9.5.2012

Syyte ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta syytekohdassa 21 törkeästä huumausainerikoksesta ja syytekohdassa 33 törkeästä kuolemantuottamuksesta ja syytekohdassa 34 törkeästä vammantuottamuksesta.

Syytekohdan 21 mukaan A ja toinen vastaaja B olivat yhdessä pitäneet 7.10. - 7.12.2009 hallussaan 873 grammaa heroiinia, jonka pitoisuus oli ollut 46 - 54 painoprosenttia sekä C:n välityksellä luovuttaneet tästä 57 grammaa erääseen hotelliin.

Syytekohdan 33 mukaan A sekä vastaajat B ja C olivat 7.12.2009 Helsingissä huumausaineiden levitystoimintaa harjoittaneina saatuaan kokaiinia koskevan tilauksen, kokaiinin puuttuessa heidän myyntivarastostaan, laskeneet levitykseen kokaiinin sijasta erittäin voimakasta heroiinia, jota A:lla ja B:llä oli ollut C:n tieten levitystarkoituksessa hallussaan suuri erä. A ja B olivat luovuttaneet C:n ja eräiden muiden henkilöiden välityksellä kokaiinina erääseen hotelliin noin 57 grammaa heroiinia, jonka pitoisuus oli ollut noin 51 - 54 painoprosenttia. Hotellissa ainetta oli käytetty kokaiinina, minkä johdosta ainetta käyttänyt X oli kuollut opiaatti- ja amfetamiinijohdannaisten yliannoksen myrkkyvaikutukseen. Syytteen mukaan heroiinia kokaiinin tavoin käyttäneen henkilön kuolema on ollut A:n, B:n ja C:n ennakoitavissa ja he olivat mieltäneet tai ainakin he olisivat voineet ja heidän olisi pitänyt mieltää kuoleman mahdollisuus. Näin A, B ja C olivat huolimattomuudellaan aiheuttaneet X:n kuoleman. Riskinoton tietoisuus, loukkauksen todennäköisyys ja vaarannettujen etujen tärkeys huomioon ottaen huolimattomuus oli törkeää ja rikos oli myös kokonaisuutena arvioiden törkeä.

Syytekohdan 34 mukaan myös Y oli käyttänyt hotellissa sanottua heroiinia ja saanut vaikeusasteeltaan vakavan myrkytyksen, johon oli liittynyt hengityksen vajaatoimintaan johtanut hengenvaarallinen keskushermostolama. Heroiinia kokaiinin tavoin käyttäneen henkilön vakava ruumiinvamma tai sairaus on ollut A:n, B:n ja C:n ennakoitavissa ja he olivat mieltäneet tai ainakin he olisivat voineet ja heidän olisi pitänyt mieltää tällainen mahdollisuus. Näin A, B ja C olivat huolimattomuudellaan aiheuttaneet Y:n sairauden, joka ei ollut vähäinen. Riskinoton tietoisuus, loukkauksen todennäköisyys ja vaarannettujen etujen tärkeys huomioon ottaen huolimattomuus oli törkeää ja rikos oli myös kokonaisuutena arvioiden törkeä.

A kiisti syytteet ja vaati niitä hylättäviksi. A totesi, ettei hän ollut ollut tekemisissä heroiinin kanssa.

Käräjäoikeuden tuomio 27.5.2010

Käräjäoikeudessa kuultiin muun muassa A:ta todistelutarkoituksessa. Syyttäjä vetosi näyttönä myös A:n esitutkintakertomukseen siltä osin kuin A:n kertomus oli muuttunut olennaisesti käräjäoikeudessa esitettyyn kertomukseen verrattuna.

Syytekohdan 21 osalta käräjäoikeus totesi näyttöä asiassa selostettuaan, että A oli syyllistynyt syytteen mukaiseen törkeään huumausainerikokseen. A oli esitutkinnassa antamansa kertomuksen mukaan säilyttänyt varastossaan heroiinia sisältänyttä matkalaukkua muutaman päivän. A:ta kuulustellut poliisi oli kertonut A:n itse puhuneen heroiinista. A oli kertonut myös toisen vastaajana olleen henkilön pakanneen heroiinin teepakkauksiin. A:n asunnolta oli löytynyt samanmerkkisiä teepusseja, joihin heroiini oli pakattu. Käräjäoikeus katsoi A:lla olleen määräysvalta heroiiniin.

Sen sijaan käräjäoikeus hylkäsi syytteet törkeää kuolemantuottamusta ja törkeää vammantuottamusta koskeneiden syytekohtien 33 ja 34 osalta. Käräjäoikeus totesi, ettei huumausaineen myyjä ollut lähtökohtaisesti vastuussa käyttäjän kuolemasta.

Tässä tapauksessa hotelliin oli toimitettu tilatun kokaiinin sijasta heroiinia. X:n välitön kuolinsyy oli ollut opiaatti- ja amfetamiinijohdannaisten yliannoksen myrkkyvaikutus ja Y:n myrkytystila oli johtunut alkoholin, ekstaasin ja heroiinin yhteisvaikutuksesta. Sekä heroiini että ekstaasi olivat erittäin vaarallisia huumausaineita. Kuolema ja myrkytystila olivat johtuneet yhteiskäytöstä. Useat muut olivat käyttäneet hotellissa kokaiiniksi luulemaansa heroiinia joutumatta hengen tai terveyden vaaraan.

X ja Y olivat nauttineet ennen heroiinin käyttämistä amfetamiinia ja ekstaasia. Kumpikin oli käyttänyt aikaisemmin erittäin vaarallisia huumausaineita. Kun X ja Y olivat amfetamiinia ja ekstaasia käytettyään ottaneet useamman viivan lähes puhtaaksi mainostettua huumausainetta, kysymys oli sellaisesta itsensä vaarantamisesta, ettei huumausaineen luovuttajille syntynyt rikosvastuuta kuolemasta ja vammautumisesta.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n hänen syykseen syytekohdassa 21 luetusta törkeästä huumausainerikoksesta sekä kolmesta muusta törkeästä huumausainerikoksesta yhteiseen 8 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Liisa Paul ja Pasi Lilja sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.6.201

Syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen. Syyttäjä vaati, että A:n katsotaan syyllistyneen syytekohdissa 33 ja 34 syytteen mukaisesti törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään vammantuottamukseen. A vaati, että syyte kohdan 21 mukaisesta törkeästä huumausainerikoksesta hylätään.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn, jossa kuultiin muun ohella A:ta todistelutarkoituksessa. Pääkäsittelyssä syyttäjä vetosi näyttönä A:n esitutkintakertomukseen.

A:ta, B:tä ja C:tä koskeneiden syytekohtien 33 ja 34 osalta hovioikeus totesi, että kysymys koski sitä, oliko heroiini ollut syy-yhteydessä X:n kuolemaan ja Y:n myrkytystilaan ja olivatko heroiinin toimittaneet henkilöt mieltäneet tai olisiko heidän pitänyt mieltää kuoleman ja myrkytystilan mahdollisuus.

X ja Y olivat vaarantaneet oman terveytensä käyttämällä erittäin vaarallista huumausainetta. Heidän tietoinen itsensä vaarantaminen ei ollut kuitenkaan käsittänyt kokaiinia huomattavasti vaarallisemman heroiinin käyttöä. Hovioikeus piti todistajina kuulemiensa asiantuntijoiden kertomukset huomioon ottaen ilmeisenä, että heroiini oli liian suuren käyttöannoksen johdosta aiheuttanut X:n kuoleman ja Y:n myrkytystilan. Heroiini oli siten ollut syy-yhteydessä X:n kuolemaan ja Y:n myrkytystilaan.

Seurauksen ennakoitavuuden osalta hovioikeus totesi, että heroiini oli lamaava huumausaine ja kokaiini oli puolestaan stimulantti. Heroiinin vaarallisuus oli yleisesti tiedossa. Heroiinin toimittajan oli täytynyt mieltää, että heroiinin toimittaminen kokaiinina voi johtaa yliannokseen ja siten kuolemaan tai vakavaan sairauteen. Heroiinin käyttäjän kuolema tai vakava vammautuminen oli ollut huumausaineen toimittaneen tahon ennakoitavissa.

Arvioidessaan A:n tietoisuutta huumausaineen laadusta hovioikeus totesi, että B:n eräässä asunnossa säilyttämästä matkalaukusta oli kahdesta teepakkauksesta löytynyt yli 800 grammaa heroiinia. A:n asunnosta oli löytynyt samoista teemerkeistä peräisin olevia teepusseja. C oli puolestaan tiennyt hotellille tilatun kokaiinia.

A oli esitutkinnassa kertonut B:n kertoneen hänelle Suomeen tuodusta huumausaineesta, joka oli ollut heroiinia. Heroiini oli ollut ensin A:n luona matkalaukussa. A oli ostanut yhdessä B:n kanssa kaksi teepakkausta ja B oli pakannut heroiinin niihin A:n luona ja vienyt heroiinin mukanaan. A oli tiedustellut C:ltä ostajia. A, B ja C olivat tavanneet eräällä parkkipaikalla C:n autossa ja keskustelleet hinnasta. Hovioikeudessa A oli todennut, että esitutkintakertomus ei pitänyt paikkaansa ja että hänen kertomuksensa oli käsitetty väärin. A oli todennut, että esitutkinnassa hänellä ei ollut ollut tulkkia eikä avustajaa.

A:ta kuulustellut todistajana kuultu poliisi oli kertonut, että A oli ilmoittanut osaavansa hyvin englantia eikä asiassa ollut kieliongelmia eikä A ollut vaatinut avustajaa taikka valittanut kuulusteluolosuhteista. Todistaja oli kirjoittanut suomeksi kuulustelupöytäkirjaan sen, minkä A oli englanniksi kertonut ja kääntänyt sen A:lle. A oli itse maininnut sanan heroiini ja teepussit olivat tulleet esille vapaassa kerronnassa.

Hovioikeus katsoi, että asiassa kuultujen henkilöiden kertomukset sekä A:n ja B:n esitutkintakertomukset sekä A:n, B:n ja C:n liikkeistä esitetty selvitys osoittivat, että he olivat yhdessä osallistuneet tilatun näyte-erän ja huumausaineen toimitukseen. A oli toimittanut näyte-erän. B oli toimittanut tilatut 50 grammaa. Kysymys oli ollut heroiinista. Heroiinin oli täytynyt olla peräisin B:n laukusta.

Hovioikeus katsoi edelleen, että ottaen huomioon A:n kertomus esitutkinnassa heroiinista sekä B:n ja C:n osuudesta heroiinin säilyttämisestä ja edelleen markkinoinnista, A:n ja B:n kertomukset esitutkinnassa teepakkausten hankkimisesta ja aineen pakkaamisesta sekä vastaajien yhteinen toiminta aineen toimittamisessa hotelliin, asiassa ei jäänyt järkevää epäilystä siitä, että A, B ja C olivat yhdessä levittäneet kysymyksessä olevaa heroiinia. Vastaajat olivat myös tienneet aineen olevan heroiinia.

A:n, B:n ja C:n välillä oli ollut vilkasta puhelinliikennettä aamuyöllä. Näiden keskustelujen aikana C:n on täytynyt kertoa myös muille, mitä ainetta tilaus koski. Näin ollen A:n ja B:n on täytynyt tulla tietoiseksi tilauksen sisällöstä. Vastaajat olivat siten olleet yhdessä toimittamassa heroiinia, kun tilaus oli koskenut kokaiinia. Näin ollen asiassa ei jäänyt järkevää epäilystä myöskään siitä, etteivätkö A ja B olisi tienneet tilauksen koskeneen kokaiinia.

Hovioikeus katsoi, että A, B ja C olivat tienneet hotellille toimitetun aineen olleen heroiinia ja että tilaus koski kokaiinia. He olivat salanneet huumausaineen vastaanottajilta aineen laadun. A, B ja C olivat ottaneet tietoisen riskin toimittamalla hotelliin huumausainetta, joka annostuksensa ja vaikutuksiensa puolesta erosi tilatusta ja jota voitiin pitää myös välittömästi hengenvaarallisempana kuin tilattua ainetta. Hovioikeus päätyi siihen, että vastaajat olivat törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttaneet X:n kuoleman ja Y:n vakavan myrkytyksen. Tekoja oli pidettävä myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Edelleen A:ta koskeneen syytekohdan 21 osalta hovioikeus totesi, että huomioon ottaen edellä kohtien 33 ja 34 osalta lausuttu, asiassa ei ollut aihetta arvioida näyttöä toisin kuin käräjäoikeus oli sitä arvioinut.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomion lopputulosta siten, että katsoi A:n syyllistyneen syytekohdissa 33 ja 34 törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään vammantuottamukseen ja tuomitsi A:n näistä ja hänen syykseen luetuista muista rikoksista yhteiseen 9 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Halme-Korhonen, Seppo Ovaskainen ja Ari Siltama.

Perustelut

I Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta syytekohdassa 21 törkeästä huumausainerikoksesta sekä kohdissa 33 ja 34 törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta. Oikeudenkäynnissä syyttäjä on vedonnut A:n esitutkintakertomuksiin 12.12.2009, 16.12.2009 ja 21.12.2009, koska A oli oikeudenkäynnin aikana kertonut tapahtumista eri tavoin kuin esitutkinnassa.

2. Käräjäoikeus on katsonut A:n syyllistyneen syytekohdassa 21 syytteen mukaiseen törkeään huumausainerikokseen mutta hylännyt syytteen kohdissa 33 ja 34. Hovioikeus on katsonut A:n menetelleen syytekohdissa 21, 33 ja 34 syytteessä kuvatulla tavalla ja tuominnut hänet näistä sekä kolmesta muusta törkeästä huumausainerikoksesta yhteiseen yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on ratkaisussaan selostanut A:n esitutkintakertomuksia 16.12.2009 ja 21.12.2009 ja katsonut syytteiden tulleen kohdissa 21, 33 ja 34 näytetyksi osittain A:n esitutkintakertomusten ja osittain muun näytön perusteella.

3. A on Korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan valituksessa vaatinut, että esitutkintakertomusten käyttäminen näyttönä kielletään siltä osin kuin syyttäjä oli niihin vedonnut hänen syyllisyyttään tukevana näyttönä. Vaatimustaan A on perustellut sillä, ettei hänellä ollut poliisille esittämistään vaatimuksista huolimatta ollut esitutkinnassa avustajaa ja että hän oli antanut kertomuksensa englannin kielellä eikä esitutkinnassa ollut käytetty tulkkia.

4. A on ollut vangittuna, kun häntä on kuulusteltu 16.12.2009 ja 21.12.2009. A:lle vangitsemisoikeudenkäynnissä 15.12.2009 määrätty puolustaja ei ole ollut läsnä näissä kuulusteluissa eikä myöskään muutoin neuvotellut A:n kanssa ennen kuulustelujen toimittamista. Poliisi on kuulustellut A:ta englanniksi, minkä jälkeen kuulustelupöytäkirja on laadittu suomeksi ja kuulustelija on suullisesti kääntänyt sen sisällön A:lle englanniksi.

5. Korkeimmassa oikeudessa kysymys on siitä, ovatko oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin kuuluvat rikoksesta epäillyn oikeudet avustajaan ja tulkkiin toteutuneet asianmukaisesti A:n esitutkinnassa. Tämän perusteella tulee arvioitavaksi se, mikä merkitys mahdollisella puolustautumisoikeuksien loukkauksella on esitutkintakertomusten hyödyntämiseen oikeudenkäynnissä.

II Epäillyn oikeus avustajaan ja tulkkiin esitutkinnassa

Säännökset ja oikeuskäytäntö avustajan käytöstä esitutkinnassa

6. Esitutkintalain 10 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus käyttää esitutkinnassa avustajaa. Rikoksesta epäillylle, joka on otettu kiinni, pidätetty tai vangittu, on viipymättä ilmoitettava hänen oikeudestaan käyttää avustajaa. Esitutkintalain 29 §:n 2 momentin mukaan epäillylle on myös ennen kuulustelua tehtävä selkoa oikeudesta käyttää avustajaa esitutkinnassa sekä siitä, milloin hänelle voidaan määrätä puolustaja. Esitutkintalain 31 §:n mukaan asianosaisen avustajalla on oikeus olla läsnä päämiestään kuulusteltaessa, jollei tutkinnanjohtaja painavista rikostutkinnallisista syistä sitä kiellä. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan epäillyn pyynnöstä hänelle on määrättävä puolustaja, jos hän on pidätettynä tai vangittuna.

7. Rikoksesta epäillyn oikeudesta avustajaan määrätään myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan c alakohdassa, jonka mukaan jokaisella syytetyllä on oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa oikeudenkäyntiavustajan välityksellä, ja jos hän ei pysty itse maksamaan saamastaan oikeusavusta, hänen on saatava se korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu puolustajan olevan tarpeen ainakin silloin, kun kysymyksessä on vakava, vapausrangaistuksen uhan perustava rikos tai asiassa on vaikeita oikeus- tai tosiasiakysymyksiä (mm. Benham v. Yhdistynyt kuningaskunta, suuren jaoston tuomio 10.6.1996, kohdat 60 - 64, Katritsch v. Ranska, tuomio 4.11.2010, kohta 31).

8. Vakiintuneen tulkintakäytännön mukaan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja etenkin sen 3 kohdan määräyksillä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista on merkitystä myös esitutkinnassa, jos niiden noudattamatta jättäminen esitutkintavaiheessa vaarantaa olennaisesti oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden kokonaisuudessaan (mm. Imbrioscia v. Sveitsi, tuomio 24.11.1993, kohdat 36 ja 38, John Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta 8.2.1996, suuren jaoston tuomio, kohta 62, Kuralic v. Kroatia, tuomio 15.10.2009, kohta 44, Adamkiewicz v. Puola, tuomio 2.3.2010, kohdat 68 - 69, Marzohl v. Sveitsi, päätös 6.3.2012).

9. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on 6 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamiskäytännössään korostanut rikoksen johdosta vapautensa menettäneen epäillyn oikeutta avustajaan heti esitutkinnan alusta alkaen (Salduz v. Turkki 27.11.2008, suuren jaoston tuomio, kohdat 54 - 55 sekä myöhemmin mm. Pishchalnikov v. Venäjä, tuomio 24.9.2009, kohdat 69 - 70, Leonid Lazarenko v. Ukraina, tuomio 28.10.2010, kohta 50, Stojkovic v. Belgia, tuomio 27.10.2011, kohdat 50 - 53 ja Trymbach v. Ukraina, tuomio 12.1.2012, kohta 60). Keskeistä epäillyn oikeuksien toteutumisen kannalta on, että hänellä on jo tutkinnan alkuvaiheessa, lähtökohtaisesti ennen kuin poliisi ensimmäisen kerran esittää hänelle kysymyksiä, mahdollisuus tavata avustajaansa ja käydä tämän kanssa luottamuksellisia keskusteluja. Tällöin avustaja voi selvittää epäillylle tämän oikeuksia ja epäilty voi arvioida asemaansa ja oikeuksiensa käyttöä kysymyksessä olevassa asiassa. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on korostettu sitä, että epäillyn oikeus avustajan käyttöön esitutkinnassa toteuttaa rikoksesta epäillyn itsekriminointisuojaa eli jokaisen oikeutta olla joutumatta pakotetuksi myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen (mm. Salduz, kohta 54, Pishchalnikov, kohta 69, Begu v. Romania, tuomio 15.3.2011, kohta 139).

10. Oikeus avustajan käyttöön esitutkinnassa ja neuvotteluihin avustajan kanssa heti vapauden menetyksen alkaessa on ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen mukaan epäillylle lähtökohtaisesti kuuluva oikeus (Adamkiewicz, kohta 84). Vaikka epäillyllä ei ole ollut käytettävissä avustajaa, 6 artiklaa ei kuitenkaan ole katsottu loukatun, mikäli epäilty ei siinä vaiheessa ole antanut lausumia, joilla sittemmin olisi ollut merkitystä syyksilukevan tuomion kannalta (Kocak v. Turkki, tuomio 3.5.2007, kohdat 38 - 39, Kuralic, kohta 45, Bielaj v. Puola, tuomio 27.4.2010, kohta 73, Hovanesian v. Bulgaria, tuomio 21.12.2010, kohta 37, Paskal v. Ukraina, tuomio 15.9.2011, kohta 78, Trymbach, kohta 64, Marzohl v. Sveitsi, päätös 6.3.2012). Poikkeuksena tästä ovat tapaukset, joissa kansallinen lainsäädäntö on järjestelmällisesti estänyt oikeudellisen avun saamisen esitutkintavaiheessa, mitä on pidetty 6 artiklan loukkauksena riippumatta siitä, onko epäilty tuolloin antanut itselleen vahingollisia lausumia (Dayanan v. Turkki, tuomio 13.10.2009, kohta 33). Muunlaisissa tilanteissa 6 artiklaa on katsottu loukatun, mikäli perusteetta ilman avustajan neuvoja jääneen epäillyn antamaa tunnustusta tai muuta lausumaa esitutkinnassa on käytetty näyttönä hänen syyllisyydestään (mm. Salduz, kohta 58, Oleg Kolesnik v. Ukraina, tuomio 19.11.2009, kohta 37, Adamkiewicz, kohdat 90 - 92).

Onko A:ta estetty käyttämästä avustajaa?

11. A on Korkeimmassa oikeudessa ensisijaisesti katsonut, että poliisi on asian esitutkinnassa estänyt häntä saamasta avustajan apua ja että hänelle kuuluvia oikeuksia on siten loukattu.

12. A on otettu poliisin toimesta kiinni 11.12.2009 ja hänet on pidätetty samana päivänä. Ensimmäinen kuulustelu on pidetty 12.12.2009 ja sitä koskevaan pöytäkirjaan on tehty merkintä, jonka mukaan poliisi oli ilmoittanut A:lle tämän oikeudesta käyttää avustajaa. A on vangittu 15.12.2009 ja hänelle on määrätty tuolloin puolustaja, joka ei kuitenkaan ole ollut läsnä jatkokuulusteluissa.

13. A on valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle ja Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä lausunut ilmoittaneensa kuulusteluja suorittaneille poliisimiehille toistuvasti, että hän haluaa kuulusteluihin avustajan. A:ta kuulustelleet poliisimiehet N ja T ovat puolestaan Korkeimmassa oikeudessa todistajina kertoneet, että A ei ollut kuulusteluissa ilmoittanut haluavansa paikalle avustajaa. Jos A olisi esittänyt tällaisen pyynnön, se olisi heidän mukaansa merkitty esitutkintapöytäkirjaan ja kuulustelut olisi keskeytetty avustajan hankkimista varten. Myös tutkinnanjohtaja P on kertonut vakiintuneen menettelytavan olevan se, että epäillyn pyytäessä avustajaa kuulustelu keskeytetään ja avustaja pyydetään paikalle.

14. Ensimmäisessä, 12.12.2009 toimitetussa kuulustelussa A ei ole kertonut itselleen epäedullisia seikkoja eikä syyksilukeminen hovioikeudessa ole miltään osin perustunut tähän esitutkintakertomukseen. Kysymyksellä siitä, olisiko viranomaisten tullut ryhtyä toimiin puolustajan määräämiseksi A:lle ennen ensimmäistä kuulustelua, ei siten ole tässä asiassa merkitystä.

15. Asiassa saadun selvityksen mukaan poliisit olivat puolustajan määräämiseksi yrittäneet ensin ottaa yhteyttä oikeustieteen maisteri VH:hon, joka oli aikaisemmin eräässä toisessa asiassa toiminut A:n avustajana. Kun yhteydenotto ei ollut onnistunut, poliisi on ollut vangitsemisasian istuntopäivänä 15.12.2009 yhteydessä asianajaja Z:aan, joka on määrättykin A:n puolustajaksi. Vangitsemisoikeudenkäynnissä Z:n puolesta on kuitenkin esiintynyt oikeustieteen kandidaatti Å.

16. Korkein oikeus toteaa, ettei asiassa ole jälkikäteen yksityiskohtaisesti selvitettävissä, missä vaiheessa, millä tavoin ja millaisin ilmaisuin A olisi väittämällään tavalla esittänyt avustajaa koskevan pyynnön. A:n sekä N:n ja T:n kertomusten välillä on tältä osin ristiriita. Pöytäkirjaan tehdyt merkinnät koskevat poliisin A:lle antamaa informaatiota, eivätkä ne suoraan osoita hänen suhtautumistaan avustajan tarpeeseen. Todistelun perusteella asiassa ei kuitenkaan voida katsoa selvitetyksi, että A olisi esittänyt avustajaa koskevaa pyyntöä ainakaan olennaisesti aikaisemmin kuin ajankohtana, jona hänelle oli jo määrätty puolustaja, tai että hän olisi esittänyt nimenomaisen pyynnön avustajan läsnäolosta kuulusteluja suoritettaessa.

17. Asiassa ei siten ole näytetty toteen A:n väitettä siitä, että poliisiviranomaiset olisivat estäneet A:ta käyttämästä hänelle kuuluvaa oikeutta avustajan käyttöön. Sen vuoksi ratkaistavaksi tulee, voidaanko A:n katsoa pätevästi luopuneen oikeudestaan avustajan käyttöön.

Avustajan käytöstä luopumisen edellytykset

18. Jos rikoksesta epäilty on vapaana, hänellä on mahdollisuus järjestää yhteydenpito avustajansa kanssa haluamallaan tavalla. Jos epäilty on otettu kiinni, pidätettynä tai vangittuna, tästä aiheutuva vapaudenmenetys rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan valmistella puolustustaan ja pitää yhteyttä avustajaansa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n säätämiseen johtaneissa lain esitöissä onkin todettu, että vapautensa menettäneellä epäillyllä tulee aina olla oikeus puolustajaan, koska hänellä on muuten heikot mahdollisuudet järjestää puolustustaan. Esimerkiksi todistusaineiston hankkiminen voi tuottaa hänelle ylivoimaisia vaikeuksia. Puolustajan saamisen jo esitutkinnassa on todettu olevan erityisen tärkeää silloin, kun rikoksesta epäiltyyn kohdistetaan sellaisia pakkokeinoja, jotka rajoittavat hänen mahdollisuuksiaan ryhtyä tulevaa oikeudenkäyntiä varten tarpeellisiin toimenpiteisiin (HE 132/1997 vp s. 53).

19. Voimassa olevassa esitutkintalaissa ei ole tarkemmin säännelty sitä, millä tavoin epäilty voi luopua oikeudestaan avustajaan ja onko tässä suhteessa riittävää, että epäillylle ainoastaan ilmoitetaan oikeudesta avustajaan. Esitutkintalaissa ei ole säännöksiä siitä, että kuulustelijan olisi ilmoitettava epäillylle hänen vaitiolo-oikeudestaan tai itsekriminointisuojan muusta keskeisestä sisällöstä.

20. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään asettanut erityisiä vaatimuksia sille, että avustajan käytöstä luopumista voidaan pitää pätevänä. Luopumisen tulee olla yksiselitteinen ja siihen tulee liittyä luopumisen merkitystä vastaavat vähimmäistakeet. Luopuminen voi kuitenkin tapahtua myös hiljaisesti sillä edellytyksellä, että syytetty on kohtuudella kyennyt ennakoimaan sellaisen käyttäytymisen merkityksen (Panovits v. Kypros, tuomio 11.12.2008, kohta 68, Pishchalnikov, kohdat 77 - 78).

21. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut avustajasta luopumisen yksiselitteisyyden edellyttävän, että epäillylle on kerrottu hänen oikeudestaan avustajaan sekä oikeudestaan olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen (Brusco v. Ranska, tuomio 14.10.2010, kohdat 45 ja 54 - 55, Stojkovic, kohta 54). Epäillyllä tulee olla mahdollisuus todella ymmärtää nämä oikeutensa, mikä voi edellyttää tämän erityistä varmistamista muun muassa nuorten ja esimerkiksi sairauden tai vastaavan syyn vuoksi heikossa asemassa olevien henkilöiden osalta (Panovits, kohta 74, Borotyuk v. Ukraina, tuomio 16.12.2010, kohta 82). Luopumisen merkitystä vastaavilla vähimmäistakeilla tarkoitetaan sitä, että epäillyn tulee olla riittävän tarkasti selvillä häntä koskevan rikosepäilyn sisällöstä, jotta hän on tietoinen siitä, minkä rikosepäilyn osalta luopuu käyttämästä avustajaa, ja voi arvioida luopumisen oikeudelliset vaikutukset (Leonid Lazarenko, kohta 56, Borotyuk, kohta 82).

Epäillylle määrätyn puolustajan toimintavelvollisuus

22. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 6 §:n mukaan puolustaja on velvollinen huolellisesti hyvää asianajotapaa noudattaen valvomaan päämiehensä etua ja oikeutta. Saman luvun 7 §:n mukaan puolustajan tulee niin pian kuin mahdollista neuvotella päämiehensä kanssa ja ryhtyä valmistelemaan hänen avustamistaan sekä ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, joita tämän oikeuksien valvominen vaatii.

23. Lähtökohtaisesti on epäillyn ja häntä avustavan lakimiehen välinen asia, miten he järjestävät epäillyn puolustuksen ja milloin he katsovat avustajan läsnäolon kuulusteluissa tarpeelliseksi. Myös ihmisoikeustuomioistuin on lukuisissa ratkaisuissaan todennut jo avustajakunnan itsenäisyydestä johtuvan, että valtio on velvollinen puuttumaan avustajan toimintaan tai laiminlyönteihin vain poikkeustapauksissa. Tällainen tilanne on käsillä, jos laiminlyönti on ilmeinen tai se on saatettu riittävän selvästi ja aikaisessa vaiheessa viranomaisten tietoon (Imbrioscia, kohta 41, Panasenko v. Portugali, tuomio 22.7.2008, kohta 48, Gabrielyan v. Armenia, tuomio 10.4.2012, kohdat 65 - 67).

Avustajasta luopumisen arviointi tässä tapauksessa

24. Kuulustelut 16.12.2009 ja 21.12.2009 ovat olleet 12.12.2009 toimitetun ensimmäisen kuulustelun jatkokuulusteluja, minkä vuoksi näitä koskeviin kuulustelupöytäkirjoihin ei ole tehty vastaavia merkintöjä kuultavalle tehdyistä ilmoituksista kuin ensimmäisen kuulustelun pöytäkirjaan. Korkeimmassa oikeudessa kuultujen poliisien mukaan epäillyn oikeudet avustajaan kerrataan kuitenkin jokaisen kuulustelun alussa.

25. Esitutkinta-asiakirjoihin ei ole kirjattu A:n tahdonilmaisuja sen enempää avustajan vaatimisen kuin avustajasta luopumisenkaan suhteen. Esitutkintapöytäkirjasta ilmenevät ainoastaan ensimmäisen kuulustelun 12.12.2009 yhteydessä tehdyt poliisin merkinnät siitä, että A:lle on ilmoitettu hänen oikeudestaan avustajaan. Selvityksenä avustajasta luopumisesta on ainoastaan asiassa kuultujen poliisimiesten kertomukset siitä, että mikäli A olisi vaatinut avustajaa, kuulustelut olisi keskeytetty tätä koskevin merkinnöin. Tämä menettelytapa ei kuitenkaan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännön valossa ole riittävä selvitys siitä, että epäillyn voitaisiin katsoa pätevästi luopuneen oikeudesta avustajaan (Pishchalnikov, kohta 79).

26. A:lle määrätty puolustaja, asianajaja Z ei ole lainkaan tavannut päämiestään ennen kuin hänet on vapautettu tehtävästään 29.12.2009 ja A:lle on määrätty uusi puolustaja. Z on Korkeimmassa oikeudessa kertonut ottaneensa kaksi kertaa yhteyttä poliisiin tarkoituksin saada tapaaminen A:n kanssa järjestetyksi. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä vastaanotetun todistelun perusteella asiassa on jäänyt epäselväksi, mistä syystä tapaaminen ei ollut onnistunut. Puolustajan toiminnan olisi ilmeisesti tullut olla tehokkaampaa, mutta myöskään poliisi ei ole ennalta ilmoittanut A:n puolustajalle kuulustelujen ajankohtia.

27. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kuultujen poliisien kertomusten mukaan poliisin menettelytapoihin ei kuulu ilmoittaa rikoksesta epäillylle, että hänellä on oikeus olla vaiti ja myötävaikuttamatta syyllisyytensä selvittämiseen. Viranomaisten toimesta A:lle ei siten ole annettu hänen puolustautumismahdollisuuksiensa kannalta merkityksellistä tietoa.

28. Korkeimmassa oikeudessa A on itse ilmoittanut olleensa tietoinen vaitiolo-oikeudestaan. Tästä huolimatta on jäänyt epävarmaksi, missä määrin hän tosiasiassa oli ollut selvillä oikeudellisesta asemastaan tässä suhteessa. Avustaja Å oli kertomansa mukaan ennen vangitsemisistuntoa järjestetyssä lyhyessä tapaamisessa todennäköisesti ilmoittanut A:lle vaitiolo-oikeudesta ja itsekriminointisuojasta. Å:n kertomuksen perusteella on kuitenkin luultavaa, ettei A silloisessa mielentilassaan ollut ymmärtänyt asiaa.

29. Käsiteltävinä olevat 16.12.2009 ja 21.12.2009 pidetyt kuulustelut ovat koskeneet törkeää huumausainerikosta. Todistajina kuultujen poliisimiesten kertomusten mukaan ennen kuulusteluja A:lle oli selvitetty tapahtumat, joita kuulustelu koskee. Tässä yhteydessä myös henkilövahingot olivat tulleet esiin. Lisäksi 15.12.2009 esitettyyn vangitsemisvaatimukseen sisältyvässä rikosepäilyn kuvauksessa on mainittu, että yksi henkilö oli kuollut heroiinin yliannostukseen ja kaksi henkilöä oli jouduttu kuljettamaan sairaalahoitoon. Törkeästä kuoleman- ja vammantuottamuksesta A:ta oli nimenomaisesti kuultu vasta 29.1.2010, jolloin paikalla oli ollut A:lle myöhemmin määrätty toinen puolustaja.

30. Tapahtuma-aikaan ei ole ollut tarkempaa sääntelyä tai ohjeistusta siitä, miten oikeus avustajaan tulee epäillylle esitutkinnassa selvittää ja miten tästä oikeudesta luopuminen tulee kirjata. Edellä kohdissa 24 ja 25 mainitulla tavalla selvityksenä siitä, että A olisi luopunut oikeudestaan avustajaan, ovat vain ensimmäisen kuulustelupöytäkirjan merkintä, jonka mukaan poliisi on ilmoittanut sanotusta oikeudesta, sekä A:ta kuulustelleiden poliisien ja A:n keskenään ristiriitaiset kertomukset. Epäselvää on myös se, onko A 16.12.2009 ja 21.12.2009 tiennyt, että häntä epäillään myös törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä vammantuottamuksesta tai onko hän ainakaan ymmärtänyt tällaisen epäilyn merkitystä. Asiassa on otettava huomioon, että poliisin ja A:n väliset keskustelut oli käyty englanniksi ja että kaikki A:lle esitetyt asiakirjat oli laadittu suomen kielellä, jota hän ei ole lainkaan osannut.

31. Ihmisoikeustuomioistuin on kohdissa 20 - 21 selostetulla tavalla asettanut huomattavan tiukat vaatimukset avustajan käytöstä luopumisen yksiselitteisyydelle ja siihen liittyville vähimmäistakeille. Asiassa saatu selvitys niistä olosuhteista, joissa A:n on väitetty luopuneen oikeudestaan avustajan käyttöön, on puutteellista. Epävarmaa on, millä tavoin A on ymmärtänyt kuulusteluihin suostumisen merkityksen ja mahdollisuutensa toimia toisin. Tätä epävarmuutta ei voida tulkita A:n vahingoksi. Saatu selvitys osoittaa, että myös yhteydenpito A:n ja hänen avustajansa välillä on ollut ilmeisen riittämätöntä turvaamaan sen, että A olisi voinut asianmukaisissa olosuhteissa ja riittävästi avustettuna harkita puolustuksensa järjestämistä ja tarvetta avustajan osallistumiseen kuulusteluihin. Poliisiviranomaiset ovat tienneet, ettei A ollut kertaakaan tavannut hänelle määrättyä puolustajaa ennen kuulusteluja.

32. Korkein oikeus katsoo, ettei puolustajan määrääminen A:lle tai se, että A on ilman avustajan läsnäoloa jatkanut kysymyksiin vastaamista kuulusteluissa, ole kerrotuissa olosuhteissa vapauttanut viranomaisia heille kuuluvasta vastuusta turvata rikoksesta epäillyn puolustus. Niin kuin ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstäkin ilmenee, puolustautumismahdollisuuksien turvaamisen täytyy olla todellista ja tehokasta. Pelkkä avustajan järjestäminen ei välttämättä riitä (mm. Artico v. Italia, tuomio 13.5.1980, kohta 33, Gabrielyan, kohta 65). Näin ollen A:n ei voida katsoa luopuneen avustajan käytöstä kuulusteluissa 16.12.2009 ja 21.12.2009 ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön edellyttämin tavoin yksiselitteisesti ja tietoisena oikeuksistaan sekä luopumisen vähimmäistakeiden mukaisesti tietoisena siitä, minkälaisen rikosepäilyn osalta ja millaisin oikeusvaikutuksin hän tämän tekee.

Tulkin käyttäminen esitutkinnassa

33. A on vedonnut myös siihen, että hän oli ilmoittanut kuulusteluja suorittaneille poliisimiehille haluavansa kuulusteluihin tulkin. A:n mukaan hän ja poliisimiehet eivät olleet ymmärtäneet toisiaan, minkä johdosta pöytäkirjat eivät vastanneet hänen kertomaansa. Todistajina kuullut tutkijat N ja T ovat kertoneet, ettei merkittäviä ymmärtämisvaikeuksia ollut ollut ja että A oli suostunut siihen, että kuulustelut käydään englanniksi ilman tulkkia. Tutkijat ovat ilmoituksensa mukaan suorittaneet valtion virallisen kielitutkinnon englannin kielessä.

34. Esitutkintalain 37 §:n 3 momentin mukaan muulla kuin suomen-, ruotsin- tai saamenkielisellä kuultavalla on esitutkinnassa oikeus maksuttomaan tulkkiin, jollei esitutkintaviranomainen itse huolehdi tulkkauksesta. Sanotun lainkohdan säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 92/2002 vp s. 114) ilmenee, että säännöksen tarkoituksena on turvata ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan vaatimusten täyttymistä. Hallituksen esityksessä todetaan lisäksi, että kuulusteltavalla ei ole oikeutta vaatia ulkopuolisen tulkin kutsumista, vaan viranomainen voi täyttää velvollisuutensa huolehtimalla itse tulkkaamisesta, jos sillä on tähän riittävät resurssit. Esitutkintalain 39 §:n mukaan kuulustelupöytäkirja on laadittava kuulusteltavan kielellä. Mainitun hallituksen esityksen mukaan tällä tarkoitetaan kuulusteltavan kuulustelussa käyttämää kieltä.

35. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kohdan e alakohdan mukaan rikoksesta epäillyllä on oikeus saada maksutta tulkin apua, jos hän ei ymmärrä tai puhu tuomioistuimessa käytettyä kieltä. Ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytännön mukaan myös oikeus tulkkaukseen voi olla oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kannalta merkityksellinen jo esitutkintavaiheessa (esim. Hermi v. Italia, suuren jaoston tuomio 18.10.2006, kohta 69). Tulkkauksen tarpeen kannalta ratkaiseva merkitys on epäillyn tosiasiallisella kielitaidolla ja edellytyksillä ymmärtää, mistä asiassa on kysymys, sekä tuoda esiin oma käsityksensä tapahtumista (Hermi, kohta 70).

36. A:n ja häntä kuulustelleiden poliisimiesten kertomukset ovat keskenään ristiriidassa sen suhteen, miten A on suhtautunut kuulustelujen suorittamiseen ilman tulkkia ja onko tulkkaukseen ollut tarvetta. Esitutkintakuulustelut on suoritettu englanniksi, joka ei ole sen enempää epäillyn kuin kuulustelijoidenkaan äidinkieli. Asiassa saadun selvityksen ja tehtyjen havaintojen mukaan A:lla, joka on kotoisin Nigeriasta ja jonka äidinkieli on ibo, on taito puhua ja ymmärtää puhuttua englantia, jota Nigeriassa yleisesti käytetään (pidgin-englanti). Kuulusteluja suorittaneet poliisimiehet ovat todistajina kertoneet paitsi suorittaneensa edellä mainitun kielitutkinnon myös tottuneensa käyttämään englantia samankaltaisissa työtehtävissään.

37. Keskinäistä ymmärtämistä on voinut vaikeuttaa se, että osapuolet ovat käyttäneet englannin kieltä eri tavoin murtaen. A:n ja kuulustelijoiden tosiasiallinen kielitaito huomioon ottaen ei ole syytä katsoa, että A:n kuulusteleminen englanniksi olisi sinänsä loukannut A:n oikeuksia. Sitä vastoin kuulustelupöytäkirjan laatiminen suomeksi, kun kuulustelut on tosiasiassa käyty englanniksi, ei ole ollut esitutkintalain mukaista. A:lla ei ole ollut mahdollisuuksia itse tarkastaa pöytäkirjan sisältöä ennen sen allekirjoittamista.

III Esitutkintakertomuksen hyödyntäminen

Yleiset säännöt ja periaatteet esitutkintakertomukseen vetoamisesta

38. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentin mukaan todistajan aikaisemmin oikeudelle tai syyttäjälle tai poliisiviranomaiselle antama kertomus saadaan lukea todistajaa kuulusteltaessa vain silloin, kun hän todistajanlausunnossaan poikkeaa siitä, mitä hän aikaisemmin on kertonut, tai kun todistaja selittää, että hän ei voi tai halua lausua mitään asiassa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan kuulusteltaessa asianosaista todistelutarkoituksessa noudatetaan soveltuvin osin edellä selostettua säännöstä todistajan kuulustelemisesta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan tuomioistuimen tulee vapaasti harkita, mitä asiassa on pidettävä totena.

39. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:ssä tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:ssä ei ole säädetty siitä, voidaanko epäillyn esitutkintakertomukseen vetoaminen joissakin tilanteissa estää. Korkein oikeus on ratkaisussaan (KKO 2011:91) todennut, että voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole yleisiä säännöksiä todisteiden käytön kiellosta eli niin sanotusta hyödyntämiskiellosta. Pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla tai muutoin virheellisellä menettelyllä, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä. Jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Punnittavaksi tulee tällöin yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuus ja toisaalta rikoksen selvittämisintressi (kohdat 8 ja 9). Silloinkin kun todisteen hyödyntäminen sallitaan, tuomioistuimen on vapaan harkinnan periaatteen mukaisesti arvioitava, onko säännösten vastainen tai muutoin virheellinen menettely vaikuttanut todisteen luotettavuuteen (kohta 17). Jo pitkään on pidetty muutoinkin selvänä, ettei esimerkiksi kidutuksella hankittua lausumaa voida käyttää tuomioistuimessa todisteena, vaikkei tätä koskevaa nimenomaista todistamiskieltoa ole laissa säädettykään (ks. esimerkiksi HE 36/1989 vp s. 4).

40. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä lähtökohtana on, että todistelua ja todisteiden sallittavuutta koskevat kysymykset määräytyvät kansallisen oikeuden mukaan (mm. Al-Khawaja v. Yhdistynyt kuningaskunta, suuren jaoston tuomio 15.11.2011, kohta 118). Lainvastaisestikaan hankitun todistusaineiston hyödyntäminen osana todistelua ei ole sinänsä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaan täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset (mm. Allan v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 5.11.2002, kohdat 42 - 43 ja Gäfgen v. Saksa, suuren jaoston tuomio 1.6.2010, kohdat 163 - 165). Arvioitaessa sitä, onko oikeudenkäynti kokonaisuutena ollut oikeudenmukainen, merkitystä on muun muassa rikostuomion perusteena olevien todisteiden laadulla ja erityisesti sillä, vaarantavatko todisteiden hankintaan liittyvät olosuhteet niiden luotettavuutta (Lutsenko v. Ukraina, tuomio 18.12.2008, kohta 48). Epäillyn itsekriminointisuojan loukkaus näytön hankinnassa voi olla sen luotettavuutta heikentävä seikka (Lutsenko, kohta 49).

41. Epäillyn oikeus vaieta ja itsekriminoinnin suoja kuuluvat kansainvälisesti tunnustettuihin periaatteisiin, jotka ihmisoikeustuomioistuimen mukaan kuuluvat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ytimeen. Itsekriminointisuojan tarkoituksena on ensinnäkin turvata epäillyn oikeutta valita, pysyykö hän vaiti vai antaako hän lausumia poliisin kuulusteluissa (Allan, kohta 50). Itsekriminointisuojan tarkoitus on myös suojata epäiltyä viranomaisten epäasianmukaisia pakottamistoimia vastaan (Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 17.12.1996, kohta 68, Gäfgen, kohta 168). Jos rikostuomiossa on nojauduttu näyttöön, jota hankittaessa on loukattu epäillyn itsekriminointisuojaa, tämä seikka voi perustaa 6 artiklan loukkauksen (Allan, kohdat 50 - 52 ja Zaichenko v. Venäjä tuomio 18.2.2010, kohdat 57 - 60).

42. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että jos epäillyn oikeus avustajan käyttöön esitutkinnassa ei ole toteutunut, syytetyn oikeuksille aiheutuu periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa syyllisyyden tueksi nojaudutaan hänen esitutkinnassa antamiinsa lausumiin (mm. Salduz, kohta 55, Panovits, kohta 86, Pishchalnikov, kohta 70, Leonid Lazarenko, kohta 49). Epäillyn mahdollisuus puolustautua tuomioistuinkäsittelyssä avustajan avulla ja riitauttaa esitutkintalausumansa ei poista tätä haittaa, jos lausumaa kuitenkin käytetään syyksilukemisen tukena (Salduz, kohdat 58 ja 62, Panovits, kohta 75, Zaichenko, kohta 58, Leonid Lazarenko, kohta 57). Ihmisoikeustuomioistuin on siten arvioinut avustajan puuttumisesta johtuvaa loukkausta samaan tapaan kuin muita itsekriminointisuojan loukkauksia.

43. Edellä mainittu itsekriminointisuojaa koskevan oikeudenloukkauksen korjaamattomuus merkitsee sitä, että oikeudenkäynti voi yleensä olla oikeudenmukainen vain, mikäli syyllisyyttä arvioitaessa ei nojauduta sellaisiin epäillyn lausumiin, joita rasittaa tällainen oikeudenloukkaus. Jos tuomio on perustunut epäillyn lausumiin, joihin liittyy epäillyn oikeutta avustajaan koskeva loukkaus, ihmisoikeustuomioistuimen mukaan asianmukaisin tapa korjata todettu rikkomus on se, että syytettä arvioidaan oikeudenkäynnissä valittajan pyynnöstä uudelleen ja että oikeudenkäynnissä menetellään 6 artiklan vaatimusten mukaisesti (mm. Sejdovic v. Italia, suuren jaoston tuomio 1.3.2006, kohdat 126 - 127, Salduz, kohta 72, Panovits, kohta 103, Pishchalnikov, kohta 99, Zaichenko, kohta 65, Leonid Lazarenko, kohta 65).

A:n esitutkintakertomusten hyödyntäminen näyttönä

44. A on katsonut, että asiassa ei saa käyttää todisteena niitä hänen esitutkintakertomuksiaan, joihin syyttäjä on näyttönä vedonnut ja joita hovioikeus on tuomionsa perusteluissa käyttänyt selvityksenä A:n syyllisyydestä. A:n mukaan on vähintäänkin katsottava, että esitutkintakertomuksilla on vain vähäinen arvo näyttönä.

45. Kuten edellä on todettu, vapautensa menettäneen rikoksesta epäillyn oikeudella avustajan käyttöön heti esitutkinnan alusta alkaen turvataan epäillyn itsekriminointisuojaa ja muita puolustautumismahdollisuuksia. Avustajan tehtävänä on muun muassa huolehtia siitä, että syytetty ei vastoin tahtoaan joudu myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Varhainen mahdollisuus avustajan saamiseen kuuluu siten tärkeisiin rikoksesta epäillyn prosessuaalisiin oikeussuojatakeisiin.

46. Silloin kun esitutkintakertomus on hankittu loukaten epäillyn oikeutta avustajaan, kysymys sen käytettävyydestä oikeudenkäynnissä ei siis ensisijaisesti liity epäillyn tai hänen lausumiensa uskottavuuden arviointiin vaan epäillyn puolustautumisoikeuksiin. Jos epäillyn itsekriminointisuojaa on näissä tilanteissa loukattu, epäillyn asemaa ei voida korjata noudattamalla kohdassa 39 selostettua vapaan todisteiden harkinnan periaatetta, jonka mukaan asianosaisen oikeuksia loukatenkin hankitun todisteen esittäminen sallitaan, mutta sen näyttöarvoa alennetaan tapauksen olosuhteiden mukaan. Epäillyn oikeuksien loukkaaminen voidaan tällöin välttää vain, jos hänen syyllisyyttään tukevia lausumia ei hyödynnetä oikeudenkäynnissä.

47. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n esitutkinnassa 16.12.2009 ja 21.12.2009 antamia lausumia ei saa käyttää A:n syyllisyyttä tukevana näyttönä asiassa.

IV Asian palauttaminen tai välitön ratkaiseminen Korkeimmassa oikeudessa

48. A on vaatinut, että syyte hylätään hovioikeuden tuomion kohtien 21, 33 ja 34 osalta. Hovioikeus on perustellut syytekohtien 21, 33 ja 34 syyksi lukemista A:n esitutkinnassa 16.12.2009 ja 21.12.2009 antamilla kertomuksilla. Mainittujen syytekohtien osalta on kuitenkin esitetty myös muuta henkilötodistelua ja kirjallisia todisteita. Tämän vuoksi todistelu on asiassa arvioitava uudelleen. Lisäksi vaatimus mainittujen esitutkintakertomusten asettamisesta hyödyntämiskieltoon on esitetty vasta A:n loppulausunnossa hovioikeuden pääkäsittelyssä. Syyttäjällä ja asianomistajilla ei siten ole ollut tilaisuutta harkita, onko asiassa tämän vuoksi syytä tarjota tuomioistuimelle muuta näyttöä syytteen tueksi. Näytön uudelleen arviointi käy soveliaimmin päinsä hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Korkein oikeus määrää, että asiassa ei saa A:n syyllisyyttä tukevana näyttönä syytekohdissa 21 (törkeä huumausainerikos), 33 (törkeä kuolemantuottamus) ja 34 (törkeä vammantuottamus) käyttää A:n Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön esitutkinnassa (8010/R/201578/09) 16.12.2009 ja 21.12.2009 antamia lausumia.

Hovioikeuden tuomio kumotaan A:ta koskevilta osin syytekohtien 21, 33 ja 34 sekä yhteisen rangaistuksen osalta. Asia palautetaan yllä mainituilta osin Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Ilkka Rautio, Marjut Jokela ja Pekka Koponen. Esittelijä Timo Ojala.