22.12.2003

Alavuden käräjäoikeuden tuomio 22.11.2001

Käräjäoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 6.5.2001 Ähtärissä

1) kuljettanut autoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 0,65 promillea ja

2) kuljettaessaan autoa ylittänyt suurimman sallitun ajonopeuden ajamalla ajomatkan eri vaiheissa 60, 80 ja 100 kilometrin tuntinopeusrajoitusalueilla 90 ja 110 kilometriä tunnissa. Lähestyessään suojatietä A oli laiminlyönyt pitää nopeuden sellaisena, että hän olisi säilyttänyt auton hallinnan ja voinut pysäyttää sen ennen suojatietä. A:n käyttämän nopeuden johdosta auto oli kulkeutunut vasemmalle kaistalle ja törmännyt siinä suojatietä pitkin tietä ylittämässä olleeseen jalankulkija B:hen, joka oli kuollut törmäyksessä saamiinsa vammoihin. A oli tahallaan ylittämällä huomattavasti sallitun enimmäisnopeuden ja laiminlyömällä väistämisvelvollisuutensa jalankulkijaa kohtaan rikkonut tieliikennesääntöjä siten, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisten hengelle ja terveydelle.

3) edellä 2 kohdassa kerrotulla menettelyllään aiheuttanut törkeällä huolimattomuudellaan B:n kuoleman.

4) käyttänyt autossaan kesäaikaan nastoitettuja renkaita.

Rangaistuksen osalta käräjäoikeus lausui, että A oli 20-vuotias eikä häntä ollut aikaisemmin rangaistu. Rikosten vakavuus ja A:n syyllisyys edellyttivät, että hänet tuomittiin ehdottomaan rangaistukseen.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennerikkomuksesta 1 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet määräaikainen laamanni Olavi Leppämäki sekä lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 16.9.2002

A ja syyttäjä valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui syyksilukemisen osalta, että A oli tuntenut kyseisen tien ja risteyksen suojateineen ja nopeusrajoituksineen. Tästä huolimatta hän oli risteystä lähestyessään käyttänyt huomattavaa ylinopeutta. A oli siten suhtautunut hyväksyvästi siihen mahdollisuuteen, että muut tienkäyttäjät voivat risteyksessä joutua vaaratilanteeseen hänen ajonsa vuoksi. Myös hovioikeus piti A:n menettelyä tahallisena. Tapahtuma-aikana oli ollut hämärää, tapahtumapaikkana oli ollut risteys suojateineen ja ennen risteystä tiessä oli ollut kaarre, jossa oli rajoitettu näkyvyys. Välittömästi risteyksen jälkeen alkoi taajama-alue. Ulkonaiset olosuhteet olivat siten olleet sellaiset, että teko oli hovioikeudenkin kokonaisharkinnan mukaan ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle.

A oli kerrotuissa olosuhteissa alkoholia nauttineena ajanut huomattavaa ylinopeutta. Hieman ennen törmäystä A oli vasemmalla kädellään ryhtynyt poimimaan auton lattialta savukerasiaa, mikä ei ollut ollut välttämätöntä. Hän oli tuolloin kumartunut ja menettänyt näkyvyyden tiehen. Kanssamatkustaja oli kuvannut A:n ajotapaa koko matkan aikana "railakkaaksi". Hänen mukaansa eräs toinen matkustajista oli ennen törmäystä huomauttanut A:ta liian kovasta nopeudesta. Hovioikeus katsoi, että A:n menettely osoitti törkeää välinpitämättömyyttä.

Ne käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perusteet, joiden nojalla liikenneturvallisuuden vaarantaminen oli katsottu törkeäksi, osoittivat myös sen, että A oli törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Edellä kerrotun perusteella hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion syyksilukemisen 2 ja 3 kohdan osalta.

Rangaistusseuraamuksen osalta hovioikeus lausui, että A:n syyksi luetuista rikoksista ankarimmin rangaistava oli törkeä kuolemantuottamus. Koska A oli samalla kertaa tuomittu useista rikoksista, sovellettava rangaistusasteikko oli laaja. Kun kaikista rikoksista tällaisessa tilanteessa tuomittiin yhteinen vankeusrangaistus, törkeän kuolemantuottamuksen rangaistuskäytäntöä ei voitu suoraan päätellä rangaistustilastoista. Rangaistuskäytännöstä voitiin kuitenkin tehdä se johtopäätös, että vastaavista teoista oli tuomittu huomattava vankeusrangaistus. Kohtien 2 ja 3 teot olivat olleet vahingollisia ja vaarallisia sekä osoittivat tekijän syyllisyyden astetta. Vankeusrangaistuksen oli siten oltava huomattava. Toisaalta A oli ollut tekoaikana 19-vuotias eikä häntä ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Käräjäoikeuden mittaama rangaistus ei poikennut rangaistuskäytännöstä.

A:n syyksi luetut rikokset oli tehty 6.5.2001 eli ennen ehdollista vankeutta koskevan rikoslain 2 b luvun voimaantuloa 1.9.2001. Hovioikeuden arvion mukaan uuden lain soveltaminen ei johtanut lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa olleen ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain (135/1976) soveltaminen. Siten asiassa oli sovellettava viimeksi mainittua lakia. Ottaen huomioon A:n syyksi erityisesti 2 ja 3 kohdassa luettujen rikosten vahingollisuus ja vaarallisuus yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaati vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Leena Korkalainen, Jorma Rudanko ja Riku Jaakkola. Esittelijä Jukka Mäkelä.

Perustelut

Kysymys rangaistuksen määräämisestä ehdolliseksi

Tapahtuma-aikana voimassa olleiden ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin (135/1976) ja 2 momentin (992/1989) mukaan yhdestä tai useammasta rikoksesta tuomittu enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voitiin määrätä ehdolliseksi, jollei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaatinut rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Sanottu laki on kumottu erillisellä lailla (521/2001) samalla kun rikoslain muuttamisesta annetulla lailla (520/2001) rikoslakiin lisättiin uusi 2 b luku ehdollisesta vankeudesta. Lait tulivat voimaan 1.9.2001 eli ennen käräjäoikeuden tuomiota 22.11.2001.

Rikoslain 2 b luvun 1 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Jos ehdollista vankeutta yksinään on pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta, voidaan sen ohessa saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tuomita sakkoa tai, jos ehdollinen vankeus on vuotta pidempi, vähintään 20 ja enintään 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin 1 virkkeen mukaan, jos tuomitsemishetkellä on voimassa toinen laki kuin tekohetkellä, sovelletaan uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

Hovioikeuden arvion mukaan rikoslain 2 b luvun (520/2001) soveltaminen ei johtanut lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa ollut ehdollisesta rangaistuksesta annettu laki (135/1976), minkä vuoksi se on soveltanut viimeksi mainittua lakia. Hovioikeus on katsonut, ottaen huomioon erityisesti A:n syyksi luettujen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja törkeän kuolemantuottamuksen vahingollisuuden ja vaarallisuuden, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaatii vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

A:n syyksi luetut rikokset ovat vakavuusasteeltaan sellaisia, että yleisen lainkuuliaisuuden noudattaminen vaatisi tuomitsemaan niistä tekohetkellä voimassa olleiden säännösten nojalla ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Uusilla rikoslain 2 b luvun säännöksillä ei ole ollut tarkoitus muuttaa vallinnutta tuomitsemiskäytäntöä. Koska uuden lain soveltaminen yksin ehdollisen rangaistuksen edellytyksiä harkittaessa ei siten johtaisi lievempään lopputulokseen, ei uusi laki tällä perusteella tule sovellettavaksi.

Mahdollisuus tuomita ehdollisen rangaistuksen ohella yhdyskuntapalvelua on uusi rangaistusvaihtoehto ehdottomille vankeusrangaistuksille tilanteissa, joissa on kysymys suhteellisen vakavista rikoksista. Kun aikaisempaan lakiin ei sisältynyt tällaista ankaruudeltaan ehdottoman ja ehdollisen vankeusrangaistuksen väliin sijoittuvaa rangaistusta mahdollistavaa säännöstä, johtaa uuden lain soveltaminen lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa ollut laki, mikäli uuden vaihtoehdon soveltamisen edellytykset täyttyvät.

A:ta ei ole rangaistu ennen tekoa. Yhdyskuntapalveluselvityksen mukaan tekohetkellä 19-vuotias A on alioikeuden tuomion jälkeen palannut ammattiopintoihin eikä hän ole ollut epäiltynä rikoksesta vuoden 2001 jälkeen. Hänellä on avovaimo ja noin vuoden ikäinen lapsi. A:n on katsottu suoriutuvan yhdyskuntapalvelusta, mihin hän on ilmoittanut suostuvansa.

A:n henkilöön liittyvät seikat puoltavat vankeusrangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Ehdollista vankeusrangaistusta yksinään on kuitenkin edellä mainituista syistä pidettävä riittämättömänä rangaistuksena nyt kyseessä olevista teoista, minkä vuoksi A tulisi sen ohella tuomita yhdyskuntapalveluun. Uusi laki voi siis tulla tässä tapauksessa sovellettavaksi ja sitä on sen vuoksi sovellettava.

A:n sosiaalisesta tilanteesta esitetyn selvityksen perusteella rikoslain 2 b luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu valvonta ei ole tarpeen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:lle tuomittu yhteinen vankeusrangaistus alennetaan yhdeksi vuodeksi neljäksi kuukaudeksi vankeutta. Vankeusrangaistus määrätään ehdolliseksi Korkeimman oikeuden tuomion antamispäivästä alkavin ja 30.6.2005 päättyvin koeajoin. Ehdollisen vankeuden ohessa A:lle tuomitaan yhdyskuntapalvelua 60 tuntia.

Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos A koeaikana tekee rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Mikko Tulokas, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Tarja Ryhänen-Dahlman.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Raulos: Rangaistuksen mittaamisen osalta yhdyn Korkeimman oikeuden enemmistön lausuntoon. Rangaistuksen ehdolliseksi määräämisen osalta lausun seuraavaa.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 1 ja 2 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomitsemishetkellä on voimassa toinen laki kuin tekohetkellä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Nyt kysymyksessä olevan teon tekemisen aikaan oli voimassa ehdollisesta rangaistuksesta annettu laki (135/1976). Sanottu laki on kumottu erillisellä lailla (521/2001) samalla kun rikoslain muuttamisesta annetulla lailla (520/2001) rikoslakiin lisättiin uusi 2 b luku ehdollisesta vankeudesta. Lait tulivat voimaan 1.9.2001 eli ennen käräjäoikeuden 22.11.2001 annettua tuomiota.

Kysymys siitä, johtavatko tuomitsemishetkellä voimassa olleet uudet säännökset lievempään lopputulokseen, on ratkaistava vertailemalla keskenään niitä säännöksiä, joiden mukaan rangaistuksen ehdolliseksi määräämistä koskevat edellytykset määräytyivät toisaalta tekohetkellä ja toisaalta tuomitsemishetkellä voimassa olleen lain mukaan. Tässä tapauksessa kysymykseen tulevat ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n 1 ja 2 momenttiin sekä rikoslain 2 b luvun 1 §:n 1 momenttiin sisältyvät säännökset. Ensin mainittujen lainkohtien mukaan enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan sanotun pituinen vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Jo ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain voimassa ollessa tärkeimmät rangaistuksen ehdollisuutta harkittaessa huomioon otettavat tekijät olivat oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan teon vakavuus, teosta ilmenevä tekijän syyllisyys ja tekijän aikaisempi rikollisuus. Esitöiden mukaan uusilla rikoslain 2 b luvun säännöksillä ei ollut tarkoitus muuttaa vallinnutta tuomitsemiskäytäntöä, vaan oikeuskäytännössä jo sovelletut rangaistuksen lajivalintaperusteet vain kirjattiin lakiin entistä täsmällisemmin (HE 177/2000 vp s. 18 ja LaVM 8/2001 vp s. 4).

A:n syyksi jutussa luetut rikokset eivät vakavuudeltaan olennaisesti poikkea Korkeimman oikeuden julkaistussa ratkaisussa 1993:26 tekijän syyksi luetuista rikoksista. Tuossa tapauksessa tekijä tuomittiin 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vaikka B:n kuoleman aiheuttaminen onkin luettu A:n syyksi törkeänä kuolemantuottamuksena, hänen syyllisyyttään ei kuitenkaan, edellä rangaistuksen mittaamista koskevasta osasta ilmenevät teko-olosuhteet huomioon ottaen, ole tältä osin perusteltua pitää huomattavan suurena. A:ta ei ole aikaisemmin rangaistu. Ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain säännösten nojalla arvioiden A:lle tuomittu rangaistus on määrättävä ehdolliseksi.

Sanotuilla perusteilla harkitsen oikeaksi siten muuttaa hovioikeuden tuomiota, että alennan A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen 1 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeutta, minkä rangaistuksen määrään tekoaikana voimassa olleiden ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain säännösten nojalla ehdolliseksi Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmeneväksi koeajaksi. Tämä rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos A koeaikana tekee rikoksen, josta hänet olisi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen.