Valtioneuvoston asetus vuodelta 2015 maksettavasta lihan ja vuodelta 2014 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden kotieläintalouden palvelujen tuesta vuodelta 2015
- Type of statute
- Asetus
- Date of Issue
- Date of publication
- Statutes of Finland
- Säädösteksti
Text of original statute
No amendments or corrections will be made to the texts of the original statutes. These will appear in the updated statutes and the corrections will also appear in the PDF versions of the Statutes of Finland.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 7 §:n 1 momentin ja 15 §:n 3 momentin nojalla:
1 §Soveltamisala
Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 6 §:n 2 kohdassa tarkoitettuna pohjoisena tukena voidaan myöntää;
kirjanpitovelvollisille lihan ostajille lihan kuljetusavustusta vuodelta 2015;
meijereille maidon kuljetusavustusta vuodelta 2014;
keinosiemennysalan toimijoille eräiden kotieläintalouden palvelujen tukea vuodelta 2015.
Lihan kuljetusavustusta voidaan myöntää nautojen, sikojen, lampaiden, siipikarjan, hevosten ja vuohien kuljetuksiin tuotantopaikalta teurastamoon tai poroteurastamoon.
2 §Lihan kuljetusavustus
Lihan kuljetusavustusta voidaan myöntää Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymien teurastamoiden tai aluehallintoviraston hyväksymien poroteurastamoiden punnituslipukkeiden tai -päiväkirjojen osoittamien ruhopainojen perusteella, jos eläimen ruho on todettu lihantarkastuksessa ihmisravinnoksi kelpaavaksi ja liha on tuotettu liitteessä 1 mainitulla tukialueella.
Lihan kuljetusavustusta voidaan tukivuodelta 2015 maksaa enintään liitteen 1 mukaisesti.
Jos avustuksen saajan lihan kuljetusavustuksen ja muutoin samaan tarkoitukseen saaman kuljetusavustuksen yhteismäärä olisi suurempi kuin 2 momentissa säädetty, tämän asetuksen mukaista avustusta ei makseta ylittävältä osalta.
3 §Maidon kuljetusavustus
Maidon kuljetusavustusta voidaan tukivuonna 2015 myöntää liitteessä 2 mainituilta pohjoisen tuen alueilta vuonna 2014 tuottajilta keräillystä täysmaidosta euroina tuhatta litraa kohti enintään liitteen 2 mukaisesti.
Jos avustuksen saajan maidon kuljetusavustuksen ja muutoin samaan tarkoitukseen saaman kuljetusavustuksen yhteismäärä olisi suurempi kuin 1 momentissa säädetty, tämän asetuksen mukaista avustusta ei makseta ylittävältä osalta.
4 §Eräiden kotieläintalouden palvelujen tuki
Kotieläintaloudelle välttämättömien palveluiden turvaamiseksi voidaan keinosiemennysalan toimijoille, joilla tai joiden palveluksessa olevalla henkilöllä on eläinsuojelulain (247/1996) 29 §:ssä säädetty kelpoisuus tai jotka ovat kotieläinjalostuslain (794/1993) 6 §:ssä tarkoitettuja luvanhaltijoita, jotka saavat harjoittaa muuta keinosiementämistä kuin keinosiementämistä kotitilalla, myöntää eräiden kotieläintalouden palvelujen tukea liitteessä 3 mainituilla pohjoisen tuen alueilla sellaisista tukivuonna 2015 keinosiementämistä varten tehdyistä työmatkoista, jotka käynnin suorittaja tekee keinosiementämiseen kuuluvien välttämättömien tehtävien suorittamiseksi kotieläintaloutta harjoittavalle tilalle varsinaisen työpaikkansa ulkopuolelle. Jos käynnin suorittajalla ei työn luonteen vuoksi ole varsinaista työpaikkaa, voidaan tukea myöntää matkoista, jotka hän tekee keinosiementämisen suorittamiseksi asunnoltaan kotieläintaloutta harjoittavalle tilalle. Tukea voidaan myöntää enintään 13,00 euroa käyntikertaa kohti.
Jos tuen saajan eräiden kotieläintalouden palvelujen tukena ja muutoin samaan tarkoitukseen saaman kuljetusavustuksen tai muun tuen yhteismäärä olisi suurempi kuin 1 momentissa säädetty, tämän asetuksen mukaista tukea ei makseta ylittävältä osalta.
5 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 11 päivänä marraskuuta 2015.
Helsingissä 5 päivänä marraskuuta 2015
Maatalous- ja ympäristöministeriKimmo TiilikainenVanhempi hallitussihteeriJuha Vanhatalo
Liite 1
LIHAN KULJETUSAVUSTUS
Tukialueet | euroa/tonni |
C3—P2 | |
Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola ja Tornio | 39,41 |
C3—P3 | |
Kemijärvi, Pello, Ranua, Rovaniemi ja Ylitornio | 39,41 |
C3—P4 | |
Posio | 69,07 |
C4—P4 | |
Kolari, Pelkosenniemi, Salla ja Savukoski sekä Kittilä ja Sodankylä, lukuun ottamatta tukialueeseen P5 kuuluvia osia | 69,07 |
C4—P5 | |
Enontekiö, Inari, Muonio ja Utsjoki sekä Kittilästä ja Sodankylästä maatalouden tukien tukialueista ja niiden saaristoksi luettavista osa-alueista annetun valtioneuvoston asetuksen (5/2015) liitteessä 1 tarkoitetut alueet | 157,84 |
Liite 2
MAIDON KULJETUSAVUSTUS
Kunta | euroa/1000 litraa |
Kajaani | 7,28 |
Paltamo | 9,50 |
Ristijärvi | 9,82 |
Sotkamo | 9,18 |
Vaala | 5,64 |
Hyrynsalmi | 11,72 |
Keminmaa | 7,60 |
Kuhmo | 12,03 |
Simo | 6,97 |
Tervola | 9,96 |
Tornio | 9,35 |
Kemijärvi | 10,51 |
Pello | 17,47 |
Pudasjärvi | 8,64 |
Puolanka | 12,15 |
Ranua | 9,44 |
Rovaniemi | 13,01 |
Suomussalmi | 15,20 |
Taivalkoski | 9,91 |
Ylitornio | 12,86 |
Kuusamo | 2,03 |
Posio | 6,47 |
Kittilä | 23,43 |
Kolari | 19,83 |
Pelkosenniemi | 16,94 |
Salla | 17,97 |
Savukoski | 26,92 |
Sodankylä | 22,17 |
Enontekiö | 30,08 |
Inari | 35,78 |
Muonio | 25,41 |
Utsjoki | 42,43 |
Liite 3
ERÄIDEN KOTIELÄINTALOUDEN PALVELUJEN TUKI
Kunta
Enontekiö
Hyrynsalmi
Inari
Kemijärvi
Kittilä
Kolari
Kuhmo
Kuusamo
Muonio
Pelkosenniemi
Pello
Posio
Pudasjärvi
Puolanka
Ranua
Rovaniemi
Salla
Savukoski
Sodankylä
Suomussalmi
Taivalkoski
Utsjoki