5.7.1999

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 30.5.1997

A on 23.8.1996 vireille tulleella kanteella vaatinut Merita Pankki Oyj:ltä työsuhteen perusteettomasta irtisanomisesta 24 kuukauden palkkaa vastaavaa korvausta.

Käräjäoikeus lausui kanteen johdosta, että A oli ollut pankin (ent. Suomen Yhdyspankki Oy) palveluksessa 1.6.1968 - 24.11.1994. Pankki oli 23.8.1994 työntekijästä johtuvasta syystä irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 24.11.1994. A:lla ei ollut ollut irtisanomisaikana työntekovelvoitetta. Työsuhteen päättyessä A oli toiminut Helsingin Lönnrotinkadun konttorin 2. johtajana. Hänen palkkansa oli tuolloin 19 953 markkaa kuukaudessa.

A oli saanut selvityksen irtisanomisen syistä 19.9.1994 päivätyssä kirjeessä. Pankki oli ilmoittanut irtisanomisen perusteiksi, että A oli - ylittänyt luotonantovaltuutensa toistuvasti antamalla luottoa joko kokonaan ilman vakuuksia tai ilman riittäviä vakuuksia, - jättänyt noudattamatta pankin ohjeet vakuuden arvostamisesta, - antanut virheellisiä tietoja esimiehelleen lainan vakuuksista, - pyrkinyt salaamaan antamansa luoton rikkomalla luottoasiakirjojen dokumentointia koskevia määräyksiä.

A:lle oli annettu 13.6.1990 päivätty kirjallinen varoitus, joka koski luotonantomääräysten rikkomista.

Käräjäoikeus katsoi käsiteltyään yksityiskohtaisesti A:n menettelyä eräiden päätöksestä ilmenevien luottojen yhteydessä, että pankinjohtajien luotonantovaltuuksien rajaaminen, asiakkaiden maksukyvyn selvittäminen ja vakuuksien edellyttäminen olivat keinoja luotonantoon sisältyvien riskien vähentämiseksi.

A:n oli asemansa ja kokemuksensa perusteella täytynyt olla tietoinen pankissa noudatettavista luoton myöntämistä ja vakuuden arvostamista koskeneista ohjeista ja menettelytavoista. Moitittavia tapauksia oli ollut useita. A:n menettelyyn oli liittynyt merkittävä luottotappioiden mahdollisuus.

A:n luottopäätöksissä oli ollut puutteiden lisäksi myös selvästi totuudenvastaisia merkintöjä. Luottopäätöslomakkeiden asianmukainen täyttäminen oli ollut edellytys sille, että konttoriryhmä oli voinut suorittaa luotonannon valvontaa. A:lla oli lisäksi ollut mahdollisuus korjata menettelyään.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli menettelynsä johdosta menettänyt pankin luottamuksen. Pankilla oli siten ollut työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy hänen työsopimuksensa irtisanomiseen.

Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.8.1998

A valitti hovioikeuteen vaatien käräjäoikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hyväksymistä. Hovioikeus totesi ratkaisussaan, ettei käräjäoikeuden mainitsemissa tapauksissa ollut kysymys merkittävistä luotonannon ohjeiden rikkomisista, koska pankille ei ollut näytetty aiheutuneen vahinkoa.

Asiassa esitetystä selvityksestä ei ollut tehtävissä sellaista johtopäätöstä, että luottopäätöksiin liittyneistä puutteista huomauttamisella tai vakuuksien riittävyyttä koskevilla selvityspyynnöillä olisi huomautettu A:ta siinä tarkoituksessa, että virheiden tai selvityspyyntöjen toistuessa hänen työsopimuksensa voitaisiin irtisanoa. Kun A:n aikaisemmin oli väitetty menetelleen luoton myöntämisestä annettujen ohjeiden vastaisesti, hänelle oli annettu käräjäoikeuden tuomiossa kerrottu kirjallinen varoitus. Ottaen kuitenkin huomioon, että sanotusta varoituksesta oli kulunut jo yli neljä vuotta siihen, kun A irtisanottiin, varoitusta ei ollut tässä asiassa otettava huomioon irtisanomisen perusteita harkittaessa.

Arvioidessaan A:n luottopäätösten tekemiseen liittynyttä ohjeiden vastaista menettelyä ja sen merkitystä irtisanomisperusteena hovioikeus kiinnitti huomiota siihen, että luottopäätösten harkinnassa A oli joutunut ottamaan huomioon luoton myöntämiseen liittyneen luottotappioriskin ohella myös luotonannolle asetetut tulostavoitteet. Luottotappioriskien välttämiseksi pankissa oli ollut luoton myöntämiseen liittyneet ohjeet. A:n arvioitavaksi oli kuitenkin jäänyt velallisen takaisinmaksukyky ja luotolle saatavan vakuuden riittävyys. Ohjeet olivat tosin koskeneet myös takaisinmaksukyvyn ja vakuuden arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja ja arvion tekemisessä tarvittavan selvityksen hankkimista, mutta viime kädessä arvio oli jäänyt A:n harkinnan varaan. Luoton myöntämiseen liittynyttä velallisen takaisinmaksukyvyn ja vakuuden riittävyyden arviointia oli pidettävä moitittavana menettelynä, jos luoton myöntämisestä oli aiheutunut tai tuli aiheutumaan pankille vahinkoa.

A:n myöntämiin luottoihin liittyneissä luottoesittelylomakkeissa tai muissa luottoasiakirjoissa esiintyneet puutteet eivät olleet olleet niin merkittäviä, että niiden olisi katsottava muodostaneen erityisen painavan syyn A:n työsopimuksen irtisanomiselle. Kun pankki ei ollut näyttänyt, että A:n käräjäoikeuden tuomiossa selostetuista luottopäätöksistä olisi aiheutunut pankille vahinkoa tai vahingon aiheutumista olisi pidettävä erittäin todennäköisenä, luoton myöntämiseen liittynyttä ohjeiden vastaista muutakaan menettelyä ei ollut pidettävä sellaisena erityisen painavana syynä, jonka perusteella pankilla olisi ollut oikeus irtisanoa A:n työsopimus. A:lla oli siten oikeus saada korvaus perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä.

A:lle tuomittavan korvauksen määrää arvioitaessa hovioikeus otti huomioon korvausta korottavana tekijänä, että A oli ollut irtisanomisestaan lähtien vailla työtä. Korvausta vähentävänä seikkana hovioikeus otti huomioon hänen oman menettelynsä myötävaikutuksen työsopimuksen irtisanomiseen sekä hänen työttömyyskassasta saamansa ansiosidonnaisen päivärahan, joka oli osaltaan vähentänyt työttömyydestä johtunutta ansion menetystä. Hovioikeus arvioi korvauksen määräksi 10 kuukauden palkkaa vastaavat 199 530 markkaa.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja velvoitti pankin suorittamaan A:lle korvaukseksi perusteettomasta työsopimuksen päättämisestä 199 530 markkaa korkoineen.

Perustelut

A on ollut pankin palveluksessa 1.6.1968 lukien. Vuodesta 1973 alkaen hän on toiminut johtajana pankin eri konttoreissa. Hänen tehtävänään on ollut huolehtia konttorin 2. johtajana pankin antolainausosaston toiminnasta Lönnrotinkadun konttorissa. Pankki on 23.8.1994 irtisanonut hänen työsopimuksensa päättymään 24.11.1994 ilmoittaen perusteeksi luotonantovaltuuksien ylittämisen, vakuuden arvostamisesta annettujen pankin ohjeiden noudattamatta jättämisen, lainan vakuuksia koskeneiden virheellisten tietojen antamisen esimiehelle sekä antamansa luoton salaamisen rikkomalla luottoasiakirjojen dokumentointia koskeneita määräyksiä. Pankin mukaan edellä mainittu menettely on johtanut siihen, että A oli menettänyt pankin luottamuksen toimensa hoidossa.

Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tuomioista ilmenevillä perusteilla, että A on menetellyt pankin antamien ohjeiden vastaisesti. Moitittava menettely on liittynyt luoton myöntämistä koskevien edellytysten, velallisen sitoumusten ja vastuukyvyn selvittämiseen sekä vakuuden arvostamiseen.

Jutussa on kysymys sen seikan ratkaisemisesta, onko työsuhteen päättämisen edellytyksenä pidettävä sitä, että A:n menettelystä aiheutui vahinkoa pankille.

Pankinjohtajan itsenäisen harkintavallan rajoittaminen, asiakkaiden maksukyvyn selvittäminen ja vakuuksien edellyttäminen ovat pankin keinoja luotonantoon sisältyvien riskien vähentämiseksi. Pankin antamilla ohjeilla ja valvonnalla on tässä suhteessa tärkeä merkitys. Ohjeilla toteutetaan pankin yhteisiä tavoitteita.

A:n itsenäinen asema 2. konttorinjohtajana ja hänen luotonmyöntämisvaltuutensa huomioon ottaen hänen pankin ohjeiden vastaiseen menettelyynsä on liittynyt merkittävä luottotappioiden mahdollisuus. A on toistuvasti menetellyt ohjeiden vastaisesti ja hänen luottopäätöksiinsä on sisältynyt totuudenvastaisia tietoja. Korkein oikeus katsoo, että työsuhteen päättämisen edellytyksenä ei voida mainitun menettelyn lisäksi pitää vahingon aiheuttamista pankille. Pankilla on siten yksinomaan ohjeiden vastaisesta menettelystä syntyneestä luottamuspulasta johtuen ollut työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityisen painava syy A:n työsopimuksen irtisanomiseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja Merita Pankki Oyj vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle.

Käräjäoikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi. Näin ollen kanne hylätään.