Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta
- Type of statute
- Laki
- Date of Issue
Text of original statute
Amendments and corrections are made to the up-to-date statute, not to the statute’s original text. Corrections are also published in the PDF version of the statute in the Statute Book.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan elinkeinotulon verottamisesta 24 päivänä kesäkuuta 1968 annetun lain ( 360/68 ) 6 §:n 5 kohta, 13 §, 26 §, 52 §, 54 §:n 1 momentti ja 61 §:n 1 momentti sekä
lisätään 6 §:ään uusi 2 ja 3 momentti seuraavasti:
6§
Veronalaista tuloa eivät ole:
kotimaisen osakeyhtiön tai osuuskunnankotimaiselta osakeyhtiöltä tai osuuskunnaltasaamat osingot ja osuuspääoman korot jäljempänä säädetyin poikkeuksin.
Raha-, vakuutus- ja eläkelaitoksen sekä arvopaperikauppiaan veronalaista tuloa ovat muusta kuin käyttöomaisuuteen kuuluvasta osakkeesta tai osuudesta saadut osingot ja korot.
Muun kuin 2 momentissa tarkoitetun kotimaisen osakeyhtiön ja osuuskunnan, jonka pääasiallinen toiminta käsittää arvopapereidenomistamista ja hallintaa taikka jonka toimintasen harjoittaman muun liiketoiminnan vähäisyyden johdosta on tosiasiallisesti verrattavissapääasiallisesti arvopapereiden omistamista jahallintaa harjoittavan osakeyhtiön tai osuuskunnan toimintaan, toiselta kotimaiselta osakeyhtiöltä tai osuuskunnalta saamista osingoistaja osuuspääoman koroista on verosta vapaatatuloa vain osakeyhtiön tai osuuskunnan osakkeenomistajilleen tai jäsenilleen samalta vuodelta jakamia osinkoja tai osuuspääoman korkoja vastaava määrä. Jos jaettujen osinkojentai osuuspääoman korkojen määrä on vähintään 80 prosenttia saatujen osinkojen tai osuuspääoman korkojen määrästä taikka jos kysymyksessä on sellainen osakeyhtiö tai osuuskunta, joka huolehtii liiketoimintaa harjoittavankonsernin organisaatiosta, rahoituksesta, ostoista tai muista tämänkaltaisista yhteisistä tehtävistä konsernin lukuun, tahi joka toimii maanelinkeinoelämän kannalta tärkeänä pidettävänteollisuuden kehittämiseksi ja sen investointienedistämiseksi sijoittamalla varojaan tällaisiinyrityksiin tai niiden osakkeisiin tai osuuksiin,ei saatujen osinkojen ja osuuspääoman korkoja kuitenkaan lueta osaksikaan veronalaiseksituloksi. Valtiovarainministeriö päättää osakeyhtiön tai osuuskunnan hakemuksesta, onko seedellä tarkoitettu maan elinkeinoelämän kannalta tärkeänä pidettävä teollisuuden kehittämiseksi ja sen investointien edistämiseksi toimivayhteisö. Ennen päätöksen tekemistä valtiovarainministeriön on hankittava teollisuuden kehittämislautakunnan lausunto.
13§
Hyödyke luetaan vaihto-omaisuuteen siitäalkaen, kun se on lähetetty, toimitettu taimuuten luovutettu verovelvolliselle, siihensaakka, kunnes verovelvollinen on sen luovuttanut taikka se on kulutettu, tuhoutunut taimuuten menetetty kuitenkin niin että ulkomaalta ostettu hyödyke luetaan verovelvollisenvaihto-omaisuuteen siitä alkaen kun se on tuotulaivaan, annettu muulle rahdinkuljettajalle taise on, sen mukaan kuin valtiovarainministeriötarkemmin määrää, muutoin verovelvolliselleluovutettu. Metsäkauppasopimuksella määrätyltä alueelta kiinteään markkamääräiseen hintaanostetut, laadultaan määritellyt puut luetaanostajan vaihto-omaisuuteen. Rakennus, rakennelma, kone tai muu sellainen luovuttajan valmistama hyödyke, jonka tilaaja sopimuksenmukaan ottaa vastaan erityisen tarkastuksentoimitettuaan, luetaan luovuttajan vaihto-omaisuuteen siihen saakka kunnes se on tarkastuksen jälkeen vastaanotettu.
26§
Elinkeinotoiminnasta johtuneiden velkojen indeksi- ja kurssitappiot vähennetään sen verovuoden kuluna, jonka aikana ulkomaanrahankurssi taikka hinta- tai kustannusindeksi taikkamuu vertailuperuste on muuttunut, tai verovelvollisen niin vaatiessa myöhempien verovuosien kuluna, kuitenkin niin, että sanotut tappiot on vähennettävä viimeistään sen verovuoden tulosta, jona tappiota vastaava summa onsuoritettu.
52§
Yhteisöjen sulautuessa syntynyt voitto ei oleveronalaista tuloa eikä tappio vähennyskelpoinen meno.
Yhteisöjen sulauduttua vähennetään sulautuneen yhteisön verotuksessa vielä vähentämättä olevat vähennyskelpoiset menot vastaanottaneen yhteisön tuloista samalla tavalla kuinne olisi vähennetty sulautuneen yhteisön tuloista.
Milloin vastaanottava yhteisö omistaa sulautuvan yhteisön osakkeita tai osuuksia, saadaansulautuvalta yhteisöltä siirtyvän käyttöomaisuuden hankintamenoksi verovelvollisen sitä vaatiessa katsoa sen estämättä, mitä edellä 2 momentissa on säädetty, sanotun käyttöomaisuuden osuutta sulautuvan yhteisön koko varallisuudesta vastaava osuus osakkeiden hankintamenon ja siirtyvien velkojen yhteismäärästä, eikuitenkaan enempää kuin käyttöomaisuudenkäypä arvo. Käyttöomaisuuden osuutta määrättäessä käytetään perusteena sulautuvan yhteisönomaisuuden verotusarvoja kuitenkin niin, ettävaihto-omaisuuden arvoksi otetaan 70 prosenttia sen hankintamenosta.
54§
Verovelvollisella on oikeus sen mukaan kuinedellä on säädetty jakaa saamansa tuloerä usealle verovuodelle sekä vähentää vaihto- ja sijoitusomaisuuden hankintameno ja varaukset kuluina vain, mikäli vastaavat kirjaukset on tehtykirjanpidossa.
61§
Poiketen siitä, mitä 18 §:n 4 kohdassa onsäädetty, katsotaan 1.1.1969―31.12.1978välisenä aikana rekisteriin ilmoitetun osakeyhtiön tai osuuskunnan osakkailta tai jäseniltäperitylle osake- tai osuuspääomalle tai sanottuna aikana rekisteriin merkitylle tai kertyneelle maksulliselle osake- tai osuuspääoman korotukselle rekisteröimis- tai maksuvuodelta ja viideltä sitä seuraavalta vuodelta jaettavaksi päätetyn osingon tai osuuspääoman koko määrävaltionverotuksessa vähennyskelpoiseksi menoksi, ei kuitenkaan yhtenä verovuotena enempääkuin 20 prosenttia osakkeista tai osuuksistaosakeyhtiön tai osuuskuntaan maksetulle osaketai osuuspääomalle. Mikäli uudelle osake- taiosuuspääomalle on päätetty jakaa suurempiosinko tai korko kuin muulle osake- tai osuuspääomalle ja jaon voidaan olettaa tapahtuneenverotuksen välttämiseksi, vähennetään tämänmomentin perusteella vain pienimmän osinkotai korkoprosentin mukainen osinko tai korko.
Tätä lakia sovelletaan ensimmäisen kerranvuodelta 1977 toimitettavassa verotuksessa,kuitenkin niin, että lain 6 §:n 3 momenttiasovelletaan ensimmäisen kerran niihin osinkoihin tai osuuspääoman korkoihin, jotka yhteisöon saanut 1 päivänä tammikuuta 1977 taimyöhemmin alkavana verovuotena, ja että lain52 §:ää muutetussa muodossaan sovelletaan niihin sulautumisiin, joita koskeva oikeuden suostumus on saatu aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta 1977 tai myöhemmin alkavana verovuotena, sekä että lain 54 §:n 1 momenttiasovelletaan muutetussa muodossaan ensimmäisen kerran vuodelta 1978 toimitettavassa verotuksessa.
Helsingissä 29. päivänä joulukuuta 1976
Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen Valtiovarainministeri Esko Rekola