GP 81/2014

1.1Teijon alueen merkitys kansallispuistoverkostossa

Suomessa on tällä hetkellä 37 kansallispuistoa. Pohjois-Suomessa kansallispuistoja on vain kahdeksan, mutta ne ovat pinta-alaltaan laajoja. Eteläisessä Suomessa kansallispuistoja on 29, mutta pinta-alaltaan ne ovat pohjoisia selvästi pienempiä.

Kansallispuistoksi esitettävä alue sijaitsee hemiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä ja Varsinais-Suomen eliömaakunnassa. Samalla kasvillisuusvyöhykkeellä sijaitsevat Saaristomeren ja Tammisaaren saariston kansallispuistot sekä Selkämeren kansallispuiston eteläisin osa. Teijo olisi hemiboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen ensimmäinen mannerpuisto ja täydentäisi siten nykyistä kansallispuistoverkostoa. Sen erityispiirre on järvien huomattava korkeusero merenpinnasta lähellä merenrantaa. Se muodostaisi geologisen puistoparin Saaristomeren kansallispuiston kanssa.

Teijon kansallispuisto säilyttäisi salomaan keskellä varsinaissuomalaista kulttuurimaisemaa. Osassa aluetta on monipuolista kulttuuriperintöä, mm. Kirjakkalan ruukkimiljöö sekä muinaismuistoja ja pienempiä muistumia alueen aiemmasta käytöstä, kuten hiili-miiluja, miilumajojen jäännöksiä, yksi kivikautinen asuinpaikka ja rakkakuoppia.

Kansallispuiston perustamisen ensisijaisena tavoitteena on alueen luonnonarvojen ja ekologisten toimintojen turvaaminen sekä metsätalouskäytön takia osin menetetyn salomaaluonteen elvyttäminen. Kansallispuiston suunnittelujärjestelmä tarjoaisi tähän erinomaiset mahdollisuudet sekä yhdessä ympäröivien alueiden maankäytön suunnittelun ja Meri-Teijossa jo olevan palveluverkoston kanssa entistä paremmat puitteet kasvavien virkistyskäyttöpaineiden ohjaamiseksi mielenkiintoisimmille nähtävyyskohteille ja kulutusta parhaiten kestäville alueille. Kulttuurimaisemaan liittyvä salomaakansallispuisto toisi lisäarvoa ja kestävyyttä Meri-Teijon matkailun kehittämiseen ja tukisi osaltaan lähikylissä olevia palveluita.

1.2Rajaus, ominaispiirteet ja perustamisedellytysten täyttyminen

Perustettavaksi ehdotettavan kansallispuiston alueet sijaitsevat Varsinais-Suomen maakunnassa noin kymmenen kilometriä Salon keskustasta etelälounaaseen. Valtion maa- ja vesialueet keskittyvät Kirjakkalan, Teijon ja Matildan kylien itäpuolelle. Ne käsittävät Teijon retkeilyalueen ja siihen rajoittuvat Punassuon soidensuojelualueen, Hamarijärven ja Mathildedalin luonnonsuojelualueet. Pääosa kansallispuistoksi ehdotettavasta alueesta kuuluu Teijon ylänkö -nimiseen Natura 2000 -alueeseen. Natura-verkostoon kuulumattomia, Metsähallituksen hallinnassa olevia alueita on noin 176 hehtaaria. Näistä merkittävin on Isoholman saari. Kansallispuistoksi esitettävien maa- ja vesialueiden yhteispinta-ala on noin 3 385 hehtaaria ja ne kaikki ovat Metsähallituksen hallinnassa. Osa alueen valtionmaista ehdotetaan jätettäväksi kansallispuiston ulkopuolelle eriasteisiksi talous- ja kehittämisalueiksi. Kansallispuistorajaus kattaisi alueen keskeisimmät luonnonpiirteet ja -nähtävyydet, luonnon suojelun kannalta arvokkaimmat alueet sekä Teijon salomaan käytön historiasta kertovat kulttuuriympäristöt ja muinaismuistoalueet.

Alue on ylänköä, jonka järvet ovat yli 30 metriä merenpinnan yläpuolella. Sille ovat leimallisia Salon seudulle ominaiset kalliomäet ja lakikalliot. Karut silokalliot kohoavat korkeimmillaan 80 metriin ja niiden laelta avautuu sekä järville että paikoin myös merelle kauniita näköaloja. Laviakallio Teijon kylän itäpuolella on osa valtakunnallisesti arvokasta kallioaluetta. Kansallispuistoksi ehdotettavalla alueella on upeita reunamuodostumia, jotka kuuluvat kolmanteen Salpausselkään. Reunamuodostuma jatkuu lounaaseen muodostaen geologisen sillan Saaristomeren kansallispuistoon, jossa samaan muodostumaan kuuluu mm. Jurmon saari Paraisten Korppoossa. Teijossa kolmanteen Salpausselkään liittyy edustavia lähteitä sekä lähdepuroja.

Alueella on eri kehitysvaiheissaan olevia soita ja eriasteisia soistumia, jotka vaihtelevat pienialaisista kalliopainanteiden rämeistä lähes sadan hehtaarin laajuisiin suoyhdistymiin. Suotyyppien kirjo on suuri käsittäen niin keidassoita, lähdesoita, korpia kuin myös vaihettumis- ja rantasoita. Suurimmat yksittäiset suot ovat Punassuo, Puolakka- ja Järvenpäänsuo sekä Kylmässuo aivan alueen itäreunassa.

Metsäluonto on köyhtynyt aina viime vuosiin asti monin paikoin suojelualueiden ulkopuolella ja valtion retkeilyalueella jatkuneiden metsänhakkuiden vuoksi. Luonnontilaisimpia ovat kalliolakien ja -rinteiden männiköt ja aihkipetäjiköt sekä soistuneet korpipainanteet ja -juotit. Pienialaisia lehtoja, mm. pähkinäpensaslehtoja, on siellä täällä. Niistä edustavin on Matildan luonnonsuojelualueeseen kuuluva Sahajärven lehto. Järvet ovat niukkaravinteisia ja ruskeavetisiä. Osa niistä on padottu. Sellaisina niillä on kulttuurihistoriallinen merkitys ja ne rikastuttavat maisemaa.

Lajisto on monipuolista, mitä kuvastaa uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien suuri määrä. Kansallispuistoksi ehdotetulta alueelta tunnetaan 24 uhanalaista ja 25 silmälläpidettävää eliölajia. Näiden lisäksi alueella esiintyy neljä luontodirektiivin liitteen II ja/tai IV tarkoittamaa lajia sekä 17 lintudirektiivin liitteen I lajia. Lintudirektiivin tarkoittamia säännöllisesti esiintyviä muuttolintulajeja on viisi. Uhanalaisten lajien enemmistö on sammalia ja jäkäliä. Niitä esiintyy erityisesti Punassuon ja Hamarijärven suojelualueilla, Kylmässuolla, Lähdesuolla sekä Sahajärven lehdossa.

Linnustoon kuuluu sekä järvi- ja suolajeja kuten kuikka (Gavia arctica) , kurki (Grus grus) ja kalasääski (Pandion haliaetus) että kalliokankaiden ja -männiköiden lajeja kuten metso (Tetrao urogallus) , kehrääjä (Caprimulgus europaeus) ja kangaskiuru (Lullula arborea). Lehdoissa viihtyviin lajeihin kuuluu mm. uuttukyyhky (Columba oenas) ja harmaapäätikka (Picus canus). Purojen varsilla talvehtiva koskikara (Cinclus cinclus) on säännöllinen alueella. Nisäkäslajistoon kuuluu mm. saukko (Lutra lutra) ,liito-orava (Pteromys volans) ja ilves (Lynx lynx). Alueella on useita uhanalaisia tai silmälläpidettäviksi luokiteltuja sammal- ja jäkälälajeja, esim. harsosammal (Trochocolea tomentella) , haapariippusammal (Neckera pennata) ja ruskopiilojäkälä (Arthonia spadicea). Putkilokasveista esiintyy mm. lähdesara (Carex paniculata) ja tatarvita (Potamogeton polygonifolius). Alueen puroissa elää myös uhanalaiseksi luokiteltu taimenen (Salmo trutta) sisävesikanta.

Kansallispuiston perustaminen edistäisi varsinaissuomalaisessa kulttuurimaisemassa säilyneen salomaan säilyttämistä ja kehittämistä eheänä, erämaisena kokonaisuutena. Jo suojeltujen osien täydennykseksi tulisi jylhiä kallioalueita pirunpeltoineen, harjumuodostumia, vesistömaisemia ja laajoja metsäkokonaisuuksia, jotka hoidon ja ennallistamisen avulla kehittyvät vähitellen luonnontilaisen kaltaisiksi. Kansallispuistoksi esitettävä Teijon alue täyttää luontoarvojensa perusteella luonnonsuojelulain (1096/1996) 10 §:n 2 momentin yleiset edellytykset.

Perustettavaksi esitettävän kansallispuiston alueet ovat valtion omistuksessa ja puiston pinta-ala on yli tuhat hehtaaria. Alueella on merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä ja yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Alue täyttää siten myös luonnonsuojelulain 11 §:n mukaiset erityiset edellytykset kansallispuiston perustamiseksi.

1.3Aiemmat suojelupäätökset

Kansallispuistorajauksessa on neljä perustettua luonnonsuojelualuetta. Näistä suurimmat ja merkittävimmät ovat 424 hehtaarin laajuinen Hamarijärven luonnonsuojelualue (asetus 1357/1992) ja 297 hehtaarin laajuinen Punassuon soidensuojelualue (asetus 801/1985). Mathildedalin luonnonsuojelualue, joka käsittää sekä Sahajärven lehdon että Mathildedalin pähkinäpensaslehdon, on perustettu Turun ja Porin lääninhallituksen 3 päivänä huhtikuuta 1965 antamalla päätöksellä (N:o 355). Teijonsaaren luonnonsuojelualue on perustettu 28 päivänä marraskuuta 1980 Turun ja Porin lääninhallituksen antamalla päätöksellä (N:o 40). Näiden suojelualueiden yhteispinta-ala on 27,3 hehtaaria. Teijon retkeilyalueen sisällyttäminen kansallispuistoon kytkisi mainitut suojelualueet toisiinsa, jolloin syntyisi Teijon salomaan keskeisimmät luonnonpiirteet säilyttävä ekologisesti eheä kokonaisuus.

Lähes koko kansallispuistoksi esitetty alue sisältyy Natura 2000 -verkostoon SCI-alueena (EU:n luontodirektiivin mukainen alue) Teijon ylänkö -nimisenä Natura-alueena (FI0200086) , jolta on löydetty 14 Euroopan unionin luontodirektiivin tarkoittamaa luontotyyppiä. Esityksellä toteutettaisiin edellä mainittuun Natura 2000 -verkostoon sisältyvien alueiden suojelutavoitteita vastaava suojelu valtionmaiden osalta luonnonsuojelulain 68 §:n edellyttämällä tavalla.

1.4Alueen kaavoitus

Alueen yleispiirteistä maankäyttöä ohjaa Salon seudun, vuonna 2008 vahvistettu maakuntakaava. Siinä kansallispuistoksi ehdotettavasta alueesta pääosa on osoitettu aluevarausmerkinnällä (R) retkeily- ja matkailutoimintojen alueeksi. Isoholman saari on osoitettu virkistykseen (V) ja pieneltä osin suojeluun (S) varattavaksi alueeksi. Hamarijärvi ja Punassuo, pienemmät suojelualueet sekä Kylmässuo on osoitettu aluevarausmerkinnällä (S) suojelualueiksi. Maakuntakaavaan on merkitty myös Natura 2000 -alue, pohja-vesialueita, arvokkaita kallio-, moreeni- tai harjualueita sekä merkittäviä rakennetun ympäristön alueita.

Alueelle on vuonna 1996 laadittu oikeusvaikutukseton yleiskaava. Siinä kansallispuistoksi ehdotettavat alueet on osoitettu retkeily- ja ulkoilualueeksi, virkistysalueeksi, luonnonsuojelualueeksi. Kirjakkalan ruukkialue on osoitettu rakennuslainsäädännön nojalla suojeltavaksi kohteeksi, matkailupalve-luiden alueeksi sekä julkisten palveluiden ja hallinnon alueeksi. Vuonna 1984 vahvistetussa asemakaavassa Matildanjärven, Hamarijärven ja Sahajärven ympäristö on kaavoitettu retkeilyn ja ulkoilun tarpeisiin. Matil-danjärven eteläpuolelle on kaavassa osoitettu 2 000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta, josta noin 200 kerrosneliömetriä on käytetty luontotalon ja kahden kalavajan rakentamiseen. Puolakkajärven pohjoispuolelle on osoitettu VR-3-alue, jolle voidaan rakentaa 100 kerrosneliömetriä kokoontumis- ja saunatiloja.

Kansallispuiston perustaminen ei ole ristiriidassa maakuntakaavan eikä myöskään alempiasteisten kaavojen kanssa. Asemakaava mahdollistaa kansallispuiston palvelukapasiteetin lisäämisen, mikäli siihen on vastaisuudessa tarvetta.

2.1Taloudelliset vaikutukset

Kansallispuiston perustaminen aiheuttaisi valtiolle jonkin verran lisäkustannuksia ja hakkuutulojen menetyksiä. Toisaalta kansallispuiston arvioidaan kasvavan matkailun myötä lisäävän aluetaloudellista kokonaistuloa kunnissa. Alueella on tällä hetkellä verrattain hyvät retkeily-, virkistys- ja opastuspalvelut. Kansallispuiston esittely yleisenä luonnonnähtävyytenä edellyttää kuitenkin palveluvarustuksen jonkinlaista parantamista. Metsähallitus on arvioinut, että kansallispuiston kertaluonteiset perustamiskustannukset, jotka jakaantuvat useammalle vuodelle puiston perustamisesta, olisivat noin 412 000 eu-roa. Tästä kiinteistönmuodostuksen ja rajojen merkitsemisen kustannuksia olisi 110 000 euroa, puiston hoidon suunnittelun sekä kiireellisimpien hoitotoimenpiteiden kustannuksia 130 000 euroa. Palvelurakenteiden uusimisen ja rakentamisen sekä luontotalon tar-peellisten muutostöiden ja opastusviestinnän kehittämisen kustannukset olisivat yhteensä 170 000 euroa.

Tällä hetkellä alueen vuotuiset ylläpito- ja käyttökustannukset ovat noin 185 000 euroa. Kansallispuiston perustaminen lisäisi vuotuisia kustannuksia noin 16 000 eurolla. Tällä hetkellä Metsähallituksen hallinnoimilta alueilta kertyy tuloja 289 500 euroa/vuosi. Vuotuinen tulokertymä pienenisi noin 180 000 eurolla, koska metsiä ei kansallispuiston perustamisen jälkeen enää hakattaisi eikä hoidettaisi talousmetsinä. Talouskäytössä olleiden metsien ennallistamisesta kertyisi kansallispuistossa ajoittain puunmyyntituloja, mutta niiden määrää on vaikea ennakoida.

Valtiontaloudelle kansallispuiston perustamisesta aiheutuvat kustannukset on otettu huomioon vuosia 2015-2018 koskevan julkisen talouden suunnitelman yhteydessä sovituissa kehysmäärärahoissa sekä vuoden 2014 I lisätalousarvioehdotuksessa. Retkeilyalueen ylläpito- ja käyttökustannukset maksetaan tällä hetkellä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan talousarvion kautta. Vastaava summa tulisi siirtää ympäristöministeriön Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien momentille.

Teijon retkeilyalueen kävijämäärä on vakiintunut noin 70 000 kävijään vuodessa. Tämän kävijämäärän synnyttämä aluetaloudellinen kokonaistulovaikutus oli vuonna 2013 3,6 milj. euroa ja kokonaistyöllisyysvaikutus 44 henkilötyövuotta. Muista vastaavanlaisista kansallispuistoista saadun kokemuksen perusteella kävijämäärän ennakoidaan kansallispuistostatuksen vuoksi kasvavan ja sitä kautta lisäävän aluetaloudellista kokonaistulo- ja työllisyysvaikutusta. Metsätalouden töiden loppuminen ja puutoimitusten päättyminen merkitsisi puolestaan 2-3 henkilötyövuoden vähennystä Metsähallituksen metsätaloudessa. Koko metsäsektorilla sisältäen metsä- ja energiateollisuuden työvoimatarpeen vaikutus olisi laskennallisesti 8 henkilötyövuotta. Metsien hakkuut ja puunkorjuun jäljet ovat heikentäneet Teijon alueen vetovoimaa luontomatkailukohteena. Ympäristöministeriölle vuonna 2013 tehtyjen 19 kansallispuistoaloitteen joukossa oli useita valtionmaan kohteita, joissa kansallispuistoa perusteltiin matkailun lisäämisen näkökulmasta. Teijon aluetta käyttävät matkailuyrittäjät ovat asiakaspalautteen perusteella huolissaan metsien hakkuiden vaikutuksista elinkeinoonsa. Näyttääkin siltä, että hakkuut ovat jo nyt heikentäneet Teijon alueen vetovoimaa luontomatkailukohteena ja samansuuruisina jatkuessaan heikentäisivät sitä entisestään. Pitkällä aikavälillä tämä ei voi olla vaikuttamatta kielteisesti aluetaloudelliseen kokonaistuloon sekä alueen työllistävään vaikutukseen.

2.2Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Kansallispuistoksi esitettävällä alueella olevat luonnonsuojelualueet ovat Metsähallituksen luontopalveluiden hallinnassa ja hoidossa ja kuuluvat kirjanpidollisesti julkisten hallintotehtävien taseeseen. Valtion retkeilyalue ja talouskäytössä olevat alueen osat ovat puolestaan maa- ja metsätalousministeriön ohjauksessa olevan Metsähallituksen liiketalouden hoidossa ja taseessa. Kansallispuiston perustamisen jälkeen kansallispuistoalueella olevat Metsähallituksen liiketalouden maat siirtyisivät Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien taseeseen. Eduskunta hyväksyy talousarvioesityksen yhteydessä tasesiirron edellyttämän peruspääoman muutoksen, jonka valtioneuvosto vahvistaa. Metsätalouskäytössä olevien kiinteistöjen laskennallinen arvo on noin 4,9 milj. euroa. Metsätalouden taseessa olevien kiinteistöjen tasearvo on 2,7 milj. euroa.

2.3Ympäristövaikutukset

Ehdotettavalla Teijon kansallispuistolla olisi ainoastaan myönteisiä ympäristövaikutuksia. Se toisi suojelun ja asianmukaisen hoidon piiriin merkittäviä uusia alueita ja parantaisi jo olemassa olevien suojelualueiden kytkeytyneisyyttä ja niiden elinvoimaisuutta. Kansallispuiston perustamisen ja pitkäjänteisen luonnonhoidon ja ennallistamistoimien myötä Teijon valtion maiden ja vesien muodostamasta kokonaisuudesta olisi luotavissa todellinen salomaa varsinaissuomalaiseen kulttuurimaisemaan.

Valtioneuvoston päätös Teijon retkeilyalueesta edellyttää, että metsien käsittely ja muut toimenpiteet on toteutettava alueen erityispiirteet säilyttäen pienialaisina ja maisemaan sopeuttaen. Osassa retkeilyaluetta näin on meneteltykin, mutta monin paikoin metsiä on käsitelty erittäin voimakkaasti. Lehtipuita on poistettu taimikonhoitotöiden ja kasvatushakkuiden yhteydessä, mikä on köyhdyttänyt metsäluonnon monimuotoisuutta ja heikentänyt metsien vetovoimaa ulkoilumetsinä. Puunkorjuu on synnyttänyt pahoja maastovaurioita, mikä edistää eroosiota ja vähentää retkeilyalueen esteettistä arvoa ja vetovoimaa luontomatkailukohteena. Kansallispuistoksi ehdotettavalla alueella on yli 1000 hehtaaria metsätalouskäytössä olevaa metsää. Puiston perustamisen myötä myös näiden Teijon metsien annettaisiin kehittyä luontaisesti. Niitä hoidettaisiin ja käsiteltäisiin vain luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kauneuden edistämiseksi sekä virkistys- ja ulkoilukäytön tarpeet huomioiden. Talouskäytön muuttamia metsiä on tähän mennessä ennallistettu 221 hehtaaria, soita 184 hehtaaria sekä hoidettu 7 hehtaaria lehtoja. Ennallistamis- ja hoitotoimia olisi tarkoitus jatkaa. Näillä toimenpiteillä parannettaisiin alueen luonnontilaa ja vetovoimaisuutta, mikä loisi nykyistä kestävämmän pohjan luontomatkailun edelleen kehittämiselle.

Yhdessä lähiseudun muiden suojelualueiden ja suojeluohjelma-alueiden toteutuksen sekä maankäytön suunnitteluun liittyvien ratkaisujen kanssa kansallispuiston voidaan odottaa turvaavan luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyvät tarpeet lisääntyvissä käyttöpaineissa nykytilannetta olennaisesti paremmalla tavalla. Kulttuuriperinnön vaaliminen, hoito ja esittely on yksi kansallispuistojen perustehtävistä. Puiston perustamisella voitaisiin parantaa Teijon alueen kulttuuriperinnön hoidon tasoa sekä edistää niiden käyttöä osana matkailutoimintaa. Kansallispuiston perustaminen Teijon valtion maille ja vesille toisi mahdollisuuden kehittää yhteistyötä Saaristomeren kansallispuiston kanssa, mikä osaltaan lisäisi viivettä seudulla ja tätä kautta myös aluetaloudellista kokonaistulokertymää.

2.4Muut yhteiskunnalliset vaikutukset

Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen liitto sekä alueella toimivat matkailuyrittäjät pitävät kansallispuiston perustamista tärkeänä matkailun markkinoinnin ja kehittämisen näkökulmasta. Kansallispuiston perustamisella voidaan lisätä alueella jo olevien matkailu-, majoitus- ja muiden palveluiden käyttöastetta ja tukea niissä olevien työpaikkojen säilymistä. Kansallispuistoa kestävästi hyödyntävällä yritystoiminnalla voidaan myös luoda uusia työtilaisuuksia.

Kansallispuiston perustamisella olisi vaikutusta nykyiseen metsästyskäytäntöön. Metsästys nykyisessä laajuudessaan loppuisi alueella kansallispuiston perustamisen myötä. Hirvenajo metsästyksen yhteydessä olisi kuitenkin mahdollista. Kansallispuistoksi esitettävällä alueella metsästää kaksi metsästysseuraa, joiden toiminta-alueista suurin osa kuuluu kansallispuistoalueeseen. Seuroissa on yhteensä 40 jäsentä. Alueen itäosassa toimii lisäksi kaksi seuraa, joiden pääasialliset metsästysalueet sijaitsevat kansallispuistoalueen ulkopuolella.

Metsästysvuokrasopimuksiin on kirjattu irtisanomisehdoksi suojelustatuksen muutos, jolloin kansallispuiston perustamisen vaikutuksiin on ollut mahdollisuus ennakolta varautua. Kansallispuiston alue voidaan edelleen ajoalueena lukea mukaan pintaalaan, jonka perusteella hirvien vuotuisista kaatokiintiöistä päätetään. Metsästysseurojen vuokrasopimukset irtisanottaisiin ja ne voitaisiin uusia seurojen niin halutessa luonnonsuojelulain mukaisesti hirvenajoalueiksi.

Kansallispuistossa tulee sovellettavaksi luonnonsuojelulain (1096/1996) 15 §. Sen mukaisesti Metsähallituksen luvalla voidaan vähentää vierasperäisten sekä, jos laji on tullut liian runsaslukuiseksi, muidenkin kasvi- ja eläinlajien yksilöiden lukumäärää sekä poistaa sellaisten pyyntiluvanvaraisten riistaeläinlajien yksilöitä, jotka suojelualueen ulkopuolella aiheuttavat ilmeisen uhan ihmisen turvallisuudelle tai omaisuudelle aiheutuvasta merkittävästä taloudellisesta vahingosta.

Mikäli tarvetta eläinten poistamiseen mainitun luonnonsuojelulain mukaisin perustein ilmenee, Metsähallitus voi myöntää metsästysseuroille tähän luvan.

Lisäksi Teijon kansallispuiston perustamislakiin otettaisiin erityissäännös hirven ja valkohäntäpeuran luvanvaraisesta metsästyksestä.

Kansallispuistoon kuuluvissa järvissä Hamarijärvessä ja Puolakkajärvessä sekä osittain Likojärvessä onkiminen ja pilkkiminen jatkuisivat kuten nykyisinkin.

Virkistyskalastus on suosittu virkistäytymismuoto ja vetovoimatekijä, jonka aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät. Matildanjärvi kuuluu Metsähallituksen lupakalastusvesiin ja sinne istutetaan kirjolohia kalastettavaksi. Kirjolohi on vieraslaji, jonka istuttaminen kansallispuistoon on osin ristiriidassa alkuperäisluonnon suojelemistavoitteen kanssa. Seitsemisen kansallispuistosta vastaavanlainen toiminta on lopetettu. Salamajärven kansallispuistossa kirjolohi on korvattu kotimaisilla kalalajeilla. Metsähallitus tutki selvityksessään molempien vaihtoehtojen soveltuvuutta Teijoon. Lisäksi selvitettiin mahdollisuutta rajata Matildanjärvi perustettavaksi esitetyn puiston ulkopuolelle. Selvitysten perusteella kaikkiin tutkittuihin vaihtoehtoihin sisältyi ongelmia tai ne eivät olleet perusteltuja Teijon Matildanjärven tapauksessa, joka monin tavoin poikkeaa mainittujen kansallispuistojen vesistä. Matildanjärvi on padottu järvi, joten sen vedenkorkeus ei ole luonnollisella tasolla. Järvi sijaitsee kulttuuriympäristön äärellä, toisin kuin vertailukansallispuistot. Istutuksissa käytettävät kirjolohet ovat kaikki naaraita, joten riskiä kannan villiintymisestä ei ole. Sen sijaan kirjolohen korvaamiseen kotimaisella taimenella liittyy riski niiden perimän sekoittumisesta paikallisiin taimenkantoihin. Matildanjärven rajaaminen kansallispuiston ulkopuolelle johtaisi keinotekoiseen ja epätarkoituksenmukaiseen alueen rajaukseen. Kirjolohen istutustoiminta ja siihen perustuva virkistyskalastus voisi siten toistaiseksi jatkua Matildanjärvessä nykyisen kaltaisena myös kansallispuiston perustamisen jälkeen.

3.1Aiemmat selvitykset, ehdotukset ja aloitteet

Kansallispuistokomitea liitti mietintöönsä (Komiteanmietintö 1976:88) luettelon luonnonsuojelun kannalta merkittävimmistä luonnonsäästiöiksi sopivista alueista. Kansallispuistoksi esitettävältä alueelta luetteloon otettiin Punassuo suoluonnon ja Hamarijärvi vesistöluonnon edustajana. Punassuo sisältyi valtioneuvoston vuosina 1979 ja 1981 vahvistaman soidensuojelun perusohjelmaan. Hamarijärvi sisältyi puolestaan valtioneuvoston vuonna 1982 vahvistamaan valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan, joka perustui lintuvesityöryhmän vuonna 1981 valmistuneeseen mietintöön (Komiteanmietintö 1981:32).

Pääosa kansallispuistoksi ehdotettavasta alueesta on entisiä Teijon kartanon maita, jotka siirtyivät valtion omistukseen pääosin maanhankintalain nojalla. Ympäristöministeriö esitti vuonna 1988 maa- ja metsätalousministeriölle ja Perniön kunnalle, että kyseiselle alueelle perustettaisiin valtion retkeilyalue yhteismetsäksi muodostamisen sijaan. Vuonna 1989 kansanedustaja J. Roos ym. tekivät eduskunnalle lakialoitteen (Lakialoite n:o 34, 1989 vp.), jossa ehdotettiin alueen pysyttämistä valtiolla ja käyttämistä muuhun kuin maatilalain tarkoituksiin, sekä valtion retkeilyalueen perustamista myöhemmin.

Lakiesityksen saatua riittävän määrän kansanedustajia taakseen ryhtyi ympäristöministeriö eduskunnan toimeksiannosta valmistelemaan tarvittavia lainsäädännöllisiä toimia valtion retkeilyalueen perustamiseksi. Tätä varten ministeriön esittelystä valmisteltiin hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Teijon alueen käyttämisestä. Laki Teijon alueen käyttämisestä (666/1990) tuli voimaan 1 päivänä elokuuta 1990. Sen jälkeen valmisteltu valtioneuvoston päätös (47/1991) , jolla perustettiin 2 336 hehtaarin laajuinen Teijon retkeilyalue, tuli puolestaan voimaan 1 päivänä helmikuuta 1991.

Valtioneuvosto teki vuonna 1998 päätöksen ehdotukseksi Suomen Natura 2000 -verkostoksi, jonka Euroopan unionin komissio hyväksyi vuonna 2005. Ehdotettavaan kansallispuistoon sisältyi Teijon ylängön Natura 2000 -alue.

Esitys on valmisteltu ympäristöministeriössä virkatyönä siten, että sitä laadittaessa on otettu huomioon Metsähallituksen edellä mainittu selvitys. Myös siitä annetut lausunnot ovat olleet ministeriön käytössä. Esitys perustuu Metsähallituksen hallinnassa Salon Teijon alueella oleviin valtionmaihin ja -vesiin.

Esityksestä on pyydetty lausunnot valtio-varainministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, Metsähallitukselta, Museovirastolta, Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Varsinais-Suomen liitolta, Salon kaupungilta, Salon kauppakamariosastolta, Suomen luonnonsuojeluliitto ry:ltä, Suomen WWF:ltä, Luonto-Liitolta, Suomen Latu ry:ltä, Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry:ltä, Salon luonnonmetsäsäätiöltä, Salon seudun luonnonsuojeluyhdistykseltä, Virtavesien hoitoyhdistykseltä, Lounais-Suomen Partiopiiri ry:ltä, Meri-Teijon matkailu ry:ltä, Teijon venekerho ry:ltä, Teijon alueen kyläyhdistykseltä, Perniön kirkonkyläyhdistykseltä, Perniö-Särkisalo yrittäjät ry:ltä, Särkisalo-Finby-pitäjäyhdistys SärFin ry:ltä, Kirjakkalan Alku ry:ltä, Suomen riistakeskukselta, Suomen Metsästäjäliitto ry:ltä, Perniön seudun Riistanhoitoyhdistykseltä sekä alueella toimivilta metsästysseuroilta.

Enemmistö lausunnon antajista pitää kansallispuiston perustamista myönteisenä asiana. Valtiovarainministeriön mukaan lisäresurssitarpeet tulee käsitellä normaalisti talousarviomenettelyssä ja uudet tehtävät tulisi hoitaa ensisijaisesti hallinnonalan tai viraston tehtäviä priorisoiden. Valtiovarainministeriö toteaa lisäksi, että mikäli esityksen mukainen kansallispuiston perustaminen lisää Metsähallituksen luontopalveluiden tehtäviä siten, että sillä on määrärahavaikutuksia valtion talousarvioon, on kyseessä ns. budjettilaki, joka tulee käsitellä yhdessä talousarvioesityksen kanssa. Hallituksen esitysluonnoksen perusteluteksti on ollut tältä osin tulkinnanvarainen. Sitä on täsmennetty. Maa- ja metsätalousministeriö katsoo, että Metsähallituksen tulisi vuosittain seurata hirvikannan kehitystä alueella, ja ryhtyä tarvittaessa ennakoiviin toimenpiteisiin. Tämä ehdotus on kirjattu hallituksen esityksen perusteluihin ja se otetaan myös asian jatkovalmistelussa huomioon. Työ- ja elinkeinoministeriöllä ei ollut lausuttavaa asiassa.

Museovirasto katsoo, että mikäli alueen kulttuuriperintöarvojen säilymisedellytyksistä halutaan pitää huolta, on suojelusäännöissä mahdollistettava kulttuurivaikutteisten ympäristöjen hoito ja kunnostus. Varsinais-Suomen ELY -keskus ehdottaa perusteluihin lisättäväksi mahdollisuuden suomalaisen hevosmetsuritoiminnan kehittämisestä alueen hoidossa.

Suomen riistakeskus, paikalliset metsästysseurat, Suomen Metsästäjäliitto - Finlands Jägarförbund r.y. ja Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi esittävät, että hirvenmetsästys alueella sallittaisiin. Metsähallitus esittää, että hirvenmetsästystä rajoitettaisiin ajallisesti ja paikallisesti tai tärkeimmät metsästysalueet rajattaisiin puiston ulkopuolelle. Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi toteaa lisäksi, että kansallispuiston perustamisella ei saisi olla vaikutuksia puiston ulkopuoliseen toimintaan. Salon kaupunki on meriyhteyden luomiseksi esittänyt eräiden valtion omistamien lisäalueiden rajaamista kansallispuistoon. Lausunnon perusteella puistoon on rajattu noin 15 hehtaarin suuruinen alue, joka mahdollistaa meriyhteyden syntymisen.

3.2Kansallispuiston perustamisen jäl-keiset toimenpiteet

Kansallispuiston perustamisen jälkeen tehdään tasesiirron edellyttämät päätökset ja toimenpiteet. Metsähallitus hakee maanmittauslaitokselta toimitusta, jolla puiston alueesta muodostetaan oma suojelualuekiinteistö, joka merkitään kiinteistörekisteriin. Sen jälkeen kansallispuiston rajat merkitään maastoon luonnonsuojelulain edellyttämällä tavalla.

Metsähallitus laatii alueelle luonnonsuojelulain 19 §:n mukaisen hoito- ja käyttösuunnitelman, jonka vahvistaa ympäristöministeriö. Hoito- ja käyttösuunnitelman perusteella Metsähallitus antaa suojelualueelle järjestyssäännön. Hoito- ja käyttösuunnitelman osana luotaisiin ja vahvistettaisiin muun ohella pysyvä menettelytapa, jolla edistettäisiin metsästysseurojen ja Metsähallituksen välistä vuorovaikutusta arvioitaessa tarvetta poiketa luonnonsuojelulain 15 §:n tai Teijon kansallispuistolain 3 §:n 3 momentin perusteella kansallispuiston rauhoitussäännöksistä metsästyksen osalta. Tavoitteena on toimivien poikkeuskäytäntöjen luominen jo varhaisessa vaiheessa vahinkoa aiheuttavan hirvikannan hallinnassa ja yksilöiden poistamisessa kansallispuiston alueella. Lopullinen lupaharkinta asiassa säilyisi Metsähallituksella. Hoito- ja käyttösuunnitelma valmistellaan välittömästi lain hyväksymisen jälkeen, jolloin otetaan käyttöön Metsähallituksen ja metsästysseurojen välinen menettelytapa.