26.8.2004

RIIDATTOMAT TAPAHTUMATIEDOT

X Oy (X) omisti 40 prosenttia Y Oy:n (Y) osakekannasta. Osakkeenomistus perustui vuonna 1997 tehtyyn järjestelyyn, jolla X:n omaisuus ja liiketoiminta oli siirretty Y:lle ja jolla X oli tullut Y:n omistajaksi mainitulla 40 prosentin osuudella Y:n osakkeista ja äänivallasta. Loput Y:n osakkeet omisti A. Y oli osa A:n pääosin omistamaa painoalan konsernia.

X:n omistamat Y:n osakkeet oli luovutettu A:lle 8.7.1999 päivätyllä kauppakirjalla 100 markan kauppahinnasta. X oli 11.8.1999 tehdystä hakemuksesta asetettu konkurssiin 25.8.1999. Yhtiölle oli annettu tiedoksi konkurssiuhkainen maksukehotus 12.5.1999.

Kanne ja vastaus Imatran käräjäoikeudessa

X:n konkurssipesä vaati kanteessaan, että A velvoitetaan takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) nojalla korvaamaan konkurssipesälle 8.7.1999 luovutettujen osakkeiden arvona 20 182,55 euroa korkolain 3 §:n 2 momentin mukaisine korkoineen 8.7.1999 lukien ja korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 12.6.2000 lukien.

Konkurssipesän vaatimus perustui siihen, että A:n edellä tapahtumatiedoissa mainittu kauppa oli ollut alihintainen ja siten lahjanluonteinen.

A kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. A:n mukaan osakkeiden arvo oli ollut negatiivinen.

Käräjäoikeuden tuomio 11.9.2001

Käräjäoikeus katsoi, että kauppahinta 100 markkaa oli selvästi alle osakkeiden todellisen arvon.

Osakkeiden arvoa harkitessaan käräjäoikeus kiinnitti huomiota ensinnäkin siihen, että osakkeiden hankintahinta X:lle oli ollut 78 000 markkaa. Osakkeiden arvo substanssiarvon perusteella laskettuna kesällä 1999 oli ollut noin 84 000 - 89 000 markkaa. Y:n toiminta oli jatkunut keskeytyksettä osakekaupan jälkeenkin. Tämän vuoksi oli luontevampaa käyttää arvonmäärityksessä yhtiön tuottoarvoa. Tilikausien 1998 ja 1999 perusteella laskettuun tuottoarvoon nojautuva osakkeiden arvo oli noin 134 000 - 215 000 markkaa. Tämä arvo sisälsi kuitenkin epävarmuustekijöitä, koska tarkastelujakson pituus oli ollut vain kaksi vuotta ja koska tuottoarvo yleensä laskettiin kolmen edeltävän vuoden perusteella.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa Y:n liiketoiminta ja käyttöomaisuus oli myyty osana Suomen Painotuote-yhtiöiden kauppaa, jolloin Y:n kauppahintaosuus oli ollut noin 810 000 markkaa. Koneet ja kalusto oli myyty lähes tasearvolla, minkä lisäksi liiketoiminnasta oli kirjattu noin 80 000 markan tulo yhtiölle kolmelta viimeiseltä vuodelta kertyneestä goodwill-arvosta. Yhtiön koneet ja kalusto olivat olleet pääosin samat kuin osakekaupan aikoihin.

Kerrotuilla perusteilla käräjäoikeus arvioi, että osakkeiden arvo 8.7.1999 oli ollut ainakin konkurssipesän väittämä 120 000 markkaa.

Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi, että takaisinsaantilain mukaiset edellytykset täyttyivät ja velvoitti A:n korvaamaan konkurssipesälle 8.7.1999 luovutettujen osakkeiden arvona 20 182,55 euroa vaadittuine korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pirjo Peura-Vasama.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 13.11.2002

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan.

Hovioikeus katsoi asiassa esitetyn selvityksen perusteella, että kirjanpitoon merkitty käyttöomaisuuden arvo ei vastannut todellisia arvoja ja että käyttöomaisuudessa oli yliarvostusta 230 000 markkaa. Kun yhtiön oma pääoma ja yritystoiminnan tulos oikaistiin tämän mukaisesti, ne olivat negatiivisia ainakin 8.7.1999 tehtyyn kauppaan saakka. Tätä ei muuttanut toiseksi edes lomapalkkavarausten purku, joka paransi yhtiön tulosta 217 338,37 markkaa.

Hovioikeuden mukaan osakkeiden arvonmäärityksessä oli toiminnassa olevan yrityksen kohdalla ensisijaisesti käytettävä tuottoarvoa. Tässä tapauksessa sitä ei voitu käyttää, koska Y:n toiminta oli alkanut vasta syksyllä 1997 ja koska tuottoarvoa ei voitu laskea vain runsaan yhden vuoden tuloksen perusteella, joka kauppaa tehtäessä oli ollut käytettävissä. Y:lle, joka toimi yrityskokonaisuuden osana, ei ollut löydettävissä myöskään ulkopuolisia ostajia. Hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että veroviranomainen oli hyväksynyt 8.7.1999 tehdyn kaupan. Kaupanteon jälkeen Y:ssä oli tehty jonkin verran saneeraustoimenpiteitä, jotka olivat kohentaneet yhtiön tulosta loppuvuonna 1999. Vuonna 2000 tapahtuneessa kaupassa, jossa Y:n osuudeksi kauppahinnasta oli arvioitu 810 000 markkaa, oli ollut kysymys suuremmasta yrityskokonaisuudesta, ja kauppahintaan oli vaikuttanut se, että kysymys oli markkinaosuuden myynnistä. Edellä kerrottuun viitaten hovioikeus katsoi, että osakkeiden arvioinnissa tuli käyttää substanssiarvoa, joka oli ollut kaupanteon aikoihin negatiivinen.

Hovioikeuden mukaan A oli näyttänyt, että kauppa ei ollut ollut alihintainen. Sen vuoksi hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi konkurssipesän kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jussi Kartimo, Risto Karila ja Antero Väyrynen.

PERUSTELUT

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. X:n konkurssipesä on vaatinut osakekaupan peräyttämistä takaisinsaantilain nojalla, koska kauppa oli alihintainen ja siten lahjanluonteinen. Konkurssipesä on muun muassa viitannut siihen, että KHT-tilintarkastaja L:n lausunnossa osakkeiden tuottoarvon tilikausien 1998 - 1999 perusteella on katsottu olleen vähintään 134 000 markkaa. Konkurssipesän mukaan osakkeiden arvo on ollut 120 000 markkaa eli 20 182,55 euroa, mitä määrää pesä on vaatinut korvattavaksi.

2. Takaisinsaantilain 8 §:n mukaan silloin, kun velallinen on luovuttanut omaisuutta läheiselleen ja väitetään, että luovutus on tapahtunut vastikkeetta tai että sopimusta on suoritusten välisen epäsuhteen perusteella pidettävä ainakin osaksi lahjana, luovutusta on pidettävä kokonaan tai osaksi lahjana, jollei muuta saateta todennäköiseksi. Asiassa on riidatonta, että kaupan osapuolet X ja A ovat takaisinsaantilain 3 §:n 2 momentin mukaisesti toistensa läheisiä ja että A:n näin ollen on osoitettava todennäköiseksi, että kyseessä oleva osakkeiden luovutus ei ole ollut alihintainen.

3. Sovittu kauppahinta merkitsee, että myydyt osakkeet olisivat olleet käytännöllisesti katsoen arvottomat. A on väittänyt, ettei kauppa kuitenkaan ollut alihintainen. Hän on vedonnut muun muassa siihen, että Y:n oma pääoma oli ollut luovutusajankohtana negatiivinen. Korkeimman oikeuden käsityksen mukaan tällaista päätelmää ei voida perustaa väitteen tueksi viitattuun toukokuulta 1999 olevaan kirjanpitoaineistoon, joka tuolloin vielä purkamatta olleiden lomapalkkavarausten takia ei ole antanut luotettavaa ja todenmukaista kuvaa yhtiön taloudellisesta tilanteesta.

4. Korkeimmassa oikeudessa on siten kysymys enää siitä, onko A muilla perusteilla saattanut todennäköiseksi, että osakekauppa ei ollut alihintainen.

Osakkeiden arvonmäärityksen lähtökohdat

5. Kanteessa esitetty osakkeiden arvo (120 000 markkaa eli 20 182,55 euroa) pohjautuu osakkeiden tuottoarvoon. A on lähtenyt siitä, että osakkeiden arvoa ei tässä tapauksessa voida määrittää tuottoarvon perusteella, koska Y oli ennen kauppaa toiminut vain alle kaksi vuotta. Hänen mukaansa määrityksen pohjana on käytettävä niin sanottua substanssiarvoa eli yhtiön nettovarallisuuden arvoa.

6. Korkein oikeus toteaa, että toimivan ja toimintaansa jatkavan yhtiön osakkeiden arvoa määritettäessä on yleensä perusteltua tarkastella ensisijaisesti osakkeiden tuottoarvoa. Tämän arviointimenetelmän käyttöön liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä silloin, kun yhtiö on toiminut vasta lyhyehkön ajan eikä sen tuottokyvystä sen vuoksi ole vielä käytettävissä toiminnan tulokseen perustuvia tietoja riittävän pitkältä ajalta. Y:n tuottoarvon määrittelyn kannalta ongelmallista on myös se, että yhtiön liiketoiminta on perustunut konsernin sisäisiin tilauksiin.

7. Käsillä olevassa tapauksessa tuottoarvon määritykseen liittyvät epävarmuustekijät ovat siinä määrin merkittäviä, että osakkeiden arvostamiseksi on ensisijaisesti perusteltua tarkastella yhtiön varallisuusasemaa ja omaan pääomaan vaikuttavia seikkoja. Asiassa on siten ensin arvioitava, ovatko luovutuksen kohteena olleet osakkeet yhtiön nettovarallisuus huomioon ottaen olleet substanssiarvoltaan A:n väittämin tavoin arvottomia.

Väite käyttöomaisuuden yliarvostuksesta

8. A on väittänyt, että yllä mainitusta lomapalkkojen jaksotuskysymyksestä riippumattakin Y:n oma pääoma oli luovutuksen ajankohtana ollut negatiivinen, koska yhtiön käyttöomaisuus oli ollut kirjanpidossa yliarvostettu. A on korostanut, että graafisen alan laitteiden ja ohjelmien elinkaari on lyhyt. Hänen mukaansa yhtiön käyttöomaisuus oli ollut osittain epäkuranttia.

9. Asiakirjoista ilmenee, että Y:n vuoden 1999 tilinpäätöksen mukaan käyttöomaisuuden arvo on ollut noin 770 000 markkaa ja yhtiön oma pääoma vajaat 220 000 markkaa. Toukokuussa 1999 käyttöomaisuuden arvo silloisen kirjanpitoaineiston mukaan on ollut noin 780 000 markkaa. A:n hovioikeudessa esittämän, todistaja Z:n laatiman arvion mukaan käyttöomaisuuden todellinen arvo oli ollut vain 550 000 markkaa. Tällä perusteella hovioikeus on katsonut, että käyttöomaisuudessa on ollut yliarvostusta noin 230 000 markkaa, minkä vuoksi hovioikeus on päätynyt siihen, että yhtiön oma pääoma oli osakekaupan tapahtuessa ollut negatiivinen eikä kauppa siten ollut ollut alihintainen.

10. Käyttöomaisuuden arvoa koskevan kysymyksen osalta Korkein oikeus lausuu seuraavan. Todistaja Z:n laatimassa kirjallisessa arviossa todetaan sen perustuvan ajatukseen, että kyseiset laitteet olisi jouduttu realisoimaan kesä - heinäkuussa 1999 esimerkiksi kolmen kuukauden myyntiajalla. Arvion lähtökohtana ovat olleet yhtiön käyttöomaisuuteen kuuluneiden yksittäisten laitteiden oletetut jälleenmyyntiarvot, joiden yhteenlaskettu määrä arvion mukaan oli ollut 550 000 markkaa. Kysymyksessä on siten todistaja Z:n näkemys yhtiön käyttöomaisuuden esinekohtaisista likvidaatioarvoista.

11. Toimintaansa jatkavassa ja tulosta tuottavassa yrityksessä toiminnallisena kokonaisuutena hyödynnettävän omaisuuden käyttöarvo voi olla sen realisointiarvoa korkeampi. Siinäkin tapauksessa, että osakkeiden hankinnan jälkeen tarkoituksena olisi pyrkiä muuttamaan yhtiön omaisuus rahaksi, on otettava huomioon, että yrityksessä toimivana kokonaisuutena hyödynnetyn käyttöomaisuuden realisointi myymällä yksittäiset esineet tai varallisuuserät erikseen on usein epäedullisin realisointitapa. Silloinkaan, kun osakkeiden arvoa määritettäessä pidetään lähtökohtana yhtiön nettovarallisuuden arvoa, ei näin ollen ole perusteltua antaa käyttöomaisuuden osalta ratkaisevaa merkitystä esinekohtaisille likvidaatioarvoille.

12. Tässä tapauksessa osakekauppaan liittyvät seikat eivät viittaa siihen, että tarkoituksena olisi ollut Y:n omaisuuden rahaksimuutto. Kaupan olosuhteet antavat päinvastoin aihetta olettaa, että A halusi turvata edellytykset yhtiön toiminnan jatkumiselle hankkimalla yhtiön osakkeet kokonaan itselleen tilanteessa, jossa yhtiön toinen omistaja oli konkurssiuhan alla. Kaupan jälkeiset tapahtumat vahvistavat sitä käsitystä, että osakekauppaa ei tehty ainakaan yhtiön omaisuuden pikaista rahaksimuuttoa silmällä pitäen. Yhtiö on jatkanut toimintaansa kannattavasti, ja se on sittemmin myyty toimivana kokonaisuutena osana laajempaa yrityskauppaa.

13. Edellä mainittu todistaja Z:n laatima arvio rakentuu siten sellaisille arvostusperusteille, joille ei voida antaa osakekaupan kannalta ratkaisevaa merkitystä. Mainitulla arviolla ei näin ollen ole osoitettu, että Y:n käyttöomaisuus olisi kaupan ajankohtana ollut tilinpäätökseen verrattuna sillä tavoin yliarvostettua, että osakkeet yhtiön nettovarallisuus huomioon ottaen olisivat olleet arvottomia.

14. Arvioitaessa sitä, onko väitteelle osakkeiden arvottomuudesta muutoin esitetty varteenotettavia perusteita, voidaan todeta seuraavaa. Tilintarkastustoimisto M:n lausunnosta 28.1.2001, jonka pohjana ovat olleet muun muassa Y:n tilinpäätökset vuosilta 1997 - 1999 sekä yhtiön kirjanpitoajoja koskeva aineisto vuosilta 1998 - 1999, ilmenee yhtiön käyttöomaisuusinvestointien syksystä 1997 helmikuuhun 1999 olleen yli 1,1 miljoonaa markkaa. L:n lausunnosta (12.7.2001) puolestaan ilmenee vuoden 1999 osalta, että käyttöomaisuusinvestoinnit tuon vuoden aikana olivat olleet noin 362 000 markkaa ja niistä noin 250 000 markkaa oli tehty vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana eli ennen osakekauppaa.

15. A on väittänyt yhtiön kirjanpidossa tehtyjen käyttöomaisuutta koskevien poistojen olleen liian pieniä. Hän on muun muassa viitannut siihen, että vuodelta 1997 poistoja ei ollut tehty lainkaan. Ottaen huomioon, että Y:n toiminta oli käynnistynyt vasta tuon vuoden loppupuolella yhtiön ostettua X:n liiketoiminnan ja omaisuuden, Korkein oikeus ei pidä yksin tuota seikkaa olennaisena. Tilikaudelta 1998 oli A:n mukaan tehty sallittua pienemmät poistot. Tilinpäätöksessä todetaan poistojen olleen suunnitelman mukaiset. Esitetty selvitys ei tue A:n väitettä siitä, että kirjanpidossa tehdyt poistot olisivat olleet alimitoitettuja.

16. Korkein oikeus päätyy siihen, että asiassa ei ole perusteita katsoa yhtiön käyttöomaisuuden olleen A:n väittämin tavoin epäkuranttia. Käyttöomaisuuteen on tehty yhtiön toiminnan laajuuteen nähden merkittäviä investointeja. Omaisuutta on ennen kauppaa ja sen jälkeen hyödynnetty yhtiön toiminnassa, joka tilinpäätösten mukaan on ollut kannattavaa sekä kauppaa edeltävänä aikana että sen jälkeen. Vuoden 1999 tilinpäätöksestä ilmenevän käyttöomaisuuden arvon ei ole osoitettu olleen olennaisesti korkeampi kuin käyttöomaisuuden todellinen arvo luovutuksen tapahtuessa. Myös vuotta 2000 koskeva selvitys vahvistaa tätä johtopäätöstä.

17. Edellä esitettyyn nähden A ei ole näyttänyt, että kaupan kohteena olleiden osakkeiden arvo kaupan ajankohtana olisi yhtiön nettovarallisuuden valossa tarkasteltuna ollut vain sovitut 100 markkaa.

Väite osakkeiden lukumäärän vaikutuksesta osakkeiden arvoon

18. A on vedonnut myös siihen, että kaupan kohteena oli ollut 40 prosentin vähemmistöosuus Y:n osakekannasta, minkä seikan hän on katsonut alentavan osakkeiden arvoa.

19. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että myytyjen osakkeiden määrä voi vaikuttaa osakkeen kauppahintaan riippuen muun muassa kaupan tarkoituksesta ja yhtiön omistussuhteista. Nyt puheena olevalla kaupalla A on saanut yhtiön kokonaan omistukseensa ja siis hankkinut itselleen yksinomaisen määräysvallan siinä. Sitä seikkaa, että kaupan kohteena on ollut 40 prosentin osuus yhtiön osakekannasta, ei siten voida tässä tapauksessa pitää osakkeiden arvoa alentavana tekijänä.

Väite kaupan jälkeisten saneeraustoimien merkityksestä

20. A on myös esittänyt, että osakekaupan jälkeen yhtiössä toteutetut saneeraustoimenpiteet, joilla henkilöstökuluja oli vähennetty ja toimintaa tehostettu, olivat parantaneet yhtiön tulosta. Asiassa esitetyn selvityksen valossa näillä toimenpiteillä ei kuitenkaan ole ollut olennaista merkitystä yhtiön varallisuusaseman kannalta. Lomapalkkojen jaksotusta koskeva oikaisu huomioon ottaen yhtiön oma pääoma on M:n ja L:n antamien lausuntojen mukaan ollut heinäkuun 1999 lopussa noin 223 000 markkaa, kun se koko vuoden tilinpäätöksen mukaan on ollut vajaat 220 000 markkaa. Osakkeiden substanssiarvon kannalta saneeraustoimenpiteillä ei siten ole osoitettu olleen ratkaisevaa merkitystä.

Luovutuksen peräytyminen

21. Edellä esitetyin perustein Korkein oikeus katsoo, ettei A ole saattanut todennäköiseksi, että osakkeiden luovutushinta on vastannut niiden todellista arvoa luovutusajankohtana. Kysymys on siten ollut lahjanluonteisesta luovutuksesta, joka takaisinsaantilain säännösten nojalla peräytyy kanteessa tarkoitetuin tavoin siten, että A:n on korvattava konkurssipesälle osakkeiden todellisen arvon ja suoritetun kauppahinnan välinen erotus laillisine korkoineen.

Korvattavan erotuksen määrä

22. Asiassa on vielä ratkaistava, vastaako kanteessa korvattavaksi vaadittu määrä eli 120 000 markkaa vastaavat 20 182,55 euroa edellä mainittua erotusta luovutuksen ajankohtana.

23. M:n lausunnossa (28.1.2001) on päädytty siihen, että luovutettujen osakkeiden substanssiarvo kaupan ajankohtana on ollut vähintään 80 000 - 85 000 markkaa, mutta että osakkeiden käypä arvo on voinut olla jossain määrin substanssiarvoa korkeampi huomioon ottaen niiden tuottoarvo.

24. Koska yhtiön tilinpäätöksestä ilmenevää nettovarallisuuden arvoa ei ole osoitettu merkittävällä tavalla virheelliseksi, M:n yllä mainittua arviota osakkeiden taseperusteisesta substanssiarvosta voidaan pitää perusteltuna.

25. Edellä todetun lisäksi asiakirjoista ilmenee, että noin vuosi puheena olevan luovutuksen jälkeen Y:n liiketoiminta ja osakkeet on myyty koko konsernia koskeneen yrityskaupan yhteydessä, jolloin niiden kauppahinta vuodelta 2000 laaditun yhtiön tilinpäätöksen mukaan on ollut noin 834 000 markkaa. Samassa tilinpäätöksessä on tuloutettu ns. goodwill-arvoa eli aineetonta liikearvoa kolmen vuoden ajalta yhteensä runsaat 80 000 markkaa. Kertyneen liikearvon voidaan pääosin katsoa kohdistuneen 8.7.1999 tehtyä osakekauppaa edeltävään aikaan ja vaikuttaneen siten osakkeiden arvoon jo kaupan ajankohtana, vaikka se onkin tilinpäätöksessä otettu huomioon vasta kaupan jälkeen.

26. Edellä todetun perusteella kanteessa korvattavaksi vaadittu määrä (20 182,55 euroa) näyttää jonkin verran ylittävän myytyjen osakkeiden todellisen arvon ja niistä suoritetun kauppahinnan välisen erotuksen kaupan ajankohtana. Korkein oikeus arvioi tämän korvattavan erotuksen oikeaksi määräksi 18 000 euroa. Tässä määrässä on otettu huomioon myytyä osake-erää vastaava osuus yhtiön taseen mukaisesta nettovarallisuuden arvosta kaupantekoajankohtana lisättynä myytyä osake-erää vastaavalla osuudella siitä yllä mainitun goodwill-arvon osasta, joka kohdistuu kaupantekoa edeltävään aikaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

A velvoitetaan suorittamaan X:n konkurssipesälle korvaukseksi 8.7.1999 luovutettujen Y:n osakkeiden todellisen arvon ja niistä suoritetun kauppahinnan välisenä erotuksena käräjäoikeuden tuomiossa mainitun määrän sijasta 18 000 euroa käräjäoikeuden tuomion mukaisine korkoineen, kuitenkin siten, että 1.7.2002 alkaen korkoa on suoritettava tuolloin voimaan tulleessa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti. Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jää voimaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Satu Saarensola.