Hallituksen esitys eduskunnalle pakollista työtä koskevaan sopimukseen liittyvän pöytäkirjan hyväksymisestä sekä laiksi pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
- Administrative sector
- Työ- ja elinkeinoministeriö
- Date of Issue
- Text of the proposal
- Suomi
- State of processing
- Käsitelty
- Handling information
- Eduskunta.fi 69/2016
Esityksen pääasiallinen sisältö
Kansainvälisen työjärjestön yleiskokous hyväksyi kesäkuussa 2014 pakollista työtä koskevaan vuoden 1930 sopimukseen liittyvän pöytäkirjan. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi pöytäkirjan sekä lain pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.
Pöytäkirjan avulla pyritään torjumaan pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa sekä parantamaan uhrien asemaa. Pöytäkirjassa edellytetään oikeussuojakeinojen turvaamista uhreille sekä rangaistusten säätämistä ihmiskauppaan liittyvän pakkotyön käyttöön syyllistyneille henkilöille.
Pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan 14 päivänä toukokuuta 2016. Tämän jälkeen se tulee voimaan kunkin pöytäkirjan ratifioivan jäsenvaltion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona sen ratifiointi on rekisteröity. Näin ollen pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä, kun Kansainvälisen työjärjestön pääjohtaja on rekisteröinyt Suomen ratifioinnin.
Euroopan unionin neuvosto on valtuuttanut marraskuussa 2015 jäsenvaltiot ratifioimaan unionin edun mukaisesti pöytäkirjan toisaalta sosiaalipolitiikan ja toisaalta rikosoikeudellisen yhteistyön osalta mahdollisimman pian ja mieluiten 31 päivään joulukuuta 2016 mennessä.
Laki pakollista työtä koskevaan sopimukseen liittyvän pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan.
Yleisperustelut
1Nykytila
Kansainvälinen työjärjestö (ILO) hyväksyi vuonna 1930 pakollista työtä koskevan sopimuksen nro 29. Sopimuksella pyritään lopettamaan kaikki pakkotyö. Suomi on ratifioinut sopimuksen vuonna 1935 (SopS 44/1935). Sopimuksen on ratifioinut yhteensä 178 valtiota.
ILO on täydentänyt pakollista työtä koskevaa sopimusta vuonna 1957 uudella sopimuksella nro 105, jolla pyritään lakkauttamaan pakkotyö myös rangaistus- ja syrjintätarkoituksessa sekä taloudellisen toiminnan edistämiseksi. Suomi on ratifioinut tämän sopimuksen vuonna 1960 (SopS 17/1960).
Pakkotyö on määritelty vuoden 1930 sopimuksen 2 artiklan 1 kohdan mukaan työksi tai palvelukseksi, joka jonkin rangaistuksen uhalla vaaditaan joltain henkilöltä ja johon mainittu henkilö ei ole vapaaehtoisesti tarjoutunut. Artiklan 2 kohta sisältää eräitä poikkeuksia tästä määritelmästä, kuten sotapalvelun.
ILO täydensi vuoden 1930 sopimusta vuoden 2014 pöytäkirjalla sekä siihen liittyvällä suosituksella nro 203. Pöytäkirjan 1 artiklan 3 kohdassa vahvistetaan sopimuksessa oleva pakkotyön määritelmä todeten, että pöytäkirjassa mainittujen toimien on sisällettävä erityisiä toimia pakkotyötä varten toteutettavaa ihmiskauppaa vastaan.
ILOn arvion mukaan pakkotyön uhreja on tällä hetkellä koko maailmassa lähes 21 miljoonaa. Näistä 11,4 miljoonaa on naisia ja tyttöjä ja 9,5 miljoonaa miehiä ja poikia. Pakkotyön käyttö yleistyy globalisaation, lisääntyneen muuttoliikkeen, epävirallisen talouden ja maailmanlaajuisten rikollisverkostojen seurauksena.
Pakkotyö on nykyisin keskittynyt yksityissektorin talouteen. ILOn arvion mukaan lähes 19 miljoonaa pakkotyön uhria tekee työtä joko yksityishenkilöiden tai yksityisten yritysten palveluksessa. Lisäksi yli kaksi miljoonaa henkilöä on valtioiden tai kapinallisten ryhmien uhreja.
Pakkotyötä esiintyy yleisimmin kotitaloudessa, maataloudessa, rakennusalalla, valmistusteollisuudessa (tekstiili, lelut) sekä viihdealalla. Uhreista 4,5 miljoonaa henkilöä on seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvässä pakkotyössä. Pakkotyö tuottaa vuosittain noin 150 miljardin dollarin laittomat tuotot. Maahanmuuttajat ja alkuperäiskansojen jäsenet ovat erityisen alttiita joutumaan pakkotyön uhreiksi.
Suomessa pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan uhrien määrää on vaikea arvioida, koska tapaukset eivät useinkaan tule viranomaisten tietoon. Myös rajanveto ihmiskaupan sekä eräiden muiden ihmiskauppaan rinnastettavien työntekijöiden hyväksikäyttöön liittyvien rikosten välillä saattaa olla vaikeaa. Poliisille ja rajavartiolaitokselle viime vuosina ilmoitettujen ihmiskaupparikosten määrät ovat olleet muutaman kymmenen tapauksen luokkaa vuosittain.
Vuodelta 2011 olevan Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) Työperäinen ihmiskauppa ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö Suomessa -tutkimuksen mukaan Suomessa esiintyvässä ulkomaisen työvoiman hyväksikäytössä oli pahimmillaan ihmiskaupan ja pakkotyön piirteitä. Vakavimmat hyväksikäyttötapaukset olivat ravintola-, rakennus- ja puutarha-aloilta. Hyväksikäytetyt henkilöt tulivat eri puolilta maailmaa, kuten Aasiasta, Itä-Euroopasta ja Suomen lähialueilta. Pakkotyön ja siihen rinnastettavan hyväksikäytön uhreiksi joutunutta ulkomaista työvoimaa rekrytoitiin Suomeen joko rekrytointi- tai välittäjäyritysten kautta tai pienimuotoisemmin suvun tai tuttavien kautta. Ongelmat liittyivät lainmukaisten palkkasaatavien suorituksen laiminlyömiseen ja ylettömien työtuntien teettämiseen, työntekijöiden uhkailuun ja painostamiseen sekä esimerkiksi passien poisottamiseen.
Työntekijät voitiin sitouttaa hyväksikäyttävään työsuhteeseen myös veloilla, joiden maksaminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Viranomaisia oli erehdytetty laatimalla työntekijöille kaksi toisiaan vastaamatonta työsopimusta, joista vain toinen näytettiin viranomaisille.
Tilastokeskuksen tietojen perusteella perustunnusmerkistön mukaisesta ihmiskaupasta on käräjäoikeuksista kuusi tuomiota vuodelta 2012 ja kolme tuomiota vuodelta 2013.
Törkeästä ihmiskaupasta on tuomittu seitsemän henkilöä vuonna 2006, viisi henkilöä vuonna 2008 ja vuosittain yksi henkilö vuosina 2011—2013.
Suomi on sitoutunut ihmiskaupan torjuntaan myös EU-tason sääntelyn kautta. Siihen liittyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/36/EU ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta, jäljempänä ihmiskauppadirektiivi ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/29/EU rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta, jäljempänä yleinen uhridirektiivi .
Lisäksi Suomi on ratifioinut vuonna 2006 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta vuonna 2000 tehdyn lisäpöytäkirjan (SopS 71/2006) sekä vuonna 2012 Euroopan neuvoston vuoden 2005 yleissopimuksen ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta (SopS 43—44/2012).
Näiden direktiivien ja sopimusten määräykset koskevat myös pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan torjuntaa. Niiden toimeenpano edellyttää Suomelta jo nyt aktiivista toimintaa ihmiskaupan torjumiseksi.
2Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
Tällä esityksellä saatetaan vuoden 2014 pöytäkirjan määräykset eduskunnan hyväksyttäviksi.
Vuoden 2014 pöytäkirjalla täydennetään ja päivitetään vuoden 1930 pakollista työtä koskevaa sopimusta. Pöytäkirjaan on sisällytetty pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa koskevia määräyksiä. Osin kyse on oikeustilan selkeyttämisestä ja täsmentämisestä, sillä jo vuoden 1930 sopimuksen on katsottu kattavan myös pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan, vaikka ihmiskauppaa ei nimenomaisesti olekaan mainittu sopimuksessa. Samalla kumotaan sopimukseen aikanaan kirjatut siirtymäsäännökset, joita ei ole sovellettu enää vuosikymmeniin. Pöytäkirjan ovat ratifioineet tähän mennessä Mauritania, Niger, Norja ja Yhdistynyt Kuningaskunta.
ILOn pakkotyötä koskevalla pöytäkirjalla pyritään torjumaan pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa globaalilla tasolla. Ratifioimalla pöytäkirjan Suomi tukee ILOn pakkotyön ja ihmiskaupan vastaista työtä sekä sitoutuu myös omalta osaltaan pakkotyöhön liittyvän ihmiskaupan torjuntaan. Kansainvälinen yhteistyö ihmiskaupan torjumiseksi on välttämätöntä, sillä valtioiden rajat ylittävä ihmiskauppa on merkittävä ongelma sekä maailmanlaajuisesti että myös Euroopassa.
ILOn sopimus ja pöytäkirja ovat globaaleja asiakirjoja. Vuoden 1930 sopimus kuuluu niihin ILOn perustavaa laatua oleviin yleissopimuksiin, joiden periaatteiden noudattamiseen ILOn jäsenvaltioiden katsotaan sitoutuneen jo pelkän ILOn jäsenyyden perusteella samalla tavalla kuin työelämän yhdenvertaisuutta, yhdistymisvapautta ja kollektiivista neuvotteluoikeutta sekä lapsityövoiman kieltoa koskeviin sopimuksiin.
3Esityksen vaikutukset
Pöytäkirjan avulla pyritään ehkäisemään erityisesti pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa ja tarjoamaan uhreille suojelua ja mahdollisuus oikeussuojakeinoihin, kuten korvauksiin. Jäsenvaltioiden tulee luoda kansallinen politiikka ja toimintasuunnitelma pakkotyön tehokasta ja pysyvää ehkäisemistä ja poistamista varten. Lisäksi edellytetään toimia suojelun antamiseksi uhreille sekä asianmukaisten ja tehokkaiden oikeussuojakeinojen, kuten korvausten, käyttöön saattamista ja pakkotyön käyttöön syyllistyneiden rankaisemista. Toimiin pöytäkirjan määräysten soveltamiseksi on ryhdyttävä yhteistyössä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä muiden asiaankuuluvien tahojen kanssa.
Suomessa ihmiskauppaa sekä pakkotyöhön liittyvää ihmiskauppaa säädellään jo nyt kattavasti. Myös eri viranomaiset pyrkivät yhteistyössä tunnistamaan ihmiskaupan yhä paremmin sekä puuttumaan ongelmaan.
Suomi on ratifioinut useita kansainvälisiä ihmiskaupan vastaisia yleissopimuksia sekä toimeenpannut EU:n asiaa koskevia velvoitteita. Näin ollen pöytäkirjan ratifiointi ei edellyttäisi Suomelta lainsäädännön muutoksia.
Pakkotyö ja siihen liittyvä ihmiskauppa ovat erityisesti globaalilla tasolla—mutta myös Euroopassa—räikeimpiä työntekijöiden ihmisoikeuksien loukkauksia, joihin on tärkeää puuttua kansainvälisellä yhteistyöllä.
Pakkotyötä koskevat ILOn sopimukset kuuluvat järjestön keskeisimpiin sopimuksiin. Muun muassa kaikki EU-maat ovat ratifioineet ne. Ihmiskauppaan liittyy usein valtioiden rajat ylittävää toimintaa. Ihmiskaupan torjumiseksi on erityisen tärkeää kehittää kansainvälisiä standardeja, toimintatapoja sekä yhteistyötä.
EU on liittänyt ILOn pakkotyötä koskevat sopimukset osaksi yhteistä kauppapolitiikkaansa, kansainvälisiin sopimuksiinsa sekä kehitysyhteistyöhönsä. Useissa EU:n kauppasopimuksissa viitataan työelämän perusnormeihin sekä ILOn keskeisten yleissopimusten ratifiointiin ja tehokkaaseen täytäntöönpanoon EU:ssa ja EU:n ulkopuolisissa kumppanimaissa. On mahdollista, että myös tämä pöytäkirja liitetään EU-politiikan välineiden osaksi, sitten kun sen arvioidaan saaneen riittävästi ratifiointeja osakseen.
Näiden ILOn tärkeimpien yleissopimusten noudattaminen liittyy myös EU:n ulkopuolella, muun muassa OECD:ssä sekä YK-järjestelmässä työntekijöiden ihmisoikeuksien noudattamisen arviointiin ja seurantaan.
Kansainvälinen yhteistyö ihmiskauppaan liittyvän pakkotyön torjumiseksi helpottanee osaltaan myös suomalaisten yritysten tilannetta niiden toimiessa globaaleilla markkinoilla. Ongelmien poistaminen vähentää riskiä siitä, että esimerkiksi suomalaisten yritysten alihankkijat olisivat syyllistyneet pakkotyön tai ihmiskaupan uhrien käyttöön.
4Asian valmistelu
Hallituksen esityksen valmistelua varten on pyydetty lausunnot sisäministeriöltä, oikeusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, ulkoasiainministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, opetus- ja kulttuuriministeriöltä, ympäristöministeriöltä, maahanmuuttovirastolta, oikeuskanslerinvirastolta, yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolta, tasa-arvovaltuutetun toimistolta, lapsiasiavaltuutetun toimistolta, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry:tä, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:ltä, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:ltä, Akava ry:ltä, Kirkon työmarkkinalaitokselta, Kunnalliselta työmarkkinalaitokselta, Suomen Yrittäjät ry:ltä, Ihmisoikeusliitolta, Amnesty Internationalin Suomen osastolta, Lastensuojelun keskusliitolta, Mannerheimin lastensuojeluliitolta, Pakolaisneuvonta ry:ltä, Suomen Unicefilta, Suomen Punaiselta Ristiltä, Monika-Naiset liitto ry:ltä, Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry:ltä, Pro-tukipiste ry:ltä sekä Rikosuhripäivystys RIKU:lta.
Lausunnoissa puollettiin yleisesti pakkotyöpöytäkirjan ratifioimista. Monissa lausunnoissa katsottiin, että maamme lainsäädäntö vastaa jo nyt pöytäkirjassa edellytettyä tasoa.
Ennen pöytäkirjaa ja siihen liittyvää suositusta koskevien neuvottelujen aloittamista ILOn vuoden 2014 työkonferenssissa Euroopan komissio antoi huhtikuussa 2014 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 218 artiklan 3 ja 4 kohdan nojalla suosituksen neuvoston päätökseksi luvan antamisesta neuvottelujen aloittamiseen kansainvälisen työkonferenssin 103. istunnossa asiasta ja asiaa koskeviksi neuvotteluohjeiksi (KOM(2014) 238). Neuvosto ei ennen konferenssin alkua hyväksynyt komission ehdotusta, koska unionin toimivallasta ei vallinnut yhteistä näkemystä. Tästä huolimatta jäsenvaltiot sovittivat neuvotteluissa kantansa yhteen.
Sen jälkeen kun pakollista työtä koskevaan sopimukseen liittyvä pöytäkirja oli hyväksytty työkonferenssissa, Euroopan komissio teki syyskuussa 2014 ehdotukset neuvoston päätöksiksi jäsenvaltioiden valtuuttamiseksi ratifioimaan, Euroopan unionin edun mukaisesti, pakollista työtä koskevan Kansainvälisen työjärjestön vuoden 1930 sopimuksen vuoden 2014 pöytäkirja toisaalta sosiaalipolitiikkaan liittyvien kysymysten osalta (KOM(2014) 563 lopullinen) ja toisaalta oikeudelliseen yhteistyöhön rikosasioissa liittyvien kysymysten osalta (KOM(2014) 559 lopullinen).
Ehdotusten tavoitteena oli valtuuttaa jäsenvaltiot ratifioimaan Euroopan unionin edun mukaisesti kyseinen pöytäkirja. Komission näkemyksen mukaan valtuutus oli tarpeen, koska pöytäkirja sisältää myös Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvia määräyksiä eikä unioni voi ratifioida Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksia.
Komission arvion mukaan pöytäkirjan sisältö ei ole ongelmallinen EU-lainsäädännön kannalta, mutta siinä käsitellään sellaisia EU:n lainsäädännön aloja, jotka ovat jo pitkälle säänneltyjä. Pakkotyön ehkäisemistä koskevissa pöytäkirjan määräyksissä käsitellään näkökohtia, jotka kuuluvat EU:n sosiaalipolitiikan alaan ja joita koskevassa EU:n lainsäädännössä asetetaan työoloja koskevia vähimmäisvaatimuksia. Uhrien suojeluun ja oikeussuojakeinoihin liittyvissä pöytäkirjan määräyksissä käsitellään näkökohtia, jotka liittyvät rikosasioissa tehtävään oikeudelliseen yhteistyöhön ja joita koskevassa EU:n lainsäädännössä asetetaan ihmiskaupan ehkäisemistä ja uhrien oikeuksia koskevia vähimmäisvaatimuksia.
Jotkin pöytäkirjan osat liittyvät komission mukaan työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen sekä turvapaikkaa ja maahanmuuttoa koskeviin sääntöihin.
EU:n neuvoston päätökset jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan Euroopan unionin edun mukaisesti nyt esillä oleva pöytäkirja toisaalta sosiaalipolitiikan ja toisaalta rikosoikeudellisen yhteistyön osalta annettiin marraskuussa 2015 (päätökset 2015/2037 ja 2015/2071). Päätöksissä valtuutetaan jäsenvaltiot ratifioimaan pöytäkirja sekä suositellaan, että jäsenvaltioiden olisi toteutettava tarvittavat toimet pöytäkirjan ratifiointikirjojen tallettamiseksi ILOn pääjohtajan huostaan mahdollisimman pian ja mielellään ennen 31 päivää joulukuuta 2016.
Hallituksen esitysluonnosta on käsitelty kolmikantaisesti työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivassa Suomen ILO-neuvottelukunnassa yhdessä asian käsittelystä vastuussa olevien keskeisten viranomaisten kanssa.
Koska pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäviksi seuraava lakiehdotus:
Yksityiskohtaiset perustelut
1Pöytäkirjan sisältö ja sen suhde Suomen lainsäädäntöön
1 artikla.
Pöytäkirjan 1 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on pannessaan täytäntöön sopimuksen mukaisia velvoitteitaan pakkotyön poistamisesta toteutettava tehokkaita toimenpiteitä pakkotyön käytön ehkäisemiseksi ja poistamiseksi, suojelun antamiseksi uhreille ja asianmukaisten ja tehokkaiden oikeussuojakeinojen, kuten korvausten käyttöön saattamiseksi ja pakkotyön käyttämiseen syyllistyneiden rankaisemiseksi.
Jäsenvaltion on kuultuaan työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä laadittava pakkotyön tehokasta ja pysyvää poistamista varten kansallinen politiikka ja toimintasuunnitelma, joiden laatimiseen toimivaltaiset viranomaiset osallistuvat järjestelmällisesti, ja tarvittaessa yhteistyössä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä muiden asiaankuuluvien ryhmien kanssa.
Pöytäkirjan 1 artiklan 3 kohdassa todetaan, että siinä ei muuteta vuoden 1930 sopimuksessa olevaa pakollisen työn määritelmää. Sen sijaan pöytäkirja edellyttää erityisiä toimia pakkotyötä varten toteutettavaa ihmiskauppaa vastaan.
Suomen ulkomaalaislainsäädäntöön sisältyy mahdollisuus myöntää pakollisen työn uhrille oleskeluoikeus Suomeen oleskeluluvan ulkomaalaislaissa (301/2004) säädettyjen edellytysten täyttyessä. Lupaperusteina saattaa tapauskohtaisista olosuhteista riippuen tulla kyseeseen ulkomaalaislain 52 a §:n mukainen oleskelulupa ihmiskaupan uhrille tai 52 d §:n mukainen oleskelulupa laittomasti maassa oleskelleelle ja työskennelleelle kolmannen maan kansalaiselle, kansainvälinen suojelu (ulkomaalaislain 6 luku) tai ulkomaalaislain 52 §:n mukainen oleskelulupa yksilöllisestä inhimillisestä syystä, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta ulkomaalaisen terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan tai hänen haavoittuva asemansa.
Maahanmuuttovirasto myöntää oleskeluoikeuden Suomeen, jos luvan ulkomaalaislaissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Ulkomaalaislain 52 a §:n 1 momentin mukainen ihmiskaupan uhrille myönnettävä tilapäinen oleskelulupa on sidottu uhrin valmiuteen tehdä yhteistyötä viranomaisten kanssa ihmiskaupasta epäiltyjen kiinni saamiseksi. Sen sijaan ulkomaalaislain 52 a §:n 2 momentin mukaisen jatkuvan oleskeluluvan myöntäminen erityisen haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiskaupan uhrille ei edellytä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
Suomessa toimii ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä. Sen puitteissa voidaan tarjota ihmiskaupan uhrille muun muassa neuvoja ja oikeusapua sekä tulkkipalveluja, auttaa majoituksessa ja elannossa sekä avustaa mahdollisessa kotiinpaluussa. Jos ihmiskaupan uhrilla on kotikunta, se on vastuussa auttamisesta. Muussa tapauksessa asiasta vastaa Joutsenon vastaanottokeskus.
Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettu laki (746/2011) sisältää säännökset ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä. Lain 33 §:n mukaan auttamisjärjestelmän tarkoituksena on:
1) päättää henkilön ottamisesta auttamisjärjestelmään tarpeen mukaan monialaista asiantuntijaryhmää kuultuaan;
2) antaa ihmiskaupan uhrille 36 §:ssä tarkoitettu toipumisaika tai ulkomaalaislain 52 c §:ssä säädetyin tavoin mainitun lain 52 b §:ssä tarkoitettu harkinta-aika, jatkaa toipumis- tai harkinta-aikaa ja keskeyttää se;
3) järjestää auttamistoimet ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa Suomessa;
4) toimia yhteistyössä kunnan kanssa sellaisen ihmiskaupan uhrin auttamisessa, jolla on kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta Suomessa;
5) tunnistaa ihmiskaupan uhri siten kuin 38 §:n 3 momentissa säädetään;
6) päättää ihmiskaupan uhrin poistamisesta auttamisjärjestelmästä tarpeen mukaan monialaista asiantuntijaryhmää kuultuaan.
Lain 34 §:ssä säännellään esitystä auttamisjärjestelmään ottamiseksi. Sen mukaan julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin toimija voi tehdä Joutsenon vastaanottokeskukselle esityksen ihmiskaupparikoksen uhriksi olettamansa henkilön ottamiseksi auttamisjärjestelmään. Esityksen voi tehdä myös henkilö itse.
Lain 35 §:ssä on säännös auttamisjärjestelmään ottamisesta. Auttamisjärjestelmään esitetty henkilö otetaan auttamisjärjestelmään, jos olosuhteiden perusteella arvioidaan, että kyseessä voi olla ihmiskaupparikoksen uhri ja hän on auttamistoimien tarpeessa. Auttamisjärjestelmään voidaan ottaa myös ihmiskaupparikoksen tutkinnassa avustava henkilö, jos hän on erityisen avun tarpeessa. Myös henkilön Suomessa oleva lapsi, joka on avun tarpeessa, voidaan ottaa auttamisjärjestelmään.
Työsuojeluhallinto auttaa ihmiskaupan uhria työntekijän suojeluun liittyvissä asioissa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta ja puuttua syrjintään.
Sisäministeriö asetti sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän 14.12.2012 tekemän päätöksen mukaisesti 20.3.2013 työryhmän laatimaan ehdotuksen ihmiskaupan vastaisen toiminnan poikkihallinnollisen seurannan ja koordinoinnin järjestämisestä valtioneuvostossa. Työryhmän ehdotuksen mukaisesti sisäministeriössä aloitti 1.6.2014 toimintansa ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattori. Koordinaattorin tehtävänä on muun muassa sovittaa yhteen poikkihallinnollisia ihmiskaupan torjuntaan liittyviä asioita sekä osallistua tehtävään liittyvään kansainväliseen yhteistyöhön.
Ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattorin tehtävänantoon sisältyi esityksen laatiminen siitä, miten valtioneuvoston ihmiskaupan vastainen koordinaatio jatkossa organisoidaan. Koordinaattorin laatima luonnos lähetettiin lausuntokierrokselle 7.1.2015. Sen jälkeen valmistelua jatkettiin koordinaattorin toimesta siten, että koordinaatiorakenteen toiminta alkoi vuoden 2015 syksyllä.
Valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaatiorakenteeseen kuuluvat toimintaa ohjaavien sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon ministerityöryhmän sekä kansliapäällikkökokouksen lisäksi ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattorin vetämät toimikaudelle 19.8.2015—31.5.2017 asetettu ihmiskaupan vastaisen toiminnan yhteensovittamissihteeristö sekä verkostoitumisyhteistyö. Yhteensovittamissihteeristössä on edustus kaikista keskeisistä ihmiskaupan vastaista työtä tekevistä ministeriöistä. Sihteeristö kuulee työssään kulloisenkin tarpeen mukaan myös asiantuntijoita, kuten esimerkiksi kansallista ihmiskaupparaportoijaa.
Valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen toiminnan verkostoon kutsuttiin asiantuntijat ihmiskaupan vastaisen toiminnan osalta keskeisistä toimijoista. Verkostossa onkin kattava edustus niin viranomaisista, joista mainittakoon esimerkiksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä ja Poliisihallitus, kuin järjestökentästä mukaan lukien työmarkkinajärjestöt. Tällä hetkellä verkostossa on mukana 27 eri toimijaa. Ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattori osallistuu säännöllisesti myös Rikosuhripäivystyksen (RIKU) koordinoiman Ihmiskaupan vastaisen järjestöverkoston (IKV-verkosto) eri aktiviteetteihin.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimii myös kansallisena ihmiskaupparaportoijana ja seuraa ihmiskauppaan liittyviä ilmiöitä. Raportoija voi myös antaa oikeudellista neuvontaa ja voi avustaa uhreja oikeudessa. Ihmiskaupparaportoija laatii raportteja ihmiskaupasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä, ihmiskaupan vastaisen toiminnan tilasta ja uhrien oikeuksien toteutumisesta sekä osallistuu raportoinnin seurantatyöhön, ihmiskaupan vastaisen toiminnan edistämiseen ja valvontaan.
Kansallinen ihmiskaupparaportoija antaa vuosittain valtioneuvostolle ja kerran neljässä vuodessa eduskunnalle kertomuksen ihmiskaupasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Raportoinnin eräs keskeinen tarkoitus on kerätyn ja analysoidun aineiston pohjalta havaita ihmiskaupan vastaisen toiminnan ongelmakohtia ja puuttua niihin sekä antaa suosituksia ihmiskaupan vastaisen toiminnan kehittämiseksi. Kansallinen ihmiskaupparaportoija antaa laajan arviointikertomuksensa ihmiskaupan vastaisen toiminnan tilasta eduskunnalle suosituksineen kerran neljässä vuodessa. Ihmiskaupparaportoija myös neuvoo ja tukee ihmiskaupan parissa työskenteleviä toimijoita suositustensa ja eduskunnan kannanottojen toimeenpanossa.
Valtioneuvosto hyväksyi viimeksi vuonna 2008 ihmiskaupan vastaisen tarkennetun toimintasuunnitelman, jonka pohjalta on muun muassa valmisteltu ja saatettu voimaan kaksi merkittävää ihmiskauppaa koskevaa lakiprojektia sekä kehitetty ihmiskaupan vastaisen toiminnan yhteensovittamista. Ottaen huomioon valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen toiminnan rakenteeseen kytkeytyvä yhteensovittamis- ja kehitystyö sekä ihmiskaupparaportoijan rooli ihmiskaupan vastaisen toiminnan kehittäjänä ja seuraajana, erilliselle pakkotyön vastaiselle toimintasuunnitelmalle ei ole katsottava olevan pakkotyötä koskevan pöytäkirjan toimeenpanon kannalta välttämätöntä tarvetta. Asiaan vaikuttaa myös ihmiskaupan torjuntaan liittyvä varsin kattava lainsäädäntö. Pakkotyötä koskeva pöytäkirja otetaan soveltuvin osin huomioon valtioneuvoston ihmiskaupan vastaisen rakenteen työssä, kuten esimerkiksi valmisteltaessa pöytäkirjan kansallisen voimaantulon jälkeiseen aikaan kohdistuvia valtioneuvoston mahdollisia ihmiskaupan vastaisia toimintaohjelmia tai muita näihin rinnastuvia suunnitelmia. Niinpä Suomen voitaneen katsoa täyttävän pöytäkirjan edellytyksen toimintapolitiikasta ja toimintasuunnitelmasta.
Suomessa rikoslain (39/1889) 25 luvussa kriminalisoidut ihmiskaupparikokset kattavat pakkotyön ja orjuuden kriminalisoinnin. Ihmiskauppa ja törkeä ihmiskauppa sekä kummankin teon yritys ovat rangaistavia tekoja. Rangaistus ihmiskaupasta on vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta. Törkeän ihmiskaupan rangaistusasteikko on 2–10 vuotta vankeutta.
Ihmiskaupasta tuomitaan se, joka
1) käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa taikka toista painostamalla,
2) erehdyttämällä toista tai tämän erehdystä hyväksi käyttämällä,
3) maksamalla korvauksen toista määräysvallassaan pitävälle henkilölle tai
4) ottamalla vastaan sellaisen korvauksen, ottaa toisen määräysvaltaansa, värvää taikka luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa toisen hänen saattamisekseen muun muassa pakkotyöhön.
Ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka ottaa määräysvaltaansa 18 vuotta nuoremman henkilön taikka värvää, luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa tämän edellä mainitussa tarkoituksessa, vaikka mitään mainituista keinoista ei olisi käytetty.
Törkeästä ihmiskaupasta on tuomittava jos ihmiskaupassa
1) käytetään väkivaltaa, uhkausta tai kavaluutta,
2) aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä,
3) rikos kohdistuu 18 vuotta nuorempaan lapseen tai henkilöön, jonka kyky puolustaa itseään on olennaisesti heikentynyt, tai
4) rikos tehdään osana rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Törkeästä ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka alistaa toisen orjuuteen tai pitää toista orjuudessa, kuljettaa orjia tai käy kauppaa orjilla, jos teko kokonaisuutena arvostellen on törkeä.
Lähellä ihmiskaupan rikosoikeudellista tunnusmerkistöä on myös rikoslain 47 luvussa kriminalisoitu kiskonnantapainen työsyrjintä. Kiskonnantapaisella työsyrjinnällä tarkoitetaan tilannetta, jossa työnantaja asettaa työntekijän huomattavan epäedulliseen asemaan käyttämällä hyväksi esimerkiksi tämän riippuvaista asemaa, tietämättömyyttä tai ymmärtämättömyyttä. Käytännössä kyseessä ovat lähes aina ulkomaiset työntekijät, jotka eivät kykene vaatimaan oikeuksiaan tietämättömyyden, kielitaidottomuuden ja työnantajasta riippuvaisen asemansa vuoksi. Tilanne lähestyy ihmiskauppaa, jos työtä teetetään kohtuuttomasti työsuojelullisia näkökohtia huomioimatta tai ihmisarvoa loukkaavissa oloissa.
Työnvälityksen maksukiellon rikkominen on säädetty rangaistavaksi rikoslain 47 luvun 6 §:ssä. Pykälän mukaan työnvälityksen maksukiellon rikkomisesta on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi se, joka julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 12 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetyn työnvälityksen maksukiellon vastaisesti perii maksun henkilöasiakkaalta. Joissakin tapauksissa ihmiskaupan uhrit ovat joutuneet maksamaan työnantajalle tai tämän edustajalle tai työnvälittäjille useita tuhansia euroja kotimaassaan päästäkseen Suomeen töihin. Velkasuhde on siten luonut työntekijöiden toisesta riippuvaisen aseman jo ennen Suomeen saapumista.
Suomen lainsäädännön ja käytännön voidaan katsoa täyttävän pöytäkirjan 1 artiklan mukaisen tason.
2 artikla.
Pöytäkirjan 2 artiklassa vahvistetaan toimenpiteet, jotka valtioiden on toteutettava pakkotyön ehkäisemiseksi. Niihin kuuluvat etenkin erityisen haavoittuviin ryhmiin sekä työnantajiin kohdistuva koulutus ja tiedotus pakkotyön uhriksi joutumisen sekä pakkotyön käyttöön osallistumisen ehkäisemiseksi. Jäsenvaltioiden tulee varmistaa, että pakkotyön torjumisen kannalta merkittävä lainsäädäntö ja sen täytäntöönpano kattavat kaikki työntekijät ja talouden alat ja että työsuojelutarkastajien sekä muiden täytäntöönpanosta vastaavien viranomaisten palveluja vahvistetaan. Henkilöitä, erityisesti maahanmuuttajia, tulee suojella mahdollisilta epäasiallisilta ja petollisilta käytännöiltä työhönotto- ja työnvälitysprosessin aikana. Sekä julkisella että yksityisellä sektorilla on tuettava asianmukaisen huolellisuuden noudattamista pakkotyön riskien ehkäisemiseksi ja niihin vastaamiseksi. Pakkotyöhön joutumisen riskiä lisääviin
perussyihin ja -tekijöihin tulee puuttua.
Tiedotus ja koulutus
Maahanmuuttoviraston nettisivuilla on lyhyt tietosivu myös työsuhteeseen liittyvistä ongelmista. Sivulla on myös linkkejä, joista saa lisätietoa esimerkiksi ihmiskaupasta tai tilanteessa, jossa työsuhteeseen liittyy alipalkkausta, ylipitkiä työvuoroja tai vastaavia seikkoja.
Työsuojeluviranomaiset ovat yhdessä EU:n pakolaisrahaston kanssa laatineet uhreille ihmiskaupan vastaisen ”käyntikortin”, jossa on yhteystiedot sen tilanteen varalta, että työsuhteessa esiintyy ihmiskauppaan liittyviä piirteitä. ”Käyntikortti” on käännetty useille kielille.
Työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 4 §:ssä on säännökset työnantajan velvollisuudesta antaa työntekijälle selvitys työnteon keskeisistä ehdoista. Selvitysvelvollisuuden laiminlyönnistä on säädetty työsopimuslaissa rangaistus.
Suomessa on järjestetty eri viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteisiä valistuskampanjoita, jotka sivuavat muun muassa pakkotyön teettämisen rangaistavuutta (esimerkiksi harmaan talouden vastainen kampanja ja ihmiskaupan vastainen kampanja). Myös Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) on julkaissut vuonna 2014 ohjeistuksen ulkomaalaisten työntekijöiden rekrytointiin ja palkkaamiseen liittyvien väärinkäytösten ja työperäisen ihmiskaupan ennaltaehkäisemiseksi.
Poliisi informoi rikoksen uhreja muun muassa oikeudellisen avun saamisesta ja erilaisten rikoksen uhrien tukipalveluista. Viranomaiset ja kansalaisjärjestöt ovat tehneet yhdessä erilaisia ja erikielisiä infolehtisiä rikoksen uhreille. Rikoksen uhrilla on mahdollisuus saada maksuton tulkkaus siitä kielestä, jota hänen oletetaan ymmärtävän. Epäiltyä ihmiskaupan uhria poliisi informoi edellä mainitun lisäksi ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä ja uhrin suostumuksella ohjaa hänet sen piiriin.
Poliisia koulutetaan jatkuvasti tunnistamaan muun muassa ihmiskaupan uhreja, joita monet pakkotyöhön alistetut työntekijät saattavat olla.
Työlainsäädännön soveltaminen kaikkiin työntekijöihin ja talouden aloihin
Suomessa työlainsäädäntöä sovelletaan kaikkiin työntekijöihin mukaan lukien laittomasti maassa olevat työntekijät. Työlainsäädäntö kattaa myös kaikki taloudellisen toiminnan alat. Työehtosopimuksia sovelletaan työntekijöihin joko normaalisitovuuden tai yleissitovuuden nojalla niiden soveltamisedellytysten täyttyessä.
Yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014) kielletään syrjintä työelämässä muun muassa kansalaisuuden sekä etnisen alkuperän perusteella. Viranomaisille asetetaan velvoite edistää yhdenvertaisuutta omalla toimialallaan.
Suomessa sosiaaliturva perustuu pääasiassa asumiseen. Asuminen on vakinaista, kun henkilöllä on Suomessa varsinainen asunto ja koti ja hän jatkuvasti pääasiallisesti oleskelee täällä. Näin ollen oikeus useisiin etuuksiin perustuu siihen, että henkilö katsotaan edellä mainitulla tavalla Suomessa asuvaksi. Asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta annettu laki (1573/1993) , jäljempänä soveltamisalalaki koskee muun muassa kansan- ja takuueläkkeitä, lapsilisiä ja asumistukea.
Soveltamisalalakia sovelletaan henkilöön, jonka Suomessa oleskelu on laillista. Jos henkilöltä vaaditaan ulkomaalaislain mukaan oleskelulupa, edellytetään sen olevan voimassa pääsääntöisesti vähintään vuoden, jotta henkilö kuuluisi sosiaaliturvan piiriin. Joissain tapauksissa myös alle vuoden voimassa oleva oleskelulupa tai työnteko-oikeus riittää.
Soveltamisalalakiin perustuvaa asumisvaatimusta käytetään myös sairausvakuutuksen ja työttömyysvakuutuksen soveltamisessa. Sairausvakuutusetuuksiin kuuluu Kansaneläkelaitoksen järjestämä ja korvaama kuntoutus. Kansaneläkelaitos järjestää vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta, ammatillista kuntoutusta ja harkinnanvaraista kuntoutusta sekä korvaa kuntoutuspsykoterapiaa Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) perusteella.
Suomessa on lisäksi oikeus kunnallisiin terveys- ja sosiaalipalveluihin kaikilla, jotka asuvat Suomessa kotikuntalaissa edellytetyllä tavalla.
Myös työnteon kautta henkilö voi kuulua Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin. Tämä edellyttää vähintään neljän kuukauden yhtäjaksoista työntekoa tai yrittäjänä toimimista.
Suomen työskentelyyn perustuvia sosiaaliturvan aloja ovat työeläkkeet sekä vakuutus työtapaturmien ja ammattitautien varalle. Työnantaja on velvollinen järjestämään edellä mainitut vakuutukset ja työntekijöillä on oikeus etuuksiin työskentelyn alusta lukien. Mikäli työnantaja laiminlyö vakuuttamisen, ei työntekijä kuitenkaan menetä oikeuttaan etuuksiin. Vakuutusten ottamista valvotaan ja laiminlyöntitapauksiin on lainsäädännössä omat menettelynsä.
Suomen lainsäädäntö takaa sosiaaliturvan, mukaan lukien kuntoutuksen, kaikille laillisesti Suomessa asuville. Työskentelyyn perustuvat sosiaaliturvaoikeudet on turvattu lainsäädännössä myös niissä tilanteissa, joissa työnantaja on laiminlyönyt sosiaaliturvan järjestämiseen liittyvät velvoitteensa.
Työsuojelutarkastusten ja muun lainsäädännön täytäntöönpano
Suomessa on koko maan kattava työsuojeluvalvontaorganisaatio. Tarkastustoimintaa voidaan tarvittaessa kohdentaa tietyille aloille tai tiettyihin kohteisiin, joissa tyypillisesti esiintyy pakkotyötä.
Pöytäkirjassa edellytetään, että työsuojelutarkastuspalveluita ja muita lainsäädännön noudattamisen täytäntöönpanosta vastaavia palveluita vahvistetaan. Tämä tarkoittanee käytännössä sitä, että lisätään resursseja joko palkkaamalla uutta henkilöstöä tai kohdentamalla olemassa olevia resursseja pakkotyön valvontaan. Suomessa toteutettiin vuosina 2011—2015 harmaan talouden torjuntaohjelma, jonka yhteydessä ulkomaalaisvalvontaa tehostettiin ja valvontaan palkattiin lisää henkilöstöä. Ohjelman ja sen rahoituksen päättymisestä huolimatta ulkomaalaisvalvonnan taso on pidetty ennallaan. Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueiden runkosuunnitelmassa ja tulossopimuksissa on sovittu, että ulkomaalaisvalvonta on jatkossa yksi valvonnan kohdentamisperusteista. Jokaisella työsuojelun vastuualueella on yksi tai useampia ulkomaalaisvalvontaan keskittyviä työsuojelutarkastajia. Viranomaisten välistä tietojenvaihtoa on tarkoitus parantaa. Sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteilla hallituksen esitys, jolla työsuojeluviranomaiset saisivat nykyistä enemmän tietoa muilta viranomaisilta.
Työsuojelun tietojärjestelmässä (Vera) tarkastettavia asioita ovat esimerkiksi työsyrjintä ja tasapuolinen kohtelu sekä lähetettyjen työntekijöiden palkkaus. Vuokratyöntekijöiden osalta tarkastetaan tehdyt tunnit, lepoajat ja niiden sijoittuminen, työvuoroluettelo sekä viikoittaisen vapaa-ajan järjestäminen.
Oleskelulupaprosessissa työsuhteen ehtoja tarkastellaan ulkomaalaislain 5 luvussa säädetyin tavoin. Työntekijän oleskelulupahakemusta ja sen liitteitä koskevassa ulkomaalaislain 72 §:ssä edellytetään työnantajan toimittavan muun muassa selvitystä työnteon keskeisistä ehdoista sekä työsuhteen ehtoja koskevan vakuutuksen. Työ- ja elinkeinotoimisto harkitsee muun muassa edellä mainittuja seikkoja antaessaan osapäätöksen työntekijän oleskelulupahakemukseen. Muuta ansiotyötä varten myönnettävän oleskeluluvan lupaedellytysten täyttymisen harkitsee maahanmuuttovirasto. Oleskeluluvan hakijoita voidaan kuulla henkilökohtaisesti (ulkomailla yleensä Suomen edustustossa), jos tätä pidetään asian, esimerkiksi lupaa hakevan ulkomaalaisen olosuhteiden tarkemman selvittämisen, kannalta tarpeellisena.
Suojelu epäasiallisilta työhönotto- ja rekrytointiprosesseilta
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 3 luvun 3 §:ssä säädetään perusteista, joilla työ- ja elinkeinoviranomainen voi kieltäytyä ottamasta vastaan avointa työpaikkaa koskevan ilmoituksen tai poistaa sen työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmästä. Tällaisia perusteita ovat epäily siitä, että
— työnantaja rikkoo laissa säädettyä syrjintäkieltoa;
— työnantaja hakee työntekijää työtehtäviin, jotka ovat lain vastaisia tai joihin haetun henkilön työhön ottaminen on kiellettyä
— työnantaja olennaisesti laiminlyö työsopimuslain 2 luvussa tai merityösopimuslain (756/2011) 2 ja 3 luvuissa säädettyjä velvollisuuksiaan tai velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja
— työpaikalla on ilmeinen väkivallan uhka tai siellä esiintyy työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää taikka muuta epäasiallista kohtelua
— avoimen työpaikan täyttymistä ei tehtävän luonteen tai muun vastaavan syyn vuoksi ole tarkoituksenmukaista tukea työnvälityksellä.
Arvioidessaan perusteita olla ottamatta vastaan avointa työpaikkaa koskevaa ilmoitusta tai poistaa ilmoitus asiakastietojärjestelmästä työ- ja elinkeinoviranomainen toimii niiden tietojen perusteella, joita sillä on käytettävissään joko suoraan työpaikkailmoituksen perusteella tai työnantajan aiemmasta menettelystä saamiensa tietojen perusteella. Työ- ja elinkeinotoimistolla voi olla perusteltu syy epäillä työnantajan menettelyn tai työpaikan olosuhteiden asiallisuutta esimerkiksi aiemman työnantajayhteistyön, viranomaisyhteistyön tai asiakkaiden yhteydenottojen perusteella.
Työnantajalta tai yritykseltä voidaan mainituilla perusteilla evätä myös muita julkisia työvoima- ja yrityspalveluita julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 7 §:n nojalla.
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 6 §:n mukaan henkilöasiakkaalle tarjottavat julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ovat maksuttomia. Lain 12 luvun 7 §:ssä puolestaan säädetään yksityisiä työvoimapalveluja koskevasta työnvälityksen maksukiellosta sekä palveluista ja toimista, joiden katsottaisiin kuuluvan työnvälityksen maksukiellon piiriin. Säännöksen perusteella yksityisiä työvoimapalveluja tarjoavat eivät saa periä henkilöasiakkaalta maksua tarjolla olevien avoimia työpaikkoja koskevien tietojen välittämisestä, työnhakijalle sopivien työpaikkojen etsimisestä ja tarjoamisesta, työnhakijan esittelystä työnantajalle, avoimia työpaikkoja ja työnhakua koskevasta neuvonnasta eikä henkilöasiakkaan rekisteröimisestä työnhakijaksi. Työnvälityksen maksukielto koskee myös tilanteita, joissa vuokratyöntekijänä työskennellyt henkilö siirtyy toimeksiannon päätyttyä käyttäjäyrityksen palvelukseen.
Yksityisiä työvoimapalveluja koskee työnvälityksen maksukiellon lisäksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 4 §. Pykälässä säädetään yksityisten työvoimapalvelujen tarjoajien velvollisuudesta noudattaa tasapuolisuutta sekä kiellosta tarjota alaikäistä työvoimaa työhön, johon sen ottaminen nuorista työntekijöistä annetun lain (998/1993) mukaan on kiellettyä. Lisäksi pykälässä säädetään työ- ja elinkeinoministeriön oikeudesta saada yksityisten työvoimapalvelujen seuraamiseksi niitä tarjoavilta tai niitä edustavilta yhteisöiltä yksityisiä työvoimapalveluja koskevia tietoja. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tietojen käsittelystä kolmikantaisesti sekä tietojen julkaisemisesta.
Yhdenvertaisuuslakiin ja naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettuun lakiin (609/1986) sisältyvät syrjintäkiellot velvoittavat myös yksityisiä työvoimapalveluja tarjoavia tahoja. Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain mukaisella tasapuolisuuden noudattamista koskevalla vaatimuksella pyritään osaltaan varmistamaan työntekijöiden ja työnhakijoiden yhdenvertaista kohtelua yksityisissä työvoimapalveluissa. Myös yksityisten työnvälitystoimistojen, jotka palkkaavat työntekijöitä vuokrattavaksi edelleen, tulee noudattaa nuorista työntekijöistä annettua lakia. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukainen kielto tarjota alaikäistä työvoimaa työhön, johon sen ottaminen nuorista työntekijöistä annetun lain mukaan on kiellettyä, vahvistaa tätä osaltaan.
Työsuojeluviranomaiset valvovat, että yksityisiä työvoimapalveluja tarjoavat tahot noudattavat työehtoja ja työsopimus-, merityösopimus- ja yhdenvertaisuuslakien syrjintäkieltoja työntekijöidensä osalta. Valvonta koskee kaikkien kiellettyjen syrjintäperusteiden perusteella tapahtuvaa syrjintää. Yhdenvertaisuusvaltuutettu sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta valvovat työelämän ulkopuolella tapahtuvaa etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää ja tasa-arvovaltuutettu sukupuoleen perustuvaa syrjintää.
Vaikka varsinaista valitusoikeutta itse työnvälitystapahtumasta ei ole säädetty, työsuojeluviranomaiset tutkivat mahdollisia työsuhteen ehtojen noudattamista koskevia rikkomuksia, mukaan lukien väitetty työsyrjintä. Lisäksi työsyrjintää ja työnvälityksen maksukiellon rikkomista koskeva epäily voidaan saattaa poliisin tutkittavaksi ottaen huomioon rikoslain 47 luvun rangaistussäännökset.
Suomen on katsottava täyttävän 2 artiklassa edellytetyn tason.
3 artikla.
Pöytäkirjan 3 artiklassa määrätään, että jäsenvaltioiden on ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin pakkotyön uhrien tunnistamiseksi, vapauttamiseksi, suojelemiseksi, toipumisen edistämiseksi ja kuntouttamiseksi sekä tarjottava myös muuta apua ja tukea.
Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain 38 §:ssä on säännös ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta. Sen mukaan esitutkintaviranomainen tai syyttäjä tunnistaa ihmiskaupan uhrin käynnistäessään epäiltyä rikoslain 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä tarkoitettua ihmiskaupparikosta koskevan esitutkinnan, jonka uhri tunnistettava henkilö mahdollisesti on. Maahanmuuttovirasto tunnistaa ihmiskaupan uhrin myöntäessään tälle oleskeluluvan ulkomaalaislain 52 a §:n 2 momentin nojalla. Joutsenon vastaanottokeskus voi tunnistaa 38 c §:ssä tarkoitettua monialaista asiantuntijaryhmää kuultuaan ihmiskaupan uhrin, jos:
1) esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on päättänyt olla käynnistämättä esitutkintaa Suomessa, mutta on perusteltua syytä katsoa, että auttamisjärjestelmään otettu henkilö on joutunut ihmiskaupan uhriksi ulkomailla; taikka
2) esitutkinnan keskeyttämistä tai päättämistä koskevasta päätöksestä käy ilmi, että henkilön on katsottava joutuneen ihmiskaupparikoksen uhriksi, mutta asiaa ei ole voitu toimittaa syyttäjälle käsiteltäväksi, koska asiassa ei voida nostaa syytettä ketään vastaan.
Maahanmuuttovirastossa on kehitetty menetelmiä ihmiskaupan uhrien (mukaan lukien pakkotyön uhreiksi joutuneiden henkilöiden) havaitsemiseksi ja tunnistamiseksi niin turvapaikka- kuin työntekoperusteisia oleskelulupia koskevissa lupaprosesseissa. Turvapaikkamenettelyssä (turvapaikkapuhuttelussa) ja työperusteisten oleskelulupien käsittelyssä kiinnitetään huomiota seikkoihin, jotka saattavat indikoida ihmiskauppaan tai sen kaltaisiin toimiin liittyviä olosuhteita.
Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikössä toimii ihmiskauppa-asiantuntija, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa virastolle saapuvien ihmiskauppa-asioiden koordinointia ja viraston ihmiskauppaan liittyvien käytäntöjen seuraamista ja koordinointia. Myös maahanmuuttoyksikössä on erityisesti ihmiskauppa-asioihin perehtynyt asiantuntija, joka toimii asiantuntijana erityisesti työperäisen ihmiskaupan osalta.
Ihmiskaupan uhreja koskeva kansallinen sääntelymme on varsin kattavaa ja sitä kehitetään jatkuvasti edelleen. Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain ja ulkomaalaislain ihmiskaupan uhrin auttamista sekä harkinta-aikaa ja oleskelulupaa koskevien säännösten lisäksi merkityksellisiä säännöksiä ovat muun muassa edustajan määräämistä, iän määrittämistä ja perheenjäsenten jäljittämistä koskevat säännökset.
Poliisi tekee yhteistyötä eri viranomaisten, kuten työsuojeluviranomaisten, kanssa löytääkseen muun muassa pakkotyön uhreja.
Poliisi pyrkii aloittamaan matalalla kynnyksellä esitutkinnan tapauksissa, joissa on syytä epäillä pakkotyön teettämistä. Tällöin rikosnimikkeenä voi tulla kyseeseen muun muassa ihmiskauppa, mutta muitakin vastaavantyyppisiä rikosnimikkeitä voi tulla kyseeseen.
Poliisi kehittää edelleen todistajansuojelutoimenpiteitä. Jos poliisilla on syytä epäillä henkilön olevan alle 18-vuotias, poliisi kohtelee henkilöä alaikäisenä, vaikka ikää ei pystyttäisi todentamaan.
Suomen lainsäädännön ja käytännön voidaan katsoa täyttävän 3 artiklassa edellytetyn tason.
4 artikla.
Pöytäkirjan 4 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltioita vaaditaan varmistamaan, että kaikilla uhreilla on mahdollisuus asianmukaisiin ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, kuten korvauksiin, riippumatta heidän oleskelustaan tai oikeudellisesta asemastaan valtion alueella. Artiklan 2 kohdan mukaan viranomaisilla tulee olla oikeus jättää syyttämättä uhreja tai määräämättä näille rangaistuksia laittomasta toiminnasta, johon heidät on pakotettu.
Rikosoikeuden yleisten rangaistavuuden poistumista koskevien oppien mukaan henkilöä ei voida rangaista teosta, johon hänet on pakotettu.
Säännöksiä oikeussuojakeinoista sisältyy muun muassa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (689/1997) .
Suomen voidaan katsoa täyttävän 4 artiklassa edellytetyn tason.
5 artikla.
Pöytäkirjan 5 artiklassa todetaan, että jäsenvaltioiden on tehtävä toistensa kanssa yhteistyötä varmistaakseen pakkotyön kaikkien muotojen ehkäisyn ja poistamisen.
Koska Suomi on aktiivisesti mukaan kansainvälisessä yhteistyössä ihmiskaupan ja pakkotyön poistamiseksi ja ehkäisemiseksi, Suomi täyttää tämänkin artiklan edellyttämän tason.
6 artikla.
Pöytäkirjan 6 artiklassa edellytetään tämän pöytäkirjan ja vuoden 1930 sopimuksen soveltamiseksi toteutettavan toimenpiteitä, joista säädetään kansallisessa lainsäädännössä, asetuksissa tai toimivaltaisen viranomaisen antamissa määräyksissä. Myös kansallisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä kuulemista edellytetään kyseisen lainsäädännön valmistelussa.
Viitaten edellä 1—4 artiklan kohdalla selvitettyihin toimiin Suomen voidaan katsoa täyttävän myös 6 artiklan edellytykset.
7 artikla.
Pöytäkirjan 7 artiklan määräyksillä muutetaan vuoden 1930 sopimusta siten, että siitä poistetaan 1 artiklan 2 ja 3 kohdan ja 3—24 artiklan siirtymämääräykset. Näitä siirtymämääräyksiä ei ole sovellettu vuosikymmeniin, joten niiden muodollisella kumoamisella ei ole käytännön vaikutuksia.
8—12 artikla . Pöytäkirjan loppuartiklat koskevat muun muassa sen ratifiointiin, irtisanomiseen, voimaantuloon sekä kieliversioiden sitovuuteen liittyviä määräyksiä.
2Lakiehdotuksen perustelut
1 §.
Pykälä sisältäisi säännöksen siitä, että pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 §.
Pykälän mukaan pöytäkirjan muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.
3Voimaantulo
Laki on tarkoitus saattaa voimaan valtioneuvoston asetuksella samanaikaisesti, kun pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan. Kansainvälisesti 4 päivänä toukokuuta 2016 voimaan tuleva pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä, kun ILOn pääjohtaja on rekisteröinyt Suomen ratifioinnin.
Pöytäkirja ei sisällä Ahvenanmaan toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Työoikeus kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 §:n 21 kohdan mukaan valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Myös rikosoikeudellinen yhteistyö kuuluu itsehallintolain 27 §:n 22 kohdan mukaan valtakunnan lainsäädäntövaltaan.
4Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys
4.1Toimivallan jako EU:n ja jäsenvaltioiden välillä
Sekasopimuksilla tarkoitetaan sopimuksia, joiden osalta sopimustoimivalta on Euroopan unionilla ja jäsenvaltioilla yhdessä tai osittain unionilla ja osittain jäsenvaltioilla. Sekasopimuksiin rinnastetaan myös ne sopimukset, joissa EU ei voi olla sopimuspuolena, mutta joissa sopimuspuolena olevat jäsenvaltiot käyttävät, oman toimivaltansa lisäksi, unionin puolesta sen toimivaltaa (PeVL 16/2004 vp).
Pöytäkirja koskee SEUT 82 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan kuuluvaa rikoksen uhrien suojelua ja unioni on hyväksynyt asiasta yhteisiä sääntöjä, erityisesti edellä mainitut ihmiskauppadirektiivin ja yleisen uhridirektiivin.
Jäsenvaltioilla ei ole toimivaltaa niiden määräysten osalta, joissa määrätään Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvista asioista. Eduskunnan hyväksyminen ei koske vakiintuneen käytännön mukaan sopimuksen näitä osia (esimerkiksi PeVL 31/2001 vp, PeVL 16/2004 vp ja PeVL 24/2004 vp). Perustuslakivaliokunta on pitänyt tärkeänä, että toimivallan jakautumiseen kiinnitetään riittävästi huomiota laadittaessa hallituksen esityksiä kansainvälisistä sopimuksista. Esityksistä tulee ilmetä, miltä osin sopimukset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan (esimerkiksi PeVL 6/2001 vp, PeVL 31/2001 vp ja PeVL 6/2005 vp).
EU:n neuvosto antoi 10.11.2015 päätökset, joilla se valtuutti jäsenvaltiot ratifioimaan pöytäkirjan unionin toimivaltaan kuuluvilta osilta edistääkseen Euroopan unionin pyrkimyksiä edistää sekä unionissa että sen ulkopuolella ihmisarvoista työtä, jonka tärkeä osatekijä on työntekijöiden suojelu ja työolojen parantaminen.
Euroopan unioni ei voi ratifioida pöytäkirjaa, koska ainoastaan valtiot voivat olla sen osapuolia. Tässä tilanteessa jäsenvaltioiden ja unionin toimielinten on tehtävä yhteistyötä pöytäkirjan ratifioimiseksi.
Neuvoston päätösten mukaan Euroopan unioni on hyväksynyt sopimuksen alaa koskevia yhteisiä sääntöjä. Kuten EU:n komissio on edellä mainittujen päätösten valmisteluasiakirjoissa todennut, pöytäkirja ei ole kuitenkaan ristiriidassa EU-lainsäädännön kanssa.
Neuvoston päätöksessä (EU) 2015/2071, jossa valtuutetaan jäsenvaltiot ratifioimaan vuoden 2014 pöytäkirja sen 1—4 artiklaan sisältyviltä, Euroopan unionille SEUT 82 artiklan 2 kohdan nojalla annettuun toimivaltaan (rikosasioissa tehtävä oikeudellinen yhteistyö) kuuluvilta osin, viitataan tiettyihin vähimmäissäännöksiä sisältäviin EU-säädöksiin: ihmiskauppadirektiiviin ja yleiseen uhridirektiiviin. Näiltä osin pöytäkirjan määräykset ovat hallituksen käsityksen mukaan unionin ja jäsenvaltioiden jaetussa toimivallassa.
Neuvoston päätöksessä (EU) 2015/2037 jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan vuoden 2014 pöytäkirja sosiaalipolitiikkaan liittyvien kysymysten osalta viitataan puolestaan neuvoston direktiiviin 91/533/ETY työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työntekijöille työsopimuksessa tai työsuhteessa sovellettavista ehdoista, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2008/104/EY vuokratyöstä, neuvoston direktiivi 89/391/ETY toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2003/88/EY tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista, neuvoston direktiiviin 94/33/EY nuorten työntekijöiden suojelusta sekä neuvoston direktiiviin 92/85/ETY toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä. Päätöksen 3. johdantokappaleen mukaan osa pöytäkirjan säännöistä kuuluu SEUT 153 artiklan 2 kohdan mukaisesti unionin toimivaltaan. Erityisesti pöytäkirjan 1 artiklan 1 kohta ja 2 artiklan a ja d alakohdat koskevat asioita, joita säädellään edellä mainituissa direktiiveissä.
Hallituksen näkemyksen mukaan esimerkiksi työoikeutta ja rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat pöytäkirjan määräykset, joiden osalta myös EU on antanut lainsäädäntöä kuuluvat EU:n ja jäsenvaltioiden jaettuun toimivaltaan. Lisäksi pöytäkirja sisältää määräyksiä, joiden osalta EU ei ole antanut lainsäädäntöä, joten ne kuuluvat kokonaan kansalliseen toimivaltaan.
4.2Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset.
Perustuslakivaliokunta on katsonut lainsäädännön alaan kuuluvaksi kansainvälisen sopimuksen määräykset, jotka koskevat jonkun perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, määräykset, jotka muutoin koskevat yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita sekä määräykset, joiden tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos siitä on olemassa lain säännöksiä tai jos siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan riippumatta siitä, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp).
Pöytäkirjan 1 artikla kuuluu lainsäädännön alaan, koska ihmiskauppaa, törkeää ihmiskauppaa ja kiskonnantapaista työsyrjintää koskevista rikoksista on säädetty rikoslaissa. Myös ulkomaalaislaissa on säädetty muun muassa oleskeluluvan myöntämisestä ihmiskaupan uhrille. Työnvälityksen maksukiellosta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa ja rikoslaissa. Ihmiskaupan uhrin auttamisjärjestelmästä on säädetty kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetussa laissa. Yhdenvertaisuudesta on säädetty yhdenvertaisuuslaissa ja yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetussa laissa.
Pöytäkirjan 2 artikla kuuluu lainsäädännön alaan, sillä muun muassa työlainsäädäntöön, julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin sekä rikoslakiin sisältyy säännöksiä, joilla pyritään pakkotyön ja siihen liittyvän ihmiskaupan estämiseen ja uhrin aseman turvaamiseen. Työsuojelutarkastuksista säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa (44/2006) . Työsuhteen ehtojen tarkastamisesta oleskelulupaprosessin yhteydessä säädetään ulkomaalaislaissa. Suojelusta epäasialliselta työhönotto- ja rekrytointiprosessilta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa.
Pöytäkirjan 3 artikla kuuluu lainsäädännön alaan, sillä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetussa laissa ja ulkomaalaislaissa on säännökset ihmiskaupan uhrin auttamisesta ja harkinta-aikaa ja oleskelulupaa koskevat säännökset muun muassa edustajan määräämisestä, iän määrittämistä sekä perheenjäsenten jäljittämisestä. Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettu laki sisältää säännökset uhrien tunnistamisesta ja avustusjärjestelmästä.
Pöytäkirjan 4 artikla kuuluu lainsäädännön alaan, koska rikosten rangaistavuudesta säädetään rikoslaissa, oikeudesta vahingonkorvaukseen vahingonkorvauslaissa (412/1974) sekä oikeussuojakeinoista oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa.
4.3Käsittelyjärjestys
Pakollista työtä koskevaan sopimukseen liittyvä vuoden 2014 pöytäkirja ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen pöytäkirja voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus laiksi sen voimaansaattamisesta voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.
Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että,
eduskunta hyväksyisi Genevessä 11 päivänä kesäkuuta 2014 tehdyn pakollista työtä koskevaan vuoden 1930 sopimukseen liittyvän pöytäkirjan siltä osin kuin se kuuluu Suomen toimivaltaan.
Lakiehdotus
1Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Genevessä 11 päivänä kesäkuuta 2014 tehdyn pakollista työtä koskevaan vuoden 1930 sopimukseen liittyvän pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.
2 §
Pöytäkirjan muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Helsingissä 28 päivänä huhtikuuta 2016
PääministeriJuha SipiläOikeus- ja työministeriJari Lindström
Sopimusteksti
VUODEN 1930 PAKOLLISTA TYÖTÄ KOSKEVAN SOPIMUKSEN PÖYTÄKIRJA
VUODEN 1930 PAKOLLISTA TYÖTÄ KOSKEVAN SOPIMUKSEN PÖYTÄKIRJA | PROTOCOL TO THE FORCED LABOUR CONVENTION, 1930 |
SUOSITUS PAKOLLISEN TYÖN TEHOKASTA POISTAMISTA KOSKEVISTA LISÄTOIMENPITEISTÄ
SUOSITUS PAKOLLISEN TYÖN TEHOKASTA POISTAMISTA KOSKEVISTA LISÄTOIMENPITEISTÄ
Kansainvälisen työjärjestön yleinen konferenssi, jokaon kokoontunut Genevessä Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston koolle kutsumana ja pitänyt 103. istuntonsa 28 päivänä toukokuuta 2014, ja on hyväksynyt vuoden 1930 pakollista työtä koskevan sopimuksen vuoden 2014 pöytäkirjan (jäljempänä ”pöytäkirja”), jaon päättänyt hyväksyä tietyt ehdotukset vuoden 1930 pakollista työtä koskevan sopimuksen n:o 29 (jäljempänä ”sopimus”) täytäntöönpanon puutteiden korjaamisesta sekä vahvistanut, että ehkäisy-, suojelu- ja oikeussuojatoimenpiteitä, kuten korvauksia ja kuntoutusta, tarvitaan pakollisen työn tehokasta ja pysyvää poistamista varten istunnon esityslistan neljännen kohdan mukaisesti, jaon päättänyt, että nämä ehdotukset laaditaan sopimusta ja pöytäkirjaa täydentäväksi suositukseksi,hyväksyy tänä 11 päivänä kesäkuuta vuonna 2014 seuraavan suosituksen, josta voidaan käyttää nimitystä vuoden 2014 suositus pakollisesta työstä (lisätoimenpiteistä). 1. Jäsenvaltioiden olisi työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä sekä muita asiaankuuluvia ryhmiä kuultuaan tarvittaessa perustettava tai vahvistettava a) kansallisia toimintaperiaatteita ja toimintasuunnitelmia, joihin sisältyy aikataulutettuja toimenpiteitä toteutettavaksi sukupuoli- ja lapsinäkökulma huomioon ottaen, tarkoituksena poistaa tehokkaasti ja pysyvästi pakollinen työ kaikissa muodoissaan ehkäisyn, suojelun ja oikeussuojakeinojen, kuten uhreille maksettavien korvausten, saatavuuden ja rikoksentekijöille määrättävien seuraamusten, avulla; ja b) toimivaltaisia viranomaisia, kuten työsuojeluviranomaisia, oikeuslaitosta ja kansallisia elimiä tai muita institutionaalisia järjestelmiä, jotka käsittelevät pakollista työtä, tarkoituksena varmistaa kansallisten toimintaperiaatteiden ja toimintasuunnitelmien kehittäminen, yhteensovittaminen, täytäntöönpano, valvonta ja arviointi. 2. 1) Jäsenvaltioiden olisi säännöllisesti kerättävä, tarkasteltava ja annettava saataville luotettavaa, puolueetonta ja yksityiskohtaista tietoa ja tilastotietoja pakollisen työn luonteesta ja laajuudesta, eriteltynä asiaankuuluvien ominaisuuksien, kuten sukupuolen, iän ja kansallisuuden, mukaan, jotta saavutettua edistystä voidaan arvioida. 2) Oikeutta henkilötietojen yksityisyyteen olisi kunnioitettava. EHKÄISY3. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava ehkäiseviä toimenpiteitä, joita ovat muun muassa a) työtä koskevien perusperiaatteiden ja oikeuksien kunnioittaminen, edistäminen ja toteuttaminen; b) ammatillisen järjestäytymisvapauden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden edistäminen, jotta riskialttiit työntekijät voivat liittyä työntekijäjärjestöihin; c) ohjelmat, joilla torjutaan sellaista syrjintää, joka lisää alttiutta pakolliselle työlle; d) aloitteet, joilla käsitellään lapsityövoimaa ja edistetään lasten, sekä poikien että tyttöjen, koulutusmahdollisuuksia keinona suojella lapsia joutumasta pakollisen työn uhreiksi; ja
| RECOMMENDATION ON SUPPLEMENTARY MEASURES FOR THE EFFECTIVE SUPPRESSION OF FORCED LABOUR |