GP 67/2001

1.1.Pohjoismainen avioliittokonventio

Pohjoismainen avioliittokonventio (SopS 20/1931) sisältää mm. määräykset tuomioistuimen toimi-vallasta ottaa tutkittavaksi asumusero- tai avioerovaatimus (7 artikla) sekä tuomioistuimen toimivallasta tutkia asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä nk. liitännäisasioita, esim. lasten huoltoa koskevia asioita (8 artikla). Lisäksi sopimus sisältää sovellettavaa lakia koskevan määräyksen (9 artikla) sekä määräyksen sopimuksen toimivaltamääräysten mukaisesti annetun lainvoimaisen ratkaisun tunnustamisesta ilman erityistä vahvistamista (22 artikla). Nykyisessä sanamuodossaan sopimusta sovelletaan, kun molemmat puolisot ovat jonkin sopimusvaltion kansalaisia.

Pääsääntö tuomioistuimen toimivallasta ottaa tutkittavaksi asumus- tai avioerovaatimus sisältyy 7 artiklan ensimmäiseen kappaleeseen. Pääsäännön mukaan vaatimus asumus- tai avioeron myöntämisestä sopimusvaltion kansalaisille otetaan tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa kummallakin puolisolla on kotipaikka tai jossa heillä viimeksi on samaan aikaan ollut kotipaikka ja jossa toinen heistä edelleen asuu. Mikäli pääsäännön mukaista toimivaltaista tuomioistuinta ei ole, vaatimus voidaan ottaa tutkittavaksi sellaisessa valtiossa, jonka kansalainen jompikumpi puolisoista on (7 artiklan toinen kappale).Tämän toimivaltaperusteen soveltaminen ei siten edellytä, että puolisoilla on asuin-paikka sopimusvaltiossa, vaan ainoastaan, että he ovat jonkin sopimusvaltion kansalaisia. Toimivaltaperusteet on järjestetty hierarkkisesti siten, että pelkästään kansalaisuuteen perustuvaan toimivaltaan voidaan vedota ainoastaan silloin, kun muita toimivaltaperusteita ei ole. Asumuseroon perustuva avioerovaatimus voidaan kuitenkin aina tehdä sellaisessa valtiossa, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat (7 artiklan kolmas kappale).

Asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä voi myöskin sama tai muu viranomainen tutkia yhteis-elämän väliaikaista lopettamista, ositusta, vahingonkorvausta, elatusvelvollisuutta ja lasten huoltoa koskevia kysymyksiä (8 artiklan ensimmäinen kappale). Vaatimus, joka myöhemmin tehdään elatusvelvollisuudesta tai lasten huollosta, otetaan tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa vastaajalla on kotipaikka, siinäkin tapauksessa, että se tarkoittaa toisessa sopimusvaltiossa annetun päätöksen muuttamista (8 artiklan toinen kappale).

Sopimuksen 22 artiklan mukaan lainvoimainen tuomio tai hallinnollisen viranomaisen päätös, joka on annettu sopimuksen toimivaltamääräysten mukaisesti, on voimassa muissa sopimusvaltioissa ilman erityistä vahvistusta.

1.2.Bryssel II -asetus

Amsterdamin sopimuksen tultua voimaan 1 päivänä toukokuuta 1999, yhteistyöstä yksityisoikeuden alalla EU:n jäsenvaltioiden välillä säädetään Euroopan yhteisön perustamissopimuksen (EY-sopimus) 61-67 artiklassa. Näiden määräysten mukaan jäsenvaltiot pyrkivät säilyttämään ja kehittämään vapauteen, turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvaa aluetta, jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus. Saavuttaakseen mainitut tavoitteet yhteisö päättää muun muassa yksityis-oikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden vapaasta liikkuvuudesta siinä määrin kuin se on tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi.

Tämä tarkoittaa, että EU:n jäsenvaltioiden välinen yhteistyö edellä mainituissa asioissa toteutetaan nykyisin erityisten yhteisön asiakirjojen, asetusten ja direktiivien mukaisesti. Jäsenvaltiot eivät myöskään voi enää rajoituksetta tehdä kansainvälisiä sopimuksia, joiden tarkoituksena on parantaa tuomioiden vapaata liikkuvuutta, ainakaan silloin, kun yhteisö käyttää toimivaltaansa ja asiasta säädetään hyväksytyssä EU-asiakirjassa.

Amsterdamin sopimuksen hyväksymisen yhteydessä EU-sopimukseen ja EY-sopimukseen liitetyn pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu EY-sopimuksen 61-67 artiklan määräysten mukaiseen yhteistyöhön yksityisoikeuden alalla. Tanskaa voidaan mainitun yhteistyön osalta verrata sellaiseen valtioon, joka ei ole EU:n jäsenvaltio.

Bryssel II -asetus tuli voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2001. Pääsäännön (36 artiklan 1 kohta) mukaan asetus korvaa jäsenvaltioiden väliset yleissopimukset niiltä osin kuin ne koskevat asetuksessa säänneltyjä asioita. Mainitun säännön soveltaminen merkitsisi, että Bryssel II -asetuksen määräykset korvaisivat vastaavat pohjoismaisen avioliittokonvention määräykset Suomen ja Ruotsin välillä. Sen sijaan Bryssel II -asetus ei vaikuta Suomen ja Ruotsin suhteisiin Tanskan, Islannin ja Norjan kanssa.

Suomelle ja Ruotsille on kuitenkin annettu Bryssel II -asetuksen 36 artiklan 2 kohdan mukaan oikeus ilmoittaa, pohjoismaista avioliittokonventiota sovelletaan näiden valtioiden keskinäisissä suhteissa asetuksen säännösten sijasta tietyin edellytyksin. Sekä Suomi että Ruotsi on antanut tällaisen ilmoituksen 8 päivänä helmikuuta 2001.

1.3.Pohjoismaisen avioliittokonvention muuttamistarve

Edellä mainitun ilmoituksen antamisen johdosta Suomi ja Ruotsi ovat nimenomaisesti sitoutuneet ottamaan huomioon kansallisuudesta riippumattoman tasa-arvoisen kohtelun periaatteen (36 artiklan 2 kohdan b alakohta) soveltaessaan pohjoismaista avioliittokonventiota. Kyseisen periaatteen mukaan EU:n jäsenvaltiossa asuvaa henkilöä ei saa syrjiä sillä perusteella, että hän on toisen EU:n jäsenvaltion kansalainen.

Käytännössä tämän on katsottu tarkoittavan, että tuomioistuimen toimivalta ottaa avioerovaatimus tutkittavaksi ei voi perustua pelkästään puolisoiden kansallisuuteen, kun toisen puolison asuinpaikka on sellaisessa EU:n jäsenvaltiossa, jossa Bryssel II -asetusta sovelletaan. Jos toinen puolisoista on muuttanut pohjoismaiden ulkopuoliseen EU:n jäsenvaltioon eikä toinen puolisoista enää asu siinä valtiossa, jossa puolisoilla viimeksi oli samaan aikaan asuinpaikka, Pohjoismaisen avioliittokonvention soveltamisen jatkaminen Suomen ja Ruotsin välillä merkitsisi sitä, että avioerovaatimuksen tutkimista varten ei enää olisi toimivaltaista tuomioistuinta. Tämä johtuu siitä, että pohjoismaisen avioliittokonvention mukaan pohjoismaiden kansalaisten välistä asumus- tai avioeroa koskeva vaatimus voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan siinä sopimusvaltiossa, jossa molemmilla puolisoilla on asuinpaikka tai jossa puolisoilla viimeksi oli samaan aikaan asuinpaikka ja jossa toinen heistä edelleen asuu, tai jos tällaista tuomioistuinta ei ole käytettävissä, siinä sopimusvaltiossa, jossa toisella puolisoista on asuinpaikka.

Koska edellä kuvatun kaltaista tilannetta tulee välttää, pohjoismaisen avioliittokonvention määräyksiä, jotka koskevat tuomioistuimen toimivaltaa ottaa avioerovaatimus tutkittavaksi, on muutettava siten, että ne täyttävät kansallisuudesta riippumattoman tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vaatimuksen. Bryssel II -asetus velvoittaa ainoastaan Suomea ja Ruotsia täyttämään mainitun vaatimuksen sekä muuttamaan toimivaltaperusteita 36 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaisesti siten, että ne ovat yhdenmukaisia Bryssel II -asetuksen toimivaltaperusteiden mukaisia, mikäli toimivaltaperusteita päätetään muuttaa.

Pohjoismaisen avioliittokonvention soveltamisen jatkaminen on toivottavaa erityisesti sen vuoksi, että kaikkia pohjoismaita koskisivat samat määräykset tuomioistuimen toimivallasta tutkia avioero-juttuja. Näin ollen pohjoismaisen avioliittokonvention muuttamistarve koskee välillisesti kaikkia sopimusvaltioita.

2.1.Toimivalta ottaa tutkittavaksi asumus- tai avioeroa koskeva vaatimus

Sopimuksen 7 artikla koskee kysymystä kansainvälisestä toimivallasta tutkia asumus- tai avioero-vaatimuksia.

Voimassaolevan 7 artiklan ensimmäisen kappaleen mukaan toimivaltamääräyksiä voidaan soveltaa ainoastaan, kun molemmat puolisot ovat pohjoismaiden kansalaisia. Jotta Suomi ja Ruotsi täyttäisivät Bryssel II -asetuksen mukaisen kansallisuudesta riippumatonta tasa-arvoista kohtelua koskevan velvoitteensa, sopimusvaltiot ovat sopineet muuttavansa ensimmäistä kappaletta siten, että sen mukaan puolisoilla tulee olla myös asuinpaikka sopimusvaltiossa, jotta toimivaltamääräystä voidaan soveltaa. Pelkästään toisen puolison kansallisuuteen perustuva 7 artiklan toisen kappaleen toimivaltamääräys kumotaan.

Sovitun mukaisesti 7 artiklan ensimmäiseen artiklaan on voimassaolevien toimivaltaperusteiden lisäksi sisällytetty useita uusia toimivaltaperusteita. Tämän muutoksen jälkeen toimivaltaperusteet vastaavat Bryssel II -asetuksen määräyksiä. Uuden 7 artiklan ensimmäisen kappaleen mukaan vaatimus asumus- tai avioeron myöntämisestä sopimusvaltioiden kansalaisille, joilla on asuinpaikka jossakin sopimusvaltiossa, otetaan tutkittavaksi siinä valtiossa,

1. jossa puolisoilla on asuinpaikka;

2. jossa puolisoilla viimeksi oli samaan aikaan asuinpaikka ja jossa toinen heistä edelleen asuu;

3. jonka kansalaisia puolisot ovat;

4. jossa vastaajalla on asuinpaikka;

5. jossa jommallakummalla puolisoista on asuinpaikka, jos puolisot jättävät yhteisen hakemuksen;

6. jossa kantajalla on asuinpaikka, jos hän on asunut siellä vähintään vuoden ajan välittömästi ennen hakemuksen tekemistä; taikka

7. jossa kantajalla on asuinpaikka, jos hän on asunut siellä vähintään kuuden kuukauden ajan ennen hakemuksen tekemistä ja hän on kyseisen valtion kansalainen.

Artiklan toisen kappaleen mukaan vaatimus avioeron myöntämisestä asumuseron perusteella voidaan ottaa tutkittavaksi myös siinä valtiossa, jossa asumuseropäätös on tehty.

Nykyisen 7 artiklan ensimmäisessä ja kolmannessa kappaleessa mainitut toimivaltaperusteet on otettu mukaan myös uuteen artiklaan. Nämä toimivaltaperusteet sekä "vastaajan asuinpaikka" ja "jommankumman puolison asuinpaikka, jos puolisot jättävät yhteisen hakemuksen", ovat perinteisiä ja yleisesti hyväksyttäviä toimivaltaperusteita.

Myös kantajan kotipaikka - forum actoris - on otettu mukaan hyväksyttäväksi toimivaltaperusteeksi sillä edellytyksellä, että kantaja on asunut asuinpaikkavaltiossa vähintään vuoden tai, jos hän kantaja on asuinpaikkavaltion kansalainen, kuuden kuukauden ajan välittömästi ennen hakemuksen tekemistä. Määräys vastaa hakijan intressejä avioerojutussa. Ongelmia voi syntyä esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa puolisot ovat asumuserossa, toinen puolisoista on sittemmin muuttanut Islantiin ja toinen asuu Suomessa, eikä Islannissa asuva puoliso halua avioeroa. Suomessa asuvan henkilön voi olla hankala nostaa avioerokanne islantilaisessa tuomioistuimessa. Sen vuoksi on aiheellista, että kantajalla on tällaisissa tapauksissa mahdollisuus nostaa kanne asuinpaikkavaltiossaan edellä mainituin edellytyksin.

Se, että molempien puolisoiden kansallisuus on otettu mukaan toimivaltaperusteeksi, on yhdenmukaista Bryssel II -asetuksen määräysten kanssa. Lisäksi Bryssel II -asetuksessa on erityinen toimi-valtamääräys, joka koskee vastakannetta. Sellaista ei ole tarpeen sisällyttää pohjoismaiseen sopimukseen, koska toimivalta tutkia vastakanteita on jo mahdollinen kaikissa pohjoismaissa.

Samoin kuin Bryssel II -asetuksessa, sopimuksessa ehdotetut toimivaltaperusteet ovat vaihtoehtoisia ja mahdollistavat sen, että puolisoilla on yksittäisessä tapauksessa mahdollisuus valita kahden tai jopa useamman valtion viranomaisten välillä.

Uuden 7 artiklan toisen kappaleen määräykset vastaavat nykyistä kolmatta kappaletta ja sisältävät erityisen toimivaltaperusteen, joka liittyy vaatimukseen avioeron myöntämisestä asumuseron perusteella. Tällainen vaatimus voidaan ottaa tutkittavaksi myös siinä valtiossa, jossa asumuseropäätös on tehty.

2.2.Toimivalta tutkia liitännäisasioita

2.3.Lainvalintamääräysten muuttaminen

Pohjoismaisen avioliittokonvention 9 artiklassa määritetään, minkä valtion lakia sovelletaan 7 ja 8 artiklassa mainittuihin kysymyksiin. Nykyisen 9 artiklan ensimmäisessä kappaleessa todetaan nimenomaisesti, että ositusta ja vahingonkorvausta koskevat asiat on aina ratkaistava sen lain mukaan, jota on sovellettava puolisoiden varallisuussuhteisiin.

Kuten edellä 2.2.1 jaksossa todetaan, missään pohjoismaassa ei ole enää mahdollista saada vahingonkorvausta avioeron perusteella. Sen vuoksi sana "vahingonkorvausta" poistetaan 8 artiklan ensimmäisestä kappaleesta. Näissä olosuhteissa myöskään 9 artiklaan ei tule sisällyttää "vahingonkorvausta". Uuden 9 artiklan sanamuodossa ei sen vuoksi enää mainita vahingonkorvausta. Muilta osin 9 artiklan muutokset ovat lähinnä toimituksellisia.

2.4.Lis pendens

Pohjoismaisen avioliittokonvention nykyiseen sanamuotoon ei sisälly nimenomaisia määräyksiä siitä, miten tuomioistuinten tulee menetellä nk. lis pendens -vaikutuksen osalta, ts. kun samojen osa-puolten välillä pannaan vireille samaa asiaa koskeva kanne useamman kuin yhden sopimusvaltion tuomioistuimessa.

Uuteen 7 artiklaan sisältyy nykyisen artiklan sanamuodosta poiketen vaihtoehtoisia toimivaltaperusteita. Näin ollen usean sopimusvaltion viranomaisella voi olla samanaikaisesti toimivalta käsitellä samojen osapuolten välistä asumus- tai avioerokannetta sekä 8 artiklassa mainittuja liitännäisasioita. Samojen osapuolten välinen samaa asiaa koskeva vaatimus voisi siten olla samanaikaisesti vireillä useamman kuin yhden sopimusvaltion tuomioistuimessa. Sen välttämiseksi, että samaa asiaa koskeva kanne voitaisiin samanaikaisesti nostaa useassa valtiossa, ja sen estämiseksi, että eri valtiot antaisivat toisistaan poikkeavia ratkaisuja, jotka tulisivat voimaan näissä valtioissa, sopimukseen sisällytetään nyt nimenomaiset määräykset viranomaisten velvollisuudesta ottaa huomioon toisessa pohjoismaassa vireillä oleva menettely.

Tavallisin ratkaisu lis pendens -ongelmaan on se, että tuomioistuin jättää voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti tutkimatta kanteen, joka on nostettu myöhemmin. Tällainen määräys on sisällytetty esim. Bryssel II -asetuksen 11 artiklaan. Myös pohjoismaissa vuoden 1977 pohjoismaisen tuomioiden tunnustamista koskevan sopimuksen nojalla säädetyissä yhtenäisissä laeissa on määräys lis pendens -vaikutuksesta. Uusi 8 artiklan vastaa asiasisällöltään Bryssel II -asetuksen 11 artiklaa.

8 a artiklan ensimmäisen kappaleen mukaan tapauksissa, joissa eri sopimusvaltioiden toimivaltaisissa viranomaisissa saatetaan samojen asianosaisten välillä vireille 7 tai 8 artiklan mukainen asia, tulee sen viranomaisen, jossa asia on saatettu vireille myöhemmin, omasta aloitteestaan jättää asia tutkimatta. Tämä merkitsee sitä, että kanne jätetään tutkimatta, kun on osoitettu, että toimivaltainen viranomainen on se, jossa kanne on ensin nostettu.

Jos 7 artiklan mukainen asumus- tai avioerovaatimus ja mahdollinen 8 artiklan mukainen liitännäisasia on vireillä sopimusvaltion toimivaltaisessa viranomaisessa, tämä estää 8 a artiklan mukaan sen, että myöhemmin samojen osapuolten välinen samaa asiaa koskeva kysymys samanaikaisesti tutkitaan toisen sopimusvaltion toimivaltaisessa viranomaisessa. Artiklan sanamuodon perusteella tämä tarkoittaa sitä, että vireillä olevan liitännäisasian, esimerkiksi lasten huoltoa koskevan asian käsittely estää myös erillisen samaa asiaa koskevan kanteen tutkittavaksi ottamisen toisessa tuomio-istuimessa. Artikla ei kuitenkaan koske tilannetta, jossa lasten huoltoa koskevassa asiassa nostetaan erillinen kanne silloin, kun lapsen huoltoa koskeva kysymys pannaan vireille liitännäisasiana. Tällaista tilannetta voi kuitenkin koskea itsenäiset lis pendens -säännöt, jotka estävät liitännäisasian tutkittavaksi ottamisen.

Ehdotetun 8 a artiklan toisessa kappaleessa asumuseroa koskeva asia rinnastetaan avioeroa koskevaan asiaan, kun kyse on lis pendens -vaikutuksesta. Tämän perusteella jo vireille pantu vaatimus asumus- tai avioerosta estää asumus- tai avioeroa koskevan vaatimuksen tutkittavaksi ottamisen toisessa sopimusvaltiossa. Puolisoiden mahdollisuus jarruttaa avioeroa tekemällä asumuserohakemus pitäisi olla marginaalinen, koska 9 artiklan mukaan asumuseroaika voidaan lukea mukaan harkinta-aikaan avioerovaatimuksen tutkinnan yhteydessä sellaisessa valtiossa, jossa ei ole säännöksiä asumuserosta.

2.5.Tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano

3.1.Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa, lapseksiottamista, ja holhousta koskevia kansain-välis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamista tarkoittavan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Pykälä sisältää määräyksen, jonka mukaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa niin kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §. Pykälän mukaan tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §. Pykälän 1 momenttiin sisältyy voimaantuloa koskeva säännös, jonka mukaan lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Pykälän 2 momenttiin sisältyy säännös, jonka mukaan tasavallan presidentin asetuksella voidaan päättää, että ennen sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa tätä lakia sovelletaan Suomen ja sellaisen sopimusvaltion välillä, joka on antanut sopimuksen 4 artiklan mukaisen ilmoituksen.

Suomen Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 1931 tehdyn, avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävän sopimuksen muuttamista tarkoittavan Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 2001 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa niin kuin Suomi on niihin sitoutunut.

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

Tasavallan presidentin asetuksella voidaan päättää, että ennen sopimuksen kansainvälistä voimaantuloa tätä lakia sovelletaan Suomen ja sellaisen sopimusvaltion välillä, joka on antanut sopimuksen 4 artiklan mukaisen ilmoituksen.