GP 199/2024

2.1.1Tilapäisen suojelun direktiivi

Tilapäisen suojelun järjestelmä perustuu 20 päivänä heinäkuuta 2001 annettuun neuvoston direktiiviin 2001/55/EY vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi (jäljempänä direktiivi ).

Direktiivin tavoitteena on vahvistaa vähimmäisvaatimukset tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden, jotka eivät voi palata kotimaahansa, joukoittaisen, kolmansista maista tapahtuvan maahantulon tilanteissa, ja edistää näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolista jakamista. Tilapäisellä suojelulla tarkoitetaan asianomaisten ja muiden suojelua hakevien henkilöiden etua palvelevaa poikkeusluonteista menettelyä välittömän ja tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneille henkilöille, jotka eivät voi palata kotimaahansa, kolmansista maista tapahtuvan tai tapahtuvaksi uhkaavan näiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa erityisesti, jos on myös vaara, että turvapaikkajärjestelmä ei kykene käsittelemään tätä maahantuloa ilman, että sen asianmukaiselle toiminnalle aiheutuu kielteisiä seurauksia.

Tilapäinen suojelu mahdollistaa sen, että siirtymään joutuneilla henkilöillä on kaikkialla unionissa yhdenmukaiset oikeudet, jotka tarjoavat asianmukaisen suojelun tason.

Direktiivin mukaan tilapäisen suojelun voimassaoloaika on yksi vuosi. Jos neuvosto ei tätä ennen päätä suojelun lakkaamisesta, suojelua voidaan jatkaa ilman eri toimenpiteitä kuusi kuukautta kerrallaan enintään vuoden ajan. Jos tilapäiselle suojelulle on yhä perusteita, neuvosto voi määräenemmistöllä päättää pidentää tilapäisen suojelun voimassaoloa enintään yhdellä vuodella. Komission nykyisen tulkinnan mukaan pidentäminen enintään yhdellä vuodella ei kuitenkaan rajoitu yhteen kertaan ja yhteensä enintään kolmeen vuoteen, kuten asiaa on aiemmin tulkittu. Tilapäisen suojelun enimmäiskesto ei tällä hetkellä siten ole tiedossa.

Jäsenvaltioiden on direktiivin mukaan myönnettävä oleskelulupa tilapäistä suojelua saaville henkilöille suojelun ajaksi ja annettava tästä asiakirjat tai muut vastaavat todisteet. Jäsenvaltioiden on tullut sisällyttää tämä ja muut direktiivin velvoitteet osaksi kansallista lainsäädäntöään. Direktiivissä ei erikseen säädetä luvan myöntämistä tai uusimista koskevasta menettelystä. Myöskään neuvoston täytäntöönpanopäätös ei sisällä oleskeluluvan myöntämistä tai uusimista koskevaa tarkempaa sääntelyä. Oleskeluluvan myöntämistä ja uusimista koskevaan menettelyyn sovelletaan näin ollen pelkästään kansallista lainsäädäntöä. Tilapäistä suojelua koskeva sääntely on Suomessa sisällytetty ulkomaalaislakiin ja lakiin kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta (746/2011) (jäljempänä vastaanottolaki ). Kansallinen sääntely rakentuu sittemmin muuttuneeseen tulkintaan direktiivin sisältämästä kolmen vuoden enimmäiskestosta.

2.1.2Neuvoston täytäntöönpanopäätös

Direktiivin käyttöönotto edellyttää, että neuvosto tekee määräenemmistöllä komission ehdotuksesta päätöksen siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteen toteamisesta. Täytäntöönpanopäätöksessä määritellään myös ne henkilöryhmät, joille tilapäistä suojelua annetaan. Direktiivin mukaan suojelua annetaan täytäntöönpanopäätöksessä määritellyksi ajaksi. Neuvosto on antanut seuraavat kolme täytäntöönpanopäätöstä: 1) (EU) 2022/382 annettu 4 päivänä maaliskuuta 2022, Ukrainasta siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteen toteamisesta direktiivin 2001/55/EY 5 artiklan nojalla ja sen seurauksena tilapäisen suojelun antamisesta, 2) (EU) 2023/2409 annettu 19 päivänä lokakuuta 2023, täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2022/382 aloitetun tilapäisen suojelun jatkamisesta sekä 3) (EU) 2024/1836 annettu 25 päivänä kesäkuuta 2024 täytäntööpanopäätöksellä (EU) 2022/382 aloitetun tilapäisen suojelun jatkamisesta. Tilapäisen suojelun voimassaoloaika on tällä hetkellä 4.3.2026 asti.

Komission täytäntöönpanopäätöstä koskevassa soveltamisohjeessa 2022/C 126 I/01 (jäljempänä komission soveltamisohje ) todetaan neuvoston päätöksen nojalla myönnettyjen oleskelulupien voimassaolojakson olevan kaikille sama riippumatta siitä, milloin oleskelulupa on myönnetty. Komission soveltamisohjeessa todetaan, että jäsenvaltiot voivat myöntää oleskeluluvan jo lähtökohtaisesti kahdeksi vuodeksi tietoisena siitä, että tilapäinen suojelu voi loppua milloin tahansa.

Neuvoston täytäntöönpanopäätöksen nojalla tilapäistä suojelua myönnetään seuraaviin ryhmiin kuuluville henkilöille, jotka ovat joutuneet siirtymään 24 päivänä helmikuuta 2022 tai sen jälkeen kyseisenä päivänä alkaneen Venäjän asevoimien sotilaallisen hyökkäyksen vuoksi: a) Ukrainassa ennen 24 päivää helmikuuta 2022 asuneet Ukrainan kansalaiset; b) kansalaisuudettomat henkilöt ja muiden kolmansien maiden kuin Ukrainan kansalaiset, jotka saivat kansainvälistä suojelua tai vastaavaa kansallista suojelua Ukrainassa ennen 24 päivää helmikuuta 2022; ja c) edellä tarkoitettujen henkilöiden perheenjäsenet.

2.2.1Valtioneuvoston päätös tilapäisen suojelun antamisesta Ukrainan tilanteeseen vastaamiseksi

Neuvoston täytäntöönpanopäätöksessä luetellaan ne henkilöryhmät, joille jäsenvaltioiden on annettava tilapäistä suojelua suoraan päätöksen nojalla. Tämän lisäksi edellytetään, että jäsenvaltiot soveltavat joko täytäntöönpanopäätöstä tai antavat kansallisen lainsäädäntönsä mukaista asianmukaista suojelua kansalaisuudettomiin henkilöihin ja muiden kolmansien maiden kuin Ukrainan kansalaisiin, jotka voivat osoittaa, että he oleskelivat laillisesti Ukrainassa ennen 24 päivää helmikuuta 2022 Ukrainan lainsäädännön mukaisesti myönnetyn voimassa olevan pysyvän oleskeluluvan perusteella, ja jotka eivät voi palata lähtömaahansa tai lähtöalueelleen turvallisesti ja pysyvästi. Tämän lisäksi täytäntöönpanopäätöksessä todetaan jäsenvaltioiden voivan päättää soveltaa sitä myös muihin kansalaisuudettomiin henkilöihin ja muiden kolmansien maiden kuin Ukrainan kansalaisiin, jotka oleskelivat laillisesti Ukrainassa ja jotka eivät voi palata lähtömaahansa tai lähtöalueelleen turvallisesti ja pysyvästi. Lisäksi jäsenvaltioita kannustettiin harkitsemaan tilapäisen suojelun ulottamista myös henkilöihin, jotka pakenivat Ukrainasta vähän ennen 24 päivää helmikuuta 2022 jännitteiden kasvaessa tai jotka olivat unionin alueella juuri ennen kyseistä päivää ja jotka eivät aseellisen konfliktin vuoksi voi palata Ukrainaan. Valtioneuvosto katsoi, että edellä mainittujen henkilöryhmien tilanteeseen oli perusteltua soveltaa neuvoston täytäntöönpanopäätöstä.

Direktiivi sallii jäsenvaltioiden antavan tilapäistä suojelua myös muille, kuin täytäntöönpanopäätöksessä mainituille henkilöryhmille. Valtioneuvosto katsoi, että siinä mainittujen henkilöryhmien lisäksi oli myös muita, selkeästi määriteltävissä olevia ryhmiä, jotka eivät aseellisen konfliktin vuoksi voi palata Ukrainaan. Näiden henkilöiden mahdottomuus palata Ukrainaan liittyi samaan tilanteeseen, jota suoraan päätöksen soveltamisalaan kuuluvat henkilöt pakenevat. Valtioneuvosto katsoi, että yllä kuvatuille henkilöryhmille oli sekä yhdenmukaisen kohtelun että hallinnollisen menettelyn selkeyden takia perusteltua myöntää yhdenmukainen asema. Valtioneuvosto katsoi olevan myös todennäköistä, että suuri osa näistä muista henkilöistä hakisi Suomesta kansainvälistä suojelua, jos Suomeen tulon tai Suomessa oleskelun edellytykset eivät muuten täyttyisi.

Edellä mainituilla perusteilla neuvoston täytäntöönpanopäätöstä sovellettiin Suomessa valtioneuvoston 7 päivänä maaliskuuta 2022 tekemällä päätöksellä 149/2022 (jäljempänä valtioneuvoston päätös ) myös seuraaviin henkilöryhmiin: 1) Ukrainan kansalaiset ja heidän täytäntöönpanopäätöksen 2 artiklan 4 kohdassa määritellyt perheenjäsenensä, jotka pakenivat Ukrainasta vähän ennen 24 päivää 2022 helmikuuta jännitteiden kasvaessa tai jotka olivat unionin alueella juuri ennen kyseistä päivää ja jotka eivät aseellisen konfliktin vuoksi voi palata Ukrainaan; 2) Suomessa jo oleskelevat tai Suomeen saapuneet Ukrainan kansalaiset ja heidän täytäntöönpanopäätöksen 2 artiklan 4 kohdassa määritellyt perheenjäseneensä, jotka eivät aseellisen konfliktin vuoksi voi palata Ukrainaan; ja 3) täytäntöönpanopäätöksen 2 artiklan 3 kohdassa viitatut kansalaisuudettomat henkilöt ja kolmannen valtion kansalaiset.

Valtioneuvoston päätös tuli voimaan 7 päivänä maaliskuuta 2022 ja se on voimassa niin kauan, kuin neuvoston täytäntöönpanopäätös on voimassa.

Tässä ehdotuksessa henkilöihin, joihin sovelletaan neuvoston täytäntöönpanopäätöstä joko suoraan tai valtioneuvoston päätöksen nojalla, viitataan yleisesti termillä tilapäistä suojelua Suomessa saavat henkilöt.

2.2.2Valtioneuvoston päätös tilapäisen suojelun antamisesta Ukrainan tilanteeseen vastaamiseksi tietyille kansalaisuudettomille henkilöille ja kolmansien valtioiden kansalaisille

Valtioneuvoston 7 päivänä syyskuuta 2023 tekemällä päätöksellä 936/2023 (jäljempänä valtioneuvoston päätös 936/2023 ) tilapäisen suojelun antamisesta Ukrainan tilanteeseen vastaamiseksi tietyille kansalaisuudettomille henkilöille ja kolmansien valtioiden kansalaisille valtioneuvosto päätti, että Suomi ei enää anna tilapäistä suojelua päätöksen voimaantulon jälkeen Suomeen saapuville valtioneuvoston päätöksen 149/2022 kohdassa 3) tarkoitetuille kansalaisuudettomille henkilöille ja muiden kolmansien valtioiden kuin Ukrainan kansalaisille. Tilapäistä suojelua ei ole annettu myöskään niille valtioneuvoston päätöksen 149/2022 kohdassa 3 tarkoitetuille henkilöille, jotka ovat tulleet Suomeen ennen päätöksen voimaantuloa, mutta eivät ole tätä ennen ilmaisseet haluaan saada tilapäistä suojelua. Kyseisessä kohdassa mainituille tietyille kolmansien valtioiden kansalaisille ei siten ole annettu tilapäistä suojelua eikä sen perusteella oleskelulupaa 7.9.2023 jälkeen. Päätös perustui siihen, että tarvetta tilapäisen suojelun antamiselle näille henkilöille ei enää katsottu olevan.

Valtioneuvosto perusteli muutosta tuolloin seuraavasti: ”Venäjän aloittaman hyökkäyssodan alussa jäsenvaltioihin saapui nopeasti suuria määriä Ukrainasta paenneita henkilöitä, ja liike Ukrainasta pois myös jatkui korkealla tasolla vuoden 2022 aikana. Tällöin oli paitsi tarve antaa sujuvasti tilapäistä suojelua sitä tarvitseville ukrainalaisille, myös mm. tarve nopeille ja selkeille ratkaisuille, joilla pyrittiin varmistamaan, ettei unionin (ja Suomen) alueelle jäisi suuria määriä Ukrainasta paenneita kolmansien valtioiden kansalaisia ilman oleskeluoikeutta ja mahdollistamaan heille oleskelua ja paluuta koskevien järjestelyjen tekeminen. Samalla oli tarve välttää turvapaikkamenettelyn ruuhkautuminen. Tarve tarjota tilapäistä suojelua Ukrainan kansalaisille ei ole poistunut. Puolitoista vuotta sodan alkamisen jälkeen valtioneuvoston päätöksen 149/2022 kohdassa 3) viitatuilla kansalaisuudettomilla ja kolmansien valtioiden kansalaisilla on ollut jo pitkään mahdollisuus poistua Ukrainasta ja tehdä oleskeluoikeuteensa ja paluuseen liittyviä järjestelyjä, mukaan lukien mahdollisuus hakea EU:n alueella oleskelulupaa. Koska tilapäisen suojelun antaminen näille henkilöille perustuu jäsenvaltion omaan kansalliseen harkintaan, ei näillä henkilöillä ole myöskään perusteita olettaa voivansa saada tilapäistä suojelua ja jäädä unionin alueelle sen turvin. Lähtökohtana Ukrainassa tilapäisellä oleskeluluvalla oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten osalta on paluu kotimaahan, jos edellytykset oleskella unionin alueella eivät täyty. Koska kyseinen henkilö on oleskellut Ukrainassa muun kuin kansainvälisen suojelun perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla (esimerkiksi opiskelun tai työnteon perusteella), ei paluulle lähtökohtaisesti ole estettä. Jos henkilö katsoo, ettei hän voi palata kotimaahansa, hänen on mahdollista jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ja saada suojelun tarpeensa tutkittua turvapaikkamenettelyssä. Suomi ei myöskään omalla lupakäytännöllään halua houkutella kolmansien valtioiden kansalaisia turvautumaan luvattomaan edelleen liikkumiseen EU:n sisällä. Tarvetta myöntää uusia oleskelulupia valtioneuvoston päätöksen 149/2022 kohdassa 3) viitatuille kansalaisuudettomille henkilöille ja kolmansien valtioiden kansalaisille ei näin ollen enää ole.”

Päätös ei vaikuttanut valtioneuvoston päätöksen 149/2022 kohdassa 3 tarkoitetuille henkilöille jo annettuun tilapäiseen suojeluun eikä tämän osoitukseksi ulkomaalaislain nojalla myönnetyn oleskeluluvan voimassaoloon. Valtioneuvosto selvitti samassa yhteydessä mahdollisuutta näiden oleskelulupien voimassaolon päättämiseksi edellä kuvatuin perustein, mutta asialla ei tuolloin ollut edellytyksiä edetä. Koska oleskelulupien voimassaolon jatkumisesta on säädetty lailla, jossa oleskeluluvan voimassaolo on sidottu neuvoston täytäntöönpanopäätökseen, oleskelulupien voimassaolon päättämisen arvioitiin edellyttävän lain muuttamista. Tämän lisäksi valtioneuvoston olisi tehtävä päätös kyseisen väestöryhmän tilapäisen suojelun päättymisestä voimassa olevasta päätöksestään poiketen. Nyt jo kolme vuotta sodan alkamisen jälkeen Ukrainassa muulla kuin pysyvällä oleskeluluvalla (käytännössä tilapäisellä oleskeluluvalla) oleskelleiden henkilöiden osalta tarvetta tilapäisen suojelun antamiseksi ei enää ole. Kyse ei myöskään ole ukrainalaisten perheenjäsenistä tai kansainvälistä suojelua saavista, jotka ovat jatkossakin suoraan neuvoston täytäntöönpanopäätöksellä oikeutettuja tilapäiseen suojeluun. Tässä esityksessä kyseisiin kansalaisuudettomiin henkilöihin ja muiden kolmansien maiden kuin Ukrainan kansalaisisiin viitataan jatkossa yleisesti termillä tietyt kolmansien maiden kansalaiset.

Yhteensä 189 ulkomaalaiselle, jotka kuuluvat valtioneuvoston päätöksen 149/2022 kohdassa 3 määriteltyyn väestöryhmään, on annettu tilapäistä suojelua. Suurimmat kansalaisuudet tässä ryhmässä ovat Nigeria (93), Intia (24) ja Bangladesh (14). Muiden kansalaisuuksien osalta on kyse yksittäisistä ulkomaalaisista. Ryhmään kuuluu Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan kaksi alaikäistä lasta.

2.2.3Ulkomaalaislaki

Koska neuvoston täytäntöönpanopäätös ei sisällä oleskeluluvan myöntämistä tai sen voimassaolon jatkumista koskevaa tarkempaa sääntelyä, oleskeluluvan sekä sen osoitukseksi annettavan oleskelulupakortin myöntämistä ja uusimista koskevista edellytyksistä ja myöntämistä koskevaan menettelyyn sovelletaan kansallista lainsäädäntöä.

Tilapäistä suojelua koskeva sääntely sisällytettiin 22 päivänä helmikuuta 1991 annettuun ulkomaalaislakiin (378/1991) (jäljempänä aiempi ulkomaalaislaki ) 15 päivänä helmikuuta 2002 voimaan tulleella lailla 130/2002. Tämä aiemman ulkomaalaislain sääntely sisällytettiin käytännössä sellaisenaan myös voimassa olevaan ulkomaalaislakiin. Sittemmin tilapäistä suojelua koskevaa sääntelyä on muutettu kerran Ukrainan tilanteen johdosta lisäämällä lakiin 19.1.2023–4.3.2025 voimassa oleva väliaikainen 110 a § lailla 1364/2022 ( HE 252/2022 vp ).

Ulkomaalaislain 109 §:ssä säädetään, että tilapäistä suojelua voidaan antaa kansainvälisen suojelun tarpeessa olevalle ulkomaalaiselle, jonka turvallinen paluu kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa ei ole mahdollinen sen vuoksi, että maasta tai sen lähialueilta on tapahtunut ihmisten joukkopako aseellisen selkkauksen tai muun väkivaltatilanteen taikka ympäristökatastrofin vuoksi. Tilapäisen suojelun antaminen edellyttää, että suojelun tarve voidaan arvioida lyhytaikaiseksi. Tilapäisen suojelun kesto on yhteensä enintään kolme vuotta. Kolmen vuoden enimmäisaika Ukrainan tilanteen vuoksi annettavan tilapäisen suojelun osalta tulee täyteen 4.3.2025, vaikka tilapäisen suojelun jatkumisesta vuodella on päätetty unionin tasolla Suomea velvoittavasti. Suojelun tarve ei ole enää myöskään arvioitavissa lyhytaikaiseksi.

Ulkomaalaislain 110 §:n 1 momentin mukaan tilapäisen suojelun tarpeessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään tilapäinen oleskelulupa enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Säännös koskee sekä ensimmäistä oleskelulupaa että jatkolupaa. Säännös ei mahdollista sitä, että tilapäistä suojelua voitaisiin Suomea velvoittavan unionin lainsäädännön nojalla myöntää vuotta pidemmäksi ajaksi, vaikka neuvoston tekemien tilapäisen suojelun jatkamista koskevien täytäntöönpanopäätösten tarkoituksenmukainen täytäntöönpano on tätä edellyttänyt. Hallituksen esityksessä HE 28/2003 vp ei esitetä erillisiä perusteita luvan enintään vuoden pituudelle, eikä sellaisia esitetty myöskään lakia 130/2002 koskeneessa hallituksen esityksessä HE 23/2001 vp . Perusteluista ei siten ole ollut löydettävissä estettä säätää vuotta pidemmästä voimassaoloajasta. Kuten 110 §:n perusteluissa todetaan, kaikkien myönnettyjen lupien on kuitenkin päätyttävä samaan aikaan riippumatta siitä, milloin ne on myönnetty. Näin myönnetyt luvat ovat käytännössä eri pituisia riippuen siitä, milloin tilapäisen suojelun hakemus on tehty ja oleskelulupa myönnetty. Ulkomaalaislaki ei myöskään sisällä erillistä sääntelyä tilapäistä suojelua koskevan jatkoluvan hakemisesta tai myöntämisestä. Näin ollen muilta osin jatkoluvan myöntämiseen sovelletaan lähtökohtaisesti samoja säännöksiä kuin mihin tahansa lain nojalla haettavaan ja myönnettävään jatkolupaan.

Edellä mainitun johdosta ulkomaalaislakiin lisättiin tammikuussa 2023 väliaikainen 110 a §, joka sisältää 110 §:stä poiketen sääntelyä tilapäisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan voimassaolosta ja sen jatkumisesta sekä oleskelulupakortista Ukrainan tilanteen johdosta. Tavoitteena oli, että tilapäistä suojelua Suomessa saavan henkilön oleskelulupa ja luvan osoitukseksi annettava oleskelulupakortti olisivat kummatkin voimassa koko tilapäisen suojelun ajan ja että jo myönnettyjen oleskelulupien voimassaolon jatkumisen ja jo annettujen oleskelulupakorttien uusimisen tulisi tapahtua mahdollisimman joustavassa ja sujuvassa menettelyssä sekä viranomaisten että tilapäistä suojelua saavien itsensä näkökulmasta. Pykälän 1 momentissa säädetään, että poiketen siitä, mitä 110 §:n 1 momentissa säädetään, tilapäisen suojelun tarpeessa olevalle ulkomaalaiselle myönnetään tilapäinen oleskelulupa, joka on voimassa siihen asti, kuin kulloinkin sovellettava Ukrainasta siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteen toteamisesta ja sen seurauksena tilapäisen suojelun antamisesta annettu neuvoston täytäntöönpanopäätös on voimassa. Pykälän 2 momentissa säädetään, että 110 §:n perusteella jo myönnetty tilapäinen oleskelulupa on voimassa niin kauan, kuin kulloinkin sovellettava 1 momentissa mainittu neuvoston täytäntöönpanopäätös on voimassa.

Väliaikaista 110 a §:ää perusteltiin näin: Lain 60 §:n mukaan jatkolupaa haetaan Suomessa. Hakemus jätetään Suomessa Maahanmuuttovirastolle. Myös 110 §:n perustelujen mukaan jatkolupaa tulisi hakea erikseen. Ulkomaalaislaki edellyttää siten kaikkien Suomessa tilapäistä suojelua saavien henkilöiden tekevän jatkolupahakemuksen Maahanmuuttovirastolle ennen jokaisen oleskeluluvan samanaikaista umpeutumista. Kymmenien tuhansien jatkolupahakemuksen käsittely, uusien oleskelulupakorttien tilaaminen ja päätösten tiedoksianto olisi Maahanmuuttovirastolle valtava hallinnollinen ponnistus. Käytännössä Maahanmuuttovirasto ei myöskään tekisi varsinaista lupaharkintaa, koska tilapäinen suojelu jatkuu suoraan neuvoston täytäntöönpanopäätöksen nojalla ja henkilöiden, joille on myönnetty oleskelulupa lain 110 §:n nojalla, on jo katsottu kuuluvan tilapäisen suojelun piiriin. Suojelua saavien oikeudet puolestaan perustuvat suoraan Euroopan unionin lainsäädäntöön, jolloin luvan mahdollinen päättyminen ei niihin vaikuttaisi. Henkilö olisi tällöinkin oikeutettu esimerkiksi vastaanottopalveluihin. Erilliselle, voimassa olevan lain edellyttämälle lupamenettelylle ei siten ole lupaharkintaan tai hakijoiden oikeuksiin liittyviä tarpeita. ( HE 252/2022 vp ). Tavanomainen jatkolupamenettely on siten korvattu oleskelulupien ja oleskelulupakorttien voimassaolon jatkumisella suoraan lain nojalla.

Pykälän nojalla myönnetyt ja jatketut oleskeluluvat ovat tällä hetkellä voimassa ulkomaalaisasioiden asiainkäsittelyjärjestelmään (jäljempänä UMA-järjestelmä ) ja oleskelulupakortteihin merkitysti 4.3.2025 asti. Koska neuvosto on tehnyt asiaa koskevan päätöksen 4.3.2026 asti, niin oleskelulupien ja niiden osoitukseksi annettavien oleskelulupakorttien voimassaoloa tullaan jatkamaan 110 a §:n nojalla 4.3.2026 asti. Tarvittavat tietojärjestelmäajot UMA-järjestelmään tullaan tekemään alkuvuodesta 2025 hyvissä ajoin ennen 4.3.

Väliaikaisen 110 a §:n voimassaolo päättyy 4.3.2025, johon asti sen 1 momentin perusteella on mahdollista myöntää uusia tilapäisen suojelun perusteella annettavia oleskelulupia sekä jonka perusteella ennen kyseistä ajankohtaa myönnettyjen oleskelulupien voimassaolo jatkuu 4.3.2026 asti. Pykälän voimassaolon päättymisen johdosta olisi kuitenkin selkeyden näkökulmasta perusteltua säätämällä varmistaa oleskelulupien pysyminen voimassa.

Tarve poiketa jatkoluvan myöntämistä koskevasta tavanomaisesta menettelystä on edelleen olemassa paitsi Ukrainan tilanteen jatkuessa niin myös muissa tilapäisen suojelun tilanteissa tulevaisuudessa vastaavasti ja samoin perusteluin. Uusittavien oleskelulupien määrä ja lupien umpeutumisen samanaikaisuus sekä toisaalta tilapäisen suojelun poikkeuksellinen luonne huomioiden ulkomaalaislain mukainen tavanomainen jatkolupamenettely hakemuksineen ja harkintoineen ei ole tarkoituksenmukainen menettely jatkossakaan.

Lain 33 a §:n mukaan oleskeluluvan osoitukseksi annetaan oleskelulupakortti. Oleskelulupakortin muodosta ja ominaisuuksista, turvatekijöistä, tekniseen osaan tallennettavista biometrisistä tunnisteista sekä niiden ottamisesta, rajoituksista ja käyttötarkoituksesta sekä haltijan oikeudesta tarkistaa tekniseen osaan hänestä tallennetut tiedot säädetään kolmansien maiden kansalaisten oleskeluluvan yhtenäisestä kaavasta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1030/2002 (EU:n oleskelulupa-asetus). Pykälän 2 momentin mukaan oleskelulupakortti annetaan oleskeluluvan voimassaoloajaksi. Oleskelulupakortti voidaan erityisestä syystä antaa tätä lyhyemmäksi ajaksi. Oleskelulupakortti on voimassa kuitenkin enintään viisi vuotta. Lain 60 f §:ssä säädetään oleskelulupakortin voimassaolon päättymisestä.

Väliaikainen 110 a § sisältää poikkeussäännöksen myös tilapäisen oleskeluluvan osoitukseksi annettavasta oleskelulupakortista. Pykälän 2 momentin mukaan oleskeluluvan osoitukseksi annettu oleskelulupakortti on voimassa sen ajan, kuin oleskelulupa on voimassa riippumatta korttiin merkitystä kortin voimassaolopäivästä. Vaikka oleskelulupakortin vanhentuneet voimassaolotiedot eivät vaikuta oleskeluluvan voimassaoloon eikä henkilön oikeuksiin, eikä hänen tästä syystä olisi välttämätöntä hakea uutta oleskelulupakorttia, hänellä on kuitenkin oltava mahdollisuus sellainen saada. Näin ollen voimassa olevan oleskeluluvan osoitukseksi annetaan hakemuksesta uusi 33 a §:n mukainen oleskelulupakortti. Oleskelulupakorttia haetaan Maahanmuuttovirastolta. Uusia oleskelulupakortteja on haettu vuosina 2023 ja 2024 yhteensä lähes 70 000 kappaletta, kun tilapäisen suojelun oleskelulupien voimassaoloa on tänä aikana jatkettu kaksi kertaa. Uusi oleskelulupakortti on hakijalle maksuton. Vaikka uusia oleskelulupakortteja on haettu runsaasti, olisi perusteltua, että jatkossakin oleskelulupakorttien voimassaolo olisi sidottu oleskelulupien voimassaoloaikaan niin, että velvoitetta uuden oleskelulupakortin hankkimiseen ei kuitenkaan olisi. Oleskelulupakorttien uusimisen tulisi jatkossakin tapahtua mahdollisimman joustavassa ja sujuvassa menettelyssä sekä viranomaisten että tilapäistä suojelua saavien itsensä näkökulmasta. Sisäministeriön vuotta 2024 koskeva asetus Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta (1205/2023) (jatkossa maksuasetus) korvaavan vuoden 2025 maksuasetuksen valmistelun yhteydessä arvioidaan oleskelulupakorttien maksullisuus.

Lain 112 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ulkomaalaiselle, joka saa tilapäistä suojelua 109 §:n nojalla, myönnetään tilapäinen oleskelulupa. Lain 113 §:n 2 momentin mukaan ulkomaalaiselle, jolle on myönnetty oleskelulupa 112 §:n nojalla, myönnetään kolmen vuoden yhtäjaksoisen maassa oleskelun jälkeen jatkuva oleskelulupa, jos perusteet luvan myöntämiselle ovat edelleen olemassa. Koska tilapäistä suojelua on 4.3.2025 mennessä annettu kolme vuotta, voimassa olevan lain mukaan oleskelulupa tulisi tämän jälkeen myöntää jatkuvana. Tilapäisen suojelun tilapäinen luonne huomioiden ei kuitenkaan ole perusteltua, että oleskelulupa muuttuisi luonteeltaan jatkuvaksi. Hallituksen esityksenkin mukaan tilapäisen suojelun perusteella myönnettävä oleskelulupa olisi nimensäkin mukaisesti tilapäinen ( HE 28/2003 ). Tilapäistä suojelua koskevia ulkomaalaislain säännöksiä valmisteltaessa direktiiviä on tulkittu niin, että tilapäisen suojelun enimmäiskesto on kolme vuotta. Näin ollen tilapäisen suojelun perusteella myönnetyn oleskeluluvan lajin muuttuminen kolmen vuoden jälkeen ei ole ollut lainsäätäjän tahto vaan se olisi tilapäisen suojelun enimmäisaikaa koskevan tulkintamuutoksen seuraus. Lisäksi on hyvin keskeistä huomata, että koska voimassa olevan 110 a §:n mukaisesti oleskeluluvan voimassaoloa nimenomaan jatketaan - ei myönnetä uuttaa oleskelulupaa eli jatkolupaa - luvan lajin muuttuminen kesken oleskeluluvan voimassaolon ei ole tarkoituksenmukaista eikä käytännössä edes mahdollistakaan.

Lain 112 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan tilapäinen oleskelulupa myönnettäisiin myös ulkomaalaiselle, jonka luvan myöntämisen perusteena on lain 89 §. Lain 89 §:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle, jolle ei myönnetä turvapaikkaa tai oleskelulupaa toissijaisen suojelun perusteella sen vuoksi, että hän on tehnyt tai on perusteltua aihetta epäillä hänen tehneen 87 §:n 2 momentissa tai 88 §:n 2 momentissa tarkoitetun teon, myönnetään tilapäinen oleskelulupa enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Lain 113 §:n 2 momentin perusteella myös näissä tilanteissa kolmen vuoden jälkeen myönnetään jatkuva oleskelulupa. Ei ole perusteltua, että lupa näissäkään tilanteissa muuttuu jatkuvaksi. Oleskelulupia 89 §:n nojalla on myönnetty vuositasolla melko vähän, keskimäärin noin 5–20 tapauksessa, vuosina 2021–2034 yhteensä 34. Kyseisellä aikavälillä 89 §:n nojalla ei myönnetty yhtäkään oleskelulupaa jatkuvana.

Koska pysyvän oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä on lain 56 §:ssä säädetysti jatkuva oleskelu, tilapäisen suojelun tai oleskeluluvan myöntäminen poissulkemislausekkeita sovellettaessa tilanteissa ei olisi enää mahdollista saada pysyvää oleskelulupaa. Tämän johdosta 35 §:n 3 momentista olisi poistettava viittaukset sekä 89 että 110 §:ään.

4.2.1Taloudelliset vaikutukset

Oleskelulupien voimassaolon jatkamista koskevasta menettelystä ja oleskelulupakorttien uusimisesta aiheutuvat taloudelliset vaikutukset kohdistuisivat pääasiassa Maahanmuuttovirastoon.

Suomessa tilapäistä suojelua koskevia hakemuksia on esityksen antamishetkeen mennessä jätetty noin 77 000. Tilapäiseen suojeluun perustuvalla tilapäisellä oleskeluluvalla Suomessa oleskelee noin 46 000 ulkomaalaista. Loppujen arvioidaan palanneen takaisin Ukrainaan tai siirtyneen muualle unionin alueelle.

Tilapäisen suojelun tilanteissa ulkomaalaislaissa säädetty tavanomainen jatkolupamenettely, joka perustuu hakijan itsensä vireille laittamaan hakemukseen sekä hallintomenettelyssä tehtävään Maahanmuuttoviraston yksittäistä hakemusta koskevaan päätökseen aiheuttaisi merkittäviä kustannuksia. Maksuasetuksen 4 §:n 2 kohdan mukaan uusi määräaikaista oleskelulupaa tilapäisen suojelun perusteella koskeva hakemus on maksuton. Vaikka noin 46 000 tilapäistä suojelua saavan henkilön oleskeluluvan voimassaolon jatkumisesta suoraan lain nojalla seuraava tarve päivittää tiedot UMA-järjestelmään ja oleskelulupakorttien uusimisesta hakemuksesta syntyy joka tapauksessa kustannuksia, nyt ehdotetulla tavalla vältettäisiin ne kustannukset, jotka aiheutuisivat Maahanmuuttovirastolle tilapäistä suojelua saavien tavanmukaisten jatkolupahakemusten käsittelystä ja sen yhteydessä oleskeluluvan osoitukseksi annettavien oleskelulupakorttien uusimisesta kaikissa tilanteissa. Ehdotus on siten kokonaistaloudellisesti kustannustehokkain tapa jatkaa tilapäistä suojelua saavien oleskelulupien voimassaoloa direktiivin edellyttämällä tavalla tilanteessa, jossa tilapäisen suojelun soveltamisalaan kuuluvan henkilön osalta ei sisälly kansallista harkintavaltaa luvan myöntämisen suhteen.

Vuoden 2025 maksuasetuksessa on mahdollista säätää tilapäisen suojelun nojalla annettavan oleskeluluvan osoitukseksi annettavan oleskelulupakortin maksullisuudesta jatkossa.

Jatkettaessa oleskelulupia ehdotetulla tavalla ilman erillistä hakemusmenettelyä, voi syntyä tilanteita, joissa Kansaneläkelaitos maksaa perusteetta asumisperusteisia etuuksia, jos Kansaneläkelaitos ei saa tietoa tilapäistä suojelua saaneen paluusta Ukrainaan tai siirtymisestä toiseen unionin jäsenvaltioon, koska henkilö ei ilmoita muuttoaan Digi- ja väestötietovirastolle eikä tieto siten saavuta Kansaneläkelaitosta. Tietoja poismuutosta saadaan myös vastaanottokeskuksilta ja muilta viranomaisilta. Kansaneläkelaitos on viimeisen vuoden aikana lakkauttanut etuuksia ulkomaille muuton vuoksi yhteensä 728:ltä tilapäistä suojelua saavalta. Todennäköisesti kaikki tilapäistä suojelua saavien ulkomailla oleskelut ja ulkomaille muutot eivät tule Kansaneläkelaitoksen tietoon, mikä johtaa etuuksien maksuun perusteetta. Tällä voidaan arvioida olevan julkisen talouden menoihin negatiivinen vaikutus.

Tiettyjen kolmansien maiden kansalaisten oleskelulupien päättymisestä voi aiheutua jonkin verran taloudellisia vaikutuksia Maahanmuuttovirastolle, jos henkilöt hakevat kansainvälistä suojelua ja jatkavat siten myös vastaanottopalveluiden piirissä, tai poliisille, jos se joutuu poistamaan henkilön maasta oleskeluoikeuden päätyttyä. Varsinkin näissä asioissa mahdolliset valitukset hallintotuomioistuimiin saattavat hieman kasvaa. Kyseisen ryhmän osalta Kansaneläkelaitos saa tiedon oleskeluoikeuden päättymisestä eikä asumisperusteisia etuuksia tältä osin tule maksettavaksi.

4.2.2Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Esityksen vaikutukset kohdentuvat viranomaisista pääsääntöisesti Maahanmuuttoviraston toimintaan. Tilapäisen suojelun perusteella jo myönnettyjen oleskelulupien voimassaolon jatkuminen ja jo annettujen oleskelulupakorttien uusiminen mahdollisimman joustavassa ja sujuvassa menettelyssä on perusteltua viranomaisen näkökulmasta. Väliaikainen 110 a § on varmistanut menettelyn sujuvuuden ja tehokkuuden ja nyt ehdotettava vastaava mutta luonteeltaan pysyvä muutos ulkomaalaislakiin varmistaisi tämän nykytilaa vastaavasti jatkossa.

Ehdotettu menettelytapa oleskeluluvan jatkamisen ja oleskelulupakortin uusimisen suhteen ei edellytä muutoksia voimassa olevaan menettelyyn tilapäistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyssä. Oleskelulupien ja oleskelulupakorttien jatkettu voimassaolo kirjattaisiin nykytilaa vastaavasti UMA-järjestelmään tehtävillä ”ajoilla”. Tilapäistä suojelua saavalle henkilölle ilmoitetaan oleskeluluvan voimassaolon jatkumisesta.

Kun oleskelulupakortteja ei uusittaisi viranomaisen aloitteesta oleskeluluvan jatkumisen kirjaamisen yhteydessä UMA-järjestelmään, uuden oleskelulupakortin saisi hakemuksesta, kuten nytkin. Ei olisi perusteltua lähettää uutta korttia kaikille tilapäistä suojelua saaville ilman henkilön omaa hakemusta, koska osa tilapäistä suojelua saavista henkilöistä on poistunut maasta joko kotimaahansa tai muualle unionin alueelle. Kaikki tilapäisen suojelun saajat, erityisesti esimerkiksi lapset, eivät uutta korttia myöskään tarvitse. Kortin uusimisesta aiheutuvat kustannukset huomioiden tämä on painava peruste nyt valitulle menettelytavalle. Kortin uusiminen hakemuksesta tapahtuisi joko sähköisesti Enter Finlandin kautta tai asioimalla Maahanmuuttoviraston palvelupisteellä. Mikäli tilapäistä suojelua saava ei hae uutta oleskelulupakorttia, on hänen oleskelulupakorttiinsa merkitty voimassaolopäivä vanhentunut. Poliisilla ja Rajavartiolaitoksella on ulkomaalaislain mukaista ulkomaalaisvalvontaa suorittaessaan kuitenkin mahdollisuus tarkistaa henkilön oleskeluluvan ja oleskelulupakortin voimassaolo suoraan UMA-järjestelmästä. Näin tekevät myös muut viranomaiset, jotka tarvitsevat tietoa henkilön maassa oleskelun perusteesta ja kestosta kuten esimerkiksi Verohallinto ja Kansaneläkelaitos. Maahanmuuttoviraston tehokkaalla tiedottamisella asianomaiset viranomaiset ja yksityisen sektorin toimijat saavat ajantasaista tietoa tilapäisen suojelun jatkumisesta ja oleskelulupakorttien voimassaolosta ja oleskelulupien jatkumisesta. Nyt ehdotetun menettelyn hyödyt perustuvat pitkälti siihen, että asiasta tiedotetaan riittävän kattavasti ja oikea aikaisesti.

Muutos, että tilapäistä suojelua saaneet oleskelisivat jatkossa aina tilapäisellä luvalla Suomessa, ei arvioida vaikuttavan viranomaistoimintaan. Siirtyminen jatkuvalle oleskeluluvalle mahdollistaisi Maahanmuuttovirastolle pidempien oleskelulupien myöntämisen, mutta käytännössä Suomi on sidottu unionitasolla tehtäviin ratkaisuihin tilapäisen suojelun kulloisestakin voimassaoloajasta. Tilapäisen suojelun luonne huomioiden ei ole todennäköistä, että suojelua annettaisiin kerralla kovin pitkäksi ajaksi.

Niiden, joiden tilapäinen suojelu päättyisi, tulisi hakea oleskelulupaa muulla perusteella tai poistua maasta. Kyse on alle 200 ulkomaalaisen ryhmästä, joiden oleskelulupahakemusten käsittelyn, kansainvälisen suojelun hakemusten tai mahdollisten maasta poistamisten arvioidaan maltillisesti lisäävän Maahanmuuttoviraston ja poliisin työmäärää. Tilanteisiin liittyvien mahdollisten valitusten voidaan arvioida maltillisesti nostavan valitusasioiden määrää hallintotuomioistuimissa. Kyse on kuitenkin rajatusta alle 200 henkilön ryhmästä, joten valitusasioiden määrän mahdollinen kasvu jäänee pieneksi.

4.2.3Yhteiskunnalliset vaikutukset

Suomi on sitoutunut muiden unionin jäsenvaltioiden tavoin antamaan neuvoston täytäntöönpanopäätöksessä määritetylle ryhmälle tilapäistä suojelua ja sen osoitukseksi oleskeluluvan. Neuvoston täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2024/1836 mukaisesti tilapäistä suojelua on annettava 4.3.2026 saakka. Esityksen antamishetkellä Suomessa oleskelee arviolta 46 000 tilapäistä suojelua saavaa henkilöä. Ehdotettujen muutosten seurauksena neuvoston täytäntöönpanopäätöksessä mainitut ryhmät voivat jatkaa oleskeluaan Suomessa sujuvasti ja ilman mahdollisia katkoja oleskeluluvan voimassaolossa. Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että oikeustila ei muodostu epäselväksi, koska tilapäiseen suojeluun neuvoston täytäntöönpanopäätöksen perusteella oikeutetun henkilön oikeudet perustuvat suoraan Euroopan unionin lainsäädäntöön eikä kansallisen oleskeluluvan mahdollinen päättyminen hakemuksen tekemättä jättämisen seurauksena lähtökohtaisesti vaikuttaisi niihin. Henkilö olisi tällöinkin oikeutettu esimerkiksi vastaanottopalveluihin. Yhteiskunnan kannalta voidaan myös arvioida olevan tarkoituksenmukaista, että Maahanmuuttoviraston ei tarvitse suunnata huomattavaa määrää voimavaroja tilapäistä suojelua saavien oleskelulupien uusimiseksi tavanomaisessa jatkolupamenettelyssä tilanteessa, jossa oikeus suojeluun ja velvollisuus antaa oleskelulupa perustuu suoraan Suomea velvoittavaan unionin lainsäädäntöön, eikä erillistä lupaharkintaa luvan jatkamisen osalta tehdä.

Valtioneuvoston päätöksessä 149/2022 kohdassa 3 tarkoitettu väestöryhmä, joka käsittää alle 200 ulkomaalaista, ei jatkossa saisi enää tilapäistä suojelua. Koska kyse on tiettyjen kolmansien maiden kansalaisista, jotka eivät ole ukrainalaisten perheenjäseniä tai jotka ovat oleskelleet Ukrainassa muun kuin kansainvälisen suojelun tai pysyvän oleskeluluvan perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla eli esimerkiksi opiskelun tai työnteon perusteella, ei yhteiskunnan näkökulmasta ole perusteltua tarjota heille suojelua, koska olemassa olevien tietojen perusteella tarvetta suojelulle ei ole. Henkilöillä on sodan alkupisteestä poiketen ollut jo pitkään mahdollisuus tehdä oleskeluoikeuteensa ja kotimaahan paluuseen liittyviä järjestelyjä, mukaan lukien mahdollisuus hakea unionin alueella oleskelulupaa. Jos henkilö katsoo, ettei hän voi palata kotimaahansa, hänen on mahdollista jättää kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ja saada suojelun tarpeensa tutkittua turvapaikkamenettelyssä. Lähtökohtana näiden henkilöiden osalta on paluu kotimaahan, jos tavanomaiset edellytykset oleskella unionin alueella eivät täyty. Ratkaisu tilapäisen suojelun antamisesta on lisäksi perustunut kansalliseen harkintaan eikä neuvoston velvoittavaan päätökseen. Näillä henkilöillä ei ole perusteita olettaa voivansa saada tilapäistä suojelua ja jäädä unionin alueelle sen turvin. On keskeistä, että Suomi ei omalla lupakäytännöllään houkuttele kolmansien maiden kansalaisia turvautumaan luvattomaan edelleen liikkumiseen unionin alueella. Kyseisen väestöryhmän oleskelulupien voimassaolo päättyisi 31.3.2025. Yhteiskunnan näkökulmasta on erityisen tärkeää tiedottaa mahdollisimman kattavasti, kohdennetusti ja oikea aikaisesti mitkä ryhmät ovat jatkossa tilapäisen suojelun piirissä.

Vastaanottolain 14 §:n mukaan tilapäistä suojelua saavalle, jolle on myönnetty jatkuva oleskelulupa tai jolla on kotikunta Suomessa, voidaan myöntää vastaanottopalveluita kohtuullinen aika. Jos tilapäistä suojelua saava ei voi saada tilapäisen suojelun perusteella jatkuvaa oleskelulupaa eikä hän hae oleskelulupaa muulla perusteella eikä kuntapaikkaa, vastaanottopalveluiden osalta tämä tarkoittaa sitä, että nykyisen lainsäädännön mukaisesti tilapäistä suojelua saavat voivat olla koko tilapäisen suojelun keston ajan vastaanottopalveluiden asiakkaana. Tilapäistä suojelua saavien siirtymistä kuntiin pyritään kuitenkin aktiivisesti ja tehokkaasti edistämään muilla sekä käytännön että lainsäädännöllisillä toimenpiteillä.

4.2.4Vaikutukset tilapäistä suojelua Suomessa saaviin henkilöihin

Suomi on velvoitettu antamaan tilapäistä suojelua neuvoston täytäntöönpanopäätöksen mukaisesti. Neuvoston täytäntöönpanopäätöksessä mainituilla väestöryhmillä on oikeus tilapäiseen suojeluun. Tilapäinen suojelu jatkuisi ehdotuksessa esitetyin tavoin ilman suojelua saavan henkilön omaa toimintaa. Suojelu päättyisi edelleen kaikilta henkilöiltä samaan aikaan. Kuten nykyisin, joissain tilanteissa luvat olisivat eri mittaisia riippuen sitä, milloin sitä on haettu ja lupa myönnetty. Laajakaan tiedottaminen tarpeesta hakea jatkolupaa ei takaisi sitä, että kaikki Suomesta tilapäistä suojelua saavat olisivat näin tehneet. Nyt ehdotetun nojalla henkilön oma toiminta tai toimimattomuus ei vaikuttaisi oleskeluluvan, joihin he ovat oikeutettuja ja jotka Suomi on sitoutunut heille myöntämään, voimassaoloon. Menettely varmistaisi tilapäisen suojelun oleskelulupien jatkumisen katkoitta, jolla on vaikutusta esimerkiksi kotikuntalain (201/1994) mukaisen kotikunnan saamisen edellytyksen täyttymisen näkökulmasta. Laki hälventäisi tilapäistä suojelua saavien huolta luvan pituudesta ja siitä, miten heidän tulee toimia oleskeluluvan jatkumiseksi. Näin myös vältettäisiin se, että nyt tilapäistä suojelua saavat hakisivat tilanteestaan epätietoisina varmuuden vuoksi kansainvälistä suojelua.

Uutta oleskelulupakorttia päivitetyin voimassaolotiedon voisi hakea sen jälkeen, kun oleskeluluvan jatkamista koskeva merkintä on kirjattu UMA-järjestelmään. Mahdollisuudesta hakea uutta oleskelulupakorttia tulisi tiedottaa tilapäistä suojelua saavia. Uusi oleskelulupakortti ei olisi välttämätön mutta mikäli henkilö tarvitsisi uuden kortin, hänen olisi mahdollista saada se hakemuksesta. Uusi oleskelulupakortti ajantasaisilla voimassaolotiedoilla voi olla tarpeen esimerkiksi matkustettaessa, erityisesti jos henkilöllä ei ole biometrista passia tai jos henkilö ei enää ole tunnistettavissa kortissa olevasta valokuvasta. Myös joissain arkielämän tilanteissa oleskelulupakortti päivitetyillä voimassaolotiedoilla saattaa olla tarpeen. Poliisilla ja Rajavartiolaitoksella on ulkomaalaislain mukaista ulkomaalaisvalvontaa suorittaessaan mahdollisuus tarvittaessa tarkistaa henkilön oleskeluluvan ja oleskelulupakortin voimassaolo myös UMA-järjestelmästä, joten uutta korttia ei tarvitse hankkia Suomessa oleskelun laillisuuden osoittamista varten. Myös muilla viranomaisilla kuten Kansaneläkelaitoksella ja Verohallinnolla on laajat tiedonsaantioikeudet UMA-järjestelmään, josta oleskeluluvan voimassaolotiedot pääsääntöisesti suoraan tarkistetaan.

Tilapäiseen suojeluun perustuvan oleskeluluvan jatkuminen tilapäisenä oleskelulupana vaikuttaisi siten, että henkilö ei saisi kolmen vuoden maassa oleskelun jälkeen jatkuvaa oleskelulupaa. Niissä tilanteissa, joissa ulkomaalaisen Suomessa oleskelu perustuisi tilapäiseen suojeluun, hän oleskelisi Suomessa aina tilapäisellä oleskeluluvalla. Tämän johdosta tilapäistä suojelua saavan ei olisi lainkaan mahdollista saada pysyvää oleskelulupaa tilapäisen suojelun perusteella, koska pysyvän oleskeluluvan edellytyksenä on oleskelu jatkuvalla oleskeluluvalla. Jos henkilö haluaa oleskella Suomessa pysyväisluontoisemmin, niin hänen tulisi hakea oleskelulupaa muulla kuin tilapäisen suojelun perusteella eli esimerkiksi työnteon tai opiskelun perusteella.

Muilta osin tilapäisellä oleskeluluvalla jatkamisen vaikutukset suhteessa jatkuvalla oleskeluluvalla oleskeluun olisivat pieniä. Muutoksella ei olisi suoria vaikutuksia oleskeluluvan kestoon, koska tilapäisen suojelun oleskeluluvan voimassaolo olisi sidottu valtioneuvoston päätökseen, joka lienee pääsääntöisesti sidottu neuvoston täytäntöönpanopäätöksessään päättämään tilapäisen suojelun kestoon. Oleskelulupa tulisi myöntää valtioneuvoston päätöksen mukaiseksi ajaksi. Oleskeluluvan jatkuminen tilapäisenä ei vaikuttaisi suojelua saavan työnteko-oikeuteen, koska tilapäistä suojelua saavan työnteko-oikeudesta säädetään erikseen.

Kotikunnan määräytymisessä on ero sen suhteen, onko henkilön oleskelulupa luonteeltaan tilapäinen vai jatkuva. Tilapäisellä oleskeluluvalla oleskelevien kotikunnan määräämisessä toteutetaan aina tapauskohtaista harkintaa kotikuntalain mukaisesti. Tilapäistä suojelua Suomessa saavien henkilöiden kohdalla asiantilan muutoksella ei kuitenkaan ole kovin suurta käytännön merkitystä, koska oleskelu on ilman lainmuutostakin joka tapauksessa tilapäistä ensimmäiset kolme vuotta. Käytännössä kotikuntaa hakeneiden tilapäistä suojelua saaneiden henkilöiden kotikunnan määräämisessä ei ole ilmennyt haasteita siten, että suojelua saaneille ja kotikuntaa hakeneille ei olisi määrätty kotikuntaa oleskeluluvan lajin vuoksi. Kun henkilö siirtyy asumaan kuntaan, hänen etuuksiaan ja palveluitaan järjestävänä tahona toimii hyvinvointialue ja Kansaneläkelaitos.

Asumisperusteisten sosiaaliturvaetuuksien osalta ei ole merkitystä sillä, onko henkilön oleskelulupa luonteeltaan tilapäinen vai jatkuva. Oikeus asumisperusteisiin sosiaaliturvaetuuksiin syntyy tilapäisen suojelun perusteella Suomessa oleskelevalle, kun etuutta hakevan henkilön katsotaan asuvan Suomessa vakinaisesti. Asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa annetussa laissa (16/2019) edellytetään oleskelun laillisuutta. Olennaisinta on voimassa oleva oleskeluoikeus. Lain mukaan Suomeen tulevan henkilön Suomeen muuton ja maassa asumisen vakinaisuus ratkaistaan kokonaisharkinnalla henkilön hakiessa jotain etuutta. Tilapäistä suojelua saavan henkilön kohdalla otetaan huomioon kotikuntalain 4 §:ssä todetut seikat. Oleskeluluvan lajilla on tässä kontekstissa yksilöiden oikeuksiin vain vähäinen vaikutus. Lisäksi työntekijällä on oikeus tiettyihin sosiaaliturvaetuuksiin työskentelyn aloittamisesta lukien, vaikka hänen ei katsottaisi vielä asuvan Suomessa vakinaisesti. Työmarkkinatukeen ei kuitenkaan ole oikeutta henkilöllä, jolla on oikeus ansiotyöhön tilapäisen oleskeluluvan perusteella. Siltä osin, kun ehdotetulla muutoksella estetään mahdolliset katkokset oleskeluluvan voimassaolon ja uuden luvan hakemisen välissä, on muutoksilla myönteinen vaikutus yksilön sosiaaliturvaoikeuksien jatkuvuuden kannalta.

Toimeentulotuen osalta on merkitystä sillä, onko henkilön oleskelulupa luonteeltaan tilapäinen vai jatkuva. Laissa toimeentulotuesta (1412/1997) säädetään Suomessa oleskelevan toimeentulosta. Toimeentulotuki myönnetään Suomessa vakinaisesti oleskelevalle hakijalle tai perheelle. Oleskelun tosiasiallinen luonne on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla. Selvityksen tulee perustua kokonaisarvioon hakijan yksilöllisistä olosuhteista. Edellytykset saada toimeentulotukea eivät määräydy yksinomaan oleskeluluvan tai sen puuttumisen, oleskeluluvan tyypin tai oleskeluoikeuden rekisteröinnin perusteella, vaikka muun ohella näitä seikkoja voidaan ottaa huomioon, kun arvioidaan hakijan oleskelun tosiasiallista luonnetta. Mikäli hakijan tosiasiallista oleskelua Suomessa olisi pidettävä muuna kuin vakinaisena, olisi hakijalla, joka ei kykenisi hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, kuitenkin oikeus saada vähintään välttämätön toimeentulo ja huolenpito turvatuksi. Voidaan siis arvioida, että toimeentulolain näkökulmasta oleskelun vakituisuudella, jonka voidaan katsoa olevan osin sidoksissa oleskeluluvan lajiin, on merkitystä esimerkiksi myönnettäessä toimeentulotukea tai harkinnanvaraista toimeentulotukea. Jatkuvalla oleskeluluvalla oleskelevilla on oikeus toimeentulotukeen, kun taas tilapäisellä oleskeluluvalla oleskelevien kohdalla toteutetaan tapauskohtaista harkintaa. Oleskelun tosiasiallinen luonne selvitetään yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla.

Yksilön näkökulmasta tarkasteltavaksi tulevat myös monet arkielämään liittyvät palvelut ja etuudet, mikäli oleskelu perustuisi jatkossa aina tilapäiselle oleskeluluvalle. Lähtökohtaisesti voidaan kuitenkin arvioida, että oleskeluluvan lajia olennaisempaa on voimassa oleva oleskeluoikeus ja henkilöllisyysasiakirja.

Tilapäisellä oleskeluluvalla jatkamisen johdosta tilapäistä suojelua saavalla ei olisi mahdollisuutta saada pysyvää oleskelulupaa. Yksilöiden kannalta olennaisimmat vaikutukset liittyvät kotikunnan määräämiseen. Pysyvällä oleskeluluvalla Suomessa oleskelevalla on oikeus kotikuntaan, kun taas tilapäisellä oleskeluluvalla oleskelevan kotikunnan määräämisessä toteutetaan tapauskohtaista harkintaa. Myös toimeentulotuen osalta on merkitystä sillä, oleskeleeko henkilö tilapäisellä vai pysyvällä oleskeluluvalla. Pysyvällä oleskeluluvalla oleskelevalla on oikeus toimeentulotukeen, kun taas tilapäisellä oleskeluluvalla oleskelevan kohdalla toteutetaan tapauskohtaista harkintaa. Joka tapauksessa toimeentulotuen hakijalla, joka ei kykenisi hankkimaan ihmisarvioisen elämän edellyttämää turvaa, olisi kuitenkin oikeus saada vähintään välttämätön toimeentulo ja huolenpito turvatuksi. Asumisperusteisen sosiaaliturvan näkökulmasta ei ole eroa sillä oleskeleeko henkilö Suomessa tilapäisellä vai pysyvällä oleskeluluvalla. Asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa annetussa laissa edellytetään oleskelun laillisuutta. Olennaisinta on siis voimassa oleva oleskeluoikeus. Jos henkilö myöhemmin saisi luonteeltaan jatkuvan oleskeluluvan jollakin muulla perusteella, voisi hän saada pysyvän oleskeluluvan sen edellytysten täyttyessä.

Tilapäiselle oleskeluluvalla jatkamisen johdosta tilapäistä suojelua saavalla ei olisi mahdollisuutta saada kansalaisuutta, joka edellyttää oleskelua jatkuvalla oleskeluluvalla. Jos henkilö myöhemmin saisi kansalaisuuden mahdollistavan jatkuvan oleskeluluvan muulla kuin tilapäisen suojelun perusteella, kansalaisuuden asumisaikaedellytyksen täyttymiseen lasketaan vain puolet tilapäisellä oleskeluluvalla tapahtuneesta oleskelusta.

4.2.5Vaikutukset tiettyjen kolmansien maiden kansalaisiin, joiden oleskelulupien voimassaolo päättyy

Valtioneuvoston päätöksessä 936/2023 määrittämän väestöryhmän tiettyjen kolmansien maiden kansalaisia, joiden osalta tilapäinen suojelu päättyisi lain voimaantulon 4.3.2025 jälkeen 31.3.2025. Kyse on alle 200 ulkomaalaisen ryhmästä, jotka olivat oleskelleet Ukrainassa esimerkiksi työhön tai opiskeluun perustuvalla tilapäisellä oleskeluluvalla. Kyse on yhteensä 189 henkilöstä, joiden osalta keskeisimmät lähtömaat ovat Nigeria (93), Intia (24) ja Bangladesh (14). Ryhmään kuuluu kaksi alaikäistä lasta. Lähtökohtana on henkilöiden paluu kotimaahan tai oleskelun laillistaminen hakemalla oleskelulupaa muulla perusteella, jos tavoitteena on jäädä unionin alueelle. Henkilö voi jättää kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jos paluu kotimaahan ei ole mahdollinen.

Epäselvyyksien ja väärinkäytösten välttämiseksi on riittävästi ja ajantasaisesti tiedotettava niitä henkilöitä, joiden osalta tilapäinen suojelu lakkaa, heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan. Tiedottamista on tehtävä jo hyvissä ajoin ennen tämän lain voimaantuloa. Maahanmuuttovirasto on loppuvuodesta 2024 lähettänyt tiedotuskirjeen kyseisille henkilöille heidän oleskelulupansa päättymiseen vireillä olevien lainsäädäntömuutosten seurauksena.

Mikäli ryhmään kuuluva henkilö jäisi oleskelemaan Suomeen ilman oleskeluoikeutta ja esittäisi vanhentuneen oleskelulupakorttinsa tavoitellakseen hyötyä tai harhauttaakseen, voitaisiin hänen katsoa syyllistyneen ulkomaalaisrikkomukseen ulkomaalaislain 185 §:ssä säädetyn mukaisesti.

4.2.6Vaikutukset lapsiin

Tilapäistä suojelua on sen käyttöönoton jälkeen hakenut Suomesta noin 77 000 henkilöä tämän esityksen antamiseen mennessä. Tähän ryhmään kuuluu myös perheitä ja lapsia. Tilapäisen suojelun ja oleskelulupakorttien voimassaolon jatkaminen ehdotetulla tavalla takaa sen, että tilapäisen suojelun jatkuminen on sujuvaa myös tilapäistä suojelua saavien alaikäisten lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta. Sujuvalla menettelyllä taataan jatkuvuutta lasten ja perheiden elämään ja oleskelulle Suomessa. Oleskelulupien jatkaminen ehdotetulla tavalla edistää lapsen oikeuksien ja lapsen edun toteutumista.

Siinä väestöryhmässä, jonka kohdalla tilapäisen suojelun ehdotetaan esityksessä päättyvän, on alaikäisiä lapsia yhteensä kaksi. Lasten ja heidän perheidensä kiinnittyminen suomalaiseen yhteiskuntaan on jo jatkunut enimmillään lähes kolmen vuoden ajan ja tilapäisen suojelun päättyminen mahdollisesti tarkoittaisi lähtöä Suomesta. Ryhmään kuuluvien ulkomaalaisten tulisi jatkossa hakea oleskelulupaa jollakin muulla perusteella tai poistua maasta. Lasten voidaan arvioida voivan palata kotimaahansa perheidensä kanssa. Mikäli olosuhteet ovat tältä osin muuttuneet eikä paluu kotimaahan ole mahdollista, on heidän mahdollista vireyttää kansainvälisen suojelun hakemus. Lasten olinpaikka määräytyy ensisijaisesti huoltajiensa kautta ja lapsen huoltajalla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta, kehityksestä, huolenpidosta ja turvasta. Mikäli edellytyksiä oleskeluluvalle ei tilapäisen suojelun päättymisen jälkeen olisi, tulisi asiassa harkittavaksi maasta poistaminen. Maasta poistamista koskevan harkinnan yhteydessä arvioitaisiin esimerkiksi ulkomaalaislain 6 §:n, 145 §:n ja 146 §:n mukaisesti muun muassa myös lapsen etua ja lapsen sekä perheen siteitä Suomeen. Lapsen etu ja oikeudet tulevat lain edellyttämällä tavalla huomioiduksi myös tältä osin.

4.2.7Vaikutukset poissuljentaperusteen (89 §) nojalla oleskeluluvan saaneisiin

Muutos koskien poissuljentaperusteisten oleskelulupien oleskeluluvan lajin osalta tarkoittaisi sitä, että kolmen vuoden tilapäiselle oleskeluluvalla tapahtuvan oleskelun jälkeen oleskelulupa jatkuisi jatkuvan sijaan tilapäisenä oleskelulupana. Kyse on vakaviin rikoksiin syyllistyneistä henkilöistä, joiden osalta lähtökohtana on paluu kotimaahan eikä kotouttaminen Suomalaiseen yhteiskuntaan. Palautuskiellon tai käytännön syiden johdosta palauttaminen ei kuitenkaan aina ole mahdollista.

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan yhteensä 34 ulkomaalaiselle myönnettiin tilapäinen oleskelulupa lain 89 §:n nojalla vuosien 2021–2024 aikana (vuoden 2024 osalta luvut on huomioitu ajalla 1.1.–7.11.2024). Kyseisellä aikavälillä ei kuitenkaan myönnetty yhtäkään jatkuvaa oleskelulupaa 89 §:n nojalla. Muutoksen käytännön vaikutus on siten hyvin pieni. Muutoksen kohteena oleva ryhmä ulkomaalaisia on myös melko rajattu. Ehdotetun muutoksen myötä oleskeluluvan edellytysten ja karkottamisen mahdollisuuden arviointi voisi kuitenkin tulla arvioitavaksi säännöllisemmin. Muutoksen ei kuitenkaan arvioida lisäävän Maahanmuuttoviraston työmäärää merkittävästi huomioiden, että 89 §:n nojalla uusia oleskelulupia myönnetään vuositasolla melko vähän, noin 5–20 tapauksessa. Ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavaksi poissuljentaperusteiden osalta ( HE 29/2024 vp ). Näiden muutosten arvioidaan mahdollisesti lisäävän poissuljentatapausten määrää maltillisesti.

Muutoksella on vaikutuksia oleskeluluvan voimassaoloajan enimmäiskestoon. Lisäksi oleskeluluvan tilapäisyyden johdosta henkilö ei jatkossa voisi 89 §:n nojalla myönnetyn luvan perusteella saada lainkaan pysyvää oleskelulupaa eikä siten kansalaisuutta. Jos henkilö myöhemmin saisi kansalaisuuden mahdollistavan jatkuvan oleskeluluvan muulla perusteella, kansalaisuuden asumisaikaedellytyksen täyttymiseen lasketaan vain puolet tilapäisellä oleskeluluvalla tapahtuneesta oleskelusta.

Muutoksella olisi vaikutuksia ulkomaalaisen työnteko-oikeuteen kolmen vuoden oleskelun jälkeen. Jatkuvalla oleskeluluvalla oleskelevalla henkilöllä on rajoittamaton työnteko-oikeus, toisin kuin 89 §:n nojalla myönnetyllä tilapäisellä oleskeluluvalla. Näin ei jatkossa enää olisi. Työnteko-oikeuden puuttumisen myötä henkilön toimeentulo jäisi valtion kustannettavaksi ja joidenkin yksilöiden voidaan arvioida mahdollisesti tukeutuvan laittomiin ansaintahankintatapoihin. Arviona kuitenkin on, ettei muutoksella olisi kohderyhmän koon vuoksi merkittäviä vaikutuksia esimerkiksi harmaan talouden lisääntymiseen.

Kotikunnan, asumisperusteisten sosiaaliturvaetuuksien sekä toimeentulotuen osalta oleskeluluvan lajin muutoksen vaikutukset ovat samanlaiset kuin tilapäistä suojelua saavien osalta (ks. 4.2.4 Vaikutukset tilapäistä suojelua Suomessa saaviin henkilöihin)

4.2.8Vaikutukset tietojärjestelmiin

Esityksellä ei ole vaikutuksia tietojärjestelmiin.

5.1.1Ulkomaalaislain mukainen jatkolupamenettely

Väliaikaiseksi poikkeukseksi säädetyn 110 a §:n voimassaolon päättyminen merkitsee, että ulkomaalaislain mukainen jatkolupamenettely ulkomaalaislain 54 §:n mukaisesti tulisi sovellettavaksi. Ulkomaalaislain mukainen jatkolupamenettely vaatisi tilapäistä suojelua saavilta henkilöiltä itseltään hakemusmenettelyn käynnistämistä oleskeluluvan umpeutuessa. Tämä tarkoittaisi usean kymmenen tuhannen jatkolupahakemuksen käsittelyä samanaikaisesti. Uusittavien oleskelulupien suuri määrä merkitsisi sitä, että viraston tulisi suunnata lupamenettelyyn merkittävä määrä henkilövoimavaroja. Velvollisuus antaa suojelua ja oleskelulupa perustuvat velvoittavaan unionin lainsäädäntöön. Maahanmuuttovirastolla ei ole tarvetta suorittaa erillistä lupaharkintaa jatkoluvan myöntämisessä. Oikeustila muodostuisi epäselväksi, koska tilapäiseen suojeluun neuvoston täytäntöönpanopäätöksen perusteella oikeutetun henkilön oikeudet perustuvat suoraan unionin lainsäädäntöön eikä kansallisen oleskeluluvan mahdollinen päättyminen sen johdosta, että henkilö ei hae oleskeluluvalleen jatkoa siten lähtökohtaisesti vaikuttaisi niihin. Perusteita tavanomaisen jatkolupamenettelyn käyttämiselle tilapäisen suojelun tilanteissa ei löytynyt.

5.1.2Oleskelulupakorttia koskevat vaihtoehdot

Esityksen valmistelussa on arvioitu useita vaihtoehtoisia malleja oleskelulupakorttien uusimiselle.

Ensimmäiseksi tarkasteltiin mallia, jossa oleskelulupakortin uusiminen säädettäisiin maksulliseksi. Valmistelussa todettiin, että vaikka kortin maksullisuus olisi kustannussyistä perusteltua, niin ei kortin uusimisen maksullisuudesta ole tarkoituksenmukaista säätää tässä esityksessä, koska oleskelulupien ja -korttien maksullisuudesta säädetään sisäministeriön asetuksessa Maahanmuuttoviraston suoritteiden maksullisuudesta. Maksuasetus vuodelle 2025 valmistellaan sisäministeriössä erikseen syksyn 2024 aikana.

Toisena vaihtoehtona arvioitiin mallia, jossa mahdollisuus kortin uusimiseen olisi rajattu vain tiettyihin tilanteisiin, kuten jos henkilö kadottaisi korttinsa. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan pidetty toteuttamiskelpoisena, sillä kortin uusimisen rajoittamisen katsottiin olevan direktiivistä johtuvien velvoitteiden ja yksilön oikeuksien näkökulmasta mahdollisesti ongelmallinen. Haasteena pidettiin myös sellaisten tilanteiden tunnistamista, jossa uusi kortti poikkeuksellisesti voitaisiin myöntää sekä Maahanmuuttovirastolle kortin uusimiseen liittyvästä tapauskohtaisesta harkinnasta aiheutuvaa hallinnollista taakkaa.

Kolmannessa vaihtoehdossa arvioitiin mallia, jossa kortille määriteltäisiin enimmäisvoimassaoloaika oleskeluluvan kestosta riippumatta, esimerkiksi viisi vuotta. Näin vältyttäisiin siltä, että kortteja tulisi huomattava määrä uusittavaksi joka kerta oleskelulupien voimassaolon jatkamisen yhteydessä. Vaihtoehtoa ei kuitenkaan pidetty toimivana esimerkiksi siitä syystä, että ulkomaalaislain mukaisesti oleskelulupakortin voimassaolo on lähtökohtaisesti sidottu oleskeluluvan voimassaoloon. Kyseessä olisi uudenlainen tilanne, jonka mahdollisista hyödyistä huolimatta vaikutusten arviointiin ei valmistelussa ollut riittävästi aikaa. Kortin voimassaolon huomattava pituus voisi aiheuttaa haasteita erityisesti tilanteessa, jossa tilapäistä suojelua ei enää jatkettaisi, mutta useilla kymmenillä tuhansilla olisi hallussaan oleskelulupakortti, johon merkitty voimassaoloaika ei olisi vielä päättynyt.

Neljäntenä vaihtoehtona harkittiin sitä, voisiko oleskeluluvan osoitukseksi antaa jonkin muun todistuksen tai asiakirjan. Vaihtoehtoa ei pidetty mahdollisena huomioiden asetus oleskeluluvan yhtenäisestä kaavasta (EY/1030/2002). On kuitenkin tiedossa, että esimerkiksi Alankomaissa tilapäistä suojelua saaneille henkilöille annetaan todistukseksi paperinen asiakirja oleskelulupakortin sijaan. Alankomaissa tilapäistä suojelua saaneille ei kuitenkaan myönnetä oleskelulupaa, vaan heidän oleskeluoikeutensa perustuu suoraan tilapäisen suojelun asemaan.

5.1.3Tilapäisen oleskelun enimmäiskeston pidentäminen

Valmistelussa on arvioitu vaihtoehtoa, jossa tilapäisen suojelun enimmäisaika olisi jatkossakin määritelty laissa, mutta sitä olisi välttämätöntä nostaa nykyisestä kolmesta vuodesta, kun kolme vuotta tulee täyteen 4.3.2025. Valmistelussa on kuitenkin arvioitu, että kansallinen enimmäisaika ei toisi lisäarvoa, sillä unionin jäsenvaltioiden on direktiivin mukaan myönnettävä oleskelulupa tilapäistä suojelua saaville henkilöille suojelun ajaksi ja annettava tästä asiakirjat tai muut vastaavat todisteet. Myös Suomi on siten velvoitettu antamaan tilapäistä suojelua sen mukaan ja niin kauan kuin tilapäisen suojelun jatkamisesta unionin tasolla neuvoston täytäntöönpanopäätöksellä linjataan. Mahdollinen kansallisesti valittu enimmäisvuosimäärä tarkoittaisi käytännössä vain sitä, että kyseisen enimmäisvuosimäärän täyttyessä kansallista lainsäädäntöä olisi välttämätöntä jälleen muuttaa.

5.1.4Vaihtoehtoiset ratkaisumallit tiettyjen kolmansien maiden kansalaisten oleskelulupien voimassaolon päättämiseksi

Valmistelussa on arvioitu erilaisia oikeudellisia ratkaisumalleja tiettyjen kolmansien maiden kansalaisten oleskelulupien voimassaolon päättämiseksi valtioneuvoston tahdon mukaisesti. Kyse on Ukrainasta paenneista henkilöistä, joiden oleskelulupien voimassaolo jatkuu neuvoston täytäntöönpanopäätöksen mukaisesti 4.3.2026 asti mutta joiden osalta valtioneuvosto on katsonut, että perusteita tilapäisen suojelun jatkamiselle ei enää ole. Valmistelussa arvioitiin mahdollisuutta säätää valtioneuvostolle toimivaltuus päättää lailla jo jatkettujen oleskelulupien voimassaolon päättymisestä tiettyjen edellytysten nojalla. Koska kyse on nyt käsillä olevasta yksittäisestä tilanteesta niin tilannetta koskeva yleisen toimivaltuuden säätämistä valtioneuvostolle ei pidetty hyväksyttävänä tai välttämättömänä. Toisaalta tiettyyn yksittäiseen tilanteeseen sidotun toimivaltuuden sijoittamista lakiin ei pidetty tarkoituksenmukaisena edes väliaikaisena säännöksenä. Lisäksi arvioitiin vaihtoehtoa, jossa 4.3.2025 päättyvää väliaikaista 110 a §:ää olisi muutettu ennen sen voimassaoloajan päättymisistä niin että valtioneuvoston toimivalta päättää oleskelulupien päättymisestä olisi sijoitettu sinne mutta vaihtoehto osoittautui aikataulusyistä mahdottomaksi. Asian ratkaisemista ulkomaalaislain väliaikaisen 110 a §:n voimaantulosäännöstä muuttamalla pidettiin täsmällisimpänä, tarkoituksenmukaisimpana ja hyväksyttävimpänä ratkaisumallina.