GP 1/1999

1.Nykytilanne

Suomi osallistui muiden Pohjoismaiden mukana YK:n Etelä-Afrikkaa koskevaan kauppasaartoon. Tämä johti maiden välisen kaupan lakkaamiseen lähes tyystin. Kauppakielto kumottiin heinäkuussa 1991 ja investointikielto paria vuotta myöhemmin.

Etelä-Afrikassa toteutettiin huhtikuussa 1994 maan ensimmäiset demokraattiset vaalit. Etelä-Afrikka astui tuolloin uuteen aikakauteen ja Suomen ja Etelä-Afrikan välisissä suhteissa alkoi uusi kehitysjakso. Maiden väliset suhteet ovat eläneet aktiivista jälleenrakentamisen aikaa.

Etelä-Afrikka on nyt, jos ei koko maanosan, niin ainakin Saharan eteläpuolisen Afrikan tärkein poliittinen ja taloudellinen vaikuttaja. Maan keskeisimpiä prioriteetteja ovat Afrikan demokratisoituminen ihmisoikeuksien kunnioittamisen pohjalta ja taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisääminen.

Vuonna 1984 voimaan tulleet Etelä-Afrikkaan kohdistuneet talouspakotteet johtivat Suomen ja Etelä-Afrikan kaupan kuihtumiseen seitsemäksi vuodeksi. Suomen luovuttua kauppapakotteista heinäkuussa 1991 on kauppa kasvanut nopeasti. Kauppavaihto on kasvanut vuosikymmenen alusta ripeästi niin, että sanktioita edeltänyt kaupan volyymi saavutettiin uudelleen jo vuonna 1994.

Etelä-Afrikka on noussut Suomen toiseksi suurimmaksi kehitysmaakauppakumppaniksi heti Kiinan jälkeen. Viime vuosien viennin nousu johtuu suurelta osin televiestintälaitteiden viennistä. Niiden osuus oli vuonna 1998 jo yli puolet koko Etelä-Afrikan viennistämme eli vajaat 1 mrd. mk.

Vuoden 1994 vientimme Etelä-Afrikkaan oli 0,5 % kokonaisviennistämme. Tuolloin yli puolet viennistä käsitti koneita, laitteita ja kuljetusvälineitä. Vuoden 1998 aikana televiestintälaitteiden vienti lisääntyi edellisvuodesta yli 150 %. Muu vientimme on pysynyt suunnilleen edellisvuosien tahdissa. Suomalaisen viennin lisäämiseen Etelä-Afrikassa on parhaat mahdollisuudet edelleen metsäteollisuuden, televiestinnän, kaivosteollisuuden, energian ja ympäristöteknologian aloilla.

Tuonnistamme Etelä-Afrikasta poltto- ja voiteluaineet (kivihiili) olivat 1/3 osuudellaan vuonna 1994 suurin ryhmä. Toisena olivat elintarvikkeet (hedelmät ja vihannekset) runsaan 1/4 osuudella ja seuraavaksi sellu 1/5 osuudella. Uusina tuotteina ovat tulleet mukaan rauta ja teräs. Parina viime vuonna on lisäksi tuotu värimetalleja.

Suomalaisyrityksillä on Etelä-Afrikassa parikymmentä tytäryhtiötä, ja runsaalla sadalla suomalaisfirmalla on maassa edustaja. Suorat suomalaiset sijoitukset Etelä-Afrikkaan olivat vuosina 1994 ja 1995 vajaat 60 milj. mk, vuonna 1996 runsaat 40 milj. mk ja vuonna 1997 runsaat 20 milj. mk.

Kiinnostusta Etelä-Afrikkaan on Suomessa lisännyt myös Kaakkois-Aasian kriisi. Investoijat ovat uusia kasvukeskuksia etsiessään näkemässä myös Etelä-Afrikan potentiaalin. Maan poliittinen vakaus, yhteiskunnallinen uudistuskehitys sekä ulkomaankaupan vapauttaminen ja kaupan esteiden poistuminen tarjoavat suomalaisyrityksille mahdollisuuksia ei vain Etelä-Afrikassa, vaan sieltä myös laajemmalle eteläiseen Afrikkaan.

Valmetilla ja Ahlströmin konepajateollisuudella on ollut suuria laitetoimituksia Etelä-Afrikkaan viime vuosina. UPM-Kymmenellä on myyntitoimisto kolmessa suurimmassa kaupungissa ja Ensolla Johannesburgissa. Nokialla ja Tellabsilla on myös toimistot ja paikalliset edustajat maassa.

Suomalaisyrityksillä Sunds Defibrator, Nordberg, Tamrock, Kemira ja Saalasti on tuotannollisia investointeja Etelä-Afrikassa. Tamrock Africa valmistaa Etelä-Afrikassa kaivosteollisuudelle porauslaitteita sekä maan alla käytettäviä pyöräkuormaajia, joita myydään sieltä myös Namibiaan ja Botswanaan.

Finnvera Oyj luokittelee Etelä-Afrikan keskitason riskimaaksi. Finnveralla on mahdollisuus taata suurehkojakin kauppoja ja investointitakuiden myöntäminen on mahdollista.

Sijoituksia edistävällä ja vastavuoroisesti suojaavalla sopimuksella pyritään lisäämään sijoitusten turvallisuutta ja yritysten toimintaolosuhteiden ennustettavuutta.

Suomella on ennestään voimassa sijoitusten suojelua koskevat sopimukset seuraavien maiden kanssa: Egypti (SopS 3/1982), Kiina (SopS 4/1986), Sri Lanka (SopS 54/1987), Malesia (SopS 79/1987), Unkari (SopS 20/1989), Venäjä (tehty Neuvostoliiton kanssa, SopS 58/1991), Tshekki (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Viro (SopS 104/1992), Latvia (SopS 5/1993), Romania (SopS 121/1992), Liettua (SopS 119/1992), Uzbekistan (SopS 74/1993), Ukraina (SopS 6/1994), Valko-Venäjä (SopS 89/1994), Turkki (SopS 29/1995), Chile (SopS 23/1996), Vietnam (SopS 27/1996), Argentiina (SopS 21/1996), Korean tasavalta (SopS 25/1996), Thaimaa (SopS 35/1996), Slovakia (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Peru (SopS 33/1996), Arabiemiraattien liitto (SopS 22/1997), Kuwait (SopS 32/1997), Indonesia (SopS 34/1997), Moldova (SopS 42/1997), Kazakstan (SopS 20/1998), Puola (SopS 28/1998), Albania (SopS 16/1999), Oman (SopS 18/1999), Bulgaria (SopS 50/1999) ja Filippiinit (SopS 52/1999).

2.Sopimuksen valmistelu

Neuvottelut investointisuojasopimuksen tekemiseksi lähtivät käyntiin Suomen aloitteesta vuonna 1994. Suomi oli ensimmäisten maiden joukossa neuvottelemassa kahdenvälisestä sijoituksia suojaavasta sopimuksesta Etelä-Afrikan kanssa. Neuvottelut käytiin Pretoriassa 16.―17.2.1995, jolloin Suomen valtuuskunta parafoi tekstin varaumin. Varaumat johtuivat siitä, että Etelä-Afrikka halusi edelleen ylläpitää kaksikurssijärjestelmää eikä hyväksynyt pääomien ja juoksevien maksuliikkeiden siirtovapautta kokonaisuudessaan.

Neuvottelut saatiin päätökseen kirjeenvaihdolla Etelä-Afrikan siirryttyä myöhemmin yhden valuuttakurssin järjestelmään. Myös juoksevien maksuliikkeiden siirtovapauden poikkeamista päästiin yhteisymmärrykseen.

Sopimus noudattaa perusrakenteeltaan Suomen vastaavia sopimuksia. Työn pohjana on käytetty alan kansainvälistä vertailumateriaalia mm. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön aineistoa, Euroopan Energiaperuskirjasopimusta sekä muiden EU-maiden vastaavien sopimusten sisältöä. Sopimuksia on kehitetty edelleen yhteistyössä Suomen asianomaisten viranomaisten ja talouselämän etujärjestöjen kanssa.

3.Sopimuksen merkitys

Sopimuksessa määritellään sijoittajan ja sijoituksen käsitteet sekä sopimuksen maantieteellinen sovellutusala. Sopimuksella edistetään investointeja yleisesti ja suojellaan maahan hyväksytyt sijoitukset.

Sopimuksen mukaan kumpikin sopimuspuoli myöntää omalla alueellaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun ja täyden suojelun ja turvan. Tällaisiin sijoituksiin on sovellettava vähintään yhtä edullista kohtelua kuin omien sijoittajien tai kolmansien maiden sijoittajien sijoituksille, riippuen siitä kumpi kohtelu on sijoittajan kannalta parempi.

Sopimuksen tarkoittamia sijoituksia voi kansallistaa, pakkolunastaa tai muuten ottaa haltuun, mutta ainoastaan ei-syrjivältä pohjalta ja yleisen edun sitä edellyttäessä. Toimenpiteeseen voidaan ryhtyä vain nopeaa, riittävää ja tosiasiallista korvausta vastaan asianmukaisin laillisin menettelyin.

Sodasta, aseellisesta selkkauksesta, hätätilasta tai vastaavasta johtuva sijoitusten kärsimä vahinko on hyvitettävä tai korvattava vähintään samantasoisesti kuin oman maan tai kolmansien maiden sijoittajien osaksi tuleva hyvitys.

Sopimus mahdollistaa varojen välittömän siirtovapauden vaihdettavissa valuutoissa sekä juoksevien maksujen että pääomasiirtojen osalta.

Mikäli sijoittajan ja toisen sopimuspuolen välillä syntyy riitaisuuksia, on sopimuksessa määräykset kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät erimielisyydet sopijapuolten välillä ratkaistaan myös kulloistakin tarkoitusta varten perustettavassa kansainvälisessä välimiesmenettelyssä.

4.Esityksen vaikutukset

Sopimukseen liittyvät määräykset tähtäävät lähinnä yritysten sijoituksiin kohdistuvan mielivaltaisen kohtelun mahdollisuuden vähentämiseen ja sijoitusympäristön ennakoitavuuden lisäämiseen kohdemaassa. Sopimus pyrkii vähentämään ulkomaisiin sijoituksiin liittyvää poliittista maariskiä ja alentaa siten yritysten sijoituskynnystä. Sopimuksella vaikutetaan myös ulkomaisiin sijoituksiin liittyviin rahoituskustannuksiin alentavasti.

Sopimuksella ei ole valtiontaloudellisia vaikutuksia.

5.Sopimuksen sisältö

1 artikla. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet sijoitus, sijoittaja, tuotto ja sopimuspuolten alueet. Artiklan sanamuodosta ilmenee, että kolmansissa maissa sijaitsevista tytäryhtiöistä tehdyt sijoitukset on rajattu sopimuksen ulkopuolelle.

2 artikla . Artikla sisältää yleisen periaatteen sijoitusten sallimisesta ja edistämisestä sopimuspuolten alueella sekä sitoumuksen suojella ja olla häiritsemättä sijoittajien toimintaa.

3 artikla. Artikla velvoittaa isäntäsopimuspuolen takaamaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille vähintään yhtä edullisen kohtelun kuin se myöntää omien sijoittajiensa tai jonkin kolmannen valtion sijoittajien sijoituksille. Edullisen kohtelun vaatimus koskee myös sijoitusten hoitoa, käyttöä, hyödyntämistä tai myyntiä.

4 artikla . Artiklassa on määräykset siltä varalta, että toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille tapahtuu menetyksiä sodan, kapinan, kansallisen hätätilan, mellakan tai muun vastaavan häiriötilan johdosta. Mikäli isäntäsopimuspuoli suorittaa asian johdosta sijoittajille korvauksia, on toisen sopimuspuolen sijoittajia kohdeltava vähintään yhtä edullisesti kuin isäntävaltion omia tai kolmannen valtion sijoittajia. Artiklassa määritellään myös, missä laajuudessa isäntäsopimuspuoli vastaa omien viranomaistensa toiminnasta aiheutuvasta taloudellisesta menetyksestä toisen osapuolen sijoittajalle. Mikäli korvausvelvollisuuden katsotaan vallitsevan, tulee korvauksen olla nopea, riittävä ja tosiasiallinen.

5 artikla. Omaisuuden kansallistamiselle ja pakkolunastukselle asetetaan tiukempia edellytyksiä kuin kansallisessa lainsäädännössä on tapana. Niihin voi ryhtyä ainoastaan yleisen edun vaatiessa ja syrjimättömyyden pohjalta. Korvauksen on oltava nopea, riittävä ja tosiasiallinen. Korvaukselle on määriteltävä asianmukainen markkina-arvo vapaasti vaihdettavassa valuutassa ja sille on suoritettava käypä korko maksupäivään saakka.

6 artikla . Sopimuksessa taataan vapaa siirto-oikeus pääomille, tuotoille, koroille, maksuille ja ulkomaisten työntekijöiden nettoansioille. Siirtojen tulee tapahtua viipymättä vaihdettavassa valuutassa voimassa olevaan vaihtokurssiiin.

7 artikla. Artiklassa määritellään poikkeukset suosituimmuuskohtelusta, joka on pääsääntönä sopijapuolten välillä. Poikkeusmääräyksellä alueelliset taloudelliset järjestöt ja tulliliitot erotetaan sopimuksen ulkopuolelle siten, että niistä koituvia etuja ei velvoiteta ulottamaan toisen sopimuspuolen sijoittajiin. Samoin sopimuksen ulkopuolelle suljetaan kansainvälisistä verosopimuksista ja kansallisesta verolainsäädännöstä aiheutuvat sekä kehitysapujärjestelyistä aiheutuvat etuudet.

8 artikla . Artiklan 1 kohdan mukaan sopimusvaltion sijoittajan ja isäntävaltion riidat tulee ensisijaisesti ratkaista neuvotteluteitse.

Artiklan 2 kohtaan sisältyy määräyksiä sen varalta, että asiassa ei ole päästy sovintoon. Jos riitaa ei ole ratkaistu kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, kun sovintoneuvotteluja on pyydetty, voidaan sijoittajan aloitteesta käynnistää välimiesmenettely. Sen sijaan tavanomainen tuomioistuintie on tässä tapauksessa poissuljettu.

Välimiesmenettelyyn turvautuessaan sijoittajalla on kaksi vaihtoehtoa: joko artiklan 2 kohdan alakohdan a mukainen sijoituksia koskevien riitaisuuksien kansainvälinen ratkaisukeskus (ICSID) tai alakohdan b mukainen Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen kauppaoikeuden komitean (UNCITRAL) sääntöihin perustuva tilapäinen välimiesoikeus.

Koska Etelä-Afrikan tasavalta ei ainakaan toistaiseksi ole liittynyt Washingtonissa 18. päivänä maaliskuuta 1965 allekirjoitettavaksi avattuun valtioiden ja toisten valtioden kansalaisten välisten sijoituksia koskevien riitaisuuksien ratkaisemista koskevaan yleissopimukseen, on alakohdassa a tarkoitettu toimivaltainen ratkaisuviranomainen ICSID:n sihteeristö.

Tuomio on lopullinen ja pannaan täytäntöön kansallisen lainsäädännön mukaan.

9 artikla. Tämä artikla koskee puolestaan sopimusvaltioiden eli hallitusten välisiä sopimuksen tulkinnasta ja soveltamisesta aiheutuvia riitoja, jotka nekin artiklan 1 kohdan mukaan tulee ensisijaisesti ratkaista neuvotteluteitse. Mikäli riitaa ei kuitenkaan ole saatu ratkaistuksi kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun neuvotteluja pyydettiin, voi kumpikin sopimusvaltio artiklan 2 kohdan mukaan saattaa riidan välimiesoikeuden käsiteltäväksi.

Välimiesoikeuden perustamista, kokoonpanoa ja menettelytapoja koskevat määräykset on kirjattu artiklan 3―6 kohtaan.

10 artikla. Jos sopimusvaltio tai sen edustajaksi osoitettu taho on myöntänyt takauksen toisen sopimusvaltion alueella olevalle sijoitukselle ja joutunut tällä perusteella korvausvelvolliseksi, siirtyvät kyseistä sijoitusta koskevat oikeudet ensin mainitulle maksuvelvolliseksi joutuneelle sopimusvaltiolle. Näitä oikeuksia se sijaantulijan asemassa toteuttaa itse tai osoittamansa edustajan välityksellä samassa laajuudessa kuin alkuperäinen sijoittaja.

11 artikla. Artiklan 1 kohdassa määritellään menettely tilanteessa, jossa kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisoikeudellisten velvoitteiden perusteella on saatettu voimaan määräys, joka oikeuttaa sopimuspuolen myöntämään toisen sopimuspuolen sijoittajille tätä sopimusta edullisemman kohtelun. Tällöin on noudatettava kyseistä määräystä tämän sopimuksen sijasta niiltä osin kuin se on edullisempi.

Artiklan 2 kohdan mukaan sopimusta sovelletaan kaikkiin ennen ja jälkeen sen voimaantuloa tehtyihin sijoituksiin. Sen sijaan soveltamisen ulkopuolelle jäävät kaikki ennen sopimuksen voimaantuloa alkaneet riitaisuudet tai ratkaistut vaateet.

12 artikla. Artikla sisältää tavanomaiset loppumääräykset sopimuksen voimaantulosta ja sen irtisanomisesta. Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen sopimuksen hyväksymisestä. Sopimus on voimassa kaksikymmentä vuotta, minkä jälkeen se voidaan irtisanoa kahdentoista kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisen jälkeinen niin sanottu suoja-aika on niin ikään kaksikymmentä vuotta.

6.Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Sopimuksen 5 artiklan mukaan sopimuspuoli saa pakkolunastaa toisen sopimuspuolen sijoittajien tekemiä sijoituksia ainoastaan artiklassa tarkemmin määritetyillä ehdoilla. Artiklassa on lisäksi määräyksiä tällaisen toimenpiteen johdosta maksettavista korvauksista ja niihin liittyvistä koroista.

Hallitusmuodon 12 §:n 2 momentin mukaan omaisuuden pakkolunastuksesta on säädettävä lailla. Lisäksi artiklan edellä mainitut määräykset korvausten maksamisesta ovat osittain ristiriidassa pakkolunastuslainsäädännön kanssa. Sopimuksen 5 artiklan määräykset vaativat näistä syistä eduskunnan hyväksymisen.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että eduskunta hyväksyisi ne Helsingissä 14 päivänä syyskuuta 1998 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Etelä-Afrikan tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja vastavuoroista suojaamista koskevan sopimuksen määräykset, jotka vaativat eduskunnan suostumuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Helsingissä 14 päivänä syyskuuta 1998 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Etelä-Afrikan tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja vastavuoroista suojaamista koskevan sopimuksen määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin niistä on sovittu.

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.