GP 44/2021

1Asian tausta ja valmistelu

2Nykytila ja sen arviointi

3Tavoitteet

Ehdotetun lain tavoitteena on varmistaa se, että vankeusrangaistuksen ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanossa sekä tutkintavankeuden toimeenpanossa olisi riittävän täsmällinen säädöspohja koronavirusepidemian varalle. Tavoitteena on varmistaa, että tarvittavat toimenpiteet voidaan tehdä ilman turhia viivytyksiä. Tavoitteena on myös varmistaa, että harkinta toimien välttämättömyydestä pohjautuu riittävässä määrin terveydenhuollon viranomaisten, eli Vankiterveydenhuollon yksikön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, arvioon. Toisaalta tavoitteena on varmistaa, että Rikosseuraamuslaitokselle jää riittävästi mahdollisuuksia tehdä omaa toimintaansa koskevia päätöksiä rangaistusten asianmukaisen ja turvallisen täytäntöönpanon varmistamiseksi. Tavoitteena on edelleen varmistaa, että myös oikeusministeriö voi omalta osaltaan turvata yhdyskuntaseuraamusten asianmukainen täytäntöönpano antamalla asetuksen täytäntöönpanon rajoittamisesta, mikäli se katsotaan välttämättömäksi.

Tavoitteena on, että koronavirusepidemian vuoksi tehtävien välttämättömien toimien vaikutukset rangaistusten täytäntöönpanossa olisivat mahdollisimman vähäiset. Tavoitteena on myös turvata vankien keskeisten oikeuksien toteutumista epidemian aikana. Tämä koskee erityisesti vankiloissa tehtäviä rajoitustoimenpiteitä ja niiden vaikutuksia vankien oikeuksiin.

4Ehdotukset ja niiden vaikutukset

5Muut toteuttamisvaihtoehdot

6Lausuntopalaute

Esitysluonnoksen lausuntoaika on ollut asian kiireellisyyden vuoksi tavanomaista lyhyempi. Oikeusministeriön asettaman työryhmän valmistelema luonnos hallituksen esitykseksi oli lausunnolla 14.12.2020-15.1.2021. Lausunnon antoivat sosiaali- ja terveysministeriö, Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Vankiterveydenhuollon yksikkö, Rikosseuraamuslaitos, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Kriminaalihuollon tukisäätiö. Lisäksi Oikeuskanslerinvirasto ilmoitti, ettei sillä ole lausuttavaa. Lausunnonantajista lähes kaikki kannattivat työryhmän esittämää päätöksentekomallia ja pitivät tärkeänä sitä, että laissa säädetään viranomaisten toimivallasta tehdä tarvittavia rajoitustoimia yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi vankiloissa. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian lausunnossa todettiin myös, että lainsäädäntöä on täydennettävä ja täsmennettävä, koska voimassa olevissa säännöksissä ei ole huomioitu tartuntatautien torjuntaa. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia piti kuitenkin esitystä monin osin ongelmallisena. Se esitti muun muassa esitettyjen säännösten tarkkarajaisuudesta, täsmällisyydestä ja oikeasuhtaisuudesta kriittisiä näkemyksiä.

Lausuntopalautteen johdosta jatkovalmistelussa esitystä muutettiin siten, että se koskee vain koronavirusepidemian leviämisen estämistä seuraamusten täytäntöönpanossa ja tutkintavankeuden toimeenpanossa, ei yleisesti yleisvaarallisten tartuntatautien leviämisen estämistä. Pysyvän lainsäädännön sijasta päädyttiin esittämään väliaikaista lainsäädäntöä. Esitettyjen säännösten täsmällisyyteen ja oikeasuhtaisuuteen on kiinnitetty huomiota ja esityksessä erilaisia epidemian leviämistä estäviä toimia on porrastettu kulloisenkin epidemiatilanteen mukaan.

Lopullisesta lakiluonnoksesta ja sen säännöskohtaisista perusteluista pyydettiin vielä lausunnon antaneilta tahoilta huomioita ennen esityksen viimeistelyä. Pyyntöön vastasivat sosiaali- ja terveysministeriö, Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Rikosseuraamuslaitos ja Kriminaalihuollon tukisäätiö.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia katsoi, että luonnos ei vaikuta yhtä ongelmalliselta kuin alkuperäinen esitysluonnos. Ongelmallisin kysymys on lausunnon mukaan edelleen esitettyjen rajoitusten välttämättömyys, kun rajoitukset eivät yhteiskunnassa muutoin ole yhtä tiukkoja. Muut lausunnonantajat kannattivat yleisesti esitysluonnosta. Rikosseuraamuslaitos piti esitettyjen rajoitustoimien porrastusta hyvänä ja yhdenmukaisia epidemiologisia edellytyksiä sinänsä hyvänä asiana. Ilmaantuvuusluvun käyttöön liittyy kuitenkin Rikosseuraamuslaitoksen näkemyksen mukaan eräitä haasteita, esimerkiksi tapaamisiin saapuminen eri puolelta maata eri epidemiatilanteessa olevalta alueelta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan väliaikaisen lain on tärkeää olla voimassa siihen saakka, että rokotuksilla hankittava laumasuoja on hankittu, arvion mukaan vuoden 2021 lopussa.

Esityksessä on otettu huomioon lausunnonantajien täsmennysehdotuksia säännöksiin sekä tarkistettu lausuntojen perusteella esityksen perusteluja.

7Säännöskohtaiset perustelut

1 §.Lain soveltamisala . Pykälän mukaan laissa säädettäisiin mahdollisuudesta poiketa eräiltä osin vankeuslaissa ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa tarkoitettujen rangaistusten täytäntöönpanosta sekä tutkintavankeuslaissa tarkoitetun tutkintavankeuden toimeenpanosta covid-19-epidemian johdosta. Tällainen poikkeamismahdollisuus olisi tarpeen, sillä mainituissa laeissa ei ole huomioitu koronavirusepidemian kaltaisten tilanteiden asettamia haasteita rangaistusten täytäntöönpanolle ja tutkintavankeuden toimeenpanolle. Poikkeaminen voimassa olevasta laista tietyn säännöksen osalta tarkoittaisi sitä, että voimassa olevaa lakia sovellettaisiin edelleen kaikilta muilta osin kuin sen lainkohdan osalta, jonka osalta ehdotetun lain mukaisesti voidaan poiketa. Laki ei suoraan aiheuttaisi voimaantullessaan muutoksia rangaistusten täytäntöönpanoon tai tutkintavankeuden toimeenpanoon, vaan se mahdollistaisi Rikosseuraamuslaitokselle ja oikeusministeriölle eräiltä osin poikkeamisen tavanomaisesta täytäntöönpanosta ja toimeenpanosta, jos epidemiatilanne sitä edellyttäisi.

2 §.Vankiloiden toimintojen rajoittaminen tai keskeyttäminen . Lain 2 § koskisi vankiloiden toimintojen rajoittamista tai keskeyttämistä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muun muassa siitä, mitä toimintoja voitaisiin rajoittaa ja missä tarkoituksessa näin voitaisiin tehdä. Edellytyksenä toimintojen rajoittamiselle olisi ensinnäkin se, että olisi ilmeistä, että muut epidemian leviämisen estämiseksi vankilassa jo toteutetut vankeuslain, tutkintavankeuslain ja tartuntatautilain mahdollistamat toimenpiteet eivät ole riittäviä. Tällaisia toimia voivat olla ainakin hygienian ja siivouksen tehostaminen, kasvosuojainten käyttö, sairastuneiden eristäminen ja altistuneiden karanteeniin määrääminen, ohjeistus riittävien etäisyyksien pitämiseen, ryhmäkokojen pienentäminen ja järjestettävien toimintojen muokkaaminen. Nämä olisivat siis ensisijaisia keinoja, joiden toteutuminen tulisi varmistaa vankiloissa, ennen kuin rajoitus- tai keskeyttämistoimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä. Merkityksellistä tällaisten toimien järjestämisessä on Rikosseuraamuslaitoksen ja Vankiterveydenhuollon yksikön välinen tiivis yhteistyö ja selkeän ohjeistuksen antaminen vankiloille.

Vankeuslaki mahdollistaa jossain määrin erilaisten toimintojen muokkaamisen tarpeen mukaan. Esimerkiksi vapaa-ajan toimintaa koskevat vankeuslain 11 luvun 1 ja 2 § ovat muotoilultaan melko yleisiä, eivätkä sinänsä velvoita vankilaa järjestämään tietyn tyyppistä vapaa-ajan toimintaa. Säännöksissä edellytetään kuitenkin, että vankilassa on järjestettävä vankilan oloihin soveltuvaa vapaa-ajan toimintaa. Toisaalta edellytetään, että vanki saa osallistua vapaa-ajan toimintoihin ja viettää vapaa-aikaa yhdessä muiden vankien kanssa. Vankeuslain säännöksissä asetetaan toisin sanoen samanaikaisesti vankilalle velvoite järjestää toimintoja ja vangeille oikeus osallistua niihin. Ensisijaisesti, ennen kuin rajoitustoimiin voitaisiin turvautua, toimintoja tulisi pyrkiä uudelleen järjestelemään voimassa olevien säännösten mahdollistamissa rajoissa siten, ettei ehdotettavan säännöksen mukaiseen toimintojen rajoittamiseen olisi tarvetta. Joidenkin toimintojen osalta uudelleen järjestely on helpompaa kuin toisten. Uudelleen järjestelyn mahdollisuuksiin vaikuttaa myös vankilan tai sen osaston kulloinenkin vankimäärä ja käyttöaste. Myös henkilökuntaan kohdistuvilla laajamittaisilla karanteeneilla voi olla merkitystä siihen, miten toimintoja kyetään esimerkiksi porrastamaan tavanomaista pienemmissä ryhmissä tehtäväksi ilman, että vankien ja henkilökunnan turvallisuus vaarantuisi. Esimerkiksi joissakin vankiloissa kirjaston käyttö on järjestetty siten, että vangit kuljetetaan säännöllisesti vankilan ulkopuolelle yleiseen kirjastoon. Henkilökunnan laajoista karanteeneista johtuen tällaisen käytännön turvallinen toteuttaminen voi muodostua ongelmalliseksi myös yhteiskunnan näkökulmasta laajemmin.

Toimintoja voitaisiin rajoittaa vain niiltä osin ja siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä taudin leviämisen estämiseksi ja sen varmistamiseksi, että vankeuden täytäntöönpano on vankeuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla turvallista yhteiskunnalle, henkilökunnalle ja vangeille. Ensimmäinen edellytys liittyisi siis taudin leviämisen estämiseen ja toinen vankeuden täytäntöönpanon turvallisuuden varmistamiseen. Ensisijaisena tavoitteena toimintojen rajoitusten käyttöön ottamisessa olisi taudin leviämisen estäminen. Esimerkiksi työtoimintaan osallistumista voidaan joutua rajoittamaan, jos vankilan tiloissa ei ole tarvittavaa väljyyttä siihen, että kaikki vangit voisivat tavanomaiseen tapaan jatkaa töiden tekemistä riittävän turvallisesti taudin leviämisen näkökulmasta.

Toimintojen rajoittamisen laatua ja laajuutta määriteltäessä merkityksellistä olisi kuitenkin myös taudin torjumisesta aiheutuvat haasteet vankeuden täytäntöönpanolle. Vankeuslaissa täytäntöönpanolle on asetettu erilaisia vaatimuksia. Ehdotetussa pykälässä mainitussa vankeuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa on asetettu yleinen velvoite siitä, että vankeus on pantava täytäntöön siten, että täytäntöönpano on turvallista yhteiskunnalle, henkilökunnalle ja vangeille. Tämän perustavanlaatuisen turvallisuutta koskevan velvoitteen toteutumisesta on voitava pitää kiinni myös koronavirusepidemian kaltaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa. Tämä voi edellyttää vankiloiden tavanomaisesta toiminnasta poikkeamista siten, ettei kaikkia vankilan toimintoja toteuteta täysimääräisinä. Mainitun yleisen turvallisuutta koskevan velvoitteen lisäksi vankeuslaissa on edellä todetulla tavalla asetettu toisaalta useita velvoitteita vankiloille järjestää tiettyä toimintaa ja toisaalta turvattu vangille oikeus osallistua erilaisiin toimintoihin.

Koska toimintoja voidaan rajoittaa vain niiltä osin ja siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä, olisi ensisijaisena toimena toimintojen osittainen rajoittaminen. Esimerkiksi niin, että rajoitukset koskevat vain osaa momentin luettelossa mainituista toiminnoista. Rajoitusten laajuuden arvioimisessa olisi kyse siitä, onko välttämätöntä rajoittaa toimintoja koko vankilassa tai useissa vankiloissa vai ainoastaan tietyllä vankilan osastolla. Rajoitukset tulisi tältäkin osin rajoittaa vain siihen, mikä on välttämätöntä.

Jokaiseen eri toimintoon kohdistuvan rajoituksen välttämättömyys tulisi harkita erikseen. Harkinnan lähtökohtana tulisi olla se, että jos vankilan toimintoja voitaisiin järjestää niin, että esimerkiksi työtoimintaa voidaan edelleen jatkaa normaalisti vaikkapa jaksotetusti päiväjärjestystä muuttamalla, tulisi näin menetellä, vaikka esimerkiksi vapaa-ajan toimintoja jouduttaisiinkin rajoittamaan. Vapaa-ajantoimintoja voidaan puolestaan pyrkiä uudelleenjärjestelemään ja muokkaamaan ilman rajoitusten käyttöön ottoa esimerkiksi siten, että mahdollisen kuntosalin käytön sijasta vangeille järjestetään tavanomaista enemmän mahdollisuuksia ulkoiluun, jolloin tartuntavaara voi olla pienempi. Erilaisia toimintaohjelmia ja opiskelua voitaisiin mahdollisuuksien mukaan järjestää tavanomaista pienemmissä ryhmissä ja esimerkiksi videoyhteyden välityksellä. Ryhmätoimintaa voitaisiin korvata yksilötoiminnalla, jos se on mahdollista. Tällaisten järjestelyiden tulisi olla siis ensisijaisia. Mikäli vankeuslain ja tutkintavankeuslain mukaista toimintaa olisi edelleen mahdollista järjestää normaalissa määrin, mutta tavanomaisesta poikkeavalla terveysturvallisella tavalla, olisi kyse siis toimintojen muokkaamisesta voimassa olevan lainsäädännön mahdollistamissa puitteissa, eikä kyse olisi vielä lain tarkoittamista rajoituksista.

Rajoitustoimenpiteitä harkittaessa tulisi kiinnittää erityistä huomiota rajoitusten vaikutuksiin alaikäisiin vankeihin.

Rajoitustoimenpiteiden käyttöönotto ei myöskään saisi johtaa siihen, että vankien ja henkilökunnan välinen kommunikaatio vähenee kohtuuttomasti. Henkilökunnan tulisi edelleen olla vankien tavoitettavissa ja esimerkiksi valvotun koevapauden ja vapauttamisen valmistelu ei saisi merkittävästi vaikeutua rajoitusten vuoksi.

Pykälän 1 momentti sisältäisi luettelon niistä toiminnoista, joita voitaisiin rajoittaa. Momentin 1 kohdan mukaan voitaisiin rajoittaa vankeuslain 8 luvun 3 §:ssä tarkoitettua toiminnan järjestämistä. Vangille on mainitun pykälän 1 momentin mukaan annettava vahvistettuna työ- ja toiminta-aikana tilaisuus täyttää osallistumisvelvollisuutensa rangaistusajan suunnitelman toteutumista edistävässä toiminnassa. Säännöksessä tarkoitettu toiminta voi olla työtoimintaa tai esimerkiksi erilaisiin kuntouttaviin toiminta-ohjelmiin osallistumista tai opiskelua. Vangin osallistuminen tiettyyn toimintaan määritellään vangille tehtävässä rangaistusajan suunnitelmassa. Jokaisen vangin osalta tehdään päätös toimintaan osallistumisesta ja tällä on vaikutusta myös vangille maksettavaan toimintarahaan tai palkkaan.

Toimintaan osallistuminen voi tapahtua myös vankilan ulkopuolella. Vangille voidaan esimerkiksi myöntää vankeuslain 8 luvun 6 §:n mukaisesti lupa varsinaisena työaikana tehdä työtä tai osallistua työharjoitteluun vankilan ulkopuolella. Vangille voidaan myöntää myös vankeuslain 8 luvun 9 §:n nojalla lupa opiskella vankilan ulkopuolella. Rajoittaminen voisi tältä osin tarkoittaa esimerkiksi sitä, että siviilityöhön tai vankilan ulkopuoliseen opiskeluun voitaisiin myöntää lupa vain sillä edellytyksellä, ettei työssä tai opinnoissa käynti aiheuta tartuntariskiä, tai että opiskelut muutoin olisivat vaarassa jäädä kokonaan kesken tai vanki olisi vaarassa menettää työpaikkansa. Jo myönnetyn luvan peruuttamisesta säädettäisiin tarkemmin 5 §:n 1 momentissa.

Kohdassa tarkoitettu toiminnan rajoittaminen merkitsisi, että vangille tulisi tarvittaessa tehdä vankilassa uusi päätös toimintaan sijoittamisesta. Päätös voitaisiin kuitenkin tehdä siten, että yksi päätös voisi koskea esimerkiksi kaikkia osaston vankeja, jos järjestely olisi heidän osaltaan sama. Toimintojen rajoittaminen ja vangin uudelleen sijoittaminen ei vaikuttaisi maksettavaan toimintarahaan tai palkkaan. Tästä säädettäisiin erikseen 6 §:n 1 momentissa.

Momentin 2 kohdan mukaan voitaisiin rajoittaa vankeuslain 8 luvun 8 §:ssä tarkoitettua koulutusta lukuun ottamatta perusopetuksen oppimäärää koskevaa opiskelua. Perusopetuksen oppimäärää lukuun ottamatta koulutuksen järjestämistä ja siihen osallistumista voitaisiin rajoittaa sekä vankilan sisällä että ulkopuolella. Vankilan ulkopuolista perusopetuksen oppimäärää koskevaa opiskelua ei siis voitaisi rajoittaa, jos koulutus jatkuu tavanomaiseen tapaan lähiopetuksena vankilan ulkopuolella. Muunlaisen vankilan ulkopuolisen opiskelun rajoittaminen voisi käytännössä tarkoittaa samaa kuin mitä siviilityön rajoittamisen osalta edellä on todettu. Koulutuksen rajoittamisessa tulisi huomioida koulutuksen tärkeys ja rajoitusten mahdolliset vaikutukset vangin tulevaisuuden kannalta. Rajoituspäätöksen voimassa ollessakin yksittäiselle vangille voitaisiin myöntää lupa opiskeluun vankilan ulkopuolella tavanomaisten vankeuslain säännösten mukaisesti, jos sille olisi perusteita. Yksittäistä vankia koskevat lupapäätökset tehtäisiin vankilassa tavanomaista harkintavaltaa käyttäen, kuten 5 §:n perusteluissa on todettu.

Momentin 3 kohdan nojalla voitaisiin rajoittaa vankeuslain 11 luvun 1 §:ssä tarkoitettua vapaa-ajan toiminnan järjestämistä ja 2 §:ssä tarkoitettua vapaa-ajan toimintoihin osallistumista. Näissä säännöksissä asetetaan toisaalta vankiloille velvoite järjestää vapaa-ajan toimintaa (1 §) ja toisaalta vangeille oikeus osallistua tällaiseen toimintaan (2 §). Selkeyden vuoksi säännöksessä mainittaisiin näistä molemmat. Vankeuslain 11 luvun 1 §:n mukaan vankilassa on järjestettävä vankilan oloihin soveltuvaa vapaa-ajan toimintaa. Vangeille on myös annettava tilaisuus osallistua vapaa-ajan toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen. Vapaa-ajan toiminnoilla tarkoitetaan esimerkiksi liikuntaa, askartelua, omatoimista opiskelua sekä taide- ja kulttuuritoimintaa. Vapaa-ajan toimintaa voitaisiin rajoittaa esimerkiksi siten, että vain sellaiset toiminnat jatkuisivat, jotka voidaan toteuttaa taudin leviämisen kannalta turvallisesti. Rajoittaminen voisi tarkoittaa myös sitä, että vangit pääsisivät osallistumaan johonkin tiettyyn toimintoon esimerkiksi vain vuoroviikoin. Tällöin toimintaan osallistuvat ryhmät saataisiin pidettyä tavallista pienempinä.

Momentin 4 kohdan nojalla voitaisiin rajoittaa kirjastoon pääsyä. Vankeuslain 11 luvun 4 §:n mukaan vankilassa on oltava kirjasto tai vangeille tulee järjestää mahdollisuus käyttää yleisiä kirjastopalveluja. Edelleen vangeille on varattava riittävän usein pääsy vankilan kirjastoon ja heitä on ohjattava kirjaston käytössä. Pykälän mukaan muun muassa varmuusosastolla asuvien vankien kirjastopalveluista on huolehdittava muulla tavoin. Säännös tarkoittaisi sitä, että tavanomaista fyysistä kirjastoon pääsyä voitaisiin rajoittaa. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanki pääsee kirjastoon tavanomaista harvemmin, jolloin kerrallaan kirjastossa asioivien vankien määrä voitaisiin pitää pienenä. Ehdotettavan lain 6 §:n 2 momentissa säädettäisiin siitä, että jos tavanomaista kirjastoon pääsyä rajoitetaan tai pääsy keskeytetään, olisi vankien kirjastopalveluista kuitenkin huolehdittava muulla tavoin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta keskeyttää 1 momentissa mainittuja toimintoja kokonaan. Toimintoja voitaisiin keskeyttää viimesijaisena keinona, jos olisi ilmeistä, että 1 momentin mukaiset rajoitukset eivät ole riittäviä taudin leviämisen estämiseksi ja sen varmistamiseksi, että vankeuden täytäntöönpano on turvallista yhteiskunnalle, henkilökunnalle ja vangeille. Toimintoja voitaisiin keskeyttää kokonaan vain siltä osin kuin se on välttämätöntä. Jokaisen toiminnon osalta keskeyttämisen välttämättömyys tulisi siis arvioida erikseen. Jos joidenkin toimintojen osalta osittainen rajoittaminen olisi riittävää, ei toiminnan keskeyttämiselle näiden osalta olisi edellytyksiä. Voidaan ajatella, että esimerkiksi tilanteessa, jossa vankilan sisällä ei ole havaittu tartuntoja, mutta alueella, jossa vankila sijaitsee, tartuntojen ilmaantuvuusluku on korkea, vankilan ulkopuolinen siviilityöhön, opintoihin tai muuhun toimintaan osallistuminen keskeytettäisiin kokonaan suuremman tartuntariskin vuoksi, ja muihin luettelossa mainittuihin, vankilan sisäpuolella tapahtuviin toimintoihin tehtäisiin ainoastaan osittaisia rajoituksia, jos ne pystytään järjestämään taudin leviämisriskin kannalta turvallisesti. Kynnys siihen, että kaikki luettelossa mainitut toiminnot keskeytettäisiin täysin, tulisi olla hyvin korkealla. Tällaisen tilanteen voitaisiin ajatella olevan käsillä, jos virus on päässyt jo leviämään vankilan sisällä runsaasti tai jos yhteiskunnassa muuten epidemiatilanne on erittäin vaikea.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin niistä edellytyksistä, joiden ilmetessä päätös toimintojen rajoittamisesta tai keskeyttämisestä voitaisiin tehdä. Ensimmäisenä edellytyksenä olisi se, että sairaanhoitopiirin alueella, jossa vankila tai vankilan osasto sijaitsee, 14 viimeisimmän päivän aikana todennettujen tartuntojen ilmaantuvuus olisi 100 000 asukasta kohden vähintään 50. Tämän lisäksi edellytyksenä olisi, että kunnan tai sairaanhoitopiirin alueella, jossa vankila tai vankilan osasto sijaitsee, todetaan tautiryppäitä, joiden tartuntaketjuja ei pystytä luotettavasti jäljittämään ja jotka aiheuttavat asiantuntija-arvion mukaan merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen alueella. Asiantuntija-arvion antamisesta säädettäisiin tarkemmin jäljempänä 5 momentissa. Kriteerit vastaisivat tältä osin sitä, mitä väliaikaisesti on säädetty tartuntatautilain 58 g §:ssä, joka koskee tilojen väliaikaista sulkemista asiakkailta ja osallistujilta covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi. Poikkeuksena mainittuun säännökseen nähden olisi se, ettei lisäedellytyksenä olisi sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän ylikuormittumista. Tätä voitaisiin pitää perusteltuna, sillä nyt ehdotettavan pykälän mukaisissa toimissa voisi olla kyse vain toimintojen osittaisesta rajoittamisesta, jolloin kynnystä ei tulisi asettaa liian korkealle. Lisäksi vankila on tiiviinä laitosympäristönä erityisen haasteellinen taudin leviämisen näkökulmasta, mikä myös puoltaa kynnyksen asettamista tartuntatautilan säännöstä matalammalle.

Jotta tartuntojen leviämistä voitaisiin tehokkaasti estää vankiloissa, toimenpiteiden tulisi koronaviruksen ominaisuuksien vuoksi olla lähtökohtaisesti ennakollisia. Tämän vuoksi on perusteltua kyetä rajoittamaan vankilan toimintoja jo tilanteessa, jossa vankilan sisällä ei välttämättä ole vielä ilmennyt tartuntoja. Momentissa asetettujen edellytysten tarkoituksena on kuitenkin asettaa toimintojen rajoittaminen tai keskeyttäminen oikeaan suhteeseen ensisijaisesti tavoiteltavaan päämäärään, eli taudin leviämisen estämiseen, nähden. Vankilan sisäisten toimintojen merkitys vankien päivittäiseen elämään ja hyvinvointiin on merkittävä. Vankeuslain 1 luvun 2 §:n mukaan vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on muun muassa lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan. Kyseisen luvun 3 §:ssä puolestaan säädetään siitä, että vankilan olot on järjestettävä niin pitkälle kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja. Lisäksi vangin mahdollisuuksia ylläpitää terveyttään ja toimintakykyään on säännöksen mukaan tuettava. Näiden tavoitteiden toteuttaminen muodostuu vaikeaksi, jos toimintoja rajoitetaan pitkään ja laajamittaisesti. Tämän vuoksi kynnys toimintojen rajoittamiselle olisi perusteltua asettaa säännöksessä melko korkealle, jos tartuntoja ei enemmälti ole vankilan sisällä ilmennyt. Edellytykset kuitenkin olisivat kyseisellä alueella sijaitsevissa vankiloissa mahdollisia heti, kun ilmaantuvuusluku ylittää mainitun 50/100 000, vaikka luku hieman saattaisikin heittelehtiä ennen kuin päätös on ehditty tehdä. Olennaista olisi asiantuntijoiden kokonaisarvio tartuntariskistä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vaihtoehtoisesta kriteeristä, joka mahdollistaisi toimintojen rajoittamisen tai keskeyttämisen. Momentin mukaan päätös voitaisiin tehdä myös silloin, jos päätöksen kohteena olevassa vankilassa merkittävällä määrällä vangeista tai henkilökuntaan kuuluvista on todettu koronavirustartunta, ja tartunnat aiheuttavat asiantuntija-arvion mukaan merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen vankilassa. Vankila muodostaa oman suljetun ympäristönsä, minkä vuoksi olisi perusteltua mahdollistaa toimintojen rajoittaminen tai keskeyttäminen myös silloin, kun vankilassa tartuntatilanne olisi huolestuttava, vaikkei kyseisen sairaanhoitopiirin tai kunnan alueella muutoin tilanne olisi sellainen, että se täyttäisi 3 momentissa asetetut kriteerit. Momentissa edellytettäisiin, että tartuntoja olisi todettu useammalla vangeista tai henkilökunnasta. Tarkkaa lukumäärää ei säännöksessä asetettaisi, vaan määrän merkittävyys riippuisi siitä, kuinka suuri tämä määrä olisi suhteessa vankilan tai sen tietyn osaston vanki- tai henkilökuntamäärästä kokonaisuutena. Tartunnan kantajia tulisi olla joka tapauksessa samanaikaisesti useampia. Tartuntojen pitäisi myös aiheuttaa asiantuntija-arvion mukaan merkittävän riskin uusista tartunnoista. Asiantuntija-arvioista säädettäisiin tarkemmin 5 momentissa.

Lisäedellytyksenä olisi momentin mukaan se, että tartuntalain 60 §:ssä tarkoitetulla altistuneiden tai perustellusti altistuneiksi epäiltyjen määräämisellä karanteeniin ei voitaisi välttää rajoittamis- tai keskeyttämistoimenpiteitä. Tällainen tilanne voisi syntyä ainakin kahdesta eri syystä. Ensinnäkin, mikäli suuri osa vankilan henkilökunnasta olisi asetettu samanaikaisesti karanteeniin, voisi tämä käytännössä vaikeuttaa kohtuuttomasti toimintojen järjestämisen tavanomaiseen tapaan. Tällaisessa tilanteessa vankeja ei kuitenkaan välttämättä voida tartuntatautilain nojalla asettaa karanteeniin, jos he eivät ole perustellusti altistuneet tartunnalle. Toisekseen, vankilaolosuhteissa laajamittaisten, pitkien karanteenien määrääminen voi olla haasteellista, sillä vankiloissa ei ole välttämättä riittävästi tilaa järjestää jokaiselle vangille omia tiloja. Peseytymistilat ovat osastoilla pääsääntöisesti yhteiset. Samoin mahdollisuus ulkoiluun tulee järjestää myös karanteenissa oleville, mikä saattaa muodostua haastavaksi järjestää, jos karanteenit ovat laajoja.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tarkemmin terveydenhuollon toimijoiden epidemiatilannetta koskevan asiantuntija-arvion tekemisestä. Säännös vastaisi perusajatukseltaan tartuntatautilain väliaikaisesti voimassa olevaa 58 f §:n 3 momenttia, jossa edellytetään, että sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on viipymättä ilmoitettava liikenne- ja viestintävirastolle pykälässä tarkoitetun epidemiatilanteen olemassaolosta tai perustellusta uhasta tilanteen syntymiselle alueellaan. Kyseinen säännös koskee matkustajamäärän väliaikaista rajoittamista covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi. Ehdotettavan 5 momentin mukaan Vankiterveydenhuollon yksikön olisi annettava Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikölle 3 ja 4 momentissa tarkoitettu asiantuntija-arvio omasta aloitteestaan tai Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön pyynnöstä. Vankiterveydenhuollon yksikön olisi omaa arvioitaan varten kuultava kyseisen vankilan sijaintialueen sairaanhoitopiirin kuntayhtymää tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta riippuen epidemiatilanteesta. Vankiterveydenhuollon yksiköllä on terveydenhuollon viranomaisista paras käsitys vankiloiden toiminnasta ja siten parhaat edellytykset arvioida riskiä taudin leviämisestä vankiloissa.

Tartuntatautilain 7 §:n mukaisesti tartuntatautien torjunnan kansallisena asiantuntijalaitoksena toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, joka ohjaa ja tukee tartuntatautien torjuntatyötä kunnissa, sairaanhoitopiirien kuntayhtymissä ja sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköissä. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä puolestaan tarkentaa tartuntatautilain 8 §:n mukaisesti alueen epidemiologisen tilanteen kuvaa. Koska sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on paras tieto eri alueiden ja koko maan tautitilanteesta ja mahdollisista uusista virukseen liittyvistä riskeistä, tulisi Vankiterveydenhuollon yksikön kuulla kyseisiä tahoja omaa asiantuntija-arviotaan muodostaessaan. Asiantuntija-arvio tulisi kyetä tarvittaessa muodostamaan hyvin nopeastikin, etenkin jos kyse on 4 momentissa tarkoitetusta tilanteesta, jossa riski taudin nopeasta leviämisestä vankilan sisällä voi olla merkittävä. Vankiterveydenhuollon tulisi seurata jatkuvasti eri alueiden tautitilanteen kehittymistä ja tarvittaessa antaa oma-aloitteisesti asiantuntija-arvio Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikölle. Myös Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö voisi olla aloitteellinen asiantuntija-arvion tekemiseksi, jos sillä on herännyt huoli tautitilanteesta.

Päätös 1 momentissa tarkoitetusta toimintojen rajoittamisesta voitaisiin 6 momentin mukaan tehdä enintään yhden kuukauden ajaksi ja 2 momentissa tarkoitettu päätös toimintojen keskeyttämisestä kahden viikon ajaksi. Koska toiminnan keskeyttäminen kokonaan voi tarkoittaa merkittävää puuttumista vankien olosuhteisiin, olisi perusteltua, että keskeyttämisen osalta päätös voisi olla voimassa rajoitetumman ajan. Päätös voitaisiin uudistaa, jos rajoitus- tai keskeyttämistoimenpiteet olisivat edelleen välttämättömiä.

Rajoitus- tai keskeyttämistoimenpiteet olisi lopetettava heti, jos ne eivät ole taudin torjumisen ja vankeuden täytäntöönpanolle vankeuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa asetettujen vaatimusten kannalta välttämättömiä. Päätös rajoitus- tai keskeyttämistoimenpiteiden lopettamisesta tulisi perustua kokonaisarviointiin. Yksistään esimerkiksi se, että ilmaantuvuusluku laskisi alle 50/100 000 ei välttämättä tarkoittaisi, että toimenpiteistä on välittömästi luovuttava, sillä ilmaantuvuusluvut voivat vaihdella päivittäin.

Eri rajoitus- ja keskeyttämistoimenpiteiden välttämättömyyttä sekä niiden kestoa ja lopettamista harkittaessa Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön olisi 7 momentin mukaan kuultava Vankiterveydenhuollon yksikköä. Vankeuden ja tutkintavankeuden asianmukaisen ja turvallisen täytäntöön- ja toimeenpanon ohella eri toimenpiteiden välttämättömyyden arvioinnissa merkitystä olisi annettava myös toimenpiteiden välttämättömyydelle taudin leviämisen näkökulmasta. Päätöksen toimintojen rajoittamisen tai keskeyttämisen lopettamisesta tekisi varsinaisen päätöksen tavoin Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö. Koska alkuperäisen rajoittamis- tai keskeyttämispäätöksen taustalla olisi Rikosseuraamuslaitoksen oman harkinnan lisäksi myös Vankiterveydenhuollon yksikön antama terveydenhuollon asiantuntemusta edustava asiantuntija-arvio, tulisi myös lopettamista koskevaa päätöstä harkittaessa kuulla Vankiterveydenhuollon yksikköä, jotta tämä voi esittää oman näkemyksensä rajoitus- tai keskeyttämispäätöksen jatkumisen välttämättömyydestä.

Pykälän 8 momentissa säädettäisiin siitä, että 1-7 momentissa säädettyä sovellettaisiin myös tutkintavankeuslain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun toimintaan osallistumiseen sekä 7 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun vapaa-ajan toimintaan osallistumiseen ja 3 §:ssä tarkoitettuun kirjastoon pääsyyn. Tämä olisi tarpeen, koska vankilassa olevien tutkintavankien toimintoihin osallistumiseen sovelletaan tutkintavankeuslain säännöksiä. Tutkintavangeilla ei ole samanlaista velvollisuutta osallistua toimintaan kuin vankeusvangeilla. Tutkintavankeuslain 4 luvun 1 §:n mukaan tutkintavangille on kuitenkin hänen halutessaan varattava mahdollisuuksien mukaan tilaisuus osallistua vankilan järjestämään tai hyväksymään toimintaan. Lain 7 luvun 1 §:n mukaan tutkintavanki saa lähtökohtaisesti osallistua vapaa-ajan toimintoihin ja viettää vapaa-aikaa yhdessä muiden vankien kanssa. Kirjastoon pääsystä tutkintavankeuslain 7 luvun 3 §:ssä on säädetty vastaavasti kuin vankeuslaissa vankeusvankien osalta. Säännöksen mukaan tutkintavangille on varattava riittävän usein pääsy vankilan kirjastoon tai mahdollisuus käyttää yleisiä kirjastopalveluita. Näitä mainittuja toimintoja voitaisiin siis rajoittaa tai keskeyttää myös tutkintavankien osalta vastaavasti kuin vankeusvankien osalta.

Tutkintavankeuslain 4 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan tutkintavangille ei saada antaa vankeuslain 8 luvun 6 §:ssä tarkoitettua lupaa siviilityöhön eikä saman luvun 9 §:ssä tarkoitettua opintolupaa tai lupaa valvottuun ulkopuoliseen toimintaan, minkä vuoksi tutkintavankeja koskevista viittauksista puuttuisivat maininnat näistä.

3 §.Vankien tapaamisten rajoittaminen tai keskeyttäminen . Säännös vastaisi periaatteiltaan 2 §:ssä säädettyä, mutta se koskisi vankien tapaamisia. Jos olisi ilmeistä, että epidemian leviämisen estämiseksi vankilassa jo toteutetut toimenpiteet eivät ole riittäviä, voitaisiin vankilassa tai sen osastolla rajoittaa, niiltä osin ja siinä laajuudessa kuin se on välttämätöntä taudin leviämisen estämiseksi ja sen varmistamiseksi, että vankeuden täytäntöönpano on vankeuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa edellytetyllä tavalla turvallista yhteiskunnalle, henkilökunnalle ja vangeille, vankeuslain 13 luvussa tarkoitettuja tapaamisia lukuun ottamatta lapsen ja asiamiehen tapaamista. Säännöksen nojalla siis voitaisiin rajoittaa vankeuslain 13 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja valvottuja tapaamisia, 4 §:ssä tarkoitettuja valvomattomia tapaamisia ja 7 §:ssä tarkoitettuja vankien välisiä valvottuja tapaamisia.

Tapaamisten rajoittaminen olisi siis mahdollista, jos muut toimet, kuten hygienian lisääminen ja riittävien turvavälien varmistaminen eivät olisi riittäviä. Tapaamisten rajoittamisen välttämättömyyttä harkittaessa tulisi arvioida sitä, onko tarpeen rajoittaa kaikkia säännöksen sallimia tapaamisia, vai voidaanko tapaamisia järjestää esimerkiksi edelleen valvotusti ja siten, että vangin ja tapaajan välillä on rakenteellisia esteitä. Valvomattomien tapaamisten kohdalla tartuntariski on luonnollisesti suuri, sillä niissä fyysinen koskettaminen on mahdollista. Tämän vuoksi kynnys niiden rajoittamiseen olisi valvottujen tapaamisten rajoittamista matalammalla. Rajoittamisella tarkoitettaisiin momentissa sitä, että kyseisiä tapaamisia edelleen jollain muotoa voitaisiin järjestää, mutta sallittujen tapaamisten määrää vähennettäisiin tavanomaisesta.

Säännös ei mahdollistaisi lapsen tapaamisen rajoittamista. Lapsen tapaamisten osalta noudatettaisiin siis voimassa olevia vankeuslain ja tutkintavankeuslain säännöksiä. Lapsen tapaamista koskevan säännöksen lähtökohtana on lapsen ja vanhemman välisen yhteyden säilyminen vankeuden aikana. Etenkin pienten lasten kohdalla tavanomaista fyysistä tapaamista voi olla vaikeampi korvata muulla tavoin, kuten videoyhteyden välityksellä. Lapsen edun mukaista ei myöskään välttämättä ole tavata vankilassa olevaa vanhempaansa esimerkiksi pleksilasin takaa, mistä syystä esityksessä ei ole päädytty esittämään lasten osalta tällaista tavanomaisesta poikkeavaa tapaamismuotoa. Lapsen tapaamisen kohdalla tulee aina huomioida lähtökohta, jonka mukaan lapsella on oikeus tavata vanhempaansa. Lisäksi säännöksen mukaan asiamiehen tapaaminen tulisi aina sallia vankeuslain ja tutkintavankeuslain mukaisesti.

Tapaamisia koskevista rajoituksista päätettäessä tulisi kiinnittää erityistä huomiota vankilassa perheosastoilla oleviin lapsiin, joihin sovelletaan lastensuojelulakia. Tapaamisten rajoittaminen voi tosiasiallisesti vaikuttaa myös heidän yhteyksiinsä vankilan ulkopuolella asuviin henkilöihin, vaikka rajoitukset eivät suoraan lasta itseään koskekaan. Vankeuslain ja tutkintavankeuslain mukaan alle 21-vuotiaina rikoksensa tehneiden osalta vankeuden täytäntöönpanossa ja tutkintavankeuden toimeenpanossa on kiinnitettävä erityistä huomiota vangin iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin tarpeisiin. Erityisesti alaikäisten vankien kohdalla tapaamisten rajoittaminen voi muodostua tuntuvaksi rajoitustoimenpiteeksi, ja rajoituspäätöksiä tehtäessä tulisikin pyrkiä siihen, että alaikäisille vangeille voitaisiin sallia tapaamiset muita joustavammin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta keskeyttää kokonaan 1 momentissa mainittuja tapaamisia. Säännöksen rakenne vastaisi siten 2 §:ssä säädettyä. Päätös tapaamisten keskeyttämisestä voitaisiin tehdä, jos on ilmeistä, että 1 momentin mukaiset rajoitukset eivät ole riittäviä momentissa tarkoitettujen tavoitteiden turvaamiseksi. Tapaamisia voitaisiin keskeyttää kokonaan viimesijaisena keinona vain siltä osin kuin se olisi välttämätöntä. Eri tapaamismuotojen osalta välttämättömyys keskeyttämiselle tulisi siis arvioida erikseen. Kynnyksen tapaamisten keskeyttämiseen tulisi olla korkealla.

Rajoitusten ulkopuolelle kokonaan jätettyjen lapsen tapaamisen ja asiamiehen tapaamisen lisäksi momentissa säädettäisiin siitä, että valvottuja tapaamisia ei voitaisi kokonaan keskeyttää. Käytännössä tämä tarkoittaisi siis sitä, että valvottuja tapaamisia tulisi edelleen epidemiatilanteesta riippumatta järjestää, mutta niitä voitaisiin järjestää rajoitetusti siten, että esimerkiksi vain osa vangeista pääsisi tapaamisiin kerrallaan. Tällä tavoin tapaamiset pystyttäisiin järjestämään terveysturvallisemmin riittävä väljyys tapaamistilassa varmistaen. Tapaamisvälit voisivat tämän vuoksi pidentyä rajoitusten aikana, mutta niitä ei voitaisi kokonaan keskeyttää.

Pykälän 3 momentissa todettaisiin, että mitä 2 §:n 3-7 momentissa säädetään päätöksen tekemisestä, sovellettaisiin myös 1 momentissa tarkoitettujen tapaamisten rajoittamiseen ja keskeyttämiseen. Poikkeuksena olisi kuitenkin se, että 2 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tartuntojen ilmaantuvuuden olisi oltava 100 000 asukasta kohden vähintään 25. Kynnys tapaamisten rajoittamiselle ja keskeyttämiselle olisi siis matalampi, kuin mitä toimintojen rajoittamisen ja keskeyttämisen osalta olisi säädetty. Tätä voidaan pitää perusteltuna, sillä tapaamisiin liittyy lähtökohtaisesti suurempi tartuntariski kuin vankilan sisäisiin toimintoihin tilanteessa, jossa vankilassa ei ole todettu tartuntoja, mutta alueella, jossa vankila sijaitsee, tautitilanne on huolestuttava.

Muutoin perustelujen osalta voidaan pitkälti viitata siihen, mitä edellä on todettu 2 §:n yhteydessä esimerkiksi rajoituspäätöksen edellytyksistä ja kestosta sekä asiantuntija-arvion antamisesta.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että 1-3 momentissa säädettyä sovellettaisiin myös tutkintavankeuslain 9 luvussa tarkoitettuihin tapaamisiin lukuun ottamatta 3 §:ssä tarkoitettua lapsen tapaamista ja 4 §:ssä tarkoitettua asiamiehen tapaamista. Lisäksi säädettäisiin siitä, ettei valvottuja tapaamisia voitaisi keskeyttää kokonaan. Tutkintavankeuslain mukaan tutkintavangilla on lähtökohtaisesti vankeusvankeja vastaavat oikeudet tapaamisiin, jollei heille ole määrätty erityisiä yhteydenpitorajoituksia.

4 §.Vankien poistumislupien rajoittaminen tai keskeyttäminen . Säännös vastaisi sekä periaatteiltaan että rakenteeltaan 3 §:ää, mutta koskisi vankien poistumislupia. Säännös mahdollistaisi muiden, paitsi vankeuslain 14 luvun 5 §:ssä tarkoitettujen erittäin tärkeästä syystä annettavien poistumislupien rajoittamisen tai keskeyttämisen. Pykälän 1 momentti koskisi poistumislupien rajoittamista. Vankeuslaki mahdollistaa poistumisluvan myöntämisen tavallisesti esimerkiksi vankeusajan pituuden perusteella tai tärkeästä syystä. Poistumislupia voitaisiin rajoittaa esimerkiksi siten, että avolaitoksessa muut poistumisluvat kiellettäisiin, mutta vankien säännölliset kaupassa käynnit sallittaisiin. Pykälän 2 momentti koskisi poistumislupien keskeyttämistä kokonaan viimesijaisena keinona. Tämä tarkoittaisi sitä, että joko jonkin tai kaikkien poistumislupatyyppien osalta lupien myöntäminen keskeytettäisiin kokonaan. Kuten tapaamisten kohdalla, tulisi poistumislupien rajoittamisen tai keskeyttämisen kohdalla arvioida tämän vaikutukset erityisesti alaikäisten vankien oloihin ja niihin lapsiin, jotka asuvat vankilan perheosastolla vanhempansa kanssa.

Pykälän 3 momentissa todettaisiin, että mitä 2 §:n 3-7 momentissa säädetään päätöksen tekemisestä, sovellettaisiin myös 1 momentissa tarkoitettujen poistumislupien rajoittamiseen ja keskeyttämiseen. Poikkeuksena olisi kuitenkin se, että 2 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tartuntojen ilmaantuvuuden olisi oltava 100 000 asukasta kohden vähintään 25. Tältä osin voidaan viitata, mitä edellä 3 §:n 3 momentin perusteluissa on todettu. Muutoin perustelujen osalta voidaan pitkälti viitata siihen, mitä edellä on todettu 2 §:n yhteydessä esimerkiksi rajoituspäätöksen edellytyksistä ja kestosta sekä asiantuntija-arvion antamisesta.

Tutkintavangille voidaan tutkintavankeuslain 9 luvun 14 §:n mukaan antaa lupa tarpeellisen valvonnan alaisena lyhyeksi aikaa poistua vankilasta Suomen alueelle vakavasti sairaana olevan lähiomaisen tai muun läheisen tapaamista samoin kuin lähiomaisen tai muun läheisen hautaan saattamista varten taikka muusta vastaavasta erittäin tärkeästä syystä. Tutkintavangille voidaan myös antaa lupa tarpeellisen valvonnan alaisena lyhyeksi ajaksi poistua vankilasta kiireellisen ja välttämättömän asian hoitamiseksi. Koska tutkintavankien poistumislupien myöntäminen on mahdollista vain hyvin rajatuissa tilanteissa, ei säännöksessä ehdotettaisi mahdollisuutta niiden enempään rajoittamiseen.

5 §.Rajoitusten ja keskeytysten vaikutus vankeja koskeviin päätöksiin . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ensinnäkin siitä, että vankien toimintaan sijoittamista ja siviilityötä tai ulkopuoliseen toimintaan sijoittamista koskevat päätökset voitaisiin muuttaa, jos Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö olisi asettanut vankilaan tai sen osastolle 2 §:ssä tarkoitettuja rajoituksia. Lisäksi mahdollistettaisiin jo myönnettyjen poistumislupien ja tapaamisten peruuttaminen sellaisten lupien ja tapaamisten osalta, joita koskevia rajoitus- tai keskeyttämispäätöksiä on 3 tai 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla tehty.

Vankeuslain 8 luvussa säädetään vankien sijoittamisesta toimintaan. Toimintaan sijoittamisesta tehdään jokaiselle vangille päätös. Jos toiminta tapahtuu vankilan ulkopuolella, kysymys on luvun 6 tai 9 §:ssä tarkoitetusta siviilityöstä tai vankilan ulkopuoliseen toimintaan sijoittamisesta. Toimintaan sijoittaminen muutettaisiin sellaiseksi, että se voidaan toteuttaa asetettujen rajoitusten mukaisesti. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi toiminnan ajallista supistamista tai sisällön muuttamista tilanteeseen soveltuvaksi. Vankilassa tehtäisiin päätökset siitä, miten toimintojen sisältöä käytännössä muutettaisiin.

Vastaavasti vankeuslain 13 luvussa tarkoitetuista valvomattomasta tapaamisesta ja vankien välisestä tapaamisesta sekä 14 luvussa tarkoitetuista poistumisluvista tehdään vankilassa päätökset. Jos lupa esimerkiksi valvomattomaan tapaamiseen olisi myönnetty ennen tällaisia tapaamisia koskevan rajoitus- tai keskeyttämispäätöksen tekemistä, voitaisiin päätökseen perustuen kyseinen lupa peruuttaa. Edelleen säännöksen nojalla voitaisiin evätä uudet hakemukset sellaisten lupien osalta, joita koskevia rajoituksia olisi voimassa.

Päätöksen luvan tai tapaamisen peruuttamisesta tai epäämisestä ja toimintaan sijoittamisesta tekisi vankilan johtaja taikka turvallisuudesta tai toiminnoista vastaava virkamies, ja tästä säädettäisiin erikseen päätösvaltaa koskevassa 10 §:ssä. Päätösten tekemisessä käytettäisiin samalla tavoin harkintavaltaa, kuin mitä lupien myöntämisen ja peruuttamisen osalta muutoin on säädetty. Kaikkien myönnettyjen lupien tai tapaamisten peruuttaminen tai epääminen ei siis olisi suora seuraus Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön asettamasta yleisestä rajoituspäätöksestä. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön tekemä rajoittamispäätös vaikkapa poistumislupien keskeyttämisestä ei siis tarkoittaisi sitä, että vankeja voitaisiin kategorisesti ohjata olemaan hakematta poistumislupia. Keskushallintoyksikön tekemä päätös antaisi vankilalle mahdollisuuden evätä hakemukset, mutta vangeilla olisi edelleen tavanomaiseen tapaan oikeus hakemuksen tekemiseen ja kaikki hakemukset tulisi käsitellä edelleen ja arvioida edellytykset luvan myöntämiselle yksilökohtaisesti. Lupien myöntämisessä tulisi kiinnittää huomiota erityisesti luvan epäämisen vaikutuksiin yksittäisen vangin kohdalla. Esimerkiksi vankilan ulkopuolella suoritettavaa opiskelua koskevan luvan kohdalla tulisi huolehtia siitä, ettei luvan epääminen johda käytännössä opintojen suorittamisen keskeytymiseen täysin. Tällaisella seurauksella voisi olla pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia vangin mahdollisuuksiin palata osaksi yhteiskuntaa vankeusaikansa päättyessä.

Pykälän 2 momentti koskisi vastaavien päätösten tekemistä tutkintavankien osalta.

6 §.Vankilan eräät järjestelyt rajoitus- tai keskeyttämispäätöksen voimassa ollessa . Säännöksen tarkoituksena olisi varmistaa se, että rajoitus- tai keskeyttämistoimenpiteistä aiheutuisi mahdollisimman vähän heikennystä vankien olosuhteisiin ja oikeuksiin.

Koska käytännössä rangaistusajan suunnitelmasta voisi olla vaikea pitää kiinni toiminnan vähentyessä tai sen luonteen muuttuessa, säädettäisiin 1 momentissa siitä, että vangeille asetettu osallistumisvelvollisuus toimintaan voitaisiin täyttää myös tavanomaisesta poikkeavaan toimintaan osallistumalla. Selvyyden vuoksi säädettäisiin myös siitä, että tavanomaisesta osallistumisvelvollisuudesta poikkeaminen ei vaikuta vangille maksettavaan vankeuslain 9 luvun 6 §:ssä tarkoitettuun toimintarahaan tai palkkaan. Kieltäytyminen uudenlaisesta toiminnasta ei myöskään saisi vaikuttaa toimintarahaan tai palkkaan.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että jos tavanomaista kirjastoon pääsyä rajoitetaan tai pääsy keskeytetään, on vankien ja tutkintavankien kirjastopalveluista huolehdittava muulla tavoin. Vastaavantyyppinen säännös on jo vankeuslain 11 luvun 4 §:n 2 momentissa ja tutkintavankeuslain 7 luvun 3 §:n 1 momentissa, joissa edellytetään, että sellaisten vankien, joilla ei ole pääsyä kirjastoon esimerkiksi varmuusosastolle sijoittamisen vuoksi, kirjastopalveluista on huolehdittava muulla tavoin.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että tapaamisia tai poistumislupia rajoitettaessa, keskeytettäessä tai peruutettaessa tulisi vangeille sallia mahdollisuuksien mukaan tavanomaista joustavammin mahdollisuudet olla vankilan ulkopuolelle yhteydessä videoyhteyden tai muun teknisen yhteydenpitotavan välityksellä. Vankeuslain 13 luvun 13 § 1 momentissa on rajattu videoyhteyden tai vastaavan avulla tapahtuva yhteydenpito vangin lähiomaisiin tai muihin läheisiin. Yhteyksien säilymiseksi tai muusta tärkeästä syystä yhteydenpito voidaan järjestää myös muun vangille tärkeän henkilön kanssa. Rajoitusten aikana vangille tulisi sallia tällainen yhteydenpito myös muiden henkilöiden kanssa, jos tällaisen järjestäminen on mahdollista. Tällaisen yhteydenpidon mahdollistamisella pyrittäisiin vähentämään niitä haittoja, joita vangeille voi koitua poistumislupien tai tapaamisten estymisestä. Yhteydenpidon valvontaan, keskeyttämiseen ja peruuttamiseen sovellettaisiin kuitenkin tavanomaisia vankeuslain ja tutkintavankeuslain säännöksiä.

Vankeuslain 12 luvun 6 §:n mukaan vangille on annettava omalla kustannuksellaan mahdollisuus olla puhelimitse yhteydessä vankilan ulkopuolelle. Välttämättömien asioiden hoitamiseksi tai muusta erityisestä syystä puhelimen käyttö voidaan sallia korvauksetta. Säännös mahdollistaa siten joustavasti puhelimen käytön sallimisen vankiloissa. Tätä mahdollisuutta pitäisikin käyttää mahdollisimman joustavasti. Erityisen tärkeänä tätä voidaan pitää sellaisten vankien kohdalla, joiden lähiomaisilla ei ole mahdollisuuksia yhteydenpitoon videoyhteyden tai muun teknisen laitteen välityksellä.

7 §.Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanon rajoittaminen . Pykälä olisi tarkoitettu tilanteisiin, joissa yhdyskuntaseuraamusten asianmukainen täytäntöönpano on vaikeutunut kohtuuttomasti koronaepidemian vuoksi. Tällainen tilanne voi olla käsillä ainakin silloin, jos useat tavanomaiset palvelupaikat ovat sulkeutuneet tai rajoittaneet omaa toimintaansa. Tällöin erityisesti yhdyskuntapalvelun ja mahdollisesti myös muiden yhdyskuntaseuraamusten suorittaminen on käytännössä mahdotonta tai ainakin hyvin haasteellista.

Jos oikeusministeriö arvioisi sen tällaisessa tilanteessa olevan välttämätöntä, voisi ministeriö 1 momentin mukaan antaa asetuksen yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanon rajoittamisesta tiettynä ajanjaksona. Rajoittaminen voisi koskea kaikkia tai vain osaa yhdyskuntaseuraamuksista. Asetus voitaisiin 2 momentin mukaan antaa enintään lain voimassaolon ajalle. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että rangaistuksen täytäntöönpanoon olisi kuitenkin asetuksen voimassa ollessa ryhdyttävä, jos tuomittu rangaistus raukeaisi muutoin.

8 §.Yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon lykkääminen ja keskeyttäminen . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta lykätä tai keskeyttää asetuksella rajoitetun yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanoa siksi ajaksi, kun kyseisen yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanoa on rajoitettu 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeusministeriön asetuksella. Lykkäystä tai keskeyttämistä harkittaessa olisi otettava huomioon rangaistuksen sisältö, tuomitun henkilökohtaiset olosuhteet ja jäljellä oleva rangaistusaika. Päätös lykkäämisestä tai keskeyttämisestä tehtäisiin siis aina yksittäistä tuomittua koskien. Päätöksen tekisi yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja, ja tästä säädettäisiin erikseen päätösvaltaa koskevassa 10 §:ssä.

Harkintaperusteista rangaistuksen sisältö viittaisi siihen, että osa rangaistuksista on sellaisia, että ne sisältönsä puolesta ovat helpommin muokattavissa, jolloin täytäntöönpanon jatkaminen olisi ensisijaista muokatulla sisällöllä. Yhdyskuntapalvelun sisällön muokkaaminen on etenkin pidemmän rangaistuksen kohdalla haastavaa, jolloin keskeyttäminen on helpommin perusteltavissa. Kuitenkin myös muiden yhdyskuntaseuraamusten suorittamiseen voi liittyä elementtejä, joiden toteuttaminen voi eri syistä muodostua käytännössä mahdottomaksi. Tuomitun henkilökohtaisilla oloilla viitattaisiin siihen, että tuomittujen edellytykset suoriutua muokatusta rangaistuksen sisällöistä vaihtelevat. Jos tuomitun edellytykset esimerkiksi itsenäisesti suoritettavista tehtävistä tai muunlaisista muokatuista sisällöistä suoriutumiseen arvioitaisiin heikoiksi, olisi tämä rangaistuksen keskeyttämistä puoltava seikka. Tätä harkittaessa tulisi ottaa huomioon se, että yhdyskuntaseuraamuksiin liittyvien velvoitteiden rikkomisesta voi aiheutua tuomitulle erilaisia seuraamuksia. Vakavimmillaan törkeä velvollisuuksien rikkominen voi johtaa osan yhdyskuntaseuraamuksista kohdalla jopa yhdyskuntaseuraamuksen muuntamiseen vankeudeksi. Lykkäämistä tai keskeyttämistä harkittaessa tulisikin ensisijaisesti arvioida asiaa tuomitun edun mukaisesti. Jäljellä oleva rangaistusaika tulisi huomioida siten, että jos rangaistusaikaa on vain vähän jäljellä, niin rangaistus pitäisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä suorittamaan loppuun lain mahdollistamissa rajoissa joustavasti sisältöä muokkaamalla. Toisaalta voidaan ajatella, että jos tuomittu ei varsinaisesti ole vielä ehtinyt kunnolla aloittaa rangaistuksen suorittamista, voi lykkääminen tai keskeyttäminen olla parempi vaihtoehto, jolloin tuomittu saa poikkeuksellisten olojen väistyttyä suoritettua normaalioloissa rangaistuksensa yhtäjaksoisesti. Kun kyse on alaikäisestä tai nuoresta tuomitusta, tulisi täytäntöönpanon lykkäämistä tai keskeyttämistä harkita erityisen tarkkaan ja arvioida täytäntöönpanon viivästyksen merkitys hänelle ottaen huomioon yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 4 §:n 1 momentti, jonka mukaan alle 21-vuotiaana rikoksen tehneille nuorille tuomittua yhdyskuntaseuraamusta täytäntöönpantaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota tuomitun iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin tarpeisiin.

Täytäntöönpanon lykkäys tai keskeytys olisi 2 momentin mukaan peruutettava, jos ilmenee, että lykkäyksen tai keskeytyksen edellytykset eivät enää ole olemassa. Tällainen voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, jos tuomitulle alun perin määrätty palvelupaikka sulkeutumisensa jälkeen taas avautuu tai tuomitun henkilökohtaiset olosuhteet ovat kohentuneet siten, että hänen arvioidaan esimerkiksi suoriutuvan rangaistuksen muokatusta sisällöstä.

Lykättyjen ja keskeytettyjen rangaistusten täytäntöönpanoa pitäisi jatkaa, kun asetus ei ole enää voimassa. Koska tällöin täytäntöön pantavaksi tulisivat paitsi lykätyt ja keskeytetyt rangaistukset myös asetuksen nojalla siirretyt, täytäntöönpanoa odottavat rangaistukset, olisi tästä odotettavissa ruuhkaa täytäntöönpanoon. Rikosseuraamuslaitoksen tulisi tästä syystä ennalta varautua ruuhkan purkamiseen. Näin olisi erityisesti silloin, jos täytäntöönpanon aloittamisen rajoittaminen olisi kestänyt pidempään ja täytäntöönpanoa odottavien tuomittujen määrä olisi ehtinyt kasvaa merkittävästi.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että rangaistuksen täytäntöönpanoon olisi 1 ja 2 momentissa säädetystä huolimatta ryhdyttävä, jos tuomittu rangaistus raukeaisi muutoin. Tuomitun rangaistuksen raukeamisesta säädetään rikoslain 8 luvussa. Esimerkiksi yhdyskuntapalvelurangaistus raukeaa viiden vuoden kuluttua lainvoiman saaneen tuomion antamispäivästä. Vaikka täytäntöönpano voisi periaatteessa tästä syystä siirtyä merkittävästikin, voidaan säännöstä pitää perusteltuna, sillä toimet olisi sidottu välttämättömyysvaatimukseen ja tosiasiallisesti yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpano voisi säännöksessä tarkoitetuissa tilanteissa estyä tai kohtuuttomasti vaikeutua, jos yhteiskunta on monilta osin sulkeutunut. Tällaisessa tilanteessa Rikosseuraamuslaitoksella ei ole tosiasiallista mahdollisuutta toteuttaa täytäntöönpanoa lain edellyttämällä tavalla. Lisäksi lähtökohtaisesti voidaan pitää tuomitun edun mukaisena sitä, ettei hänen tarvitse käsillä olevien poikkeuksellisten olojen aikana suorittaa rangaistusta, jossa mahdollisesti on riski tartunnan saamiseen. Joka tapauksessa täytäntöönpanon siirtymistä rajaisi lain väliaikainen voimassaolo.

9 §.Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanon rajoittamisen, lykkäämisen ja keskeyttämisen vaikutukset . Pykälässä säädettäisiin ensinnäkin siitä, ettei rangaistusajaksi luettaisi sitä aikaa, jonka tuomion täytäntöönpanon aloittaminen siirtyy, lykätään tai täytäntöönpano keskeytetään lain 7 tai 8 §:n nojalla. Lisäksi säädettäisiin siitä, että tätä aikaa ei myöskään otettaisi huomioon, kun lasketaan yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetussa laissa tarkoitettuja täytäntöönpanon enimmäisaikaa taikka lykkäyksen tai keskeytyksen enimmäisaikaa. Tällä tarkoitettaisiin mainitun lain 17 §:n 1 momentissa ja 18 §:n 3 momentissa tarkoitettuja määräaikoja.

Mainitun 17 §:n mukaan pääsääntönä on, että yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpano on suoritettava loppuun yhden vuoden ja kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun tuomio on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi. Jos tämä ei ole mahdollista, on Rikosseuraamuslaitoksen haettava tuomioistuimelta suoritusajan pidentämistä. Ehdotettu säännös mahdollistaisi sen, että koronavirusepidemian vuoksi lykätyn tai keskeytetyn seuraamuksen täytäntöönpanoon ei sovellettaisi mainittua yhden vuoden ja kolmen kuukauden enimmäisaikaa, eikä näin ollen tällä perusteella lykättyjä seuraamuksia tarvitsisi viedä tuomioistuimeen suoritusajan pidentämiseksi. Tämä vähentäisi ylimääräistä työtä sekä Rikosseuraamuslaitoksessa että käräjäoikeuksissa.

10 §.Päätösvalta . Pykälässä säädettäisiin vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa käytettyä systematiikkaa noudattaen laissa tarkoitettujen päätösten tekijöistä ja eräistä päätöksentekoon liittyvistä seikoista. Pykälän 1 momentin mukaan Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö päättäisi 2-4 §:ssä tarkoitetuista rajoituksista ja keskeytyksistä. Koska kyse voi olla merkittävistäkin vankien tavanomaisiin oikeuksiin liittyvistä rajoituksista, olisi perusteltua, että päätöksenteko olisi keskitetty keskushallintoyksikölle myös tilanteissa, joissa rajoitukset koskisivat vain yksittäistä vankilan osastoa. Päätöksenteon keskittäminen keskushallintoyksikölle varmistaisi myös rajoitus- ja keskeyttämistoimenpiteiden yhdenmukaisuuden eri vankiloissa. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön olisi kuitenkin varattava ennen päätöksen tekemistä päätöksen kohteena olevan vankilan tai vankiloiden johtajille tilaisuus esittää näkemyksensä päätöksen välttämättömyydestä ja sisällöstä. Vankiloiden johtajilla on tavallisesti paras käsitys oman vankilansa tilanteesta esimerkiksi sen suhteen, miten toimintoja voidaan kullakin kyseisen vankilan osastolla uudelleen järjestellä.

Toimintoja rajoitettaessa tai keskeytettäessä tulisi luonnollisesti arvioida tarve päivittää vankilan osaston tai osastojen päiväjärjestys rajoitustoimenpiteiden keston ajalle. Päiväjärjestysten osalta noudatettaisiin vankeuslain mukaisia tavanomaisia päätöksentekosäännöksiä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kiireellisistä tilanteista, jolloin vankilan johtaja voisi poikkeuksellisesti tehdä rajoituksia tai keskeytyksiä koskevan päätöksen. Momentissa tarkoitettu tilanne voisi olla käsillä lähinnä silloin, jos viikonlopun tai muun pyhän aikana vankilassa ilmenee 2 §:n 3 momentin mukaisesti useampia tartuntoja. Kyseeseen voisi tulla myös tilanne, jossa Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö olisi tehnyt osittaisia rajoituspäätöksiä kyseistä vankilaa koskien, ja tämän jälkeen tilanne äkillisesti vaikeutuisi siten, että tiukemmat rajoitustoimenpiteet olisivat tarpeen. Vankilan johtajan tulisi ennen oman päätöksensä tekemistä selvittää, onko Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksiköllä edellytyksiä tehdä asiassa päätös nopeasti ja näin ollen varmistaa, että edellytykset hänen omalle päätöksenteolleen ovat olemassa. Vankilan johtajan olisi kuitenkin ennen päätöksen tekemistä kuultava Vankiterveydenhuollon yksikön virkasuhteista lääkäriä taikka virkasuhteista kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavaa lääkäriä päätöksen välttämättömyydestä. Vankilan johtaja voisi siis tehdä päätöksen vain siinä tapauksessa, että edellä mainittu terveydenhuollon ammattilainen katsoisi vankilassa olevan merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen. Vankilan johtajan olisi saatettava asia välittömästi Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön päätettäväksi, mikä merkitsisi sitä, että vankilan johtajan päätös olisi voimassa vain siihen saakka, kunnes keskushallintoyksikkö on tehnyt asiassa oman päätöksensä.

Vankilan johtaja taikka turvallisuudesta tai toiminnoista vastaava virkamies tekisi 3 momentin mukaan 5 §:ssä ja 6 §:n 3 momentissa tarkoitetut päätökset. Tällainen päätöksenteon keskittäminen vankilan sisällä olisi perusteltua ottaen huomioon rajoitus- ja keskeyttämistoimenpiteiden poikkeuksellisuus.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että 2 §:ssä tarkoitetusta toimintojen rajoittamisesta tai keskeyttämisestä päätöksen tekisi edellä todetulla tavalla Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö. Kyse olisi yleisestä vankilaa tai sen osastoa koskevasta päätöksestä, joka sellaisenaan koskisi kaikkia sen piiriin kuuluvia vankeja. Siltä osin, kuin kyse olisi toiminnosta, josta ei lain mukaan tehdä yksittäistä vankia koskevaa päätöstä, voitaisiin keskushallintoyksikön päätös panna täytäntöön sellaisenaan. Tällaisia toimintoja ovat lähtökohtaisesti ainakin vapaa-ajan toimintaan osallistuminen ja kirjastossa käynti. Sen sijaan, jos keskushallintoyksikön päätös koskisi toimintoa, josta lain mukaan tehdään yksittäistä vankia koskeva päätös, edellyttäisi keskushallintoyksikön päätös vankilassa tarvittaessa uusien päätösten tekemistä yksittäisille vangeille. Tällaisia ovat esimerkiksi työ- ja toiminta-aikainen toimintaan osallistuminen ja siviilityössä käyminen vankilan ulkopuolella.

Koska kyse on vankien oikeuksia koskevista päätöksistä, sovelletaan niiden antamiseen lähtökohtaisesti hallintolain (434/2003) säännöksiä esimerkiksi kuulemisesta ja päätöksen tiedoksiannosta. Näiden velvoitteiden hoitamisen tapoihin voi vaikuttaa se, että tämän lain mukaisissa päätöksissä voi olla osin kyse kollektiivisista päätöksistä, jotka voivat koskea isoakin vankimäärää. Päätökset ovat luonteeltaan myös yleensä kiireellisiä, mikä myös vaikuttaa sovellettaviin menettelytapoihin. Esimerkiksi kuuleminen voidaan hallintolain 34 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan jättää tekemättä, jos kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, yleiselle turvallisuudelle taikka ympäristölle.

Hallintolain 43 §:ssä säädetään päätöksen muodosta. Sen mukaan hallintopäätös on annettava kirjallisesti. Päätös voidaan kuitenkin antaa suullisesti, jos se on välttämätöntä asian kiireellisyyden vuoksi. Suullinen päätös on viipymättä annettava myös kirjallisena oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen. Hallintolain 54 §:ssä puolestaan säädetään tiedoksiantovelvollisuudesta. Sen mukaan viranomaisen on annettava tekemänsä päätös viipymättä tiedoksi asianosaiselle ja muulle tiedossa olevalle, jolla on oikeus hakea siihen oikaisua tai muutosta valittamalla. Tiedoksianto toimitetaan lain 55 §:n mukaan tavallisena tai todisteellisena tiedoksiantona taikka, jos sitä ei voida edellä tarkoitetuin tavoin toimittaa, yleistiedoksiantona. Yleistiedoksiantoa voidaan käyttää myös silloin, kun asiakirja on annettava tiedoksi yli kolmellekymmenelle tiedossa olevalle henkilölle tai kun henkilöiden lukumäärää ei tiedetä. Yleistiedoksiannosta säädetään tarkemmin lain 62 §:ssä. Yleistiedoksiannossa asiakirja pidetään määrätyn ajan vastaanottajan nähtävillä viranomaisessa. Asiakirjan nähtäville asettamisesta on ilmoitettava yleisessä tietoverkossa viranomaisen verkkosivuilla ja tarpeen vaatiessa sellaisessa sanomalehdessä, josta vastaanottajan voidaan otaksua parhaiten saavan tiedon.

Koska vangeilla on rajalliset mahdollisuudet päästä tietoverkkoon, tulisi vankiloiden huolehtia siitä, että vangit saavat tosiasiallisesti tiedon päätöksestä. Tiedoksiannossa tulisi kiinnittää huomiota selkokielisyyteen ja ulkomaalaisten vankien tiedonsaantiin. Tiedoksiannosta voitaisiin huolehtia esimerkiksi kuuluttamalla vankilassa päätöksen sisältö ja kertomalla, että päätös on oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen kirjallisesti nähtävillä esimerkiksi osaston ilmoitustaululla. Jos kaikilla vangeilla ei ole rajoitustoimenpiteiden tai muun syyn takia pääsyä ilmoitustaululle, tulee päätös antaa tiedoksi tällaisille vangeille esimerkiksi jakamalla päätös selleihin. Olennaista on myös henkilökunnan riittävä informointi rajoitus- tai keskeyttämistoimenpiteiden sisällöstä, jotta he voivat antaa vangeille oikeaa tietoa. Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön olisi syytä tiedottaa tehdyistä rajoittamis- tai keskeyttämispäätöksistä myös internet-sivuillaan, jotta vankien omaiset saavat ajantasaisesti tietoa voimassa olevista päätöksistä.

Yhdyskuntaseuraamustoimiston johtaja päättäisi puolestaan 4 momentin mukaan 8 §:ssä tarkoitetusta täytäntöönpanon aloittamisen lykkäyksestä tai keskeytyksestä ja lykkäyksen tai keskeytyksen peruuttamisesta. Tämä vastaa sitä, mitä yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 30 §:n 2 momentissa säädetään täytäntöönpanon lykkäyksestä tai keskeytyksestä muutoinkin.

11 §.Muutoksenhaku . Pykälän 1 momentin mukaan vanki tai tutkintavanki saisi valittaa Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön 2-4 §:n nojalla tekemästä yleisestä rajoitus- tai keskeyttämispäätöksestä. Vanki tai tutkintavanki ei sen sijaan saisi vaatia oikaisua tai valittaa päätöksestä, jos sen on tehnyt vankilan johtaja 10 §:n 2 momentin nojalla. Tätä voidaan pitää perusteltuna, sillä kyseinen kiireellisessä tilanteessa tehty päätös on joka tapauksessa vain väliaikainen ja vankilan johtajan on saatettava asia välittömästi keskushallintoyksikön päätettäväksi. Keskushallintoyksikön päätös olisi edellä todetulla tavalla muutoksenhakukelpoinen.

Pykälän 2 momentin mukaan vankilan johtajan ja turvallisuudesta tai toiminnoista vastaavan virkamiehen tekemään 5 §:ssä ja 6 §:n 3 momentissa tarkoitettuun päätökseen sovellettaisiin, mitä muutoksenhakuoikeudesta säädetään vankeuslain 20 luvun 1 ja 2 §:ssä sekä tutkintavankeuslain 15 luvun 1 ja 2 §:ssä. Tämä tarkoittaisi sitä, että muutoksenhakuoikeuteen näiden päätösten osalta noudatettaisiin samoja periaatteita kuin tavallisestikin. Esimerkiksi siviilityötä koskevan luvan peruuttaminen tai epääminen tämän lain nojalla olisi muutoksenhakukelpoinen päätös siten kuin vankeuslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin 8 kohdassa on säädetty. Se sijaan esimerkiksi toimintaan sijoittaminen ei olisi muutoksenhakukelpoinen päätös, sillä tällainen päätös on muutoinkin muutoksenhakukiellon piirissä vankeuslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisesti. Valitulla säännöksen muotoilulla on pyritty selkeyteen siitä, että vankilassa tehtävät 5 §:ssä ja 6 §:n 3 momentissa tarkoitetut päätökset, jotka sinänsä vastaavat normaalioloissakin tehtäviä päätöksiä, olisivat muutoksenhakukelpoisia samoilta osin kuin mitä vankeuslaissa ja tutkintavankeuslaissa on säädetty. Säädettävän lain nojalla tehtäviin päätöksiin tulisi siten liittää oikaisuvaatimusohje vastaavasti kuin miten erityyppisten päätösten kohdalla menetellään muutoinkin.

Yhdyskuntaseuraamustoimiston johtajan tekemään 8 §:ssä tarkoitettuun päätökseen sovellettaisiin, mitä muutoksenhakuoikeudesta säädetään yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 86 §:ssä. Tällainen päätös olisi mainitun pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaisesti muutoksenhakukelpoinen.

Säännöksessä on lueteltu vankeuslain ja tutkintavankeuslain tavoin muutoksenhakukelpoiset ja muutoksenhakukiellon piirissä olevat päätökset. Säännöksessä ei ole kuitenkaan päädytty käyttämään kyseisisten lakien muutoksenhakukelpoisten päätösten listassa olevaa viimeistä niin sanottua kaatokohtaa, sillä säännöksessä on kattavasti lueteltu sen nojalla tehtävät päätökset. Kyseessä on lisäksi väliaikainen laki, jolloin riski siitä, että lakiin lisättäisiin myöhemmin uusia päätöstyyppejä, jotka saattaisivat unohtua listauksesta, on hyvin vähäinen. Lisäksi, vaikka säännöksessä onkin mainittu nimenomaisesti muutoksenhakukelpoiset päätökset, ei tämä rajoita kenenkään oikeutta muutoksenhakuun, johon sovelletaan normaaliin tapaan lakia oikeudenkäynnistä hallintoasioissa (808/2019) , jollei muutoksenhakuoikeutta ole nimenomaisesti kielletty.

Muutoksenhakumenettelyyn sovellettaisiin 3 momentin mukaan muutoin, mitä vankeuslain 20 luvun 3-8 §:ssä ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 87-92 §:ssä säädetään. Tutkintavankeuslain 15 luvun 3 §:ssä viitataan muutoksenhakumenettelyn osalta vankeuslain kyseisiin säännöksiin, minkä vuoksi tutkintavankeuslakia ei olisi momentissa tarpeen mainita.

12 §.Voimaantulo . Pykälässä säädettäisiin lain voimaantulosta ja voimassaolon päättymisestä.

8Lakia alemman asteinen sääntely

Ehdotetun lain 7 §:ssä säädettäisiin oikeusministeriön mahdollisuudesta rajoittaa asetuksella yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanon aloittamista. Rajoittaminen voisi koskea kaikkia tai vain osaa yhdyskuntaseuraamuksista. Asetus voitaisiin antaa enintään ehdotetun lain voimassaolon ajalle.

9Voimaantulo

Lain ehdotetaan tulevan voimaan mahdollisimman pian sen tultua hyväksytyksi.

Laki ehdotetaan olemaan voimassa 31.10.2021 asti. Ehdotettu voimassaoloaika perustuu siihen, että koronavirusepidemian kehittymistä ja päättymistä on vaikea ennakolta arvioida. Kuten on selvinnyt, epidemia voi edetä aalloittain, eli tartunnat voivat muun muassa rajoitustoimien takia lähteä laskuun, mutta tätä voi seurata uusi aalto, jolloin tartunnat voivat nopeasti kasvaa jyrkästikin, kuten marraskuun lopussa 2020 ja helmikuussa 2021 on käynyt. Rokotukset ovat alkaneet, mutta rokotteiden saatavuudessa on ilmennyt ongelmia, minkä vuoksi niiden antamisen aikataulusta ei ole tarkkaa tietoa. Tiedossa ei myöskään ole, miten ja millä aikataululla rokotteiden laajakin saatavuus vaikuttaa maailmanlaajuisesti ja kansallisesti epidemian jatkumiseen. Erilaisten virusmuunnosten ilmaantuminen on lisännyt epävarmuutta epidemian kehityksessä. Esityksessä esitetyt säännökset edellyttävät viranomaispäätöstä, joiden edellytyksenä on pykälissä säädettyjen taudin leviämiseen liittyvien tunnuslukujen täyttyminen. Täten säännöksiä ei käytännössä voisi soveltaa, jos tautitilanne paranee kansallisesti tai alueellisesti, mutta ne olisivat uudelleen käyttöön otettavissa, jos tautitilanne taas pahenee.

10Toimeenpano ja seuranta

Rikosseuraamuslaitos ja Vankiterveydenhuollon yksikkö varautuvat ennen lain voimaantuloa siihen, että päätöksiä rajoitus- ja keskeyttämistoimenpiteistä voidaan tehdä viivytyksettä, mikäli niiden käyttöönotto katsotaan tarpeellisiksi. Rikosseuraamuslaitos arvioi jo ennen lain voimaantuloa myös sitä, miten vankiloiden toimintoja voidaan muokata siten, ettei laajoihin rajoitus- tai keskeyttämistoimenpiteisiin olisi tarvetta turvautua ainakaan pitkäkestoisesti. Rikosseuraamuslaitos varautuu myös siihen, miten mahdollisista lain mukaisista toimenpiteistä tiedotetaan vangeille sujuvasti. Sujuvaa toimeenpanoa edesauttaa se, että vankiloissa ja yhdyskuntaseuraamustoimistoissa on jo vuoden 2020 aikana tehty erilaisia toimia koronavirusepidemian torjumiseksi.

Väliaikaisen lain toimivuutta seurataan oikeusministeriössä sen voimassa olon ajan.

11Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Ponsi

Edellä esitetyn perusteella annetaan eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

1 §Lain soveltamisala

2 §Vankiloiden toimintojen rajoittaminen tai keskeyttäminen

3 §Vankien tapaamisten rajoittaminen tai keskeyttäminen

4 §Vankien poistumislupien rajoittaminen tai keskeyttäminen

5 §Rajoitusten ja keskeytysten vaikutus vankeja koskeviin päätöksiin

6 §Vankilan eräät järjestelyt rajoitus- tai keskeyttämispäätöksen voimassa ollessa

7 §Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanon rajoittaminen

8 §Yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanon lykkääminen ja keskeyttäminen

9 §Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanon rajoittamisen, lykkäämisen ja keskeyttämisen vaikutukset

10 §Päätösvalta

11 §Muutoksenhaku

12 §Voimaantulo