Laki työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta
- Type of statute
- Laki
- Date of Issue
- Original publication
- Booklet 76/2001 (Published 20.6.2001)
Text of original statute
Amendments and corrections are made to the up-to-date statute, not to the statute’s original text. Corrections are also published in the PDF version of the statute in the Statute Book.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta 30 päivänä joulukuuta 1997 annetun lain ( 1402/1997 ) 4 § seuraavasti:
4 §Tuen saamisen edellytykset
Koulutuspäivärahaan on oikeus sillä, joka aloittaa päätoimisen ammatillisia valmiuksiaan edistävän koulutuksen. Tukeen on oikeus myös sillä, joka ryhtyy päätoimisesti jatkamaan ennen työttömyyttään keskeytyneitä, ammatillisia valmiuksiaan edistäviä opintoja.
Tuen saamisen edellytyksenä on, että hakija on koulutuksen aloittaessaan:
työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa;
saanut välittömästi edeltäneen 12 kuukauden aikana työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea vähintään 86 työttömyyspäivältä; sekä
tehnyt työntekijäin eläkelain (395/1961) 8 §:n 4 momentissa tarkoitetun peruseläkkeen tai muuhun siihen verrattavan työ- tai virkasuhteeseen perustuvan eläkkeen edellyttämää työtä yhteensä vähintään 10 vuotta, jolloin aikaa laskettaessa luetaan hyväksi myös työ, jonka hakija on tehnyt ennen kuin hän on täyttänyt 23 vuotta.
Työ voidaan lukea hyväksi vain kerran 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettua aikaa laskettaessa. Jos hakija on saanut pitkäaikaistyöttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetussa laissa (709/1997) tarkoitettua tukea, luetaan 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun työskentelyaikaan vain tuen saamisen jälkeinen aika.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 2001.
TyVM 4/2001
EV 49/2001
Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2001
Tasavallan Presidentti TARJA HALONENSosiaali- ja terveysministeri Maija Perho