GP 10/1992

2.1.Yleistä

Jos kehitysluottolaki kumotaan, säännellään kehitysluottotoimintaa lähinnä valtionhallintoa koskevien yleisten säännösten ja määräysten sekä valtion tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä tehtyjen päätösten perusteella.

2.2.Oikeus myöntää kehitysluottoja

Kehitysluottolain 1 §:n mukaan kehitysmaille voidaan myöntää kansainvälisiä kehitysluottoja sen mukaan kuin sanotussa laissa säädetään. Nykyisin kun valtuusmenettelyä koskevat säännökset sisältyvät valtion tulo- ja menoarviosta annettuun lakiin (423/88) , voidaan kehitysluottoja myöntää valtion tulo- ja menoarviossa osoitettujen määrärahojen ja valtuuksien rajoissa ilman kehitysluottolain säännöstäkin. Näin ollen kyseinen säännös ei enää ole tarpeen.

2.3.Myönnettävien luottojen määrä

Kehitysluottolain 2 §:n 1 momentin mukaan kehitysluottosopimuksia saadaan tehdä vuosittain valtion tulo- ja menoarvion käsittelyn yhteydessä päätettyyn määrään saakka.

Vuosien 1970―1982 tulo- ja menoarvioissa vahvistettiin ne markkamäärät, joihin saakka kehitysluottosopimuksia saatiin varainhoitovuoden aikana tehdä. Tästä menettelystä aiheutui kuitenkin käytännössä ongelmia. Kun vuosittainen sopimuksenteko-oikeus oli määritetty luottojen enimmäismääränä, saattoi valtioneuvosto, joka lain 4 §:n nojalla päättää luottojen myöntämisestä kussakin tapauksessa erikseen, myöntää varainhoitovuoden aikana luottoja enintään sanottuun markkamäärään saakka. Jollei luottoa koskevaa sopimusta saatu allekirjoitettua myöntämisvuonna, luotto raukesi. Kun luottosopimusten valmistelu ja niiden allekirjoittamisen edellytyksenä olevien muodollisuuksien täyttäminen vaatii monessa tapauksessa ennalta arvaamattoman pitkän ajan, oli käytännössä useasti vaikeuksia saada luottosopimus allekirjoitettua saman kalenterivuoden aikana, jona valtioneuvosto oli tehnyt päätöksen luoton myöntämisestä. Näistä vaikeuksista johtuen ei tulo- ja menoarviossa enää vuodesta 1983 lukien ole vahvistettu niitä markkamääriä, joihin saakka kehitysluottosopimuksia saa varainhoitovuoden aikana tehdä, vaan sopimuksenteko-oikeus on rajattu vuotuisia enimmäismenoja koskevin valtuuksin.

Kehitysluottoja koskevan budjetointikäytännön muututtua suunniteltiin kehitysluottolain muuttamista budjetointikäytäntöä vastaavaksi. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin sen johdosta, että kehitteillä oli uusi kehitysyhteistyön rahoitusmuoto, korkotukijärjestelmä. Korkotukijärjestelmän tavoitteena oli kehitysmaihin suuntautuvien kokonaisrahavirtojen lisääminen. Tätä tavoitetta pidettiin niin keskeisenä, että järjestelmän suunnitteluvaiheessa harkittiin kehitysluottorahoituksesta luopumista siinä tapauksessa, että korkotukijärjestelmä osoittautuisi käytännössä toimivaksi kehitysyhteistyön rahoitusmuodoksi. Näkemykset ovat sittemmin muuttuneet. Vaikka korkotukijärjestelmä onkin osoittautunut asetettuja tavoitteita vastaavaksi rahoitusmuodoksi, pidetään kehitysluottojärjestelmää sekä kehitysyhteistyöpoliittisesti että hallinnollisesti perusteltuna kehitysyhteistyön rahoitusmuotona.

Vaikka kehitysluottojärjestelmä jälleen nähdään yhtenä keskeisenä kehitysyhteistyön rahoitusmuotona, ei kehitysluottolain 2 §:n 1 momentin muuttamiseen katsota olevan tarvetta. Kun valtuusmenettely perustuu nykyisin valtion tulo- ja menoarviosta annettuun lakiin, ei enää ole tarpeen määrittää budjetissa, mihin määrään saakka luottosopimuksia saa varainhoitovuoden aikana tehdä, mikäli sitoutuminen tapahtuu käytettävissä olevien määrärahojen ja valtuuksien rajoissa.

Kehitysluottolain 2 §:n 2 momentin mukaan vuosittain otetaan tulo- ja menoarvioon tarpeellinen määräraha myönnettyjen luottojen maksattamista varten. Valtuusmenettelyä koskevan muutoksen johdosta tämäkin säännös on käynyt tarpeettomaksi valtuuksien rajoissa toimittaessa.

2.4.Kehitysluottojen suuntaaminen

Kehitysluottolain 3 §:n mukaan kehitysluotto voidaan myöntää Suomen valtion kanssa kehitysluottosopimuksen tehneelle valtiolle, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle rahoituslaitokselle käytettäväksi näiden kehitysohjelmien rahoittamiseen. Säännös oli perusteltu siinä vaiheessa, jolloin kehitysyhteistyötoimintaa vasta käynnistettiin. Nyt kun kehitysyhteistyö on vakiintunut keskeiseksi kansainvälisen yhteistyön ja ulkopolitiikan alueeksi, ei enää voida pitää tarpeellisena säännellä luottojen suuntaamista lailla. Kun lisäksi hallituksen vuotuista kehitysyhteistyökertomusta on tarkoitus kehittää niin, että siihen sisällytetään myös lähivuosien konkreettiset suunnitelmat, lisääntyvät eduskunnan mahdollisuudet vaikuttaa kehitysyhteistyöhön. Näin ollen voidaan katsoa, että kehitysluottolain 3 §:n säännös ei enää ole välttämätön kehitysluottotoiminnan ohjausväline.

2.5.Luottoehdoista päättäminen ja luoton myöntäminen

Kehitysluottolain 4 §:n mukaan valtioneuvosto päättää kehitysluottojen korosta, laina-ajan pituudesta ja muista yleisistä luottoehdoista sekä luottojen myöntämisestä kussakin tapauksessa erikseen.

Valtioneuvoston yleisistunnon kehittämishankkeiden yhteydessä on kiinnitetty huomiota siihen, että valtioneuvostolle edellä tarkoitetun säännöksen nojalla kuuluva ratkaisuvalta tulisi yleisistunnossa käsiteltävien asioiden määrän vähentämiseksi lakia muuttamalla siirtää ulkoasiainministeriölle. Ratkaisuvallan siirtäminen ministeriölle olisi perusteltua myös sen vuoksi, että monet kehitysluottoja koskevat päätökset ovat rahalliselta arvoltaan vähäisempiä kuin ulkoasiainministeriön ratkaisuvallan piiriin kuuluvat lahja-apua koskevat asiat.

Jos kehitysluottolaki kumottaisiin, siirtyisi ratkaisuvalta kehitysluottoasioissa valtioneuvostolta ulkoasiainministeriölle ilman erityistoimenpiteitä.

2.6.Täydentävät määräykset

Kehitysluottolain 5 §:n mukaan tarkemmat määräykset lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta antaa tarvittaessa valtioneuvosto. Tällaisia määräyksiä ei ole annettu.

Täten kumotaan kansainvälisistä kehitysluotoista 30 päivänä joulukuuta 1969 annettu laki (925/69) .

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 .