KKO:1996:29
- Keywords
- Lapsen elatus
- Year of case
- 1996
- Date of Issue
- Register number
- S 95/1982
- Archival record
- 1032
- Date of presentation
Ään.
Kertamaksuna suoritettu elatusapu voitiin lapsen elatuksesta annetun lain 12 §:n 1 momentin estämättä määrätä palautettavaksi sillä perusteella, että lapsi oli pian kertamaksun jälkeen asettunut pysyvästi asumaan maksun suorittaneen vanhemman luokse.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Ylöjärven kihlakunnanoikeudessa
A lausui B:lle 21.2.1991 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla, että Ylöjärven kihlakunnanoikeus oli 21.8.1989 asianosaisten avioeroa koskevassa asiassa julistamallaan päätöksellä määrännyt, että heidän 10.10.1979 syntyneen lapsensa C:n huolto oli edelleen oleva molemmilla vanhemmilla yhteisesti. Lapsen tuli asua B:n luona ja A oli velvollinen maksamaan elatusapua lapselle kertamaksuna 80 000 markkaa. Tämän määrän A oli suorittanut B:lle 8.8.1989.
Lapsen asumista koskevasta päätöksestä huolimatta C oli asunut äitinsä luona vain tammi-helmikuussa 1990 noin seitsemän viikon ajan. Muutoin hän oli asunut isänsä luona. Ylöjärven kunnan sosiaalilautakunta oli 25.6.1991 vahvistanut A:n ja B:n tekemän sopimuksen, jonka mukaan lapsi asui isänsä luona, vaikka lapsen huolto kuuluikin molemmille vanhemmille yhteisesti. A oli siten aiheetta suorittanut B:lle kerrotun elatusavun.
Tämän vuoksi A vaati B:n velvoittamista palauttamaan A:lle hänen aiheetta suorittamansa elatusapu 80 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 21.2.1991 lukien.
Kihlakunnanoikeuden päätös 9.7.1991
Kihlakunnanoikeus totesi, että se oli asianosaisten sopimukseen perustuneella, 21.8.1989 julistamallaan päätöksellä vahvistanut A:n lapselle suoritettavaksi elatusavuksi kertamaksuna 80 000 markkaa ja että B oli 8.8.1989 kuitannut vastaanottaneensa tuon maksun. B:n myöntämän mukaan lapsi oli asunut isänsä luona kanteessa kerrotulla tavalla.
Kun sosiaalilautakunta oli 25.6.1991 lapsen huollon osalta vahvistanut uuden sopimuksen, jonka mukaan lapsen tuli asua isänsä luona, oli A vapautunut lapsen elatusavun maksamisvelvollisuudesta. A oli kuitenkin jo maksanut elatusavun, 80 000 markkaa, B:lle kertamaksuna. Maksaminen oli perustunut asianosaisten sopimukseen, jonka kihlakunnanoikeus oli 21.8.1989 vahvistanut. Maksaminen ei siten ollut tapahtunut aiheettomasti, vaikka B:n luona asumaan määrätty lapsi olikin asunut A:n luona helmikuun lopusta 1990 alkaen.
Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi maksetun elatusavun palauttamista koskevan vaatimuksen.
Turun hovioikeuden tuomio 1.7.1992
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut asian, totesi, että kyseinen kertamaksuna suoritettavaksi vahvistettu elatusapu oli kokonaisuudessaan suoritettu ennen kanteen vireillepanoa. Elatusapua ei siten voitu, huomioon ottaen lapsen elatuksesta annetun lain 12 §:n 1 momentin säännös, määrätä palautettavaksi.
Hovioikeus jätti asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle on myönnetty valituslupa. Valituksessaan hän on toistanut vaatimuksensa.
B on antanut pyydetyn vastauksen.
Korkein oikeus on ratkaissut asian 31.8.1993 antamallaan päätöksellä nro 2905 (KKO:1993:104), mutta A:n kantelun johdosta 31.5.1995 antamallaan päätöksellä nro 2183 poistanut päätöksen nro 2905, koska asiaa käsiteltäessä oli tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe, sekä ilmoittanut ottavansa asian omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.
A ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastata B:n antamaan vastaukseen.
Korkeimmassa oikeudessa ovat olleet käsillä edellä mainitussa kanteluasiassa (dnro H 93/326) kertyneet asiakirjat.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.3.1996
Perustelut
Ylöjärven kihlakunnanoikeus oli A:n ja B:n välisessä avioeroasiassa 21.8.1989 julistamallaan päätöksellä määrännyt asianosaisten yhteisen lapsen, 10.10.1979 syntyneen C:n, huollon yhteisesti hänen vanhemmilleen siten, että lapsen tuli asua äitinsä luona, ja velvoittanut A:n hänen B:n kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti maksamaan lapselle kertakaikkisena elatusapuna 80 000 markkaa. B oli jo 8.8.1989 lapsen puolesta vastaanottanut sanotun elatusavun.
Asianosaisten ilmoituksen mukaan C oli kuitenkin jo helmikuun lopulla 1990 muuttanut pysyväisluontoisesti asumaan isänsä luokse. Ylöjärven sosiaalilautakunta oli 25.6.1991 vahvistanut lapsen huoltoa koskevan sopimuksen, jonka mukaan lapsi asui isänsä luona lapsen huollon kuuluessa kuitenkin molemmille vanhemmille yhteisesti.
Puolisoiden sopimalla kertakaikkisella elatusavulla on ollut tarkoitus kattaa A:n elatusvelvollisuus, kunnes C täyttää 18 vuotta. Lapsen muutettua pysyväisluontoisesti asumaan isänsä luokse kertakaikkinen elatusapu on muuttunut perusteettomaksi siltä osalta kuin se oli tarkoitettu koskemaan muuton jälkeistä aikaa. Lapsen elatuksesta annetun lain 12 §:n 1 momentin säännös ei ole, kun kysymys ei ole elatusavun muuttamisesta, esteenä perusteettomaksi tulleen kertakaikkisen elatusavun palauttamiselle. B:n palautusvastuuta ei vähennä se, että hän on kenties juuri lapsen elatusavuksi saamistaan varoista päättänyt käyttää 40 000 markkaa henkilöauton ostamiseen mieheltään.
B ei ole osoittanut, että hänelle maksettua, lapsen muuttamisen jälkeiseen aikaan kohdistuvaa elatusapua olisi miltään osin käytetty lapsen hyväksi. Palautettavaa määrää vähentäväksi tekijäksi Korkein oikeus on kuitenkin katsonut sen, että Turun hovioikeus on 1.7.1992 antamallaan tuomiolla velvoittanut B:n suorittamaan C:lle elatusapua 600 markkaa kuukaudessa 5.11.1991 lukien, jota elatusavun määrää harkitessaan hovioikeus on ottanut huomioon B:n vastaanottaman kertakaikkisen elatusavun.
Korkein oikeus on harkitessaan, minkä korkokannan mukaan B:n on maksettava palautettavalle määrälle korkoa, todennut jutussa 31.8.1993 antamallaan päätöksellä vahvistaneensa, ettei B:n ollut lainkaan palautettava kysymyksessä olevaa elatusapua A:lle. Tuon päätöksen Korkein oikeus on 31.5.1995 antamallaan päätöksellä oikeudenkäyntivirheen johdosta poistanut. Huomioon ottaen Korkeimman oikeuden 31.8.1993 antaman päätöksen poistamisen syy ja siitä johtunut asian uudelleen käsitteleminen Korkeimmassa oikeudessa, palautettavaksi tuomittavan määrän suorittamisen viivästyminen ei 31.8.1993 jälkeen Korkeimman oikeuden nyt annettavaan tuomioon saakka ole viivästynyt korkolain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Suoritukselle ei siten 31.8.1993 alkaen tämän tuomion antopäivään saakka ole tuomittava viivästyskorkoa. A:lle palautettavaksi tuomittavat varat ovat kuitenkin olleet myös puheena olevan ajan B:n käytettävissä. Hänen on sen vuoksi suoritettava palautettavalle määrälle korkoa tuolta ajalta Suomen Pankin kulloinkin voimassa ollutta peruskorkoa vastaavan korkokannan mukaisesti.
Siltä osalta kuin palautettavan määrän suorittaminen on uudelleen viivästyneenä tämän tuomion antopäivästä alkaen, määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisesti, sellaisena kuin tuo lainkohta on 1.5.1995 voimaan tulleessa laissa (284/95).
Mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan. B velvoitetaan palauttamaan A:lle tämän maksamasta kertakaikkisesta elatusavusta 60 000 markkaa, jolle määrälle on maksettava
haasteen tiedoksiantopäivästä 21.2.1991 alkaen 31.8.1993 saakka viivästyskorkoa 16 prosentin vuotuisen korkokannan mukaisesti,
31.8.1993 alkaen tämän tuomion antopäivään saakka korkoa Suomen Pankin kulloinkin voimassa ollutta peruskorkoa vastaavan korkokannan mukaisesti sekä
viimeksi mainitusta päivästä alkaen viivästyskorkoa, joka ylittää seitsemällä prosenttiyksiköllä kulloinkin voimassa olevan Suomen Pankin vahvistaman viitekoron.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Suhonen: Ylöjärven kihlakunnanoikeus oli A:n ja B:n välisessä avioeroasiassa 21.8.1989 julistamallaan päätöksellä määrännyt asianosaisten vuonna 1979 syntyneen lapsen C:n huollon vanhemmille yhteisesti siten, että lapsen tuli asua äitinsä luona, ja velvoittanut A:n tämän lapsen äidin kanssa tekemän sopimuksen mukaisesti maksamaan lapselle kertakaikkisena elatusapuna 80 000 markkaa.
Elatusavun suorittamisesta on asiassa esitetty seuraava selvitys: A ja B ovat 4.8.1989 tehneet ositussopimuksen, jolle 8.8.1989 ensin B on kuitannut "vastaanottaneeni A:lta poikamme C:n sopimuksen mukaisena kertakaikkisena elatusapuna kahdeksankymmentätuhatta (80.000) markkaa", minkä jälkeen A on kuitannut "täten vastaanottaneeni tämän sopimuksen mukaisen BMW-318 auton kauppahintana neljäkymmentätuhatta (40.000) markkaa". Tämän jälkeen osituskirjalla on vielä asianosaisten 25.8.1989 allekirjoittama sopimus siitä, että harkinta-ajan alettua 21.8.1989 "edellä oleva sisältää omaisuuden erottelun ja osituksen välillämme", sitoumus olla moittimatta sopimusta sekä osapuolten vahvistus siitä, että edellä oleva sopimus sitoi heitä ja että suoritukset puolin ja toisin oli saatu.
Asianosaisten ilmoituksen mukaan C oli jo helmikuun lopulla 1990 muuttanut asumaan isänsä luokse. Toisaalta B on kihlakunnanoikeudessa 20.3.1991 kertonut, että poika oleskeli paljon hänen luonaan ja oli ollut kaikki viikonloput äidin luona tämän lähellä entistä yhteistä kotia sijaitsevassa kodissa.
A:n esitettyä avioeron ja lapsen huoltoa koskevan asian yhteydessä nyt kysymyksessä olevan, suorittamansa 80 000 markan palauttamista koskevan vaatimuksen B on kiistänyt sen, koska "kertakaikkinen elatusapu oli osa lainvoiman saanutta ositussopimusta", sekä esittänyt edellä mainitun 4.8.1989 allekirjoitetun ositussopimuksen, josta muun muassa ilmeni, ettei puolisoilla ollut toistensa omaisuuteen avio-oikeutta, joka oli avioliiton aikana hankitun omaisuuden osalta, aikaisempaa avioehtoa muuttaen, poistettu 10.10.1986 tehdyllä avioehtosopimuksella. Edelleen ositussopimuksesta ilmeni, että sen mukaan erottelu toteutettiin siten, että kumpikin sai pitää omistamansa omaisuuden, ja yhteisen asuntoirtaimiston jakamisesta sovittiin erikseen. Vielä sopimuksen mukaan A hankki B:n asuntona käytettäväksi kaksi huonetta ja keittiön käsittävän rivitaloasunnon asianosaisten silloisen yhteisen asunnon läheisyydestä neljän vuoden ajaksi ja B sitoutui muuttamaan yhteisestä asunnosta sekä B lunasti käytössään olleen A:n auton 40 000 markalla. Kerrotun asiakirjanäytön esittämisen jälkeen B lausui kihlakunnanoikeudessa käsittäneensä, ettei elatusapua voitu periä häneltä takaisin sekä ettei hän sopimuksessa ollut saanut mitään muuta kuin mainitun elatusavun. Viimeksi mainitusta tosiseikasta A ei ole kihlakunnanoikeudessa esittänyt poikkeavaa käsitystä. B edelleen lausui, että hän oli A:n suorituksen saatuaan maksanut tälle auton sopimuksen mukaisen kauppahinnan sekä viitannut siihen, ettei kysymys ollut puhtaasta elatusavusta.
Kihlakunnanoikeuden ja hovioikeuden hylättyä nyt kysymyksessä olevan palautusvaatimuksen B on vastauksessaan Korkeimmassa oikeudessa toistaen edellä selostetut lausumansa katsonut A:n mieltäneen ja hyväksyneen auton hinnan välittömän maksamisen elatusavuksi kirjatusta rahasuorituksesta sekä lausunut vilpittömässä mielessä käyttäneensä huomattavan osan rahasta myös kodin perustamiseen. Vastauksesta ilmenee, että B on ollut pitkään kotiäitinä. Vastauksessa kerrotaan myös, että poika edelleen hyvin paljon oleskeli äitinsä luona, joka tällöin vastasi hänen elatuksestaan, muun muassa myös osasta vaatekuluja. Korkeimman oikeuden nyt kysymyksessä olevassa asiassa 31.8.1993 antamasta tuomiosta tehdyn kantelun yhteydessä on kuitenkin ilmennyt, että A, joka ei tapahtuneen virheen takia ole saanut tietoonsa B:n vastausta, on tämän kanssa eri mieltä siitä, missä määrin B on omistamansa ja entisestä kodista saamansa omaisuuden lisäksi tarvinnut varoja kodin perustamiseen sekä toisaalta siitä, kuinka paljon tämä edelleen käytti varoja isänsä luona asuvan C:n tarpeisiin. Edellä kerrotussa vastauksessaan Korkeimmassa oikeudessa B on katsonut, että hän nyttemmin lapselle maksamansa elatusavun yhteydessä suorittaa takaisin vastaanottamaansa elatusapua.
Katson, ettei lapsen elatuksesta annetun lain 12 §:n 1 momentin säännös estä kertakaikkisena suoritetun elatusavun palauttamista sen vastaanottaneelta huoltajalta, jos suoritus on ollut perusteeton.
Myös kertamaksuna lapselle suoritettu elatusapu on lapsen varallisuutta, joka on käytettävä hänen elatukseensa. Tästä syystä suoritus, joka sen maksavan sekä vastaanottavan, ehkä huonon taloudellisen vastuukyvyn omaavan vanhemman yhteisen tarkoituksen mukaisesti yksiselitteisesti maksetaan käytettäväksi muuhun kuin lapsen hyväksi, ei voi olla lapselle tullut elatusapusuoritus, vaikka vanhemmat olisivat keskinäisissä sopimuksissaan nimittäneet sitä elatusavuksi. Ositussopimuksesta ja asianosaisten kihlakunnanoikeudessa esittämistä lausumista ilmenevistä olosuhteista sekä A:n 80 000 markan suorituksen ja auton lunastuksen tapahtuneesta toteuttamisesta omaisuuden erottelussa ja osituksessa on pääteltävissä, että 40 000 markan osalta A on tehnyt suorituksen asianosaisten tarkoituksen mukaisesti käytettäväksi muuhun kuin C:n elatukseen. Suorituksessa on todellisuudessa ollut kysymys pelkästään A:n ja B:n välisestä, osituksessa toteutetusta varallisuusjärjestelystä eikä A:n C:lle maksamasta elatusavusta. Tästä syystä B ei ole velvollinen palauttamaan A:lle tämän puheena olevaa 40 000 markan suoritusta sillä perusteella, että C on muuttanut asumaan isänsä luokse.
Muulta osalta eli niin ikään 40 000 markan osalta A:n suoritus on ollut kertakaikkisen elatusavun suorittamista C:lle, ja se on käytettävä tämän elatukseen riippumatta siitä, kumman vanhemman luona hän asuu.
Kun vanhemmat ovat asuneet lähekkäin ja C on ollut isänsä luo muuttaessaan 10-vuotias, voidaan asianosaisten sinänsä ristiriitaisten lausumienkin valossa päätellä, että B on ainakin kesäkuuhun 1991 saakka tuomioistuimen huoltopäätöksen mukaisesti käyttänyt hallussaan olleita elatusvaroja C:n elatukseen. Kihlakunnanoikeuden 5.11.1991 julistamalla päätöksellä, jonka lopputuloksen hovioikeus on 1.7.1992 antamallaan tuomiolla pysyttänyt, B on myös velvoitettu suorittamaan C:lle elatusapua, jolloin hovioikeuden perustelun mukaan määrää harkittaessa on otettu huomioon B:n vastaanottama kertakaikkinen elatusapu. Tästä syystä katson, ettei A ole näyttänyt perustetta, jonka nojalla B olisi myöskään velvollinen palauttamaan A:lle tältä C:n elatusavuksi vastaanottamaansa 40 000 markan määrää.
Näillä perusteilla katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liesivuori, Palm ja Ahnger. Esittelijä Jouko Valtonen.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Suhonen (eri mieltä), Raulos ja Kivinen. Esittelijä Eva-Maria Anderzén.