27.4.2001

Hyvitysvaatimukset Espoon käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjän vaatiessa A:n tuomitsemista rangaistukseen tekijänoikeusrikkomuksesta, koska A oli 26.8. - 26.9.1996 Espoossa hankittuaan noin 100 luvattomasti kopioitua CD-levyä levittänyt niitä myymällä yleisön keskuuteen, asianomistajat Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. (jäljempänä Teosto) sävelteosten tekijöiden edustajana sekä Oy EMI Finland Ab, BMG Ariola Oy, Polygram Finland Oy, Warner Music Finland Oy/WEA Records ja Warner Music Finland Oy/Fazer Records äänitetuottajina yhtyivät rangaistusvaatimukseen sekä vaativat, että A velvoitetaan suorittamaan tekijänoikeuslain 57§:n 1 momentin mukaisena hyvityksenä Teostolle 698, Oy EMI Finland Ab:lle 491, BMG Ariola Oy:lle 982, Polygram Finland Oy:lle 2456, Warner Music Finland Oy/WEA Recordsille 756 ja Warner Music Finland Oy/Fazer Recordsille 756 markkaa korkoineen.

Käräjäoikeuden tuomio 13.10.1997

Käräjäoikeus, jossa A kiisti vaatimukset, katsoi selvitetyksi, että A oli 26.8. - 26.9.1996 Espoossa, hankittuaan tuntemattomalta henkilöltä vaihtokaupan yhteydessä noin 100 kappaletta CD-levyjä, jotka olivat olleet luvattomia kopioita, levittänyt niitä yleisön keskuuteen myymällä, vaikka hän oli tiennyt levyt valmistetuiksi ilman tekijänoikeuden haltijan, esittävän taiteilijan ja äänitetuottajan lupaa.

Käräjäoikeus, joka tuomitsi A:n rangaistukseen tekijänoikeusrikkomuksesta, velvoitti A:n suorittamaan tekijänoikeuslain 57§:n 1 momentin mukaisena hyvityksenä Teostolle ja sen myötäpuolille vaaditut määrät korkoineen.

Asian on ratkaissut notaari Terhi Arjola.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.9.1998

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään.

Hovioikeus lausui hyväksyvänsä käräjäoikeuden syyksilukemisen perusteluineen. A oli siten pitänyt myynnissä noin 100 kappaletta luvattomia kopioita CD-levyistä, joista oli takavarikoitu 27 kappaletta ja loput myyty.

Hyvitysvaatimuksen osalta hovioikeus katsoi, että siltä osin kuin levyt oli takavarikoitu ja määrätty hävitettäviksi, asianomistajille ei ollut syntynyt korvattavaa hyvitystä. Asianomistajien vaatimukset oli sen vuoksi tältä osin hylättävä.

Hovioikeus lausui, että tekijänoikeuslain 57§:n 1 momentin mukainen kohtuullinen hyvitys ei sisällä vahingonkorvauksellista ainesta, vaan hyvitys määräytyy normaalien käyttökorvausten eli lisenssimaksujen mukaan.

Teosto oli oikeutettu saamaan kohtuullisen hyvityksen myytyjen levyjen eli 73 kappaleen osalta. Teosto oli ilmoittanut tallennuskorvauksen olevan 9,306prosenttia arvonlisäverottomasta nettohinnasta eli 75 markasta. Edellä olevan mukaisesti laskettuna Teosto oli oikeutettu 509,50 markan suuruiseen hyvitykseen.

Äänitetuottajat eivät olleet ilmoittaneet niille tulevan normaalin tariffin mukaisen lisenssimaksun suuruutta. Muun selvityksen puuttuessa hovioikeus arvioi tuottajille tulevan hyvityksen määräksi 10prosenttia arvonlisäverottomasta myyntihinnasta eli 7,50 markkaa levyltä. Hyvitystä oli vaadittu yhteensä 58 levystä.

Näillä perusteilla hovioikeus, muuttaen käräjäoikeuden tuomiota hyvitysvelvollisuuden osalta, velvoitti A:n suorittamaan tekijänoikeuslain 57§:n 1 momentin mukaisena hyvityksenä Teostolle 509,50, Oy EMI Finland Ab:lle 39,20, BMG Ariola Oy:lle 78,30, Polygram Finland Oy:lle 195,70, Warner Music Finland Oy/WEA Recordsille 60,90 ja Warner Music Finland Oy/Fazer Recordsille 60,90 markkaa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Arvo Lakovaara, Timo Lötjönen ja Antti Kuningas. Esittelijä Olli Mäkinen.

Kysymyksenasettelu

A on hovioikeuden tuomiolla lainvoimaisesti ratkaistun syyksilukemisen perusteella pitänyt myytävänä noin 100 luvattomasti kopioitua CD-levyä, joista 27 on häneltä takavarikoitu ja loput myyty.

Kysymys on siitä, onko A:n suoritettava Teostolle ja Oy EMI Finland Ab:lle sekä sen myötäpuolina oleville äänitetuottajille tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuullista hyvitystä myös takavarikoitujen CD-levyjen osalta, ja jos näin on, tuon hyvityksen määrästä, sekä siitä, mikä on myydyistä CD-levyistä äänitetuottajille suoritettavan hyvityksen määrä.

Hyvitysvelvollisuus takavarikoiduista CD-levyistä

Tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin mukaan se, joka käyttää teosta vastoin tekijänoikeuslakia, on velvollinen suorittamaan käyttämisestä tekijälle kohtuullisen hyvityksen.

Tekijänoikeuslain 5 lukuun sisältyvän 46 §:n mukaan äänilevyä tai muuta laitetta, jolle on tallennettu ääntä, ei tuottajan suostumuksetta saa kopioida tai levittää yleisön keskuuteen. Lain 60 §:n mukaan myös äänitetuottaja on oikeutettu saamaan 57 §:n 1 momentissa tarkoitetun kohtuullisen hyvityksen.

Tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin sanamuodosta ei tarkemmin ilmene, mitä teoksen lainvastaisella käyttämisellä tarkoitetaan. Lain esitöistäkään ei ole saatavissa tältä osin johtoa. Verrattaessa mainitun 57§:n 1 ja 2 momentin säännöksiä 3 momenttiin on perusteltua katsoa, että 1 momentissa tarkoitetaan teoksen lainvastaisella käyttämisellä sellaista menettelyä, jolla loukataan lain 2§:ssä tarkoitettuja tekijän oikeuksia. Lainvastaista käyttämistä on siten luvaton kappaleiden valmistaminen teoksesta ja sen saattaminen yleisön saataviin muun muassa tarjoamalla myytäväksi tai levittämällä sitä muutoin julkisesti yleisön keskuuteen. Lain tarkoitus on, että myös tuottajan oikeudet määräytyvät mainitun 2 §:n mukaisesti (HE 287/1994 s. 78 - 79).

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että jo luvattomasti kopioitujen CD-levyjen pitäminen kaupan perustaa hyvitysvelvollisuuden niin tekijänoikeuden haltijoita kuin äänitetuottajiakin kohtaan.

Myydyistä CD-levyistä äänitetuottajille suoritettava kohtuullinen hyvitys

Äänitetuottajat ovat katsoneet, että kohtuullisen hyvityksen perusteena tulee pitää CD-levyjen arvonlisäverotonta tukkuhintaa, josta voidaan kuitenkin vähentää tukkuhintaan sisältyvä Teoston vaatima tallentamiskorvaus. Äänitetuottajien näkemyksen mukaan tukkuhinta on se alin hinta, jolla oikeudenhaltijat todennäköisesti olisivat luovuttaneet oikeuden käyttää teosta.

Korkein oikeus on viimeksi ratkaisuissaan KKO 1998:91 ja 1999:115 katsonut, että hyvitykseen ei sisälly vahingonkorvausoikeudellista ainesta ja että hyvityksenä voidaan yleensä pitää sitä tavanomaista hintaa, jolla käyttäjä olisi voinut hankkia oikeuden luvallisesti käyttää teosta. Hyvitys määräytyy siten usein normaalien käyttökorvausten eli lisenssimaksujen mukaisesti.

Kuten ratkaisuista KKO 1989:151 ja 1999:115 ilmenee, normaalia lisenssimaksua tai sitä vastaavaa korvausta ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa voida sellaisenaan ottaa hyvityksen perusteeksi. Mitä enemmän teoksen hyödyntäminen poikkeaa sellaisesta teoksen hyödyntämisestä, jota tavanomaista käyttökorvausta määrättäessä on ajateltu, sitä vähemmän tavanomainen käyttökorvaus soveltuu sellaisenaan hyvityksen pohjaksi. Koska kysymyksessä on lain sanamuodonkin mukaan kohtuullinen hyvitys, tuomioistuimen on hyvityksen suuruutta arvioidessaan otettava huomioon tapauksen erityispiirteet.

Korkein oikeus on toisaalta ratkaisussaan KKO 1998:91, jossa oli kysymys siitä, että yhtiön toiminnassa oli käytetty kopioituja tietokoneohjelmia, vaikka yhtiöllä ei ollut ohjelmiin käyttöoikeutta, katsonut, että hyvityksenä oli sanotussa tapauksessa pidettävä kunkin kopioidun ohjelman osalta sitä vähittäismyyntihintaa, jolla kyseinen ohjelma oli mahdollista saada laillisesti käyttöön.

Tässä tapauksessa A on lainvastaisesti käyttänyt tekijänoikeudellisesti suojattuja teoksia myymällä luvattomasti kopioituja CD-levyjä. Hovioikeus on arvioidessaan äänitetuottajille tulevaa hyvityksen määrää lähtenyt siitä, etteivät äänitetuottajat olleet ilmoittaneet niille tulevan normaalin tariffin mukaisen lisenssimaksun suuruutta. Äänitetuottajien ilmoituksen mukaan hintoihin ei kuitenkaan sisälly lisenssimaksuja, koska äänitetuottajilla ei ole vastaavia lisenssimaksuja kuin tekijänoikeuksia hallinnoivalla Teostolla. Vaikka A:n toimintaa ei voidakaan pitää ammattimaisena ja laajamittaisena luvattomasti kopioitujen CD-levyjen levittämisenä yleisön keskuuteen, on siinä ollut kysymys tyypillisestä ja oikeuksien haltijoiden etuja vahingoittavasta äänitetuotteiden lainvastaisesta käyttämisestä. Näin ollen määrättäessä tässä tapauksessa kohtuullista hyvitystä voidaan lähtökohdaksi ottaa ratkaisusta KKO 1998:91 ilmenevää periaatetta soveltaen äänitetuottajien tuotteiden tavanomaista hyötykäyttöä silmällä pitäen perimät hinnat eli arvonlisäverottomat tukkuhinnat. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden vuoksi olisi aihetta poiketa tästä lähtökohdasta.

Mainituilla perusteilla äänitetuottajille suoritettavina kohtuullisina hyvityksinä voidaan pitää kysymyksessä olevien 58 CD-levyn osalta äänitetuottajien vaatimia 75 markan kappalehintaan perustuvia määriä.

Kohtuullinen hyvitys takavarikoiduista CD-levyistä

Takavarikoitujen CD-levyjen osalta on otettava huomioon, ettei tekijänoikeuksien ja äänitetuottajien oikeuksien loukkaus ole vielä muodostunut niin vakavaksi kuin myytyjen levyjen kohdalla. Tässä kohden merkitystä on annettava myös sille seikalle, ettei A:n myyntitoiminta ole ollut ammattimaista ja laajamittaista, vaan pikemminkin satunnaista. Näistä syistä ei tässä tapauksessa takavarikoitujen levyjen osalta hyvityksen määrää arvioitaessa ole kohtuullista ottaa lähtökohdaksi edellä mainittua äänitetuottajien tukkuhintaa. Toisaalta kysymys on ollut tahallisesta teosta, joten hyvitys ei myöskään voi olla nimellinen.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että takavarikoitujen CD-levyjen osalta on kohtuullinen hyvitys puolet myytyjen levyjen osalta tuomittavasta hyvityksestä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti.

A velvoitetaan suorittamaan alla mainituille asianomistajille tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitettuna kohtuullisena hyvityksenä alempien oikeuksien tuomitsemien määrien asemesta seuraavat määrät korkoineen:

- Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y.:lle 603,72 markkaa

- Oy EMI Finland Ab:lle 423,54 markkaa

- BMG Ariola Oy:lle 846,17 markkaa

- Polygram Finland Oy:lle 2 115,89 markkaa

- Warner Music Finland Oy/WEA Records -yhtiölle 654,36 markkaa

- Warner Music Finland Oy/Fazer Records -yhtiölle 654,36 markkaa

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Per Lindholm, Erkki-Juhani Taipale, Kari Raulos, Gustaf Möller ja Kari Kitunen. Esittelijä Jussi Karttunen.