19.6.2001

Tausta

A oli yleispanttaussitoumuksilla 7.2.1991 ja 14.10.1992 pantannut omistamansa asunto-osakeyhtiön osakkeen poikansa ja tämän puolison jokaisen sitoumuksen ja muun saamisen maksamisen vakuudeksi. Suomen Yhdyspankki Oy oli 12.4.1994 vireille panemallaan kanteella vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan sitoumusten perusteella päävelallisten velkoja 531682,30 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.5.1994 lukien luovuttamansa pantin arvosta. Kanne oli perustunut siihen, että A oli sitoumusten johdosta vastuussa päävelallisten saamien viiden eri velan suorittamisesta pankille. Pankki oli irtisanonut kolme velkakirjasaatavaansa erääntymään 18.5.1994, eivätkä kaksi pankin antamiin takauksiin perustuvaa velkaa, joista päävelalliset olivat antaneet vastasitoumuksen, edellyttäneet eräännyttämistä.

A oli vastustanut kannetta muun muassa sillä perusteella, että velallisten velkajärjestelyn vireilletulon jälkeen pankilla ei ollut oikeutta irtisanoa velkoja velallisiin eikä pantinantajaan nähden.

Helsingin käräjäoikeus oli tuomiossaan 9.5.1995 todennut, että pankki oli irtisanonut velat pantinantajaan nähden 18.5.1994. Velat eivät kuitenkaan olleet erääntyneet päävelallisiin nähden. Näin ollen niitä ei ollut voitu eräännyttää myöskään pantinantajaan nähden. Kun pankkitakaukseen perustuvat saatavat eivät olleet erääntyneet päävelallisiin nähden, pankilla ei ollut ollut velvollisuutta suorittaa saatavia maksamansa pankkitakauksen perusteella velkojalle. Pankilla, joka oli vapaaehtoisesti suorittanut saatavat, ei ollut ollut oikeutta vaatia saatavia pantin arvosta, kun saatavat eivät olleet erääntyneet päävelallisiin nähden. Tämän vuoksi pankin vaatimus oli ennenaikainen. Käräjäoikeus oli hylännyt kanteen. Helsingin hovioikeus lainvoimaisella tuomiollaan 19.3.1996 ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Merita Pankki Oyj vaati, että A velvoitetaan suorittamaan antamansa pantin arvosta pääomaa 293 512 markkaa ja sille viivästyskorkoa 16 prosenttia 4.1.1997 lukien sekä 3.1.1997 mennessä erääntynyttä korkoa ja viivästyskorkoa 198 912,93 markkaa. Kanne perustui samoihin päävelkoihin ja panttaussitoumuksiin kuin pankin aikaisempi kanne. Pankki ilmoitti, että saatavat oli eräännytetty pantinantajaa vastaan päävelallisten velkajärjestelyn aikana 18.5.1994, jolloin maksuohjelma oli jo tullut vahvistetuksi. Pankkitakaukseen perustuvat saatavat olivat vaadittaessa maksettavia. Korkein oikeus oli ratkaisussaan 1996:121 ratkaissut luoton irtisanomista päävelallisen velkajärjestelyn aikana koskevan kysymyksen eri tavoin kuin edellä mainitussa hovioikeuden tuomiossa 19.3.1996. Myös yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 14 §:ään säädetyn muutoksen (63/1997) perusteella pankilla oli oikeus eräännyttää saatavansa päävelallisen velkajärjestelystä huolimatta. Toissijaisesti saatavat oli irtisanottu viimeistään nyt kysymyksessä olevan asian haasteen tiedoksiannolla 11.2.1997.

A vaati kanteen jättämistä tutkimatta katsoen kanteen tulleen aikaisemmalla tuomiolla oikeusvoimaisesti ratkaistuksi.

Pääasiassa A katsoi, etteivät saatavat olleet edelleenkään erääntyneet eikä Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä tai velkajärjestelylain 14 §:n muutoksella ollut vaikutusta asiaan. Lisäksi panttaussitoumukset olivat sitomattomia ja korvausmäärää oli ainakin soviteltava.

Käräjäoikeuden päätös 7.7.1997

Oikeudenkäyntiväitteestä antamassaan erillisessä päätöksessä käräjäoikeus lausui seuraavaa.

Aikaisemmalla lainvoimaisella tuomiolla kanne oli hylätty ennenaikaisena, koska saatavat eivät olleet erääntyneitä päävelallisiin nähden eikä niitä sen vuoksi ollut voitu eräännyttää myöskään vastaajaan nähden. Tuossa aiemmassa tuomiossa ei ollut suljettu pois asian uuden oikeuskäsittelyn mahdollisuutta sen jälkeen, kun kanteen ennenaikaisuus kenties oli korjautunut. Käräjäoikeus katsoi, ettei aikaisemman tuomion oikeusvoimavaikutus estänyt nyt vireillä olevan kanteen tutkimista. Sen selvittäminen, oliko kanne edelleen ennenaikainen, kuului pääasiaan. Käräjäoikeus hylkäsi oikeudenkäyntiväitteen ja otti kanteen tutkittavakseen.

Oikeudenkäyntiväitteen on ratkaissut notaari Sami Sarvilinna.

Käräjäoikeuden tuomio 11.5.1998

Käräjäoikeus lausui, että aikaisemmalla lainvoimaisella tuomiolla oli hylätty pankin kanneperusteen puolesta samanlainen kanne A:ta vastaan ennenaikaisena. Tuolla tuomiolla oli oikeusvoimaisesti todettu, ettei pankin saatava päävelalliselta ollut 18.5.1994 ollut erääntynyt, eikä saatavaa näin ollen ollut voinut pätevästi vaatia pantinantajaltakaan. Tuon tuomion oikeusvoimavaikutus tarkoitti sitä, ettei 18.5.1994 A:lle toimitetun kirjeen voitu edelleenkään katsoa pätevästi eräännyttäneen pankin saatavia.

Pankki oli aiemman kanteen perusteena olleiden seikkojen lisäksi vedonnut muuttuneeseen oikeuskäytäntöön ja velkajärjestelylain muutokseen sekä viimesijaisesti siihen, että haasteen tiedoksianto nyt kysymyksessä olevassa asiassa oli eräännyttänyt pankin saatavat. Velkajärjestelylain voimassa olevalla 14 §:n säännöksellä oli tarkoitettu selkiyttää vallinnutta epäselvää tilannetta ja sitä oli katsottava tarkoitetun soveltaa kaikkiin asioihin, joiden osalta kysymys tuli ratkaistavaksi säännöksen voimaantulon jälkeen. Korkeimman oikeuden ratkaisun 1996:121 perusteella kysymys voitiin ratkaista velkajärjestelylain 14 §:ssä säädetyllä tavalla ennen lainmuutoksen voimaantuloa alkaneiden velkajärjestelyjen osalta.

Haaste oli annettu tiedoksi vastaajalle 11.2.1997. Käräjäoikeus katsoi pankin irtisanoneen saatavat pantinantajaa vastaan haasteen tiedoksiannolla. Näin ollen kanne ei ollut ennenaikainen.

Käräjäoikeus katsoi tuomiostaan ilmenevin perustein, ettei asiassa ollut ilmennyt seikkoja, joiden perusteella panttaussitoumuksia voitaisiin pitää pätemättöminä tai niitä voitaisiin sovitella. Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan pankille panttaamansa osakkeen arvosta pääomaa 293512 markkaa 16 prosentin viivästyskorkoineen 11.2.1997 lukien sekä hylkäsi erääntynyttä korkoa ja viivästyskorkoa koskevan vaatimuksen yksilöimättömänä.

Asian on ratkaissut notaari Kirsti Uusitalo.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.11.1999

Pankki ja A valittivat hovioikeuteen.

Käsittelyratkaisu

Silloinen Suomen Yhdyspankki Oy oli nostanut 12.4.1994 A:ta vastaan kanteen, jossa oli ollut kysymys A:n 7.2.1991 ja 14.10.1992 allekirjoittamista yleispanttaussitoumuksista, joilla hänen omistamansa asunto-osakeyhtiön osake oli pantattu muun muassa hänen poikansa veloista pankille. Helsingin käräjäoikeus oli tuomiollaan 9.5.1995, jonka Helsingin hovioikeus oli 19.3.1996 vahvistanut, katsonut kanteen ennenaikaiseksi, koska velka ei ollut erääntynyt päävelallisiin nähden. Velkaa ei oltu voitu eräännyttää myöskään pantinantajaan nähden tälle 18.5.1994 tiedoksi annetulla ilmoituksella. Merita Pankki Oyj oli nostanut edellä mainittuihin yleispanttaussitoumuksiin perustuvan nyt kysymyksessä olevan kanteen A:ta vastaan 16.1.1997.

Hovioikeus totesi, etteivät nyt kanteen perusteena olevat tosiseikat olleet muuttuneet käräjäoikeuden 9.5.1995 ja hovioikeuden 19.3.1996 antamien tuomioiden jälkeen. Kanne perustui edelleen pankin 18.5.1994 A:lle tiedoksi antamaan irtisanomisilmoitukseen. Tuomion perustelut, joilla kanne oli hylätty ennenaikaisena, eivät saavuttaneet oikeusvoimaa. Hovioikeus katsoi, ettei sanotuilla tuomioilla ollut oikeusvoimaisesti ratkaistu kysymystä yleispanttaussitoumusten sitovuudesta ja velan eräännyttämisestä A:ta kohtaan. Tämän vuoksi hovioikeus tutki kanteen.

Pääasiaratkaisu

Tuomiostaan ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi, että panttaussitoumukset olivat A:ta sitovia, eikä asiassa ollut esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella A:n vastuuta pankille olisi soviteltava.

Velan erääntymisestä A:han nähden hovioikeus lausui seuraavan.

Velkajärjestelylain 1.2.1997 voimaan tulleen 14 §:n (63/1997) mukaan velkajärjestelyn alkaminen ei estä velkojaa perimästä velkaa takaajalta tai kolmannen henkilön asettaman vakuuden arvosta eikä irtisanomasta tai muuten eräännyttämästä velkaa takaajan tai edellä tarkoitetun vakuuden asettajan osalta. Suorituksen vaatiminen takaajalta ei edellytä velalliseen kohdistettua eräännyttämistointa. Ennen pykälän säätämistä laissa ei ollut ollut nimenomaista mainintaa asiasta, vaan se oli jäänyt oikeuskäytännön varaan. Lain esitöissä (hallituksen esitys 180/1996) todetaankin, että pykälällä oli tarkoitus selventää sen aikaista oikeustilaa. Jo ennen lain säätämistä mainittu periaate oli vahvistettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1996:121.

Hovioikeus katsoi, että lain 14 §:ssä nyt nimenomaisesti säädettyä oikeusohjetta voitiin soveltaa myös ennen lain voimaantuloa tapahtuneeseen velan irtisanomiseen. Päävelallisen velkajärjestelystä johtuva perintäkielto ei siten ollut estänyt pankkia eräännyttämästä velkoja vakuuden asettajaa kohtaan. Velkojen eräännyttäminen A:ta kohtaan ei ollut myöskään edellyttänyt velkojen eräännyttämistä päävelallista kohtaan. Pankki oli irtisanonut velan A:ta kohtaan hänelle 18.5.1994 tiedoksi annetulla ilmoituksella. Velka oli tuolloin erääntynyt A:han nähden.

A oli allekirjoittamiensa yleispanttaussitoumusten perusteella vastuussa myös velalle kertyvästä korosta ja viivästyskorosta. Pankki oli eräännyttänyt velan A:ta kohtaan 18.5.1994 hänelle tiedoksi annetulla kirjeellä. Pankin ilmoitusta velalle kertyneen koron ja 18.5.1994 jälkeen erääntyneen viivästyskoron määrästä oli pidettävä uskottavana. Hovioikeus katsoi, ettei asiassa ollut esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella A:n vastuuta korkojenkaan osalta tuli sovitella.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden oikeudenkäyntiväitteestä antamaa päätöstä.

Pääasiassa hovioikeus velvoitti A:n suorittamaan pankille pantin arvosta käräjäoikeuden tuomitseman määrän lisäksi erääntynyttä korkoa ja viivästyskorkoa yhteensä 198 912,93 markkaa. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mats Wiklund (eri mieltä), Monika Kuhlefelt ja Petri Leskinen. Esittelijä Pirjo Tikkinen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Hovioikeudenneuvos Wiklund: Hovioikeus oli samaa velkasuhdetta tarkoittavalla lainvoiman saaneella tuomiolla 19.3.1996 hylännyt Suomen Yhdyspankki Oy:n panttaussitoumusten perusteella ajaman kanteen A:ta vastaan ennenaikaisena, koska velka ei ollut erääntynyt päävelallisiin nähden näiden velkajärjestelyhakemusten johdosta. Pankin samalla perusteella ajamaa kannetta ei voitu ottaa tutkittavaksi ennen kuin mainitussa tuomiossa kerrottu este oli poistunut. Velkaa ei ollut edelleen voitu eräännyttää päävelallisiin nähden eikä este ollut poistunut sillä perusteella, että oikeuskäytäntö ja lainsäädäntö oli muuttunut hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen. Wiklund jätti mainitun esteen vuoksi pankin kanteen tutkimatta. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan kanteesta Wiklund ilmoitti olevansa samaa mieltä kuin enemmistö.

Käsittelyratkaisu

Suomen Yhdyspankki Oy on ajanut A:ta vastaan nyt kyseessä olevaa saatavaa koskevaa kannetta, joka on perustunut siihen, että A:n antamiin panttaussitoumuksiin perustuvat saatavat olivat A:han nähden erääntyneet maksettaviksi hänelle 18.5.1994 tiedoksi annetulla ilmoituksella. Hovioikeus on 19.3.1996 annetulla lainvoimaisella tuomiolla hylännyt pankin vaatimuksen ennenaikaisena, koska velat eivät olleet erääntyneet päävelallisiin nähden.

Pankin nyt samojen panttaussitoumusten perusteella ajama kanne perustuu ensisijaisesti samaan saatavien eräännyttämiseen 18.5.1994 tiedoksi annetulla ilmoituksella kuin aikaisemmassa oikeudenkäynnissä sekä toissijaisesti siihen, että saatavat on eräännytetty viimeistään nyt käsiteltävää kannetta koskevan haasteen tiedoksiantamisella 11.2.1997. Ensisijaisen vaatimuksensa tueksi pankki on vedonnut siihen, että sillä oli Korkeimman oikeuden ratkaisun 1996:121 ja velkajärjestelylain 14 §:ään 1.2.1997 voimaan tulleen muutoksen mukaan ollut oikeus jo vuonna 1994 eräännyttää saatava vakuuden antajaan nähden päävelallisen velkajärjestelystä huolimatta.

Nyt käsiteltävässä kanteessa tarkoitettua suoritusvelvollisuutta koskeva vaatimus on hylätty ennenaikaisena hovioikeuden 19.3.1996 antamalla lainvoimaisella tuomiolla siltä osalta kuin on kysymys saatavien erääntymisestä 18.5.1994 tiedoksi annetulla ilmoituksella. Sen suhteen kanteen perusteena olleet tosiseikat eivät ole muuttuneet tuon tuomion jälkeen. Kysymystä saatavien erääntymisestä A:han nähden 18.5.1994 tapahtuneen ilmoituksen perusteella ei voida ratkaista uudelleen sillä perusteella, että hovioikeuden tuomion jälkeen annetun Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun ja lakiin tulleen selvennyksen mukaan kysymys erääntymisestä ratkaistaisiin toisin. Kannetta ei siten voida tutkia siltä osalta kuin on kysymys saatavien erääntymisestä 18.5.1994.

Pankin aikaisempi kanne oli hylätty ennenaikaisena. Tällöin ei ollut tuomiolla vahvistettu asianosaisten välistä oikeussuhdetta lopullisella tavalla, vaan päinvastoin oli varauduttu uuteen oikeudenkäyntiin. Estettä kanteen tutkimiselle ei siten ole siltä osin kuin se perustuu saatavien eräännyttämiseen 11.2.1997 nyt käsiteltävää kannetta koskevan haasteen tiedoksiannolla. Koska kanne oli hylätty ennenaikaisena, ei tuomion perusteeksi esitetyillä lausumilla ole sitovaa vaikutusta arvioitaessa sitä, onko pankin kannetta pidettävä vielä uuden eräännyttämisen jälkeenkin ennenaikaisena.

Pääasia

Perustelut

Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tuomion siltä osin, kuin kysymys on panttaussitoumusten sitovuudesta ja sovittelemisesta.

A on väittänyt, että kanne olisi edelleen ennenaikainen sen vuoksi, että saatavia ei ollut vieläkään eräännytetty päävelallisiin nähden. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että velkajärjestelylain 14§:n mukaan päävelalliselle velkajärjestelyssä vahvistetulla maksuohjelmalla ei ole vaikutusta velallisen vastuista vakuuden antaneen vastuuseen. Siten saatavat on päävelalliselle vahvistetusta maksuohjelmasta huolimatta voitu eräännyttää A:han nähden. Tämä on tapahtunut 11.2.1997 antamalla haaste tiedoksi. Kanne ei näin ollen ole ennenaikainen.

A on antamiensa yleispanttaussitoumusten perusteella saatavien pääoman lisäksi sinänsä vastuussa myös niille kertyvästä korosta ja viivästyskorosta. Saatavat ovat erääntyneet A:han nähden haasteen tiedoksiannolla 11.2.1997. Pankki ei ole näyttänyt, että saataville olisi ennen tätä ajankohtaa kertynyt viivästyskorkoa, josta A antamansa vakuuden arvolla vastaisi. Pankki ei myöskään ole esittänyt luotettavaa selvitystä siitä, mikä määrä pankin 3.1.1997 mennessä erääntynyttä korkoa ja viivästyskorkoa koskevasta, yhteensä 198 912,93 markan vaatimuksesta on kohdistunut erääntyneeseen juoksevaan korkoon. Siten pankin vaatimus on myös juoksevan koron osalta jäänyt määrältään näyttämättä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Kanne jätetään tutkimatta siltä osin, kuin se perustuu saatavien erääntymiseen 18.5.1994.

A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa Asunto Oy X:n osakkeen numero 52 arvosta erääntynyttä korkoa ja viivästyskorkoa yhteensä 198912,93 markkaa.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Riitta Suhonen, Markku Arponen, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Jukka Sippo.