21.10.2008

Rangaistusvaatimus Helsingin hovioikeudessa

Valtionsyyttäjä lausui A:ta vastaan ajamassaan syytteessä, johon asianomistaja B yhtyi, että A oli Porvoossa 24.11.-8.12.2005 toimiessaan Porvoon käräjäoikeuden lautamiehenä tahallaan rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Käräjäoikeus oli käsitellyt törkeää petosta koskevaa asiaa, jossa olivat olleet vastaajana C ja asianomistajana B. Sanotussa asiassa esitetyn syytteen mukaan C oli erehdyttänyt vaikeasti vammautuneen B:n myymään C:lle osuutensa heidän yhdessä omistamastaan yhtiöstä. Pääkäsittely asiassa oli pidetty 24.11.2005 ja päätösneuvottelut 24.11 sekä 25.11.2005. Käräjäoikeus oli 8.12.2005 kansliassa annetulla tuomiolla hylännyt C:tä vastaan ajetun syytteen. Tuomiosta oli äänestetty, jolloin lopputulos oli muodostunut A:n ja toisen lautamiehen D:n syytteen hylkäävästä mielipiteestä, kun taas käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineen käräjätuomari E:n ja kolmannen lautamiehen mielipide oli syrjäytynyt. Syytteen mukaan A oli syyllistynyt seuraavaan rikolliseen menettelyyn:

1. A oli osallistunut käräjäoikeuden lautamiehenä syyllisyyskysymystä kosken

2. Tuomion perusteluina oli nojauduttu A:n edellä mainitussa tapaamisessa ja näin ollen ennen oikeudenkäyntiä tekemiin havaintoihin oikeudenkäynnissä keskeisenä kysymyksenä olleesta B:n henkisestä toimintakyvystä ja asennoitumisesta eläkkeelle jäämiseen. A:n havainnot eivät olleet olleet esillä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä. Syytteen hylkäävä ratkaisu oli siten perustunut todistusaineistoon, johon asianosaiset eivät olleet vedonneet ja jonka osalta asianosaisilla ei ollut ollut mahdollisuutta lausua ja joka ei ollut ollut näyttöarvoltaan asianmukaisella tavalla tuomioistuimen arvioitavana. Näin ollen A oli oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:ssä säädetyn oikeudenkäynnin välittömyysperiaatteen vastaisesti käyttänyt asian näyttöratkaisun perusteena omia havaintojaan edellä mainituin tavoin.

Käräjäoikeuden tuomio oli Helsingin hovioikeuden 19.6.2006 antamalla päätöksellä kumottu ja asia oli palautettu käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Palauttaminen oli ollut omiaan aiheuttamaan lisäkustannuksia ja viivyttämään ratkaisun saamista asiassa.

Ottaen huomioon edellä esitetyt seikat A:n toiminnassa kokonaisuudessaan ei ollut kysymys vain muodollisten menettelysäännösten teknisluonteisesta syrjäytymisestä, vaan A oli menetellyt olennaisesti vastoin sitä, mitä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset tuomarilta edellyttivät. Hänen menettelynsä oli omiaan vakavasti heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Tämän vuoksi A:n tekoa ei voitu pitää rikoslain 40 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähäisenä. Koska rikos osoitti A:n ilmeisen sopimattomaksi lautamiehen tehtävään, syyttäjä vaati, että A tuomitaan sakkorangaistuksen lisäksi rikoslain 40 luvun 9 §:n 2 momentin nojalla viralta pantavaksi.

Vastaus

A kiisti syytteen ja vaati sen hylkäämistä. A ei ollut aiemmin osallistunut C:n petosjutun käsittelyyn, joten häneen ei voitu soveltaa oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin mukaista tuomarin ennakkoasennetta koskevaa esteellisyysperustetta. Luvun 7 §:n 3 momentin mukainen tuomarin yleinen esteellisyysperuste virkavelvollisuuden sisältöä koskevana säännöksenä oli tulkinnanvarainen eikä se toteennäytettynäkään rikosoikeudellinen täsmällisyysvaatimus huomioon ottaen voinut aiheuttaa lautamiehelle rikosperusteista vastuuta. Muutoinkaan tuomarilla ei ollut erityistä selvitysvelvollisuutta mahdollisten esteellisyysperusteiden suhteen.

Toisin kuin syytteessä esitettiin, A ei ollut erään pesäpalloseuran asioiden hoitoon liittyneessä tapaamisessa syyskuussa 2003 lausunut julkisesti kantaansa sittemmin Porvoon käräjäoikeudessa vireille tulleeseen C:tä koskeneeseen syyteasiaan sellaisella tavalla, että A:ta olisi pidettävä esteellisenä käsittelemään sanottua asiaa lautamiehenä. Mainittu tilaisuus ei ollut edes juolahtanut A:n mieleen käsittelyn missään vaiheessa käräjäoikeudessa. Keskusteluun osallistunut F oli soittanut hänelle vuoden 2005 syksyllä ja kertonut, että C:tä vastaan oli nostettu syyte Porvoon käräjäoikeudessa, mihin A ei ollut reagoinut.

A oli käyttänyt Porvoon käräjäoikeudessa käytyjen päätösneuvottelujen aikana ratkaisunsa perusteluissa oikeudenkäyntiaineistoon kuulumatonta yksityistä tietoaan siltä osin kuin kysymys oli ollut hänen X Oy:n asiakastilaisuudessa vuonna 2002 tekemistään B:n oikeustoimikelpoisuutta koskevista havainnoista. Kuitenkin A:n käsitys B:n oikeustoimikelpoisuudesta oli perustunut ensisijaisesti siihen, mitä todistajina kuullut, B:n ja C:n välistä osakekauppaa tehtäessä läsnä olleet pankkitoimihenkilö, vakuutusvirkailija ja tilintarkastaja olivat yhdenmukaisesti kertoneet. Lisäksi B:tä koskevasta lääkärinlausunnostakin oli ilmennyt, ettei B:n oikeustoimikelvottomuutta voinut havaita "kuin testeissä". Vasta siinä vaiheessa, kun päätösneuvottelussa oli ilmennyt erimielisyys syyllisyyttä koskevan näytön arvioinnista ja ratkaisun lopputuloksesta, A:n mieleen oli juolahtanut hänen kyseinen oma havaintonsa, minkä hän sitten oli neuvottelussa avoimesti ilmoittanut. Näillä havainnoilla ei ollut ollut kuitenkaan ratkaisuharkinnassa olennaista merkitystä syytteen hylkäämisen kannalta.

A oli käräjäoikeuden puheenjohtajan pyynnöstä kirjoittanut 24.11.2005 päätösneuvotteluissa esillä olleet ratkaisuperustelunsa kirjalliseen muistioon ja toimittanut ne puheenjohtajalle seuraavana päivänä. Puheenjohtaja oli tällöin jatketuissa päätösneuvotteluissa ottanut esille A:n yksityisen havainnon ja todennut, että sen käyttämiseen "joku voi puuttua". A ei ollut kuitenkaan tiennyt, että yksityisen tiedon käyttäminen tuomion perusteluna oli kiellettyä tai virkavelvollisuuden rikkomisena rangaistavaa. Puheenjohtaja ei ollut informoinut ulkopuolisen tiedon käyttämisestä tuomion perusteluissa. Tilanteessa saattoi siten olla kysymys rikoslain 4 luvun 2 §:ssä säädetystä kieltoerehdyksestä. A oli myös perustellusti voinut kuvatuissa olosuhteissa erehtyä rikoslain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla menettelynsä rikostunnusmerkistön mukaisuudesta. Tunnusmerkistöerehdys poisti tahallisuuden. Näin ollen A:ta ei voitu tuomita tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Yksityisen tiedon käyttäminen tuomion perusteluna ei ollut loukannut asianomistaja B:n eikä vastaaja C:n oikeusturvaa eikä aineellisen totuuden selvittämistavoitetta myöskään ollut heikennetty. Käräjäoikeuden puheenjohtaja oli jättänyt tuomion perusteluihin näkyviin A:n havaintoihin perustuneen tiedon, vaikka se oli tarkoitettu poistettavaksi lopullisesta tuomiosta. A ei ollut vastuussa puheenjohtajan menettelystä. A:n menettely oli joka tapauksessa ollut kokonaisuutenakin arvioiden vähäinen.

Hovioikeuden tuomio 25.1.2007

Hovioikeus lausui, että rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan virkamies on tuomittava virkavelvollisuuden rikkomisesta, jos hän virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Niin kuin hallituksen esityksessä (58/1988 vp s. 65) todetaan, virkavelvollisuuden vastaisen menettelyn sisältöä ei ole mahdollista määritellä tyhjentävästi yksistään lakien tai asetusten perusteella, vaan edelleen on välttämätöntä turvautua muihin ohjeisiin ja määräyksiin ja jopa vakiintuneeseen käytäntöön. A:n virkavelvollisuuden sisältö on ensinnäkin määräytynyt oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin perusteella, jonka mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on sanotussa luvussa tarkoitetuin tavoin esteellinen. Tuomaria koskevia esteellisyyssäännöksiä sovelletaan luvun 2 §:n 1 momentin mukaan myös käräjäoikeuden lautamieheen.

Rikoslain 3 luvun 1 §:ään sisältyy myös perustuslain 8 §:ssä mainittu rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, jonka mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tästä periaatteesta on katsottu johtuvan, että rangaistava käyttäytyminen tulisi laissa kuvata mahdollisimman täsmällisesti. Virkavelvollisuuden rikkomisesta tuomitseminen edellyttää, että virkatoiminnassa noudatettavan, säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuuden sisältö on selvästi ja yksiselitteisesti määriteltävissä.

Tässä tapauksessa esteellisyyttä koskeva tarkempi virkavelvollisuuden sisältö on määräytynyt oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentin perusteella. Mainitun luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi. A ei ollut lainkohdassa tarkoitetulla tavalla aiemmin osallistunut saman asian käsittelyyn, mutta mainitun pykälän 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Niin kuin pykälää koskevassa hallituksen esityksessä (78/2000 vp s. 42) todetaan, edellä ennakkoasenteen vaikutusta sääntelevässä 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy voi olla esimerkiksi se, että tuomari on saanut oikeudenkäyntimenettelyn ulkopuolella asiaa koskevia tietoja ja että hän on ennen asian vireilletuloa ottanut asian ratkaisuun kantaa. Esityksessä lausutaan edelleen, että 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua tuomarin kyvystä käsitellä asiaa puolueettomasti. Mitä merkityksellisempi asia on asianosaiselle, sitä enemmän syytä tuomarilla on selvittää mahdollista kytkentäänsä jutun asianosaisiin.

Helsingin hovioikeus oli 19.6.2006 antamallaan päätöksellä virallisen syyttäjän ja B:n valituksesta kumonnut ja poistanut käräjäoikeuden 8.12.2005 antaman tuomion ja palauttanut asian käräjäoikeuteen.

Hovioikeus totesi, että A oli kertomansa mukaan tutustunut C:hen työskennellessään vuodesta 1974 lukien hänen kanssaan saman työnantajan palveluksessa. A:n perustettua oman yrityksen vuonna 1995 hän oli ostanut työkaluja C:n ja B:n omistamalta yritykseltä X Oy:ltä. Todistaja G:n kertomuksen perusteella oli selvitetty, että A:n omistama yritys oli ollut C:n ja B:n yhteisen yrityksen X Oy:n merkittävä ja tärkeä asiakas. Todistajien F:n ja G:n sekä A:n omankin kertomuksen perusteella oli edelleen selvitetty, että A oli syksyllä 2003 keskustellessaan todistajien kanssa tuolloin vielä tutkinnassa olleesta ja sittemmin ratkaistavaksi tulleesta jutusta esittänyt näkemyksenään, ettei C ollut syyllistynyt asiassa rikokseen. Todistaja H:n kertomukselle ei voitu antaa merkitystä, koska hän oli kertonut toisesta tilaisuudesta kuin F ja G. Näin ollen asiassa oli selvitetty, että A oli ennen oikeudenkäyntiä ilmaissut näkemyksensä siitä, ettei hän pitänyt uskottavana, että mitään rikosta oli tapahtunut ilman, että hänellä oli ollut tarkempaa tietoa asian taustoista.

Hovioikeus katsoi todistaja F:n ja A:n kertomusten perusteella selvitetyksi, että asia oli tullut esille vielä syksyllä 2005 puhelinkeskustelussa, jossa F oli ilmoittanut voittaneensa syksyllä 2003 ehdottamansa leikkimielisen vedon. A:n mieleen oli siten ennen oikeudenkäyntiä palautettu syksyllä 2003 käyty keskustelu. A oli lisäksi tavannut B:n X Oy:n asiakastilaisuudessa osakekaupan jälkeen ja tehnyt B:n kanssa keskustellessaan havaintoja hänen päätöksentekokyvystään sekä päätelmiä B:n asennoitumisesta eläkkeelle jäämiseen, minkä A oli tuonut ilmi kirjallisesti laatimassaan muistiossa päätösneuvotteluissa käräjäoikeuden pääkäsittelyä seuranneena aamuna.

Asian käsittelyssä puheenjohtajana toimineen käräjätuomarin E:n otettua päätösneuvottelujen yhteydessä puheeksi A:n mahdollisen esteellisyyden A oli ilmoittanut, ettei hän ollut esteellinen käsittelemään asiaa. A oli siten suhtautunut välinpitämättömästi esteellisyyttä koskevaan säännökseen, vaikka lähtökohtana on, että tuomioistuimen on tutkittava puolueettomuutensa omasta aloitteestaan ja ettei esteellinen tuomari ryhdy käsittelemään asiaa. Hovioikeus katsoi, että säännös oli tältä osin selvä ja yksiselitteinen. Hovioikeus katsoi edelleen, ettei myöskään esteellisyyttä koskeva tarkempi määräys ollut edellyttänyt A:lta sellaista monitahoista pohdintaa, jonka perusteella virkavelvollisuuden sisältö olisi jäänyt epäselväksi. Lähtökohtaisesti lautamieheltä edellytetään tehtävään kuuluvien säännösten ja muiden määräysten tuntemista eikä lautamiestä tule asettaa ratkaisutoiminnassa oikeustieteellisen koulutuksen puuttumisen vuoksi eri asemaan. Kysymys ei siten ollut ollut lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden tai muun tähän rinnastettavan seikan takia rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta ilmeisen anteeksiannettavasta menettelystä.

Toiseksi virkavelvollisuuden sisältö oli määräytynyt oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:n perusteella, jonka mukaan tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Käräjäoikeuden 8.12.2005 antaman tuomion perusteluissa, jotka olivat pohjautuneet A:n laatimaan muistioon, B:n päätöksentekokykyä oli arvioitu A:n X Oy:n asiakastilaisuudessa tekemillä B:n tapaamiseen pohjautuvilla havainnoilla ja päätelmillä B:n asennoitumisesta eläkkeelle jäämiseen. Käräjäoikeuden puheenjohtajan E:n mukaan mainitut seikat eivät olleet tulleet esille pääkäsittelyssä. Myös A oli myöntänyt, että menettely oli tosin ollut mainitun säännöksen vastaista, mutta kyseisiin havaintoihin perustuneella seikalla ei kuitenkaan ollut ollut asian lopputuloksen kannalta merkitystä. Asiassa oli riidatonta, että B:n henkinen tila oli ollut oikeudenkäynnin keskeinen kysymys. A oli omassa kirjallisessa muistiossaan ottanut seikan esille ja vasta puheenjohtajan huomautettua asiasta A oli päätynyt siihen, että kohta voitaisiin poistaa. Näin ollen hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli päätöstä tehdessään ottanut näyttöratkaisussaan huomioon aineistoa, johon asianosaiset eivät olleet vedonneet ja jonka osalta syyttäjällä ja asianomistaja B:llä ei myöskään ollut ollut mahdollisuutta lausua.

Hovioikeus katsoi, että A oli syytteessä mainitulla tavalla tahallaan rikkonut oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momenttiin ja 7 §:n 3 momenttiin perustuvan virkavelvollisuutensa. A oli etukäteen ottanut vastaajan syyllisyyteen kantaa sillä tavalla ja sellaisissa olosuhteissa, että hänen oli täytynyt ymmärtää, että hän menettelyllään oli antanut perustellun aiheen epäillä puolueettomuuttaan C:tä vastaan nostetun syytteen käsittelyssä. Lisäksi hän oli tahallaan rikkonut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:ään perustuvan virkavelvollisuutensa perustamalla ratkaisunsa välittömyysperiaatteen vastaisesti asiaa koskeviin oikeudenkäyntiaineistoon kuulumattomiin omiin tietoihinsa, jotka eivät olleet olleet pääkäsittelyssä esillä.

Hovioikeus lausui, että kysymys oli ollut asianosaisen keskeisestä oikeudenkäyntimenettelyä koskevasta oikeudesta, jolla turvataan asianosaisen mahdollisuutta kuulustuttaa todistajia ja lausua kantansa kaikkeen hänen asiaansa koskevaan todisteluun sekä siitä, ettei asian käsittelemiseen osallistuvalla tuomarilla ole asiaa koskevaa ennakkoasennetta. A:n toiminta kokonaisuudessaan oli horjuttanut oikeudenhoidon uskottavuutta ja ollut omiaan vakavasti heikentämään luottamusta lainkäytön asianmukaisuuteen. Lisäksi asian palauttaminen oli aiheuttanut lisäkustannuksia ja viivyttänyt ratkaisun saamista asiassa. Tämän vuoksi A:n tekoa ei voitu pitää rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Edellä mainitulla menettelyllään A oli olennaisesti rikkonut virkavelvollisuutensa ja rikos osoitti hänet ilmeisen sopimattomaksi lautamiehen tehtävään.

Hovioikeus tuomitsi A:n virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen ja vapautettavaksi lautamiehen tehtävästään.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Jalanko, Marjatta Möller ja Päivi Saukonoja.

Perustelut

A:n syyksi hovioikeudessa luettu rikos

1. A on tuomittu hovioikeudessa syytteen mukaisesti rangaistukseen rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi sen, että hän oli Porvoon käräjäoikeudessa osallistunut käräjäoikeuden lautamiehenä törkeää petosta koskeneen rikosasian käsittelemiseen ja ratkaisemiseen, vaikka hän oli ottanut etukäteen asiassa vastaajana olleen henkilön syyllisyyteen kantaa sillä tavalla ja sellaisissa olosuhteissa, että hänen oli täytynyt ymmärtää antaneensa menettelyllään perustellun aiheen epäillä puolueettomuuttaan asian käsittelyssä. Lisäksi A oli perustanut ratkaisunsa asiassa niin kutsutun välittömyysperiaatteen vastaisesti asiaa koskeviin omiin tietoihinsa, jotka eivät olleet olleet oikeudenkäynnissä esillä.

Kysymys virkavelvollisuuden määrittelystä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta

2. Rikoslain 40 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan virkamies tuomitaan virkavelvollisuuden rikkomisesta, jos hän virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

3. A:n syyksi luetun ensiksi mainitun menettelyn osalta hänen virkavelvollisuutensa sisältö perustuu oikeudenkäymiskaaren 13 luvun tuomarin esteellisyyttä koskeviin säännöksiin. Luvun 1 §:n 1 momentin mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on sanotussa luvussa tarkoitetuin tavoin esteellinen. Luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti tuomarin esteellisyyttä koskevia säännöksiä sovelletaan lautamieheen. Luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi. Saman pykälän 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

4. A:n valituksen johdosta asiassa on perustuslain 8 §:ään ja rikoslain 3 luvun 1 §:ään perustuvan rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta kysymys siitä, onko A:n menettely niin selvästi oikeudenkäymiskaaren 13 luvun edellä mainittujen esteellisyyssäännösten vastaista, että hänen menettelyään voidaan pitää rangaistavana virkavelvollisuuden rikkomisena.

5. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetystä kiellosta käsitellä ja ratkaista asiaa esteellisenä johtuu, että tuomarin ja siten myös lautamiehen virkavelvollisuuteen kuuluu oma-aloitteisestikin harkita, onko hän asiassa esteellinen, ja vetäytyä asian käsittelystä, jos hän havaitsee itsensä esteelliseksi. Luvun 9 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavakseen kysymyksen esteellisyydestä. Luvun 7 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuna perusteena epäilyn syntymiselle tuomarin ennakkoasenteesta voidaan pitää esimerkiksi sitä, että tuomari on saanut oikeudenkäynnin ulkopuolella asiaa koskevia tietoja taikka hän on ennen asian vireilletuloa ottanut asian ratkaisuun kantaa, niin kuin lain esitöissäkin on katsottu (HE 78/2000 vp s. 42).

6. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentti on tuomarin esteellisyyttä koskeva yleissäännös, joka jättää esteellisyysarvioinnin yksityiskohdiltaan tapauskohtaisen harkinnan varaan. Siitä ei kuitenkaan seuraa, etteikö säännös voisi tulla sovellettavaksi rangaistavaa käyttäytymistä määrittelevänä normina. Sanottu säännös, joka sellaisenaan koskee myös käräjäoikeuden lautamiestä, sekä luvun 1 §:n 1 momentin säännös määrittelevät lautamiehen virkavelvollisuuden esteellisyyttään koskevassa harkinnassa laillisuusperiaatteen edellyttämällä täsmällisyydellä ja siten säännösten noudattamatta jättämiseen voi liittyä rikosoikeudellinen vastuu.

Esteellisyyteen perustuva virkavelvollisuuden rikkominen

Tapahtumia koskevat kertomukset

7. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli ollut syksyllä 2003 X Oy:n tiloissa erään pesäpalloseuran kokouksessa yhdessä F:n, H:n ja J:n kanssa. A ei ole muistanut, oliko G ollut paikalla, mutta on epäillyt sitä, koska G ei ollut ollut mitenkään mukana seuran toiminnassa. Kokouksessa F oli tuonut esille C:n ja B:n riitelyn jossakin asiassa. A ei ollut tuntenut tällaista asiaa eikä se ollut häntä kiinnostanut. A ei ollut uskonut asian olemassaoloon. Koska A oli pitänyt F:n mainintaa juoruiluna, hän oli keskeyttänyt asiasta keskustelun nopeasti. Keskustelussa ei ollut tullut esiin, että joku olisi mahdollisesti syyllistynyt rikokseen tai että jokin asia olisi ollut poliisitutkinnassa.

8. Kuten hovioikeuden tuomiosta ilmenee, A on hovioikeudessa kertonut, että F oli syksyllä 2003 pidetyssä kokouksessa puhunut C:n ja B:n välisestä kaupasta ja siitä, että asiasta oli tehty tutkintailmoitus poliisille. F oli ollut valmis lyömään vetoa siitä, miten asiassa tulisi käymään. A ei ollut ottanut asiaan kantaa eikä hän ollut lyönyt asian lopputuloksesta vetoa. A oli kuitenkin pitänyt epäuskottavana, että kauppaan liittyen olisi mitään tapahtunut. Lisäksi A on hovioikeudessa kertonut, että vuonna 2005 F oli pesäpalloseuran asioissa soittanut A:lle ja siinä yhteydessä uudelleen maininnut C:n ja B:n välisestä rikosasiasta. Asia ei ollut kiinnostanut A:ta ja hän olikin ihmetellyt asian esille ottamista keskustelussa. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä on viitattu A:n esitutkintakertomukseen siitä, että syksyllä 2003 B:n ja C:n välisestä asiasta oli ollut tiedossa poliisille tehty tutkintailmoitus ja että A oli kokouksessa ilmoittanut, ettei uskonut juttuun eikä siihen, että se johtaisi johonkin. A oli ollut silloin asiasta eri mieltä kuin F. F oli ehdottanut vedonlyöntiä, mitä A ei ollut ottanut vastaan, koskei ollut tiennyt asiasta mitään.

9. F on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että hän oli syksyllä 2003 tavannut A:n pesäpalloseuran asioihin liittyen X Oy:n tiloissa. Tapaaminen oli tapahtunut päivällä ja paikalla oli ollut lisäksi yhtiön palveluksessa ollut G. F:n aloitteesta C:n ja B:n välinen asia oli tullut keskustelussa esille, koska nämä olivat heidän kaikkien tuntemia henkilöitä. F oli ilmaissut kantanaan, ettei C:n yrityskauppa voinut olla oikein, koska kauppa oli tehty niin nopealla aikataululla. Tämä oli perustunut siihen, että F, saatuaan keväällä 2002 sanotun yrityksen syntymäpäivätilaisuudessa tiedon B:n ja C:n välisestä yrityskaupasta, oli vain muutama päivä sen jälkeen saanut tiedon siitä, että C oli myynyt yrityksen ulkopuoliselle. Keskustelussa A oli ollut eri mieltä ja ilmaissut käsityksenään, että liike-elämässä kauppaa voitiin tehdä nopeassakin tahdissa ja siinä suhteessa lyhyetkin varoitusajat olivat mahdollisia. A ei ollut uskonut, että asia johtaisi mihinkään.

10. F:n kertomuksen mukaan hänellä ja A:lla ei ollut ollut mitään tietoa kaupan sisällöstä ja keskustelu olikin ollut leikkimielistä ja liikkunut vain tunnepohjalla. F:n ehdottama vedonlyönti oli koskenut pelkästään sitä, miten asiassa tulisi käymään, kun asia aikanaan menisi oikeuteen, ja panoksena oli ollut lounas taikka alkoholipullo. Keskustelussa ei ollut ollut puhetta siitä, olisiko C syyllistynyt johonkin rikokseen. Tapaaminen oli kestänyt noin puoli tuntia ja kyseinen keskustelu oli ollut lyhyt käsittäen vain muutaman lauseen.

11. F on edelleen suullisessa käsittelyssä kertonut, että hän oli vuonna 2005 A:n kanssa käymänsä puhelun yhteydessä maininnut A:lle, että hän oli voittanut aikaisemman vedon, koska kyseinen C:n asia tulisi esille käräjäoikeudessa. Tähän A oli todennut, ettei vielä ollut tapahtunut mitään. F:ää kuultaessa on viitattu siihen, että F oli hovioikeudessa kertonut A:n vastanneen, ettei kukaan ollut voittanut tai hävinnyt ennen kuin tuomio oli julistettu ja että esitutkinnassa F oli taas kertonut ilmoittaneensa puhelussa A:lle, että C oli saanut syytteen törkeästä petoksesta, mutta muuten ei ollut puhuttu asiasta tarkemmin eikä vedonlyönnistä.

12. G on puolestaan Korkeimmassa oikeudessa kertoessaan kysymyksessä olevasta syksyn 2003 tapaamisesta todennut, että se oli tapahtunut päiväsaikaan hänen työpaikallaan X Oy:n tiloissa. Paikalla olivat olleet hänen lisäkseen A ja F. A oli tullut tapaamaan F:ää pesäpalloseuran asioissa. Keskustelussa oli tullut esiin C:tä koskeva rikosasia, jossa G:tä oli sittemmin kuultu todistajana. Keskustelussa F oli ilmoittanut kantanaan, että C oli voinut tehdä jotain väärin, koska yrityskauppoja ei tehty sellaisella tavalla ja aikataululla kuin nyt oli tapahtunut ja että B tulisi voittamaan jutun. F oli ehdottanut vedonlyöntiä A:n kanssa. A oli yllättävän nopeasti tuonut esiin käsityksensä siitä, että oman yrityksen voisi myydä nopeastikin ja että C tulisi voittamaan jutun. A ei ollut lyönyt asiasta vetoa. Yrityskaupan sisällöstä ei keskusteltu ja G:n käsityksen mukaan kukaan heistä ei ollut tiennytkään siitä mitään. Keskustelu oli ollut luonteeltaan leikkimielistä, kahden toisensa tuntevan yrittäjän välistä näkemysten vaihtoa. Tapaaminen oli kestänyt alle puoli tuntia ja edellä mainittu keskustelu vain muutaman minuutin ajan.

13. H ja J ovat Korkeimmassa oikeudessa yhtäpitävästi kertoneet, että pesäpalloseuran kokoukset pidettiin aina iltaisin ja yleensä X Oy:n tiloissa ja että paikalla olivat säännönmukaisesti olleet heidän lisäkseen A ja F. G, jota J ei ollut edes tuntenut, ei ollut koskaan osallistunut seuran kokouksiin. H on kertonut, että syksyllä 2003 pidetyssä kokouksessa F oli maininnut B:lle sattuneesta tapaturmasta. H:n kertomuksesta hovioikeudessa ilmenee, että F oli vuoden 2003 pesäpalloseuran kokouksessa kertonut myös B:n ja C:n välisestä asiasta.

A:n lausuma Korkeimmassa oikeudessa

14. A on kiistänyt, että hän olisi osallistunut edellä tarkoitettuun tapaamiseen F:n ja G:n kanssa ja että hän olisi näiden läsnä ollessa ilmaissut käsitystään C:n syyllisyydestä taikka millään tavalla ottanut kantaa B:n ja C:n väliseen asiaan.

Näytön arvioinnista edellä mainituilta osin

15. Todistajat F ja G ovat yhtäpitävästi kertoneet, että heidän ja A:n keskinäinen tapaaminen syksyllä 2003 oli tapahtunut päiväsaikaan. Myös heidän kertomuksensa tapaamisessa käydyn keskustelun sisällöstä ovat olennaisesti yhdenmukaiset. Sitä vastoin A:n kertomus tapaamisen kellonajasta ja siihen osallistuneista poikkeaa F:n ja G:n kertomuksista. Lisäksi A:n osittain muutetutkin kertomukset poikkeavat keskustelun sisältöä koskevilta osin F:n ja G:n kertomuksista. Korkein oikeus katsoo, etteivät todistajien H:n ja J:n kertomukset tue A:n väitettä siitä, että C:n ja B:n asiaan liittynyt lyhyt keskustelu olisi käyty pesäpalloseuran iltakokouksessa G:n olematta läsnä. Korkein oikeus toteaa, että F:n ja G:n kertomukset ovat olleet epätäsmälliset siinä suhteessa, miten F oli saanut tietää G:lle tulleesta kutsusta todistajankuulusteluun C:tä koskeneen asian esitutkinnassa ja milloin G:n kuuleminen esitutkinnassa oli tapahtunut. Nämä seikat eivät kuitenkaan yksistään vähennä heidän kertomustensa luotettavuutta kyseisen tapaamisen ajankohdasta syksyllä 2003.

16. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä epäillä F:n ja G:n kertomusten todenperäisyyttä kysymyksessä olevasta tapaamisesta A:n kanssa syksyllä 2003 ja siinä käydystä keskustelusta. Lisäksi Korkein oikeus pitää selvitettynä, että F:n ja A:n välisessä puhelinkeskustelussa syksyllä 2005 oli palattu syksyllä 2003 käytyyn aikaisempaan keskusteluun C:n ja B:n välisestä asiasta, vaikka puhelinkeskustelun tarkka sisältö jääkin F:n ja A:n toisistaan poikkeavien kertomusten sekä F:n osittain muutettujenkin kertomusten valossa epäselväksi.

17. Korkein oikeus toteaa, että tutkintapyyntö C:hen kohdistuneessa rikosasiassa oli tehty kesällä 2003. Lisäksi A, F ja G kertomansa mukaisesti ovat pitkän aikaa tunteneet sekä toisensa että myös C:n ja B:n. Tähän nähden asiassa voidaan perustellusti päätyä katsomaan, että syksyllä 2003 tapahtuneessa tapaamisessa A, F ja G olivat tienneet, että C oli joutunut rikosepäilyn kohteeksi hänen ja B:n välisen yhtiöosuuden kaupan johdosta.

Johtopäätös

18. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on syksyllä 2003 F:n ja G:n läsnä ollessa lausunut käsityksensä C:n ja B:n välisestä asiasta tavalla, joka on osoittanut hänen suhtautumisensa C:hen kohdistettujen rikosepäilyjen uskottavuuteen. Tästä tapahtumasta A:ta on muistutettu syksyllä 2005 F:n soittamassa puhelussa A:lle. Sen jälkeen A:n on täytynyt tiedostaa, että hän oli edellä mainitussa tilaisuudessa ilmaissut kantansa C:n syyllisyyteen niiden rikosepäilyjen osalta, joiden pohjalta syyttäjä oli sittemmin nostanut Porvoon käräjäoikeudessa syytteen C:tä vastaan. Korkein oikeus katsoo, että A:n on täytynyt käsittää sanotun aikaisemman menettelynsä muodostavan perusteen epäillä hänen puolueettomuuttaan ja siten perustavan esteellisyyden toimia lautamiehenä C:hen kohdistuneessa rikosjutussa. Sen vuoksi A:n olisi pitänyt omasta aloitteestaan vetäytyä sanotun rikosjutun käsittelystä, mutta hän on tämän laiminlyönyt. Osallistumalla oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n 1 momentin vastaisesti lautamiehenä mainitun rikosasian käsittelyyn luvun 7 §:n 3 momenttiin perustuneesta esteellisyydestään huolimatta A on tahallaan rikkonut virkavelvollisuutensa. A:n menettelyä ei tekoa kokonaisuutena arvioiden voida pitää vähäisenä.

Välittömyysperiaatteen vastaiseen menettelyyn perustuva virkavelvollisuuden rikkominen

Sovellettavista säännöksistä

19. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:n mukaan tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Säännöksestä seuraa, ettei asian ratkaisua ole lupa perustaa sellaiseen aineistoon, jonka osalta asianosaisille ei ole asianmukaisesti varattu tilaisuutta tulla kuulluksi.

Tapahtumatiedot

20. Korkein oikeus toteaa asiassa riidattomaksi seuraavan. Kysymyksessä olevassa C:tä vastaan ajetussa rikosasiassa tuomio oli syntynyt äänestyksen jälkeen, jolloin A:n ja toisen lautamiehen D:n syytteen hylkäävä mielipide oli tullut käräjäoikeuden ratkaisuksi. Ratkaisu oli perustettu osaltaan myös A:n keväällä 2002 ennen oikeudenkäyntiä tekemiin henkilökohtaisiin havaintoihin B:n henkisestä toimintakyvystä ja asennoitumisesta eläkkeelle jäämiseen. B:n henkinen tila noihin aikoihin oli ollut oikeudenkäynnissä keskeinen kysymys. A:n havainnot eivät olleet olleet esillä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.

A:n kertomus ja muu todistelu asiassa tältä osin

21. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, että kyseisessä rikosasiassa hänen kantansa syytteen hylkäämisestä oli perustunut oikeudenkäynnissä kuultujen kolmen todistajan kertomuksiin ja lääkärin lausuntoon ja että käräjäoikeudessa äänestettäessä A oli ilmaissut mielipiteensä sen jälkeen, kun lautamies D oli jo esittänyt kantansa syytteen hylkäämisestä. Oikeudenkäynnissä oli muodostunut keskeiseksi kysymykseksi B:n henkinen tila syytteen perusteena olleen yhtiöosuuden kaupan tekemisen aikaan. Kuitenkin vasta pääkäsittelyn jälkeisessä päätösneuvottelussa A:n mieleen oli juolahtanut se B:n päätöksentekokyvyn arviointia koskeva havainto, jonka hän oli tehnyt keväällä 2002 pidetyssä kyseisen yrityksen syntymäpäiväjuhlassa vain vähän B:n ja C:n välisen kaupan jälkeen.

22. A oli kertomansa mukaan käräjäoikeuden puheenjohtajan pyynnöstä kirjoittanut päätösneuvottelussa esittämänsä ratkaisuperustelut kirjalliseen muistioon, jonka hän oli antanut puheenjohtajalle seuraavana päivänä jatketussa päätösneuvottelussa. Muistiossaan A oli ilmaissut myös edellä tarkoitetun B:tä koskeneen havaintonsa. A on kertonut, ettei tällä tiedolla kuitenkaan ollut ollut ratkaisevaa merkitystä hänen päätösharkinnassaan, sillä hän oli tullut syytteen hylkäävään johtopäätökseen jo asiassa esitetyn muun todistelun perusteella.

23. Käräjäoikeuden puheenjohtajan kiinnitettyä huomiota siihen, että A:n yksityisen tiedon käyttämiseen tuomiossa "voi joku puuttua", A oli kertomuksensa mukaan ilmoittanut, että tieto voitiin jättää poiskin lopullisen tuomion perusteluista. A oli laatinut muistion vain luonnokseksi perustelujen kirjoittamiseksi. A ja lautamies D ovat kertoneet, että he olivat päätösneuvottelussa käydyn keskustelun perusteella olleet siinä käsityksessä, ettei A:n henkilökohtaiseen havaintoon perustuvaa tietoa otettaisi tuomion perusteluihin. Kuitenkin puheenjohtaja oli jättänyt tiedon päätösneuvottelun jälkeen laatimaansa lopulliseen tuomioon. A on kertonut, ettei käräjäoikeuden puheenjohtaja ollut kertonut, että yksityisen tiedon käyttäminen ei ollut sallittua. A ei ollut pyytänyt eikä hänelle ollut varattu tilaisuutta tarkastaa lopullisen tuomion sisältöä ennen tuomion antamista kansliassa.

24. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut E on Korkeimmassa oikeudessa kertonut, ettei hän ollut jättänyt pois A:n henkilökohtaiseen havaintoon perustuvaa perustelun osaa, koska hänen mielestään havainnossa oli kyse asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisestä kysymyksestä ja koska tuomiosta tuli ilmetä sen perusteena tosiasiallisesti olleet seikat.

Johtopäätös asiassa tältä osin

25. Kuten edeltä ilmenee, A oli kyseisen rikosjutun tuomiossa nojautunut näytön arvioinnin osalta ratkaisuperusteinaan ennen oikeudenkäyntiä tekemiinsä omiin havaintoihinsa, vaikka kyseiset seikat eivät olleet olleet esillä asian pääkäsittelyssä. A:n on lautamiehen toimessaan täytynyt tietää, ettei hänellä lain mukaan ollut ollut oikeutta perustaa ratkaisuaan asiassa sellaisiin seikkoihin, joiden johdosta asianosaisilla ei ollut ollut tilaisuutta lausua ja joita asianosaiset eivät edes olleet saaneet oikeudenkäynnissä tietoonsa.

26. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A on tahallaan tuomitsemistoiminnassaan vastoin lain kieltoa ottanut huomioon sellaista oikeudenkäyntiaineistoa, jota ei ollut esitetty asian pääkäsittelyssä. Siten A on rikkonut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 2 §:ään perustuvan virkavelvollisuutensa. Laissa on selvästi ilmoitettu, mikä oikeudenkäyntiaineisto saadaan tuomiossa ottaa huomioon. Käräjäoikeuden puheenjohtaja on myös kiinnittänyt A:n huomiota siihen perustelun osaan, jossa A on tukeutunut oikeudenkäynnin ulkopuolella tekemäänsä havaintoon. Näihin seikkoihin nähden A:n vetoamisella tietämättömyyteensä lain sisällöstä käräjäoikeuden maallikkojäsenenä tai puheenjohtajan menettelyyn lopullisen tuomion kirjoittamisessa ei ole merkitystä A:n menettelyn arvioinnissa. Kun otetaan huomioon edellä mainitun säännöksen keskeinen merkitys oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena, A:n tekoa ei voida pitää kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

27. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt seikkoja, jotka antaisivat aihetta arvioida A:n vaatimin tavoin asiaa hänen syyllisyyttään taikka rangaistusvastuutaan koskevilta osin toisin.

Lopputulos

28. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus päätyy syyksilukemisen osalta samaan lopputulokseen kuin hovioikeus.

29. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomion A:lle tuomitun sakkorangaistuksen osalta ja hänen vapauttamisensa lautamiehen tehtävästään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.