6.6.2005

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

OSAO Ingosstrah -niminen yhtiö (jäljempänä Ingosstrah) vaati 14.6.1999 vireille tulleella kanteella, että Stockmann Oyj Abp (jäljempänä Stockmann) velvoitetaan suorittamaan sille hallussaan olevat, kantajalle kuuluvat varat 112 357 Yhdysvaltain dollaria maksupäivän valuuttakurssin mukaan viivästyskorkoineen.

Perusteluinaan Ingosstrah lausui, että se oli 23.2.1993 Suomessa maksanut Stockmannin suomalaiselle pankkitilille 1,5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin määräisen suorituksen. Asianosaisten välillä oli sovittu, että tästä määrästä 204 761 dollaria oli tarkoitettu Ingosstrahin talous- ja edustustarkoituksiin käytettävän maksukorttitilin etumaksuksi Moskovassa sijaitsevassa Kalinka-Stockmann -nimisessä tavaratalossa.

Ingosstrahin työntekijät olivat sopimuksen mukaisesti käyttäneet Kalinka-Stockmannin myöntämää maksukorttia tammikuuhun 1997 saakka käyttäen Stockmannille 23.2.1993 maksetusta ennakosta 92 404 dollaria. Maksukorttiennakosta oli ollut vielä käyttämättä 112 357 dollaria, kun Stockmann oli 20.1.1997 yllättäen ilmoittanut Ingosstrahille päättäneensä pidättää Ingosstrahin sille maksukorttia varten maksuennakkona maksamista varoista jäljellä olevat 112 357 dollaria. Ingosstrah ei ollut missään vaiheessa rikkonut maksukorttisopimusta.

Edelleen Ingosstrah kertoi, että 1,5 miljoonan dollarin suorituksesta muu osa eli 600 000 dollaria oli kohdistunut korjausurakkasopimuksen kuluihin ja 695 239 dollaria palkkion maksuun sen työntekijöille siten, että kukin työntekijä oli saanut bonuspalkkiona maksukortin Kalinka-Stockmannille.

Ingosstrah kiisti, että Stockmannilla olisi ollut oikeutta minkäänlaiseen rahasuorituksen pidättämiseen. Stockmann oli ilmoittanut pidättämisen perusteeksi kokonaan muuhun kuin maksukorttisopimukseen eli vuonna 1995 Ingosstrahin ja Stockmannin välillä solmittuun remontti- ja rakennusurakkasopimukseen perustuvan saatavan, jonka Stockmann oli katsonut itsellään olevan Ingosstrahilta.

Vielä Ingosstrah lausui, että Ruotsissa välimiesoikeus oli antanut tuomion, joka oli koskenut vuonna 1995 solmitun urakkasopimuksen tarkoittamaa riitaa. Välitystuomiossa oli asetettu Ingosstrahille maksuvelvollisuus Stockmannille, jonka maksuvelvollisuutensa Ingosstrah oli täyttänyt. Stockmannilla ei voinut olla mitään perustetta kanteessa kerrottujen varojen pidättämiseen.

Vastaus

Stockmann kiisti kanteen kokonaisuudessaan vaatien sitä hylättäväksi. Perusteluina Stockmann lausui, että Ingosstrahin 23.2.1993 tekemä 1,5 miljoonan Yhdysvaltain dollarin määräinen suoritus oli koskenut kokonaan toista asiaa kuin kanteessa väitettiin. Stockmann kiisti, että kerrotusta 1,5 miljoonasta dollarista olisi käytetty osaakaan Ingosstrahin toimihenkilöille myönnetyn maksukortin hyväksi. Koko 1,5 miljoonan dollarin suoritus oli koskenut Ingosstrahin ja Stockmannin välillä vuonna 1993 solmittua remontti- ja rakennusurakkasopimusta. Kyseinen urakka oli loppuun selvitetty eikä urakasta ollut missään vaiheessa tullut riitaa. Toiseen, vuonna 1995 solmittuun urakkasopimukseen liittyvä riita oli Ingosstrahin kertomin tavoin ratkaistu Ruotsissa välimiesoikeudessa. Ingosstrah oli täyttänyt maksuvelvollisuutensa senkin osalta.

Stockmann ei sinänsä epäillyt, etteikö Ingosstrahilla ollut ollut Kalinka-Stockmannilla maksukorttitiliä, jota varten se oli maksanut etumaksuja Kalinka-Stockmannille. Kanteessa kysymyksessä olevissa varoissa ei ollut kysymys Kalinka-Stockmannille maksetuista etumaksuista, vaan Stockmannille maksetusta urakkasuorituksesta.

Stockmann kiisti, että Kalinka-Stockmann olisi ollut sen sivuliike vuonna 1993. Stockmannin mukaan Kalinka-Stockmann oli ensin ollut yhteisyritys Kalinka. Sittemmin siitä oli tullut yhteisyritys Kalinka-Stockmann, jollainen se oli ollut vuonna 1993. Se oli ollut tuolloin itsenäinen oikeushenkilö. Stockmann oli omistanut yhteisyritys Kalinka-Stockmannista 65 ja venäläinen yhteisyritys 35 prosenttia.

Vuonna 1994 yhteisyritys Kalinka-Stockmann oli siirtänyt liiketoimintansa ensin suomalaista osakeyhtiötä vastaavalle yhtiölle AO Kalinka-Stockmannille, josta oli edelleen 6.7.1994 tullut suomalaista julkista osakeyhtiötä vastaava "suljettu osakeyhtiö" ZAO Kalinka-Stockmann. Tämä oli Stockmannin tytäryhtiö.

Stockmann oli 20.1.1997 kylläkin ilmoittanut Ingosstrahille, että Stockmannin johto oli päättänyt pidättää nimenomaan Ingosstrahin Kalinka-Stockmannin maksukortin hyväksi tallettamat varat, mikäli tytäryhtiö ZAO Kalinka-Stockmannin hallussa tällaisia talletettuja varoja olisi. Stockmann totesi, että myös kirjeessä 1.12.1997 Stockmannilta Ingosstrahille kerrotulla takuusummalla oli tarkoitettu varoja, joita mahdollisesti oli tytäryhtiö ZAO Kalinka-Stockmannin hallussa. Stockmann ei ollut tiennyt, oliko tällaisia varoja ollut tytäryhtiön hallussa, ja kysymyksessä oli ollut kaiken varalta tehty toimenpide. Kaikki nämä rahat olivat eri rahoja kuin 23.2.1993 maksetut 1,5 miljoonaa dollaria.

Käräjäoikeuden tuomio 26.10.2001

Ingosstrahin maksukortti Kalinka-Stockmannilla

Kirjallisina todisteina esitetystä maksukortista sekä todistaja X:n kertomuksesta ilmeni, että Ingosstrahilla oli ollut Kalinka-Stockmannilla maksukortti.

Sopimus 1,5 miljoonan dollarin suorituksen kohdentumisesta

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 1 §:n mukaan riita-asiassa kantajan tulee näyttää toteen ne seikat, jotka tukevat kannetta. Jos vastaaja tuo edukseen esiin jonkin seikan, on hänenkin vahvistettava se todisteilla.

Ingosstrahilla on todistustaakka siitä, että kanteessa kerrottu suoritus on sovittu asianosaisten välillä käytettäväksi Ingosstrahin kertomin tavoin.

Ingosstrahin suorituksesta Stockmannille ei ollut esitetty minkäänlaista kirjallista sopimusta, vaikka kysymys oli niinkin huomattavasta kuin 1,5 miljoonan dollarin suorituksesta.

Todistajana kuultu X, joka työskenteli oikeus- ja välimiesosaston johtajana Ingosstrahin oikeushallinnossa, ei ollut ollut 23.2.1993 suorituksen tapahtuessa yhtiön palveluksessa vaan oli aloittanut työnsä vasta lokakuussa 1993. Todistajan havainnot olivat perustuneet asiakirjoista ja toisilta henkilöiltä saatuihin tietoihin, eivätkä todistajan omiin havaintoihin, mitkä seikat vähensivät todistajankertomuksen luotettavuutta.

Todistaja X oli kertonut, että suorituksen jakautumisesta oli helmikuussa 1993 sovittu suullisesti Ingosstrahin ja Stockmannin edustajien kesken. Hänellä ei ollut ollut käsitystä siitä, ketkä olivat olleet edustajina suorituksen jakautumista koskevassa sopimuksessa. Todistaja oli nähnyt rakennustöitä koskevia asiakirjoja. Todistajan kertomuksesta, josta ei edes ilmennyt, ketkä henkilöt olisivat olleet sopimassa asiaa, ei ollut tehtävissä Ingosstrahin väittämää johtopäätöstä, kun todistajalla ei ollut minkäänlaista henkilökohtaista havaintoa asiasta, vaan havainto perustui yhtiön edustajien kertomuksiin.

Ingosstrahin kirjallisena todisteena esittämästä yhtiön pääkirjanpitäjän laatimasta päiväämättömästä todistuksesta ilmeni ainoastaan yhtiön käsitys siitä, mihin tarkoituksiin suoritus oli tarkoitettu kohdistuvaksi. Samoin todisteena esitetystä muistiosta ilmeni ainoastaan yhtiön käsitys asiasta. Näillä asiakirjoilla ei ollut näyttöarvoa asiassa.

Sillä, että Stockmann oli kirjeissään 20.1.1997 ja 1.12.1997 ilmoittanut pidättävänsä määrät, jotka Ingosstrah oli tallettanut ZAO Kalinka-Stockmannin maksukortille, ei ollut merkitystä asiassa, koska suljettu osakeyhtiö ZAO Kalinka-Stockmann oli ollut Stockmannin venäläinen tytäryhtiö, joka oli 6.7.1994 rekisteröity venäläisessä rekisteriviranomaisessa. Kirjeissä puhuttiin lisäksi nimenomaan ZAO Kalinka-Stockmannin eikä Stockmannin hallussa olevista varoista.

Ingosstrahin kirjeestä 26.4.1993 ilmeni, että maksukorttia oli haettu nimenomaan yhteisyritys Kalinka-Stockmannilta eikä Stockmannilta.

Todisteena esitetyistä maksukorttijäljennöksistä ilmeni, että kortinhaltijat olivat oikeutettuja käyttämään kortteja Kalinka-Stockmannin myymälöissä määrällä, joka ei ylittänyt talletuksen määrää "Sberegatelnij Bank of RSFSR":ssa. Tästä päätellen talletus olisi tehty muuhun pankkiin eikä ollenkaan kortin myöntäjälle tai Stockmannille.

Käräjäoikeus katsoi, ettei Ingosstrah ollut esittänyt mitään näyttöä siitä, että sen 23.2.1993 Stockmannille suorittamasta 1,5 miljoonan dollarin määräisestä suorituksesta 204 761 dollaria olisi sovittu tai tarkoitettu maksukorttitilin etumaksuksi.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Riitta Kiiski.

Helsingin hovioikeuden tuomio 5.6.2003

Hovioikeus, jonne Ingosstrah valitti, lausui ratkaisunaan seuraavaa:

Käsittelyratkaisut

Uusia kirjallisia todisteita koskeva päätös

Ingosstrah ei ole saattanut todennäköiseksi, että yhtiö ei ole voinut vedota vasta valituksessa ja täydennyskirjelmässä mainittuihin asiakirjoihin käräjäoikeudessa tai että sillä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Sen vuoksi mainitut asiakirjat jätetään oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla huomioon ottamatta.

Uutta henkilötodistelua koskeva päätös

Ingosstrah ei ole saattanut todennäköiseksi, että yhtiö ei ole voinut vedota valituksessa mainittuun uuteen henkilötodisteluun käräjäoikeudessa tai että sillä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Sen vuoksi vaatimus valituksessa mainitun henkilön kuulemisesta todistajana hylätään oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla.

Asiakirjojen esittämistä koskeva päätös

Ingosstrah ei ole saattanut todennäköiseksi, että yhtiö ei ole voinut vaatia Stockmannia esittämään valituksessa mainittuja asiakirjoja käräjäoikeudessa tai että sillä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Sen vuoksi vaatimus kyseisten asiakirjojen esittämisestä hylätään oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin nojalla.

Pääkäsittelyn toimittaminen

Käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on kuultu todistajana X:ää. Käräjäoikeuden tuomiosta ja Ingosstrahin valituksesta ilmenee, ettei X ole ollut Ingosstrahin palveluksessa 23.2.1993 ja hänen havaintonsa olivat perustuneet asiakirjoihin ja muiden henkilöiden kertomaan. Ottaen huomioon myös asiassa esitetyt kirjalliset todisteet X:n henkilökohtaisella uudelleen kuulemisella hovioikeudessa ei ole saatavissa asian ratkaisuun vaikuttavaa selvitystä ja pääkäsittelyn toimittaminen on siten selvästi tarpeetonta. Näin ollen Ingosstrahin pääkäsittelyn toimittamista koskeva vaatimus hylätään oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla.

Pääasiaratkaisu

Hovioikeus on tutkinut käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden siltä osin kuin asia on saatettu hovioikeuden tutkittavaksi. Aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen ei ole.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti ja Risto Hänninen sekä määräaikainen hovioikeudenneuvos Tiina Nurmimäki, joka myös esitteli asian.

Asian käsittely Korkeimmassa oikeudessa

Korkeimmassa oikeudessa on 23.9.2004 toimitettu valmisteluistunto, jossa on keskusteltu asian jatkokäsittelystä. Asianosaisten huomiota on kiinnitetty sovinnollisen ratkaisun mahdollisuuteen siltä pohjalta, että kanteessa tarkoitetun saatavan olemassaolo selvitettäisiin riitapuolten keskinäisellä tiliselvityksellä.

Tämän jälkeen 22.10.2004 asianosaiset ovat toimittaneet Korkeimmalle oikeudelle valmisteluistunnossa sovitun selvityksen ja myöhemmin 1.12.2004 vielä lausuneet käsityksensä toistensa esittämistä näkökohdista.

Esitys asian sovinnollisesta ratkaisemisesta ei ole johtanut tulokseen. Ingosstrah on uudistanut pyyntönsä suullisen käsittelyn järjestämisestä todistajien kuulemiseksi. Stockmann puolestaan on pitänyt suullista käsittelyä tarpeettomana.

Käsittelyratkaisut

Ottaen huomioon Stockmannin kannan selvityksen esittämiseen ja jäljempänä esitettävät todistustaakan jakautumista koskevat näkökohdat Korkein oikeus hylkää suullisen käsittelyn järjestämistä koskevan pyynnön. Ingosstrahin oikeusturva ei edellytä suullista käsittelyä. Samoilla perusteilla Korkein oikeus hylkää myös Ingosstrahin asiakirjojen esittämisvelvollisuutta koskevan pyynnön.

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan muutoksenhakija ei saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa tai hovioikeudessa, paitsi milloin hakija saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen alemmassa tuomioistuimessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Saman luvun 12 §:n 1 momentin mukaan sanottu koskee myös vastauksen antajaa.

Prosessinjohto alemmissa oikeuksissa ei ole ollut kaikilta osin asianmukaista. Todistustaakka on arvioitu väärin ja keskeisiä todisteita sivuutettu. Tämä on johtanut yllätyksellisiin ratkaisuihin, joihin Ingosstrah ei ole ollut velvollinen oikeudenkäyntitoimissaan varautumaan. Tämän vuoksi Korkein oikeus on järjestänyt asiassa edellä mainitun valmisteluistunnon ja varannut asianosaisille tilaisuuden esittää selvitystä. Korkein oikeus ottaa huomioon asianosaisten tämän johdosta 22.10.2004 esittämän uuden selvityksen.

Ingosstrahin tämän jälkeen 1.12.2004 todisteiksi esittämät asiakirjat jätetään huomiotta, koska ei ole esitetty pätevää syytä siihen, ettei niitä ole esitetty aikaisemmin.

Käräjäoikeuden tuomiossa mainittujen kirjallisten todisteiden lisäksi Korkeimmassa oikeudessa otetaan näin ollen huomioon seuraavat uudet todisteet:

Ingosstrah:

• Stockmannin lakimiehen kirje 26.5.1999 Ingosstrahin asiamiehelle.

Stockmann:

• Stockmannin tilioteyhteenveto vuosilta 1992 - 1993 Ingosstrahin asiakastilin n:o 27906019 osalta
• Stockmannin tilioteyhteenveto ajalta 1.1. - 31.8.1994 Ingosstrahin asiakastilin n:o 27906019 osalta (osa yhteenvedosta, joka on käräjäoikeudessa esitetty Ingosstrahin todisteena n:o 18)
• Ingosstrahin asiakastilin n:o 27906019 saldotodistus ajankohdasta 22.10.2004.

Pääasiaratkaisun perustelut

1. Ingosstrah on vaatinut, että Stockmann velvoitetaan korkoineen palauttamaan sille 112 357 dollaria, jotka Stockmann oli 20.1.1997 oikeudettomasti pidättänyt haltuunsa saamistaan Ingosstrahille kuuluvista varoista.

2. Ingosstrah oli 23.2.1993 maksanut Stockmannin pankkitilille Suomessa 1 500 000 dollarin suuruisen suorituksen. Kanteen mukaan tästä määrästä 204 761 dollaria oli tarkoitettu Ingosstrahin talous- ja edustustarkoituksiin käytettävän maksukorttitilin etumaksuksi Moskovassa sijaitsevassa tavaratalossa Kalinka-Stockmannissa. Maksukortti oli myönnetty Ingosstrahin työntekijöiden käyttöön ja sitä oli käytetty, kunnes Stockmann oli 20.1.1997 ilmoittanut pidättävänsä Ingosstrahin maksukorttiostojen katteeksi suorittamista varoista vielä käyttämättä olleen osan 112 357 dollaria.

3. Stockmann on alemmissa oikeuksissa kiistänyt Ingosstrahin kanteen perusteeksi esitetyt seikat maksusuorituksen tekemistä lukuunottamatta ja todennut, että koko 1 500 000 dollarin suoritus on liittynyt Stockmannin ja Ingosstrahin välisiin rakennusurakkasopimuksiin. Korkeimmassa oikeudessa Stockmann on huomauttanut, että kaikki maksusuoritukset liittyivät osapuolten väliseen liiketoimintaan, urakkasuorituksiin ja tavarantoimituksiin.

4. Korkein oikeus toteaa, että asiaa ratkaistaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, kenen on näytettävä toteen riidanalaiset seikat. Tältä osin asian laatu ei ole vailla merkitystä. Riita liittyy yritysten väliseen kaupalliseen yhteistyösuhteeseen, jossa Stockmann näyttää olleen tavaroiden ja palvelusten toimittaja ja Ingosstrah niitä hankkinut asiakas. Asiakirjoista ilmenee, että Ingosstrahilla on ollut Stockmannilla niin sanottu yritystili, johon asiakkaan ostot ja maksusuoritukset on kirjattu. Kun kanne koskee sitä, onko asiakas saanut katteen etukäteen suorittamalleen maksulle vai onko maksunsaaja pidättänyt maksun itselleen perusteettomasti, todistustaakka ei lankea yksin maksajalle, vaan kuuluu pikemminkin maksun saajalle. Tähän päätelmään johtavat yleiset velkasuhteita koskevat periaatteet. Samaan päädytään, jos asiaa tarkastellaan tilinpitäjän ja asiakkaan välisen suhteen ja osapuolten siihen liittyvien velvollisuuksien kannalta.

5. Ingosstrah on esittänyt selvityksen maksun suorittamisesta sekä jäljennöksen ilmeisesti 26.4.1993 päivätystä kirjeestään Kalinka-Stockmannille, jossa pyydetään luottokortin myöntämistä 204 283 dollarin summalle kirjeessä mainittujen kolmen henkilön käytettäväksi talous- ja edustustarkoituksiin. Näyttöä on esitetty myös siitä, että kortti on myönnetty ja sitä on käytetty ostoihin.

6. Ingosstrahin käräjäoikeudessa esittämän pääkirjanpitäjän todistuksen mukaan 1 500 000 dollarin suorituksella oli katettu erinäisiä korjauskuluja 600 000 dollaria, palkkioiden maksuja Ingosstrahin työntekijöille 695 239 dollaria sekä tulevia korttiostoja 204 761 dollaria. Kahden viimeksi mainitun erän yhteismäärä on 900 000 dollaria. Alemmat oikeudet eivät tosin ole katsoneet tuolla todistuksella olevan näyttöarvoa. Sitä tukee kuitenkin Stockmannin Korkeimmassa oikeudessa esittämä Ingosstrahin asiakastiliä n:o 27906019 koskeva vuosien 1992 ja 1993 tilioteyhteenveto, josta ilmenee, että tilille on 23.2.1993 kirjattu Ingosstrahin suoritus 1 500 000 dollaria sekä 29.4.1993 päivätty tiliveloitus 900 000 dollaria, jonka selitykseksi on merkitty "customer card".

7. Näyttö viittaa vahvasti siihen, että osa Ingosstrahin suorittamasta maksusta oli kanteessa ilmoitetuin tavoin tarkoitettu maksukorttiostojen katteeksi. Ilmeisesti tähän tarkoitetut varat on siirretty Kalinka-Stockmann tavaratalolle, koska Ingosstrahin asiakastiliä on 29.4.1993 veloitettu koko "customer card" -laskun määrällä.

8. Stockmannin Ingosstrahille lähettämistä 20.1. ja 1.12.1997 sekä 26.5.1999 päivätyistä kirjeistä ilmenee, että Stockmann oli pidättänyt Kalinka-Stockmannin hallussa olleet Ingosstrahille kuuluneet ja vielä käyttämättömät maksukorttivarat 112 357 dollaria osapuolten välisiin rakennusurakkasopimuksiin perustuvien saataviensa perimiseksi. Nyt Stockmann on väittänyt, ettei se tosiasiassa olisikaan pidättänyt sanottuja varoja. Kun kiistämistä ei ole kirjeiden sisältö huomioon ottaen vakuuttavasti perusteltu eikä esitetty näyttöä sen tueksi, Korkein oikeus katsoo, ettei kiistämisellä ole merkitystä ja että kirjeet osaltaan tukevat Ingosstrahin kantaa sille kuuluvien varojen pidättämisestä.

9. Asiassa on riidatonta, että Stockmannin ja Ingosstrahin väliset rakennusurakkariidat on ratkaistu ja Ingosstrah on suorittanut niihin liittyvät maksuvelvoitteensa Stockmannille.

10. Korkein oikeus toteaa, että Ingosstrah kantajana on esittänyt selvityksen suorittamastaan maksusta sekä näyttöä, joka tukee kanteen perusteita. Stockmann maksun saajana ja asiakastilin pitäjänä on tyytynyt kiistämään kanteen ja jopa yhtiön omien toimihenkilöiden kirjeiden sisältämät tiedot esittämättä lähempää selvitystä kanteen kannalta olennaisista tilitapahtumista. Vasta Korkeimmassa oikeudessa Stockmann on esittänyt asiakastiliä koskevan yhteenvedon vuodelta 1993. Sen sisältö ei ole ristiriidassa kanteen kanssa. Näissä olosuhteissa on perusteltua hyväksyä kanne.

11. Palautettavalle määrälle on maksettava korkolain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua viitekorkoa vastaava tuottokorko 20.1.1997 lukien haasteen tiedoksiantoon 14.6.1999 saakka ja siitä lukien korkolain mukainen viivästyskorko.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan.

Stockmann Oyj Abp velvoitetaan suorittamaan OSAO Ingosstrahille vaaditut 112 357 Yhdysvaltain dollaria ja sille maksupäivään saakka korkoa, joka on 4 prosenttia 20.1.1997 - 31.12.1997, 3 prosenttia 1.1.1998 - 31.12.1998 ja 4 prosenttia 1.1.1999 - 14.6.1999, sekä sen jälkeen viivästyskorkoa, jonka korkokanta määräytyy 30.6.2002 saakka korkolain 4 §:n 3 momentin (284/1995 ja 997/1998) perusteella ja 1.7.2002 lukien korkolain 4 §:n 1 momentin perusteella.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Eeva Vuori ja Kari Kitunen. Esittelijä Sami Myöhänen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Sen perusteella, mitä Korkeimman oikeuden valmisteluistunnossa ja Korkeimmassa oikeudessa käydyssä kirjelmien vaihdossa on ilmennyt, sekä ottaen huomioon ne asian aikaisemmassa käsittelyssä ilmenneet puutteet, joihin enemmistökin on käsittelyratkaisussaan viitannut, pidän tarpeellisena toimittaa Korkeimmassa oikeudessa vielä suullisen käsittelyn ennen pääasian ratkaisemista. Äänestyksen tulokseen nähden olen kuitenkin velvollinen ratkaisemaan asian välittömästi. Ilmoitan tällöin olevani enemmistön kanssa samaa mieltä uusien todisteiden huomioon ottamisesta. Pääasian osalta lausun seuraavan.

Asiassa on riidatonta, että Ingosstrah on 23.2.1993 suorittanut 1 500 000 Yhdysvaltain dollarin määräisen maksun Stockmannin pankkitilille. Asianosaiset ovat kuitenkin erimielisiä siitä, mihin tämä suoritus oli tarkoitettu käytettäväksi ja oliko Ingosstrah saanut asianmukaisen katteen koko suoritukselleen.

Ingosstrahin mukaan vuoden 1993 maksusuorituksesta oli 204 761 dollaria tarkoitettu kanteessa yksilöidyllä tavalla maksukorttitilin etumaksuksi. Viimeksi mainitusta määrästä oli kanteen mukaan jäänyt kuitenkin 112 357 dollaria käyttämättä ja tämän erän Ingosstrah on vaatinut Stockmannin palautettavaksi. Stockmann on puolestaan Korkeimmassa oikeudessa ilmoittanut vuonna 1993 suoritetun maksun kattaneen erilaisia Ingosstrahin Stockmannilta tekemiä hankintoja ja tilauksia vuosina 1993 - 1994 sekä tulleen siten täysimääräisesti katetuksi.

Ingosstrah on kannevaatimuksensa perusteeksi viitannut erityisesti Stockmannin Ingosstrahille osoittamiin 20.1. ja 1.12.1997 päivättyihin kirjeisiin, joiden mukaan Stockmann on ilmoittanut "pidättävänsä" venäläisen tytäryhtiönsä ZAO Kalinka-Stockmannin hallussa olleet mutta Ingosstrahille kuuluneet maksukorttivarat 112 357 dollaria osapuolten välisiin rakennusurakkasopimuksiin perustuvien saataviensa vakuudeksi. Stockmann on puolestaan todennut, että kirjeissä tarkoitetut, ZAO Kalinka-Stockmannin hallussa olleet varat eivät ole niitä Stockmannille vuonna 1993 suoritettuja varoja, joiden palauttamisesta kanteessa on kysymys.

Todistustaakan osalta totean, että kaupallisessa yhteistyösuhteessa suoritetun maksun palautusta vaativan kantajan tulee ensin näyttää toteen, että maksu on suoritettu, kun taas vastaajan taakaksi jää osoittaa, että maksaja on saanut suorittamalleen maksulleen myös sopimuksenmukaisen katteen. Jos vastaaja puolestaan saattaa uskottavaksi, että maksulla on asianosaisten välisessä liikesuhteessa noudatetun käytännön mukaisesti katettu vastaajan sopimuksenmukaisia saatavia maksun suorittajalta, viimeksi mainitun pitää osoittaa, että maksusuoritus olikin sovittu käytettäväksi sellaiseen muuhun tarkoitukseen, joka on jäänyt toteutumatta.

Asianosaisten välinen liiketoiminta on ollut 1990-luvulla laajaa ja monimuotoista. Oikeudenkäyntiaineiston perusteella on vaikeata saada kokonaiskuvaa osapuolten välisessä liikesuhteessa noudatetuista käytännöistä. Ilmeisesti Ingosstrah on suorittanut maksuja Stockmannilta ostamistaan erilaisista tavaroista ja palveluista sekä etu- että jälkikäteen.

Stockmannin esittämät Ingosstrahin yritystiliä koskevat tilioteyhteenvedot osoittavat, että 23.2.1993 suoritetun 1 500 000 dollarin maksun jälkeen tiliä on 29.4.1993 veloitettu 900 000 dollarilla. Tiliveloituksen aiheeksi on merkitty "customer card". Tämä tiliveloitus saattaa osaltaan liittyä kanteessa tarkoitettuihin maksukorttiostoihin. Toisaalta tilioteyhteenvedoista käy ilmi myös se, että jo 31.8.1994 yritystilin saldo on näyttänyt Stockmannille 3 932 665,88 markan saatavaa ja että 22.10.2004 osapuolten väliset maksut ja ostot ovat olleet tasapainossa. Ingosstrah ei ole sinänsä kiistänyt näiden tilioteyhteenvedoista ilmenevien tietojen oikeellisuutta. Katson Stockmannin siten saattaneen uskottavaksi, että vuoden 1993 maksusuorituksella on osapuolten välisessä liikesuhteessa katettu Stockmannin sopimuksenmukaisia saatavia Ingosstrahilta.

Vuonna 1993 tapahtuneen puheena olevan maksusuorituksen väitetty erityistarkoitus ei ilmene käytettävissä olevasta oikeudenkäyntiaineistosta ainakaan yksiselitteisesti. Ingosstrah on 26.4.1993 päivätyllä kirjeellään pyytänyt tuolloin Kalinka-Stockmannin nimellä tunnettua venäläistä yhteisyritystä myöntämään sille maksukortin 204 283 dollarin määrälle. Ingosstrahin pääkirjanpitäjän jälkikäteen antamalle kirjalliselle todistukselle ei voida kuitenkaan käräjäoikeuden mainitsemista syistä antaa suurta näyttöarvoa. Stockmannin vuonna 1997 lähettämistä kirjeistä ei taas käy ilmi, että niissä tarkoitetut, ZAO Kalinka-Stockmannin hallussa mahdollisesti olleet varat olisivat kuuluneet Stockmannille vuonna 1993 suoritettuihin varoihin, joiden palauttamisesta kanteessa on kysymys, tai että Stockmann olisi muulla perusteella velvollinen suorittamaan ZAO Kalinka-Stockmannin hallussa olevia varoja vastaavan määrän Ingosstrahille.

Näillä perusteilla katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.