia, kuivuus voi aiheuttaa ongelmia sekä veden saatavuuteen, että laatuun, ja rankkasateet lisäävät ravinnehuuhtoumia raakavesiin. Suomen vesilaitostoimijat ovat tietoisia ilmastonmuutoksesta ja pitävät yleisellä tasolla ilmastonmuutosta uhkana vesiturvallisuudelle. Ilmastopaneelin julkaiseman raportin Ilmastonmuutos ja vesihuolto – varautuminen ja terveysvaikutukset (Suomen Ilmastopaneeli, raportti 10/2019) mukaan harva toimija kuitenkaan kokee ilmastonmuutoksen uhkaavan juuri oman laitoksen vesiturvallisuutta. Vaikka erityisesti sähkökatkoihin on varauduttu hyvin, on laitosten varautumisessa merkittävästi parannettavaa sää- ja ilmastoriskien osalta.

Kaupungistumisen seurauksena yhä useampi suomalainen asuu kaupunkiseuduilla. Maaseutualueet taas menettävät väestöään, ja tällä on vaikutuksia myös vesihuoltopalveluihin. Keskitetyn vesihuoltoverkoston toimintavarmuus ja kannattavuus heikkenevät, kun palvelun käyttäjät vähenevät. Tämä aiheuttaa vesihuoltolaitoksille taloudellisia haasteita, ja toisaalta kunnille tarvetta tarkastella laitosten toiminta-alueita.

2.7.3Geopoliittinen epävakaus, häiriötilanteet ja kyberturvallisuus

Geopoliittinen epävakaus on entisestään nostanut varautumisen merkitystä. Tämä heijastuu myös huoltovarmuuskriittisiin vesihuoltopalveluihin. Vesihuoltopalvelujen häiriöttömän toiminnan turvaaminen ja riskien nykyistä parempi hallinta, mukaan lukien kyberturvallisuus, vaativat muutoksia toimintaan koko maassa. Häiriötilanteista aiheutuvia vahinkoja pystytään vähentämään yhteensovitetulla varautumissuunnittelulla ja harjoittelulla. Varautumissuunnittelun perustan luo toimintaan kohdistuvien riskien tunnistaminen sekä näiden vaikutusten arviointi. Riskienhallinta sekä häiriötilanteisiin varautuminen lisäävät vesihuollon joustavuutta ja mukautumiskykyä toimintaympäristön muuttuessa.

2.7.4Vesihuoltolaitoksen määritelmä

Vesihuoltolain 3 §:n 3 kohdassa määritellään vesihuoltolaitos laitokseksi, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella. Vesihuoltolaitoksen määritelmä on sidottu kunnan hyväksymään toiminta-alueeseen, eikä lähestymistapa perustu kokoon kuten esimerkiksi terveydensuojelulainsäädännössä. Näin ollen kaikki terveydensuojelulain mukaiset talousvettä toimittavat laitokset, joihin sovelletaan juomavesidirektiivin säännöksiä terveydensuojelulain ja talousvesiasetuksen nojalla, eivät ole vesihuoltolaitoksia. Toisaalta vesihuoltolain vesihuoltolaitoksen määritelmän piiriin kuuluu myös hyvin pieniä laitoksia, joille kunta on hyväksynyt toiminta-alueen.

Kun vesihuoltolaki tuli voimaan vuonna 2001, siinä määriteltiin vesihuoltolaitoksella tarkoitettavan laitosta, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta. Määritelmä oli samankaltainen kuin vastaava määritelmä kumotussa yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista annetussa laissa (982/1977) , jossa yleisellä vesi- ja viemärilaitoksella tarkoitettiin kunnan tai kuntainliiton omistamaa taikka kunnan yleiseksi vesi- ja viemärilaitokseksi hyväksymää laitosta, jonka tehtävänä on huolehtia yhdyskunnan vedenhankinnasta ja viemäröinnistä. Vaikka vesihuoltolaitoksen määritelmä ei ollut suoraan sidottu laitoksen kokoon, vesihuoltolain perusteluissa ( HE 85/2000 vp ) laitoksen määritelmä sidottiin sen kokoon. Käytännössä vesihuoltolaitoksen määritelmäksi vakiintuikin vähintään 10 kuutiometriä vuorokaudessa vettä toimittavat tai vastaanottavat taikka vähintään 50 henkilöä palvelevat laitokset.

Vesihuoltolain vuoden 2014 uudistuksessa (681/2014) vesihuoltolaitoksen määritelmää muutettiin niin, että lain mukaisena vesihuoltolaitoksena pidetään ainoastaan sellaista yhdyskunnan vesihuollosta huolehtivaa laitosta, jolle on hyväksytty toiminta-alue. Perustelujen mukaan vesihuoltolaitoksen määritelmän täsmennyksellä pyrittiin selventämään sitä, että lain sääntelyä vesihuoltolaitosten toiminnasta ja asiakassuhteista sovelletaan vain sellaisiin laitoksiin, joille toiminta-alue on hyväksytty. Muutoksen seurauksena lain soveltamisalan ulkopuolelle jäi kuitenkin sellaisia juomavesidirektiivin tarkoittamia laitoksia, joilla ei ole kunnan hyväksymää toiminta-aluetta. Samalla vesihuoltolain ja terveydensuojelulain mukaiset määritelmät eriytyivät toisistaan.

Asia oli tarkoitus korjata uuden juomavesidirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä, mutta hallituksen esitysluonnoksesta saadun lausuntopalautteen perusteella päädyttiin siihen, että vesihuoltolaitoksen määritelmän muuttaminen on tarkoituksenmukaista tehdä vasta vesihuoltolain uudistamisen yhteydessä. Näin on mahdollista ottaa huomioon kaikki uuden määritelmän vaikutukset lain soveltamiseen.

2.7.5Vesihuollon suunnittelujärjestelmä

Kuntien velvoitteesta osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun säädetään vuoden 2001 vesihuoltolaissa. Alueellisella yleissuunnittelulla tarkoitetaan usean kunnan kattavaa ylikunnallista, seudullista, maakunnallista tai sitäkin laajempaa alueellista vesihuollon suunnittelua, jota kunnat yleensä tekevät yhteistyössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä maakunnan liiton kanssa. Tarkoituksena on varmistaa, että asianomaiset kunnat osallistuisivat tällaiseen suunnitteluun aina kun se on alueella käynnissä. Tätä velvoitetta pidetään yhä tarpeellisena ja sitä tarkennettaisiin tällä esityksellä.

Vuoden 2014 uudistuksen yhteydessä vesihuoltolaista poistettiin velvollisuus laatia kuntakohtainen vesihuollon kehittämissuunnitelma. Tarkoituksena oli muun muassa lisätä kuntien valintavaltaa siitä, miten ne lain mukaisen vesihuollon kehittämisvelvollisuutensa täyttävät. Käytännössä kunnat eivät ole vuoden 2014 jälkeen juurikaan päivittäneet vesihuollon kehittämissuunnitelmiaan. Tämä on heikentänyt vesihuollon ja maankäytön suunnittelun välistä yhteistoimintaa sekä tarkoituksenmukaista vesihuollon ja sen investointitarpeiden pitkäjänteistä suunnittelua. Kehittämissuunnitelman laatimisvelvoitteen palauttaminen lakiin parantaisi jatkuvuutta, suunnitelmallisuutta ja ennakoitavuutta. Suunnitelmassa voitaisiin nivoa yhteen kokonaisuus, johon kuuluvat maankäyttö, kunnallistekniikka, rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu ja kunnan omistajaohjaus.

Vesihuollossa korostuu omaisuudenhallinnan merkitys. Omaisuus on pitkäikäistä ja siihen on sitoutunut merkittävä määrä rahaa. Verkostot, puhdistamot ja muut rakenteet kuitenkin vanhenevat ja omaisuuden arvon ylläpito vaatii kasvavan määrän investointeja. Investointeja ja resursseja ei välttämättä ole suunniteltu riittävän laajasti, jotta voitaisiin perustella tarve hintojen korjaamisesta tarvittavalle tasolle ja varmistettaisiin toiminnan pitkäjänteisyys. Laitosten taloudenpidon, omaisuuden hallinnan ja toiminnan laadun kehittämiseksi laitosten tulisikin laatia systemaattinen suunnitelma ja toteuttaa sitä johdonmukaisesti.

Vesihuoltolain 15 a §:n mukaan vesihuoltolaitos laatii ja pitää ajan tasalla suunnitelman häiriötilanteisiin varautumisesta. Näitä häiriötilannesuunnitelmia ei kuitenkaan ole kaikilla vesihuoltolaitoksilla. Koska suunnitelman sisältöä ei ole määritelty, niitä ei myöskään ole välttämättä laadittu siten, että niistä olisi merkittävää apua häiriötilanteesta selviytymiseen. Vesihuollon häiriötilanteisiin varautumista koskevat häiriötilannesuunnitelman lisäksi kunnan valmiussuunnitelma ja terveydensuojelulain mukainen riskinarvio. Näiden suunnitelmien liityntä toisiinsa ei kuitenkaan ole selväpiirteinen.

2.7.6Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet ja liittämisvelvollisuus

Toiminta-alue on vesihuoltolain keskeisiä käsitteitä. Lain mukaan kunta hyväksyy vesihuoltolaitokselle toiminta-alueen, jolla laitoksella on velvollisuus huolehtia vesihuollosta. Toiminta-alueella olevilla kiinteistöillä on pääsääntöisesti velvollisuus liittyä laitoksen talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon. Toiminta-alueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Käytännössä toiminta-aluerajauksiin ja liittämisvelvollisuuteen on liittynyt monia epäselvyyksiä ja erilaisia tulkintoja, joita myös hallinto-oikeudet ja korkein hallinto-oikeus ovat joutuneet ratkaisemaan.

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa on selvitetty kuntien tekemien toiminta-aluepäätösten ikää osassa Suomea. Selvityksen perusteella isommat ja kasvavat kunnat ovat päivittäneet toiminta-alueita aktiivisestikin, jopa vuosittain, maankäytön muutosten mukana pysymiseksi. Toisaalta monessa kunnassa päätös on jo yli 20 vuotta vanha, eli nykyisen vesihuoltolain voimaantulon ajalta pian vuoden 2001 jälkeen tai vielä vanhempi. Kunta on saattanut silti tehdä arvion siitä, että toiminta-alueen muuttamiselle ei ole tarvetta.

Kiinteistöjen velvollisuutta liittyä vesihuoltolaitoksen verkostoon lievennettiin vuoden 2014 muutoksella niin, että taajamien ulkopuolella sijaitsevia kiinteistöjä ei tarvitse liittää vesihuoltolaitoksen verkostoon, jos niiden kiinteistökohtainen vesihuolto on järjestetty asianmukaisesti ennen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä. Taajaman ulkopuolella sijaitsevaa kiinteistöä, jolla ei ole vesikäymälää, ei tarvitse liittää laitoksen viemäriverkostoon. Muutokset liittyivät ympäristönsuojelulakiin perustuvaan haja-asutuksen talousjätevesien käsittelyä koskevaan sääntelyyn (valtioneuvoston asetus 157/2017 talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla). Tämän sääntelyn siirtymäsäännökset ja sääntelyyn tehdyt muutokset, joita ei ole otettu huomioon vesihuoltolaissa, ovat johtaneet monimutkaiseen sääntelykokonaisuuteen ja epäselvyyksiin soveltamiskäytännössä. Siirtymäsäännösten määräajat ovat kuitenkin jo rauenneet, joten sääntelyä voidaan selkeyttää.

Vuonna 2014 tehty liittämisvelvollisuuden lievennys johti tilanteeseen, jossa toiminta-alueen vahvistaminen taajamien ulkopuolisille alueille ei ole käytännössä enää johtanut kiinteistöjen liittämisvelvollisuuteen. Sen vuoksi kunnalla tai vesihuoltolaitoksella ei ole mahdollisuuksia suunnitelmallisesti toteuttaa verkoston rakentamishankkeita taajamien ulkopuolisille alueille, joissa olisi tarve keskitetylle vesihuollolle. Tilanteessa, jossa liittymisaste on epäselvä tai ailahteleva, verkoston rakentaminen on haastavaa, eikä mahdollista vesihuoltolaitosten suunnitelmallista taloudenpitoa.

Vesihuoltolaissa on myös säännökset, joiden perusteella kiinteistö voidaan tapauskohtaisesti vapauttaa velvollisuudesta liittyä vesihuoltolaitoksen verkostoon. Vapauttamista koskeva oikeuskäytäntö on muodostunut tiukaksi ja käytännössä vapautus on voitu myöntää vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Yksittäisten vapauttamispäätösten tekeminen ja niiden edellytysten tutkinta on osoittautunut myös työlääksi.

2.7.7Vesihuoltolain valvonta

Vesihuoltolain valvontaviranomaisia koskeva 4 §:n 2 momentti uudistettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 2014. Säännöksen mukaan lain mukaisia valvontaviranomaisia ovat toimialoillaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kunnan terveydensuojeluviranomainen ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Perustelujen ( HE 218/2013 vp ) mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimivalta vesihuoltolain julkisoikeudellisten säännösten valvonnassa on yleinen, kun taas kunnan terveydensuojelu- ja ympäristönsuojeluviranomainen valvovat vesihuoltolain noudattamista omien toimialojensa näkökulmista.

Koska viranomaisten valvontatoimivalta on määritelty yleisesti viranomaisen lakisääteisen toimialan kautta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella on käytännössä rinnakkainen toimivalta useiden lain säännösten valvonnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että kummallakin viranomaisella on itsenäinen ja toisistaan riippumaton valta ratkaista asia. Viranomaisen tehtävistä tulee kuitenkin säätää laissa yksiselitteisesti, minkä vuoksi sääntelyä ehdotetaan selkeytettäväksi.

2.7.8Vesihuollon maksut

Vesihuoltolaitosten toimintakyvyn kannalta kestävä talous on keskeinen perusedellytys. Lainsäädännön vaatimus on, että vesihuoltolaitoksen on pystyttävä kattamaan maksutuloillaan laitoksen toiminnan käytön ja kunnossapidon kustannukset sekä myös investointikustannukset pitkällä aikavälillä. Vesihuoltolaitoksilla tulee voimassa olevan vesihuoltolain mukaan olla eriytetty kirjanpito. Voimassa olevan vesihuoltolain 18 §:n mukaan vesihuollon ja huleveden viemäröinnin maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Maksut sisältävät pääsääntöisesti kertaluonteisen liittymismaksun, jokaisen laskun yhteydessä perusmaksun ennen kaikkea kiinteitä kustannuksia kattamaan, sekä kulutuksen mukaisen käyttömaksun. Näiden maksujen tulisi kattaa niin investointi- kuin käyttökustannukset pitkällä tähtäimellä. Omistajalle maksettava kohtuullinen tuotto pääomalle on yleensä kuntaomistajalle maksettava tuloutus, jonka suuruutta ei ole tarkemmin määritetty. Toisaalta kunta voi joissakin tapauksissa myös myöntää tukea vesihuoltolaitokselle.

Vuonna 2020 tehdyssä maa- ja metsätalousministeriön Suomen ympäristökeskukselta tilaamassa vesihuollon kustannuskattavuustarkastelussa (Vesihuoltolaitosten kustannuskattavuus, Tarkasteluvuosi 2018) todetaan, että Suomen vesihuoltolaitokset kattavat pääosin omat kustannuksensa asiakkailta kerättävillä vesimaksuilla. Selvityksen mukaan tämä ei takaa sitä, että laitokset toimisivat kestävällä pohjalla. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea vesihuoltoverkostojen monin paikoin huono kunto, ja sen huomiotta jättäminen maksuja määritettäessä. Tutkimuksen mukaan vesihuoltolaitosten kulut kasvoivat tarkastelujakson (vuosi 2018) aikana tuottoja enemmän, ja siten kustannusten kattavuus heikentyi. Tämä saattoi johtua siitä, että laitokset investoivat verkostojen saneerauksiin, jolloin poistot kasvoivat merkittävästi. Poistot olivat vuonna 2018 keskimäärin 29 prosenttia liikevaihdosta. Kustannusten kattavuus pienentyi selvästi aikaisemmista tarkasteluvuosista, ja kustannukset kasvoivat enemmän kuin tulot.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on selvittänyt vesihuoltomaksujen tasoa ja todennut että vesihuoltomaksuihin kohdistuu tulevina vuosina korotuspaineita vesihuoltoverkoston merkittävän uusimistarpeen vuoksi (Uudistuva vesihuolto, Kilpailu- ja kuluttajaviraston Tutkimusraportteja 3/2022 sekä Vesihuoltomaksut ja niiden korotuspaineet Suomessa, Kilpailu- ja kuluttajaviraston Tutkimusraportteja 5/2023). Maksukorotusten tasoksi arvioitiin vesihuoltolaitoksille toteutetun kyselytutkimuksen perusteella enimmillään noin 15 prosentin korotustaso, mutta osa vastaajista ennakoi tätäkin korkeampia korotuksia. Maksujen korotuspaineita havaittiin tasaisesti kaikenkokoisissa vesihuoltolaitoksissa. Korotuspaineisiin liittyy todennäköisesti alueellista vaihtelua, sillä vesihuoltolaitosten välillä on eroja niiden verkostopituudessa ja asiakasmäärässä. Laitoksissa, joissa vesijohtoverkoston pituus on suuri, mutta asiakasmäärä on pieni, vesihuoltomaksuja saatetaan joutua asiakaskohtaisesti korottamaan merkittävästikin, jotta verkoston korjausinvestoinneista aiheutuvat kustannukset voidaan kattaa vesihuoltomaksuin. Sen sijaan laitoksissa, joissa asiakasmäärä on suurempi, kustannusrasitus jakautuu laajemmalle joukolle asiakkaita. Alueellisia eroja vesihuoltomaksujen tasossa voi selittää osaltaan myös kuntien erot halukkuudessa korottaa vesimaksuja.

Nykyisin vesimaksujen osuus kotitalouksien välttämättömyyspalveluiden kuluista on pieni. Eri arvioiden mukaan keskimääräisen suomalaisen kotitalouden nettotuloista noin 1–2 prosenttia menee vesimaksuihin. Myös kansainvälisesti vertailtuna suomalaisten vesihuollon palveluihin käytetty kulutusosuus on hyvin alhainen. Mitä suunnitelmallisemmin ja pitkäjänteisemmin korjausvelan kattamiseksi tarvittavat maksukorotukset toteutetaan, sen paremmin kansalaiset pystyvät varautumaan maksujen muuttumiseen.

Vesihuoltolaitosten maksujen vertailuun on kehitetty laskentamalli niin sanotusta vertailuhinnasta. Vertailuhinnan (€/m ³ ) laskentaan sisällytetään sekä talousveden että jäteveden käyttömaksu, kaikki perusmaksut sekä talotyypin liittämismaksut. Talotyyppejä on kolme, kerrostalo, rivitalo ja omakotitalo. Vertailuhinta ei suoraan kerro asukkaan vesimaksun suuruutta, sillä tunnusluku sisältää liittämismaksun vaikutuksen, mutta vertailuhinnan avulla voi arvioida hinnoittelun vaihtelua. Kuvassa 2 on esitetty vuoden 2024 vertailuhintojen keskiarvot kuntatyypin mukaan, sekä kunkin talotyypin pienin ja suurin vertailuhinta. Tarkastelusta nähdään, että etenkin omakotitalojen vesimaksujen vaihtelu on huomattavan suurta.

Kuva

Kuva 2. Kaupunkimaisten, taajaan asuttujen ja maaseutumaisten kuntien vesihuoltolaitosten vesihuollon vertailuhinnat

Vesihuoltolain mukaan vesihuollon maksujen on oltava kohtuullisia ja tasapuolisia. Tämä pyritään varmistamaan muun muassa sillä, että laitoksen talouden on oltava läpinäkyvää ja eriytettynä kunnan tai yrityksen kirjanpidossa. Vuoden 2014 tarkistuksessa lakiin lisättiin säännöksiä, joilla pyrittiin parantamaan laitoksen taloudenpidon läpinäkyvyyttä. Taustalla oli pyrkimys kehittää laitosten talouden julkisuusvalvontaa lisäämällä laitosten tiedottamis- ja julkaisemisvelvollisuuksia. Muutoksista huolimatta lain edellyttämä kustannusvastaavuus ei kuitenkaan vieläkään toteudu riittävän tasolla.

3Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on varmistaa eduskunnan päätöksen EK 26/2021 vp edellyttämällä tavalla julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen säilyminen kuntien omistuksessa ja määräysvallassa, edistää vesihuollon alueellista yhteistyötä ja rakenneuudistusta, parantaa vesihuoltolaitosten omaisuudenhallintaa, selkeyttää ja tehostaa vesihuollon toiminnan ja talouden valvontaa sekä parantaa yleisesti vesihuoltolain toimivuutta. Esityksellä toimeenpannaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan vesihuollon toiminta turvataan ja vesivarat pidetään kansallisissa käsissä.

4Ehdotukset ja niiden vaikutukset

4.2Pääasialliset vaikutukset

Tässä osiossa kuvataan esityksen pääasiallisia vaikutuksia. Esityksen keskeiset vaikutukset kohdistuvat kuntiin, vesihuoltolaitoksiin ja vesihuoltolaitosten asiakkaisiin. Esityksen tavoitteleman vesihuoltolaitosten tehostuneen omaisuudenhallinnan vaikutuksesta vesihuoltosektorin korjausvelka pienenee ja vesihuoltoinfrastruktuurin kunto paranee. Tällä on myönteisiä vaikutuksia vesihuollon toimintavarmuudelle ja sitä kautta myös ympäristölle, mutta toisaalta tehostunut omaisuudenhallinta voi myös näkyä vesihuollon asiakasmaksujen korotuksina, jos vesihuoltolaitokset eivät ole voimassa olevan lain edellytysten mukaisesti perineet riittäviä maksuja vesihuollon kustannusten kattamiseksi. Lakimuutoksella tavoiteltavalla rakennemuutoksella sekä tehostuvalla vesihuoltolaitosten varautumisella ja toimintavarmuudella edistetään kansallista turvallisuutta ja huoltovarmuutta. Vesi on meidän -päätöksen toimeenpanemiseksi lakiin lisättävät säännökset kieltävät kunnilta mahdollisuuden luopua omistuksessaan olevasta vesihuoltolaitoksesta. Tämä on periaatteellisella tasolla merkittävä muutos, mutta toisaalta kunnat ovat voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti voineet myydä vapaasti vesihuolto-omistustaan, eivätkä ole tätä tehneet. Ehdotuksen viranomaisvaikutukset voivat näkyä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävien väliaikaisena lisääntymisenä sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen vesihuollon valvontatehtävien kasvuna.

4.2.1Taloudelliset vaikutukset

4.2.1.1Vaikutukset kotitalouksiin

Vesimaksut

Lakimuutosten vaikutus kotitalouksiin voi näkyä lyhyellä aikavälillä lisääntyneenä vesihuollon maksujen aiheuttamana kustannusrasitteena. Pidemmällä aikavälillä esityksellä tavoiteltava tehostunut vesihuoltolaitosten taloudenpito ja oikea-aikaisten asiakasmaksuilla rahoitettavien investointien- ja saneeraustoimenpiteiden tekeminen on kuitenkin kotitalouksien etu, ja varmistaa sen, että vesimaksuille ei tule tulevaisuudessa yhtäkkistä ja voimakasta korotuspainetta. Näin ollen esityksessä ehdotetut lainsäädäntömuutokset parantavat kotitalouksien asemaa pitkällä aikajänteellä varmistamalla vesihuollon maksujen kohtuullisuuden ja tasapuolisuuden sekä vesihuollon toimintavarmuuden.

Esityksellä tavoitellaan vesihuollon taloudenpidon parempaa läpinäkyvyyttä. Esitetyillä muutoksilla vahvistetaan myös vesihuollon kustannusvastaavuuden periaatetta. Nykyistä parempi vesihuollon maksujen kustannusvastaavuus voi johtaa vesihuollon maksujen korotuksiin, jos laitoksen perimät maksut ovat tähän mennessä olleet liian alhaisia, eikä niillä ole kyetty kattamaan tarvittavia korjauskustannuksia ja uusinvestointeja. Myös pakollisen perusmaksun käyttöönotto voi nostaa vesihuoltolaitosten asiakkaiden vesimaksua kokonaisuutena, etenkin niillä kiinteistöillä, joilla vedenkulutus on vähäistä. Vesimaksujen ohjaaminen aiheuttamisperiaatteen suuntaisesti aiheuttaa maksutason eriytymistä. Toisaalta maksujen oikea kohdentuminen voi myös laskea joidenkin kiinteistöjen vesimaksuja.

Vesihuollon keskimääräiset omakotitalojen vertailuhinnat vuodelta 2024 vaihtelevat kuntatyypeittäin välillä 7,1–7,7 €/m ³ (ks. edellä kappaleessa 2.7.8 kuva 2). Jos maksuja korotettaisiin 15 prosentilla, joka on Kuluttajariitalautakunnan ratkaisukäytännön pohjalta kohtuullinen hinnankorotuksen enimmäistaso välttämättömyyspalveluissa, tämä tarkoittaisi vertailuhinnan nousua tasolle 8,1–8,8 €/m ³ . Vesihuollon vertailuhinta on laskennallinen, eikä siten suoraan vastaa sitä, miten korotus näkyisi nimenomaisesti vesihuollosta perittävissä perus- tai käyttömaksuissa.

Liittämisvelvollisuuden muutokset

Suomen vesihuoltojärjestelmä on kaksijakoinen: suurin osa asutuskeskittymien kotitalouksista on kunnan järjestämisvastuulla olevan keskitetyn vesihuollon piirissä, mutta harvemmin asutuilla alueilla vesihuoltojärjestelmät ovat pääsääntöisesti kiinteistökohtaisia. Tätä pääsääntöä ei esityksellä muutettaisi. Ne kiinteistöt, jotka sijaitsevat kunnan vahvistamalla vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella on pääsääntöisesti liitettävä laitoksen verkostoon. Esityksellä tehtäisiin kuitenkin muutoksia kiinteistöjen liittämisvelvollisuuteen. Liittämisvelvollisuutta koskevien poikkeusten poistaminen taajamien ulkopuolella tuo liittämisvelvollisuuden piiriin uusia kiinteistöjä, mikäli kunta arvioi toiminta-aluepäätöksen tarkistamisen yhteydessä toiminta-alueen määrittämisen näille alueille tarpeelliseksi. Vaikutusten merkittävyys on riippuvainen siitä, kuinka kunta tekee uuden toiminta-aluerajauksen. Toiminta-alueisiin sisällytettävien kiinteistöjen omistajat ovat velvollisia liittämisvelvollisuuden synnyttyä maksamaan vesihuoltolaitoksen verkostoon liittymisestä aiheutuvat kustannukset, jotka vaihtelevat joistain tuhansista kymmeniin tuhansiin euroihin. Laitoksen verkostoon liittymisestä maksettavan liittymismaksun maksamisesta aiheutuva kustannusrasite on kertaluonteinen, mutta yksittäisten kotitalouksien näkökulmasta merkittävä. Toisaalta liittämisvelvollisuus vesihuoltolaitoksen verkostoon merkitsee oikeutta keskitettyihin vesihuoltopalveluihin.

Velvollisuudesta liittyä vesihuoltolaitoksen verkostoon voidaan myöntää vapautus, jos liittämisen kustannukset muodostuisivat kohtuuttomiksi, vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella ja kiinteistön vesihuolto voidaan muuten hoitaa asianmukaisesti. Lisäksi liittämisvelvollisuudesta olisi mahdollista saada vapautus taajaman ulkopuolisella alueella tilanteessa, jossa liittämisen arvioidaan aiheutuvan ilmeisen kohtuuttomaksi vapautuksen hakijan elämäntilanteeseen tai sosiaaliseen suoritusesteeseen liittyvien tekijöiden vuoksi. Näin ollen ne kotitaloudet, joille liittäminen muodostuisi kohtuuttomaksi, voivat hakea vapautusta verkostoon liittämisestä. Tämän esityksen mukainen liittämisvelvollisuuden muutos tulisi voimaan taajama-alueiden ulkopuolella vasta neljä vuotta sen jälkeen, kun kunta on päivittänyt vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen. Toisin kuin nykyään, kuntien olisi jatkossa mahdollista periä liittämisvelvollisuudesta vapauttamista koskevasta hakemuksesta maksu. Kunnilla olisi mahdollisuus määrittää maksu sen pohjalta, mitä kustannuksia kunnalle syntyy hakemuksen käsittelystä. Vastaavan kaltaisten hakemusten käsittelyn hinta vaihtelee kunnittain, mutta on tyypillisesti enimmillään joitain satoja euroja.

Suomen ympäristökeskus on tehnyt paikkatietoanalyysin taajamien ulkopuolisista alueista hallituksen esitykseen sisältyvän liittämisvelvollisuuden muutoksen vaikutustenarvioinnin tueksi. Suomessa on noin 252 000 kappaletta vakituisesti asuttua kiinteistöä tilastollisten taajama-alueiden ulkopuolella. Näistä tässä esityksessä ehdotettujen toiminta-alueiden päivittämisen ja liittämisvelvollisuuden muutosten arvioidaan koskettavan valtakunnallisesti korkeintaan 25 000 kiinteistöä jäljempänä kuvatuin olettamin. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueita on vahvistettu myös taajamien ulkopuolisille alueille. Taajamien ulkopuolella olevasta vakituisesti asutuista kiinteistöistä arviolta 84 000 on talousvesiverkostojen toiminta-alueilla ja 42 000 on jätevesiviemäriverkostojen toiminta-alueilla. Sitä tietoa ei ole käytettävissä, kuinka suuri osa näistä kiinteistöistä on jo liitetty vesihuoltolaitosten verkostoihin. Olettamalla liittämisasteen olevan 40–70 prosenttia, voidaan arvioida, että liittämättömiä vakituisesti asuttuja kiinteistöjä taajamien ulkopuolella toiminta-alueilla on noin 25 000–50 000 (talousvesi) ja 13 000–25 000 (jätevesi). On oletettavaa, että etenkin talousvesiverkostoon on useimmiten liitytty, kun liittäminen on mahdollista. Täten liittämisaste talousvesiverkoston osalta on lähempänä 70 prosenttia, kun taas jätevesiviemäriverkoston osalta lähempänä 40 prosenttia. Toiminta-alueiden tarkastamisen myötä osa näistä noin 25 000 kiinteistöstä jää toiminta-alueiden ulkopuolelle, osaa edellytetään liittymään verkostoon ja osa hakee vapautusta liittämisestä (Kuva 3).

Kuva

Kuva 3. Esimerkkejä taajaman ulkopuolisista toiminta-alueista ja asuinrakennuksista (Suomen ympäristökeskus)

Esityksellä tehtävän yhdyskuntajätevesidirektiiviä ((EU) 2024/3019) täytäntöönpanevan muutoksen ei arvioida aiheuttavan käytännön vaikutuksia kotitalouksille, sillä direktiivin edellyttämät viemäröintivelvoitteen piiriin saatettavat taajama-alueet ovat jo nykyisin vesihuoltolaitosten toiminta-alueilla. Näin ollen direktiivin tarkoittamilla taajama-alueilla sijaitsevat kiinteistöt ovat jo nykyisin liittämisvelvollisia yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Direktiivi sallii rajatut poikkeukset liittämisvelvollisuudesta, joten tältäkään osin direktiivin kyseisen velvoitteen täytäntöönpano ei aiheuta muutoksia kotitalouksille.

4.2.1.2Vaikutukset vesihuoltolaitoksiin

Vesi on meidän -ratkaisu

Vesihuoltolaitokset toimivat monopoliasemassa verkostoalueellaan, joten yritysten välistä kilpailuasetelmaa ei ole. Vesihuolto on niin sanottu luonnollinen monopoli: ei käytännössä ole mahdollista tai kannattavaa rakentaa useita kilpailevia vesihuoltoverkostoja, vaan vesihuoltopalvelusta vastaa alueellisesti aina yksi vesihuoltolaitos. Vuonna 2001 annetun vesihuoltolain tarkoituksena oli mahdollistaa se, että myös yksityisomisteiset vesihuoltolaitokset voisivat huolehtia yhdyskunnan vesihuollosta kunnan omistuksessa olleiden yleisten vesi- ja viemärilaitosten lisäksi. Tätä mahdollisuutta rajoitettaisiin eduskunnan Vesi on meidän -päätökseen perustuvilla muutosehdotuksilla. Esityksen Vesi on meidän -sääntelyratkaisu estäisi pääasiassa yksityisessä omistuksessa olevien, muiden kuin osuuskuntamuotoisten, uusien vesihuoltolaitosten perustamisen. Poikkeuksena tästä ovat asiakasomisteiset vesihuolto-osuuskunnat, joita saisi jatkossakin perustaa. Ehdotuksen pääasiallinen vaikutus olisi se, että täysin yksityisomisteista, muuta kuin asiakasomisteista, vesihuoltolaitostoimintaa ei enää jatkossa olisi mahdollista perustaa. Nykyisellään täysin yksityisiä muita kuin osuuskuntamuotoisia vesihuoltolaitoksia ei juurikaan ole olemassa, vaikka lainsäädäntö on sen mahdollistanut. Näin ollen uusien perustettavien laitosten omistuspohjaan kohdistuvien rajoitusten merkitys arvioidaan pieneksi.

Vesi on meidän -sääntelyratkaisu rajoittaisi myös kokonaan kunnan omistuksessa olevien ja kunnan määräysvallassa olevien vesihuoltolaitosten mahdollisuuksia esimerkiksi vesihuolto-omaisuuden leasingjärjestelyille. Koska laissa kiellettäisiin näiltä laitoksilta vesihuolto-omaisuudesta luopuminen, sekä säädettäisiin siitä, että uuden vesihuolto-omaisuuden tulee olla laitoksen omistuksessa, ei näiden toimijoiden olisi jatkossa mahdollista liisata esimerkiksi jätevedenpuhdistamon prosessilaitteistoa. Tämänkaltaisia leasingjärjestelyitä on tiettävästi vesihuoltosektorilla käytössä toistaiseksi vain yksittäisiä. Lakiesityksellä ei puututtaisi takautuvasti olemassa oleviin järjestelyihin. Vesihuolto-omaisuuden omistusvelvoite rajoittaa kuitenkin näiden järjestelyiden käyttöönottoa jatkossa ja rajaa siten laitoksen keinovalikoimia uuden vesihuolto-omaisuuden käyttöönotossa. Tällä voi olla kielteisiä vaikutuksia laitosten toiminnan ja talouden sujuvuuden kannalta.

Esityksellä ei puututtaisi nykyisin toimivien pääosin yksityisessä omistuksessa olevien vesihuoltolaitosten toimintaedellytyksiin lukuun ottamatta niitä tilanteita, joissa laitos myydään eteenpäin. Kunnalle säädettävä etuosto-oikeus mahdollistaisi kunnan puuttumisen tilanteessa, jossa vesihuoltolaitos myydään yksityisellä taholle. Tämän voi nähdä muodostavan rajoituksen nykyisten yksityisomisteisten vesihuoltolaitosten myynnille, mutta vaikutus ei ole merkittävä, sillä etuosto-oikeussääntely ei estä myyntiä, ainoastaan mahdollistaa kunnan väliintulon myyntitilanteessa. Vesi on meidän -ratkaisun vaikutuksia kuntiin käsitellään edellä vaikutukset kuntatalouteen -alaotsikon alla.

Toiminta-alueita koskevat muutokset

Toiminta-alueita koskevat säännösmuutokset vaikuttavat vesihuoltolaitoksiin myönteisesti ja mahdollisesti myös kielteisesti. Vahvistamalla sitä pääsääntöä, että kunnan hyväksymällä toiminta-alueella sijaitsevat kiinteistöt ovat liittämisvelvollisuuden piirissä pyritään helpottamaan vesihuoltolaitosten toimintaedellytyksiä ja mahdollisuuksia suunnitelmalliseen toimintaan. Kun toiminta-alueilla sijaitsevat kiinteistöt ovat pääsääntöisesti velvollisia liittymään vesihuoltolaitoksen verkostoon riippumatta siitä, sijaitsevatko ne taajamassa vai taajama-alueiden ulkopuolella, laitosten pitkäjänteinen suunnittelu, verkostoalueiden rakentaminen ja taloudenpito helpottuu. Toisaalta toiminta-alueiden supistamiseen ja lakkauttamiseen liittyvät muutosehdotukset helpottavat toiminta-alueiden supistamista ja lakkauttamista. Kun vesihuoltolaitoksen toiminta-aluetta supistetaan tai se lakkautetaan kokonaan, myös liittämisvelvollisuus näillä alueilla poistuu. Pahimmillaan tämä voi johtaa liittymien irtisanomiseen, joka hankaloittaa laitoksen toimintaa. Vallitsevan verotuskäytännön mukaisesti ne liittymismaksut, jotka ovat aikanaan kirjattu laitoksen kirjanpitoon palautuskelpoisina liittymismaksuina, tulee sopimuksen purkamisen yhteydessä palauttaa asiakkaalle. Tämä voi aiheuttaa toiminta-alueen supistamistilanteessa merkittävän kustannusrasitteen laitokselle.

Suunnitteluvelvoitteet ja taloudenpito

Vesihuoltolaitoksille esitetyt uudet velvoitteet kuten omaisuudenhallintasuunnitelman laatiminen ja varautumissuunnitelman sisältövaatimusten tarkentaminen lisäävät laitosten sääntelytaakkaa ja aiheuttavat kustannuksia vesihuoltolaitoksille. Etenkin pienemmillä laitoksilla, joiden henkilöstöresurssit ovat rajallisia, tarve ulkopuolisten palveluiden ja erityisosaamisen käytölle saattaa lisääntyä. Muutospaine voi johtaa pienten laitosten yhdistymisiin ja ulkopuolisten palvelujen kysynnän kasvuun. Vesihuoltolain lähtökohtana on kustannusvastaavuuden periaate, eli se, että kaikki kustannukset ja tarpeelliset investoinnit katetaan asiakkailta kerättävillä maksuilla. Näin ollen uusien velvoitteiden vaikutuksen laitosten kokonaistalouteen ei arvioida olevan merkittävä, sillä syntyvät uudet kustannukset voidaan kattaa vesihuoltomaksujen korotuksilla.

Esityksen tavoitteleman paremman omaisuudenhallinnan seurauksena investointien arvioidaan lisääntyvän vesihuoltosektorilla. Tämä lisäisi saneerauspalveluita tuotavien yritysten palveluiden käyttöä ja paikallista urakointia. Suunnitelmallisen omaisuudenhallinnan voidaan arvioida pitkällä aikavälillä vähentävän laitoksille aiheutuvia korjauskustannuksia, sillä suunnitelmallinen kunnostus vähentää yllättäviä vaurioita. Kustannusvastaavuuden vahvistaminen parantaisi vesihuoltolaitostoiminnan kannattavuutta ehkäisemällä korjausvelan syntymistä.

Esityksellä ei muutettaisi voimassa olevan lain lähtökohtaa, jonka mukaan vesihuoltomaksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle. Liian suuret tuloutukset voivat heikentää laitoksen mahdollisuuksia hoitaa lain mukaisia velvoitteitaan. Kunnan laitokselta tekemien tuloutusten huomioiminen laitoksen taloussuunnittelussa vaikuttaa pitkällä aikajänteellä myönteisesti kunnan omistamien vesihuoltolaitosten taloudenpitoon ja omaisuudenhallintaan. Omaisuudenhallintasuunnitelman kautta asian valvonta tulee mahdolliseksi.

Ehdotus tarkentaa vesihuoltolaitosten olemassa olevaa velvollisuutta varautua häiriötilanteisiin. Varautumissuunnittelun tasoa halutaan parantaa, ja esimerkiksi velvoite harjoitella toimintaa häiriötilanteissa tulee laitoksille uutena velvoitteena. Niin ikään varautumissuunnitelmien päivittämisvelvoite tulee laitoksille uutena velvollisuutena. Merkittäviä poikkeamia koskevan ilmoitusvelvollisuuden ulottaminen kaikkiin laitoksiin on uusi tehtävä, mutta sen työllistävä vaikutus arvioidaan pieneksi, sillä merkittäviä poikkeamia ei tapahdu säännöllisesti.

Vesihuoltolaitosten julkinen hallintotehtävä

Esityksen säätämisjärjestysosiossa tarkastellaan vesihuoltolaitosten asemaa perustuslain hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle koskevan 124 §:n kannalta. Tulkinnan perusteella vesihuoltolaitokset hoitavat julkista hallintotehtävää kunnan vahvistamalla toiminta-alueella huolehtiessaan vesihuollosta. Tästä syystä lain 9 §:ään ehdotetaan lisättäväksi vesihuoltolaitosten henkilöstön rikosoikeudellista virkavastuuta koskeva säännös, jonka mukaan toiminta-alueella julkista hallintotehtävää hoitavaan vesihuoltolaitoksen henkilöstöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Muutos nykytilanteeseen ei ole osana kunnan organisaatiota viranomaisina toimiville laitoksille merkittävä, mutta esimerkiksi osakeyhtiömuotoisten kuntaomisteisten laitosten henkilöstö ei nykyisellään ole virkavastuusääntelyn piirissä. Kyseessä on näiden vesihuoltolaitosten henkilöstön kannalta merkittävä periaatteellinen muutos nykytilanteeseen, mutta käytännössä rikosoikeudellista virkavastuuta koskevien säännösten soveltamistilanteiden arvioidaan olevan äärimmäisen harvassa. Ehdotuksella rajattaisiin asiakasomisteiset vesihuolto-osuuskunnat rikosoikeudellisen virkavastuun ulkopuolelle toiminnan erityisluonteisuuden ja -laatuisuuden perusteella. Muunlainen ratkaisu olisi pitkälti talkootyönä korvauksetta tehtävälle vesihuolto-osuuskuntatoiminnalle haaste.

Perustuslain 124 §:stä tehdyn tulkinnan myötä myös hallinnon yleislait tulisivat jatkossa sovellettavaksi vesihuoltolaitosten toiminta-alueilla vesihuollosta huolehtiessa. Niille laitoksille, jotka ovat jo nykyisin viranomaisia, muutosta nykytilanteeseen ei tulisi. Sen sijaan ne laitokset, jotka eivät ole viranomaisia, tulisivat sääntelyn soveltamisen piiriin yleislakien sisältämien soveltamisalaa ja viranomaisten määritelmää koskevien säännösten mukaisesti. Koska vesihuoltolaitosten julkinen hallintotehtävä eli vesihuollosta huolehtiminen on tosiasiallista hallintotoimintaa, eli siihen ei sisälly julkisen vallan käyttöä, on hallinnon yleislakien soveltamisvelvoite vaikutuksiltaan rajallinen. Tosiasialliseen hallintotoimintaan ei kuulu hallintoasioiden käsittelyä, joten esimerkiksi hallintolain soveltaminen rajautuu lähinnä hyvän hallinnon periaatteisiin eikä kielilain sääntelykään suurelta osin sovellu. Julkisuuslaki soveltuu soveltamisalansa mukaan julkista tehtävää hoitaviin niiden käyttäessä julkista valtaa. Julkisuuslain säännökset eivät jatkossakaan koskisi niitä vesihuoltolaitoksia, jotka eivät ole viranomaisia. Sen sijaan julkisuuslain soveltamisen osalta on huomattava jo voimassa olevassa vesihuoltolaissa oleva julkisuuslain soveltamisalan laajennus, joka koskee vesihuoltolaitosten hallussa olevia ympäristötietoja (16 a §). Niin ikään muidenkaan hallinnon yleislakien soveltamistilanteet eivät tosiasiallisessa hallintotoiminnassa muodostu laajoiksi, joten käytännön vaikutuksen vesihuoltolaitosten toiminnassa arvioidaan olevan melko rajallinen.

Vesihuoltolaitoksen määritelmän muutos

Vesihuoltolaitoksen määritelmän muutos merkitsisi sitä, että kaikki säädetyn kokorajan ylittävät laitokset olisivat vesihuoltolain soveltamisalaan kuuluvia vesihuoltolaitoksia. Vastaava organisaation kokoon perustuva laitosmäärittely oli käytössä vuoteen 2014 saakka. Vesihuoltolaitoksen määritelmän muutos vaikuttaa lain soveltamisalan piiriin tulevien ja määritelmän ulkopuolelle jäävien laitosten asiakkaiden asemaan suhteessa vesihuoltopalvelua toimittavaan laitokseen. Määritelmän piiriin tulevia laitoksia ja poistuvia laitoksia on lähes saman verran. Määritelmän piiriin tulevilla laitoksilla on kuitenkin enemmän asiakkaita, kuin määritelmän ulkopuolelle jäävillä laitoksilla.

Määritelmän muutos tarkoittaisi sitä, että vesihuoltolain soveltamisalan piiriin tulisi n. 230 sellaista laitosta, jotka täyttävät kokonsa puolesta määritelmässä asetetut määreet, mutta joilla ei ole lain voimaan tullessa kunnan hyväksymää toiminta-aluetta. Näiden laitosten tulee jatkossa täyttää vesihuoltolain mukaiset edellytykset. Nämä laitokset ovat olleet vesihuoltolain soveltamisalan piirissä vuoteen 2013 saakka, ja noudattaneet siihen saakka vesihuoltolain säännöksiä. Näitä laitoksia ei määritelmän muutoksen jälkeenkään koskisi lain toiminta-alueeseen sidotut säännökset, ellei niille toiminta-aluetta koskevassa arvioinnissa katsota aiheelliseksi vahvistaa toiminta-alue. Siirtymäsäännökset turvaavat laitoksille riittävän ajan toteuttaa uutena edellytettäviä toimia, kuten laatia varautumissuunnitelma. Muutos parantaisi näiden lain soveltamisalan piiriin tulevien vesihuoltolaitosten asiakkaiden oikeusturvaa ja selkeyttäisi vesihuoltolain ja terveydensuojelulainsäädännön välistä suhdetta.

Vesihuoltolaitoksen määritelmän muutos tarkoittaisi myös sitä, että n. 240 sellaista vesihuoltolaitosta, joille on vahvistettu toiminta-alue, mutta jotka toimittavat verkostossa talousvettä vähemmän kuin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai palvelevat alle 50 henkilöä, taikka jotka vastaanottavat talousjätevettä alle 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai palvelevat alle 50 henkilöä, jäisivät muutetun vesihuoltolaitoksen määritelmän ulkopuolelle. Muutoksen voidaan katsoa olevan perusteltu, koska käytännössä suuri osa vesihuoltolain velvoitteista on osoittautunut liian raskaaksi näille kaikkein pienimmille laitoksille. Vesihuoltolain tavoitteiden kannalta ei ole myöskään tarpeellista, että nämä kaikkein pienimmät laitokset kuuluisivat lain soveltamisalaan.

Pienimpiä laitoksia koskisi määritelmän muutoksen jälkeenkin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista (401/2001) . Koska sellaisia pieniä laitoksia, joille on vahvistettu toiminta-alue, on kuitenkin olemassa, siirtymäsäännöksellä säädettäisiin siitä, että lain voimaan tullessa voimassa olleita vesihuoltolain säännöksiä sovellettaisiin myös näiden laitosten toiminta-alueella. Kunta voisi toiminta-aluepäätöksen tarkistamisen yhteydessä päättää toiminta-alueen lakkauttamisesta lakkauttamisen edellytysten täyttyessä. Kun laitoksen toiminta-alue lakkautettaisiin, nämä pienet laitokset jäisivät kokonaan vesihuoltolain soveltamisalan ulkopuolelle.

4.2.1.3Vaikutukset kuntatalouteen

Kuntatalouden vaikutusten arviointi keskittyy kunnan vesihuoltotoiminnan ulkopuoliseen talouteen. Vesihuoltolaitos saattaa toimia kuntakonsernin osana esimerkiksi taseyksikkönä tai liikelaitoksena, mutta vesihuoltolain mukaisesti laitoksen talouden tulee olla eriytetty kunnan kirjanpidossa. Vesihuoltolaitos kattaa sille osoitettujen tehtävien hoitamisesta aiheutuvat kustannukset perimillään maksuilla. Näin ollen esityksen vaikutukset kunnan talouteen hahmotetaan erillisinä esityksen vaikutuksista vesihuoltolaitosten talouteen.

Vesihuollon kehittämisen suunnittelu

Ehdotuksen mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alue tulisi tarkastaa vähintään kymmenen vuoden välein. Aiemmin tarkastamisväliä ei ole määritelty laissa. Vesihuoltolaki edellyttää nykyiselläänkin toiminta-alueen muuttamiseen tarvittaessa, eli pitämään toiminta-alueet ajan tasalla. Muutos vahvistaisi tätä tavoitetta asettamalla velvoittavan aikarajan tarkistusvälille. Esitetyllä muutoksella velvoitettaisiin kunta tekemään päätös vähintään 10 vuoden välein myös siitä, että toiminta-alue on edelleen ajantasainen ilman muutoksia. Tämä varmistaisi asukkaille ja vesihuoltolaitokselle, että toiminta-aluemäärittely vastaa vallitsevaa tilannetta. Näin harvoin tehtävän uuden päätöksen edellyttämä uusi hallinnollinen työmäärä on vähäinen.

Muilta osin voi nähdä, että kunnan velvollisuus vesihuollon toiminta-alueesta päättämiseen ja aluemäärittelyn tarkastamiseen ei olennaisesti muuttuisi. Ehdotuksessa täsmennetään lisäksi toiminta-alueen määrittelyn sisältövaatimuksia ja muotoa, jossa toiminta-alue tulisi esittää. Tämä saattaa aiheuttaa kunnissa tarpeen teettää toiminta-alueen määrittely ostopalveluna konsulttityönä. Tällaisen konsulttityön hankintahinta kunnalle on tyypillisesti 10 000–20 000 euroa riippuen vesihuollon järjestämisen tavasta, maankäytön ja asumisen muutoksien laajuudesta edellisen toiminta-aluetarkistuksen jälkeen sekä käytettävissä olevan lähtötiedon ja aiemman toiminta-aluemäärittelyn tasosta. Konsulttityön kustannukset jakautuvat usealle vuodelle, koska laajan arvioinnin tarpeen väli voi olla jopa yli kymmenen vuotta, jos toiminta-alueessa ei ole arvioitu olevan muutostarvetta. Työn ohjaamiseen tarvittavan kunnan henkilöstön oman työn määrän voidaan katsoa vastaavan korkeintaan työmäärää, mikä on ollut tarpeen aiemminkin toiminta-alueen ajantasaisuuden arvioimiseksi nykyisen lain mukaisesti. Monessa tapauksessa työtä siirtyisi kunnan omalta henkilöstöltä konsultille, jolloin konsultin käyttäminen vapauttaisi kunnan oman henkilöstön työaikaa. Näin ollen ehdotetusta muutoksesta kunnalle aiheutuvat uudet kustannukset jäisivät kokonaisuudessaan vähäisiksi. Ehdotetussa siirtymävaiheessa toiminta-aluepäätös saattaa tulla tarkastettavaksi aiemmin kuin muutoin, mistä aiheutuu vähäinen tilapäinen työmäärän lisääntyminen. Ehdotuksessa velvoitetaan kunta toimittamaan toiminta-aluetiedot sähköisenä paikkatietona Suomen ympäristökeskukselle. Tämän tehtävän aiheuttama uusi työmäärä on vähäinen.

Kunnalla on voimassa olevan vesihuoltolain mukaan velvollisuus vesihuollon kehittämiseen alueellaan. Ehdotuksen mukaan kuntien tulisi laatia jatkossa kehittämistyön raporttina vesihuoltosuunnitelma, jolle asetettaisiin laissa yhtenäisiä sisältövaatimuksia. Vesihuoltosuunnitelma tulisi hyväksyä hallintosäännön mukaisesti ja pitää ajan tasalla. Osa kunnista laatinee vesihuoltosuunnitelman omana työnä ja osa teettäisi sen konsulttityönä. Tällaisen konsulttityön hankintahinta kunnalle on tyypillisesti 15 000–50 000 euroa riippuen vesihuollon järjestämisen tavasta, maankäytön ja asumisen muutoksista sekä käytettävissä olevan lähtötiedon tasosta. Konsulttityön ohjaamiseen tarvittavan kunnan henkilöstön oman työn määrä on pienempi kuin mikä on ollut tarpeen vesihuollon kehittämisestä huolehtimiseksi nykyisen lain mukaisesti, jolloin konsultin käyttäminen vapauttaisi kunnan henkilöstön työaikaa. Jos vesihuoltosuunnitelma laadittaisiin kunnan omana työnä, kasvaisi luultavasti vesihuollon kehittämiseen käytettävä oman työn määrä hieman. Kunnan omana työnä tehtynä vesihuoltosuunnitelman kustannuksiksi voidaan arvioida noin 5000–20 000 euroa, mistä suurin osa ei kuitenkaan ole uutta ehdotetusta lakimuutoksesta johtuvaa työtä, koska vesihuollon järjestämisen suunnittelua on edellytetty laissa aiemminkin ja nyt on esitetty vain tarkentavia sisältövaatimuksia. Vesihuoltosuunnitelman päivitysväli olisi useita vuosia, jolloin vuositasolla tarkasteltuna uudesta vesihuoltosuunnitelmasta aiheutuvat kustannukset jäisivät muutamaan tuhanteen euroon, mikä todennäköisesti säästyy suunnitelmallisuuden tuomana toiminnan sujuvoitumisena.

Vesihuoltosuunnitelman laatimisesta ja toiminta-alueen säännöllisestä arvioimisesta aiheutuisi kunnille valtakunnallisesti yhteensä runsaan miljoonan euron vuosittainen kustannus, kun oletetaan, että vesihuoltosuunnitelma päivitettäisiin keskimäärin viiden vuoden välein ja toiminta-alue tarkistettaisiin vähintään 10 vuoden välein. Tämä vastaa likimäärin suoraa säästöä, jota tavoiteltiin vuoden 2014 vesihuoltolain muutoksella, jolla poistettiin kunnilta vesihuollon kehittämissuunnitelman laatimisvelvoite. Myönteisenä vaikutuksena vesihuoltosuunnitelman laatimisesta kunnan toiminnan suunnittelu kuitenkin paranee ja tehostuu esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja vesihuoltopalveluiden alueellisen saavutettavuuden ennakoinnissa. Suunnitelmallisuuden lisääntyminen tuo säästöjä kunnan ja vesihuoltolaitoksen toiminnassa eikä vesihuoltosuunnitelman laatimisen ja toiminta-alueen tarkistamisen siten voi nähdä kokonaisuutena arvioiden aiheuttavan kunnille kustannuksia.

Valvonta ja turvaaminen

Lainsäädäntöehdotuksen mukaan vesihuoltolaitoksen määritelmä muuttuisi niin, että vesihuoltolaitos määritellään toimitetun tai vastaanotetun vesimäärän tai vedenkäyttäjämäärän mukaan eikä enää sen mukaan, onko laitoksella kunnan hyväksymä toiminta-alue. Muutoksen myötä lain soveltamisalan piiriin tulisi noin 230 laitosta ja jäisi pois noin 240 laitosta. Poistuvat laitokset jäävät pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (401/2001) piiriin, eli niitä valvotaan edelleen, mutta vain asetuksessa säädetyn mukaisesti veden laadun osalta. Vesihuoltolain mukaisesti valvottavien laitosten määrä ei siis olennaisesti muuttuisi, jolloin määritelmän muutoksella ei ole merkittävää vaikutusta kuntien terveyden- ja ympäristönsuojeluviranomaisten valvontatyöhön. Muutos voi helpottaa kunnan viranomaisten työtä, kun valvottavat laitokset ovat samoja kuin terveydensuojelulain mukaisesti valvottavat laitokset.

Ehdotuksen mukainen liittämisvelvollisuuden muutos saattaisi tuoda kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle aiempaa enemmän vapautushakemuksia vesihuoltoverkostoihin liittämisestä taajamien ulkopuolisilta alueilta. Se toisi myös kertaluonteisesti lisätarvetta viestintään muutoksen vaikutuksista. Ehdotus antaa kunnalle mahdollisuuden kattaa vapautushakemusten käsittelystä aiheutuneen työn kustannukset hakijalta perittävällä uudella maksulla. Hakemuksesta perittävä maksu luultavasti myös vähentäisi turhien hakemusten määrää. Muutoksen kustannusvaikutukset voi arvioida vähäisiksi, mikäli kunta päättää periä hakemuksista maksun.

Kunnan tulisi ehdotukseen tehdyn lisäyksen mukaan ryhtyä toimenpiteisiin vesihuollon toimivuuden varmistamiseksi, jos vesihuoltolaitos ei kykene kunnan vahvistamalla toiminta-alueella huolehtimaan vesihuollosta laissa tarkoitetulla tavalla. Muutos ei tuo kunnalle uutta tehtävää vaan vain vahvistaa ja selkeyttää nykytilannetta kunnan järjestämisvelvollisuuden osalta vesihuollon turvaamistilanteessa. Vaikka vesihuoltolain lähtökohtana on, että kaikki vesihuollon kustannukset katetaan asiakasmaksuilla, on mahdollista, että taloudellisesti vaikeassa asemassa oleva vesihuoltolaitos aiheuttaa myös kunnan taloudelle paineita. Jos vesimaksujen korotukset eivät riitä vesihuoltolaitoksen taloudellisen tilanteen kohentamiseen ja vesihuoltolaitoksella on runsaasti korjausvelkaa, voi tulla tilanteita, joissa kunnan on tarpeen tukea vesihuoltolaitoksen toimintaa taloudellisesti. Tukemisessa on huomioitava valtiontukisäännökset. Tässä esityksessä kunnille ja vesihuoltolaitoksille säädettävillä suunnitteluvelvoitteilla pyritään siihen, että näitä tilanteita ei tulisi.

Kuntien tekemä tuloutus

Ehdotuksessa vahvistetaan vesihuoltotoiminnan kustannusten kattavuuden periaatetta edellyttämällä, että pääomalle voi maksaa kohtuullista tuottoa edellyttäen, että ensisijaisesti saadaan katettua laitoksen investoinnit ja toiminnan kustannukset uuden omaisuudenhallintasuunnitelman mukaisesti. Tavoitteena on jo nykyisessä vesihuoltolaissa ollut ohjata vastaavasti kohtuulliseen tuloutukseen niin, että maksuilla katetaan ensisijaisesti toiminnan kulut niin, että omaisuudesta huolehditaan kestävällä tavalla ja maksut pysyvät kohtuullisina. Ehdotus ei siten muuta tuloutuksen periaatetta eikä sillä näin ollen ole vaikutusta kuntatalouteen, jos kunnat ovat toimineet laissa määritellyn periaatteen mukaisesti.

Kuntien omistuksen säilyttäminen (Vesi on meidän -kokonaisuus)

Vesi on meidän -lainsäädäntöratkaisun kuntataloudellisten vaikutusten arvioimiseksi selvitettiin kuntien ja niiden omistamien vesihuoltolaitosten taloutta. Tutkimusaineistona oli Manner-Suomen kuntien tuloslaskelma- ja tasetiedot, sekä näiden kuntien omistuksessa olevien vesihuoltolaitosten tuloslaskelma- ja tasetiedot. Tiedot tarkasteltujen kuntien vesihuoltolaitosten liikevoiton ja taseen suhteesta kunnan laskennalliseen liikevaihtoon ja taseeseen, sekä laitoksen ja kunnan nettovarallisuuden suhteesta vuonna 2023 löytyvät tämän esityksen lopussa olevista muista liitteistä taulukosta 2.

Selvitys rajattiin koskemaan kuntia, joissa vesihuoltolaitoksen organisaatiomuoto on liikelaitos, laskennallisesti eriytetty vesilaitos, kunnan muu taseyksikkö tai osakeyhtiö. Tarkastelusta rajattiin pois osuuskuntamuotoiset vesihuoltolaitokset, alueelliset usean kunnan omistamat laitokset sekä tukkuvesihuoltolaitokset. Aineistoon ei myöskään sisällytetty organisaatioita, joissa kunnalla on vähemmistöomistus, eikä kuntia, joissa kunnan keskeiset vesihuoltotoiminnot on jaettu usealle organisaatiolle. Rajauksesta poiketen aineistoon on sisällytetty Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisen ja Turun vesihuoltolaitokset niiden valtakunnallisen merkittävyyden vuoksi. Tietolähteenä käytettiin Valtiokonttorin Tutkihallintoa-palvelua, sekä Orbis-tietokantaa (Bureau van Dijk).

Kunnan omistajuuden säilyttämisen edellyttäminen vesihuoltolaitoksissa 4 c §:n mukaisesti rajoittaisi kunnan mahdollisuuksia päättää, millä tavalla se täyttää lain mukaisen vesihuollon järjestämisvelvollisuuden. Muutos rajoittaisi myös kunnan keinovalikoimaa taloutensa hallinnassa, koska kunnalla ei käytännössä olisi mahdollisuutta myydä vesihuoltolaitosta saadakseen sen arvoa vastaavan kertasuorituksen.

Kuntien omistuksessa olevien vesihuoltolaitosten tasearvot ovat pääsääntöisesti alle 20 % omistajakunnan taseesta, joten vesihuollon omaisuuserä ei ole suhteessa kunnan koko omaisuuteen erityisen merkittävä (Kuva 4). Maaseutumaisilla kunnilla taseiden suhde on tätä pienempi; 46 %:ssa maaseutumaisista kunnista suhde on alle 10 % ja 47 %:ssa välillä 10–20 %, eli vesihuoltolaitosten osuus maaseutumaisten kuntien taseesta on vähemmän merkityksellinen. Toisaalta ääritapauksia on maaseutumaisissa kunnissa enemmän.

Kuva

Kuva 4. Vesihuoltolaitosten ja kuntien taseiden suhde kuntatyypeittäin (2023)

Suurimpia eroja kuntien välillä niiden taseisiin aiheuttavat erot kirjanpitotileissä ”sijoitukset” ja ”muut rakennukset kuin asuinrakennukset”. Eri kuntien asukasta kohti laskettu taseen arvo vaihtelee noin 4 000 euron ja 25 000 euron välillä. Euromääräiseltä tasearvoltaan kunnan omistukseen sidottava osuus on miljoonista satoihin miljooniin euroihin riippuen vesihuoltolaitoksen koosta. Tarkastelussa mukana olleiden vesihuoltolaitosten taseiden yhteenlaskettu summa on 6,7 miljardia euroa.

Vastaavasti laitosten liikevaihto suhteessa kunnan talouteen vaihtelee suuresti. Vesihuoltolaitoksen liikevaihdon suhde kunnan laskennalliseen liikevaihtoon, eli toimintatuottojen, verotulojen ja valtionosuuksien summaan, on pääsääntöisesti alle 10 %. Myös vesihuoltolaitosten liikevoiton suhde kunnan laskennalliseen liikevaihtoon jää varsin pieneksi ollen pääsääntöisesti alle 2 % (Taulukko 2). Taseiden suhde on liikevaihtojen suhdetta suurempi, mikä kuvaa vesihuoltotoimialan pääomaintensiivistä luonnetta (Taulukko 2). Tarkasteluvuonna 2023 sosiaali- ja terveyspalvelut olivat jo poistettu kunnan liikevaihdosta, joten tätä aiemmin vesihuollon liikevaihdon merkittävyys oli suhteessa vielä pienempi.

Laitoksen ja kunnan nettovarallisuuden suhde on laskennallinen tarkastelu oman pääoman, poistoeron ja vapaaehtoisten varauksien summien suhteesta. Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset ovat omaan pääomaan rinnastettavia eriä. Suhdeluku kuvaa laitoksen omia varoja suhteessa kunnan omiin varoihin. Kaupunkimaisilla kunnilla varallisuuden suhde on tyypillisesti suurempi kuin maaseutumaisilla kunnilla. Kaupunkimaisista kunnista 20 %:ssa suhdeluku jää alle 10 %, kun taas maaseutumaisista kunnista 61 %:ssa suhde on alle 10 % (Taulukko 2). Eri kuntatyyppien eroavaisuus havainnollistaa sitä, miten erilainen on toimialan rakenne. Nettovarallisuuslaskennan tulos on melko yhtenevä kuvassa 4 esitetyn taseiden vertailun tulosten kanssa.

Laitoksen mahdollista myyntihintaa on vaikeaa arvioida, koska se muodostuu tapauskohtaisesti. Laitoksen mahdollinen myyntihinta voisi poiketa huomattavastikin taseen perusteella laskettavasta arvosta. Myyntihintaan vaikuttavat muun muassa laitoksen vesihuolto-omaisuuteen kohdistuva saneeraustarve, laitoksen taloudellinen tilanne ja liiketoiminnan kasvuodotukset. Kunnissa, joissa asutuksen ennustetaan vähentyvän, on odotettavissa haasteita tasapainottaa pienentyvän asiakasmäärän tuottama maksukertymä vesihuolto-omaisuuden kunnossapidon edellyttämiin investointitarpeisiin. Selvityksessä analysoitiin viimeisen 10 vuoden aikana julkisesti saatavilla olevat yhtiöittämisselvitykset. Tuloksista todettiin, että yksinkertaista, mutta riittävän tarkkaa ja pelkästään tilinpäätöstietoihin perustuvaa laskentamallia myyntihinnan arvioimiseksi ei ole mahdollista laatia. Riittävän luotettavan arvion antaminen edellyttäisi huomattavan paljon tapauskohtaisia lisätietoja.

Vesihuoltolain mukaan vesihuollon maksuihin saa sisältyä kohtuullinen tuotto pääomalle. Luopuessaan omistuksestaan kunta luopuisi myös omistukselle maksettavasta tuotosta. Kunnan saama tuotto peruspääomasta tai vastaava korvaus vaihtelee merkittävästi. Korvauksen suhdetta kunnan laskennalliseen liikevaihtoon vuodelta 2023 arvioitiin asettaen tuottotavoite 6 %:n tasolle (Kuva 5). Tuotto laskettiin 20 vuoden tuottojen summana. Laskennallinen tuotto peruspääomalle (6 %, 20 vuotta) on tyypillisesti alle 10 % kunnan laskennallisesta yhden vuoden liikevaihdosta, joten teoreettinen tuloutusmahdollisuus on pieni suhteessa kunnan talouteen.

Kuva

Kuva 5. Vesihuoltolaitosten korvaus peruspääomalle suhteessa kunnan laskennalliseen liikevaihtoon kuntatyypeittäin (2023)

Laskennallisen tarkastelun perusteella maaseutumaisista kunnista suhteellisesti muita kuntia suurempi joukko sijoittuu ryhmään, jossa korvaus vesihuollon peruspääomasta suhteessa kunnan liikevaihtoon on yli 20 %. Maaseutumaisten kuntien mahdollisuus saavuttaa 6 %:n tuotto-odotus on kuitenkin heikompi taajaan asuttuihin tai kaupunkimaisiin kuntiin verrattuna, koska maaseutumaisissa kunnissa vesihuoltolaitoksen asiakasmäärä on vähäisempi. Euromääräisesti vuosittainen laskennallinen tuotto peruspääomalle vaihtelee sadoista euroista kymmeniin miljooniin euroihin.

Kuntakohtainen taloustarkastelu osoittaa, että suomalaisten kuntien ja vesihuoltolaitosten taloudelliset tunnusluvut ja niiden suhteet vaihtelevat merkittävästi (taulukko 2). Vesihuolto ei ole merkityksetöntä, mutta sen merkittävyys kunnan kokonaistalouteen ei ole huomattavaa. Taloudellisissa vaikeuksissa oleville kunnille vesihuoltolaitoksen myynti voisi olla houkuttelevaa, mutta näissä tapauksissa laitos ei välttämättä houkuttele ostajaa alhaisen tuotto-odotuksen vuoksi. Ne laitokset, joiden voi arvioida kiinnostavan ulkopuolisia ostajia, ovat niitä, joista saisi vakaata tuottoa. Vesihuoltolaitosten ja -omaisuuden myynnistä saatavan kertakorvauksen jälkeen kunnalla ei olisi enää mahdollisuutta vuosittaiseen tuloutukseen.

Vesihuoltolaitosten ja -omaisuuden myynti on ollut mahdollista vuonna 2001 voimaan tulleesta vesihuoltolaista lähtien, mutta myyntejä on tapahtunut vain hyvin rajallisesti osuuskuntien myyntitilanteita lukuun ottamatta. Suomessa on tällä hetkellä alle 20 osakeyhtiömuotoista vesihuoltolaitosta, joiden omistusosuudesta yli puolet on yksityistä. Enemmistöosuuden omistavana yksityisenä tahona voi olla esimerkiksi suuri teollisuustoimija, joka käyttää merkittävää osaa laitoksen tuotantokapasiteetista. Valtaosa yksityisistä omistajista on kuitenkin yksityishenkilöitä, jotka omistavat osuuden pienestä vesihuoltolaitoksesta, jonka asiakkaita he ovat. Yksityisiä sijoittajia vesihuoltolaitoksien omistajina ei ilmeisesti tälle hetkellä ole, mutta kattavaa tilastointia asiasta ei ole käytettävissä. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että vesihuoltolaitosten myynti ei ole ollut kannattavaa kunnille, tai laitosten ostamiseen ei ole ollut halukkaita yksityisiä tahoja.

Vesihuoltolaitosten taloudellisen toiminnan keskeisenä periaatteena on vesihuollosta kerättävien asiakasmaksujen kustannusvastaavuus. Vesihuollon maksujen tulee vesihuoltolain 18 §:n mukaisesti olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Koska vesihuoltolaitosten tulee lain mukaan kattaa toimintansa kustannukset asiakkailta kerättävillä maksuilla, ei vesihuoltolaitoksien ja -omaisuuden omistamisesta aiheudu kunnille tosiasiallisia kustannuksia.

Näin ollen myyntikiellosta säätäminen estää kuntia saamasta myynnistä saatavan kertakorvauksen, mutta takaa sen, että kunnat voivat tulouttaa säännöllistä kohtuullista tuottoa pääomalleen vesihuoltolaitosten ja -omaisuuden omistuksesta.

Kunnalle esitetty etuosto-oikeus mahdollistaisi vesihuolto-osuuskuntien ja nykyisten yksityisten vesihuoltolaitosten oston myyntitilanteissa, mutta ei velvoittaisi kuntaa tätä oikeutta käyttämään. Tähän mennessä vesihuoltolaitosten myyntitilanteita on ollut valtakunnallisestikin erittäin harvoin, joten tarpeen arvioida etuosto-oikeuden käyttämistä arvioidaan olevan hyvin poikkeuksellinen tilanne, jonka ei voida katsoa aiheuttavan kunnalle toistuvia tai säännöllisiä vaikutuksia.

Vesihuoltoasioista päättäminen

Ehdotus selkeyttäisi vesihuoltoon liittyvää päätöksentekoa kunnissa ohjaamalla kunnan määrittelemään laissa säädetyistä tehtävistä päättävät viranomaiset. Tästä aiheutuisi kertaluonteinen tarve päivittää kunnan hallintosääntöä, mitä kunnissa tehdään säännöllisesti muutenkin. Viranomaisia velvoittavina uusina tehtävinä on esitetty ehdotuksessa vesihuollon toiminta-alueen tarkastaminen vähintään 10 vuoden välein ja kunnan vesihuoltosuunnitelman hyväksyminen. Näiden käsittely tapahtuu harvemmin kuin vuosittain, joten työmäärän lisääntyminen päätöksenteossa olisi vähäinen. Lisäksi uutena tehtävänä esityksessä on päätös mahdollisen etuosto-oikeuden käyttämisestä kunnan alueella olevan vesihuoltolaitoksen mahdollisessa myyntitilanteessa.

4.2.1.4Vaikutukset julkiseen talouteen ja kansantalouteen

Ehdotuksella ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia, eikä se synnytä valtion rahoitusvastuuta. Vesihuollon kriittisen infrastruktuurin turvaaminen ja toimintavarmuuden varmistaminen on kansantalouden kannalta välttämätöntä.

4.2.2Ympäristövaikutukset

Vesihuoltoverkoston kunnossapidon tehostaminen muun muassa laitosten omaisuudenhallintasuunnitelman laadintavelvoitteen ja maksujen paremman kustannusvastaavuuden myötä vähentää vuotovesien määrää ja siten veden, kemikaalien ja energian kulutusta. Kun vesihuollon toimintahäiriöt vähentyvät, vesihuollon aiheuttama ympäristökuormitus, kuten jäteveden ylivuodot, vähenevät. Myös vesijohtojen rikkoontumisesta aiheutuvat rakennetun ympäristön, kuten teiden, vauriot vähenisivät pitkällä ajanjaksolla tehostuneen omaisuudenhallinnan ansiosta. Toisaalta perusmaksun pakollisuus vähentää käyttömaksun osuutta vesihuollon maksuissa, mikä voi vähentää maksujen veden käyttöä ohjaavaa vaikutusta etenkin kiinteistöillä, joilla on nykyisellään hyvin pieni vedenkulutus.

Vesihuoltolaitosten parantunut riskienhallinta sekä häiriötilanteisiin varautuminen lisäävät vesihuollon joustavuutta ja mukautumiskykyä toimintaympäristön muuttuessa esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä. Vesihuoltolaitoksilta edellytettäisiin uusien varautumisvelvoitteiden myötä aiempaa parempaa varautumista kuivakausiin ja tulviin sekä muihin ääreviin sääilmiöihin, ja tällä vahvistetaan vesihuoltotoiminnan sopeutumista ilmastonmuutokseen ja sen tuomiin ääri-ilmiöihin. Yksityiskohtaisempi ja huolellisempi varautumissuunnitelman laadinta ohjaa talousveden hankinnan suunnitteluun sekä varautumiseen ja esimerkiksi vaihtoehtoisten vesilähteiden käyttöönotto mahdollistaa vedenkäytön optimoinnin kuivuustilanteissa. Verkostojen saneeraus vähentää vuotovesien määrää, mikä osaltaan vähentää pumppaustarvetta ja siten energiankulutusta ja laitosten hiilijalanjälkeä.

Kunnan vesihuoltosuunnitelma on työkalu kokonaisvaltaisen vesihuollon kehittämisessä. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden tarkempi määrittely tukee vesihuoltoinfrastruktuurin rakentamisen osalta kaavoituksen mukaisen yhdyskuntarakenteen toteutumista. Toiminta-alueen rajauksen päivittämisen yhteydessä kunta tekee arvion vesihuoltoon liittämisen tarpeesta, ja ympäristön- sekä terveydensuojelun kannalta tarkoituksenmukaiset alueet saatetaan keskitetyn vesihuollon piiriin taloudellisten reunaehtojen toteutuessa. Esityksen mahdollistama liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen ei usein ole ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Keskitetty jätevesiviemäriverkosto parantaa paikallisen ympäristön tilaa. Liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen on kuitenkin poikkeus pääsääntöön. Vapautusta ei saa myöntää, jos kiinteistökohtainen vesihuoltojärjestelmä ei täytä terveydensuojelulaissa ja ympäristönsuojelulaissa säädettyjä edellytyksiä. Yksittäisten vapautusten ei arvioida merkittävästi vaikuttavan paikallisen ympäristön tilaan.

Kansainvälisten kokemusten perusteella vesihuoltolaitosten ja -infrastruktuurin siirtyminen yksityiseen omistukseen on voinut johtaa vesihuollon kielteisten ympäristövaikutusten kasvuun. Näin ollen kunnan omistuksen säilymisen vesihuollossa voidaan nähdä turvaavan vesihuoltolaitosten ympäristön kannalta kestävän toiminnan.

4.2.3Muut ihmisiin kohdistuvat ja yhteiskunnalliset vaikutukset

4.2.3.1Perus- ja ihmisoikeudet

Vesihuollon perus- ja ihmisoikeusulottuvuuksia on kuvattu tämän esityksen kappaleessa 2.5. Lisäksi tämän esityksen säätämisjärjestysosiossa (12) on käyty läpi esitykseen liittyviä perusoikeuskysymyksiä. Esitetyillä lainsäädäntömuutoksilla vahvistetaan jo nykyisellään keskeisiä vesihuollon turvaamista koskevia säännöksiä. Muutosten arvioidaan parantavan vesihuoltolaitosten omaisuudenhallintaa, varautumista ja kuntien omistajapolitiikkaa, mikä osaltaan entisestään turvaa kansalaisten oikeuksia ja vesi ja sanitaatio -ihmisoikeuden toteutumista. Lisäksi kunnallisen omistuksen säilyttämisen vesihuollossa voidaan katsoa turvaavan vesi ja sanitaatio -ihmisoikeuden toteutumista Suomessa myös tulevaisuudessa varmistamalla, että vesihuollon yksityistämiseen liittyvät vesihuollon maksuihin ja muuhun toimintaan liittyvät riskit eivät realisoidu. Toimintavarma vesihuolto vähentää ympäristöriskejä, ja edistää näin ympäristöperusoikeuden toteutumista.

Esityksellä ei muuteta vesihuollon järjestämisen peruslähtökohtia, joihin sisältyy se, että Suomessa ei pääsääntöisesti ole tarjolla keskitettyä vesihuoltopalvelua asutuskeskittymien ulkopuolella. Keskitetyn vesihuoltopalvelun saatavuus riippuu yhtäältä kunnan lakisääteisesti tekemästä arviosta järjestämisvelvollisuutensa ulottuvuuksista, ja toisaalta alueen asukkaiden toimeliaisuudesta. Voidaan nähdä, että tähän olemassa olevaan järjestelmään sisältyy yhdenvertaisuushaaste, sillä kunnan asukkaat ovat eri asemassa riippuen siitä, missä kunnan alueella he asuvat. Toisaalta moni kiinteistökohtaisen vesihuollon varassa oleva kunnan asukas ei halua liittyä vesihuoltoverkostoon liittymisen kustannusten vuoksi. Tässä esityksessä muutettavaa liittämisvelvollisuutta ja sen vaikutuksia kotitalouksiin on arvioitu edellä kappaleessa 4.2.1.

4.2.3.2Viranomaiset

Ehdotus ei vaikuta valtion ja kuntien väliseen tehtävänjakoon. Vesihuoltolain mukaisten valtion (elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus) ja kuntien (ympäristönsuojeluviranomainen ja terveydensuojeluviranomainen) valvontaviranomaisten toimivalta ja tehtävänjako lain valvonnassa selkeytyy ja täsmentyy. Valvontaviranomaisten tehtävien selkeyttäminen helpottaa kansalaisia löytämään toimivaltaisen viranomaisen eri tilanteissa.

Uudet säännökset lisäävät väliaikaisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäviä etenkin vapautushakemusten käsittelyssä. Muutoksen määrällistä vaikutusta on kuvattu kappaleessa 4.2.1. Toisaalta ehdotus mahdollistaa maksun perimisen hakemuksen käsittelystä, ja tällä voidaan kattaa käsittelystä aiheutuvia kustannuksia. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle säädettävä maksujen perimismahdollisuus vapautushakemusten käsittelystä mahdollistaa tarpeellisen resurssilisäyksen viranomaistoimintaan aiempaa paremmin.

Normien purkamiseksi ehdotuksella poistetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen velvoite pyytää terveydensuojeluviranomaisen lausuntoa aina, kun vapautushakemusta liittämisvelvollisuudesta käsitellään. Ehdotuksen mukaan lausuntoa on mahdollista pyytää tarvittaessa. Tämä vähentää hallinnollista taakkaa tilanteissa, joissa hakemus on mahdollista ratkaista ilman terveydensuojelullisia näkökulmia.

Uusien säännösten valvonnan vaikutukset lisäävät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen työmäärää. Vaikutuksen ei kuitenkaan arvioida olevan merkittävä, ja tehtävät voidaankin hoitaa nykyisten tehtävien uudelleen järjestelyillä ja toimintaa tehostamalla. Uusien valvontatehtävien kuten omaisuudenhallintasuunnitelman toteuttamisen valvonta edellyttää koulutusta ja ohjeistusta, johon tulee panostaa.

Toiminta-aluetiedon ajantasaisuus ja saatavuus parantavat kuntien asukkaiden tiedonsaantia. Kunnan ei tarvitse itse ylläpitää internetsivuja, joilla on kaikkien kunnan alueella toimivien vesihuoltolaitosten toiminta-alueet karttatietona. Suomen ympäristökeskus ylläpitää vesi.fi-palvelua, jossa on koottuna huomattava määrä kansalaisten ja viranomaisten käyttämää vesitietoa, ja toiminta-alueet on tarkoitus koota samaan palveluun. Ajantasainen toiminta-aluetieto helpottaa valvovien viranomaisten työtä. Toiminta-aluetiedon toimittaminen Suomen ympäristökeskukselle aiheuttaa tiedon toimittajalle lisätoimenpiteen.

4.2.3.3Demokratia- ja oikeusvaltiokehitys

Vesi on meidän -kansalaisaloite oli allekirjoitettavana kansalaisaloitepalvelussa tammi-helmikuussa 2020. Aloitteessa esitettiin, että kansalaisaloitteen pohjalta käynnistetään valmistelu sellaisen lainsäädännön luomiseksi, jolla estetään julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen myyminen kaupallisille yksityisille toimijoille, ja nykyinen omistus pidetään julkisen sektorin hallussa. Aloite sai laajaa mediahuomiota ja kokosi jo vuorokaudessa yli 40 000 allekirjoitusta, lopullisen kannatusilmoitusten määrän ollen yli 89 000. Erityisen poikkeuksellinen aloitteesta tuli eduskuntakäsittelyn aikana, sillä siitä tuli neljäs koskaan hyväksytty kansalaisaloite ja ensimmäinen, joka hyväksyttiin yksimielisesti. Aloitteen pohjalta tehtävä lainsäädäntömuutos osoittaa, että kansalaisilla on vaikutusvaltaa ja osallistumismahdollisuuksia.

Esitetyt muutokset parantavat myös vesihuoltotietojen läpinäkyvyyttä. Esityksellä tarkennettaisiin vesihuoltolaitosten toimintakertomuksessa esitettäviä asioita, kuten vesimaksun perusteita, sekä varmistettaisiin, että nämä tiedot ovat asiakkaiden ulottuvilla. Toiminta-aluetiedon saatavuutta parannetaan Suomen ympäristökeskuksen helppokäyttöisen verkkosivuston kautta.

Esityksellä päivitettäisiin ja ajantasaistettaisiin lain muutoksenhakua koskevat säännökset. Varmistamalla, että muutoksenhakumahdollisuuksista on säädetty, varmistetaan osaltaan oikeusvaltion perusperiaatteiden toteutumista.

4.2.3.4Turvallisuus

Ehdotetuilla lainsäädäntömuutoksilla vahvistetaan vesihuollon toimintavarmuutta ja varautumista. Vesihuolto on yhteiskunnan elintärkeä, turvallisuuskriittinen toiminto, jonka häiriöttömän toiminnan turvaaminen edistää kansallista turvallisuutta ja huoltovarmuutta. Luotettava vesihuolto turvaa ruokahuoltoa, terveyspalveluita sekä useita muita yhteiskunnan turvallisuuden kannalta strategisia tehtäviä. Samaan suuntaan vaikuttaa vesihuoltolaitosten ja kriittisenä infrastruktuurina pidettävän vesihuolto-omaisuuden omistajuuden ja määräysvallan säilyttäminen julkisena. Ehdotuksen mukaisesti omaisuutta ei voisi myydä ulkomaalaiselle tai kotimaiselle yksityiselle toimijalle, mikä varmistaa sen, ettei kriittistä infrastruktuuria voi käyttää esimerkiksi välineellistettyyn hybridivaikuttamiseen. Ehdotus myös varmistaa sen, etteivät yksityisen toimijan toiminnan haasteet, kuten konkurssi, vaaranna palvelun tuottamista.

Lainsäädäntöehdotus tarkentaa sitä, että toiminta-aluekartoilla ei saa esittää kriittisen infrastruktuurin kohteiden, kuten vedenottamoiden tai verkostojen, sijaintia. Tämä selkeyttävä säännös osaltaan parantaa turvallisuutta, sillä turvallisuusympäristön muutoksen myötä asian merkitys karttoja laativien ja julkaisevien tahojen keskuudessa on korostunut. Vesihuollon varautumissuunnitelman salassapito on perusteltua vesihuollon laitostoiminnan turvallisuuden varmistamiseksi. Varautumiseen liittyvistä suunnitelmista käy ilmi esimerkiksi verkostoyhteyksiä, joista talousvesiverkostoon voi lisätä kemikaaleja, ja strategisia laitteistoja, jotka ovat haavoittuvaisia sähköjakelun häiriötilanteissa. Säännös tarkentaa paitsi tiedon saatavuutta, myös sen asianmukaista käsittelyä viranomaisissa. Vesihuollon turvallisuus parantaa myös arjen turvallisuutta.

Lakiin ehdotettavat säännökset tietojen toimittamisesta ja julkaisemisesta parantavat vesihuoltolaitosten tietojen saatavuutta ja käytettävyyttä sekä vesihuoltolaitosten asiakkaille että viranomaisille. Toisaalta vesihuollossa on keskeistä huomioida se, mitkä tiedot voidaan julkaista avoimesti, ja mitä tietoja ei tule julkaista. Esitetyllä sääntelyllä selkeytetään tätä, jotta vesihuoltolaitoksilla, kunnilla, valvontaviranomaisilla ja kansalaisilla on selvää erilaisen tiedon julkisuuskohtelu.

4.2.3.5Maaseutu

Lainsäädäntöehdotuksella on eräitä vaikutuksia, jotka ovat erilaisia kaupunkialueilla ja maaseudulla. Esitys on laadittu siten, että kestävän ja toimintavarman vesihuollon edellytykset säilyvät myös maaseudulla.

Vesihuoltolaitoksen määritelmän muutos vaikuttaa pääsääntöisesti maaseudulla tai taajamien lievealueilla toimivien vesihuolto-osuuskuntien asemaan, sillä kunnallisilla vesihuoltolaitoksilla on lähes aina vahvistettu toiminta-alue. Hallinnollinen kuorma kevenee hyvin pienillä osuuskunnilla. Näitä toimijoita koskisi jatkossa sosiaali- ja terveysministeriön asetus pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista. Määritelmän muutos toisaalta tuo lain soveltamisalan piiriin uusia organisaatioita. Näihin laitoksiin kohdistuu määritelmämuutoksen myötä sama hallinnollinen kuorma kuin muihin saman kokoluokan laitoksiin. Muutos voi johtaa myös investointitarpeisiin, mikäli omaisuudenhallinnan myötä havaitaan saneerausvajetta. Tavoitteena on, että näiden laitosten toimintavarmuus paranee, sillä laitosten tulee vastata velvoitteeseen varautua häiriötilanteisiin.

Vesi on meidän -päätöksen mukaisesti osuuskuntamuotoinen vesihuoltolaitostoiminta olisi mahdollinen jatkossakin. Toimintamuotona osuuskunta soveltuu hyvin vesihuoltoon ja toimintamuodon tunnistaminen lainsäädäntötasolla voi nostaa osuuskuntatoiminnan arvostusta. Osuuskuntamuotoisen toiminnan tulee kuitenkin vastata lainsäädännön vaatimuksia eikä pelkkä talkootyö välttämättä ole riittävää. Mahdollinen haittavaikutus ehdotetusta sääntelystä voi olla rahoituskustannusten nousu niillä vesihuolto-osuuskunnilla, joita perustetaan lain voimaantulon jälkeen, mikäli rahoittajat arvioivat myynnin rajoitusten olevan toiminnallinen riski.

Kuntien tekemä toiminta-alueiden tarkistaminen, jonka yhteydessä toiminta-aluetta joko laajennetaan, supistetaan tai kokonaan lakkautetaan, koskee etenkin maaseutuvaltaisia alueita. Alueen asukkaiden näkökulmasta muutoksella on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Toiminta-alueiden tarkistaminen ja ajantasaistaminen turvaavat asukkaiden oikeutta vesihuoltopalvelun saatavuuteen. Toisaalta alueiden määrittelyssä tulee väistämättä vastaan taajamien ulkopuolisia yksittäisiä kohteita, joissa toiminta-alueen hyväksymisen myötä syntyvä verkostoon liittämisvelvollisuus ei ole asukkaan näkökulmasta mielekäs. Näissä tapauksissa kiinteistön omistaja tai haltija voi hakea vapautusta liittämisestä. Toiminta-alueiden supistaminen ja lakkauttaminen vaikuttaa alueen asukkaiden asemaan, mutta toisaalta toiminta-aluetta ei voida supistaa tai lakkauttaa siten, että keskitetyn vesihuollon piirissä ollut kiinteistö jää kokonaan ilman vesihuoltoa. Kunnan on supistamis- ja lakkauttamispäätöksen yhteydessä turvattava toiminta-alueen ulkopuolisten kiinteistöjen vesihuolto. Toiminta-alueen supistamis- ja lakkauttamistilanteissa toiminta-alueen ulkopuolelle jääville kiinteistöille voidaan edelleen tarjota keskitetty vesihuolto. Tilanteissa, joissa tämä ei ole verkoston harvuuden vuoksi enää teknisesti tai taloudellisesti mahdollista, tulee toiminta-alueen supistamisen yhteydessä varmistaa toiminta-alueen ulkopuolelle jäävälle kiinteistölle kiinteistökohtainen vesihuolto. Lakimuutokset eivät siten voi johtaa tilanteeseen, joissa aiemmin keskitetyn vesihuoltoverkoston piirissä ollut kiinteistö jää kokonaan ilman vesihuoltoa.

Maaseudun vesihuolto-osuuskuntien näkökulmasta toiminta-alueella olevien taajama-alueiden ulkopuolella sijaitsevien kiinteistöjen liittämisvelvollisuuden vahvistaminen parantaa merkittävästi toiminnan pitkäjänteistä suunnittelua ja taloudellisuutta, sillä keskitetty vesihuolto on mahdollista vain, mikäli maksavien asiakkaiden määrää voidaan varmuudella arvioida. Jatkossa myös taajamien ulkopuolella olisi velvollisuus liittyä talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon, mikäli alue hyväksytään osaksi vesihuoltolaitoksen toiminta-aluetta. Täten uusien verkostoalueiden toteuttamiseen olisi paremmat taloudelliset mahdollisuudet, kun liittyjämäärä olisi ennakoitavissa aiempaa paremmin. Verkostojen rakentaminen ei ole taloudellisesti mahdollista joka paikkaan, vaikka asukkailla olisi toiveita yhteiseen verkostoon liittymisestä, sillä rakentamis- ja siten liittämiskustannukset kiinteistöä kohti muodostuvat usein korkeammiksi kuin esimerkiksi asemakaava-alueilla.

Kunnan vesihuoltosuunnitelma koskisi koko kunnan aluetta ja kaikkia kunnan alueella toimivia vesihuoltolaitoksia, myös keskitetyn vesihuollon ulkopuolisia alueita. Kunnan kokonaisvaltaisella vesihuoltosuunnittelulla on erityisen myönteisiä vaikutuksia maaseudun vesihuollon turvaamiselle. Velvoite lainsäädännössä antaa selkänojaa sille, että vesihuoltoa tulee kehittää, eikä kehittämistyö jää muiden tehtävien jalkoihin. Hyvä suunnittelu on pitkällä tähtäimellä myös edullisin ratkaisu. Kehittämisvelvoite ei tarkoita keskitetyn vesihuollon rakentamista kattavasti joka paikkaan, vaan sen linjaamista, missä on keskitetyn vesihuollon tarve ja missä lähtökohtana on kiinteistökohtainen vesihuolto. Maaseudulla toimiville vesihuoltolaitoksille omaisuudenhallintasuunnittelu varmistaa pienten laitosten pitkäjänteisen toiminnan. Etenkin pitkien verkosto-osuuksien saneeraukseen tulee varautua hyvissä ajoin, jotta vesimaksujen korotukset olisi mahdollista tehdä maltillisesti riittävän pitkän ajan kuluessa. Omaisuudenhallintasuunnittelu toisi näkyväksi talousvaikeuksissa olevien vesihuolto-organisaatioiden tilanteen hyvissä ajoin. Vesihuoltomaksujen korotuspainetta on useilla vesihuoltolaitoksilla, ja etenkin niiltä osin kuin maaseudun vesihuolto-organisaatiossa on päätetty pitää vesimaksut samoina kuin asutuskeskittymissä vaikkei kustannusvastaavuus toteudu.

Pienissä maaseutuvaltaisissa kunnissa henkilöstön määrä on merkittävästi pienempi kuin suurissa kaupungeissa. Hallinnollinen kuorma näkyy täten mahdollisesti kuormittavampana kaikissa kehittämis- ja valvontatehtävissä. Vesihuoltolain muutosehdotus mahdollistaa tehtävien järjestämisen yhteistyössä muiden kuntien kanssa mikä olisi toivottava kehityssuunta.

5Muut toteuttamisvaihtoehdot

6Lausuntopalaute

7Säännöskohtaiset perustelut

1 §.Tavoite. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi voimassa olevan lain tavoitteisiin vesihuollon toimintavarmuus. Pykälässä jo voimassa olevassa laissa olevaa moitteettoman talousveden tavoitetta tarkennettaisiin informatiivisella viittauksella terveydensuojelulain nojalla säädettyihin laatuvaatimuksiin ja -tavoitteisiin. Lisäksi pykälään ehdotetaan tehtäväksi eräitä lakiteknisiä muotoilumuutoksia.

Vesihuollon toimintavarmuudella tavoitellaan sitä, että vesihuoltopalvelut järjestetään häiriöttömästi ja toimintavarmasti. Tämä edellyttää vesihuollolta kokonaisvaltaista varautumista, joka huomioi muun muassa ilmastomuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Uutena tavoitteena lakiin tuotavaa toimintavarmuuden tavoitetta täsmennetään muun muassa vesihuoltolaitoksen selvilläolo- ja tarkkailuvelvollisuuden (15 §) sekä vesihuollon varautumistoiminnan (15 a §) yhteydessä. Vesihuolto on yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömyyspalvelu, ja vesihuollon turvaaminen on tunnistettu strategiseksi tehtäväksi valtioneuvoston periaatepäätöksessä 16.1.2025 Yhteiskunnan turvallisuusstrategiaksi. Turvallisuusstrategian mukaan vesihuollon turvaamisen tarkoituksena on varmistaa puhtaan talousveden saatavuus sekä terveyden ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen jätevesihuolto. Vesihuollon turvaaminen ulottuu kokonaisvaltaisesti vesihuollon toimintaketjuun vesilähteistä käsitellyn jäteveden purkupisteisiin saakka.

2 §.Soveltamisala. Lain soveltamisalapykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jonka mukaan vesihuoltolakia ei sovelleta puolustushallinnon vesihuoltoon. Puolustusvoimilla on käytössään vesihuoltokalustoa, jonka käyttöön ei sovelleta voimassa olevaa vesihuoltolakia. Puolustuskiinteistöt omistaa ja ylläpitää myös vesilaitoksia, joista toimitetaan talousvettä paitsi varuskuntaan tai muihin Puolustusvoimien käytössä oleviin kiinteistöihin myös lähialueen siviiliväestölle. Näissä kohteissa Puolustuskiinteistön laitos toimittaa talousvettä yhteiskunnalle. Vesihuoltolaitosmääritelmän muutoksen myötä nämä laitokset voisivat mahdollisesti tulla vesihuoltolain soveltamisen piiriin. Puolustusvoimien tai Puolustuskiinteistöjen vesihuoltotoimintaan, omaisuuteen ja -kalustoon ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista tai tarpeen soveltaa vesihuoltolain velvoitteita.

3 §. Määritelmät. Nykyisiä määritelmiä vesihuollosta, vesihuoltolaitoksesta ja asiakkaasta muutettaisiin. Lisäksi taajaman määritelmä poistettaisiin kokonaan, ja lakiin lisättäisiin määritelmät tukkuvesihuoltolaitoksesta, vesihuolto-omaisuudesta, asiakasomisteisesta vesihuolto-osuuskunnasta sekä toiminta-alueesta.

Pykälän 1 kohdan määritelmää vesihuollosta ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että määritelmä kattaisi myös veden ottamisen talousvetenä käytettäväksi. Vesihuollolla tarkoitettaisiin siis veden ottamista, johtamista, käsittelyä ja toimittamista talousvetenä käytettäväksi sekä jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä. Veden ottaminen liittyy välittömästi vesihuoltoon, eikä veden ottamisen jättäminen vesihuollon määritelmän ulkopuolelle ole tarkoituksenmukaista. Muutoksella on tarkoitus saattaa koko vesihuollon ketju vedenottamolta jätevedenpuhdistamolle saakka vesihuollon piiriin. Jätevesien osalta purkamisen on katsottu nykyiselläänkin sisältyvän vesihuollon määritelmään, jonka vuoksi tätä ei ehdoteta erikseen lisättäväksi pykälään. Voimassa olevan tulkinnan mukaisesti lietteen ja välppäysjätteen käsittely, kuten kuivaus, mädätys tai kompostointi, ei sisälly vesihuollon määritelmään. Lietteen käsittely ei ole vesihuoltoa, vaan jätehuoltoa. Nykyistä vastaavasti myöskään hulevesien erillisviemäröinnin ja -käsittelyn ei katsottaisi kuuluvan vesihuollon määritelmään.

Vesihuollon infrastruktuuri kokonaisuudessaan on tarkoituksenmukaista saattaa vesihuollon määritelmän piiriin. Vesihuollon määritelmän laajentaminen tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi sitä, että 15 a §:n mukainen vesihuoltolaitoksen varautumissuunnitelma pitäisi sisällään myös talousveden ottamiseen ja jäteveden purkuun sekä niitä koskeviin rakenteisiin kohdistuvat riskit. Ehdotettu vesihuollon määritelmän muutos ei kuitenkaan muuttaisi vesihuoltolain ja vesilain (587/2011) eikä vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain (527/2014) välistä suhdetta. Jatkossakin esimerkiksi vedenottomääristä ja jäteveden laatuvaatimuksista säädettäisiin mainituissa laeissa ja niiden nojalla.

Vesihuoltolaitosta koskevaa 3 kohtaa esitetään muutettavaksi siten, että jatkossa vesihuoltolaitoksella tarkoitettaisiin laitosta, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta ja toimittaa vettä talousvetenä käytettäväksi vähintään 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai vähintään 50 henkilön tarpeisiin taikka vastaanottaa jätevettä vähintään 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai vähintään 50 henkilöltä. Näin vesihuoltolaitoksen määritelmä ei olisi enää sidoksissa toiminta-alueeseen. Muutoksen eräänä tarkoituksena on yhdenmukaistaa vesihuoltolain ja terveydensuojelulain mukaisia määritelmiä siten, että juomavesidirektiivin soveltamisalaan kuuluvat talousvettä toimittavat laitokset olisivat jatkossa myös vesihuoltolain tarkoittamia vesihuoltolaitoksia.

Ehdotettu määritelmä pohjautuu kahdelle kriteerille, joiden täyttyessä laitos katsottaisiin vesihuoltolaitokseksi. Ensinnäkin vesihuoltolaitoksen tulisi huolehtia yhdyskunnan vesihuollosta. Viittaus yhdyskunnan vesihuollosta huolehtimiseen rajaa soveltamisalan ulkopuolelle laitokset, jotka huolehtivat vain yksittäisen tai muutaman kiinteistön vesihuollosta. Tällaisia olisivat esimerkiksi matkailuyritysten tai varuskuntien omat laitokset. Lähtökohtaisesti myöskään sellaiset teollisuuslaitokset, joilla on oma vesilaitos, eivät huolehdi yhdyskunnan vesihuollosta, kun ne huolehtivat vesihuollosta omiin tarpeisiinsa. Toiseksi laitoksen tulisi toimittaa talousvettä tai vastaanottaa jätevettä vähintään 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai vähintään 50 henkilön tarpeisiin. Laitos olisi siis jatkossa vesihuoltolaitos, mikäli laitos huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta ja sen veden toimitus- tai vastaanottovolyymit taikka asiakasmäärä on edellä kuvatun kokoinen.

Vesihuoltolaitoksen määritelmän ulkopuolelle jäisivät myös laitokset, jotka eivät huolehdi yhdyskuntien vesihuollosta. Tällaisia ovat esimerkiksi laitokset, joilla on sopimuskumppaneina ainoastaan toisia vesihuoltolaitoksia tai elinkeinoelämää. Tällainen laitos voi kuitenkin olla pykälän 10 kohdassa tarkoitettu tukkuvesihuoltolaitos.

Yhdyskunnan vesihuollosta huolehtimisvelvollisuuden ydinsisältönä on verkoston rakentaminen ja kiinteistöjen liittäminen siihen. Alueilla, joilla verkoston rakentaminen ei ole tarkoituksenmukaista tai taloudellisesti mahdollista, vesihuollosta voidaan kuitenkin huolehtia muulla tavoin. Esimerkiksi jäteveden poiskuljetuksen järjestäminen on mahdollista. Kuljetuspalvelun tilaavaa tahoa voidaan pitää vesihuoltolaitoksena, jos vesihuoltolaitosmääritelmän kaikki kriteerit täyttyvät. Vesihuoltolaitoksen tilauksesta kuljetuksen toteuttavaa toimijaa ei sen sijaan pidetä vesihuoltolaitoksena. Myöskään kiinteistön omistajan tilauksesta jätevettä kiinteistöltä poiskuljettavaa toimijaa ei pidetä vesihuoltolaitoksena, koska kysymys on kiinteistön vesihuollosta, ei yhdyskunnan vesihuollosta.

Nykyisessä laissa vesihuoltolaitos on määritelty sille hyväksytyn toiminta-alueen kautta, jolloin haasteena on ollut määritelmän ja sen mukana syntyvien velvoitteiden riippumattomuus laitoksen koosta. Käytännössä on voinut syntyä tilanteita, joissa jopa tuhansia asiakkaita käsittäville vesihuolto-organisaatioille ei ole hyväksytty toiminta-aluetta. Koska pääasiassa vasta toiminta-aluepäätös on tuonut vesihuolto-organisaatiolle vesihuoltolain mukaiset vesihuoltolaitokselle kuuluvat velvoitteet, saadaan määritelmän muutoksella tällaiset laitokset vesihuoltolain velvoitteiden piiriin. Vesihuoltolaitokselle vahvistettu toiminta-alue toisi jäljempänä kuvatusti mukanaan esimerkiksi kiinteistöjen liittämisvelvollisuuden, joka ei syntyisi yksinomaan vesihuoltolaitoksen määritelmän myötä.

Toisaalta nykylain ongelmana on ollut myös se, että toiminta-alueita on paikoitellen vahvistettu tarkoituksettoman pienille, jopa vain muutaman talon yhteiskäyttökaivoille. Vesihuoltolaitoksen määritelmän ja toiminta-alueen kautta syntyvät velvoitteet eivät tällöin kohdistu tarkoituksenmukaisesti. Ehdotettu määritelmän muutos jättäisi tällaiset järjestelyt pääasiassa vesihuoltolain sääntelyn ulkopuolelle, sillä tämän kokoluokan toimijat eivät olisi vesihuoltolaitoksen määritelmän mukaisia toimijoita.

Vesihuoltolaitoksen määritelmän muutos tarkoittaisi sitä, että vesihuoltolain soveltamisalan piiristä poistuisi arviolta 240 laitosta siirtymäsäännöksissä säädetyllä tavalla, ja lain soveltamisalan piiriin tulisi arviolta 230 laitosta lisää. Muutos parantaisi lain soveltamisalan piiriin tulevien vesihuoltolaitosten asiakkaiden oikeusturvaa ja selkeyttäisi vesihuoltolain ja terveydensuojelulainsäädännön välistä suhdetta. Arvio siitä onko laitos määritelmän piirissä vai ei, tulisi aina tehdä yhteistyössä viranomaisten välillä, ja rajatapaukset ratkaistaan pidemmän aikavälin keskiarvotietoihin perustuen. Arvioinnissa käytetään ensisijaisesti vuositasolla toimitetun talousveden määrää, käyttäjämäärästä saatava tieto tukee arviointia. Arvioon ei sisällytetä esimerkiksi eläimille, kasteluun tai muuhun vastaavaan toimintaan johdettua vettä.

Pykälän 4 kohdassa tarkoitettua asiakkaan määritelmää muutettaisiin siten, että määritelmän mukainen asiakas voisi olla kiinteistön omistaja tai haltija. Voimassa olevan määritelmän mukaan asiakas voi olla myös muu, joka tekee laitoksen kanssa sopimuksen, mutta käytännössä tämä on aiheuttanut tulkintahaasteita, joiden vuoksi vesihuoltolaitoksen asiakkaan määritelmän rajaaminen kiinteistön omistajaan tai haltijaan on lain soveltamisalan kannalta selkeintä. Lisäksi määritelmässä viitattaisiin 5 luvussa tarkoitettuun sopimukseen kiinteistön liittämisestä laitoksen verkostoon tai laitoksen palvelujen toimittamisesta ja käyttämisestä. Viittaus 5 luvussa tarkoitettuun sopimukseen lisättäisiin, jottei syntyisi epäselvyyttä asiakkaiden määrittelystä. Esimerkiksi tukkuvesihuoltolaitokset, vesihuoltolaitokset tai asiakasomisteiset vesihuolto-osuuskunnat eivät ole vesihuoltolaitoksen asiakkaita määritelmän tarkoittamalla tavalla. Vesihuoltolaitoksen ja asiakasomisteisen vesihuolto-osuuskunnan väliset sopimukset eivät ole vesihuoltolain 5 luvussa tarkoitettuja sopimuksia. Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa nykytilaa, vaan kyse on nykyisessä vesihuoltolaissa olevan määritelmän selkeyttämisestä.

Voimassa olevan pykälän 8 kohdan nykyinen määritelmä taajamasta ehdotetaan muutettavaksi asiakasomisteisen vesihuolto-osuuskunnan määritelmäksi. Taajamaa ei olisi enää tarpeen määritellä, koska liittämisvelvollisuutta ei enää jatkossa sidottaisi taajamaan ja sen ulkopuoliseen alueeseen, vaan liittämisvelvollisuus olisi ehdotetun 10 §:n mukaisesti jatkossa sama vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella riippumatta siitä, onko toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö taajama-alueella vai sen ulkopuolella.

Pykälän uudeksi 8 kohdaksi ehdotetaan uutta määritelmää asiakasomisteisesta vesihuolto-osuuskunnasta. Määritelmän mukaan asiakasomisteisella vesihuolto-osuuskunnalla tarkoitettaisiin osuuskuntalain (421/2013) tarkoittamaa osuuskuntamuotoista vesihuoltolaitosta, jonka asiakkaista yli puolet on vesihuolto-osuuskunnan jäseniä. Näin ollen lain tarkoittamalla asiakasomisteisella vesihuolto-osuuskunnalla voisi olla myös sellaisia asiakkaita, jotka eivät ole osuuskunnan jäseniä. Määritelmä olisi tarpeen Vesi on meidän -sääntelyratkaisun toteuttamiseksi.

Pykälään lisättäisiin uusi 9 kohta, jossa määriteltäisiin tukkuvesihuoltolaitos. Tukkuvesihuoltolaitoksella tarkoitettaisiin laitosta, joka toimittaa vettä vesihuoltolaitokselle, tai johtaa tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä. Nykyisessä laissa on erikseen laajennettu 15, 15 a, 15 b, 16, 20 ja 20 d §:n tiettyjä velvoitteita koskemaan myös laitoksia, jotka toimittavat vettä vesihuoltolaitokselle tai johtavat tai käsittelevät vesihuoltolaitoksen jätevesiä. Tukkuvesihuoltolaitosten erillinen määrittely on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, jotta myöhemmin laissa voidaan viitata tukkuvesihuoltolaitoksiin. Erillinen määritelmä katsotaan tarpeelliseksi myös Vesi on meidän -päätöksen toteuttamiseen liittyvien tukkuvesihuoltolaitoksia koskevien säännösten kohdentamisen vuoksi.

Käytännössä voi syntyä tilanteita, joissa laitos toimii toisaalta tukkuvesihuoltolaitoksena, eli toimittaa talousvettä toiselle vesihuoltolaitokselle tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä, ja toisaalta taas 3 kohdassa tarkoitettuna vesihuoltolaitoksena. Näissä tilanteissa laitokseen sovellettaisiin kaikkia vesihuoltolaitosta koskevia säännöksiä. Näin ollen laissa säädetyt velvoitteet koskisivat yksinomaan tukkuvesihuoltolaitoksina toimivia laitoksia siten kuin kunkin velvoitteen osalta erikseen säädetään. Tämä lähtökohta vastaa nykytilaa.

Tukkuvesihuoltolaitoksen määritelmän tulkinnassa olennaista olisi sanamuodon mukaisesti se, toimittaako laitos vettä toiselle vesihuoltolaitokselle tai käsitteleekö se vesihuoltolaitoksen jätevesiä. Talousveden toimittaminen tai jäteveden käsittely voi sopimusten ketjuuntumisen vuoksi tarkoittaa, että tukkuvesihuoltolaitos toimittaa vettä vesihuoltolaitokselle tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä myös välillisesti toisen tukkuvesihuoltolaitoksen kautta. Myös tällaisissa tilanteissa, joissa veden toimittaminen tai jäteveden johtaminen tai käsittely tapahtuu välillisesti, tulisi laitosta pitää tukkuvesihuoltolaitoksena. Lakiesityksen tavoitteiden mukaista on, että sääntely on tältä osin aukotonta, ja säännökset esimerkiksi selvilläolo- ja tarkkailuvelvollisuudesta sekä vesihuoltolaitoksen palveluiden turvaamisesta häiriötilanteessa koskevat myös tällaisia laitoksia.

Uudeksi 10 kohdaksi esitetään toiminta-alueen määritelmää. Toiminta-alueella tarkoitettaisiin aluetta, jolla vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta sen mukaan kuin laissa säädetään ja jolla oleva kiinteistö on liitettävä vesihuoltolaitoksen talousvesi- tai jätevesiviemäriverkostoon. Alkuperäisessä vuoden 2001 vesihuoltolaissa ollut toiminta-alueen määritelmä poistettiin vuonna 2014 samalla, kun vesihuoltolaitos määriteltiin laitokseksi, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella. Vesihuoltolaitoksen määritelmään tehdyn muutoksen vuoksi toiminta-alueen määrittelyä pidettiin tällöin tarpeettomana. Koska vesihuoltolaitosta ei enää jatkossa määriteltäisi sillä olevan toiminta-alueen kautta, ehdotetaan lakiin lisättäväksi toiminta-aluetta koskeva määritelmä. Toiminta-alue rajaisi alueen, jolla sijaitsevilla kiinteistöillä on velvollisuus liittyä vesihuoltolaitoksen talousvesi- tai jätevesiviemäriverkostoon. Vesihuoltolaitoksen velvollisuudesta huolehtia vesihuollosta toiminta-alueellaan toiminta-alueen hyväksymispäätöksen mukaisesti säädetään lain 9 §:ssä. Vesihuoltolaitosten julkisen hallintotehtävän ala rajautuisi toiminta-alueella tapahtuvaan vesihuollosta huolehtimiseen (ks. esityksen säätämisjärjestysosio 12.8).

Pykälän uudeksi 11 kohdaksi ehdotetaan määritelmää vesihuolto-omaisuudesta. Määritelmä katsotaan tarpeelliseksi, sillä lakiin ehdotetaan uusia vesihuolto-omaisuutta koskevia säännöksiä esimerkiksi sen kunnossapitoon ja selvilläolo- ja tarkkailuvelvoitteeseen liittyen. Lisäksi vesihuolto-omaisuuden määrittely on keskeinen osa Vesi on meidän -päätöksen toteuttamista koskevia säännöksiä. Ehdotetun 3 §:n 1 kohdassa esitetyn vesihuollon määritelmän tarkoituksena on saattaa koko vesihuollon ketju vedenottamolta jätevedenpuhdistamolle saakka vesihuollon määritelmän piiriin, ja vastaavasti vesihuolto-omaisuuden määritelmän esitetään kattavan vesihuoltoon välittömästi liittyvä infrastruktuuri kokonaisuudessaan. Säännöksen tarkoituksena on, että vesihuolto-omaisuudeksi katsottavat rakennukset, rakennelmat ja laitteet liittyisivät välittömästi veden ottamiseen, käsittelyyn ja toimittamiseen tai jäteveden vastaanottamiseen ja käsittelyyn. Määritelmän mukaisesti vesihuolto-omaisuus pitäisi sisällään ensinnäkin vesihuolto- tai tukkuvesihuoltolaitoksen käytössä olevan talousvesi- ja jätevesiviemäriverkoston. Toisekseen vesihuolto-omaisuus kattaisi laitoksen käytössä olevan veden ottamiseen, käsittelyyn ja toimittamiseen sekä jäteveden vastaanottamiseen ja käsittelyyn liittyvät rakennukset, rakennelmat ja laitteet. Määritelmän mukaisesti vesihuolto-omaisuutta olisivat verkoston ohella esimerkiksi vedenottamot, vesisäiliöt ja jätevedenpuhdistamot sekä niiden sisältämät prosessilaitteistot.

Vesihuolto-omaisuuden määritelmän ulkopuolelle jäisi kiinteistön oma vesihuoltolaitteisto liittämiskohtaan saakka. Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa tästä vesihuoltolain 13 §:n mukaisesti. Vesihuolto-omaisuudella ei myöskään tarkoitettaisi esimerkiksi toimistorakennuksia tai muuta sellaista omaisuutta, jolla ei ole välitöntä merkitystä vesihuollon kannalta. Määritelmä rajoittuisi laitoksen vedenkäsittelyyn tarvittavaan omaisuuteen, eli esimerkiksi kemikaalivarastot, automaatio- tai tietojärjestelmäomaisuus, huoltoon, puhtaanapitoon tai operointiin tarvittava omaisuus ei kuuluisi määritelmän piiriin. Myöskään vesihuoltolaitoksen tilapäisesti käyttämä omaisuus, kuten varavedenjakelulaitteisto ei kuuluisi määritelmän piiriin. Lisäksi vesihuoltolaitoksen käytöstä poistettu vesihuolto-omaisuus sekä esimerkiksi sellainen talousvesiverkosto, joka ei ole vesihuoltolaitoksen käytössä, rajautuisi määritelmän ulkopuolelle. Määritelmän ulkopuolelle rajautuisi myös lietteenkäsittelyn laitteisto, sekä erillisviemäröidyn huleveden laitteisto.

4 §. Viranomaiset. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentista poistettaisiin viittaus lain mukaisten valvontaviranomaisten toimialoihin. Valvontaviranomaisten valvontatehtävät määriteltäisiin erikseen uudessa 4 a §:ssä. Muutos tarkoittaisi, että valvontaviranomaisten toimivaltaa arvioitaisiin jatkossa lähtökohtaisesti 4 a §:n perusteella. Pykälään tehtävä muutos kohdistuisi ainoastaan pykälän 2 momenttiin, ja siten tällä ei olisi vaikutusta esimerkiksi voimassa olevan lain 3 momentin mukaiseen Kuluttaja-asiamiehen valvontatoimivaltaan.

4 a §. Valvontaviranomaisten valvontatehtävät. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin vesihuoltolain valvontaviranomaisten valvontatehtävistä. Valvonnan keinoista on säädetty laissa erikseen, ja näitä voivat olla tapauskohtaisesti esimerkiksi 29 §:ssä tarkoitettu määräys, valvontaviranomaisen valitusoikeuden käyttäminen, valvontaviranomaisen vireillepano-oikeus tai erikseen säädetty lausunnonantomahdollisuus. Pykälän tarkoituksena on selkeyttää valvontaviranomaisten välistä valvontatoimivaltaa.

Pykälän 1 momentin mukaisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus olisi lain yleinen valvontaviranomainen. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle kuuluisi lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisen yleinen valvonta. Voimassa olevan lain 4 § 2 momentissa sidotaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatoimivalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimialaan. Voimassa olevan 4 §:n perusteluissa ( HE 218/2013 vp ) todetaan kuitenkin, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella olisi yleinen valvontatoimivalta vesihuoltolain julkisoikeudellisten säännösten valvonnassa. Siten uusi pykälä huomioisi voimassa olevan lain perusteluissa esitetyn lähtökohdan elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen yleisestä valvontatoimivallasta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoisi muun muassa kunnan omistuksen säilymistä vesihuollossa (4 c §), kunnan vesihuoltotehtävistä vastaavan viranomaisen määräämistä (4 b §), kunnan vesihuollon kehittämistä ja järjestämistä koskevia velvoitteita (5, 5 a, 6, 7 ja 8 §), vesihuoltolaitosten vesihuollosta huolehtimista, omaisuudenhallintaa ja maksutasoa (9, 9 a, 18 ja 19 §), vesihuollon varautumista (15, 15 a ja 15 b §) sekä laitoksen tiedottamisvelvollisuutta, taloustietojen julkaisemista ja tietojen toimittamista vesihuollon tietojärjestelmään (16, 20 c ja 20 d §).

Koska elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus olisi lain mukainen yleinen valvontaviranomainen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatoimivalta ei kuitenkaan rajoittuisi yllä kuvattuihin pykäliin, vaan valvontaa voisi tarpeen vaatiessa kohdistaa muihinkin lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvontaan. Muutos merkitsisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatoimivallan laajentamista nykyisestä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatoimivallasta, joka rajautuu valvontaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimialalla. Voimassa olevan lain valvonnan yhtenä käytännön haasteena on ollut se, että tiettyjen vesihuoltolain velvoitteiden osalta ei ole tunnistettu valvovaa viranomaista, jolla olisi toimivaltaa puuttua lain vastaiseen tilanteeseen, ja muutoksella korjattaisiin tämä tilanne.

Osa vesihuoltolain säännöksistä on yksityisoikeudellisia, ja niillä säännellään vesihuoltolaitoksen ja sen asiakkaan välistä yksityisoikeudellista sopimussuhdetta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatoimivalta ei jatkossakaan ulottuisi lain yksityisoikeudellisten säännösten valvontaan, vaan rajautuisi lain julkisoikeudellisiin säännöksiin. Lain 5 ja 6 luku sisältävät laitoksen ja sen asiakkaan väliseen yksityisoikeudelliseen sopimussuhteeseen liittyvää sääntelyä, jota elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yleinen valvontatoimivalta ei lähtökohtaisesti koskisi. Lain 4 luvun vesihuoltolaitoksen taloushallintoa koskevat säännökset ovat osin yksityisoikeudellisia ja osin julkisoikeudellisia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatoimivalta kohdistuisi laitoksen maksuihin niiltä osin, kuin niillä on merkitystä laitoksen toimintaan ja toimintakyvyn turvaamiseen. Valvontaa ei sen sijaan kohdistettaisi yksittäisiin maksuja koskeviin tilanteisiin, jotka ovat laitoksen ja sen asiakkaan välisiä yksityisoikeudellisia asioita. Yksittäistapauksiin liittyvät riidat voi viedä käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Maksuja koskevan sääntelyn osalta (18 ja 19 §) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvonta kohdentuisi siten erityisesti maksutasoon eli maksujen kohtuullisuuteen ja tasapuolisuuteen sekä siihen, että maksuihin sisällytetty kohtuullinen tuotto pääomalle ei vaaranna laitoksen kykyä huolehtia vesihuollosta.

Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontatehtävistä. Momentin mukaisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomainen valvoisi toimialallaan lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Tämä vastaisi voimassa olevan lain mukaista kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontatoimivaltaa. Nykyiseen tapaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontatehtävät kohdistuisivat kunnan alueella erityisesti kiinteistöjen vesihuollon ja hulevesien liittämisvelvollisuuteen (10, 12 ja 17 b §). Nämä tehtävät liittyvät kiinteästi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen 11 ja 17 c §:ien mukaisiin tehtäviin vapautushakemusten käsittelyssä. Lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella olisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa rinnakkainen valvontatoimivalta vesihuoltolaitoksen huolehtimisvelvollisuuden (9 §) valvonnassa niiltä osin, kun se on tarpeen kunnan tekemän toiminta-aluepäätöksen toimeenpanemiseksi. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvonta voisi lisäksi kohdistua tapauskohtaisesti vesihuoltolain velvoitteisiin silloin, kun niillä on ympäristönsuojelullista merkitystä.

Ehdotetun pykälän 3 momentissa säädettäisiin kunnan terveydensuojeluviranomaisen valvontatehtävistä. Momentin mukaan terveydensuojeluviranomainen valvoisi toimialallaan lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Tämä vastaisi voimassa olevan lain mukaista kunnan terveydensuojeluviranomaisen valvontatoimivaltaa. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen valvonta kohdistuisi tapauskohtaisesti vesihuoltolain velvoitteisiin silloin, kun niillä on terveydensuojelullista merkitystä.

4 b §. Kunnan vesihuoltotehtävät. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin kunnan vesihuoltotehtävien järjestämisestä.

Pykälän 1 momentin mukaan kunnan tulisi hallintosäännössään antaa määräykset lain mukaisista tehtävistä vastaavista kunnan viranomaisista. Kunnan tehtävillä tarkoitettaisiin erityisesti vesihuollon kehittämiseen ja järjestämiseen liittyviä tehtäviä, joista säädetään tarkemmin 5, 5 a ja 6 §:ssä. Lisäksi näitä kunnalle säädettyjä tehtäviä on myös 4 c ja 4 d §:ssä.

Pykälän 2 momentin mukaisesti kuntien yhteistoiminnasta muiden kuntien kanssa säädetään kuntalain 8 luvussa. Kunnat voivat järjestää tehtävänsä yhteistoiminnassa kuntalain mukaisesti ilman mainittua säännöstäkin, joten kyse on informatiivisesta viittauksesta kuntalaissa säädettyyn, eikä sillä aseteta kunnalle toimintavelvoitteita. Yhteistoiminta voi olla tarpeen etenkin tilanteissa, joissa kuntien yhteistoiminnalla saataisiin lain mukaiset tehtävät hoidettua tehokkaammin. Yhteistoiminnalla voitaisiin varmistaa muun muassa henkilöstöresurssien riittävyys.

4 c §. Kunnan omistuksen säilyttäminen vesihuollossa. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin, että kunta ei saisi jatkossa myydä tai muulla tavoin luovuttaa vesihuoltolaitokseen, tukkuvesihuoltolaitokseen tai vesihuolto-omaisuuteen kohdistuvaa omistustaan. Vastaavasti kunnan omistuksessa tai määräysvallassa oleva vesihuoltolaitos tai tukkuvesihuoltolaitos ei saisi myydä tai muulla tavoin luovuttaa vesihuolto-omaisuuttaan eikä ottaa käyttöön muuta kuin omistuksessaan olevaa uutta vesihuolto-omaisuutta.

Ehdotetulla pykälällä toimeenpantaisiin eduskunnan Vesi on meidän -päätöstä (EK 26/2021 vp - KAA 2/2020 vp) kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen säilymisestä kuntien omistuksessa ja määräysvallassa. Pykälä olisi tarpeen sen varmistamiseksi, että kunta ei voisi jatkossa luovuttaa yhteiskunnan turvallisuuden kannalta kriittistä vesihuoltoinfrastruktuuria yksityiselle omistajalle. Kunnalle säädettävällä myyntikiellolla varmistettaisiin, että vesihuolto, joka on luonnollinen monopoli, ei siirry yksityiseen omistukseen. Vesihuolto on välttämättömyyspalvelu, johon liittyvät ihmis- ja perusoikeusulottuvuudet puoltavat vesihuollon säilyttämistä julkisessa omistuksessa. Vesihuollon siirtyminen yksityiseen omistukseen on kansainvälisesti johtanut muun muassa veden hinnan nousuun, palvelutason heikentymiseen sekä vesihuollon kielteisten ympäristövaikutusten kasvamiseen. Lisäksi on olemassa kansainvälisiä esimerkkejä valtion häviöön johtaneista valtioiden ja ulkomaisten sijoittajien välisistä kansainvälisen investoijan investointisuojan nojalla nostetuista välimiesmenettelyistä tilanteissa, joissa valtio on pyrkinyt tiukentamaan vesihuoltoon liittyvää sääntelyä. Myös nämä ulkomaisen sijoittajan investointisuojaan liittyvät riskit puoltavat vesihuollon säilyttämistä kunnan omistuksessa.

Osa vesihuoltolaitoksista toimii osana kuntaorganisaatiota tai monialayhtiötä. Voimassa oleva vesihuoltolaki lähtee kuitenkin siitä, että vesihuolto tulee kunnan tai yrityksen kirjanpidossa eriyttää muista toiminnoista (20 §). Näin ollen vesihuoltolaitos ja vesihuolto-omaisuus voidaan hahmottaa kunnasta erillisenä omaisuuseränä riippumatta siitä, miten vesihuoltolaitoksen toiminta on käytännössä järjestetty. Pykälän lähtökohtana olisi, että kunnan vesihuoltoon kohdistuva omistus kohdistuu pääsääntöisesti vesihuolto- tai tukkuvesihuoltolaitokseen, kun taas laitoksen omistus kohdistuu laitoksen käyttämään vesihuolto-omaisuuteen. Koska vesihuoltokenttä on moninainen, edellä kuvattuun omistuksen kohdentumiseen on olemassa tiettyjä poikkeuksia, jotka huomioitaisiin pykälässä.

Kunnille säädettävä myyntikielto merkitsee rajoitusta kunnan perustuslain 121 §:ssä turvattuun itsehallintoon. Kiellon säätämiselle on olemassa edellä mainitut vahvat perusteet, joilla voidaan perustella kunnallisen itsehallinnon rajoitusta. Asiaan liittyviä perusoikeusnäkökohtia on arvioitu tarkemmin tämän esityksen säätämisjärjestysosiossa (12.7). Kiellon kuntataloudellisia vaikutuksia on arvioitu tämän esityksen vaikutustenarviointiosiossa (4.2.1.3). Vaikka myyntikielto estäisi kuntaa luopumasta vesihuoltoon kohdistuvasta omistuksestaan, voidaan kokoavasti todeta, että kiellolla ei ole pitkällä aikavälillä kunnan talouden kannalta kielteisiä vaikutuksia. Vesihuoltolain maksuja koskevan kustannusvastaavuuden periaatteen mukaan asiakkaalta kerättävillä maksuilla tulee voida kattaa vesihuollosta aiheutuvat kustannukset, joten vesihuollon omistus ei aiheuta kunnalle kustannuksia. Lisäksi kunnan on mahdollista saada omistuksessaan olevalta vesihuoltolaitokselta kohtuullista tuottoa pääomalleen (18 §). Vesihuollolle ominaista on, että kuluttajien vedenkäyttö on vakaata taloustilanteesta riippumatta. Vesihuoltolaitoksen omistaminen on pitkällä aikavälillä kunnalle kannattavaa. Mahdollisuus periä kohtuullista tuottoa pääomalle tuo kunnalle ennakoitavaa, säännöllistä ja varmaa tuloa.

Ehdotetun 1 momentin mukaisesti kunta ei saisi myydä tai muutoin luovuttaa vesihuoltolaitoksessa, tukkuvesihuoltolaitoksessa tai vesihuolto-omaisuudessa olevaa omistustaan muulle kuin toiselle kunnalle tai kunnan omistamalle laitokselle. Pykälän 1 momentti asettaisi siten kunnalle velvoitteen säilyttää olemassa oleva kunnan omistus vesihuoltolaitoksessa ja tukkuvesihuoltolaitoksessa. Näin ollen kunta ei voisi jatkossa myydä tai muutoin luovuttaa esimerkiksi kunnan taseyksikkönä tai kunnan liikelaitoksena toimivaa vesihuoltolaitosta, mutta ei myöskään esimerkiksi osakeyhtiömuotoisen vesihuoltolaitoksen osakeomistustaan tai osuuskuntamuotoisen vesihuoltolaitoksen osuuttaan. Myyntikielto koskisi myös kuntien omistusta monialayhtiöiden vesihuoltotoiminnoissa. Kielto ei koske kuntien tai kunnan ja kunnan omistaman laitoksen välisiä omistuksen siirtoja. Näiden salliminen katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi vesihuoltopalvelujen järjestämiseksi esimerkiksi kuntaliitostilanteessa. Näiden omistuksen siirtojen ei arvioida vaarantavan kunnille säädettävän myyntikiellon tavoitteita.

Pykälän 1 momentin edellytys kunnan omistuksen säilyttämisestä vesihuoltolaitoksissa ja tukkuvesihuoltolaitoksissa ei estäisi esimerkiksi kunnan taseyksikkönä toimivan vesihuoltolaitoksen yhtiöittämistä, kunhan kunta ei yhtiöittämisen yhteydessä luopuisi laitokseen kohdistuvasta omistuksestaan.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös, että kunta ei saisi myydä tai muutoin luovuttaa omistustaan vesihuolto-omaisuudesta muulle kuin toiselle kunnalle tai kunnan omistuksessa olevalle laitokselle. Vesihuolto-omaisuus määriteltäisiin vesihuoltolain määritelmiä koskevassa 3 §:n 12 kohdassa. Sen mukaan vesihuolto-omaisuudella tarkoitettaisiin vesi- tai tukkuvesihuoltolaitoksen käytössä olevaa talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoa sekä laitoksen käytössä olevia veden ottamiseen, käsittelyyn ja toimittamiseen sekä jäteveden vastaanottamiseen ja käsittelyyn välittömästi liittyviä rakennuksia, rakennelmia ja laitteita. Kunnan omistamaan vesihuolto-omaisuuteen kohdistuvalla myyntikiellolla estettäisiin sellaiset tilanteet, joissa vesihuoltolaitostoiminnan kokonaan ulkoistanut kunta voisi luopua omistuksessaan olevasta vesihuoltolaitoksen käyttämästä vesihuolto-omaisuudesta. Vesihuoltokenttä on kirjava, ja on olemassa esimerkkejä ratkaisuista, joissa kunta on säilyttänyt vesihuolto-omaisuuteen kohdistuvan omistuksensa, mutta ulkoistanut täysin vesihuollon operoinnin vesihuoltolaitokselle, joka ei ole aikaisemmin toiminut kyseisen kunnan alueella eikä ole kyseisen kunnan omistuksessa oleva laitos. Tarkoituksena on siten estää se, että kunta voisi myydä yksityiselle taholle omistamaansa vesihuolto-omaisuutta tilanteissa, joissa omaisuutta operoi tai vesihuoltolaitoksena toimii muu toimija. Sääntelyllä ei estettäisi kunnan omistaman vesihuolto-omaisuuden myyntiä toiselle kunnalle tai kokonaan kunnan omistuksessa olevalle vesihuoltolaitokselle.

Momentin sääntely ei vaikuttaisi sellaisiin vesihuoltolaitoksiin ja tukkuvesihuoltolaitoksiin, joissa ei ole ennen lain voimaan tuloa ollut kunnan omistusta. Näiden toimijoiden omaisuudenmyyntitilannetta koskisi kuitenkin 4 d §:ssä kunnalle säädettäväksi ehdotettu etuosto-oikeus.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kokonaan kunnan omistuksessa tai määräysvallassa olevalle vesihuoltolaitokselle ja tukkuvesihuoltolaitokselle kielto myydä tai muulla tavoin luovuttaa vesihuolto-omaisuuttaan. Jatkossa kokonaan kunnan omistuksessa tai määräysvallassa oleva vesihuoltolaitos tai tukkuvesihuoltolaitos ei saisi luovuttaa käyttämäänsä vesihuolto-omaisuutta kuin toiselle kunnan omistuksessa olevalle laitokselle tai kunnalle. Koska rajoitukset kohdistuisivat omistukseen ja sen säilyttämiseen, erilaisten operointipalvelujen hyödyntäminen olisi jatkossakin mahdollista.

Kokonaan kunnan omistuksessa olevalla vesi- tai tukkuvesihuoltolaitoksella tarkoitettaisiin laitosta, joka on kokonaan kunnan tai kuntien omistuksessa. Näin ollen kokonaan kunnan omistuksessa oleva laitos voi olla kunnan taseyksikkö, kunnan liikelaitos, kuntayhtymä, liikelaitoskuntayhtymä tai kuntayhtymän liikelaitos. Tällaisten laitosten osalta voidaan katsoa, että jo organisaatiomuoto takaa kunnan tai kuntien omistuksen. Kokonaan kunnan omistuksessa oleva laitos voisi näiden edellä kuvattujen kunnallisten organisaatiomuotojen lisäksi olla muu yhteisö, jonka kunta yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa omistaa kokonaan. Näin ollen esimerkiksi kunnan tai kuntien yhdessä kokonaan omistama osakeyhtiömuotoinen vesihuoltolaitos olisi momentissa tarkoitettu kokonaan kunnan omistuksessa oleva vesihuoltolaitos. Kunnan omistus voisi toteutua yhden kunnan omistuksella, mutta myös useamman kunnan yhteisomistuksella.

Kielto luopua vesihuolto-omaisuudesta koskisi paitsi kokonaan kunnan omistuksessa olevia vesihuolto- ja tukkuvesihuoltolaitoksia myös muita kunnan määräysvallassa olevia vesihuolto- ja tukkuvesihuoltolaitoksia. Vesihuoltolaitos tai tukkuvesihuoltolaitos olisi kunnan määräysvallassa silloin, kun kunnalla yksin tai yhdessä muiden kuntien kanssa on kirjanpitolain (1336/1997) 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettu määräysvalta vesihuoltolaitokseen. Kirjanpitolain 1 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan kirjanpitovelvollisella katsotaan olevan määräysvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa tai siihen verrattavassa ulkomaisessa yrityksessä, kun sillä on 1) enemmän kuin puolet kohdeyrityksen kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä ja tämä äänten enemmistö perustuu omistukseen, jäsenyyteen, yhtiöjärjestykseen, yhtiösopimukseen tai niihin verrattaviin sääntöihin taikka muuhun sopimukseen; 2) kirjanpitovelvollisella on oikeus nimittää tai erottaa enemmistö jäsenistä kohdeyrityksen hallituksessa tai siihen verrattavassa toimielimessä taikka toimielimessä, jolla on tämä oikeus, ja oikeus perustuu samoihin seikkoihin kuin 1 kohdassa tarkoitettu ääntenenemmistö; tai 3) kirjanpitovelvollinen muuten tosiasiallisesti käyttää määräysvaltaa kohdeyrityksessä. Kunnan määräysvallan toteutumista arvioidaan tarkastelemalla kunnan tai kuntien yhdessä käyttämää määräysvaltaa.

Vesihuolto-omaisuuden myyntikielto ei kuitenkaan koskisi vesihuoltokäytöstä poistuvaa tai poistettua omaisuutta. Tällaisesta omaisuudesta vesihuoltolaitos voisi luopua vapaasti. Ehdotetulla 2 momentin vesihuolto-omaisuuteen kohdistuvalla sääntelyllä ei myöskään puututtaisi ennen lain voimaan tuloa vallinneeseen tilanteeseen. Näin ollen sellainen kokonaan kunnan omistuksessa tai määräysvallassa olevan laitoksen käyttämä vesihuolto-omaisuus, joka lain voimaantullessa on yksityisessä omistuksessa, voisi säilyä jatkossakin yksityisessä omistuksessa, eikä laki asettaisi esteitä sen käytölle lain voimaantulon jälkeen. Tällaisen omistuksen myyntitilanteita koskisi kuitenkin kunnan etuosto-oikeus (4 d §).

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että kokonaan kunnan omistuksessa tai määräysvallassa oleva laitoksen uuden vesihuolto-omaisuuden tulisi olla laitoksen omistuksessa. Kokonaan kunnan omistuksessa tai määräysvallassa oleva vesihuoltolaitos tai tukkuvesihuoltolaitos ei siis saisi jatkossa ottaa käyttöön sellaista uutta vesihuolto-omaisuutta, joka ei ole laitoksen omistuksessa. Esimerkiksi leasing-järjestelyin toteutettavat pitkäaikaiseen vuokraukseen perustuvat ratkaisut eivät siten olisi lähtökohtaisesti mahdollisia, mutta sen sijaan sopimukseen perustuva vaiheittainen uuden vesihuolto-omaisuuden omistusoikeuden siirto tai ennalta sovitun määräajan kuluessa siirtyvä omistusoikeus olisivat mahdollisia järjestelyitä jatkossakin. Momentin sääntelyllä vahvistettaisiin vesihuollon julkisomisteisuuden säilymistä jatkossakin ja estettäisiin tilanteet, joissa yksityinen omistus tulee vesihuoltokentälle esimerkiksi uudelle asuinalueelle rakennetun yksityisomisteisen vesihuoltoinfrastruktuurin kautta.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että perustettavan vesihuoltolaitoksen ja tukkuvesihuoltolaitoksen tulisi olla kokonaan kunnan omistuksessa. Lisäksi lain voimaan tulon jälkeen olisi edelleen mahdollista perustaa asiakasomisteisia vesihuolto-osuuskuntia. Uuden vesi- ja tukkuvesihuoltolaitoksen sekä asiakasomisteisen vesihuolto-osuuskunnan perustamisajankohta määrittyisi sen perusteella, milloin yhteisö on kirjattu yritys- ja yhteisötietojärjestelmään.

Vesihuollon julkisomistuksen säilyttämisen näkökulmasta on tarpeen varmistaa, ettei jatkossa voisi perustaa sellaisia laitoksia, jotka ovat yksityisessä omistuksessa. Tällaisen sääntelyn tarvetta puoltaa veden välttämättömyyspalveluluonne, vesihuoltoon liittyvät huoltovarmuus- ja turvallisuusnäkökohdat sekä tarve ehkäistä yksityisten sijoittajien tulo vesihuoltosektorille. Vesi on meidän -kansalaisaloitteesta annetussa maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä (MmVM 11/2020 vp) todetaan, että asiakkaiden omistamien osuuskuntamuotoisten vesihuoltolaitosten malli on turvattava jatkossakin. Kuntaomisteisten laitosten lisäksi jatkossakin olisi pykälän 4 momentin mukaisesti mahdollista perustaa asiakasomisteisia vesihuolto-osuuskuntia. Osuuskuntamuotoisen toiminnan lähtökohtana on osuuskuntalain (421/2013) 1 luvun 7 §:ssä säädetyn mukaisesti sen jäsenten yhdenvertaisuus siten, että kaikilla osuuskunnan jäsenillä on yhtäläiset oikeudet. Asiakasomisteinen vesihuolto-osuuskunta määriteltäisiin vesihuoltolain 3 §:n 8 kohdassa. Asiakasomisteisella vesihuolto-osuuskunnalla tarkoitettaisiin osuuskuntamuotoista vesihuoltolaitosta, jonka asiakkaista yli puolet on vesihuolto-osuuskunnan jäseniä.

Ehdotetulla 4 momentilla ei puututtaisi ennen lain voimaan tuloa pääosin tai kokonaan yksityisessä omistuksessa toimineiden vesi- ja tukkuvesihuoltolaitosten toimintaan. Sen sijaan lain voimaan tulon jälkeen ei olisi enää mahdollista perustaa yksityisessä omistuksessa olevia laitoksia lukuun ottamatta asiakasomisteisia vesihuolto-osuuskuntia. Säännös ei estäisi sellaisen tukkuvesihuoltolaitoksen perustamista, jonka omistaa asiakasomisteinen vesihuolto-osuuskunta.

4 d §. Kunnan etuosto-oikeus. Pykälä olisi uusi ja siinä säädettäisiin kunnan etuosto-oikeudesta sen alueella myytyyn vesi- ja tukkuvesihuoltolaitokseen sekä vesihuolto-omaisuuteen. Ehdotetulla pykälällä täydennettäisiin 4 c §:n sääntelyä.

Pykälään ehdotetun sääntelyn tarkoituksena on varmistaa, että kunnalla on mahdollisuus puuttua kauppaan tilanteessa, jossa ennen lain voimaan tuloa perustettu yksityisomisteinen vesi- tai tukkuvesihuoltolaitos taikka vesihuolto-omaisuus olisi siirtymässä toiselle yksityiselle omistajalle. Kunnan olisi siis mahdollista etuosto-oikeuttaan käyttämällä lunastaa laitos tai omaisuus omistukseensa.

Ehdotetun 1 momentin mukaan kunnalla olisi etuosto-oikeus vesihuoltolaitokseen, tukkuvesihuoltolaitokseen ja vesihuolto-omaisuuteen, joka sijaitsee sen alueella. Kunnalla olisi etuosto-oikeus myös tilanteissa, joissa kaupan kohteena on vain osa laitoksesta tai omaisuudesta, eli esimerkiksi vain osa osakeyhtiömuotoisen laitoksen osakkeista tai vain pieni osa laitoksen vesihuoltoverkostosta. Kyse olisi kaupan osapuolten oikeusaseman kannalta kuntien etuostolakia (608/1977) vastaavasta menettelystä. Etuosto-oikeuttaan käyttämällä kunta tulisi kaupantekohetkellä luovutuskirjassa ilmoitetun ostajan sijaan omistajaksi kaupassa sovituilla ehdoilla.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös, että jos kauppaan sisältyy ehto, jota kunta ei ehdon luonteen vuoksi voisi kohtuudella täyttää, velvoite on muunnettava sen täyttä arvoa vastaavaksi rahasuoritukseksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi tilannetta, jossa kaupan ehtoihin sisältyy ehto siitä, että ostaja suorittaa osan kauppahinnasta työnä, eikä ole kohtuullista ajatella, että kunta tekisi tämän saman työn. Näissä tilanteissa ehdon voisi muuntaa rahamääräiseksi suoritukseksi. Sääntely vastaisi kuntien etuostolain 17 §:ssä säädettyä. Vastaavasti kuin kuntien etuostolain 2 §:n 1 momentissa on säädetty, momentissa säädettäisiin, että kunnan asema kolmanteen nähden olisi sama kuin ostajan.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin etuostoon liittyvästä etusijajärjestelystä. Lähtökohtana olisi, että tilanteessa, jossa kaupan kohteena oleva vesihuoltolaitos, tukkuvesihuoltolaitos tai vesihuolto-omaisuus sijaitsisi useamman kunnan alueella, etuosto-oikeus olisi sillä kunnalla, jonka alueella sijaitsee kaupan kohteena olevan laitoksen kotipaikka taikka vesihuolto-omaisuuden omistavan laitoksen kotipaikka. Tilanteessa, jos etusijalla oleva kunta ei käytä etuosto-oikeuttaan, vastaava oikeus olisi myös muilla kunnilla, joiden alueella kaupan kohteena oleva laitos huolehtii vesihuollosta. Näissä tilanteissa etusijajärjestys määräytyisi kunnan alueella olevien vesihuoltolaitoksen asiakkaiden määrän mukaisessa järjestyksessä, eli etusijalla olevan kunnan jälkeen etusija olisi sillä kunnalla, jonka alueella on eniten laitoksen asiakkaita ja niin edelleen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin etuostoon liittyvistä menettelyistä. Toisin kuin kuntien etuostolain mukaisessa menettelyssä, vesihuoltolaitoksen, tukkuvesihuoltolaitoksen tai vesihuolto-omaisuuden luovutuksessa ei ole kyse kiinteän omaisuuden luovutuksesta, vaikka kaupan kohteeseen saattaa myös sisältyä kiinteää omaisuutta. Näin ollen omaisuuden luovutus ei tapahdu maakaaren (540/1995) mukaisessa muodossa, eikä kauppaan liity julkivahvistuksen kaltaista julkivarmistusta, jota kautta kunta saisi tiedon mahdollisesta kaupasta. Tästä syystä pykälän 3 momentissa säädettäisiin myyjälle velvollisuus ilmoittaa kaupasta kunnalle viimeistään kuukauden kuluessa kaupantekohetkestä. Ilmoitusvelvollisuus olisi tarpeen, jotta kunta saisi tiedon tapahtuneesta kaupasta. Jos kaupan kohde sijaitsee useamman kunnan alueella, tulisi ilmoitus tehdä kaikille niille kunnille, joiden alueella kaupan kohde sijaitsee. Ilmoitukseen tulisi liittää tiedot kaupan kohteesta, ehdoista ja ostajasta. Lisäksi ilmoitukseen tulisi liittää suunnitelma siitä, miten ostaja varmistaa vesihuoltopalvelun jatkuvuuden. Nämä tiedot olisivat tarpeen, jotta kunnalla olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat arvioida tarvetta etuosto-oikeutensa käyttämiselle.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta arvioida tarvetta etuosto-oikeuden käyttämiselle ja tehdä oikeuden käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä päätös. Kunta arvioisi etuosto-oikeuden käyttämisen tarvetta vesihuollon järjestämisvastuunsa (vesihuoltolain 6 §) ja turvaamisvelvoitteensa (vesihuoltolain 9 b §) kannalta. Kunnan tulisi siten arvioida, miltä osin omistuksen siirto yksityiseltä omistajalta toiselta voisi vaarantaa kunnan alueella olevan vesihuoltopalvelun tarkoituksenmukaisen ja laitoksen huolehtimisvelvoitteen mukaisen toteutumisen. Kunnan tulisi tehdä päätös etuosto-oikeutensa käyttämisestä viipymättä, ja enintään kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen saamisesta. Jos kunta päättäisi olla käyttämättä etuosto-oikeuttaan, kunnan tulisi tehdä päätös siitä, ettei se käytä etuosto-oikeuttaan. Kunnan tekemä päätös olisi valituskelpoinen, ja siitä voisi valittaa siten kuin vesihuoltolain muutoksenhakua koskevassa 32 §:ssä säädetään. Kunnan tekemästä etuostopäätöksestä valitettaisiin siis kunnallisvalituksella hallinto-oikeuteen. Kunnan etuosto-oikeutta koskevan päätöksen tekisi kunnan 4 b §:n mukaisesti nimeämä kunnan vesihuoltotehtävistä vastaava kunnan viranomainen tai kunnan ylempi toimielin kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeuttaan käyttämällä. Jos kunta laiminlöisi velvollisuutensa tehdä etuosto-oikeuden käyttämisestä päätös, pykälässä tarkoitettu laitoksen tai vesihuolto-omaisuuden kauppa toteutuisi myyjän ja ostajan välisenä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin myös, että jos myyjä laiminlyö velvollisuutensa ilmoittaa kunnalle pykälässä tarkoitetusta kaupasta, etuosto-oikeuden käyttämiselle varattu aika alkaisi kulua kuuden kuukauden päästä kaupantekohetkestä. Tällaisessa tilanteessa kunnalle säädetty kolmen kuukauden määräaika etuosto-oikeutta koskevan päätöksen tekemiselle alkaisi kulua kuuden kuukauden päästä kaupantekohetkestä. Näin ollen tilanteessa, jossa myyjä laiminlyö ilmoitusvelvollisuutensa, kaupan lopullinen toteutuminen olisi kokonaisuudessaan yhdeksän kuukautta kaupantekohetkestä epävarmaa. On oletettavaa, että kunnan alueella sijaitsevan merkittävän kokoisen vesihuoltolaitoksen myyntiä ei olisi mahdollista toteuttaa ilman, että kunta saa tiedon kaupasta muutakin kautta, kuin vain myyjän ilmoituksella. On teoriassa mahdollista, että yksittäisiä pieniä vesihuolto-omaisuuden myyntejä voisi tapahtua niin, että kunta ei näistä saisi tietoa, mutta tämän ei arvioida vaarantavan sääntelyn taustalla olevaa tarkoitusta. Olisi tarpeen säätää etuosto-oikeuden käyttämiselle varatun ajan päättymisestä, jottei oikeustila kaupan toteutumisen osalta jäisi lopullisesti epäselväksi.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi, että myyjä ei voisi vedota sellaiseen kaupan ehtoon, jota hän ei ole ilmoittanut kunnalle, ja josta kunta ei päättäessään etuosto-oikeuden käyttämisestä muutoinkaan tiennyt. Sääntely vastaisi kuntien etuostolain 2 §:n 1 momentissa säädettyä.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin ostajalle ennen etuoston loppuunsaattamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta. Momentin sääntely edellyttäisi, että kunnan tulisi viipymättä korvata ostajalle tämän ennen etuoston loppuunsaattamista tekemät kauppaan perustuvat suoritukset mahdollisesta laiminlyönnistä aiheutuneita suorituksia lukuun ottamatta. Lisäksi kunta olisi velvollinen korvaamaan ostajalle myös kaupasta syntyneet tarpeelliset kustannukset. Korvausvelvollisuus olisi siten rajattu tarpeellisiin kustannuksiin, eikä ulottaisi kunnan korvausvelvollisuutta koskemaan kaikkia mahdollisia kaupasta syntyneitä kustannuksia.

4 e §. Omaisuuden myynnin rajoitukset vesihuolto-osuuskunnassa. Pykälässä säädettäisiin asiakasomisteisen vesihuolto-osuuskunnan toimintojen tai vesihuolto-omaisuuden myyntiin kohdistuvista rajoituksista. Lakiehdotuksen voimaan tulon jälkeen perustettu asiakasomisteinen vesihuolto-osuuskunta voisi myydä toimintonsa tai vesihuolto-omaisuuttaan ainoastaan kunnalle, kokonaan kunnan omistuksessa olevalle vesihuoltolaitokselle taikka toiselle asiakasomisteiselle vesihuolto-osuuskunnalle. Tässä pykälässä ehdotettua asiakasomisteisten vesihuolto-osuuskuntien toimintojen ja omaisuuden myynnin rajoitusta ei ehdoteta ulotettavan taannehtivasti nykyisiin yksityisiin vesihuoltotoimijoihin, vaan rajoitukset kohdistuisivat ainoastaan uusiin perustettaviin vesihuolto-osuuskuntiin. Etuosto-oikeutta koskevalla 4 d §:llä varmistettaisiin se, että kunta voi harkintansa mukaan puuttua nykyisin yksityisessä omistuksessa olevien laitosten omistuksen siirtoihin.

5 §. Vesihuollon alueellinen yleissuunnittelu. Pykälässä säädettäisiin vesihuollon alueellisesta yleissuunnittelusta, josta nykyisinkin on säädetty 5 §:n yhteydessä. Pykälään tehtävillä muutoksilla täsmennettäisiin vesihuollon alueellisen yleissuunnittelun sisältöä, ja voimassa olevan lain 5 §:ssä oleva sääntely vesihuollon kehittämisestä kunnassa poistettaisiin pykälästä. Vesihuollon kehittämisestä kunnassa säädettäisiin uudessa 5 a §:ssä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävästä ohjata vesihuollon alueellista yleissuunnittelua vesihuollon toimintavarmuuden, alueellisen yhteistyön ja rakenteellisen muutoksen kehittämiseksi. Tehtävä olisi uusi, sillä voimassa olevassa laissa ei ole säädetty alueellisen yleissuunnittelun ohjausta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen vastuulle. Säännöksellä säädettäisiin käytännössä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen jo nykyisin hoitama alueellisen yleissuunnittelun ohjaaminen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lakisääteiseksi tehtäväksi.

Alueellisen yleissuunnittelun yhtenä tavoitteena on kehittää vesihuollon alueellista yhteistyötä. Tässä erityisen keskeistä on vesihuoltolaitosten ja kuntien välisen yhteistyön kehittäminen. Vaikka elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella olisi alueellista yleissuunnittelua ohjaava tehtävä, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rooliin ei kuuluisi suunnitelman sisältöön puuttuminen sen enempää, kuin mitä suunnitteluprosessin yhteydessä yhteisesti päätetään.

Alueellisen yleissuunnittelun tavoitteena olisi vesihuollon toimintavarmuus, alueellinen yhteistyö ja rakenteellisen muutoksen edistäminen. Suunnittelun tarkempi toteuttamistapa jätettäisiin laissa määrittelemättä. Alueellinen yleissuunnittelu voi tapahtua monin toisistaan poikkeavin tavoin, sillä alueellisen yleissuunnittelun tarpeet ovat aluekohtaisia. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja kuntien lisäksi maakunnan liitto, alueen vesihuoltolaitokset sekä muut alueen keskeiset vesihuollon toimijat kuten kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja terveydensuojeluviranomainen voidaan tarpeen mukaan ottaa mukaan suunnitteluprosessiin.

Alueellisen yleissuunnittelun tavoittelemalla rakenteellisen muutoksen edistämisellä tarkoitettaisiin Kansallisen vesihuoltouudistuksen yhteydessä keskeiseksi tavoitteeksi tunnistettua tarvetta edistää muutosta kohti suurempia, vahvempia ja toimintavarmempia vesihuoltolaitoksia. Heikosti resursoitujen vesihuoltolaitosten suuri määrä on kenties suurin yksittäinen syy vesihuoltosektorin nykyisiin haasteisiin.

Pykälän 2 momentissa on säädetty kunnan velvollisuudesta osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Velvoite vastaa sisällöltään voimassa olevan vesihuoltolain 5 §:ään sisältyvää kunnan velvoitetta osallistua alueelliseen yleissuunnitteluun.

5 a §. Vesihuollon kehittäminen kunnassa. Uudessa 5 a §:ssä säädettäisiin vesihuollon kehittämisestä kunnassa. Pykälässä säädettäisiin kunnille uusi velvoite kunnan vesihuoltosuunnitelman laatimiseen, joka olisi keskeinen työkalu kunnan vesihuollon järjestämis- ja kehittämisvastuun toteuttamisessa ja seurannassa. Suunnitelman laatimisvelvoite olisi kunnille uusi, mutta voidaan nähdä sen täsmentävän kunnille jo nykyisin kuuluvaa kunnan kehittämisvastuuta vesihuollossa. Pitkällä aikavälillä kokonaisvaltaisen vesihuollon kehittämisen ja järjestämisen suunnitelma tehostaisi ja selkeyttäisi kunnan vesihuollon kehittämisvastuuta ja varmistaisi tarkoituksenmukaiset vesihuoltopalvelut kunnan asukkaille.

Kunnan vesihuoltosuunnitelma olisi keskeinen väline kunnan vesihuollon suunnittelun ja alueidenkäytön suunnittelun yhteensovittamisessa. Eri lakien mukaisen suunnittelun ei tulisi olla päällekkäistä, vaan vesihuollon suunnittelu tulee sovittaa muun suunnittelun kanssa yhteen. Tämä voitaisiin tehdä esimerkiksi niin, että kunnan vesihuoltosuunnitelmassa osoitetut strategiset ratkaisut vesihuollon järjestämisessä edistävät tarkoituksenmukaisten vesihuoltoratkaisujen suunnittelua kuntakaavoituksessa. Suunnitelmalla pyritään myös edistämään sekä vesihuollon alueellista yhteistyötä että vesihuoltolaitosten välistä yhteistyötä.

Suunnitelma palvelisi koko kunnan alueen vesihuollon kokonaisvaltaista kehittämissuunnittelua ja järjestämistä, ja se ohjaisi laitosten oman toiminnan ja omaisuudenhallinnan suunnittelua ja omaisuudenhallintasuunnitelman laatimista. Sen vuoksi on tärkeää, että suunnitteluprosessiin osallistuvat kaikki alueen vesihuoltolaitokset, myös vesihuolto-osuuskunnat. Kunnan vesihuoltosuunnittelu osaltaan edesauttaa rakennemuutosta ja voi toimia neuvottelupohjana tai tausta-aineistona esimerkiksi vesihuolto-osuuskuntien yhdistymisissä, sekä alueellisen suunnittelun käynnistämisessä. Vesihuoltosuunnitelmassa tunnistetaan ennakoivasti esimerkiksi muuttotappion tai ilmastonmuutoksen aiheuttamia haasteita ja varmistetaan, että kaikilla kunnan alueella toimivilla vesihuoltolaitoksilla on edellytykset toimia.

Ehdotetun 1 momentin sisältö vastaisi pääosin nykyistä 5 §:n 1 momenttia kuitenkin siten, että nykyiseen 1 momenttiin sisältyvä kunnan velvollisuus osallistua alueelliseen yleissuunnitteluun sisältyisi ehdotetun lain 5 §:ään. Ehdotetun 1 momentin mukaisesti kunnan on kehitettävä vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten, tukkuvesihuoltolaitosten sekä muiden kuntien ja muiden keskeisten tahojen kanssa. Momentissa mainittaisiin voimassa olevan 5 §:n 1 momentin mukaisten yhteistyötahojen lisäksi uutena lisäyksenä muut keskeiset tahot. Kehittämistehtävän toteuttamiseksi tarkoituksenmukaiset yhteistyötahot eivät aina rajoitu vesihuoltolaitoksiin, tukkuvesihuoltolaitoksiin tai muihin kuntiin, vaan tapauskohtaisesti voi olla tarpeen osallistaa myös muita tahoja kuten esimerkiksi pelastuslaitos, hyvinvointialue tai pieniä vesihuoltotoimijoita, jotka eivät ole lain määritelmän mukaisia vesihuoltolaitoksia.

Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin uudesta kunnan velvoitteesta laatia kunnan vesihuoltosuunnitelma 1 momentissa tarkoitettujen tahojen kanssa. Kunnan tulisi hyväksyä suunnitelma ja pitää sen ajan tasalla. Momentti velvoittaisi ensinnäkin kunnan vesihuoltosuunnitelman laatimiseen, ja se tulisi tehdä yhteistyössä 1 momentissa tarkoitettujen tahojen kanssa. Toisekseen momentti asettaisi kunnalle velvoitteen suunnitelman hyväksymiselle. Lisäksi vesihuoltosuunnitelma tulisi pitää ajan tasalla. Laissa ei otettaisi kantaa siihen, miten suunnitelma tulisi kunnassa hyväksyä, tai kuinka usein sitä on tarpeen päivittää, sillä vesihuollon kehittämistarpeet vaihtelevat merkittävästi kuntakohtaisesti. Näin esimerkiksi vesihuollon alueellisessa yleissuunnittelussa, alueidenkäytön suunnittelussa ja yhdyskuntakehityksessä tapahtuvat muutokset voisivat johtaa siihen, että vesihuoltosuunnitelmaa tulisi tarkastella uudelleen. Kunnan vesihuollon kannalta yksittäiset, vähämerkityksiset muutokset edellä kuvatuissa seikoissa eivät kuitenkaan toisi kunnalle velvoitetta vesihuoltosuunnitelman päivittämiseen, vaan suunnitelman ajantasaisuutta tulisi arvioida kokonaisvaltaisesti.

Ehdotetun 2 momentin mukaisesti vesihuoltosuunnitelma voitaisiin laatia yhtäaikaisesti ja yhteistyössä usean kunnan alueelle. Tällöin kunkin kunnan tulisi kuitenkin huolehtia omalta osaltaan vesihuoltosuunnitelman hyväksymisestä.

Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin kunnan vesihuoltosuunnitelman yhteensovittamisesta muiden suunnitteluvelvoitteiden kanssa. Suunnitelmassa tulisi ensinnäkin ottaa huomioon vesihuoltolain 5 §:ssä tarkoitettu vesihuollon alueellinen yleissuunnittelu. Suunnitelma tulisi lisäksi sovittaa yhteen alueidenkäytön suunnittelun ja toteutuneen yhdyskuntakehityksen kanssa.

Pykälän 4 momentissa säädetään kunnan velvollisuudesta varata valvontaviranomaisille mahdollisuus antaa lausunto kunnan vesihuoltosuunnitelmasta ennen suunnitelman hyväksymistä. Valvontaviranomaisista etenkin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella voisi olla suunnitelmasta lausuttavaa siitä, onko suunnittelussa olleet mukana tarpeelliset tahot ja täyttääkö se lain asettamat sisältövaatimukset, mutta myös kunnan omille valvontaviranomaisille tulisi varata oikeus antaa lausuntonsa asiasta. Momentissa säädettäisiin myös siitä, että kunnan vesihuoltosuunnitelma tulisi julkaista yleisessä tietoverkossa. Tällä tarkoitetaan asiakirjan julkaisua esimerkiksi kunnan internetsivuilla. Suunnitelman mahdollisesti sisältämiä turvallisuuskriittisiä tai salassa pidettäviä tietoja ei kuitenkaan julkaista.

Pykälän 5 momentti sisältäisi valtioneuvoston asetuksenantovaltuuden tarkempien säännösten antamiseksi kunnan vesihuoltosuunnitelman sisällöstä.

6 §. Vesihuollon järjestäminen. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos, jolla ei ole oikeusvaikutuksia. Pykälän nykyinen 2 momentti jaettaisiin kahteen osaan 2 ja 3 momentiksi siten, että 2 momentissa säädettäisiin kunnan toimenpiteistä vesihuoltolaitoksen perustamiseksi tai toiminta-alueen hyväksymiseksi ja 3 momentissa muista toimenpiteistä, joihin kunta voi järjestämisvelvollisuutensa täyttämiseksi ryhtyä. Nykyinen 3 momentti kunnan velvollisuudesta kuulla alueen kiinteistön omistajia ja haltijoita ennen vesihuollon järjestämistoimenpiteisiin ryhtymistä poistettaisiin. Hallintolain 34 §:ssä säädetään asianosaisen kuulemisesta, eikä erillinen yleislain kanssa päällekkäinen kuulemisvelvoite ole tarpeen.

Voimassa olevan pykälän 2 momentin mukaisia kunnan vesihuollon järjestämisvelvollisuuden lähtökohtia ei tavoitella muutettavan. Momentin perustelut vastaavat siten hallituksen esityksen 85/2000 vp perusteluita. Kunnan järjestämisvelvollisuus syntyisi jatkossakin silloin, kun suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat.

Ehdotetun 2 momentin tulkinnassa on huomioitava vesihuoltolaitoksen määritelmän muutos. Vesihuoltolaitokselta ei enää jatkossa määritelmän mukaisesti edellytettäisi toiminta-aluetta. Koska vesihuoltolaitos voisi jatkossa toimia myös ilman toiminta-aluetta, kunta voisi täyttää 2 momentissa tarkoitetun järjestämisvelvollisuutensa siten, että se perustaa alueelle vesihuoltolaitoksen, mutta jättää sille toiminta-alueen hyväksymättä. Tämä voisi olla tarkoituksenmukaista poikkeuksellisissa tilanteissa, joissa järjestämisvelvollisuus koskettaa vain pientä joukkoa kiinteistöjä ja alueella on myös muuta asutusta tai asutukseen rinnastettavaa käyttöä, joiden osalta liittäminen toteutuu molemminpuolisen vapaaehtoisuuden pohjalta.

Toiminta-alueen hyväksyminen olisi kuitenkin edelleen kunnan 6 §:n mukaisen vesihuollon järjestämisvelvollisuuden täyttämisen pääasiallinen toteuttamiskeino. Muita tapoja järjestämisvelvollisuuden täyttämiseksi rajoittaisi edelleen vesihuoltolaitosten toiminta-alueisiin sisällytettäviä alueita koskeva 7 §:n 1 momentti, jonka edellytykset täyttävillä alueilla järjestämisvelvollisuus olisi aina toteutettava hyväksymällä alue toiminta-alueeksi. Muissa tilanteissa kunnalle jäisi harkintavaltaa järjestämisvelvollisuuden toteuttamistavan valinnassa.

Pykälän uudessa 3 momentissa todettaisiin, että mikäli vesihuoltolaitoksen perustaminen tai sen toiminta-alueen laajentaminen ei ole tarkoituksenmukaista tai taloudellisesti mahdollista, kunta voisi huolehtia siitä, että ryhdytään muihin toimenpiteisiin talousveden saatavuuden tai jäteveden poisjohtamisen turvaamiseksi. Näihin 3 momentin mukaisiin muihin toimenpiteisiin ei voitaisi ryhtyä silloin, kun kohteena oleva alue on sellaista, jolle tulee 7 §:n mukaisesti hyväksyä toiminta-alue.

Kunta voisi 3 momentin edellytysten täyttyessä ja niin halutessaan vaihtoehtona toiminta-alueen laajentamiselle tai vesihuoltolaitoksen perustamiselle edesauttaa sellaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä, joiden avulla turvattaisiin muiden kiinteistökohtaisiin tai usean kiinteistön yhteisiin ratkaisuihin perustuvien vesihuollon palvelujen saatavuus. Palvelu voisi olla esimerkiksi talousveden toimittaminen kiinteistölle muutoin kuin verkostossa, umpisäiliön rakentaminen, jätevesikuljetuksen järjestäminen umpisäiliöistä tai läheisten kiinteistöjen liittäminen kunnan koulun tai vastaavan laitoksen jätevesijärjestelmään.

7 §. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueisiin sisällytettävät alueet. Pykälä ja sen otsikko muutettaisiin kokonaan. Otsikko muutettaisiin vastaamaan paremmin pykälän sisältöä.

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueisiin sisällytettäviä alueita koskevan pykälän 1 momenttiin ei esitettäisi muutosta, vaan toiminta-alueiden tulisi voimassa olevan lain mukaisesti kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen talousvesi- tai jätevesiviemäriverkostoon on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi.

Pykälään lisättäisiin kuitenkin uusi 2 momentti, jolla tarkennettaisiin voimassa olevaa sääntelyä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että määritettäessä 1 momentissa tarkoitettuja vesihuoltolaitosten toiminta-alueisiin sisällytettäviä alueita kunnan tulisi arvioida kiinteistöjen vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisen tarve etenkin alueidenkäyttölaissa (752/2023) tarkoitetuilla asemakaava-alueilla, taajamissa sekä pohjavesialueilla, joista säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetussa laissa (1299/2004) . Lisäksi momentissa säädettäisiin, että yhdyskuntajätevesidirektiivin ((EU) 2024/3019) 3 artiklassa tarkoitetut taajamat tulisi aina sisällyttää vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen jätevesien viemäröinnin osalta. Sisällytettäviä alueita määriteltäessä arvioidaan verkostoalueen toiminnallinen kokonaisuus, eikä yksittäisiä kiinteistöjä ole tarkoitus rajata pois esimerkiksi subjektiivisin perustein.

Uuden 2 momentin tarkoitus on selkeyttää toiminta-alueiden määrittämistä, eikä sillä muutettaisi nykyistä lähtökohtaa, jonka mukaan vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden tulee kattaa ne alueet, joilla se on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Uudessa momentissa säädettäisiin nykyistä tarkemmin niistä alueista, joiden osalta kiinteistöjen liittämisen tarve olisi erityisen tärkeää arvioida. Pykälän 2 momentissa mainitut alueet eivät olisi tyhjentävä listaus toiminta-aluemäärityksessä huomioon otettavista alueista, vaan edelleen tulisi tapauskohtaisesti huomioida esimerkiksi ranta-alueiden kiinteistökohtaisista vesihuoltojärjestelmistä aiheutuva kuormitus pintavesistöihin, joka voi olla peruste vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämiselle. Lisäksi toiminta-alue voi olla tarpeen esimerkiksi tilanteissa, joissa kiinteistökohtaiset jätevesijärjestelmät vaikeuttavat toisten kiinteistöjen vedenottoa. Näin ollen toiminta-alueen tarve ratkaistaisiin edelleen nykyiseen tapaan vesihuoltopalvelun tarpeen perusteella. Uutta 2 momenttia ei tulisi tulkita myöskään siten, että kaikki siinä tarkoitetut alueet olisi aina sisällytettävä toiminta-alueeseen. Kyse on siitä, että momentissa luetelluilla alueilla on usein 1 momentin tarkoittama vesihuoltopalvelun tarve, jonka vuoksi niiden sisällyttäminen toiminta-alueeseen voi olla perusteltua. Jos kunta ei kuitenkaan pidä tätä tarpeellisena, asia on mainittava ja perusteltava toiminta-aluepäätöksessä.

Asemakaavoituksella suunnitellaan usein siinä määrin tiivistä yhdyskuntakehitystä, että asemakaava-alueiden sisällyttämistä toiminta-alueisiin kaavan toteutumisen mukaisesti voitaisiin edelleen pitää pääsääntöisesti tarpeellisena. Asemakaavoituksella olisi myös huomattava merkitys arvioitaessa 1 momentissa tarkoitettua suunniteltua yhdyskuntakehitystä.

Taajamat tulisi 2 momentissa säädetyn mukaan huomioida toiminta-alueiden määrityksessä. Toiminta-alue on perustelluista syistä mahdollista vahvistaa myös taajaman ulkopuoliselle alueelle, mikäli alueen liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon on välttämätöntä, ottaen huomioon vesihuoltolaitoksen tekniset ja taloudelliset toimintaedellytykset.

Pohjavesialueiden huomiointi olisi tarpeen hyväksyttäessä toiminta-alueeseen viemäriverkostoon liitettäviä alueita. Tarkoituksena on korostaa viemäriverkoston rakentamisen tarvetta tilanteessa, jossa taajaan asutuilla alueilla kiinteistökohtaisista jätevesijärjestelmistä aiheutuva kuormitus voisi aiheuttaa riskin luokitelluille pohjavesialueille.

Yhdyskuntajätevesidirektiivin 3 artiklassa tarkoitetut taajamat tulisi aina sisällyttää toiminta-alueeseen viemäriverkoston osalta. Taajama on määritelty direktiivin 2 artiklan 4 kohdassa ja direktiivin 3 artiklassa säädetään viemäröinti- ja liittämisvelvoitteesta taajama-alueilla. Taajamalla tarkoitetaan direktiivin mukaan aluetta, jossa on niin tiheä asutus joko yhdessä yritystoiminnan kanssa tai ilman sitä, että jätevedet on viemäröitävä ja johdettava yhteen tai useampaan yhdyskuntajätevedenpuhdistamoon ja/tai yhteen tai useampaan purkupaikkaan. Direktiivin 3 artiklan mukaisesti viemäröinti tulee rakentaa taajamiin, joiden asukasvastineluku on yli 1 000 vuoteen 2035 mennessä. Direktiivissä ei ole säädetty taajamaan asutustiheydestä, mutta direktiivin resitaalissa 6 kuvataan, että taajamia rajatessa olisi otettava huomioon ohjeellinen viiteraja-arvo 10–25 avl hehtaaria kohden, jonka ylittyessä tietyn alueen asutus, mahdollisesti yhdessä yritystoiminnan kanssa, katsotaan riittävän tiheäksi.

Alueen määrittely tulisi tehdä edellä kuvatuilla perusteluilla, eikä aluerajauksella rajata pois kiinteistöjä omistajan tai haltijan subjektiivisen liittämishalukkuuden perusteella. Omistajanvaihdoksen yhteydessä toiminta-alueen ulkopuolelle sulkeminen voi aiheuttaa epäyhdenvertaisen tilanteen alueella. Kiinteistökohtaisista vapautuksista liittämisvelvollisuudesta säädetään 11 §:ssä.

8 §. Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksyminen. Toiminta-alueen hyväksymistä koskevaan 8 §:ään tehtäisiin muutoksia ja lisäyksiä, jonka lisäksi osa nykyisen pykälän sisällöstä siirrettäisiin uuteen 8 a §:ään. Jatkossa 8 §:ssä säädettäisiin toiminta-alueen hyväksymismenettelystä yleisemmin, kun taas uudessa 8 a §:ssä säädettäisiin tarkemmin toiminta-alueen hyväksymispäätöksen sisällöstä ja toiminta-alueen hyväksymisen edellytyksistä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta hyväksyä alueelleen toimiville vesihuoltolaitoksille toiminta-alue, tai tehdä päätös siitä, että laitokselle ei ole tarpeen hyväksyä toiminta-aluetta. Toiminta-alueen tarpeen arvioiminen on jokaisen kunnan alueella toimivan vesihuoltolaitoksen kohdalla keskeistä siksi, että toiminta-aluepäätöksen nojalla kunta siirtäisi vesihuoltolaitokselle julkisen hallintotehtävän. Vesihuoltolaitosten asemaa perustuslain 124 §:n kannalta on tarkasteltu tämän esityksen säätämisjärjestysosiossa (12.8).

Pykälän 1 momentin sääntely koskisi ensinnäkin tilanteita, joissa kunnan alueelle perustetaan uusi vesihuoltolaitos tai alueella toimivan pienen vesilaitoksen toiminta laajenee siten, että se täyttää vesihuoltolaitoksen määritelmän. Lisäksi momentti tulisi sovellettavaksi niihin vesihuoltolaitoksiin, joilla ei nykyisellään ole toiminta-aluetta, mutta jotka vesihuoltolaitoksen määritelmämuutoksen myötä siirtyvät lain soveltamisalaan. Vesihuoltolaitoksen määritelmän täyttävien laitosten arvioidaan usein olevan sellaisia, että niille tulisi hyväksyä toiminta-alue vesihuoltolain 6 ja 7 §:n perusteella. Nykytilan yhdeksi ongelmaksi on tunnistettu se, että kaikilla merkittävilläkään vesihuollosta huolehtivilla laitoksilla ei ole toiminta-aluetta, ja vastaavasti toiminta-alueita on usein hyväksytty tarpeettomankin pienille laitoksille.

Toiminta-alueen tarve tulee aina ratkaista valituskelpoisella päätöksellä. Mikäli toiminta-alueen hyväksyminen vesihuoltolaitokselle ei olisi tarpeen ehdotetun 6 ja 7 §:n perusteella, kunta voisi myös päättää, että vesihuoltolaitokselle ei hyväksytä toiminta-aluetta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että kunta voisi hyväksyä toiminta-alueen laitokselle, joka on kunnan taseyksikössä, kunnan liikelaitos, kuntayhtymä, liikelaitoskuntayhtymä, kuntayhtymän liikelaitos taikka rekisteröity yritys tai yhteisö. Osa nykyisin toimivista vesihuoltolaitoksista toimii esimerkiksi vesiosuuskunta tai vesiyhtymä -nimellä, mutta niitä ei ole rekisteröity. Yritysten ja yhteisöjen rekisteröimisestä säädetään kaupparekisterilaissa (564/2023) . Osuuskuntalain (421/2013) mukaan osuuskunta on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen kuukauden kuluessa perustamissopimuksen allekirjoittamisesta tai osuuskunnan perustaminen raukeaa. Käytännössä nämä rekisteröimättömät vesihuoltolaitokset eivät ole itsenäisiä, perustajistaan erillisiä oikeushenkilöitä, vaan niiden perustajina olevat luonnolliset henkilöt ovat henkilökohtaisesti vastuussa laitoksen toiminnasta. Tämä ei ole laitoksen asiakkaiden tai sen perustajien oikeusturvan näkökulmasta tarkoituksenmukainen tilanne, ja uudella 2 momentilla pyritään puuttumaan tähän tilanteeseen. Niissä tilanteissa, joissa kunnan alueella toimii vesihuoltolaitos, jolle on hyväksytty toiminta-alue, mutta joka ei ole rekisteröity yritys tai yhteisö, kunnan tulee toiminta-alueen tarkistamisen yhteydessä asettaa toiminta-alueen hyväksymisen edellytykseksi sen, että laitoksen tulee rekisteröityä.

Pykälän 3 momentti vastaisi sisällöltään ja perusteluiltaan nykyistä vesihuoltolain 8 §:n 1 momenttia kuitenkin siten, että voimassa olevassa laissa oleva vesihuollosta huolehtimiseen soveltuva laitos korvattaisiin vesihuoltolaitoksella. Muutos tehtäisiin vesihuoltolaitoksen määritelmän muutoksen vuoksi. Jatkossa toiminta-aluetta ei siis pääsääntöisesti voisi hyväksyä sellaiselle toimijalle, joka on niin pieni, että se ei täytä vesihuoltolaitoksen määritelmää. Siirtymäsäännöksissä on huomioitu poikkeus tähän pääsääntöön niiden pienten laitosten osalta, joilla on nykyisin toiminta-alue. Lisäksi 3 momentin tiedottamiskäytäntöjä selkeytettäisiin muuttamalla nykyistä velvollisuutta varata valvontaviranomaisille mahdollisuus antaa lausunto velvollisuudella pyytää valvontaviranomaisilta lausunto. Jatkossa kiinteistön omistajien ja haltijoiden kuuleminen määräytyisi hallintolain asianosaisen kuulemista koskevan 34 §:n mukaisesti. Momentissa säädettäisiin myös siitä, että toiminta-aluepäätöksestä on tiedotettava julkisella kuulutuksella. Julkisesta kuulutuksesta säädetään hallintolain 62 a §:ssä.

Pykälän uudessa 4 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta tarkistaa toiminta-alueen ajantasaisuus tarvittaessa, kuitenkin vähintään 10 vuoden välein. Toiminta-alueen tarkistamista koskeva asia ratkaistaisiin valituskelpoisella päätöksellä. Tarve toiminta-alueen ajantasaisuuden arvioinnille voi syntyä esimerkiksi silloin, kun toiminta-alueen ulkopuolella tapahtuu yhdyskuntakehitystä, joka edellyttää toiminta-alueen laajentamista. Toisaalta myös erilaiset muutokset olosuhteissa, kuten vesihuollon palveluntarpeen väheneminen, voivat synnyttää tarpeen arvioida toiminta-alueen ajantasaisuutta uudelleen. Olennaista olisi tarkastella paitsi toiminta-alueen laajuuden asianmukaisuus myös se, että toiminta-alue edelleen täyttää sille 8 a §:ssä säädetyt edellytykset. Toiminta-alueen säännönmukainen uudelleentarkastelu ei tarkoita sitä, että kunnan täytyisi tehdä 10 vuoden välein uusi toiminta-aluepäätös koko laajuudessaan. Jos kunta arvioisi vesihuollon liittämistarpeen muuttumattomaksi, kunta voisi tehdä päätöksen, jossa todetaan, että toiminta-alueen edellytykset ovat pysyneet muuttumattomina. Tilanteessa, jossa toiminta-alueen tarkistaminen johtaisi toiminta-alueen supistamiseen tai lakkauttamiseen, tulisi huomioida 8 b §:ssä säädetyt edellytykset. Toiminta-alueen ajantasaisuuden tarkistamisvelvoite kohdistuisi kunnan hyväksymiin toiminta-alueisiin. Uudelleentarkasteluvelvoite 10 vuoden välein ei siten koskisi tilanteita, joissa vesihuoltolaitokselle olisi tehty pykälän 1 momentin mukainen päätös, jonka mukaan laitokselle ei ole tarpeen hyväksyä toiminta-aluetta.

8 a §. Toiminta-alueen hyväksymisen edellytykset ja päätöksen sisältö. Pykälä olisi uusi, ja siinä säädettäisiin tarkemmin toiminta-alueen hyväksymisen edellytyksistä ja toiminta-aluepäätöksen sisällöstä. Ehdotetun 1 momentin mukaan toiminta-alueen hyväksymisen edellytyksenä on, että vesihuoltolaitosten toiminta-alueisiin sisällytettäviä alueita koskevassa 7 §:ssä tarkoitetut alueet on toiminta-aluerajauksen arvioinnissa otettu huomioon, vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti, vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi ja että toiminta-aluepäätöksellä voidaan toteuttaa kunnan vesihuoltosuunnitelman tavoitteita.

Momentin 1 kohdassa edellytettäisiin, että lain 7 §:ssä määritetyt alueet on otettu huomioon. Jos kunnan alueella toimii useita vesihuoltolaitoksia, kunta voisi käyttää harkintavaltaa sen suhteen miltä osin 7 §:ssä tarkoitetut alueet sisällytetään toiminta-alueisiin ja minkä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueisiin näitä sisällytetään. Toiminta-aluepäätökset tehdään laitoskohtaisesti.

Pykälän 1 momentin 2 ja 3 kohdan mukaisesti toiminta-alueen hyväksymisen edellytyksenä olisi, että vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti, ja että vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi. Ehdotetut 2 ja 3 kohta vastaisivat sisällöllisesti voimassa olevan vesihuoltolain 8 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohtaa kuitenkin sillä erotuksella, että ehdotetun momentin mukaisesti kyseisten edellytysten täyttymisen tulisi käydä ilmi päätöksestä.

Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan hyväksymisen edellytyksenä olisi myös se, että toiminta-aluepäätöksellä voidaan toteuttaa 5 a §:ssä tarkoitetun kunnan vesihuoltosuunnitelman tavoitteita. Muutoksella korostettaisiin vesihuollon järjestämisen suunnitelmallisuutta ja toiminta-aluepäätöksen yhteyttä kunnan vesihuoltosuunnitelmaan. Toiminta-aluepäätöksen yhteydessä tulisi varmistaa, että kunnan vesihuoltosuunnitelmassa tunnistetut vesihuoltolaitosten toiminta-alueisiin sisällytettävät alueet sisällytetään jonkin kunnan alueella toimivan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 1 momentissa kuvattujen edellytysten täyttymisen tulisi käydä ilmi toiminta-aluepäätöksestä. Toiminta-aluepäätöksestä tulisi siten käydä ilmi että 1 momentin 1–4 kohdassa luetellut seikat täyttyvät. Mikäli näin ei ole, ei toiminta-aluetta voisi sellaisenaan hyväksyä.

Pykälän 3 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan vesihuoltolain 8 §:n 3 momenttia. Toiminta-alue on kartalla tehtävä aluerajaus, josta ei ole tunnistettavissa kriittisen infrastruktuurin kuten verkoston sijaintia. Toiminta-aluerajauksen tulisi noudattaa esimerkiksi kiinteistöjen rajoja, jolloin vesihuoltoinfrastruktuurin sijaintia ei ole mahdollista toiminta-aluerajauksen perusteella välillisesti päätellä. Toiminta-alueella voi olla joko talousvesiverkostoon liitettäviä kiinteistöjä, jätevesiviemäriverkostoon liitettäviä kiinteistöjä tai molempia. Toiminta-aluerajaus sisältää tiedon siitä, mitkä kiinteistöt ovat talousvesi- tai jätevesiviemäriverkoston piirissä ja mikäli verkostoja ei ole vielä rakennettu, mikä on arvioitu verkostojen rakentamisaikataulu. Verkoston rakentamisaikataulu on usein sidoksissa kaavan toteutumiseen. Toiminta-alueen rajaus kuvataan toiminta-aluepäätöksessä, ja mahdolliset kehittämistarvealueet kuvataan kunnan vesihuoltosuunnitelmassa.

Pykälän 4 momentti vastaisi osittain voimassa olevaa vesihuoltolain 8 §:n 4 momenttia. Säännöstä muutettaisiin kuitenkin siten, että toiminta-alueella sijaitsevia taajamia ei enää tarvitsisi esittää toiminta-aluekartalla. Taajamien esittäminen ei olisi enää tarpeen, sillä liittämisvelvollisuus olisi sama sekä taajamassa että sen ulkopuolella, eikä tieto olisi näin ollen enää kiinteistönomistajille ja -haltijoille tarpeellinen. Momentissa säädettäisiin myös siitä, että toiminta-aluekartalla ei tule esittää vedenottamo- tai verkostotietoa, sillä ne ovat turvallisuuskriittisiä tietoja, joiden esittäminen toiminta-aluekartalla ei ole tarpeen. Lisäksi edellytettäisiin, että kunnan on toimitettava toiminta-aluetiedot ilman aiheetonta viivästystä Suomen ympäristökeskukselle koneluettavana paikkatietona. Toiminta-aluetieto sisältää kartan ja ominaisuustiedot, kuten vahvistamispäivämäärän ja palvelun tyypin. Suomen ympäristökeskus huolehtisi siitä, että toiminta-aluekartat julkaistaan yleisessä tietoverkossa. Tämä toteutetaan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän toiminta-aluejärjestelmän kautta. Muutoksen tavoitteena on parantaa toiminta-aluetietojen laatua ja saatavuutta viranomaisten ja kansalaisten käyttöön. Vaatimus paikkatietomuodosta parantaa tiedon käytettävyyttä valvontaan ja seurantaan sekä saattaa kansalaiset yhdenvertaisempaan asemaan eri puolella Suomea yhtäläisen tiedon saatavuuden avulla. Paikkatietomuodossa olevaa toiminta-aluetietoa voidaan yhdistää esimerkiksi pohjavesialuetietoon tai yhdyskuntajätevesidirektiivin taajamatietoon, mikä helpottaa myös muun lainsäädännön valvontaa. Toiminta-aluetiedon laatu ja saatavuus paranevat, sillä aluetiedon tallennustapa yhdenmukaistetaan ja tieto on helposti saatavilla tietoverkossa. Toiminta-aluekarttojen toimittaminen Suomen ympäristökeskukselle ei aiheuta merkittävästi lisää työtä kunnalle ja ehdotettu menettely myös poistaisi kunnan velvollisuuden ylläpitää karttatietoa omilla verkkosivuillaan.

Laissa julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (906/2019) tarkoitetaan koneluettavalla muodolla tiedostomuotoa, jonka rakenne mahdollistaa sen, että ohjelmistot pystyvät helposti yksilöimään, tunnistamaan ja poimimaan sitä tietoaineistoja, yksittäisiä tietoja sekä niiden rakenteita. Koneluettavaan muotoon kuuluu, että tietoaineisto on esitetty tavalla, joka on vakioitu siten, että se noudattaa tiedostomuodoltaan jotain alan standardia tai alalla muuten vakiintuneita vaatimuksia. Suomen ympäristökeskukselle toimitettavien koneluettavien paikkatietojen vaatimuksista ja toimittamistavoista laadittaisiin ohjeistus.

8 b §. Toiminta-alueen supistaminen ja lakkauttaminen. Uudessa 8 b §:ssä säädettäisiin toiminta-alueen supistamisesta ja lakkauttamisesta. Kunnan hyväksymän toiminta-alueen supistamista ja kokonaan lakkauttamista koskevan sääntelyn tarpeen taustalla on vallitseva yhteiskuntakehitys. Vakituisen asutuksen harventuessa erityisesti taajamien ulkopuolisilla alueilla myös keskitetyn vesihuollon tarve näillä alueilla vähenee, ja edellytykset sen tarjoamiselle heikkenevät siten, että vesihuoltolaitos ei välttämättä kykene enää huolehtimaan vesihuollosta 9 §:ssä säädetyn huolehtimisvelvoitteensa mukaisesti. Näissä tilanteissa toiminta-alueen hyväksymisen edellytykset siitä, että toiminta-alueen tulee olla sellainen, että vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti ja siten, että vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi eivät välttämättä enää täyty. Näissä tilanteissa voi olla tarvetta supistaa vesihuoltolaitoksen toiminta-aluetta tai jopa kokonaan lakkauttaa aiemmin hyväksytty vesihuoltolaitoksen toiminta-alue. Voimassa olevan lain mukainen toiminta-alueen supistaminen on oikeuskäytännössä osoittautunut hyvin haastavaksi, ja esitetyillä muutoksilla pyritään selkeyttämään sekä tietyiltä osin helpottamaan toiminta-alueen supistamista ja lakkauttamista.

Säännöksen 1 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joilla toiminta-aluetta voitaisiin supistaa tai kokonaan lakkauttaa. Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan toiminta-aluetta voitaisiin supistaa tai toiminta-alue voitaisiin kokonaisuudessaan lakkauttaa, jos poistettavan alueen vesihuoltotarpeet ovat muuttuneet niin, että vesihuoltolaitoksen toimintaedellytykset sillä ovat olennaisesti heikentyneet. Edellytyksenä toiminta-alueen supistamiselle tai lakkauttamiselle olisi siis toiminta-alueen hyväksymisen jälkeen tapahtunut olennainen muutos vesihuollon palvelun tarpeessa. Ehdotetun 2 kohdan mukaan toiminta-alueen supistaminen tai lakkauttaminen olisi mahdollista myös silloin, jos toiminta-aluepäätöksen perusteet ovat osoittautuneet perustuneensa olennaisesti virheellisiin lähtökohtiin.

Ehdotettu 2 momentti vastaisi osittain voimassa olevaa 8 a §:ää. Momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta päättää supistamisen tai lakkauttamisen yhteydessä ensinnäkin siitä, miten vesihuolto turvataan niillä verkostoihin liittyneillä kiinteistöillä, jotka jäävät toiminta-alueen ulkopuolelle. Velvoite vastaisi sisällöltään ja perusteluiltaan voimassa olevan lain 8 a §:ää, jonka perustelut löytyvät hallituksen esityksestä ( HE 218/2013 vp ). Kiinteistön vesihuolto voitaisiin näin ollen turvata nykyiseen tapaan esimerkiksi kiinteistökohtaisin tai usean kiinteistön yhteisin järjestelyin. Laitos voisi kiinteistön omistajan tai haltijan ja laitoksen keskinäisellä sopimuksella myös jatkaa vesihuoltopalvelun toimittamista, vaikka kiinteistö jäisi toiminta-alueen ulkopuolelle. Vesihuollon turvaamisesta tilanteessa, jossa asiakkaan kanssa tehty sopimus irtisanotaan toiminta-alueen supistamisen seurauksena, säädettäisiin tarkemmin lain 24 §:ssä.

Uutena velvoitteena 2 momenttiin tuotaisiin kunnan velvollisuus päättää supistamista tai lakkauttamista koskevassa toiminta-aluepäätöksessä, miten vesihuolto järjestetään niillä 6 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetuilla alueilla, joilla säilyy vesihuollon järjestämisvelvollisuus, mutta jotka jäävät toiminta-alueen ulkopuolelle. Näin kunta joutuisi supistamisen yhteydessä ottamaan kantaa järjestämisvelvollisuutensa toteuttamiseen näillä alueilla. Ehdotetussa 7 §:ssä säädettäisiin siitä, mitkä alueet on otettava huomioon toiminta-alueen tarvetta arvioitaessa. Toiminta-aluetta ei olisi mahdollista supistaa siten, että tällainen 7 §:n 1 momentissa tarkoitettu alue jäisi toiminta-alueen ulkopuolelle. Toiminta-alue on kuitenkin mahdollista siirtää toiselle laitokselle. Jos toiminta-alue tällöin lakkautetaan toiselta vesihuoltolaitokselta, tulisi toiminta-aluepäätöksen tekemisen yhteydessä päättää siitä, että ne alueet, joilla on 6 §:n 2 momentin mukainen järjestämisvelvollisuus ja jotka ovat 7 §:n mukaisia toiminta-alueisiin sisällytettäviä alueita, hyväksytään toisen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeksi.

Jos toiminta-alueen ulkopuolelle jäävällä alueella on edelleen kunnan vesihuollon järjestämisvelvollisuus, kunta on velvollinen 6 §:n 3 momentissa säädetyn mukaisesti ryhtymään muihin toimenpiteisiin talousveden saatavuuden tai jäteveden poisjohtamisen kohtuullisen siirtymän turvaamiseksi. Näiden toimenpiteiden toteuttaminen edellyttää sitä, että vesihuoltolaitos irtisanoo asiakkaidensa kanssa tehdyt sopimukset vesihuollosta. Tähän liittyvästä menettelystä säädetään vesihuoltolain 24 §:n 5 momentissa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että supistamista koskevaan toiminta-aluepäätökseen sovellettaisiin 8 §:n 3 momenttia ja 8 a §:ää. Lakkauttamista koskevaan toiminta-aluepäätökseen sovellettaisiin 8 §:n 3 momenttia ja 8 a §:n 1 momentin 1 ja 4 kohtaa sekä 3 momenttia. Sekä supistamista koskevaa, että lakkauttamista koskevaa toiminta-aluepäätöstä koskisivat siis 8 §:n 3 momentin menettelysäännökset toiminta-alueen muuttamista koskevasta menettelystä. Toiminta-alueen supistamista koskevan päätöksen sisällön tulisi kaikilta osin vastata sitä, mitä 8 a §:ssä säädetään toiminta-aluepäätöksen sisällöstä. Sen sijaan toiminta-alueen lakkauttamista koskevan päätöksen kohdalla kaikki 8 a §:ssä säädetyt päätöksen sisältöä koskevat vaatimukset eivät olisi relevantteja. Myös lakkauttamista koskevan päätöksen kohdalla tulisi tieto toiminta-alueen lakkauttamisesta toimittaa Suomen ympäristökeskukselle 8 a §:n 3 momentissa edellytetyn mukaisesti.

9 §. Vesihuollosta huolehtiminen. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti. Ehdotetun 2 momentin mukaisesti kunnan hyväksymällä toiminta-alueella julkista hallintotehtävää hoitavaan vesihuoltolaitoksen henkilöstöön sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974) . Perustuslakivaliokunnan ratkaisukäytännön mukaan oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten toteutuminen perustuslain 124 §:ssä tarkoitetussa merkityksessä edellyttää, että julkisia hallintotehtäviä hoidettaessa noudatetaan hallinnon yleislakeja ja että julkista hallintotehtävää hoitavat toimivat virkavastuulla (ks. esim. PeVL 53/2014 vp s. 4–5). Viittausta hallinnon yleislakeihin ei enää nykyisin ole perustuslain 124 §:n takia välttämätöntä sisällyttää lakiin, koska hallinnon yleislakeja sovelletaan niiden sisältämien soveltamisalaa, viranomaisten määritelmää tai liikelaitosten kielellisiä palveluita ja yksityisen kielellistä palveluvelvollisuutta koskevien säännösten nojalla myös yksityisiin niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä (esim. PeVL 23/2013 vp). Momentissa säädettäisiin lisäksi, että rikosoikeudellisen virkavastuun laajennus ei koskisi asiakasomisteisia vesihuolto-osuuskuntia. Perustuslain 124 §:n merkitystä vesihuoltolain kontekstissa on käsitelty laajemmin tämän esityksen säätämisjärjestysosiossa (12 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys).

9 a §. Vesihuoltolaitoksen omaisuudenhallintasuunnitelma. Uudessa 9 a §:ssä säädettäisiin vesihuoltolaitoksen omaisuudenhallintasuunnitelmasta. Laitos huolehtisi omaisuudenhallintasuunnitelman laadinnasta ja vastaisi sen ajantasaisuudesta. Omaisuudenhallintasuunnitelman laadinnassa tulisi huomioida kunnan vesihuoltosuunnitelman tavoitteet. Systemaattisen omaisuudenhallinnan ja sen suunnittelun tavoitteena on ensisijaisesti varmistaa vesihuoltopalveluiden toimintavarmuus, saneerausvelan hallinta sekä laitosten talouden tasapaino.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin omaisuudenhallintasuunnitelman laadintavelvollisuudesta ja ajan tasalla pitämisestä. Vesihuoltolaitos huolehtisi suunnitelman laadinnasta ja ajan tasalla pitämisestä. Niiltä osin, kun vesihuoltolaitos ei omista käyttämäänsä vesihuolto-omaisuutta, omaisuudenhallintasuunnitelman voisi laatia myös vesihuolto-omaisuuden omistaja. Vesihuoltolaitoksella olisi kuitenkin aina velvoite huolehtia siitä, että omaisuudenhallintasuunnitelma on laadittu ja ajantasainen. Jos omaisuudenhallintasuunnitelman laatii joku muu kuin vesihuoltolaitos, vesihuoltolaitoksen tulisi esimerkiksi sopimusjärjestelyin varmistua siitä, että omaisuudenhallintasuunnitelmaa koskevat velvoitteet täytetään. Vesihuoltolaitos vastaisi siten siitä, että omaisuudenhallinnan suunnittelu toteutuu kokonaisuudessaan. Momentissa säädetään suunnitelman tarkoituksesta, joka on vesihuollon kustannusten ja maksujen välinen tasapaino. Jos vesihuoltolaitos on jo laatinut esimerkiksi kuntalain nojalla sisällöltään vesihuoltolain velvoitteita vastaavan omaisuudenhallintasuunnitelman, tätä suunnitelmaa voi hyödyntää myös vesihuoltolain mukaisena suunnitelmana. Siitä, millaisessa muodossa omaisuudenhallintasuunnitelma laaditaan, ei säädettäisi. Omaisuudenhallintasuunnitelma tai sen osia voidaan laatia esimerkiksi tarkoitukseen soveltuvien tietojärjestelmäsovellusten tai -ohjelmistojen avulla.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vesihuoltolaitoksen velvollisuudesta toimittaa omaisuudenhallintasuunnitelma tiedoksi kunnalle ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Tämä olisi tarpeen kunnan vesihuoltosuunnitelman ajantasaisuuden arviointia ja kunnan alueen vesihuollon kokonaiskuvan muodostamista varten sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatehtävien vuoksi.

Pykälän 3 momentin mukaisesti valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä omaisuudenhallintasuunnitelman sisällöstä ja ajan tasalla pitämisestä. Tarkoituksena on, että suunnitelman tulee sisältää ainakin suunnitelma kuntotutkimuksesta ja huollosta, pitkän aikavälin investointisuunnitelma sekä pitkän aikavälin taloussuunnitelma.

9 b §. Vesihuollon turvaaminen. Lakiin lisättävässä uudessa pykälässä säädettäisiin tilanteesta, jossa vesihuoltolaitos ei 8 a §:ssä kuvatun toiminta-aluepäätöksen sisältövaatimusten mukaisesta ennakkoarvioinnista huolimatta kykene huolehtimaan vesihuollosta lain 9 §:ssä säädetyllä tavalla. Koska kunnan vahvistamalla vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella kysymys on kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvasta 6 §:n 2 momentissa tarkoitetusta alueesta, kunnalla olisi velvollisuus järjestämisvelvollisuutensa perusteella ryhtyä toimenpiteisiin vesihuollon toimivuuden turvaamiseksi alueella. Tällä korostettaisiin yhtäältä ennakkoarvioinnin merkitystä toiminta-aluepäätöksessä ja toisaalta sitä, että kunnalla on viimekätinen vastuu vesihuollon järjestämisestä 6 §:n 2 momentissa tarkoitetuilla alueilla. Kunnan toimenpiteitä vesihuollon turvaamiseksi voivat olla esimerkiksi laitoksen toimintaedellytysten parantaminen, alueen sisällyttäminen toisen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen tai 6 §:n 2 momentin mukaiset muut toimenpiteet vesihuollon palveluiden turvaamiseksi kuten kiinteistökohtaisen vesihuollon järjestäminen. Jos kunta ei käytettävissään olevin keinoin puutu asiaan, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi edellyttää kuntaa varmistamaan, että laitos täyttää toiminta-aluepäätökseen perustuvat velvoitteensa tai ryhtymään muihin toimenpiteisiin järjestämisvelvollisuutensa täyttämiseksi. Pykälään sisältyvä kunnan vesihuollon turvaamisvelvoite on tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi tilanteessa, jossa vesihuoltolaitos ei kykene huolehtimaan vesihuoltolain 9 §:n mukaisen huolehtimisvelvollisuutensa mukaisesti vesihuollosta. Pykälällä varmistetaan, että kuntalaisten oikeudet toimivaan vesihuoltoon toteutuvat tällaisessakin tilanteessa.

10 §. Kiinteistön liittäminen vesihuoltolaitoksen verkostoon. Pykälässä säädettäisiin kiinteistön liittämisestä vesihuoltolaitoksen talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon. Pykälän 1 momentti olisi sisällöltään vastaava kuin voimassa olevan lain 10 §:n 1 momentti, ja sen mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö olisi liitettävä laitoksen talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon.

Voimassa olevan lain 2 ja 3 momentti, jotka koskevat taajaman ulkopuolella olevien kiinteistöjen liittämisedellytyksiä, poistettaisiin kokonaan. Liittämisvelvollisuutta määrittävä tekijä olisi siis toiminta-alue, ei se, sijaitseeko kiinteistö taajama-alueella vai sen ulkopuolella. Taajaman ulkopuolella toiminta-alueella sijaitsevien kiinteistöjen olisi jatkossa liityttävä vesihuoltolaitoksen verkostoihin samoin perustein kuin taajamassakin. Esitetyllä liittämisvelvollisuuden muutoksella pyritään vahvistamaan vesihuoltolaitosten toimintaedellytyksiä ja mahdollisuuksia suunnitelmalliseen taloudenpitoon varmistamalla, että ne kiinteistöt, jotka ovat laitoksen toiminta-alueella, todellisuudessa myös liittyvät laitoksen verkostoon. Muutos turvaa myös laitoksen verkostoon jo liittyneiden kiinteistöjen asiakkaiden vesihuoltoa varmistamalla maksujen pysymisen kohtuullisena ja vahvistamalla kunnan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvien alueiden välistä yhdenvertaista kohtelua.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että kiinteistöä ei tarvitsisi liittää vesihuoltolaitoksen jätevesiviemäriin, jos kiinteistöllä ei ole vesikäymälää ja sen jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa ja sen nojalla säädetään. Kiinteistökohtaisista jäteveden käsittelyjärjestelmien puhdistuksen tasovaatimuksista säädetään ympäristönsuojelulain 16 luvun lisäksi valtioneuvoston asetuksessa talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (157/2017) . Tällä edellytyksellä voisi jatkossa vapautua liittämisvelvollisuudesta jätevesiviemäriin sekä taajama-alueella että sen ulkopuolella.

Pykälän 3 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 10 §:n 4 momenttia.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vesihuoltolaitoksen velvollisuudesta pyydettäessä toimittaa kunnalle tieto talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon liittyneistä kiinteistöistä. Velvoitteella tarkennetaan tiedon toimittamisvelvollisuutta. Väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 15 §:n mukaan väestötietojärjestelmään tallennetaan muun ohella rakennushanketta ja rakennusta, sen rakenteita ja ominaisuuksia kuvaavat muut tiedot. Väestötietojärjestelmästä annetun valtioneuvoston asetuksen (128/2010) 24 §:n mukaan rakennuksen omistamista ja hallintaa, sijaintia, käyttöä, rakenteita ja ominaisuuksia sekä rakennustietojen ilmoittajaa koskevina tietoina tallennetaan väestötietojärjestelmään muun ohella rakennuksen liittymät alueen vesi-, viemäri-, kaasu-, sähkö- ja kaapeliverkkoon. Kunta tallentaa tiedot ja ajantasainen tieto vesihuoltolaitoksen verkostoon liitetyistä kiinteistöistä edesauttaa tehtävää. Vesihuoltolaitoksella on tieto asiakkaistaan, ja ehdotuksella pyritään parantamaan edellytetyn tiedon siirtymistä väestötietojärjestelmään.

11 §. Liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen. Lain 11 §:ssä säädettäisiin nykyiseen tapaan liittämisvelvollisuudesta vapauttamisesta. Vapautuksen myöntämisen perusteisiin esitetään muutoksia.

Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin normeja purkavia ja joustavoittavia muutoksia. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen velvollisuudesta kuulla vesihuoltolaitosta ja kiinteistön omistajaa tai haltijaa ennen vapautuksen myöntämistä. Tämä velvollisuus poistettaisiin kuntia koskevien normien keventämiseksi. Jatkossa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen kuulemisvelvollisuus liittämisvelvollisuudesta vapauttamista koskevissa asioissa määräytyisi hallintolain asianosaisen kuulemista koskevan 34 §:n mukaisesti. Vesihuoltolaitos, kiinteistön omistaja ja haltija ovat vapautusta koskevissa asioissa hallintolaissa tarkoitettuja asianosaisia, joita on kuultava ennen asian ratkaisemista, ellei hallintolain 34 §:n 2 momentti mahdollista asian ratkaisemista asianosaista kuulematta. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään myös kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen velvollisuudesta pyytää vapauttamisesta kunnan terveydensuojeluviranomaisen lausunto. Lausunnonpyyntövelvollisuutta muutettaisiin nykyistä joustavammaksi, lausunto tulisi jatkossa pyytää vain tarvittaessa. Nykytilannetta vastaavasti kunnan ympäristönsuojeluviranomainen myöntäisi jatkossakin hakemuksesta vapautuksen pykälässä säädetyin perustein.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä vapautus liittämisvelvollisuudesta olisi myönnettävä. Momentin 1 kohdan mukaisesti vapautuksen myöntämisen edellytyksenä olisi, että liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesihuoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve, tai muu vastaava erityinen syy. Tämä vastaisi nykyisin voimassa olevaa 11 §:n 2 momentin 1 kohtaa, jonka osalta liittämisen kohtuuttomuuden arvioinnista on olemassa paljon oikeuskäytäntöä (mm. KHO:2020:100). Esityksellä ei tavoitella muutosta nykytilaan kohtuuttomuuden tulkinnan osalta.

Ehdotetun 2 momentin 2 kohdan mukaisesti edellytyksenä vapautuksen myöntämiselle olisi lisäksi se, että vapauttaminen ei yksin tai yhdessä muiden vapautusten kanssa merkittävästi vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Vapautusedellytys ei ole sama, kuin voimassa olevassa laissa. Ehdotuksessa katsotaan tarpeelliseksi huomioida maanomistajien yhdenvertaisesta kohtelusta johtuvat päätöksen kerrannaisvaikutukset. Jos vapautus myönnetään yhdelle liittyjälle tietyin perustein, on se myönnettävä vastaavilla perustein myös muille hakijoille. Jos vapautushakemuksia tulee paljon, voi yhdenkin vapautuksen myöntäminen tällöin vaarantaa vesihuoltolaitoksen taloudenpitoa. Tämän vuoksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi, että vapautuksen ei tulisi yksin tai yhdessä muiden vapautusten kanssa merkittävästi vaarantaa vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista.

Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaisesti vapautuksen edellytyksenä olisi myös se, että vapautus ei saisi merkittävästi vaarantaa vesihuollon hoitamista. Merkittävyys olisi vaatimuksena uusi. Merkittävyyttä arvioitaessa tulisi kiinnittää huomiota vesihuoltolaitoksen taloudellisen tilanteen ja kiinteistöltä saatavien potentiaalisten maksujen lisäksi vapautuksen tapauskohtaiseen merkitykseen vesihuoltolaitoksen kannalta. Yksittäisen vapautuksen myöntäminen ei yleensä sellaisenaan merkittävästi vaarantaisi vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista, mutta erityisesti yhdessä muiden vapautusten kanssa tällainen merkittävä vaikutus voi syntyä.

Pykälän 3 momentti vastaisi sisällöltään pääosin nykyistä 11 §:n 3 momenttia. Voimassa olevan lain mukaan talousvesiverkostoon liittämisen vapautuksen edellytyksenä on vaatimukset täyttävä talousvesi. Tätä vaatimusta tarkennettaisiin viittauksella terveydensuojelulain laatuvaatimuksiin ja -tavoitteisiin. Terveydensuojelulaissa ja sen nojalla annetussa talousvesiasetuksessa säädetään talousvedelle asetetuista terveydellisistä laatuvaatimuksista ja talousveden käyttökelpoisuutta koskevista laatutavoitteista. Lisäksi viittausta ympäristönsuojelulakiin muutettaisiin siten, että kiinteistön jätevesien johtamisen ja käsittelyn tulee olla järjestetty ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti, kun nykyisin jätevesien johtaminen ja käsittely tulee voida järjestää ympäristönsuojelulain mukaisesti. Sanamuodon muutoksen tarkoituksena on korostaa sitä, että kiinteistön jätevesijärjestelmän tulee vapautuksen myöntämisen hetkellä olla ympäristönsuojelulain vaatimusten mukainen. Ympäristönsuojelulain mukainen järjestelmä täyttää myös terveydensuojelulaissa säädetyn edellytyksen siitä, että jäteveden johtamisesta ja puhdistuksesta ei saa aiheutua terveyshaittaa.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin harkinnanvaraisesta vapautusmahdollisuudesta taajaman ulkopuolella sijaitsevalla kiinteistöllä tilanteessa, jossa liittämisen arvioidaan aiheutuvan kiinteistön omistajalle tai haltijalle ilmeisen kohtuuttomaksi. Liittämisestä aiheutuvassa ilmeisen kohtuuttomuuden arvioinnissa voitaisiin 2 momentin mukaisista vapautusperusteista poiketen ottaa huomioon vapautuksen hakijan subjektiiviseen tilanteeseen liittyviä tekijöitä ilman, että vapautuksen vaikutuksia vesihuoltolaitoksen toimintaedellytyksiin arvioidaan. Kun vapautuksen arvioitaisiin aiheutuvan hakijalle ilmeisen kohtuuttomaksi, vapautus voitaisiin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksellä myöntää 2 momentissa säädettyjen edellytysten estämättä. Säännöksen tarkoituksena olisi ehkäistä kiinteistön omistajan tai haltijan kannalta ilmeisen kohtuuttomat investoinnit vesihuoltoverkostoon liittymisessä tällä esityksellä muuttuvan liittämisvelvollisuuden piiriin kuuluvilla kiinteistöillä.

Ilmeistä kohtuuttomuutta arvioitaessa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi kiinteistön omistajan tai haltijan korkea ikä ja muut vastaavat elämäntilanteeseen liittyvät erityiset tekijät tai kiinteistön omistajan tai haltijan pitkäaikainen työttömyys tai sairaus taikka muu näihin rinnastuva sosiaalinen suorituseste. Arvioidessaan kiinteistön omistajalle tai haltijalle aiheutuvaa ilmeistä kohtuuttomuutta kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi käyttää apunaan sitä kokemusta, mitä on saatu sovellettaessa vastaavan kaltaista arviointia vaativan ympäristönsuojelulain 156 d §:n mukaisissa talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamista koskevien hakemusten arvioinnissa.

Työssäkäyvä, vakavarainen kiinteistön omistaja on liittämisen kustannusten maksamisen osalta eri asemassa kuin esimerkiksi hyvin pienituloinen eläkeläinen tai pitkäaikaistyötön kiinteistön omistaja, jolle useamman tuhannen euron liittämiskustannus voi olla ilmeisen kohtuuton, vaikka kustannus ei oleellisesti ylittäisikään alueen muiden kiinteistöjen liittämisen kustannuksia. Toisaalta pelkästään kiinteistön omistajan tai haltijan korkea ikä ei sinällään olisi riittävä peruste vapautuksen myöntämiselle, vaan esimerkiksi hakijan varallisuustilanteella tai terveydentilalla olisi myös vaikutusta arviointiin. Näissäkin tilanteissa edellytyksenä vapautuksen myöntämiselle olisi kuitenkin se, että pykälän 3 momentissa säädetyt edellytykset talousveden vaatimustenmukaisuudesta ja jäteveden käsittelyn asianmukaisuudesta kiinteistöllä täyttyisivät.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että myönnetty vapautus raukeaisi, jos kiinteistön käyttö muuttuu siten että vesihuoltolaitoksen palvelujen tarve lisääntyy tai kiinteistön omistus tai hallinta vaihtuu. Jos vapautus on esimerkiksi myönnetty asumattomalle kiinteistölle, johon sittemmin muuttaa uusia asukkaita, myönnetty vapautus raukeaisi. Samoin tilanteessa, jossa vapautus on myönnetty 4 momentin mukaisena, ja kiinteistön omistaja tai haltija vaihtuu, vapautus raukeaisi. Vapautukset voi pykälän 1 momentin mukaisesti myöntää määräaikaisena. Näissä tilanteissa vapautus päättyy viimeistään vapautukselle annetun määräajan päättyessä.

11 a §. Vapautushakemuksen käsittelystä perittävä maksu. Pykälässä ehdotetaan säädettävän kunnalle mahdollisuus määrittää 11 §:ssä tarkoitetun vapautushakemuksen käsittely maksulliseksi. Vapautushakemuksista olisi mahdollista periä maksua käsittelystä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi.

15 §. Vesihuoltolaitoksen selvilläolo- ja tarkkailuvelvollisuus. Pykälän 1 ja 4 momenttia ehdotetaan muutettavan. Muilta osin pykälää ei muutettaisi.

Pykälän 1 momentin mukaisen vesihuoltolaitoksen selvilläolovelvollisuuden sisältöä muutettaisiin. Voimassa olevan lain 15 §:n 1 momentin mukaan vesihuoltolaitoksen on oltava selvillä käyttämänsä raakaveden määrään tai laatuun kohdistuvista riskeistä sekä laitteistonsa kunnosta. Voimassa olevan säännöksen perusteluissa ( HE 218/2013 vp ) todetaan, että selvilläolovelvollisuus tarkoittaisi, että vesihuoltolaitoksen tulisi olla tietoinen toimintansa ja sen vaikutusten kannalta keskeisistä tekijöistä. Nyt selvilläolovelvollisuuden sisältöä muutettaisiin vastaamaan lain (681/2014) perusteluja, eli vesihuoltolaitoksen olisi oltava selvillä toimintansa ja sen vaikutusten kannalta keskeisistä tekijöistä sekä niihin kohdistuvista riskeistä. Selvilläolovelvollisuus ulottuisi siten laajemmalle, kuin vain raakaveden määrään ja laatuun, mutta pitäisi jatkossakin sisällään myös raakaveden määrään ja laatuun kohdistuvat riskit.

Pykälän 1 momentissa ehdotetaan myös muutettavan laitteiston käsite vesihuolto-omaisuudeksi. Voimassa olevan lain mukaan vesihuoltolaitoksen on tarkkailtava laitteistonsa kuntoa. Laitteiston käsitteenä ei välttämättä ole ajateltu tarkoittavan myös verkostoja, vaikka tarkkailuvelvollisuuden on ollut tarkoitus kohdistua myös laitoksen verkostoihin. Vesihuolto-omaisuuden käsite kattaa laitteistojen lisäksi myös muun keskeisen infrastruktuurin. Vesihuolto-omaisuus määriteltäisiin lain määritelmäpykälässä.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavan myös verkostojen sijaintitietojen muotoa koskien. Voimassa olevan lain mukainen edellytys saattaa tiedot verkostojen sijainnista sähköiseen muotoon on epätarkka. Tästä syystä momentissa edellytettäisiin sitä, että tiedot verkostojen sijainnista saatettaisiin koneluettavaan paikkatietomuotoon. Tiedot verkostojen sijainnista ovat tarpeen sen varmistamiseksi, että verkosto-omaisuudesta voidaan huolehtia asianmukaisesti ja jotta omaisuutta on mahdollista saneerata. Tietoa ei edellytetä toimitettavaksi viranomaisille ja vesihuoltolaitoksen tulee huolehtia tiedon asianmukaisesta säilyttämisestä. Tiedot verkostojen sijainnista tai ominaisuuksista eivät ole julkisia.

Pykälän 4 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaus terveydensuojelulaissa tarkoitettuun talousvettä toimittavaan laitokseen, joka toimittaa talousvettä käytettäväksi vähintään 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai vähintään 50 henkilön tarpeisiin. Vesihuoltolaitoksen määritelmän muutoksen myötä nämä terveydensuojelulaissa tarkoitetut talousvettä toimittavat laitokset ovat myös vesihuoltolaitoksia, eikä pykälän soveltamisalaa ole näin ollen tarpeen enää laajentaa tältä osin. Lisäksi viittaus laitokseen, joka toimittaa vettä vesihuoltolaitokselle tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä, korvattaisiin tukkuvesihuoltolaitoksella. Lain määritelmäpykälään on tarkoitus lisätä tukkuvesihuoltolaitoksen määritelmä.

15 a §. Vesihuoltolaitoksen varautuminen. Pykälän otsikkoa ja pykälää ehdotetaan muutettavaksi. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi.

Pykälän nykyinen otsikko Vesihuoltolaitoksen palvelujen turvaaminen häiriötilanteissa ehdotetaan muutettavaksi muotoon Vesihuoltolaitoksen varautuminen. Uusi otsikko kuvaisi paremmin pykälän sisältöä, jossa säädetään ennen kaikkea vesihuoltolaitoksen varautumisesta.

Voimassa olevan lain 1 momentissa säädettyä vesihuoltolaitoksen velvollisuutta vastata verkostoihinsa liitettyjen kiinteistöjen vesihuoltopalvelujen saatavuudesta häiriötilanteissa ehdotetaan muutettavaksi. Momentissa säädettäisiin vesihuoltolaitokselle velvoite varautua poikkeamiin ja niiden aiheuttamiin häiriötilanteisiin. Poikkeamalla tarkoitettaisiin tapahtumaa tai muutosta esimerkiksi laitoksen toimintaympäristössä tai muissa olosuhteissa, josta voi aiheutua häiriötä vesihuoltopalvelun tuottamiselle. Poikkeama voisi syntyä esimerkiksi mekaanisesta vikatilanteesta tai inhimillisestä virheestä, ilmastonmuutoksen aiheuttamista olosuhteiden muutoksista, taikka muista ulkoisista tapahtumista. Kun poikkeama aiheuttaa häiriötä laitoksen toiminnassa tai palvelun saatavuudessa, kyseessä olisi häiriötilanne.

Kuten voimassa olevassa laissa säädetään, jatkossakin vesihuoltolaitoksella olisi velvollisuus vastata verkostoihinsa liitettyjen kiinteistöjen vesihuoltopalvelujen saatavuudesta häiriötilanteissa. Laitoksen vastuu ulottuisi sen verkostojen piirissä olevalle alueelle, joka ei välttämättä ole täysin yhtenevä laitoksen toiminta-alueen kanssa. Vastuu kattaisi ensisijaisesti tavanomaisista vesihuoltopalveluista huolehtimisen. Jos häiriötilanne aiheuttaa katkon laitoksen palveluihin, tulisi laitoksen tarpeen mukaan järjestää korvaavia palveluja. Valmiuslaissa (1552/2011) tarkoitetuissa poikkeusoloissa ja näihin rinnastuvissa normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa palveluiden saatavuuden taso voitaisiin kuitenkin sopeuttaa tilanteeseen. Myös normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen toiminnassa pyrittäisiin mahdollisimman luotettavaan vesihuoltopalveluun, mutta näissä hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa vesihuoltolaitokselta ei edellytettäisi aivan vastaavaa palvelua, kuin normaaliolojen odotettavissa olevissa häiriötilanteissa. Poikkeusolojen kaltaisissa tilanteissa ei välttämättä ole käytännössä mahdollista järjestää korvaavia palveluita yhtä tiheällä kattavuudella kuin normaalioloissa. Muutoksella kohtuullistettaisiin vesihuoltolaitosten investointivelvoitetta korvaavien palveluiden hankintaan.

Pykälän 1 momentissa listataan ne tahot, joiden kanssa vesihuoltolaitoksen tulisi tehdä yhteistyötä vesihuoltopalvelujen turvaamiseksi häiriötilanteessa. Listaa päivitettäisiin voimassa olevaan nähden viittaamalla kunnan valvontaviranomaisten sijaan valvontaviranomaisiin. Vesihuoltolain valvontaviranomaiset on määritelty lain 4 §:ssä. Voimassa olevassa laissa esiintyvä sopimuskumppanit ja asiakkaat muutettaisiin muotoon muut merkittävät sidosryhmät. Muilla merkittävillä sidosryhmillä tarkoitettaisiin esimerkiksi tukkuvesihuoltolaitoksia, energialaitoksia sekä vesihuoltolain soveltamisalan ulkopuolelle jääviä vesihuoltolaitoksen asiakkaita kuten teollisuuslaitoksia tai kotieläintiloja.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vesihuoltolaitoksen suunnitelmaa häiriötilanteisiin varautumisesta laajennettaisiin sisältämään häiriötilanteiseen varautumisen lisäksi myös riskienhallinnan. Suunnitelma myös nimettäisiin varautumissuunnitelmaksi. Varautumissuunnitelma toimisi käsikirjana kaikelle laitoksen varautumisen suunnittelulle, ja sillä olisi vahva yhteys laitoksen 15 §:n mukaiseen selvilläolovelvollisuuteen. Velvoitteen tavoitteena ei olisi tuottaa teoreettista raporttia vaan käytännön toiminnan ja häiriötilanteiden hallinnan prosessin kuvaus. Varautumissuunnitelmassa tulisi kuvata häiriötilannetoiminnan lisäksi keskeiset riskit, joista voi aiheutua häiriötä, sekä tunnistaa ne vesihuoltolaitoksen toimintaan liittyvät riskit, joiden hallintatoimia ei ole muiden säädösten pohjalta laadittavissa suunnitelmissa kuvattu. Näitä riskejä voisivat olla esimerkiksi kemikaali- tai varaosatoimituksiin, henkilöstöön, automaatioon tai viemäröintiin liittyvät riskit. Riskienhallinnan ja varautumissuunnitelman tulee kattaa myös turvallisuusriskit ja varautumisen muun muassa sabotaasiin. Riskienhallinnan kokonaisuus voi olla tarkoituksenmukaista kuvata yhdessä asiakirjassa.

Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin lisäksi laitokselle velvollisuus harjoitella toimintaa häiriötilanteissa. Myös harjoittelua tulisi kuvata varautumissuunnitelmassa esimerkiksi siten, että ketä harjoittelu koskee ja kuinka usein sitä tehdään. Häiriötilanteissa toimimisen suunnitelmallisuus parantaa tilanteesta palautumista ja harjoittelu on keskeinen osa toiminnallista osaamista. Harjoittelun laajuudesta tai tiheydestä ei ehdoteta säädettävän. Säännös ei poissulje muussa lainsäädännössä edellytettävää harjoittelua ja harjoittelu on tarkoituksenmukaista nähdä kokonaisuutena.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös siitä, että vesihuoltolaitoksen varautumissuunnitelma on salassa pidettävä asiakirja. Varautumissuunnitelman keskeinen sisältö ja laadinnan tarkoitus on varmistaa vesihuollon palveluiden turvaaminen ja suunnitelma on tiivistelmä vesihuoltolaitoksen haavoittuvuudesta ja toimintaa vaarantavista poikkeamista. Varautumissuunnitelman sisältöä voidaan käyttää väärin tahalliseen vahingontekoon, sabotaasiin tai terrorismiin, eikä suunnitelmasta ole rajattavissa osioita, joiden tulisi olla julkisia. Varautumissuunnitelman tulisi olla helppokäyttöinen ja -lukuinen käsikirja toimista, joilla poikkeama saadaan hallittua, eikä ole tarkoituksenmukaista lisätä varautumissuunnitteluun julkiseksi ajateltavaa kuvailevaa tekstiä. Se osa vesihuoltolaitoksen toiminnan kuvausta, joka on julkista, tulisi kuvata esimerkiksi laitoksen verkkosivuilla tai sisällyttää vuosikertomukseen. Varautumissuunnitelman sisällöstä säädettäisiin asetuksella. Sisältö tulisi olemaan rajattu sisältäen kriittisten toimintojen tunnistamisen, vaaratilanteiden tunnistamisen, riskiarvioinnin ja riskienhallinnan, kriittiset asiakkaat, kuvauksen varavedenjakelutoiminnasta, varautumisen organisoinnin, operatiivisen toiminnan häiriötilanteessa toimintakorttien muodossa, tiedotussuunnitelman, kuvauksen varautumisen harjoittelusta sekä varautumisen jatkuvuudenhallinnan. Näistä osioista yksikään ei ole sellainen, jonka tulisi olla julkisesti saatavilla. Varautumissuunnitelman salassapidosta säätäminen selkeyttää sen käsittelyä sekä laitoksen omassa, että eri viranomaistahojen sekä kunnan asiakirjahallinnassa. Salassa pitämisestä säätäminen on perusteltua, kun otetaan huomioon vesihuollon keskeinen luonne välttämättömyyspalveluna, palvelun suora kytkös ihmisten terveyteen sekä varautumissuunnitelman luonne asiakirjana. Salassapitosäännöstä on käsitelty tämän esityksen säätämisjärjestysosiossa (12 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys).

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan myös lisättäväksi velvoite päivittää varautumissuunnitelma tarvittaessa ja vähintään kuuden vuoden välein. Ajantasainen suunnitelma pitäisi toimittaa valvontaviranomaisille, pelastusviranomaiselle ja pyynnöstä myös kunnalle. Mikäli varautumissuunnitelma tai sen osia on laadittu esimerkiksi tietojärjestelmässä, suunnitelman toimittamisen tai sen ajantasaisuuden tarkastamisesta voitaisiin sopia erikseen viranomaisen määrittelemällä tavalla. Kuuden vuoden aikaväli perustuu siihen, että myös terveydensuojelulain mukainen talousvedentuotantoketjun riskienhallintasuunnitelman päivittämissykli on kuusi vuotta. CER-direktiivin soveltamisalaan kuuluvilla toimijoilla päivittämissykli on neljä vuotta. Varautumissuunnitelman päivittämistarve on tarpeen arvioida jokaisen tapahtuneen merkittävän poikkeaman tai häiriötilanteen jälkeen.

Pykälän uudessa 3 momentissa säädettäisiin, että vesihuoltolaitoksen tulisi yhteensovittaa vesihuoltolain mukainen varautumissuunnitelma yhteen muun vesihuoltoon liittyvän varautumissuunnittelun kanssa. Näitä muiden säädösten nojalla tehtäviä suunnitelmia ovat terveydensuojelulain 19 a §:ssä tarkoitettu riskienhallintasuunnitelma, pelastuslain 30 §:ssä tarkoitettu sammutusvesisuunnitelma sekä ympäristönsuojelulain 15 §:n mukainen varautumissuunnitelma.

Kunnan valmiussuunnittelun kannalta keskeisiä huomioitavia asiakirjoja ovat kunnan valmiussuunnitelma sekä terveydensuojelulain 8 §:ssä tarkoitettu kunnan suunnitelma elinympäristöön vaikuttaviin häiriötilanteisiin varautumiseksi, josta on säädetty tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta (1352/2015) . Kunnan valmiussuunnittelun sisällöstä ei ole erikseen säädetty, mutta kuntalain 90 §:ssä edellytetään, että hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Vesihuoltolaitoksella ei välttämättä ole mahdollisuutta tai edes tarvetta perehtyä kunnan valmiussuunnittelun asiakirjoihin, ja yhteensovittamisella tarkoitettaisiinkin vuoropuhelua, joka on laitoksen oman suunnittelun taustalla. Esimerkiksi varavedenjakelusta sovitaan usein kunnan ja muiden vesihuoltolaitosten kesken ja varautumissuunnitelmasta tulisi käydä ilmi nämä sopimusrakenteet. Myös varautuminen pitkäkestoiseen viemäröinnin häiriöön edellyttää yhteensovittamista kunnan valmiussuunnittelun kanssa, sillä vesihuollon häiriötilanteesta voi muodostua jätehuollon häiriötilanne.

Talousvettä toimittavien vesihuoltolaitosten varautumissuunnitelma liittyy läheisesti terveydensuojelulain mukaiseen riskinarviointiin. Tavoite on, että vesihuoltolain mukaisessa varautumissuunnitelmassa kuvattaisiin toiminta niissä häiriötilanteissa, joiden toteutumista ei voida kokonaan poissulkea terveydensuojelulain riskienhallintasuunnitelmassa laadittujen riskienhallintatoimien avulla. Ympäristöluvanvaraiset jätevedenpuhdistamot laativat ympäristönsuojelulain mukaisen varautumissuunnitelman, ja myös se tulisi huomioida ja yhteensovittaa vesihuoltolain mukaisen varautumissuunnitelman kanssa.

Edelleen uudessa 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että vesihuoltolain mukaista varautumissuunnitelmaa ei olisi tarpeen erikseen laatia niiltä osin, kuin vastaava suunnitelma, riskiarvio tai muu asiakirja on tehty muun lain nojalla. Mikäli muun säännöksen edellyttämänä on laadittu vesihuoltolaitoksen varautumissuunnitelmaa osin tai kokonaan vastaava suunnitelma, ei tätä tarvitse laatia uudestaan. Näillä muun lain nojalla laadituilla asiakirjoilla tarkoitettaisiin edellä kuvattuja valmiussuunnitteluun ja riskienhallintaan liittyviä asiakirjoja. Vesihuoltolain mukaisessa varautumissuunnitelmassa ei olisi tarpeen toistaa sitä, mitä on jo muun lain nojalla laaditussa asiakirjassa käsitelty. Jos tiettyjä asioita ei käsitellä vesihuoltolain mukaisessa varautumissuunnitelmassa, laitoksen tulisi varmistaa, että valvova viranomainen saa myös tiedon siitä, miten ja missä nämä asiat on käsitelty. Eri lakien mukaisten suunnitelmien tulisi muodostaa yhtenäinen kokonaisuus.

Uuden 3 momentin lisäyksen myötä pykälän nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Momentista poistettaisiin viittaus laitokseen, joka toimittaa vettä vesihuoltolaitokselle tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä, ja se korvattaisiin tukkuvesihuoltolaitoksella. Lain määritelmäpykälään on tarkoitus lisätä tukkuvesihuoltolaitoksen määritelmä.

Pykälän nykyisestä 4 momentista 5 momenttiin siirtyvää asetuksenantovaltuutta muutettaisiin. Asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä varautumissuunnitelman sisällöstä ja vesihuoltolaitoksen toiminnasta palvelujen turvaamiseksi. Palvelujen turvaamiseksi laitoksen on muun muassa kirjallisesti sovittava palveluiden toimittajien ja alihankkijoiden sekä kunnan kanssa toiminnasta häiriötilanteissa, ja tästä annettaisiin tarkentavaa sääntelyä asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin varautumissuunnitelman sisällöstä, mikä on tarpeen, jotta vesihuoltolaitosten häiriötilanteisiin varautumisen taso paranee ja varautumissuunnittelun sisältöä on mahdollista valvoa.

15 b §. Vesihuollon poikkeamasta ilmoittaminen . Pykälää ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuudessaan. Pykälään on lailla (290/2018) viety Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/1148 toimenpiteistä yhteisen korkeatasoisen verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuuden varmistamiseksi koko unionissa (nk. NIS-direktiivi) täytäntöönpanoon liittyvää sääntelyä, ja osa tästä sääntelystä ei enää ole tarpeen uuden NIS2-direktiivin täytäntöönpanon myötä. Uusi direktiivi on täytäntöönpantu kansallisesti kyberturvallisuuslailla, eikä NIS-direktiivien sääntelylle vesihuoltolaissa ole siten enää tarvetta.

Pykälän 1 momentissa säädettyä vesihuoltolaitoksen ilmoitusvelvollisuutta poikkeamasta ehdotetaan laajennettavan niin, että se koskisi jatkossa kaikkia vesihuoltolaitoksia, ei pelkästään niitä laitoksia, jotka toimittavat vettä tai ottavat vastaan jätevettä vähintään 5 000 kuutiometriä vuorokaudessa. Vesihuoltolaitosten tulisi ilmoittaa viipymättä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle poikkeamasta, joka voi merkittävästi häiritä tai merkittävästi häiritsee vesihuoltopalvelujen tarjoamista. Poikkeama voisi olla ihmisen toiminnasta tai luonnonilmiöstä johtuva tapahtuma, jonka vaikutuksena vesihuoltopalvelun toiminta joko häiriytyy tai voi häiriytyä merkittävästi. Poikkeama voisi olla esimerkiksi sähkökatko, laite- tai putkirikko, prosessihäiriö, tulipalo, tulva- tai kuivuustilanne, materiaalien toimitusketjuun tai veden- tai jäteveden laatuun sekä henkilöstöön tai fyysiseen ja kyberympäristöön liittyvä poikkeama. Ilmoitusvelvollisuus koskisi myös sellaista poikkeamaa, joka ei näy vesihuoltolaitoksen asiakkaalle häiriötilanteena, mutta joka on aiheuttanut korjaustoimenpiteitä, tai joka voisi aiheuttaa palvelun tasossa häiriön. Merkittävällä poikkeamalla ei tarkoiteta esimerkiksi saneeraustilanteissa toteutettavaa suunniteltua vesikatkoa tai muuta ennakkoon tiedossa ollutta tapahtumaa. Merkittävällä poikkeamalla ei myöskään tarkoitettaisi toiminnan luonteeseen kuuluvaa, vähäistä muutosta, kuten esimerkiksi talousveden paineen hetkellistä alenemaa tai jäteveden viemäröinnin tukosta, josta ei aiheudu päästöä ympäristöön.

Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi epäselvyyttä aiheuttanut säännös, jonka mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi velvoittaa vesihuoltolaitoksen tiedottamaan häiriöstä. Jatkossa laitoksen tulisi itse tiedottaa poikkeaman aiheuttamasta häiriötilanteesta riittävässä laajuudessa, eli olisi vesihuoltolaitoksen vastuulla hoitaa tarpeellinen tiedottaminen.

Pykälän 2 momentista poistettaisiin viittaus laitokseen, joka toimittaa vettä vesihuoltolaitokselle tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä, ja se korvattaisiin tukkuvesihuoltolaitoksella. Lain määritelmäpykälään on tarkoitus lisätä tukkuvesihuoltolaitoksen määritelmä.

Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävien osalta. Voimassa olevan lain mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulee toimittaa 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus tiedoksi maa- ja metsätalousministeriölle. Jatkossa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulisi ylläpitää vesihuollon tilannekuvaa ja toimittaa ilmoitus tilannekuvan muutoksesta maa- ja metsätalousministeriölle sekä valtioneuvoston tilannekeskukselle. Vesihuoltolain mukainen valvonta on keskitetty Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen, ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on siten edellytykset muodostaa kokonaisvaltainen tilannekuva vesihuoltopalvelujen toimivuudesta. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toimisi myös yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta ja häiriönsietokyvyn parantamisesta annetun lain (ns. CER-laki, jolla pannaan täytäntöön CER-direktiivi (EU) 2022/2557)) valvovana viranomaisena, joten tämä vesihuoltolain mukainen tehtävä täydentäisi CER-lain mukaisia elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtäviä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävä ylläpitää vesihuollon tilannekuvaa kattaa myös ne noin tuhat pientä ja keskisuurta vesihuoltolaitosta, jotka eivät ole Huoltovarmuuskeskuksen koordinoiman Vesihuoltopoolin jäseniä. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valvontatoimivalta koskee sekä talousvettä toimittavia, että jätevettä käsitteleviä vesihuoltolaitoksia, mikä turvaa eheän kuvan vesihuollosta kokonaisuutena. Olisi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävänä arvioida, milloin tilannekuvan muuttumisesta olisi tarpeen ilmoittaa valtioneuvostolle. Yksi yksittäinen häiriötilanne voisi olla sellainen, että ilmoituskynnys ylittyy, mutta toisaalta usean pienemmän häiriön tai läheltä-piti-tilanteen kokonaisuus voisi myös vaatia ilmoituksen tekemistä. Ilmoituksen tarpeellisuutta arvioitaessa on syytä huomioida valtioneuvoston tilannekeskuksesta annetun lain (300/2017) 2 §, jonka mukaan ministeriön ja hallinnonalan viraston on ilmoitettava valtioneuvoston tilannekeskukselle sellaisesta toimialaansa koskevasta onnettomuudesta, vaaratilanteesta, poikkeuksellisesta tapahtumasta tai muusta vastaavasta häiriöstä tai häiriön uhkasta, jolla voi viranomaisen arvion mukaan olla merkitystä muodostettaessa tilannekuvaa. Pykälän 3 momentista poistettaisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen velvollisuus tehdä arvio siitä, tuleeko häiriöstä ilmoittaa muille Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sillä tämä sääntely on päällekkäistä kyberturvallisuuslain kanssa, eikä ole tarpeen vesihuoltolaissa.

Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle velvoite tehdä yhteistyötä muiden viranomaisten ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tilannekuvan muodostamiseksi. Yhteistyöllä tarkoitetaan keskustelu- ja viestintäyhteyksien luomista ja tarkoituksenmukaisten yhteistyöryhmien tai -verkostojen ylläpitoa. Säännöksen tarkoitus ei ole kuormittaa tarpeettomalla byrokratialla, joten yhteistyön muoto ja menetelmät valitaan paikalliset erityispiirteet ja tarpeet huomioiden, sekä olemassa olevia rakenteita hyödyntäen. Yhteistyövelvoitteen tavoitteena on varmistaa, että toimiva rakenne on olemassa vakavan häiriötilanteen tai poikkeusolojen hallintaan. Myös viranomaistoimintaa on hyödyllistä harjoitella. Viranomaisten keskinäinen tiedon vaihto ja yhteistyö parantavat häiriötilanteiden hoitoa.

Pykälän 4 momentin mukainen maa- ja metsätalousministeriön asetuksenantovaltuus ehdotetaan muutettavaksi valtioneuvoston asetuksenantovaltuudeksi. Turvallisuustilanne on muuttunut voimassa olevan asetuksenantovaltuuden antamisen jälkeen, ja häiriötilanteisiin liittyvä sääntely on siinä määrin yhteiskunnallisesti merkittävää, että asiasta olisi syytä säätää valtioneuvoston asetuksella ministeriön asetuksen sijaan. Asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä siitä, milloin pykälän 1 momentissa tarkoitettua vesihuollon poikkeaman aiheuttamaa häiriötä on pidettävä merkittävänä, sekä ilmoituksen sisällöstä, muodosta ja toimittamisesta.

16 §. Tiedonsaanti ja tiedottamisvelvollisuus. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi kokonaan. Pykälän otsikkoa muutettaisiin, ja pykälän 2 ja 5 momentti poistettaisiin, jolloin nykyiset 3, 4 ja 6 momentti siirtyisivät 2, 3 ja 4 momenteiksi. Pykälän kaikkiin momentteihin tehtäisiin muutoksia.

Pykälän otsikkoa ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan paremmin pykälän sisältöä. Voimassa olevassa laissa pykälän otsikko on Tiedottamisvelvollisuus. Pykälän uusi otsikko olisi Tiedonsaanti ja tiedottamisvelvollisuus. Pykälässä on kyse niin laitoksen ja asiakkaan välisestä tiedonsaantioikeudesta kuin laitoksen tiedottamisvelvollisuudesta.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi lakitekninen tarkennus koskien vesihuoltolaitoksen ja asiakkaan oikeutta saada tietoja. Voimassa olevan lain mukaisesti vesihuoltolaitoksen ja asiakkaan on pyydettäessä annettava toisilleen vesihuoltolaitoksen verkostoon liittämisen sekä vesihuollon hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot. Momentti kirjoitettaisiin uudelleen siten, että jatkossa vesihuoltolaitoksella ja asiakkaalla olisi oikeus saada toisiltaan nämä tiedot. Tämän katsotaan vastaavan paremmin momentin tarkoitusta. Muotoilun muutoksella ei tavoitella muutosta nykytilaan, vaan jatkossakin säännöksen tarkoituksena olisi hallituksen esityksessä ( HE 85/2000 vp ) kuvatun mukaisesti varmistaa asiakkaan ja laitoksen välinen tiedonvaihto jo ennen sopimuksen syntymistä.

Pykälän 2 momentti ehdotetaan kokonaan poistettavaksi. Voimassa olevassa 2 momentissa säädetään vesihuoltolaitoksen yleisestä tiedottamisvelvollisuudesta, ja sillä on hallituksen esityksen ( HE 85/2000 vp ) antamisen yhteydessä täytäntöön pantu ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta annetun neuvoston direktiivin (98/83/EY) 13 artikla. Kyseinen direktiivi on kuitenkin korvattu EU:n uudella juomavesidirektiivillä, jonka edellyttämää kansallista täytäntöönpanosääntelyä tiedottamisvelvollisuudesta on viety muun muassa tämän pykälän nykyiseen 3 momenttiin. Lisäksi vesihuoltolaitosten yleistä tiedottamisvelvollisuutta ja siihen linkittyvää julkisuusvalvontaa on tarkoitus tehostaa säätämällä tässä esityksessä aiempaa tarkemmin vesihuoltolaitoksen toimintakertomuksen sisällöstä sekä sen julkaisemisesta.

Pykälän 2 momentin poiston vuoksi voimassa oleva 3 momentti siirtyisi uudeksi 2 momentiksi. Voimassa oleva säännös velvoittaa talousvettä toimittavan vesihuoltolaitoksen lähettämään asiakkaalle momentissa kuvatut tiedot. Verbi lähettää korvattaisiin toimittamisella, sillä käytännössä laitoksella on mahdollisuus valita, millä keinoin se toimittaa vaadittavat tiedot asiakkaalleen. Lähettäminen viittaa kirjepostiin, vaikka toimittamisen muita tapoja voivat olla esimerkiksi älysovellus, sähköisen laskun liite tai muu sähköinen toimitustapa. Voimassa olevassa laissa velvoite on säädetty talousvettä toimittavalle vesihuoltolaitokselle. Momentista poistettaisiin viittaus talousvettä toimittavaan vesihuoltolaitokseen. Jatkossakaan sellaisen vesihuoltolaitoksen, joka ei toimita talousvettä, ei tarvitse toimittaa asiakkaalleen tietoja, joita sillä ei ole. Momenttia täydennettäisiin laitoksen velvollisuudella toimittaa asiakkaalle vähintään kerran vuodessa tieto siitä, missä laitoksen toimintakertomus on luettavissa. Tämä velvoite koskisi kaikkia laitoksia.

Pykälän nykyinen 4 momentti siirtyisi 3 momentiksi siten, että sen sisältämä viittaus 3 momenttiin korjattaisiin viittaukseksi 2 momenttiin.

Pykälän nykyinen 5 momentti poistettaisiin tarpeettomana. Vesihuoltolaitoksen määritelmään ehdotetun muutoksen vuoksi lain 5 momentti ei olisi tarpeellinen ja se ehdotetaan poistettavaksi. Juomavesidirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä oli tarve ulottaa pykälän mukaiset laitoksen velvollisuudet myös niihin juomavesidirektiivin soveltamisalaan kuuluviin talousvettä toimittaviin laitoksiin, jotka eivät olleet vesihuoltolaitoksia, mutta määritelmämuutoksen myötä nämä laitokset kuuluisivat vesihuoltolaitoksen määritelmän piiriin.

Asetuksenantovaltuuden sisältävä 6 momentti siirtyisi 4 momentiksi, ja momentin sisältämät viittaukset 3 ja 4 momenttiin korjattaisiin viittauksiksi 2 ja 3 momenttiin.

16 a §. Ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen julkisuus. Pykälän otsikkoa ja 1 momenttia muutettaisiin, ja muutoksenhakua koskeva 2 momentti siirrettäisiin muutoksenhakua koskevan 32 §:n yhteyteen.

Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti vesihuoltolaitosten ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen julkisuudesta. Pykälään tehtävillä muutoksilla ei tavoiteltaisi muutoksia nykytilanteeseen, jossa ne laitokset, jotka kuuluvat julkisuuslain viranomaismääritelmän piiriin, ja siten julkisuuslain soveltamisalaan, soveltavat julkisuuslakia kaikessa toiminnassaan. Säännöksen tarkoituksena olisi jatkossakin laajentaa julkisuuslain soveltaminen niihin vesihuoltolaitoksiin, jotka eivät ole julkisuuslain 4 §:n 1 momentin mukaisia viranomaisia. Näihin vesihuoltolaitoksiin julkisuuslakia sovelletaan kokonaisuudessaan, kun on kyse vesihuoltolaitoksen asiakirjoista, jotka sisältävät raaka- tai talousveden laatua ja määrää tai jäteveden käsittelyä ja johtamista koskevia ympäristötietoja.

Pykälä lisättiin lakiin juomavesidirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä, ja tässä yhteydessä pykälään tehtiin tarkentava muutos ( HE 196/2022 vp ). Julkisuusperiaatteen laajennusta koskeva sääntely on alun perin tuotu vesihuoltolakiin hallituksen esityksellä ( HE 228/2004 vp ), jossa kuvataan nykyisen 16 a §:n taustoja.

Pykälään ehdotettaisiin selkeyttäviä muutoksia. Pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan sitä, mistä siinä säädetään, eli ympäristötietoja sisältävien vesihuoltolaitosten asiakirjojen julkisuudesta. Voimassa olevan lain ilmaisu tietojen saamisesta korvattaisiin tiedonsaannilla. Tämä vastaa paremmin julkisuuslain terminologiaa. Lisäksi pykälän 1 momentista poistettaisiin kohta, jonka mukaan velvollisuuteen edistää ympäristötietojen saantia sovelletaan julkisuuslakia. Tällä poistolla ei tavoiteltaisi muutosta nykytilanteeseen, vaan ainoastaan selkeytettäisiin pykälän sanamuotoja.

On huomattava, että laitoksilla voi olla hallussaan ympäristötietoja sisältäviä asiakirjoja, jotka sisältävät salassa pidettävää tietoa erityisesti julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 6 ja 7 kohdan perusteella. Esimerkiksi vesihuoltolaitosten verkostotiedot ja tiedot vedenottamoiden tarkasta sijainnista voivat tietyissä yhteyksissä olla tulkittavaksi ympäristötiedoiksi, mutta niiden luovuttamiseen liittyy vahvoja turvallisuusnäkökohtia, joiden perusteella tietopyynnön käsittelyn yhteydessä on arvioitava, voidaanko tietoja luovuttaa lainkaan, vai tulisiko tiedot salata.

Tarvetta erilliselle ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen julkisuutta koskevalle pykälälle on tarkasteltava uudestaan, jos julkisuuslain soveltamisalaa laajennetaan siten kuin julkisuuslain ajantasaistamista käsitellyt työryhmä on ehdottanut mietinnössään (oikeusministeriön julkaisuja 2023:32).

17 §. Asiakkaan kiinteistön käyttö. Pykälän 1 momenttiin ei ehdoteta tehtäväksi muutoksia.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että vesihuoltolaitoksen olisi korvattava asiakkaan kiinteistöllä suoritettavista toimenpiteistä aiheutuva muu kuin tilapäinen haitta ja vähäinen vahinko. Voimassa olevan lain mukaisesti vesihuoltolaitoksen on korvattava aiheuttamansa haitta tai vahinko. Muutoksen tarkoituksena on se, että kaikkia tilapäisiä ja vähäisiksi katsottavia haittoja ja vahinkoja ei tarvitsisi jatkossa korvata. Esimerkiksi kiinteistölle pysäköinti tai pyyntö pysyä lyhytaikaisesti poissa kiinteistön alueilta, jolla toimenpiteitä suoritetaan, eivät tulisi korvattaviksi. Tämäntyyppisiä vähäisiä ja tilapäisiä haittoja ei katsottaisi tarpeelliseksi korvata. Kuitenkin esimerkiksi toimenpiteet kuten maan kaivaminen siten, että nurmikkoa, istutuksia tai piharakenteita pitää uusia, olisivat korvattavia vahinkoja, joita ei katsottaisi vähäisiksi. Pykälän 2 momentti pitäisi voimassa olevan lain tapaan sisällään haitan ja vahingon minimoinnin vaatimuksen, jonka perusteella vesihuoltolaitoksen tulisi ensisijaisesti huolehtia siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja siellä suoritettavista toimenpiteistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle.

Pykälän 3 momenttiin päivitettäisiin vesilain numero (587/2011) sekä tehtäisiin lakitekninen uudelleenmuotoilu.

17 c §. Hulevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttaminen . Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettävän kunnalle mahdollisuus määrittää vapautushakemuksen käsittely maksulliseksi. Vapautushakemuksista olisi mahdollista periä maksua käsittelystä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi.

18 §. Maksujen yleiset perusteet. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuudessaan.

Pykälää muutettaisiin siten, että maksuihin sisältyvä enintään kohtuullisen tuoton vaatimus siirtyisi nykyisestä 1 momentista uuteen 2 momenttiin. Lisäksi nykyisin 2 momenttiin sisältyvä maksujen kohtuullisuutta ja tasapuolisuutta koskeva vaatimus siirtyisi osaksi 1 momenttia. Pykälän nykyinen 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi siten, että maksujen kohtuullisuudesta ja tasapuolisuudesta säädettäisiin kuitenkin 1 momentissa.

Pykälän 1 momentin mukaisesti vesihuollon ja viemäröinnin maksujen tulee olla ensinnäkin sellaiset, että pitkällä aikavälillä niillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Säännös vastaisi sisällöllisesti aiempaa 1 momenttia sillä lisäyksellä, että kustannusten kattavuuden yhteydessä olisi viittaus 9 a §:n omaisuudenhallintasuunnitelman mukaisuuteen. Muun muassa kustannusten kattamista on arvioitu vesihuoltolaitoksen omaisuudenhallintasuunnitelmassa, jonka vuoksi myös 18 §:ää on perusteltua arvioida suhteessa omaisuudenhallintasuunnitelmassa todettuun. Uutena seikkana 1 momentissa säädettäisiin, että maksujen tulee olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Nykyisin kyseinen vaatimus on sisällöllisesti osana 2 momenttia.

Uuden 2 momentin mukaisesti maksuihin saisi sisältyä enintään kohtuullinen tuotto pääomalle, jos 1 momentissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Muutoksella on tarkoitus korostaa sitä, että maksuihin voidaan sisällyttää kohtuullinen tuotto pääomalle, mutta myös 1 momentissa säädettyjen edellytysten on täytyttävä. Näin ollen maksuilla tulee voida kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit sekä kustannukset. Maksujen tulee myös olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Kohtuullisen tuoton määrittelyä ei ole tarkoitus muuttaa voimassa olevaan lakiin nähden. Myös poikkeuksellisen korkeilla maanvuokra-, kiinteistövuokra- tai lainoituskuluilla voi olla merkitystä arvioitaessa kohtuullista tuottoa. Säännöksellä ei ole tarkoitus estää rahoituskulujen kattamista, vaan rahoittajalla olisi jatkossakin oikeus saada pääomalle kohtuullista tuottoa, mutta sellainen tulouttaminen, joka johtaa siihen, ettei vesihuoltolaitos kykene kattamaan perimillään maksuilla laitoksen uus- ja korjausinvestointeja ja kustannuksia, ei olisi sallittua.

Pykälän 3 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 2 momenttia. Ainoastaan maksujen kohtuullisuutta ja tasapuolisuutta koskeva vaatimus ei sisältyisi 3 momenttiin, sillä se siirrettäisiin osaksi 1 momenttia.

Uudessa 4 momentissa ehdotetaan vesihuoltolaitokselle velvoitetta arvioida 1–3 momentissa tarkoitettujen maksujen perusteiden toteutuminen vuosittain maksujen tarkistamisen yhteydessä. Arviointi voitaisiin luontevasti tehdä esimerkiksi toimintakertomuksen laatimisen yhteydessä. Maksutarkastelu ehdotetaan tehtäväksi joka vuosi. Taloustarkastelu perustuisi toteutuneisiin ja suunniteltuihin muutoksiin, ja se olisi kiinteä osa budjetointia. Maksujen tarkistaminen ei tarkoita aina maksujen muutosta.

Pykälän nykyinen 3 momentti, joka koskee vesihuollon tukemista, poistettaisiin kokonaan. Tämä ei tarkoittaisi sitä, että vesihuoltoa ei voisi enää lainkaan tukea, vaan tukeminen olisi jatkossakin mahdollista erityisissä, tavanomaisista vesihuollon investointitarpeista poikkeavissa tilanteissa. Lähtökohtaisesti vesihuollon kustannukset tulee kustannusvastaavuuden periaatteen mukaisesti kuitenkin kattaa vesihuollosta kerätyillä maksuilla. Valtionavustusten ja -tukien myöntämiseen sovelletaan EU:n valtiontukia koskevaa sääntelyä ja valtionavustuslakia sekä sen nojalla annettuja asetuksia. Myös kuntien yrityksille myöntämä tuki kuuluu EU:n valtiontukisääntelyn piiriin.

19 §. Maksut. Pykälää muutettaisiin kokonaan, ja pykälässä olisi nykyisen 2 momentin sijaan 3 momenttia. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vesihuoltolaitoksen perimistä maksutyypeistä, 2 momentissa käyttömaksun perimiskohteista ja 3 momentissa niistä perusteista, joiden perustella maksuja voidaan tai ne tulee periä erisuuruisina.

Pykälän 1 momentin mukaisesti vesihuoltolaitoksen tulisi periä vesihuollosta perusmaksua ja käyttömaksua. Perusmaksun perimisestä tulisi voimassa olevasta laista poiketen pakollista. Perusmaksujen säätäminen pakollisiksi tasaisi laitosten tulovirtaa ja parantaisi maksujen kohdentuvuutta. Perusmaksut kattaisivat ainakin osin sellaiset käyttömenot, jotka eivät riipu kulutetusta vesimäärästä. Perusmaksujen periminen olisi perusteltua myös sen vuoksi, että yli 80 prosenttia vesihuoltolaitoksen kustannuksista on kulutetun talousveden ja muodostuvan jäteveden määrästä riippumattomia. Kaikkia kiinteitä kustannuksia ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista kattaa perusmaksuilla. Käyttömaksun periminen on pakollista jo voimassa olevan lain mukaisesti, eikä tätä esitetä muutettavaksi. Näiden maksujen lisäksi vesihuoltolaitoksen olisi mahdollista periä laitoksen toimittamista palveluista liittymismaksua ja muita maksuja.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käyttömaksun perimisestä. Käyttömaksu perittäisiin voimassa olevan lain mukaisesti kiinteistön käyttämän talousveden määrän ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Vesihuoltolaitos voisi voimassa olevan lain mukaisesti periä käyttömaksua myös huleveden viemäröinnistä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että perusmaksun ja liittymismaksun tulisi olla eri alueilla erisuuruisia, jos tämä on tarpeen kustannusten oikean kohdentamisen tai aiheuttamisperiaatteen toteuttamisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä. Tämä vastaisi voimassa olevan lain 19 §:n 2 momentin sisältöä, mutta epäselvyyksien välttämiseksi säännöstä ehdotetaan muutettavaksi tältä osin sanamuodoltaan velvoittavammaksi. Lisäksi 3 momentissa säädettäisiin, että myös käyttömaksu ja muut maksut voisivat olla eri alueilla erisuuruisia, jos tämä on tarpeen kustannusten oikean kohdentamisen tai aiheuttamisperiaatteen toteuttamisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä. Tällä muutettaisiin voimassa olevaa lakia, jonka mukaisesti käyttömaksun tulee olla kaikille sama. Muutos mahdollistaa paremman kustannusten kattavuuden esimerkiksi tilanteissa, joissa vesihuoltolaitoksella on useita talousvesi- tai jätevesilaitoksia, joissa tuotanto- ja käsittelyhinta on merkittävästi eri suuruinen. Myös tilanteissa, joissa vesihuoltolaitos on muodostunut kahden tai useamman laitoksen fuusion yhteydessä voi olla tarve ottaa käyttöön erisuuruiset käyttömaksut. Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin syytä huomioida myös asiakkaiden tasapuolinen kohtelu, ja käyttömaksujen pidemmän aikavälin yhdenmukaistamista tulisi esimerkiksi fuusiotilanteessa harkita sitten, kun toimintamallit on saatu yhtenäistettyä. Erisuuruisten käyttömaksujen käyttöönoton tulee joka tapauksessa olla tarpeen kustannusten oikean kohdentamisen tai aiheuttamisperiaatteen toteuttamisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä, mutta näissäkin tilanteissa voidaan valita pitää käyttömaksu saman suuruisena kaikille käyttäjille.

Edellytykset, joiden perusteella maksut voisivat olla eri alueilla erisuuruisia, vastaisivat voimassa olevaa lakia, eli erisuuruisuuden tulisi olla tarpeen kustannusten oikean kohdentamisen tai aiheuttamisperiaatteen toteuttamisen vuoksi taikka muusta vastaavasta syystä. Liittymismaksun suuruudessa voitaisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti ottaa huomioon kiinteistön käyttötarkoitus.

20 §. Vesihuollon eriyttäminen kirjanpidossa. Pykälän 1 ja 3 momenttia muutettaisiin.

Pykälän 1 momentin kolmannen virkkeen mukaan tase ja tuloslaskelma on laadittava kirjanpitolain säännösten mukaisesti. Virkettä muutettaisiin mainitsemalla tässä yhteydessä myös rahoituslaskelma, joka on taseen ja tuloslaskelman rinnalla laadittava kirjanpitolain säännösten mukaisesti. Lisäksi momenttiin lisättäisiin selvennyksenä, että kuntalain soveltamisalaan kuuluvan vesihuoltolaitoksen tilinpäätösasiakirjat on laadittava kuntalain säännösten mukaisesti. Tällaiseen vesihuoltolaitokseen sovelletaan kuntalain säännöksiä kirjanpidosta, tilinpäätöksestä ja liikelaitoksen taloudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että tällöin sovelletaan kuntalain nojalla annettua tilinpäätöstietoja koskevaa asetusta (525/2020) .

Pykälän 2 momentti pysyisi muuttumattomana.

Pykälän 3 momenttia muutettaisiin korvaamalla viittaus laitokseen, joka toimittaa vettä vesihuoltolaitokselle tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä, viittauksella tukkuvesihuoltolaitokseen. Voimassa olevassa laissa ei ole määritelty tukkuvesihuoltolaitosta, mutta lakiin on tarkoitus tuoda tukkuvesihuoltolaitoksen määritelmä.

20 a §. Vesihuoltolaitoksen toimintakertomus . Pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaan.

Pykälän nykyisen 1 momentin ensimmäinen virke pysyisi muuttumattomana. Vesihuoltolaitoksen on jatkossakin laadittava kirjanpitolaissa tarkoitettu toimintakertomus. Lisäksi 1 momenttiin lisättäisiin selkeyden vuoksi maininta siitä, että kuntalain soveltamisalaan kuuluvan vesihuoltolaitoksen on laadittava kuntalaissa tarkoitettu toimintakertomus. Tällaisen vesihuoltolaitoksen osalta toimintakertomus laadittaisiin kuntalain säännösten mukaisesti.

Pykälän ehdotetaan lisättäväksi uusi 5-kohtainen 2 momentti, jolla tarkennettaisiin vesihuoltolain mukaisen toimintakertomuksen sisältövaatimuksia. Momentin 1 ja 2 kohta vastaisivat sisällöltään voimassa olevan lain 1 momentin toimintakertomuksen sisältöä koskevaa sääntelyä, ja niiden mukaan toimintakertomuksessa tulisi esittää helposti ymmärrettävässä muodossa tiedot vesihuoltolain 20 §:ssä tarkoitetusta tilinpäätöksestä ja vesihuollon hintatasoa, tehokkuutta, laatua ja kannattavuutta kuvaavista tunnusluvuista. Kohdassa 3 ehdotetaan toimintakertomukseen lisättäväksi tietoja 9 a §:ssä tarkoitetussa omaisuudenhallintasuunnitelmassa esitettyjen laitosten taloudellisten ja toiminnallisten edellytysten täyttymisestä. Tässä yhteydessä toimintakertomuksessa voitaisiin avata myös pitkän aikavälin investointi- ja taloussuunnitelman toteutumista, joista on tarkoitus säätää 9 a §:n nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa. Kohdassa 4 ehdotetaan toimintakertomuksessa esitettävän tiedot vesihuoltolain 18 §:n 1 momentin mukaisten maksujen yleisten perusteiden toteutumisesta. Kohdan 5 mukaan myös tiedot siitä, kuinka 18 §:n 2 momentin mukainen mahdollinen tuloutus on vaikuttanut maksujen suuruuteen tulisi esittää toimintakertomuksessa. Tämän esittäminen olisi mahdollista myös monialayhtiössä, jossa vesihuolto on vain yksi toiminnoista, sillä vesihuolto pitää vesihuoltolain mukaan eriyttää kirjanpidossa. Kohdan 4 ja 5 lisäysten tarkoituksena on edistää vesihuoltolaitosten ja tukkuvesihuoltolaitosten talouden julkisuusvalvontaa. Julkisuusvalvonta on tärkeä osa vesihuollon läpinäkyvyyttä ja sen kehittämiseen ehdotetaan panostettavan. Julkisuusvalvonnan tavoitteena on maksujen kohtuullisuuden arvioimisen lisäksi myös vesihuoltolaitosten toiminnan ja talouden läpinäkyvyyden lisääminen. Läpinäkyvyys tehostaa vesihuoltopalvelujen tuottamista ja varmistaa, että vesihuollon maksuihin ei sisällytettäisi kohtuullista suurempaa tuottoa pääomalle esimerkiksi omistajalle maksettavien ylisuurten tuloutusten takia.

Pykälän nykyinen 2 momentti huleveden viemäröintitietojen esittämisestä siirtyisi uuden 2 momentin lisäyksen vuoksi 3 momentiksi, ja sen viittaus pykälän 1 momenttiin päivitettäisiin viittaukseksi 2 momenttiin.

Pykälään ehdotetaan uutta 4 momenttia, jossa säädettäisiin, että 1 momentti ja 2 momentin 1 kohta koskisi myös tukkuvesihuoltolaitoksia.

Pykälän asetuksenantovaltuuden sisältävä nykyinen 3 momentti siirtyisi 5 momentiksi.

20 b §. Tilinpäätöstietojen ja toimintakertomuksen tarkastaminen. Tilinpäätöstietojen ja toimintakertomuksen tarkastamista koskevaa 20 b §:ää ehdotetaan muutettavaksi laajentamalla pykälä koskemaan myös tukkuvesihuoltolaitoksia. Tämä on perusteltua, sillä 20 §:n sääntely koskee jo voimassa olevan lain mukaan myös tukkuvesihuoltolaitoksia, ja 20 a §:n mukainen toimintakertomuksen laatimisvelvoite ehdotetaan koskemaan myös tukkuvesihuoltolaitoksia.

Osa pienistä vesihuoltolaitoksista ei välttämättä ole lakisääteisen tilintarkastusvelvollisuuden piirissä (tilintarkastuslaki 2 luku 2 §). Lisäksi vesihuoltolain määritelmämuutoksen myötä lain soveltamisalaan tulee uusia laitoksia, jotka eivät välttämättä ole tilintarkastuslain 2 luvun 2 §:n mukaisesti tilintarkastusvelvollisia. Tilintarkastusvelvollisuutta ei tällä pykälällä laajennettaisi koskemaan laitoksia, jotka eivät ole velvollisia tekemään lakisääteistä tilintarkastusta tilintarkastuslain nojalla.

20 c §. Taloustietojen julkaiseminen. Pykälän otsikkoa ehdotetaan lyhennettävän aiemmasta ”Tilinpäätöstietojen, toimintakertomuksen, toimitusehtojen ja tunnuslukujen julkistaminen” muotoon ”Taloustietojen julkaiseminen”.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että 20 a §:ssä tarkoitetun toimintakertomuksen sekä vesihuollon toimitusehtojen ja hinnoitteluperusteiden tietoverkossa julkaisun tulee tapahtua yleisessä tietoverkossa. Yleisessä tietoverkossa julkaisemisen tavoitteena on parantaa asiakkaiden pääsyä vesihuollon tietoihin, julkaistujen tietojen saatavuutta ja lisätä vesihuollon läpinäkyvyyttä tarkentamalla tietojen julkaisemistapaa. Pykälässä tarkoitetut tiedot voisivat olla maksuttomasti saatavilla esimerkiksi laitoksen tai kunnan verkkosivuilla, tai vesihuollon tietojärjestelmän kautta toimitettuna vesi.fi-palveluun. Lisäksi pykälästä poistettaisiin maininta vesihuollon toimitusehtojen ja hinnoitteluperusteiden sekä vesihuollon hintatasoa, tehokkuutta, laatua ja kannattavuutta kuvaavien tunnuslukujen julkaisemisesta, sillä mainitut tiedot sisältyisivät jatkossa 20 a §:ssä tarkoitettuun toimintakertomukseen.

20 d §. Vesihuollon tietojärjestelmä. Pykälän 3 momentin aiempi sanamuoto laitoksesta, joka toimittaa vettä vesihuoltolaitokselle tai käsittelee vesihuoltolaitoksen jätevesiä, ehdotetaan korvattavaksi tukkuvesihuoltolaitoksen määritelmällä.

Pykälän 4 momentin asetuksenantovaltuuteen ehdotetaan laajennusta siten, että myös tietojen toimittamisajankohdasta voitaisiin säätää asetuksella.

23 §. Sopimusehtojen muuttaminen. Pykälän 1 momentin 3 kohtaan tehtäisiin muutos, jonka mukaan olosuhteiden muutostilanteessa vesihuoltolaitos saisi muuttaa 21 §:ssä tarkoitetun sopimuksen mukaisia maksuja ja muita sopimuksen ehtoja olosuhteiden ennakoimattomasti ja olennaisesti muututtua. Olosuhteiden ennakoimattomuuden lisääminen 3 kohtaan korostaisi sitä, että 3 kohdan perusteella tehtävien sopimusmuutosten tulisi perustua sellaiseen olosuhteiden muutokseen, jota ei ole voinut sopimuksen tekohetkellä ennakoida. Näin ollen esimerkiksi maksuja ei saisi muuttaa 3 kohdan perusteella tilanteessa, joissa maksujen muutospaine johtuu korjausvelan kertymisestä. Korjausvelan kertymistä ei voida pitää ennakoimattomana olosuhteiden muutoksena, vaan on selvää, että vesihuoltoverkostoa tulee saneerata määräajoin, ja tämä tarve tulisi kustannusvastaavuuden periaatteen mukaisesti huomioida vesihuollon maksuissa. Sen sijaan tilanne, jossa alueelle esimerkiksi rakennetaan uusi jätevedenpuhdistamo, joka vaikuttaa jätevesiverkostojen virtaamissuuntiin ja sitä kautta aiheuttaa sopimusmuutostarpeita, voisi olla tällainen olennainen olosuhdemuutos, jota ei ole voitu ennakoida sopimuksen tekohetkellä.

Vesihuoltolaitosten voimassa olevat yleiset toimitusehdot sallivat laitoksen maksujen ja taksarakenteen muutokset, jos muutoksen syynä on hinnoittelu- ja sopimusjärjestelmien uudistaminen tai laitoksen käyttö- sekä peruskorjaus- ja uusinvestointikustannusten muutos ottaen huomioon, että vesihuoltolain mukaan laitoksen kaikki kustannukset tulee kattaa maksuilla. Muutoksen syynä voi myös olla ympäristön- ja terveydensuojelusta, luonnonvarojen käytöstä tai maankäytön rajoituksista aiheutuvat kustannukset tai näiden kustannusten muutos. Näiden perusteiden pohjalta laitos voi siis korottaa maksujaan voimassa olevan lain 23 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla. Korjausvelan hoito voidaan nähdä peruskorjausinvestointikustannusten muutoksena, jonka pohjalta maksuja voidaan korottaa hallitusti. Vaikka vesihuoltolaitos saisi jatkossakin korottaa sopimuksen mukaisia maksuja myös 23 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla, korjausvelan kattamiseksi tehtävät maksujen korotukset tulisi lähtökohtaisesti tehdä 23 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla. Pykälän 3 kohdan nojalla tapahtuvat maksujen korotukset ja muut sopimusmuutokset liittyisivät siis sellaisiin tilanteisiin, joissa laitoksen toimintaan kohdistuu ennakoimaton ja olennainen olosuhteiden muutos. Tällainen muutos voisi olla esimerkiksi kuntaliitoksen yhteydessä tapahtuva laitosten yhdistyminen, joka johtaisi tarpeeseen yhdenmukaistaa yhdistyvien laitosten maksu- ja muita käytäntöjä.

24 §. Sopimuksen irtisanominen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että asiakas voisi irtisanoa sopimuksen myös silloin, kun vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella olevalla kiinteistöllä ei ole liittämisvelvollisuutta 10 §:n mukaisesti. Nykyisin asiakas voi irtisanoa sopimuksen vain, jos kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvollisuudesta 11 §:n mukaisesti. Alkuperäisen vesihuoltolain 10 § lähti siitä, että toiminta-alueella sijaitseva kiinteistö oli liitettävä vesihuoltolaitoksen talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon. Vesihuoltolain 10 §:ään sisältyvät poikkeamiset liittämisvelvollisuudesta lisättiin lakiin myöhemmin muutoksella (681/2014) , eikä tällöin muutettu 24 §:n sisältöä. Nykyisen 24 §:n 2 momentin tarkoituksena voidaan katsoa olleen se, että asiakas voisi irtisanoa sopimuksen silloin, kun liittämisvelvollisuutta ei ole. Liittämisvelvollisuudesta poikkeamisen perusteet poistettaisiin suurimmalta osin ehdotetun lain 10 §:ssä, mutta niin kutsuttu kuivakäymäläpoikkeus säilytettäisiin laissa. Näin ollen 24 §:n 2 momentti tarkoittaisi, että asiakas voisi irtisanoa sopimuksen ensinnäkin silloin, kun kiinteistölle on myönnetty vapautus liittämisvelvollisuudesta 11 §:n perusteella. Toisaalta asiakas voisi irtisanoa sopimuksen jätevesiviemäriin liittämisestä myös silloin, kun kiinteistöllä ei ole vesikäymälää ja sen jätevesien johtamisessa ja käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään. Talousveden osalta vastaavaa 10 §:stä johtuvaa irtisanomisoikeutta ei olisi.

Vesihuollon palvelun keskeytystilanteesta johtuvaa vesihuoltolaitoksen irtisanomisoikeutta koskevaa 3 momenttia muutettaisiin siten, että vesihuoltolaitos saisi irtisanoa 21 §:ssä tarkoitetun sopimuksen laitoksen palvelujen toimittamisesta ja käyttämisestä, jos vesihuollon palvelu on keskeytetty 26 §:ssä säädetyillä perusteilla ja keskeytys on jatkunut yli kuusi kuukautta. Lisäksi vesihuoltolaitos saisi irtisanoa sopimuksen, jos sen voimassa pitäminen olisi muuten kohtuutonta. Sopimuksen voimassa pitäminen olisi muuten kohtuutonta esimerkiksi tilanteessa, jossa vuokralainen on menettänyt oikeuden määräyksellä oikeuden hallita kiinteistöä, mutta on jatkanut perusmaksun maksamista, eikä veden toimitusta ole näin ollen voitu keskeyttää. Käyttösopimusta ei tällaisessa tilanteessa ole nykylain pohjalta voinut irtisanoa, vaikka sopimuksen voimassa pitäminen on tällaisessa tilanteessa kohtuutonta.

Pykälän 5 momenttia muutettaisiin siten, että vesihuoltolaitos voisi käyttää momentin tarkoittamaa irtisanomisoikeutta myös tilanteissa, joissa kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Voimassa oleva laki mahdollistaa momentin mukaisen irtisanomisoikeuden ainoastaan silloin, jos kiinteistö jää laitoksen toiminta-alueen supistamisen takia toiminta-alueen ulkopuolelle. Vesihuoltolaitoksen määritelmän muutoksen seurauksena 5 momentin irtisanomisoikeus katsotaan tarpeelliseksi ulottaa myös toiminta-alueen ulkopuolelle. Jos 5 momentin mukaista irtisanomisoikeutta ei laajennettaisi koskemaan myös toiminta-alueen ulkopuolella liittyneitä kiinteistöjä, vesihuoltolaitoksen irtisanomisoikeus rajoittuisi toiminta-alueen ulkopuolella 1 ja 3 momentissa säädettyihin tilanteisiin. Näin ollen toiminta-alueen supistamisen seurauksena irtisanominen olisi mahdollista, mutta alueella, joka ei ole ollut toiminta-alueella, irtisanomismahdollisuudet olisivat voimassa olevan sääntelyn perusteella huomattavasti rajoitetumpia.

Muutoksen tarkoituksena on, että esimerkiksi toiminta-alueen supistamiseen rinnastuvissa tilanteissa, joissa alueen verkosto on tarkoitus purkaa alueelta kokonaan taloudellisista syistä, laitoksen irtisanomisoikeus olisi olemassa myös alueella, jolla ei ole ollut toiminta-aluetta lainkaan. Momentin tarkoittamissa tilanteissa on kuitenkin huomattava irtisanomisen edellytyksenä olevan, että vesihuoltolaitos tai kunta turvaa kiinteistön vesihuollon siten, että asiakkaalle ei aiheudu vesihuoltolaitteiston rakentamisesta tai käyttöönotosta merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia. Myöskään asiakkaan kannettaviksi jäävät laitteiston käyttökustannukset eivät saisi olla tasoltaan olennaisesti vesihuoltolaitoksen palveluista perittäviä maksuja korkeampia.

Kiinteistön vesihuollon turvaamisessa noudatettava menettely vastaisi sisällöltään voimassa olevaa lakia ja hallituksen esityksen 218/2013 perusteluita. Vesihuoltolaitoksen ja asiakkaan väliset vesihuollon sopimukset voitaisiin näin ollen irtisanoa siinä vaiheessa, kun asiakkaan kiinteistön vesihuolto olisi turvattu. Vesihuoltolaitoksen verkostopalvelut voitaisiin korvata esimerkiksi kiinteistökohtaisin ratkaisuin rakentamalla kiinteistölle lainsäädännön vaatimukset täyttävä kaivo ja jätevesien käsittelyjärjestelmä.

Pykälän 5 momenttia tarkennettaisiin lisäämällä termi ”merkittäviä” sen viimeiseen virkkeeseen. Uuden muotoilun mukaan irtisanomisen edellytyksenä olisi, että vesihuoltolaitos tai kunta turvaisi kiinteistön vesihuollon siten, että asiakkaalle ei aiheutuisi tästä merkittäviä ylimääräisiä kustannuksia. Tällä lisäyksellä pyrittäisiin tarkentamaan kustannusten jakamista tilanteissa, joissa vesihuoltojärjestelmä muutetaan kiinteistökohtaiseksi. Harvaan asutuilla alueilla voi tulla tilanteita, joissa verkoston tekninen toimivuus ei ole enää mahdollista liittyjämäärän vähentyessä. Talousveden laadun pysyminen hyvänä ja jäteveden siirtäminen edellyttävät tiettyä virtaamaa. Mikäli verkoston suunnittelumitoitusta ei ole enää mahdollista saavuttaa, jäljellä oleville liittyjille voi olla taloudellisesti edullisempaa siirtyä kiinteistökohtaiseen vesihuoltoon. Jos liittymä joudutaan korvaamaan muulla järjestelmällä, myös liittyjälle voisi aiheutua tästä pieniä ylimääräisiä kustannuksia. Vertailukohtana tulisi käyttää niitä kustannuksia, jotka aiheutuisivat liittymän säilyttämisestä teknisesti toimivana. Kiinteistön vesihuolto katsottaisiin turvatuksi siinä vaiheessa, kun lainsäädännön vaatimukset täyttävä kiinteistökohtainen järjestelmä on otettu käyttöön. Uuden kiinteistökohtaisen järjestelmän ylläpito kuuluisi kiinteistön omistajan tai haltijan vastuulle, eikä enää turvaamisvelvollisuuden piiriin.

30 §. Uhkasakko sekä teettämis- ja keskeyttämisuhka. Pykälä muutettaisiin kokonaan. Muutokset eivät olisi kuitenkaan sisällöllisesti merkittäviä, vaan olisivat luonteeltaan lakiteknisiä tarkennuksia.

Kuten voimassa olevassa laissakin, pykälässä säädettäisiin siitä, että uhkasakko sekä teettämis- ja keskeyttämisuhka voidaan asettaa päävelvoitteen noudattamisen tehosteeksi. Samoin kuin voimassa olevassa laissa, valvontaviranomaisella olisi hallintopakkokeinona käytössään myös mahdollisuus kieltää toiminta kokonaan. Päävelvoite, eli 29 §:n mukainen valvontaviranomaisen antama kielto tai määräys, voisi liittyä esimerkiksi 6 §:ssä säädetyn kunnan järjestämisvelvollisuuden toteuttamiseen, 10 §:ssä säädettyyn kiinteistön liittämisvelvollisuuteen tai 9 §:ssä säädetyn vesihuoltolaitoksen huolehtimisvelvollisuuden täyttämiseen. Näissä tilanteissa valvontaviranomaisella olisi mahdollisuus tehostaa antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella taikka että toiminta keskeytetään tai kielletään. Pykälä ei sisältäisi informatiivista viittausta uhkasakkolakiin (1113/1990) . Uhkasakkolaki on kuitenkin se yleislaki, joka sisältää säännökset muun muassa uhan asettamisesta, täytäntöön panemisesta ja muutoksenhausta, ja näitä sovellettaisiin vesihuoltolain mukaisissa asioissa.

31 §. Vireillepano-oikeus. Pykälään ehdotetaan muutosta, jolla vireillepano-oikeutta laajennettaisiin huomioimaan 6 §:ään tehdyt muutokset. Jatkossa asianosaisen sekä asiassa yleistä etua valvovan viranomaisen vireillepano-oikeus koskisi siis 6 §:n 2 ja 3 momenttia, joissa säädetään kunnan vesihuollon järjestämisvelvollisuudesta. Vireillepano-oikeus koskisi siis tilanteita, joissa kunta ei ole ryhtynyt 6 §:n edellyttämällä tavalla toimenpiteisiin tarvetta vastaavan vesihuoltolaitoksen perustamiseksi, tällaisen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamiseksi tai vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin talousveden saatavuuden tai jäteveden poisjohtamisen turvaamiseksi.

32 §. Muutoksenhaku. Pykälä muutettaisiin kokonaan. Pykälään tehtävät muutokset eivät kuitenkaan muuttaisi vesihuoltolain mukaisen muutoksenhaun periaatteita, vaan muutoksilla selvennettäisiin ja tarkennettaisiin pykälän muotoiluja. Lisäksi lain 16 a §:n 2 momentti, joka koskee muutoksenhakua vesihuoltolaitoksen päätökseen tiedonsaantia asiakirjasta koskevassa asiassa, siirrettäisiin pykälän yhteyteen pykälän uudeksi 2 momentiksi.

Pykälän 1 momentissa olisi informatiivinen viittaus oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin (808/2019) . Momentissa säädettäisiin, että oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia sovellettaisiin myös muutoksenhaussa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen ja kunnan terveydensuojeluviranomaisen vesihuoltolain nojalla tekemiin päätöksiin. Vesihuoltolain valvontaviranomaisina elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä kunnan terveydensuojeluviranomainen ja ympäristönsuojeluviranomainen tekevät valituskelpoisia päätöksiä, joista haettaisiin muutosta hallintovalituksella. Hallintovalitus soveltuisi vesihuoltolain 11 §:n ja 17 c §:n nojalla annettuihin vapautuspäätöksiin sekä valvontaviranomaisen 29 §:n nojalla antamiin määräyksiin. Oikaisuvaatimusmenettely ei olisi näiden päätösten osalta käytössä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös, että muun kunnallisen viranomaisen päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella noudattaen, mitä muutoksenhausta kunnallisen viranomaisen päätökseen säädetään kuntalaissa. Näitä vesihuoltolain nojalla annettavia päätöksiä, joista haettaisiin muutosta kunnallisvalituksella ovat vesihuoltolain 4 d §:n mukainen päätös kunnan etuosto-oikeuden käyttämisestä, 8, 8 a, 8 b ja 8 c §:n nojalla annettavat vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeseen liittyvät päätökset sekä 17 a §:n nojalla annettava päätös huleveden viemäröinnin järjestämisestä. Nämä päätökset ovat tyypillisesti kunnan valtuuston tekemiä, ja siitä syystä niistä haettaisiin muutosta kunnallisvalituksella. Kuntalain 133 §:ssä säädetään, että jos päätökseen voidaan muun lain nojalla hakea muutosta kunnallisvalituksin, kuntalain oikaisuvaatimusta koskevaa 134 §:ää ei sovelleta. Koska kyseessä olisi päätös, johon voidaan vesihuoltolain nojalla hakea muutosta kunnallisvalituksin, kuntalain 134 §:n mukainen oikaisuvaatimusmenettely ei siis tulisi sovellettavaksi. Muilta osin näiden päätösten osalta sovellettaisiin mitä kuntalaissa on muutoksenhausta säädetty.

Pykälän 1 momentti sisältäisi muutoksenhaun pääsäännöt, ja uudet 2 ja 3 momentti sisältäisivät tiettyihin päätöksiin kohdistuvat poikkeukset pääsääntöön.

Pykälän uusi 2 momentti olisi vastaava, kuin voimassa olevan lain vesihuoltolaitoksen ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen julkisuutta koskevan 16 a §:n 2 momentti, jossa säädetään muutoksenhausta vesihuoltolaitoksen päätökseen tiedonsaantia asiakirjasta koskevassa asiassa. Näiden vesihuoltolaitosten antamien päätösten muutoksenhausta säädettäisiin erikseen, koska julkisuuslain 33 §:n muutoksenhakusäännökset eivät sellaisenaan sovellu niihin vesihuoltolaitoksiin, jotka eivät ole julkisuuslain soveltamisalan piirissä.

Pykälän uudessa 3 momentissa säädettäisiin uhkasakkolaissa tarkoitettuja hallinnollisia seuraamuksia koskevasta muutoksenhausta, johon sovellettaisiin uhkasakkolakia. Uhkasakkolain 24 §:ssä säädetään muutoksenhausta, ja pääsääntönä on, että muutoksenhakuun sovelletaan, mitä muutoksenhausta päävelvoitteen määräämistä koskevaan päätökseen säädetään. Päävelvoitteen määräämistä koskeva päätös on se vesihuoltolain mukainen päätös, jonka tehostamiseksi uhkasakkolain mukainen seuraamus on asetettu.

Muutoksenhakuasioissa toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyy oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 10 §:n nojalla. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

33 §. Valitusoikeus. Pykälä muutettaisiin kokonaan. Pykälän muutoksilla ei kuitenkaan pyritä laajentamaan tai supistamaan vesihuoltolain mukaisten valitusoikeutettujen piiriä, vaan pykälämuutoksilla ainoastaan selvennettäisiin pykälän muotoiluja sekä poistettaisiin päällekkäisyyksiä vesihuoltolain ja valitusoikeutta koskevien yleislakien välillä.

Pykälässä säädettäisiin, että sen lisäksi, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa ja kuntalaissa säädetään, valitusoikeus olisi sillä, jonka etua tai oikeutta asia saattaa koskea, kunnalla, valvontaviranomaisella ja asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella. Pykälä koskisi kaikkia vesihuoltolain nojalla annettavia päätöksiä riippumatta siitä, haetaanko niihin muutosta hallintovalituksella vai kunnallisvalituksella. Vesihuoltolain mukaisten päätösten valitusoikeutettujen piiri olisi siten hyvin laaja.

Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n mukaan hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä viranomainen, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi. Vastaavasti kuntalain 137 §:n mukaan kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Riippuen siitä, onko kyse hallintovalituksesta vai kunnallisvalituksesta, olisi valitusoikeus ainakin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain tai kuntalain mukaisilla tahoilla. Näin ollen esimerkiksi hallintovalituksena käsiteltävässä 11 §:n mukaisessa vapautuspäätöksessä valitusoikeutta ei olisi kunnan jäsenellä.

Valitusoikeus olisi valituslajista riippumatta lisäksi aina kunnalla, vesihuoltolain mukaisilla valvontaviranomaisilla, asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella ja sillä, jonka etua tai oikeutta asia saattaa koskea. Muutoksenhaussa kunnalla olisi valitusoikeus, jotta kunnalla olisi mahdollisuus valvoa kunnan etua. Vesihuoltolain valvontaviranomaisina kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja kunnan terveydensuojeluviranomainen taas valvoisivat lain säännösten toteutumista toimivaltaansa kuuluvissa asioissa. Vesihuoltolain valvontaviranomaisilla olisi aina mahdollisuus valittaa toistensa tekemistä päätöksistä. Esimerkiksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt vesihuollon valvontaviranomaisena valituksia kunnan tekemistä vesihuollon toiminta-aluepäätöksistä. Vaikka yleistä etua valvovalla viranomaisella on oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 7 §:n mukainen valitusoikeus, vastaavaa yleistä etua valvovan viranomaisen valitusoikeutta ei sisälly kuntalakiin. Tästä syystä yleistä etua valvovan viranomaisen valitusoikeus säilytettäisiin vesihuoltolaissa. Vesihuoltolain mukaisissa asioissa yleistä etua valvova viranomainen voisi olla esimerkiksi ympäristönsuojelulain valvontaviranomainen tilanteissa, joissa vesihuoltolain nojalla annetulla toiminta-aluepäätöksellä olisi vaikutuksia sen valvottavana olevaan yleiseen etuun. Vesihuoltolain asianosaiskäsite on ympäristölainsäädännölle tyypillisesti voimassa olevassa vesihuoltolaissa laajempi kuin muutoksenhausta sääntelevissä yleislaeissa, ja tämä laajennettu asianosaiskäsite säilytettäisiin laissa.

Voimassa olevassa laissa säädetään, että valvontaviranomaisella on oikeus valittaa sellaisesta päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on muuttanut sen tekemää päätöstä tai kumonnut päätöksen. Tämä säännös poistettaisiin laista tarpeettomana, koska oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 109 §:n 2 momentin mukaisesti alkuperäisen hallintopäätöksen tehneellä viranomaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimen päätökseen, jolla hallintotuomioistuin on kumonnut viranomaisen päätöksen tai muuttanut sitä. Pykälää sovelletaan kuntalain 142 §:n 3 momentin mukaan myös kunnan valitusoikeuteen kunnallisvalitusta koskevassa asiassa. Näin ollen asiasta ei ole tarpeen säätää erikseen vesihuoltolaissa.

34 §.Kiinteistön vesihuoltoa koskeva riita-asia. Pykälää ja sen otsikkoa muutettaisiin. Muutoksilla ei kuitenkaan pyrittäisi muuttamaan kiinteistön vesihuoltoa koskevien riita-asioiden käsittelytapaa, vaan ainoastaan selkeyttämään pykälän muotoiluja.

Pykälän voimassa olevassa laissa oleva otsikko Käsittely käräjäoikeudessa muutettaisiin vastaamaan paremmin pykälän sisältöä. Uusi otsikko olisi Kiinteistön vesihuoltoa koskeva riita-asia.

Pykälässä säädettäisiin oikeuspaikasta vesihuoltolaitoksen ja sen asiakkaan välisissä kiinteistön vesihuoltoa koskevissa riita-asioissa. Kiinteistön vesihuoltoa koskevat riita-asiat tulisi käsitellä yhdenmukaisesti vesihuoltolaitoksen oikeudellisesta muodosta huolimatta, eli riippumatta siitä, onko laitos esimerkiksi osuuskunta, kunnan taseyksikkö tai osakeyhtiö. Epäselvyyksien välttämiseksi lakiin esitetäänkin sisällytettäväksi voimassa olevan lain 34 §:ää vastaava säännös, jonka mukaan vesihuoltolaitoksen ja sen asiakkaan väliseen sopimukseen perustuva riita käsiteltäisiin siviilioikeudellisena riita-asiana käräjäoikeudessa. Säännös koskisi tilanteita, joissa vesihuoltolaitoksen ja sen asiakkaan välillä on riita esimerkiksi 6 luvun mukaisissa palvelun keskeytykseen tai virheeseen liittyvissä tilanteissa. Riita voisi koskea myös esimerkiksi vesihuollosta perittäviä maksuja tai muita tilanteita, joissa vesihuoltolaitos 5 luvun 23 §:n mukaisesti muuttaa sopimusehtoja, ja asiakkaan ja laitoksen välille syntyy näkemysero siitä, miltä osin sopimusehtojen muutos on lain mukainen. Näissä tilanteissa kuluttaja-asiakkaalla on vaihtoehtoisesti myös mahdollisuus kääntyä kuluttajaviranomaisten puoleen niiltä osin, kuin asia on niiden toimivallassa.

Pykälässä olisi myös informatiivinen viittaus oikeudenkäymiskaaren 10 lukuun, jossa säädetään riita-asian käsittelyn oikeuspaikasta. Pääsääntöisesti oikeuspaikka määräytyisi oikeudenkäymiskaaren 10 luvun yleistä oikeuspaikkaa koskevien 1 ja 2 §:n mukaisesti. Luonnollista henkilöä sekä yhtiötä, yhdistystä, säätiötä tai muuta yksityisoikeudellista oikeushenkilöä taikka muuta julkisoikeudellista oikeushenkilöä kuin valtiota, hyvinvointialuetta tai kuntaa vastaan esitetty vaatimus tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä on kotipaikka. Kuntaa vastaan esitetty vaatimus tutkitaan käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä kunta sijaitsee.

35 §. Salassapitovelvollisuus. Voimassa olevan lain 35 §:ssä säädetään lain mukaista tehtäviä suorittavien julkisuuslain mukaisesta salassapitovelvollisuudesta sekä eräistä salassa pidettävien tietojen luovutusoikeuksista.

Pykälän 1 momentissa säädetään, että lain mukaista tehtävää suorittavan salassapitovelvollisuuteen sovelletaan, mitä viranomaisten toiminnasta annetussa laissa säädetään. Pykälää koskevat perustelut ( HE 85/2000 vp ) ovat momentin osalta puutteelliset, eikä niistä käy ilmi momentin tarkoitusta, joka on laajentaa julkisuuslain mukainen salassapitovelvollisuus koskemaan lain valvontaviranomaisten lisäksi myös muita lain mukaista tehtävää suorittavaa, eli vesihuoltolaitoksia, tukkuvesihuoltolaitoksia ja niiden henkilökuntaa. Vaikka vesihuoltolaitos tai tukkuvesihuoltolaitos ei kuuluisi julkisuuslain soveltamisalan piiriin, niissä sovellettaisiin julkisuuslain asiakirjasalaisuutta koskevaa 22 §:ää, vaitiolovelvollisuutta ja hyväksikäyttökieltoa koskevaa 23 §:ää, salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja koskevaa 24 §:ää, salassapidosta poikkeamista ja sen lakkaamista koskevaa 7 lukua sekä rangaistussäännöksiä sisältävää 35 §:ää lain toimeenpanoon liittyvissä asioissa.

Pykälän 2 momentti kumottaisiin kokonaan. Voimassa olevan lain mukaan salassapitovelvollisuuden estämättä saa lain mukaisia tehtäviä suoritettaessa saatuja tietoja yksityisen ja yhteisön taloudellisesta asemasta, liikesalaisuudesta sekä yksityisen henkilökohtaisista oloista luovuttaa valvontaviranomaiselle lain mukaisten tehtävien suorittamista varten sekä rikoksen selvittämiseksi syyttäjä- ja poliisiviranomaiselle, jos se on välttämätöntä tietoturvallisuuteen liittyvien tehtävien hoitamiseksi. Tämä tietojen luovuttamista koskeva sääntely ei olisi enää tarpeen. Syyttäjä- ja poliisiviranomaiselle on niitä koskevissa laeissa säädetty laajat oikeudet saada salassa pidettäviä tietoja rikoksen selvittämiseksi. Valvontaviranomaisten tiedonsaantioikeuksista säädettäisiin uudessa 35 a §:ssä.

35 a §. Valvontaviranomaisten tiedonsaanti- ja tarkastusoikeus. Uudessa pykälässä säädettäisiin valvontaviranomaisten tiedonsaanti- ja tarkastusoikeuksista.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vesihuoltolain mukaisten valvontaviranomaisten tiedonsaantioikeuksia. Pykälässä tarkoitettuja vesihuoltolain valvontaviranomaisia olisivat lain 4 §:ssä tarkoitetut elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ja kunnan terveydensuojeluviranomainen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että lain mukaisilla valvontaviranomaisilla on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada pyynnöstä vesihuoltolaissa säädettyjen tehtäviensä suorittamista varten välttämättömiä tietoja toisiltaan, kunnalta, Verohallinnolta, Huoltovarmuuskeskukselta, pelastuslaitokselta, vedenottoa koskevan vesilain (587/2011) mukaisen luvan valvojalta, jätevedenpuhdistamon ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisen ympäristöluvan valvojalta, vesihuoltolaitokselta ja tukkuvesihuoltolaitokselta. Tiedonsaantioikeus on sidottu tietojen välttämättömyyteen valvontaviranomaisten tehtävien suorittamista varten.

Tiedonsaantioikeus vesihuoltolain valvontaviranomaisten kesken sekä valvontaviranomaisten tiedonsaantioikeus kunnalta voisi olla tarpeen esimerkiksi lain varautumista koskevien velvoitteiden valvonnassa. Huoltovarmuuskeskukselta tarvittavat välttämättömät tiedot voisivat liittyä esimerkiksi Huoltovarmuuskeskuksen hallussa oleviin vesihuollon tilannekuvaan liittyviin tietyiltä osin salassa pidettäviin tietoihin. Verohallinnon hallussa olevien tietojen tiedonsaantitarve liittyisi pääasiallisesti kiinteistön omistajan tai haltijan yhteystietoihin tilanteessa, joissa yhteystiedot eivät käy ilmi muista valvontaviranomaisten käytössä olevista tietoaineistoista kuten kiinteistötietojärjestelmästä. Näitä tilanteita voi tulla eteen esimerkiksi silloin, kun kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on tarpeen toimittaa päätöksen tiedoksiantoa koskeva tieto sellaisen kiinteistön omistajalle, jonka omistajatiedot ovat lainhuutorekisterissä päivittämättä ja lainhuuto on edelleen kuolleen henkilön nimissä. Vesihuoltolaitokselta ja tukkuvesihuoltolaitokselta tarvittavia tietoja voisivat olla esimerkiksi laitoksen omistaman kriittisen infrastruktuurin sijaintitiedot silloin, kun ne ovat välttämättömiä valvontaviranomaisen vesihuoltolain mukaisten tehtävien suorittamista varten. Koska vesihuoltolaitoksen vedenottoa koskevan vesilain mukaisen luvan valvoja ja jätevedenpuhdistamon ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan valvoja ei pääsääntöisesti ole vesihuoltolain mukainen valvontaviranomainen, vesihuoltolain valvontaviranomaisten tiedonsaantioikeus lupavalvojilta voisi olla tarpeen esimerkiksi vesihuollon häiriötilanteissa. Pelastuslaitoksen hallussa voi olla esimerkiksi tulvatilanteessa tietoja, jotka olisivat vesihuoltolain valvojalle välttämättömiä laissa säädettyjen tehtävien suorittamista varten. Tiedonsaantioikeus koskisi ainoastaan tietopyynnön saajan hallussa olevia tietoja. Tätä laajempaa ajantasaisten tietojen selvitysvelvollisuutta ei tietopyynnön saajalle momentin nojalla säädettäisi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen oikeudesta saada pyynnöstä salassapitosäännösten estämättä vesihuoltolain 11 ja 17 c §:ssä tarkoitetun vapautushakemuksen käsittelyä varten liittämisen kohtuuttomuuden arvioimiseksi välttämättömät tiedot kiinteistön omistajalta tai haltijalta. Vaikka vapautushakemuksen lähtökohtana olisi, että vapautuksen hakijana toimiva kiinteistön omistaja tai haltija toimittaa oma-aloitteisesti tarvittavat tiedot kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, tulisi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella vapautushakemuksen käsittelyn yhteydessä olla mahdollisuus saada vapautuksen myöntämisen arvioimiseksi tarvittavia lisätietoja kiinteistön omistajalta tai haltijalta.

Pykälän 1 momentin tiedonsaantioikeus koskisi myös henkilötietoja, mutta ei ulottuisi arkaluontoisiin henkilötietoihin. Pykälän 2 momentin tiedonsaantioikeus koskisi arkaluonteisia henkilötietoja, sillä kyse voisi olla vapautuksen hakijana toimivan kiinteistön omistajan tai haltijan terveyttä koskevista tiedoista. Sekä pykälän 1 että 2 momentilla annettaisiin siten tietosuoja-asetusta ((EU) 2016/679) täydentävää kansallista sääntelyä. Sääntely on välttämätöntä siksi, että kyse on salassa pidettävän tiedon luovuttamista koskevasta säännöksestä, josta on kansallisesti julkisuuslain 29 §:n mukaan säädettävä erikseen. Säännöksessä on otettu huomioon perustuslakivaliokunnan käytännöstä seuraavat ehdot sääntelyn täsmällisyydelle ja tarkkarajaisuudelle. Ehdotettava henkilötietojen käsittelyä koskeva erityissääntely perustuu tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan, eli henkilötietojen käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Asiaa käsitellään tarkemmin tämän esityksen säätämisjärjestysosiossa (12 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys).

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valvontaviranomaisten sekä näiden määräämien virkamiesten tai viranhaltijoiden oikeudesta kulkea valvontatehtävässä toisen alueella. Valvontaa varten viranomaisella olisi oikeus päästä myös paikkoihin, joissa harjoitettaisiin vesihuoltolain soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa, kuten vesihuoltolaitokselle tai vedenottamolle. Valvontatehtävää suorittavilla olisi oikeus tehdä tarkastuksia ja tutkimuksia. Valvonnallisessa tarkastuksessa on noudatettava, mitä hallintolain 39 §:ssä säädetään.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että 3 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä ei saisi tehdä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa. Säännöksen lähtökohtana on, että vesihuoltolain mukaisten tarkastusten tekemiseen ei liity niin painavaa suojeltavaa etua, että valvonnan ulottaminen kotirauhan piiriin olisi perusteltua. Säännöksellä suojatun valtiosääntöoikeudellisen kotirauhan piiriin eivät kuitenkaan kuuluisi asunnon piha-alue tai muuhun kuin asumiseen käytettävät tilat, koska kyse ei olisi rikoslain suojaamasta kotirauhasta.

8Lakia alemman asteinen sääntely

Esitykseen sisältyy asetuksenantovaltuuksia, ja sääntelykokonaisuutta ehdotetaan täydennettäväksi lakia alemman asteisella sääntelyllä.

Vesihuollon kehittämistä kunnassa koskevassa 5 a §:ssä ehdotetaan annettavaksi valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä kunnan vesihuoltosuunnitelman sisällöstä. Asetuksessa säädettäisiin suunnitelman sisällön vähimmäisvaatimuksista. Suunnitelmassa tulisi esittää yhteenveto vesihuollon järjestämisestä ja vesihuoltopalveluista kunnan alueella, vesihuollon omistajapolitiikka ja kunnan määräysvallassa olevien vesihuoltolaitosten omistajaohjaus sekä viranomaiset, jotka vastaavat kunnassa vesihuollon kehittämisestä ja järjestämisestä. Lisäksi suunnitelmassa tulisi käsitellä muita vesihuollon kehittämisen kannalta keskeisiä seikkoja kunnassa.

Vesihuoltolaitoksen omaisuudenhallintasuunnitelmaa koskevassa 9 a §:ssä ehdotetaan annettavaksi valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä omaisuudenhallintasuunnitelman sisällöstä ja ajan tasalla pitämisestä. Asetustasolla säädettäisiin vesihuoltolaitoksen kunnontutkimussuunnitelman sisällöstä ja sen päivityksestä, pitkän aikavälin investointisuunnitelman sisällöstä ja sen päivityksestä, pitkän aikavälin taloussuunnitelman sisällöstä ja sen päivityksestä sekä huoltosuunnitelman sisällöstä ja sen päivityksestä.

Vesihuoltolaitoksen varautumista häiriötilanteisiin koskevan 15 a §:ssä annettaisiin asetuksenantovaltuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä varautumissuunnitelman sisällöstä ja vesihuoltolaitoksen toiminnasta palvelujen turvaamiseksi. Asetustasolla säädettäisiin varautumissuunnitelman vähimmäissisällöstä sekä siitä, kuinka usein ja miten laitoksella tulee harjoitella toimintaa häiriötilanteissa.

Vesihuoltolaitoksen toimintakertomusta koskevaan 20 a §:ään ehdotetaan sisällytettäväksi valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä toimintakertomuksen sisällöstä. Asetustasolla säädettäisiin niistä vesihuollon hintatasoa, tehokkuutta, laatua ja kannattavuutta kuvaavista tunnusluvuista, jotka on sisällytettävä toimintakertomukseen.

Vesihuollon tietojärjestelmää koskevan 20 d §:n sisältämää asetuksenantovaltuutta muutettaisiin, ja siihen lisättäisiin valtuus antaa valtioneuvoston asetustasoista sääntelyä vesihuollon tietojärjestelmään toimitettavien tietojen toimittamisajankohdasta. Valtioneuvoston asetusta vesihuollon tietojärjestelmästä ja tiedottamisesta (6/2023) muutettaisiin lisäämällä siihen vesihuollon tietojärjestelmään toimitettavien tietojen toimittamisajankohta.

9Voimaantulo

Ehdotetaan, että laki tulee voimaan 1.1.2026. Lain tiettyjen velvoitteiden alkamisajankohdasta ehdotetaan säädettävän siirtymäsäännöksillä.

Lain 4 c §:n 4 momenttia uusista perustettavista laitoksista ja 4 e §:ää omaisuuden myynnin rajoituksista vesihuolto-osuuskunnassa sovellettaisiin laitokseen, joka perustetaan lain voimaantulon jälkeen. Kyseisiä säännöksiä ei siten sovellettaisi lainkaan ennen muutoslain voimaantuloa perustettuihin laitoksiin.

Kunnan tulisi antaa hallintosäännössä 4 b §:ssä tarkoitetut määräykset lain mukaisista tehtävistä vastaavista kunnan viranomaisista kahden vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta. Kunnan tulisi laatia 5 a §:n mukainen vesihuoltosuunnitelma kahden vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta. Kunnan tulisi tarkistaa tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen lain mukaisesti hyväksytyt toiminta-alueet tämän lain mukaisiksi viiden vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta. Kunnan tulisi tehdä tämän lain soveltamisalan piiriin tulevia uusia vesihuoltolaitoksia koskien 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu päätös toiminta-alueen hyväksymisestä tai hyväksymättä jättämisestä viiden vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta.

Tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen lain mukaisesti hyväksytyllä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, joka sijaitsee taajamassa, kiinteistön liittämisvelvollisuus laitoksen talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon määräytyisi tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen 10 §:n mukaisesti siihen asti, kunnes kunta tarkistaa toiminta-alueen tämän lain mukaiseksi. Tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen lain mukaisesti hyväksytyllä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, joka sijaitsee taajaman ulkopuolella, kiinteistön liittämisvelvollisuus laitoksen talousvesi- ja jätevesiviemäriverkostoon määräytyisi kuitenkin edelleen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleen 10 §:n mukaisesti siihen asti, kunnes neljä vuotta on kulunut toiminta-alueen tarkistamisesta tämän lain mukaiseksi.

Vesihuoltolaitoksen tulisi laatia 9 a §:n mukainen omaisuudenhallintasuunnitelma kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Vesihuoltolaitoksen tulisi laatia tämän lain 15 a §:n mukainen varautumissuunnitelma neljän vuoden kuluessa tämän lain voimaantulosta.

Vesihuoltolaitoksen perimät maksut tulisi saattaa lain 18 ja 19 §:n mukaisiksi omaisuudenhallintasuunnitelman laatimisen jälkeiseen tilikauteen mennessä.

Tämän lain 20 a §:n mukainen toimintakertomus tulisi laatia ensimmäisen kerran tilikaudelta, joka alkaa omaisuudenhallintasuunnitelman laatimisen jälkeen. Tämän lain 20 c §:n mukaisesti julkistettavien tietojen tulisi olla avoimesti tietoverkossa saatavilla kuuden kuukauden kuluessa edellä tarkoitetun tilikauden päättymisestä.

Hallintoviranomaisessa tai tuomioistuimessa tämän lain voimaan tullessa vireillä olevissa asioissa noudatettaisiin lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

Niihin laitoksiin, joille on hyväksytty toiminta-alue ennen tämän lain voimaantuloa, mutta jotka eivät lain voimaantulon jälkeen täytä vesihuoltolaitoksen määritelmää, sovellettaisiin lain voimaan tullessa voimassa ollutta lakia, kunnes kunta tarkistaa toiminta-alueen tämän lain mukaisessa menettelyssä. Jos kunta hyväksyy edellä tarkoitetulle laitokselle toiminta-alueen tämän lain mukaisessa menettelyssä, laitokseen sovelletaan toiminta-aluepäätöksen hyväksymisen jälkeen tämän lain säännöksiä siitä huolimatta, että laitos ei täytä tämän lain mukaista vesihuoltolaitoksen määritelmää.

10Toimeenpano ja seuranta

Vesihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon liittyvien yhtenäisten tulkintojen ja käytäntöjen varmistamiseksi laaditaan uudistetun vesihuoltolain soveltamisopas yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

11Suhde muihin esityksiin

Esitys on tarkoitettu annettavaksi eduskunnalle kevätistuntokaudella 2025, ja on eduskunnan käsiteltävänä samanaikaisesti kuin valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi annettu hallituksen esitys ( HE 13/2025 vp ). Valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi annetussa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vesihuoltolain 4, 15, 15 b, 20 d ja 29 §:ää muuttamalla elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tehtävän siirtämisen vuoksi elinvoimakeskukseksi.

12Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Ponsi

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

1 lukuYleiset säännökset

2 lukuVesihuollon kehittäminen ja järjestäminen

1 §Soveltamisala

2 §Kunnan vesihuoltosuunnitelman sisältö

3 §Omaisuudenhallintasuunnitelman sisältö ja ajan tasalla pitäminen

4 §Varautumissuunnitelman sisältö

5 §Vesihuoltolaitoksen toiminta palveluiden turvaamiseksi

6 §Vesihuollon poikkeamasta ilmoittaminen

7 §Asiakkaalle toimitettavat tiedot

8 §Tietojen välittäminen talousveden loppukäyttäjälle

9 §Vesihuoltolaitoksen toimintakertomuksen sisältö

10 §Vesihuollon tietojärjestelmään toimitettavat tiedot

Asetusluonnoksen liite 1

Taulukko 2.

Vesi on meidän -lainsäädäntöratkaisun kuntataloudellisten vaikutusten arvioimiseksi tarkasteltujen kuntien vesihuoltolaitosten liikevoiton ja taseen suhde kunnan laskennalliseen liikevaihtoon ja taseeseen, sekä laitoksen ja kunnan nettovarallisuuden suhde vuonna 2023. Tarkastelun ulkopuolelle jääneiden kuntien tiedot ovat taulukossa tyhjinä.