1150/1999

Vuosituhannen vaihde on aikakausien taitekohta, joka johtaa sekä kansakuntia että yksityisiä ihmisiä arvioimaan historiaansa, parhaillaan elettävää ja tulevaa aikaa. Kristillisen ajanlaskun mukaan eläville kansoille tämä arviointi pohjaa siihen Kaikkivaltiaan Jumalan rakkauden ihmeeseen, joka tuli ilmi Jeesuksen Kristuksen syntymässä maailmaan Augustuksen ollessa Rooman keisari ja Quiriniuksen Syyrian käskynhaltija.

Menneen arviointi nostaa katseltavaksemme toivon ja epätoivon täyttämän historian. Ihmiskunnan historiaan kuuluu kauhun ja kauneuden, sorron ja vapauden, edistyksen ja taantumuksen rinnakkaisuus. Elämää tuhoavien ja elämää rakentavien voimien vuoropuhelu kuuluu myös nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Tämän keskellä Raamattu antaa verrattoman näkökulman, joka korostaa toivoa Jumalan lahjana: "Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jer. 29: 11.

Toivo antaa rohkeuden etsiä totuutta. Totuuden etsiminen ilman toivoa voi johtaa vihaan ja koston kierteeseen. Ilman toivoa on uhkana näköalattomuus, jääminen menneisyyden vangiksi. Kristillinen toivo avaa ahdistavankin totuuden edessä näkökulman eteenpäin. "Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa." Room. 5: 3―4. Näin toivo johtaa etsimään anteeksiantoa ja keskinäistä huolenpitoa.

Toivo kutsuu siis myös vastuuseen. Tulevaisuuden rakentaminen merkitsee perusteettomien lupausten välttämistä. Vastuuta on kannettava erityisesti luomakuntamme ja yhteisten luonnonvarojen hoidosta ja jakamisesta. On hylättävä illuusio luonnon säilymisestä ilman ihmisten ja kansakuntien yhteisiä ponnisteluja ja sopimuksia.

Vastuullisuus ja rakkaus avaavat eheyttävän ja uudistavan näkökulman myös ihmisten välisiin suhteisiin. Syrjäytyminen ja elämänpiirin kaventuminen tuovat mukanaan toivottomuutta. Erityisesti on taisteltava, ettei toivottomuus valtaa lapsia ja nuoria. Tässä on perheillä, koululla ja kristillisillä kirkoilla ja koko yhteiskunnalla yhteinen vastuu. Ihmisarvon kunnioittaminen on yhteisen vastuun luovuttamaton lähtökohta ja tavoite. "Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille" Luuk. 6: 31.

Usko Jumalaan antaa turvan ja toivon turvattomuuden keskellä. Toivon näköala johtaa meitä elämäntapaan, jossa ihmisen itsekkyyden sijaan tulee keskinäisen yhteyden ja yhteisen hyvän etsiminen. Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen on tarkasteltava elämäänsä tämän toivon todellisuudessa. Se merkitsee voimakasta vetoomusta yhteyteen todistuksessa ja rukouksessa. Mutta toivo tuo myös luovuutta rakkauteen, joka etsiytyy kaikkialle, missä luomakunnan ja ihmisen elämä on uhattuna.

Hallitus on päättänyt vanhaa kristillistä tapaa noudattaen, että vuonna 2000 on vietettävä neljänä sunnuntaina yleistä kiitos-, katumus- ja rukouspäivää, nimittäin tammikuun 23. päivänä, toukokuun 14. päivänä, syyskuun 24. päivänä ja lokakuun 22. päivä- nä, sekä määrännyt rukouspäivien saarnojen aiheiksi oheiset tekstit. Tasavallan kansalaisia pyydetään ottamaan osaa näihin yhteisiin jumalanpalveluksiin sekä syventymään myös kodeissa kristinuskon iankaikkisiin totuuksiin. Kaikkien asianomaisten velvollisuus on tiedottaa tästä päätöksestä ja edistää sen noudattamista.

Vuoden 2000 rukouspäivien raamatuntekstit

1. rukouspäivä 23.1.2000

Jer. 29: 10―14

Näin sanoo Herra: Kun Babylonian seitsemänkymmentä vuotta ovat kuluneet, minä otan teidät jälleen huomaani. Minä täytän lupaukseni ja tuon teidät takaisin omaan maahanne. Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra. Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut. Minä tuon teidät takaisin siihen paikkaan, mistä minä vein teidät pakkosiirtolaisuuteen.

Room. 5: 1―5

Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.

Luuk. 4: 16―21

Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:

― Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.

Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: "Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen."

2. rukouspäivä 14.5.2000

Jer. 31: 15―17

Näin sanoo Herra:

― Kuulkaa! Ramasta kuuluu huuto, katkera itku ja valitus. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole.

Näin sanoo Herra:

― Lakkaa itkemästä, kuivaa kyyneleet silmistäsi! Saat palkan vaivannäöstäsi: lapsesi palaavat kotiin vihollismaasta, sanoo Herra.

― Sinulla on tulevaisuuden toivo: lapsesi palaavat asuinsijoilleen, sanoo Herra.

Ef. 4: 1―6

Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.

Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.

Luuk. 7:11―16

Pian tämän jälkeen Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: "Älä itke." Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: "Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!" Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille. Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi."

3. rukouspäivä 24.9.2000

Ps. 90: 14―17

Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti. Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi, anna lastemme nähdä kunniasi loisto. Herra, meidän Jumalamme, ole lempeä meille, anna töillemme menestys, siunaa kättemme työt.

Valit. 3: 17―25

Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa. Minä sanoin: "Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon." Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni, kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta. Minä en voi unohtaa onnettomuuttani, en saa sitä mielestäni. Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä: Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan." Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii.

Room. 8: 18―21

Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme. Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.

4. rukouspäivä 22.10.2000

Job 11: 13―15, 18―20

Käännä nyt mielesi Jumalan puoleen, Job,ojenna kätesi Jumalaa kohti! Jos käsiäsi tahraa synti, heitä se pois, älä anna pahan asua majassasi. Silloin voit puhtain mielin kohottaa katseesi. Olet vaskesta valettu, peloton ja luja. Sinä saat olla luottavalla mielellä, sillä toivo elää, olet turvassa. Voit nukkua levollista unta, sinä saat olla rauhassa, mikään ei sinua uhkaa, monet tavoittelevat sinun suosiotasi. Mutta jumalattomilta kaikki pimenee, he eivät enää löydä pakotietä. Heillä on enää vain yksi toive: viimeinen henkäys.

Tim. 6: 17―19

Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän.

Luuk. 6: 27―31

Mutta teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie.

Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.