15-001/1901

Jos Suomen kansalainen on ollut pitemmän aikaa kadoksissa antamatta itsestään tietoja tahi jos hän on ilmeisesti saanut surmansa ja tuhoutunut tulipalossa tai muussa välittömän hengenvaaran aiheuttaneessa onnettomuudessa, voidaan hänet julistaa kuolleeksi noudattaen mitä tässä laissa säädetään.

Kuolleeksi julistaminen olkoon sallittu, jos vähintään kymmenen vuotta on kulunut siitä kalenterivuodesta, jolloin kadonnut henkilö tiettävästi viimeksi oli elossa. Kuitenkin tapahtukoon kuolleeksi julistaminen viiden vuoden kuluttua samasta ajasta, jos hänen ikänsä, silloin kun sellaista julistamista vaaditaan, olisi enemmän kuin viisikahdeksatta vuotta.

Jos kaivattu henkilö kadotessaan oli alaikäinen, on aika luettava sen vuoden lopusta, jonka kuluessa hän, jos olisi elänyt, olisi tullut täysikäiseksi.

Onnettomuudessa tuhoutunut henkilö voidaan julistaa kuolleeksi heti, kun onnettomuudesta ja hänen ruumiinsa tuhoutumisesta on saatu riittävä selvitys. (23.5.1975/351)

Jos kadonnut henkilö on sodassa tai aseellisessa kapinassa joutunut tietymättömiin, taikka ollut laivassa, joka on haaksirikkoutunut tai josta vähintään kahteen vuoteen ei ole saatu tietoa, tahi muuten ollut hengenvaarassa, eikä tiedetä hänen pelastuneen, saatakoon hänet julistaa kuolleeksi kolmen vuoden kuluttua siitä kalenterivuodesta, jolloin hän viimeksi tiettävästi oli elossa.

Hakemus kadonneen henkilön julistamisesta kuolleeksi on tehtävä sen paikkakunnan oikeudessa, missä hänellä viimeksi on ollut asunto ja koti. Jollei viimeistä asuinpaikkaa tiedetä, hakemus on tehtävä siellä, missä kadonnut henkilö tiettävästi on viimeksi oleskellut tai missä hänet viimeksi on merkitty väestökirjaan.

Jos kadonneen henkilön viimeinen asunto ja koti on ollut 10 päivänä helmikuuta 1947 allekirjoitetulla rauhansopimuksella Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitolle luovutetulla alueella, hakemus on tehtävä Helsingin raastuvanoikeudessa. Sama on laki, jollei viimeistä asuinpaikkaa tiedetä ja jos kadonneen henkilön viimeinen oleskelupaikka on ollut luovutetulla alueella tai hänet on merkitty lakkautetun seurakunnan kirkonkirjoihin taikka luovutetun seurakunnan kirkonkirjoihin taikka luovutetun alueen väestörekisteriin.

Onnettomuudessa tuhoutuneen henkilön kuolleeksi julistamista on haettava sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa onnettomuus on tapahtunut. Jos onnettomuus on tapahtunut Suomen rajojen ulkopuolella, hakemus on tehtävä Helsingin raastuvanoikeudelle. (23.5.1975/351)

Jollei 1, 2 tai 3 momentin säännöksiä voida soveltaa, hakemus on tehtävä hakijan asuinpaikan tuomioistuimessa. (23.5.1975/351)

Kadonneen tai onnettomuudessa tuhoutuneen henkilön puolisolla, lähimmällä sukulaisella ja muulla henkilöllä, jonka oikeus saattaa riippua kuolleeksi julistamisesta, on oikeus hakea kadonneen tai onnettomuudessa tuhoutuneen henkilön julistamista kuolleeksi. Heillä on myös oikeus jatkaa toisen henkilön hakemusta. (23.5.1975/351)

Väestörekisterin pitäjän on vuosittain ennen toukokuun loppua lähetettävä viralliselle syyttäjälle luettelo niistä väestörekisterissä olevista henkilöistä, joiden syntymästä edellisen kalenterivuoden päättyessä on kulunut vähintään 90 vuotta ja joiden elossa olemisesta viimeisten viiden vuoden aikana rekisterin pitäjä ei ole saanut tietoja. Virallinen syyttäjä hankkikoon sitten saatavissa olevan selvityksen siitä, ovatko edellytykset kuolleeksi julistamiseen olemassa, ja milloin näin näyttää olevan, ryhtyköön sitä tarkoittaviin toimenpiteisiin.

Hakemuksen kuolleeksi julistamisesta virallinen syyttäjä voi tehdä muulloinkin, jos lääninhallitus niin määrää.

Virallisen syyttäjän vireille panemat eri henkilöiden kuolleeksi julistamista tarkoittavat hakemukset voidaan tuomioistuimen harkinnan mukaan käsitellä yhdessä. Samassa onnettomuudessa tuhoutuneiden henkilöiden kuolleeksi julistamista tarkoittavat hakemukset voidaan käsitellä yhdessä silloinkin, kun hakemus on pantu vireille muiden kuin virallisen syyttäjän toimesta. (23.5.1975/351)

Hakemuksen johdosta tuomioistuimen on kuultava kadonneen tai onnettomuudessa tuhoutuneen puolisoa ja lähintä sukulaista, jos he ovat Suomessa, ja toimitsijaa, uskottua miestä tai holhoojaa, jos sellainen on asetettu hoitamaan hänen asioitaan, sekä virallista syyttäjää. Milloin hakemus on virallisen syyttäjän vireille panema, tuomioistuimen on harkittava, onko mainittujen henkilöiden kuuleminen tarpeellista.

Jos onnettomuuden johdosta on toimitettu poliisi- tai muun viranomaisen taikka virallisesti määrätyn tutkintaelimen suorittama tutkimus, virallisen syyttäjän on toimitettava asiassa valmistettu selvitys tarpeellisilta osin tuomioistuimen käytettäväksi.

Jos kuolleeksi julistamisen hakemiseen tarvittavat asianhaarat on näytetty todennäköisiksi, tuomioistuimen on, kuuluttamalla siten kuin oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 10 §:ssä säädetään, kutsuttava kadonnut henkilö viimeistään määräpäivänä, jota ei ole pantava aikaisemmaksi kuin kuuden kuukauden päähän päätöksen tekemisestä eikä myöhemmäksi kuin siksi varsinaiseksi oikeudenkäyntipäiväksi, joka yön ja vuoden kuluttua sen jälkeen ensiksi sattuu, ennen kello kahtatoista ilmoittautumaan tuomioistuimelle, uhalla että tuomioistuin muuten, jollei laillista estettä ilmaannu, julistaa hänet kuolleeksi. (22.7.1991/1057)

Mitä 1 momentissa on säädetty, koskee soveltuvin osin myös onnettomuudessa tuhoutunutta henkilöä. Kuulutuksessa määrättävää päivää ei kuitenkaan saa panna aikaisemmaksi kuin kolmen kuukauden päähän päätöksen tekemisestä eikä myöhemmäksi kuin siksi varsinaiseksi oikeudenkäyntipäiväksi, joka kuuden kuukauden kuluttua sen jälkeen ensiksi sattuu. (23.5.1975/351)

Kuulutuksen tulee myös sisältää kehoitus kaikille, jotka voivat antaa tietoja siitä, elääkö kadonnut henkilö vai onko hän kuollut, saman ajan kuluessa tästä oikeudelle ilmoittamaan.

Sama kuulutus voi koskea useampiakin kadonneita tai onnettomuudessa tuhoutuneita henkilöitä. (23.5.1975/351)

Edellä 6 §:ssä tarkoitettu kuulutus, joka on annettu muun kuin virallisen syyttäjän hakemuksesta, on julkaistava kolme kertaa virallisessa lehdessä. Yksi kuulutuksista on julkaistava virallisen lehden jonkin vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa, ei kuitenkaan myöhäisemmän kuin sen neljänneksen, joka alkaa kuukauden kuluttua kuuluttamista koskevan päätöksen tekemisestä. Virallisen syyttäjän hakemuksesta annettua kuulutusta ei julkaista virallisessa lehdessä. Tuomioistuin voi kuitenkin määrätä, että virallisen syyttäjän tekemästä hakemuksesta annettu kuulutus on julkaistava yhden kerran virallisen lehden edellä tarkoitetussa vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa, jos julkaisemiseen havaitaan olevan syytä.

Jos tiedoksipanoaikana tai ennen asian ottamista ratkaistavaksi ei tehdä väitettä hakemusta vastaan tahi tuomioistuin havaitsee tehdyn väitteen perusteettomaksi ja kuolleeksi julistamisen edellytykset ovat olemassa, kadonnut tai onnettomuudessa tuhoutunut henkilö on julistettava tuomioistuimen päätöksellä kuolleeksi.

Jos hakija on jäänyt saapumispäivänä oikeuteen tulematta, lykätköön oikeus asian toiseen aikaan ja määrätköön hänen silloin tulemaan saapuville uhalla että, jos sekin laiminlyödään, asia raukee.

Jos oikeus, asianosaisen vaatimuksesta tai muuten, havaitsee asiaan tarvittavan selvitystä, saatakoon asia silloinkin lykätä.

Jos oikeus kuolleeksi julistamista koskevaa asiaa käsitellessään totuuden selville saamiseksi harkitsee tarpeelliseksi, saakoon se, olipa hakemusta vastaan väitettä tehty tahi ei, sallia hakijan valalla vahvistaa jonkun tekemänsä ilmoituksen.

Päätöksessä, joka sisältää kuolleeksi julistamisen, on myös määrättävä aika, jolloin kadonneen henkilön katsotaan kuolleen.

Jollei ole aihetta olettaa muuta, 1 momentissa tarkoitetuksi ajaksi on katsottava se päivä, jolloin kuolleeksi julistaminen olisi 2 ja 3 §:n mukaan aikaisintaan saattanut tapahtua. Perunkirjoituksen aika lasketaan kuitenkin päätöksen antopäivästä. (17.8.1990/703)

Mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty, on soveltuvin osin noudatettava myös onnettomuudessa tuhoutuneen henkilön osalta. Hänen kuolinajankohtanaan on kuitenkin pidettävä, jollei muuhun olettamukseen ole aihetta, onnettomuuden tapahtumapäivää. (23.5.1975/351)

Kadonneen tai onnettomuudessa tuhoutuneen henkilön kuolleeksi julistamisesta on tuomioistuimen kuulutettava virallisessa lehdessä jonkin vuosineljänneksen ensimmäisessä numerossa, ei kuitenkaan myöhäisemmän kuin sen neljänneksen, joka kuukauden kuluttua päätöksen lainvoimaiseksi tulosta ensiksi alkaa. Hakijan on maksettava edeltäkäsin kuulutuksesta aiheutuvat kustannukset. (23.5.1975/351)

Edellä 1 momentissa mainittua kuuluttamista ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, milloin kuolleeksi julistaminen on tapahtunut virallisen syyttäjän tekemästä hakemuksesta. (17.12.1971/883)

Kadonneen tai onnettomuudessa tuhoutuneen henkilön kuolleeksi julistamisesta aiheutuneet kustannukset on maksettava hänen jäämistöstään. Jollei jäämistöä ole, hakijan on suoritettava kustannukset. Jos virallinen syyttäjä on tehnyt hakemuksen, kustannukset suoritetaan kuitenkin aina valtion varoista. (23.5.1975/351)

Otetta oikeuden pöytäkirjasta älköön viralliselle syyttäjälle kirjoitettako, ellei hän ole sitä pyytänyt.

Jos asianosainen ei tyydy päätökseen, joka sisältää kuolleeksi julistuksen, tai jolla sellaista julistusta tarkoittava hakemus on hyljätty, hakekoon siihen muutosta valittamalla.

Joka kuolleeksi julistamisen johdosta on ottanut haltuunsa kuolleeksi julistetun henkilön omaisuutta, on velvollinen, jos tämän sittemmin havaitaan olevan elossa, antamaan hänelle omaisuuden takaisin edellyttäen, että viimeksi mainittu vaatii sitä yön ja vuoden kuluessa siitä, kun hän sai tiedon kuolleeksi julistamisesta. (23.5.1975/351)

Jos joku, näin otettuaan omaisuuden haltuunsa, on luovuttanut sen toiselle tai pantannut, pysyköön luovutus tai panttaus voimassa, jos haltija on saanut omaisuuden tai pantin haltuunsa vilpittömässä mielessä; ja hakekoon kuolleeksi julistettu siinä tapauksessa korvausta siltä, joka omaisuuden luovutti tai panttasi.

Jos kuolleeksi julistetun henkilön havaitaan kuolleen muuna aikana kuin päätöksessä on sanottu ja hän kuollessaan jätti jälkeensä muun perillisen kuin sen, joka on ottanut omaisuuden haltuunsa; antakoon sen haltija perinnön oikealle perilliselle, jos tämä sitä vaatii yön ja vuoden kuluessa siitä kuin sai tiedon, että kuolemantapaus oli sattunut muuna kuin päätöksessä mainittuna aikana; ja muuten olkoon oikeaan perilliseen nähden voimassa mitä 16 §:n 2 momentissa on siinä mainittua tapausta varten säädetty.

Joka on velvollinen luopumaan omaisuudesta niinkuin 16 ja 17 §:ssä on säädetty, suorittakoon myös siitä lähteneen koron tai tulon, ellei hän ottaessaan omaisuuden haltuunsa ollut vilpittömässä mielessä.

Jos hän oli vilpittömässä mielessä, älköön olko velvollinen suorittamaan korkoa tahi tuloa pitemmältä ajalta kuin siitä lähtien, jolloin sai tiedon että kuolleeksi julistettu oli elossa tai että hän oli kuollut muuna aikana kuin päätöksessä oli sanottu. Kuitenkin saakoon se, jonka hallinnassa omaisuus on ollut, korvauksen kaikesta tarpeellisesta ja hyödyllisestä kustannuksesta, minkä hän omaisuuteen on pannut.