9.10.2009

Asian tausta

Oikeusministeriö ja AKAVA-JS ry sopivat 1.2.2000 voimaan tulleella virkaehtosopimuksella tuomioistuinten tuomareiden ja lakimiesten palkkauksesta. Sopimuksen nojalla sopimuksessa mainitut A 27 palkkausluokassa olleet käräjätuomareiden virat muutettiin ylemmän tai alemman T-palkkausluokan viroiksi niiden vaativuuden perusteella. Sopimuksen nojalla 180 käräjätuomaria siirrettiin palkkausluokkaan T 13 ja 71 käräjätuomaria palkkausluokkaan T 11.

Oikeusministeriö antoi 5.5.2000 päätöksen tuomioistuinten tuomareiden ja lakimiesten palkkausluokkien muuttamisesta sekä täytäntöönpano-ohjeen palkkausuudistuksen toimeenpanosta. Ohjeen mukaan kukin virasto päätti siitä, miten sopimuksen piiriin kuuluvan virkamiehen palkkaus muuttui. Tilanteessa, jossa saman A-palkkaluokan viroista osa muuttui ylempään ja osa alempaan T-palkkaluokkaan, virasto teki ratkaisunsa soveltaen virkaylennysperusteita. Mikäli virastolla ei ollut nimittämistoimivaltaa kyseisten virkojen suhteen, ratkaisu tehtiin noudattaen virkaikää eli niin sanottua rangia. Jos tällaista järjestystä ei virastossa ollut muodostunut, voitiin ohjeen mukaan ratkaisu perustaa tuomarina tai lakimiehenä toimimisikään tai kokemuslisään laskettavaan aikaan. Sovellettaessa edellä mainittua täytäntöönpano-ohjetta Helsingin käräjäoikeus muutti, poiketen valtiokalenterista ilmenevästä A 27 palkkausluokkaan kuuluneiden käräjätuomareiden virkaikäjärjestyksestä, kahdeksan A 27 palkkausluokkaan kuuluneen virkamiehen palkkausluokaksi T 13, vaikka nämä olivat tulleet nimitetyksi taikka saaneet palkkausluokan ves-perusteisena palkkausluokkatarkistuksena (niin sanottuna kuoppana) myöhemmin kuin kahdeksan muuta käräjätuomaria, joiden palkkausluokan käräjäoikeus muutti T 11 palkkausluokaksi. Oikeusministeriö päätöksellään 12.2.2001 siirsi viimeksimainitut kahdeksan käräjätuomaria palkkausluokkaan T 13 takautuvasti 1.2.2000 lukien.

Oikeusministeriö ja AKAVA-JS ry sopivat tarkentavan virkaehtosopimuksen 7.2.2003. Sen mukaan 28:lla T 11 palkkausluokkaan sijoitetulla käräjätuomarilla, joilla kaikilla oli ollut 1.2.2000 mennessä kokemuslisään oikeuttavaa aikaa yli 20 vuotta, oli oikeus T 13 palkkausluokan mukaiseen palkkaukseen takautuvasti 1.2.2000 lukien. Vuoden 2004 tarkentavassa virkaehtosopimuksessa oikeusministeriön ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä puolestaan sovittiin, että loputkin vuonna 2000 palkkausluokkaan T 11 siirretyt käräjätuomarit olivat oikeutettuja T 13 palkkausluokan mukaiseen palkkaukseen takautuvasti 1.2.2000 lukien.

Kanteet Helsingin käräjäoikeudessa

A, B, C ja D kukin kanteellaan vaativat, että valtio työnantajana velvoitetaan suorittamaan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (tasa-arvolain) mukaisena hyvityksenä kullekin 9 380 euroa korkoineen.

Kantajat, jotka olivat olleet ennen palkkausjärjestelmän uudistamista palkkausluokassa A 27, oli palkkausjärjestelmää muutettaessa sijoitettu alempaan palkkausluokkaan T 11. Kuitenkin kuhunkin kantajaan nähden ainakin yksi vastakkaista sukupuolta oleva samaa ja samanarvoista työtä tekevä käräjätuomari, joka oli ollut ennen uudistusta palkkaluokassa A 27 ja jolla oli ollut 1.2.2000 vähemmän kokemuslisään oikeuttavaa aikaa, oli sijoitettu palkkausluokkaan T 13. Työnantajan menettely oli asettanut kantajat tasa-arvolain 8 §:n 2 momentissa kielletyllä tavalla eri asemaan kuin palkkausluokkaan T 13 sijoitetut aiemmin palkkausluokassa A 27 olleet kantajiin nähden eri sukupuolta olevat tuomarit.

A ja B

A ja B 8.12.2004 vireille tulleiden kanteidensa perusteena lisäksi lausuivat, että heidän molempien A 27 palkkausluokan käräjätuomarin virat Kajaanin käräjäoikeudessa oli muutettu T 11 palkkausluokan viroiksi, kun samalla käräjäoikeuden kaksi muuta A 27 palkkausluokan käräjätuomarin virkaa oli muutettu T 13 palkkausluokan viroiksi. Kajaanin käräjäoikeuden laamannin oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti tekemällä päätöksellä A ja B oli sijoitettu virastokohtaista rangijärjestystä noudattaen palkkausluokkaan T 11. Kuitenkin A:han nähden ainakin seitsemän vastakkaista sukupuolta olevaa käräjätuomaria ja B:hen nähden ainakin 14 vastakkaista sukupuolta olevaa käräjätuomaria, jotka olivat olleet ennen 1.2.2000 palkkausluokassa A 27 ja joilla oli ollut vähemmän kokemuslisään oikeuttavaa aikaa, oli tullut sijoitetuksi A 13 palkkausluokkaan 1.2.2000 lukien.

A:n ja B:n kanteista työtuomioistuin oli tuomioissaan 18.11.2003 katsonut, että A:lla ja B:llä oli oikeus saada palkkausluokan T 13 mukaista palkkaa 1.2.2000 lukien. Valtio työnantajana oli 17.12.2003 tehnyt päätöksen maksaa näille samaa korkeampaa palkkaa kuin samassa asemassa oleville, toista sukupuolta oleville käräjätuomareille, mitkä takautuvat palkat oli maksettu 31.12.2003.

C

C 3.12.2004 vireille tulleen kanteensa perusteena lisäksi lausui, että hänen A 27 palkkausluokan käräjätuomarin virkansa Nurmeksen käräjäoikeudessa oli muutettu T 11 palkkausluokan viraksi, kun samalla käräjäoikeuden toinen A 27 palkkausluokan käräjätuomarin virka oli muutettu T 13 palkkausluokan viraksi. Nurmeksen käräjäoikeuden laamannin oikeusministeriön ohjeiden mukaisesti tekemällä päätöksellä C oli sijoitettu rangijärjestystä noudattaen palkkausluokkaan T 11. Kuitenkin C:hen nähden ainakin seitsemän vastakkaista sukupuolta olevaa käräjätuomaria, jotka olivat olleet ennen 1.2.2000 palkkausluokassa A 27 ja joilla oli ollut vähemmän kokemuslisään oikeuttavaa aikaa, oli tullut sijoitetuksi A 13 palkkausluokkaan 1.2.2000 lukien.

C:n kanteesta työtuomioistuin oli tuomiossaan 18.11.2003 katsonut, että C:llä oli oikeus saada palkkausluokan T 13 mukaista palkkaa 1.2.2000 lukien. Valtio työnantajana oli 17.12.2003 tehnyt päätöksen maksaa C:lle samaa korkeampaa palkkaa kuin samassa asemassa oleville, toista sukupuolta oleville käräjätuomareille, mitkä takautuvat palkat oli maksettu 31.12.2003.

D

D 4.2.2005 vireille tulleen kanteensa perusteena lisäksi lausui, että Helsingin käräjäoikeuden laamanni oli päätöksellään 5.6.2000 sijoittanut D:n palkkausluokkaan T 11. Päätöksen perusteluissa todettiin, että A 27 palkkausluokassa ei käräjäoikeudessa ollut muodostunut kaavamaista virkaikää (rangia), vaan palkkaus A 27 palkkausluokan käräjätuomareiden osalta oli perustettava oikeusministeriön täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti tuomari- tai vastaavissa lakimiestehtävissä toimimisikään laskettavaan aikaan. Tämän mukaisesti ne 12 käräjätuomaria, joilla oli alle 18 vuotta mainittua aikaa kuten D:llä, sijoitettiin palkkausluokkaan T 11. Tämän jälkeen oikeusministeriö siirsi 12.2.2001 virastokohtaiseen virkaikään (rangiin) perustuen kahdeksan Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomaria palkkausluokkaan T 13 1.2.2000 lukien. Korotuksen saaneista D:hen nähden vastakkaista sukupuolta olevista käräjätuomareista kolmella oli kokemuslisään oikeuttavaa palvelusaikaa 1.2.2000 vähemmän kuin D:llä. Lisäksi T 13 palkkausluokkaan oli siirretty Tampereen käräjäoikeudessa yksi ja Oulun käräjäoikeudessa yksi D:hen nähden vastakkaista sukupuolta oleva käräjätuomari, jolla oli kokemuslisään oikeuttavaa palvelusaikaa vähemmän kuin D:llä.

D:n kanteessa työtuomioistuin oli tuomiossaan 6.2.2004 katsonut, että D:llä oli oikeus saada palkkausluokan T 13 mukaista palkkaa 1.2.2000 lukien. Oikeusministeriö oli 25.2.2004 määrännyt, että D:lle maksetaan hänelle maksetun palkkauksen (T 11 kokemuslisin ja takuulisin) ja palkkausluokan T 13 välinen erotus takautuvasti 1.2.2000 lukien henkilökohtaisena palkkauksena. Erotus oli tullut D:lle maaliskuussa 2004.

Vastaus

Valtio vaati kanteiden hylkäämistä ensisijaisesti vanhentuneina ja toissijaisesti perusteettomina.

Kanteiden vanhentumisen osalta valtio lausui, ettei kanteita ollut nostettu tasa-arvolain 12 §:n 2 momentin mukaisesti vuoden kuluessa syrjinnän kiellon rikkomisesta. Lainkohtaa tuli tulkita siten, että määräaika hyvityskanteen nostamiselle laskettiin syrjinnän kiellon rikkomisesta, vaikka syrjitty saisi selon syrjinnästä vasta määräajan päätyttyä tai vaikka päätökseen olisi haettu muutosta.

Pääasian osalta valtio lausui, että päätöksenteko virkaehtosopimustasolla oli kohdistunut virkoihin ja se oli virkamiehen henkilöstä ja sukupuolesta täysin riippumaton. Kummassakin uudessa palkkausluokassa (T 11 ja T 13) oli ollut sekä miehiä että naisia. Palkkausjärjestelmän käyttöönotto ei ollut alentanut kenenkään palkkoja. Palkkausjärjestelmä oli siten jo lähtökohtaisesti ollut syrjimätön ja perustunut täysin viranhaltijoiden sukupuolesta riippumattomiin tekijöihin.

Palkankorotusten kohdentaminen oli toteutettu käräjäoikeuskohtaisesti noudattaen vakiintunutta ja riidatonta eri palkkausluokan virkojen jakotapauksessa sovellettua menettelyä, jonka käyttämisestä sopimusosapuolet olivat olleet yksimielisiä. Oikeusministeriön päätös oli tehty virkaehtosopimuksen täytäntöönpanemiseksi valtionvarainministeriön sille varaamien rajattujen palkkausmäärärahojen puitteissa. Sukupuolella ei ollut ollut merkitystä palkkausjärjestelmän täytäntöönpanossa ja palkankorotusten kohdentamisessa.

Palkkausuudistuksen tärkein tavoite oli ollut voimassa olevan, virastoja epätasapainoistavan palkkausrakenteen yhdenmukaistaminen eri tuomioistuimissa ja oikeusministeriön kohdentamispäätös oli tehty sen toteuttamiseksi. Korkein hallinto-oikeus (KHO 2005:51) oli katsonut palkkausjärjestelmän uudistuksen tavoitteet hyväksyttäviksi syiksi.

Tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettua syrjintäolettamaa ei ollut syntynyt: kantajat eivät olleet näyttäneet, että eri asemaan asettaminen olisi johtunut sukupuolesta. Jo pelkästään se, että eri sukupuolta edustavien virkoja oli asetettu samaan palkkausluokkaan (T 11) kantajien kanssa ja että ylempään palkkausluokkaan (T 13) oli asetettu virkoja, joiden haltijat ovat kantajien kanssa olleet sekä samaa että eri sukupuolta, oli osoitus siitä, ettei kyse ollut sukupuolen perusteella tapahtuneesta syrjinnästä. Käsitys siitä, että syrjintäolettama syntyi jo sillä perusteella, että kantajat olivat joutuneet eri asemaan kuin heidän toista sukupuolta edustavat verrokkinsa, oli virheellinen, keinotekoinen ja vastoin edellä mainittua Korkeimman hallinto-oikeuden tulkintaa. Korkein oikeus oli päätöksissään 6.11.2002 nrot 2926 - 2928 katsonut, että tuomioistuimen sisäisen virkaikäjärjestyksen käyttäminen palkankorotuksia kohdennettaessa oli mahdollista nykytilanteessa, jollei siitä poikkeamiseen ollut painavia syitä. Korkein oikeus totesi nimenomaisesti, että mahdollisista epäkohdista huolimatta virkaikäjärjestyksen käyttäminen yksittäistapauksissa johti ennustettaviin lopputuloksiin ja sen soveltaminen tämän vuoksi oli hyväksyttävää.

Palkkausjärjestelmää uudistettaessa ei ollut laadittu taulukkoa eri käräjäoikeuksien tuomareiden sukupuolesta, virkojen haltijoiden virkaiästä ja kokemuslisistä, koska päätökset oli tehty käräjäoikeuskohtaisesti. Kantajien vaatimuksen hyväksyminen muuttaisi koko julkisen hallinnon palkkausjärjestelmää. Virkapalkkajärjestelmän mukaisesti samoja työtehtäviä sisältävät virat voivat olla useammassa kuin yhdessä palkkausluokassa. Urakehityksensä eri vaiheissa olevien miesten ja naisten palkkausluokkien erilaisuus ei ollut tasa-arvolaissa tarkoitettua syrjintää. Joka tapauksessa valtiolla oli ollut menettelylleen tasa-arvolaissa tarkoitettu hyväksyttävä syy.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 8.3.2007

Käräjäoikeus hankki asiassa tasa-arvolautakunnan lausunnon.

Kanteiden vanhentumisväitteen osalta käräjäoikeus katsoi, että työnantaja rikkoo syrjinnän kieltoa siihen saakka, kunnes epäedullisempien ehtojen soveltaminen päättyy. Kanneoikeuden vanhentuminen alkoi siten syrjinnän kiellon rikkomisen lakkaamisesta. Kun kanteissa tarkoitetut eri asemaan asettamiset olivat toteutuneet kunkin kantajan osalta vielä vähemmän kuin vuoden sisällä ennen asianomaisten kanteiden vireille tuloa, kanteet oli nostettu tasa-arvolain 12 §:n 2 momentissa säädetyssä määräajassa.

Sen osalta, oliko tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettu syrjintäolettama syntynyt, käräjäoikeus ensinnäkin viittasi tasa-arvolautakunnan lausuntoon (4/06). Lausunnon mukaan syrjintäolettaman muodostumista arvioitaessa tarkastellaan sitä, onko henkilö joutunut eri asemaan sukupuolen perusteella, toisin sanoen verrattuna pääsääntöisesti toista sukupuolta olevaan verrokkiin. Palkkasyrjinnän osalta tasa-arvolautakunta oli jo aikaisemmissa lausunnoissaan (1/01 ja 2/01) todennut, ettei sille, onko työnantajan menettely välittömästi perustunut sukupuoleen, voitu antaa merkitystä tarkasteltaessa syrjintäolettaman muodostumista; yksikin vastakkaista sukupuolta oleva verrokki riitti syrjintäolettaman muodostumiseen. Se seikka, että samaan alempaan palkkausryhmään kuin kantajat oli ollut sijoitettuna samaa tai samanarvoista työtä tekeviä samaa sukupuolta olevia käräjätuomareita ei estänyt tasa-arvolain mukaisen syrjintäolettaman muodostumista.

Käräjäoikeus edelleen lausui, että asiassa todistajina kuullut Helsingin, Kajaanin ja Nurmeksen käräjäoikeuden laamannit sekä oikeusministeriön hallitusneuvos olivat tosin kertoneet, ettei palkkausluokkiin sijoituspäätöksillä ollut mitään tekemistä sukupuolen kanssa, vaan sijoittamiset oli tehty oikeusministeriön täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti. Ollakseen syrjivää menettelyltä ei kuitenkaan edellytetty, että se olisi toteutettu syrjivässä tarkoituksessa, vaan oleellista oli menettelyn tosiasialliset vaikutukset. Asiassa oli riidatonta, että kukin kantaja oli 1.2.2000 lukien saanut alempaa palkkaa T 11 kuin samaa tai samanarvoista työtä tekevät, kantajien kanteissaan nimeämät vastakkaista sukupuolta olevat käräjätuomariverrokit. Näin ollen syrjintäolettaman oli katsottava syntyneen.

Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi, kuten työtuomioistuin ratkaisuissaan ja tasa-arvolautakunta lausunnossaan niissä mainituilla perusteilla, ettei valtio ollut näyttänyt, että sillä olisi ollut tasa-arvolaissa tarkoitettu hyväksyttävä peruste asettaa palkkausuudistuksen yhteydessä A, B, C tai D näiden kanteissa mainittuja verrokkeja epäedullisempaan asemaan sijoittamalla heidät palkkausluokkaan T 11 palkkausluokan T 13 asemesta. Valtio työnantajana oli menettelyllään syyllistynyt kanteissa väitettyyn tasa-arvolain 8 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun palkkasyrjintään.

Käräjäoikeus velvoitti valtion suorittamaan kullekin kantajalle tasa-arvolain mukaisena hyvityksenä 9 380 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut hovioikeudenneuvos Juha Paimela.

Helsingin hovioikeuden tuomio 25.4.2008

Valtio valitti hovioikeuteen. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun perustelut ja lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Juusela, Lauri Nouro ja Tuula Nousiainen. Esittelijä Thea Lång.

Käsittelyratkaisu

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ja erityisesti tuomion kohdista 15 ja 16 jäljempänä ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole tarpeen tehdä C:n esittämin tavoin ennakkoratkaisupyyntöä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle.

Pääasiaratkaisun perustelut

Asian tausta

1. Alempien oikeuksien ratkaisuissa kuvatun tuomareiden palkkausjärjestelmän uudistuksen yhteydessä aikaisemmin samassa palkkausluokassa olleet käräjätuomarit oli siirretty kahteen eri palkkausluokkaan. Tämän asian neljä kantajaa oli sijoitettu näistä uusista palkkausluokista alempaan. Kantajat ovat kukin kohdaltaan osoittaneet, että ainakin yksi vastakkaista sukupuolta oleva ja samaa työtä tekevä mutta vähemmän kokenut tuomari oli sijoitettu kantajan palkkausluokkaa ylempään palkkausluokkaan. Tämän perusteella kantajat ovat kanteissaan katsoneet joutuneensa sukupuoleen perustuvan syrjinnän kohteeksi sekä vaatineet valtiolta naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (tasa-arvolaki) mukaista hyvitystä. Alemmat oikeudet ovat hyväksyneet kanteet.

Kanneoikeuden vanhentuminen

2. Oikeusministeriö on väittänyt kanneoikeuden vanhentuneen, koska kanteita ei ollut nostettu vuoden kuluessa käräjäoikeuden tuomiossa selostetun, niin sanottua valtakunnallista rangia koskevan selvityksen valmistumisesta 13.12.2002 eikä edes viimeistään tarkentavan virkaehtosopimuksen tekemisestä 7.2.2003.

3. Tasa-arvolain 12 §:n 2 momentin (609/1986) mukaan hyvityskanne on nostettava vuoden kuluessa syrjinnän kiellon rikkomisesta. Korkein oikeus toteaa, että väitettyä palkkasyrjintää on arvioitava kunkin palkanmaksukerran osalta erikseen, joten syrjinnän kiellon rikkominen jatkuu yhtä kauan kuin syrjivien palkkausehtojen soveltaminen jatkuu. Kanneoikeuden vanhentumisaika alkaa siten kulua vasta siitä, kun syrjiviksi väitettyjen palkkausehtojen soveltaminen lakkaa.

4. Tässä asiassa kanteet on nostettu vuoden kuluessa siitä, kun syrjiviksi väitettyjen palkkausehtojen soveltaminen on lakannut. Kanneoikeus ei siten ole vanhentunut. Tämä tulkinta on sopusoinnussa miesten ja naisten samapalkkaisuuden periaatteen soveltamista koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin (75/117/ETY, niin sanottu samapalkkaisuusdirektiivi) 6 artiklassa ilmaistun tehokkuusvaatimuksen kanssa.

Asiassa sovellettavat säännökset

5. Asiassa on sovellettava tasa-arvolakia sellaisena kuin se oli ennen 1.6.2005 voimaan tullutta lainmuutosta (232/2005). Tasa-arvolain 7 §:n 1 momentin (206/1995) mukaan syrjintä välittömästi tai välillisesti sukupuolen perusteella on kielletty. Pykälän 2 momentin mukaan syrjinnällä sukupuolen perusteella tarkoitetaan naisten ja miesten asettamista eri asemaan sukupuolen perusteella. Edelleen 3 momentin mukaan syrjinnällä tarkoitetaan myös menettelyä, jonka vaikutuksesta henkilöt joutuvat 2 momentissa tarkoitetuista syistä keskenään tosiasiallisesti eri asemaan.

6. Näitä yleistä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kieltoa koskevia säännöksiä täydentävät lain 8 §:ään otetut syrjinnän kieltoa työelämässä koskevat säännökset. Pykälän 2 momentin 2 kohdassa (206/1995) säädetään niin sanotusta syrjintäolettamasta, jonka mukaan työnantajan menettelyä on pidettävä 7 §:ssä kiellettynä syrjintänä, jos työnantaja soveltaa työntekijään tai työntekijöihin sukupuolen perusteella epäedullisempia palkkaehtoja kuin yhteen tai useampaan muuhun työnantajan palveluksessa samassa tai samanarvoisessa työssä olevaan työntekijään.

7. Tasa-arvolain 8 §:n 3 momentissa (206/1995) säädetään, että työnantajan ei ole katsottava rikkoneen 2 momentin 1 - 3 ja 5 - 6 kohdissa tarkoitettua syrjinnän kieltoa, jos hän voi osoittaa, että hänen menettelynsä on johtunut muusta hyväksyttävästä seikasta kuin työntekijän sukupuolesta.

8. Tasa-arvolakia tulkittaessa tulee ottaa huomioon myös asiaan vaikuttava Euroopan yhteisön oikeus. Perustamissopimuksen 141 artiklan mukaan jokainen jäsenvaltio huolehtii sen periaatteen noudattamisesta, että miehille ja naisille maksetaan samasta tai samanarvoisesta työstä sama palkka. Kansallisen lain ja yhteisön oikeuden säännösten tulkinnassa on lisäksi kuitenkin otettava huomioon neuvoston direktiivi todistustaakasta sukupuoleen perustuvissa syrjintätapauksissa (97/80/EY, niin sanottu todistustaakkadirektiivi). Sen 4 artiklassa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta huolehtia todistustaakan kääntämisestä tällaisia tapauksia koskevissa oikeudenkäynneissä. Todistustaakkadirektiivin johdannossa (kohta 18) on mainittu Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen todenneen, että todistustaakan on oltava käännetty, kun syrjintä "vaikuttaa ilmeiseltä", ja että tasa-arvoisen kohtelun periaatteen tehokas soveltaminen edellyttää, että todistustaakka siirtyy tällaisissa tapauksissa vastaajalle.

9. Nyt sovellettavat syrjintäolettamaa koskevat tasa-arvolain 8 §:n 2 ja 3 momentin säännökset poikkeavat tosin sanamuodoltaan todistustaakkadirektiivin 4 artiklan sanamuodosta, mutta Korkein oikeus katsoo, että asiallisesti Suomen kansallinen oikeus on tältä osin vastannut todistustaakkadirektiivissä kansalliselle oikeudelle asetettuja vähimmäisvaatimuksia (Ks. myös U 42/1996 vp ja TyVL 14/1996 vp). Todistustaakkadirektiivin voimaansaattamisen yhteydessä esitetyistä lausumista ei myöskään ole pääteltävissä, että Suomen kansalliseen oikeuteen olisi ollut tarkoitus sisällyttää kantajalle todistustaakkadirektiivin 4 artiklaa edullisempia todistusoikeudellisia säännöksiä.

Asianosaisten kannanotot

10. Kantajat ovat katsoneet, että syrjintäolettama on syntynyt, koska he ovat kukin kohdaltaan osoittaneet vastakkaista sukupuolta olevan ja samaa työtä tekevän tuomarin, joka oli sijoitettu kantajan palkkausluokkaa ylempään palkkausluokkaan. Olettaman syntymiseksi ei ole kantajien mukaan tarvinnut osoittaa, että menettelyllä oli syrjivä tarkoitus, vaan olettama on syntynyt jo menettelyn tosiasiallisten vaikutusten perusteella, ottaen lisäksi huomioon, että mainituilla vastakkaista sukupuolta olevilla tuomareilla oli vähemmän työkokemusta kuin kantajilla.

11. Valtio on kiistänyt kanteet muun muassa sillä perusteella, että virkojen palkkausluokkiin sijoittaminen palkkausjärjestelmän uudistamisen yhteydessä ei ollut millään tavoin liittynyt käräjätuomareiden sukupuoleen eikä tasa-arvolain 8 §:ssä tarkoitettua syrjintäolettamaakaan ollut siten syntynyt. Syrjiväksi väitetyn menettelyn lopputulos olisi valtion mukaan ollut sama, vaikka kukin kantaja olisi ollut vastakkaista sukupuolta.

Todistustaakka ja syrjintäolettama

12. Riita-asiassa on yleensä sen, joka vetoaa tiettyihin tosiseikkoihin vaatimuksensa tueksi, näytettävä toteen nämä tosiseikat. Todistustaakka myös sukupuoleen perustuvan syrjinnän olemassaolosta kuuluu lähtökohtaisesti työntekijälle, joka väittämänsä syrjinnän perusteella kohdistaa vaatimuksia työnantajaansa. Tasa-arvolain 8 §:stä (206/1995) on kuitenkin pääteltävissä, että todistustaakka kääntyy eli siirtyy vastaajalle, jos voidaan olettaa, että työnantaja soveltaa häneen sukupuolen perusteella huonompia palkkausehtoja kuin yhteen tai useampaan muuhun työntekijään. Normaaleista todistustaakkasäännöksistä poikkeaminen on koettu välttämättömäksi sen vuoksi, ettei kantajalla muutoin olisi tehokasta keinoa vaikuttaa tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteutumiseen. Useinkaan työntekijällä ei näet ole mahdollisuutta näyttää syrjintää toteen esimerkiksi siitä syystä, että hän ei pääse käsiksi kaikkeen siihen todistusaineistoon, joka olisi tarpeen tilanteen arvioimiseksi.

13. Nyt on kysymys siitä, minkälainen selvitys riittää synnyttämään syrjintäolettaman ja saamaan aikaan todistustaakan kääntymisen.

14. Lakia sovellettaessa on aina otettava huomioon lain tarkoitus ja tavoitteet. Tasa-arvolain tarkoituksena on lain 1 §:n mukaan ensinnäkin sukupuoleen perustuvan syrjinnän estäminen ja toiseksi naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistäminen sekä tässä tarkoituksessa naisten aseman parantaminen erityisesti työelämässä naisten ja miesten tasa-arvon toteuttamiseksi. Myös tasa-arvolain 7 ja 8 §:stä ilmenee selvästi, että laissa on kysymys nimenomaan sukupuolten tasa-arvosta ja vain sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä.

15. Lisäksi, kuten edellä kohdasta 8 ilmenee, todistustaakkadirektiivin johdannossa on mainittu, että syrjinnän tulisi "vaikuttaa ilmeiseltä", jotta todistustaakan kääntämiseen olisi perusteltua aihetta. Näin ollen ei ole syytä tulkita myöskään tasa-arvolain 8 §:ää niin, että syrjintäolettama voisi kantajien esittämin tavoin syntyä pelkästään syrjintäväitteen perusteella ilman että työnantajan menettelyn voitaisiin objektiivisin perustein olettaa edes jollakin tavoin liittyvän työntekijän sukupuoleen.

16. Edellä esitetty huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että syrjintäolettaman syntymiseksi on kantajan asiana esittää tosiseikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa väitetyn syrjinnän liittyvän kantajan sukupuoleen. Toisaalta vastaaja voi jo syrjintäolettaman syntymisen edellytyksiä arvioitaessa vedota seikkoihin, jotka heti ensi näkemältä osoittavat, ettei menettely taikka sen lopputulos voi mitenkään liittyä sukupuoleen. Tämä kanta vastaa tasa-arvolain tarkoitusta ja on edellä todetuilla perusteilla sopusoinnussa myös todistustaakkadirektiivin kanssa.

Korkeimman oikeuden kannanotto käsillä olevassa tapauksessa

17. Tuomareiden palkkausjärjestelmän uudistamisen yhteydessä on ollut kysymys kaikkien Suomen käräjätuomareiden siirtymisestä A-palkkausluokista T-palkkausluokkiin. Tässä yhteydessä siirrettiin sekä nais- että miespuolisia käräjätuomareita palkkausluokasta A 27 palkkausluokkiin T 11 ja T 13. Palkkausjärjestelmän uudistamisen lopputuloksena on kuitenkin ollut, kuten kanteissa on esitetty, että kukin kantajista on saanut alempaa palkkaa kuin ainakin yksi samaa työtä tekevä vastakkaista sukupuolta oleva käräjätuomari.

18. Tasa-arvolain mukainen syrjintäolettama voi kantajien esittämin tavoin sinänsä syntyä jo sillä perusteella, että työntekijä on saanut alempaa palkkaa kuin ainakin yksi samaa työtä tekevä vastakkaista sukupuolta oleva työntekijä. Tässä tapauksessa kuitenkin syrjintäväitteen esittäjissä on kummankin sukupuolen edustajia. Jo tämä viittaa siihen, että palkkausluokan määräytyminen ei ole uudistuksen yhteydessä riippunut työntekijän sukupuolesta ja että työnantajan menettelyn lopputulos olisi ollut sama siinäkin tapauksessa, että väitteen esittäjät olisivat kukin olleet vastakkaista sukupuolta. Näissä olosuhteissa ei ole luontevaa olettaa, että kantajien palkkausluokkien määräytyminen olisi tapahtunut heidän sukupuolensa perusteella. Se selvitys, mitä uudesta palkkausjärjestelmästä ja sen toteuttamisesta on esitetty, ei myöskään tue sellaista päätelmää, että vedotut palkkauksen erot voisivat jollakin tavoin liittyä työntekijän sukupuoleen.

19. Pelkästään sen perusteella, että kantajat ovat palkkausuudistuksen yhteydessä kukin joutuneet alempaan palkkausluokkaan kuin vähintään yksi samaa työtä tekevä ja vastakkaista sukupuolta oleva mutta vähemmän kokenut tuomari, ei voida olettaa työnantajan menettelyn taikka sen lopputuloksen jollakin tavoin liittyneen työntekijän sukupuoleen. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei syrjintäolettamaa ole voinut syntyä kantajien väittämällä perusteella.

Johtopäätös

20. Koska syrjintäolettamaa ei tässä tapauksessa ole syntynyt niiden seikkojen perusteella, joihin kanteissa on vedottu, eikä asiassa ole esitetty muutakaan perustetta katsoa kantajien tulleen työntekijöinä syrjityiksi sukupuolen perusteella, edellytyksiä tasa-arvolakiin perustuvien kanteiden hyväksymiselle ei ole.

Oikeudenkäyntikulut

Kantajat häviävät asian. Korkein oikeus kuitenkin katsoo, että asia on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetuin tavoin niin epäselvä, että kantajilla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, ja että valtio saa siten itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanteet hylätään. Myös valtion esittämä oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään. Valtio vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Reima Jussila.