15.12.2005

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa ja välitoimenpiteet

Hakemuksessaan A katsoi hovioikeuden menetelleen virheellisesti, kun pääkäsittelyn toimittamista oli jatkettu vaikka B oli vasta pääkäsittelyssä esittänyt uudeksi todisteeksi lääkärinlausunnon ja väittänyt samalla sen perusteella, että A oli aiheuttanut menettelyllään B:lle aivovamman. A katsoi, että hovioikeuden olisi tässä tilanteessa tullut omasta aloitteestaan peruuttaa pääkäsittely ja määrätä sille uusi päivä.

Esitetyn johdosta Helsingin hovioikeuden presidentti ja asian käsitellyt ratkaisukokoonpano ovat Korkeimman oikeuden pyynnöstä antaneet selvityksen, jonka johdosta A on antanut pyydetyn lausuman.

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati ensisijaisesti, ettei hänen katsota aiheuttaneen B:lle aivovammaa ja että syyte törkeästä pahoinpitelystä hylätään ja hänen syykseen luetaan ainoastaan pahoinpitely. A vaati lisäksi, että kivusta ja särystä tuomitun korvauksen määrä alennetaan 1 000 euroon ja kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä tuomitun korvauksen määrä 500 euroon. A pyysi vielä, että ennen asian ratkaisemista hankitaan terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunto.

Toissijaisesti A vaati, että asia palautetaan hovioikeuden käsiteltäväksi, koska hovioikeus ei ollut omasta aloitteestaan peruuttanut pääkäsittelyä.

Virallinen syyttäjä ja B vastasivat valitukseen.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus antoi siltä pyydetyn lausunnon ja asianosaiset lausunnon johdosta selityksensä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Oikeudenkäyntivirhettä koskeva väite

1. A:n väitteen johdosta on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut omasta aloitteestaan keskeyttää, lykätä tai peruuttaa pääkäsittely, jotta A olisi saanut tilaisuuden perehtyä erikseen hovioikeuden pääkäsittelyssä uutena todisteena esitettyyn lääkärinlausuntoon ja sen perusteella esitettyyn uuteen väitteeseen, jonka mukaan pahoinpitelyllä oli aiheutettu asianomistajalle käräjäoikeudessa esitetyssä syytteessä mainittujen vammojen lisäksi myös aivovamma.

2. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 2 §:n 5 kohdan mukaan pääkäsittelyä ei saa aloittaa ja se on peruutettava sekä sille on määrättävä uusi käsittelypäivä, jos asianosainen haluaa esittää uuden tärkeän seikan tai uuden todisteen, johon vastapuolen on saatava tilaisuus perehtyä. Saman luvun 3 §:n mukaan pääkäsittely voidaan kuitenkin uuden seikan tai todisteen esittämisestä huolimatta aloittaa ja luvun 10 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla lykätä edellyttäen, että lykkäämisestä ei aiheudu haittaa asian käsittelylle ja että se voi tapahtua luvun 11 §:ssä säädettyjen määräaikojen puitteissa eikä uutta pääkäsittelyä tarvitse toimittaa.

3. Asianmukainen käsittely tuomioistuimessa edellyttää, että tuomioistuimen ratkaisu perustuu vain sellaiseen aineistoon ja sellaisiin seikkoihin, jotka ovat olleet oikeudenkäynnin asianosaisten tiedossa ja joihin näillä on ollut asianmukainen tilaisuus myös perehtyä ja joista nämä ovat voineet lausua käsityksensä. Tämän periaatteen soveltamisesta on kysymys myös oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 2 §:n 5 kohdassa. Säännöksellä on haluttu turvata oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämä riittävä mahdollisuus perehtyä uuteen seikkaan tai todisteeseen. Vasta perehdyttyään uuteen aineistoon asianosaiset voivat tosiasiallisesti käyttää heille kuuluvaa oikeutta muodostaa ja esittää omat käsityksensä oikeudenkäyntiaineiston merkityksestä. Erityisesti rikosasian vastaajalle tulee varata riittävästi aikaa valmistella puolustustaan.

4. B:tä koskeva uusi lääkärinlausunto on esitetty hovioikeuden pääkäsittelyn alussa ilman, että asianomistajan puolesta olisi etukäteen edes ilmoitettu, että asiassa halutaan esittää uutta selvitystä. Vastaaja A:n avustaja on arvostellut vastapuolen menettelyä erityisesti sen vuoksi, että lausunto oli annettu yli kuukautta aikaisemmin ja se olisi siten voitu toimittaa oikeudelle ja vastapuolelle hyvissä ajoin ennen istuntoa.

5. Lääkärinlausunto on luettu hovioikeuden pääkäsittelyssä. A:n avustaja on kiistänyt lausunnossa todetun aivovamman syy-yhteyden pahoinpitelyyn muun muassa sillä hovioikeuden tuomioonkin kirjatulla perusteella, että aivovammaa ei ollut todettu teon jälkeen.

6. Kysymys on siitä, onko A oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset täyttävällä tavalla saanut tosiasiallisen ja riittävän mahdollisuuden perehtyä uuteen selvitykseen ja valmistella puolustustaan sen nojalla esitettyjä vaatimuksia vastaan. Tätä arvioidessaan Korkein oikeus on edellä esitetyn lisäksi kiinnittänyt huomiota seuraaviin seikkoihin.

7. Käräjäoikeus, jossa oli tosin jo vaadittu A:n tuomitsemista törkeästä pahoinpitelystä mutta ei esitetty väitettä aivovamman aiheuttamisesta, oli siellä esitetyn näytön perusteella hylännyt törkeää pahoinpitelyä koskevan syytteen ja tuominnut A:n tavallisesta pahoinpitelystä. Hovioikeus on katsonut uuden lääkärinlausunnon perusteella selvitetyksi, että pahoinpitelyn seurauksena B:lle oli aiheutunut käräjäoikeudessa esitetyssä syytteessä mainittujen vammojen lisäksi aivovamma, ja tuominnut A:n törkeästä pahoinpitelystä sekä korottanut rangaistusta ja vahingonkorvausten määriä.

8. Kun käräjäoikeuden tuomiota on uuden todisteen perusteella muutettu edellä kerrotuin tavoin A:n vahingoksi, on selvää, että lausunto on ollut tärkeä todiste ja siihen perustettu väite aivovamman aiheuttamisesta tärkeä seikka. Hovioikeuden pääkäsittelyn alussa on siten muodostunut sellainen tilanne, jota oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 2 §:n 5 kohdassa tarkoitetaan ja jonka johdosta on tullut harkita pääkäsittelyn peruuttamista. Siitä ei kuitenkaan ole hovioikeuden antaman selvityksenkään mukaan keskusteltu.

9. Lääkärinlausunto on ollut puolitoista sivua pitkä. Lausunto on sisältänyt aikaisemmasta selvityksestä poikkeavaa tietoa ja sen perusteella on esitetty aivan uusi, aivovamman aiheuttamista koskeva väite. Lausuntoon on lisäksi sisältynyt viittauksia B:n terveydentilaa koskeviin tietoihin ja tutkimuksiin pahoinpitelyä edeltäneeltä ajalta. Tietojen merkitys ei muun muassa niiden puutteellisuuden vuoksi ole ollut arvioitavissa yksin lääkärinlausunnon perusteella.

10. Uuden lääkärinlausunnon johdosta asiassa on tullut ratkaistavaksi vaikea syy-yhteyttä koskeva kysymys siitä, voidaanko B:n katsoa saaneen pahoinpitelyssä aivovamman, vaikka siihen viittaavaa ei ollut pahoinpitelyn jälkeen suoritetuissa tutkimuksissa voitu todeta. Lääkärinlausunnon laajuuteen, sisältöön ja merkitykseen nähden A:lla, johon rikosasian vastaajana on myös lausunnon perusteella kohdistettu ankarampaa tuomiota ja suurempia korvauksia merkitseviä vaatimuksia, on ollut tarve saada asianmukainen mahdollisuus valmistella puolustustaan lausunnonkin osalta.

11. Edellä esitetty huomioon ottaen ei voida pitää riittävänä, että lausunto on luettu hovioikeuden pääkäsittelyssä ja vastaajalla ja hänen oikeudellisella avustajallaan on sen jälkeen ollut mahdollisuus esittää omat käsityksensä sen merkityksestä asiassa. Korkein oikeus katsookin, että hovioikeuden olisi ainakin tullut nimenomaisesti tiedustella vastaajalta ja tämän avustajalta, pidettiinkö noudatettua menettelyä riittävänä vai olisiko vastaajan puolustuksen kannalta tarvetta muuhun. Tämän laiminlyödessään hovioikeus on menetellyt virheellisesti.

12. Niin hovioikeuden Korkeimmalle oikeudelle antamassa selvityksessä kuin virallisen syyttäjän ja B:n vastauksissakin on viitattu siihen, että A:n avustaja ei hovioikeudessa pyytänyt käsittelyn keskeyttämistä, lykkäämistä tai peruuttamista. Avustajana toimineen asianajajan velvollisuus onkin ollut valvoa A:n etua myös käsittelyn asianmukaisuuden osalta. Avustaja ei tosin ole esittänyt mitään nimenomaisia oikeudenkäynnin etenemistapaan liittyviä vaatimuksia, mutta arvostelemalla vastapuolen menettelyä hän on ilmaissut, ettei sen johdosta syntynyttä kohtuutonta tilannetta ole hyväksytty. Lääkärinlausunnon johdosta ratkaistavaksi on vasta hovioikeudessa tullut uusi, oikeudellisestikin vaikea kysymys. Koska tuomioistuimen tehtävänä on viran puolesta huolehtia siitä, että menettely täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset, lausumissa avustajaan kohdistetut väitteet eivät, ottaen huomioon asian merkitys ja hovioikeuden pääkäsittelyssä syntyneen tilanteen yllätyksellisyys, anna aihetta pitää hovioikeuden menettelyä hyväksyttävänä.

13. A on hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon. Hänelle on myönnetty valituslupa ja asia siten tutkitaan myös Korkeimmassa oikeudessa. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on antanut siltä pyydetyn lausunnon, jonka johdosta asianosaiset ovat saaneet antaa selityksensä. Korkein oikeus katsoo, että A on nyt saanut riittävän mahdollisuuden perehtyä myös asiassa esitettyyn lääketieteelliseen selvitykseen ja on voinut asianmukaisesti valmistella puolustustaan ja muutoinkin valvoa etuaan. Sen vuoksi asia voidaan ratkaista välittömästi Korkeimmassa oikeudessa eikä ole tarpeen palauttaa sitä hovioikeuteen.

Pääasiaratkaisun perustelut

14. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko A 21.4.2002 aiheuttanut B:lle aivovamman lyödessään maahan kaatunutta B:tä kaksi kertaa nyrkillä ja potkiessaan tätä viisi kertaa ylävartaloon ja päähän.

15. B:lle, jonka tapahtumien yhteydessä saamaa, leikkaushoitoa vaatineen nilkan murtumaa A:n ei ole katsottu aiheuttaneen, on pahoinpitelyn seurauksena tullut mustelmia ja ruhjeita kasvoihin ja päähän. Vasen silmä on muurautunut umpeen. B on ilmoituksensa mukaan menettänyt tajuntansa ja muistinsa.

16. Kuten hovioikeuden tuomion perusteluissa on todettu, B:lle on pahoinpitelyn jälkeen suoritettu pään TT-kuvaus, jossa ei 15.5.2002 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan todettu vammoja. Myös kasvojen luut oli vammojen takia kuvattu eikä niidenkään alueella havaittu röntgenkuvien perusteella murtumia, mikä ilmenee myös 23.7.2002 annetusta lääkärinlausunnosta. Merkintöjä tajunnan menetyksestä ei käräjäoikeudelle annettujen lausuntojen mukaan ole tehty, joskaan B ei niiden mukaan muistanut tapahtumia kunnolla. Lausunnoista ilmenee lisäksi, että B:n hengitysilman alkoholi oli kolme tuntia pahoinpitelyn jälkeen ollut 1.1 promillea.

17. Hovioikeudessa esitetyn, neurologian dosentin, osastonlääkärin 2.2.2004 antaman lausunnon mukaan B on pahoinpitelyn yhteydessä saanut selkeän aivovamman. Lausunnosta ilmenee, että B on ollut Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksen aivovammapoliklinikalla tilannearviossa 21. - 22.1.2004. Suoritetussa yksityiskohtaisessa neuropsykologisessa tutkimuksessa on sanotun lausunnon mukaan todettu selvää tason laskua ennen pahoinpitelyä 20.2.2001 suoritettuun vastaavaan tutkimukseen verrattuna. B on ollut selkeästi entistä hitaampi ja jähmeämpi ja suoriutuminen on laskenut kauttaaltaan sekä määrällisesti että laadullisesti. Hänellä on havaittu vahvoja muistiongelmia ja tarkkaavuuden ylläpidon ongelmia sekä huomattavaa väsyvyyttä. Lausunnon mukaan B:n jo aikaisemmin heikko toimintakyky on romahtanut vammautumisen jälkeen ja aikaisemmat ahdistuneisuus ja depressio-oireistot ovat lisääntyneet. Myös neuropsykologinen oireisto ja tutkimuksissa todetut löydökset ovat oleellisesti muuttuneet aivovamman jälkeen ja B on pysyvästi työkyvytön aivovamman jälkitilan johdosta.

18. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen 29.7.2005 antamassa lausunnossa on selostettu, että aivovamman määritelmän mukaan potilaalla on aivovamma, mikäli hänellä päähän kohdistuneen vamman jälkeen on joko tajunnan menetys, muistin menetys, joka koskee vammaa välittömästi edeltäneitä tai seuraavia tapahtumia, mikä tahansa henkisen toimintakyvyn muutos vammautumisen yhteydessä (esimerkiksi sekavuus) tai paikallista aivovauriota osoittava hermoston oire tai löydös. Pelkkä päähän kohdistunut isku ei lausunnon mukaan ole riittävä osoitus aivovammasta. Aivovamman jälkitilaan liittyvinä, potilaan selviytymistä kotona ja työelämässä haittaavina oireina mainitaan muun muassa epänormaali väsymys ja rasituksen siedon väheneminen, tarkkaavaisuushäiriöt, muistitoimintojen häiriöt, aloitekyvyn heikkeneminen, toiminnan hitaus, luonteen muutokset sekä käyttäytymisen ja tunne-elämän muutokset.

19. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausunnossa on sen käytössä olleeseen kirjalliseen selvitykseen sekä oikeusturvakeskuksen neurokirurgian alan pysyvän asiantuntijan lausuntoon viitaten todettu, että B:n pahoinpitelyvammojen välittömään hoitoon liittyvissä potilasasiakirjoissa oli tosin mainittu, ettei B muistanut kunnolla tapahtumia, mutta lausunnon mukaan tämä saattoi kuitenkin johtua myös alkoholin nauttimisesta tai muistakin syistä kuin pahoinpitelystä. Edelleen on todettu, ettei B:n tajuttomuudesta sairaala-asiakirjojen perusteella ollut varmuutta. Lausunnon mukaan pahoinpitely sinänsä oli ollut sellainen, että siitä saattoi seurata aivovamma. Myös B:llä myöhemmin todetut oireet kuten alentunut suorituskyky ja muistin heikkeneminen sopivat aivovamman jälkitilaan.

20. B:tä koskevissa ensihoidon tiedoissa pahoinpitelyn jälkeen ei kuitenkaan ole ollut merkintää aivovammaan liittyvistä oireista eikä aivojen kuvantamistutkimuksessa ole ollut aivokudoksen vammaan viittaavia löydöksiä. Näiden seikkojen lisäksi Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on pitänyt asian arvioinnissa keskeisenä seikkana sitä, että B oli ollut 11.1.2001 - 19.5.2003 hoidossa Myyrmäki-Martinlaakson psykiatrisella poliklinikalla diagnooseilla keskivaikea masennustila ja heikkolahjaisuus.

21. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on lausunut, että B:llä havaittujen oireiden syyksi ei voitu osoittaa aivovammaa. Oireiden vaikeutumisen voitiin katsoa johtuvan ensisijaisesti mielenterveydellisistä syistä, joita todennäköisesti pahoinpitelyyn liittyvä stressireaktio ja mahdollisesti edelleen vaivaava jalan särky olivat pahentaneet. Mikäli B:llä on lisäksi aivovamma, on se vaikeusasteeltaan korkeintaan lievä ja sen osuus oireiden syynä toissijainen.

22. Korkein oikeus toteaa, että aivovamman aiheuttamista koskeva väite on esitetty ensimmäisen kerran rikosjutun ollessa jo hovioikeuskäsittelyssä ja se on perustunut lähes kaksi vuotta pahoinpitelyn jälkeen suoritettujen tutkimusten perusteella 2.2.2004 annettuun lausuntoon. Aikaisemmissa lääketieteellisissä selvityksissä tällaisesta vammasta ei ole mainintoja. Pahoinpitelyn jälkeen tehdyssä pään kuvantamistutkimuksessa ei ole tehty aivovammaan viittaavia löydöksiä. Näihin seikkoihin nähden ja kun selvityksen mukaan B:llä on jo ennen pahoinpitelyä ollut lievempinä samantapaisia oireita, jotka tyypillisesti voivat liittyä aivovammaan, Korkein oikeus katsoo terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen lausuntoon viitaten jääneen näyttämättä, että A olisi menettelyllään aiheuttanut B:lle aivovamman.

23. Asiassa on kysymys myös sen arvioinnista, voidaanko A:n syyksi luettua pahoinpitelyä pitää törkeänä.

24. Rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan pahoinpitely on törkeä muun muassa, jos rikos tehdään erityisen raa'alla tai julmalla tavalla ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

25. Lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 94/1993 vp s. 96) on katsottu, että päähän potkimista voidaan yleensä pitää raakana tekotapana. Puolustuskyvyttömään kohdistunutta pahoinpitelyä voidaan puolestaan esitöiden mukaan pitää julmana.

26. Oikeuskäytännössä on usein katsottu, että törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistö täyttyy, jos maassa puolustuskyvyttömänä makaavaa potkitaan päähän. Tällöin myös vakavan vamman ja pysyvän haitan vaara on ilmeinen.

27. A on kohdistanut lyönnit ja potkut maassa maanneen B:n ylävartaloon ja päähän. B:n päässä ja kasvoissa todetut vammat, joiden laadun vuoksi röntgenkuvaukset on katsottu tarpeellisiksi, viittaavat siihen, että lyönnit ja potkut ovat olleet voimakkaita. A ei tuntenut B:tä eikä B ollut omalla menettelyllään antanut hänelle minkäänlaista aihetta hyökkäykseen. A on aloittanut B:hen kohdistamansa pahoinpitelyn tietoisena siitä, että B oli joutunut jo muiden henkilöiden pahoinpitelemäksi ja että hän tästä syystä oli kaatunut ja makasi maassa puolustuskyvyttömänä. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa pahoinpitely, jota voidaan pitää tekotavaltaan sekä raakana että julmana, on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

28. Hovioikeuden A:lle mittaama yhteinen rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettuihin tekoihin, ottaen erityisesti huomioon törkeän pahoinpitelyn vahingollisuus ja vaarallisuus, teon vaikuttimet sekä rikoksesta ilmenevä A:n syyllisyys. Syytä rangaistuksen tai myöskään B:lle maksettavaksi tuomittujen vahingonkorvausten alentamiseen ei ole.

28. Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.