15.10.2003

Nurmeksen käräjäoikeuden tuomio 11.9.2001

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä, johon tullihallitus valtion edustajana oli asianomistajana yhtynyt, selvitetyksi muun muassa seuraavaa.

A ja B olivat 1.5.2000 - 30.12.2000 X:ssä veron välttämistarkoituksessa laiminlyöneet verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla oli merkitystä veron määräämiselle, jättämällä ilmoittamatta maahan tuontien yhteydessä pääasiassa muuhun kuin yksityiseen käyttöön tuomansa usealla eri kerralla Venäjältä hankkimaansa.

A 1 800 kappaletta 0.33 litran tölkkiä alkoholijuomaksi luokiteltavaa A-olutta, yhteensä 126 kappaletta 0.33 litran pulloa alkoholijuomaksi luokiteltavaa III-olutta ja siideriä, 38 litraa väkeväksi alkoholijuomaksi luokiteltavaa vodkaa ja 2 litraa väkeväksi alkoholijuomaksi luokiteltavaa pirtua ja lisäksi 4 800 savuketta ja

B 2 304 kappaletta 0.33 litran tölkkiä alkoholijuomaksi luokiteltavaa A-olutta, yhteensä 74 kappaletta 0.33 litran pulloa alkoholijuomaksi luokiteltavaa III-olutta ja siideriä, 19 litraa väkeväksi alkoholijuomaksi luokiteltavaa vodkaa ja kolme litraa väkeväksi alkoholijuomaksi luokiteltavaa pirtua ja lisäksi 9 600 savuketta ja näin menetellessään välttäneet kyseisistä tuotteista maahantuonnin yhteydessä aiheutuneen valmisteverotuslain, alkoholi- ja alkoholijuomaverotuslain sekä tupakkaverosta annetun lain mukaisten verojen maksun.

Valmisteverotuslain 3 §:n mukaan valmisteveron alaisia olivat muun muassa alkoholi- ja alkoholijuomat sekä valmistettu tupakka, jotka tuodaan Suomeen yhteisön ulkopuolelta. Näin ollen A:n ja B:n Venäjältä Suomeen tuomat alkoholi ja tupakka olivat olleet valmisteveron alaisia.

Valmisteverotuslain 10 §:n 2 momentin mukaan veroverollinen yhteisön ulkopuolelta tuotavista tuotteista on tullikoodeksissa tarkoitettu tavaranhaltija tai muu velallinen, jos verovelvollisuus ei määräydy 1 momentin nojalla. Hallituksen esityksen (HE 208/98 vp) mukaan tullivelallinen oli myös se, joka syyllistyy säännöksen vastaiseen tuontiin. Neuvoston asetuksen (ETY) 2913/92 202 artiklan 1-kohdan mukaan tuontitullivelka syntyy, kun tuontitullien alainen tavara tuodaan säännösten vastaisesti yhteisön tullialueelle. Saman artiklan 3 kohdan mukaan velallinen on tässä tapauksessa säännösten vastaiseen tuontiin syyllistynyt henkilö.

Neuvoston asetuksen (ETY) 918/83 45 artiklan mukaan tuontitullittomuus myönnetään kolmannesta maasta tulevien matkustajien henkilökohtaisiin matkatavaroihin sisältyville tavaroille edellyttäen, että tämä tuonti ei ole luonteeltaan kaupallista. Saman artiklan 2 b kohdan mukaan tuonnilla, joka ei ole luonteeltaan kaupallista tarkoitetaan tuontia, joka on satunnaista ja koskee yksinomaan tavaroita, jotka on tarkoitettu matkustajien henkilökohtaiseen käyttöön tai annettavaksi lahjaksi.

Valmisteverotuslain 19 §:ssä, joka koskee tuontia yhteisön ulkopuolelta Suomeen, ei - toisin kuin 18 §:ssä, joka koskee tuontia toisesta jäsenvaltiosta Suomeen - puhuta tuonnista omaan käyttöön. Mainittu 19 §:n säännös on kuitenkin kappaleessa, jonka otsikkona on "Tuonti yksityiseen käyttöön". Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että oli pidettävä selvänä, että mainittu 19 § koskee ainoastaan tuontia yksityiseen käyttöön.

A ja B olivat tuoneet Venäjältä Suomeen alkoholia ja tupakkaa pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin yksityiseen käyttöön. Näin ollen he olivat edellä mainittujen säännösten nojalla olleet verovelvollisia. Tuontia ei myöskään ollut ollut verotonta. Veroa tuomistaan tuotteista he eivät olleet maksaneet. Kun he olivat itse tuoneet tuotteet maahan, he olivat olleet tietoisia siitä, ettei veroa oltu maksettu.

Valmisteverotuslain 24 §:n mukaan yksityishenkilöiden mukanaan tuomat verotettavat tuotteet on ilmoitettava verotettavaksi ja niiden verotus on toimitettava sen mukaan kuin tullihallitus määrää.

A:n ja B:n kertomuksista kävi ilmi, etteivät he edellä mainittuja tuotteita maahan tuodessaan olleet antaneet tulliviranomaisille minkäänlaista ilmoitusta. Jättäessään ilmoittamatta edellä mainitun verollisen tuonnin, he olivat kuitenkin veron välttämistarkoituksessa laiminlyöneet verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla oli ollut merkitystä veron määräämiselle. Näin ollen he olivat menettelyllään syyllistyneet rikoslain 29 luvun 1 §:n 3 kohdassa tarkoitettuun tekoon.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n muun ohella veropetoksesta sekä eräistä muista samalla kertaa heidän syykseen luetuista rikoksista, A:n 1 vuoden ja 2 kuukauden sekä B:n 1 vuoden ja 4 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin sekä kummankin sen ohella kuuteenkymmeneen 40 markan suuruiseen päiväsakkoon. Myydyn alkoholijuoman arvona käräjäoikeus velvoitti menettämään valtiolle A:n 26 369,40 markkaa ja B:n 28 332,60 markkaa.

A:n ja B:n puolustajaksi määrätylle asianajaja C:lle käräjäoikeus määräsi suoritettavaksi A:n avustamisesta täyden palkkion ja B:n avustamisesta 30 prosenttia normaalipalkkiosta. A ja B velvoitettiin suorittamaan osaltaan valtiolle sen varoista maksetut palkkiot.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Juha Halijoki sekä lautamiehet Antero Vesa, Martti Turunen ja Ulla Tirronen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 25.4.2002

A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että syyte veropetoksesta hylätään ja että rangaistuksia alennetaan sekä että heitä ei velvoiteta korvaamaan valtiolle sen varoista heidän puolustajalleen maksettuja palkkioita.

Hovioikeus piti A:lle ja B:lle tuomittuja rangaistuksia liian ankarina ja katsoi, että niitä oli alennettava. Hovioikeus alensi A:lle ja B:lle tuomittuja rangaistuksia tuomiten A:n 10 kuukauden ja B:n 11 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin käräjäoikeuden tuomitsemin oheissakoin. Muilta osin hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marja-Liisa Karotie, Anna-Kaarina Mäkinen ja Pirjo Soininen. Esittelijä Tuija Silvento.

Perustelut

A:n velvollisuus korvata hänen puolustajalleen maksettu palkkio

Asiassa on lisäksi kysymys A:n velvollisuudesta korvata valtiolle hänen puolustajalleen käräjäoikeudessa maksettavaksi määrätty palkkio.

Asianajaja C on käräjäoikeudessa toiminut sekä A:n että B:n puolustajana. Jos puolustajalla on samassa asiassa useita päämiehiä, on palkkio yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen (359/1998) 7 §:n mukaan toisesta ja sitä seuraavista päämiehistä enintään 70 prosenttia normaalipalkkiosta kunkin päämiehen osalta. A:n puolustamisesta käräjäoikeus on määrännyt C:lle maksettavaksi valtion varoista normaalipalkkion. B:n puolustamisesta käräjäoikeus on, ottaen huomioon, että C on ollut myös A:n puolustaja, määrännyt C:lle valtion varoista maksettavaksi palkkiona 30 prosenttia normaalipalkkiosta.

Asiassa sovellettavan oikeudenkäynnistä rikosasioista annetun lain 2 luvun 11 §:n mukaan, sellaisena kuin se oli 16.2.1998 annetussa laissa (107/1998), tuomioistuimen on, jos se toteaa epäillyn syyllistyneen rikokseen, jonka esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten hänelle on määrätty puolustaja, velvoitettava hänet korvaamaan valtiolle sen varoista saman luvun 10 §:n mukaan maksettu palkkio.

Se, kumpi C:n puolustettavista on katsottava ensimmäiseksi päämieheksi, on määräytynyt sattumanvaraisesti. Kun A on katsottu C:n ensimmäiseksi päämieheksi, on hänen takaisinmaksuvelvollisuutensa valtiolle tullut suuremmaksi kuin B:n ilman, että tällaiselle yhdenvertaisesta kohtelusta poikkeavalle menettelylle olisi osoitettavissa hyväksyttäviä syitä. Tämän vuoksi A ja B olisi tullut velvoittaa suorittamaan valtiolle puolet C:lle heidän puolustamisestaan kokonaisuudessaan maksetusta palkkiosta kumpikin.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n velvollisuutta suorittaa valtiolle asianajaja C:lle käräjäoikeudessa maksettua palkkiota alennetaan 10 276,40 markkaa vastaavaan 1 728,37 euroon.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain nojalla maksetaan valtion varoista asianajaja C:lle palkkioksi A:n ja B:n puolustamisesta Korkeimmassa oikeudessa kummankin osalta erikseen asian hoitamisen edellyttämän kahden tunnin työmäärän perusteella 168 euroa sekä arvonlisäveron määrä 36,96 euroa eli yhteensä 409,92 euroa, josta määrästä, ottaen huomioon, että A on vain vähäisessä määrin voittanut muutoksenhaun, a ja B kumpikin erikseen velvoitetaan korvaamaan valtiolle 204,96 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kari Raulos (eri mieltä), Gustaf Möller, Liisa Mansikkamäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Elisa Mäntysaari.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto:

Oikeusneuvos Raulos: Yhdyn Korkeimman oikeuden tuomion perusteluihin ja tuomiolauselmaan muutoin paitsi siltä osin kuin on kysymys A:n velvollisuudesta korvata valtiolle hänen puolustajakseen määrätylle asianajaja C:lle käräjäoikeuden osalta maksettu palkkio. Tältä osin lausun seuraavasti.

Tilanne on käräjäoikeudessa ollut sellainen, että C on toiminut sekä A:n että samassa asiassa vastaajana olleen B:n puolustajana. Kun puolustajalla on ollut kaksi päämiestä, on palkkio toisesta päämiehestä yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen (359/1998) 7 §:n mukaan ollut määrättävä enintään 70 prosentiksi normaalipalkkiosta. A:n puolustamisesta käräjäoikeus on määrännyt normaalipalkkion, mutta B:n puolustamisesta vain 30 prosenttia normaalipalkkiosta.

A:n ja B:n tultua tuomituiksi rangaistukseen käräjäoikeus on velvoittanut kummatkin kohdaltaan korvaamaan valtiolle C:lle maksetut palkkiot. A:n osalta tämä on merkinnyt, että hän on joutunut korvaamaan valtiolle siltä saamansa palvelun markkina-arvon. B:n osalta tilannetta voidaan arvioida toisinkin. Voidaan katsoa, että hän on hyötynyt yllä selostetun palkkion suuruutta koskevan lainkohdan johdosta. Mielestäni hyötyminen ei kuitenkaan ole tapahtunut A:n kustannuksella eikä se ole peruste alentaa A:n korvausvelvollisuutta. Käräjäoikeuden menettely on ollut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:n mukaista ja siten lakiin perustuvaa. Sen vuoksi katson, ettei tältäkään osin ole syytä muuttaa alempien oikeuksien ratkaisua.