4.3.1999

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

Instrumentarium Oy, Juvart Oy:n konkurssipesä ja Parma Oy kertoivat Suomen valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että 1.1.1987 toimintansa aloittanut laivanrakennusta harjoittanut Wärtsilä Meriteollisuus Oy, jonka osakepääoma oli 1 500 miljoonaa markkaa, oli tuottanut tappiota vuosina 1987 ja 1988. Tappioiden vähentämisen jälkeen yhtiön taseen mukaan oma pääoma oli ollut vuoden 1988 lopussa 758,3 miljoonaa markkaa. Yhtiön osakkeista omistivat Oy Wärtsilä Ab 70 prosenttia ja Valmet Oy 30 prosenttia.

Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n hallitus totesi kokouksessaan 30.6.1989 että yhtiön tuloskehitys ja taloudellinen tilanne olivat heikentyneet voimakkaasti, mistä tiedotettiin valtiolle 4. - 6.7.1989. Valtiovarainministeriön selvitettyä yhtiön taloudellisen tilan asia siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriölle, jossa selvityksiä jatkettiin Valtiontakauslaitoksen, Vientitakuulaitoksen ja Suomen Vientiluotto Oy:n myötävaikutuksin. Viimeksimainittu yhtiö lopetti Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n rahoittamisen 27.7.1989 Vientitakuulaitoksen keskeytettyä luottojen vakuutena olleen takuun voimassaoloajan uusien nostojen osalta. Selvityksistä ja päätöksistä ei annettu tietoja julkisuuteen.

Kauppa- ja teollisuusministeriöstä ilmoitettiin 3.8.1989 julkisuuteen, että Wärtsilä Meriteollisuus Oy oli maksuvalmiuskriisissä. Saadun informaation perusteella Instrumentarium Oy, Juvart Oy ja Parma Oy lakkauttivat enemmän luoton myöntämisen yhtiölle.

Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n, sen omistajien, rahoittajien ja valtiovallan välillä käytyjen neuvottelujen tuloksena kauppa- ja teollisuusministeriö ilmoitti 10.8.1989 julkisuuteen, että kysymys Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n toiminnan rahoittamisesta oli ratkaistu osapuolten välisellä rahoitussopimuksella. Sopimus ilmoitettiin vahvistetuksi valtioneuvostossa. Tiedotuksen mukaan valtio ilmoitti eräiden tiedotuksessa mainittujen yhtiöiden kanssa ottavansa vastuun Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n sitoumuksista, jotka johtuivat yhtiön rakenteilla ja tilauskannassa olevien alusten rakentamisesta valmiiksi. Valtion julkiseen lupaukseen luottaen Instrumentarium Oy ja sen myötäpuoliyhtiöt olivat myyneet Wärtsilä Meriteollisuus Oy:lle luotolla yhtiön konkurssiin saakka. Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssi alkoi 23.10.1989.

Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolet ovat kanteita kehitellessään ilmoittaneet, että kanteet ajetaan yksityisoikeudellisella perusteella. Kysymys oli ensisijaisesti takuusitoumuksesta, jonka vastuuperusteena oli julkinen lupaus. Tiedotteessa 10.8.1989 oli nimenomaan sanottu, että valtio otti vastuun Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n sitoumuksista. Valtio oli siten tällä julkisella lupauksellaan sitoutunut vastuuseen Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n sitoumusperusteisista veloista. Kyseessä oli oikeustoimi, joka sitoi valtiota.

Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolet ovat toissijaisesti katsoneet, että valtio oli 9.8.1989 syntyneellä rahoitussopimuksella tehnyt sopimuksen kolmannen hyväksi ja että valtion vastuu johtui edellä mainitusta julkisesti annetusta lupauksesta.

Kanteidensa tueksi Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolet ovat vielä nojautuneet vahingonkorvausperusteeseen. Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n alihankkijoilla oli ollut oikeus luottaa ja perustaa toimintansa siihen, että valtio menetteli tiedottamallaan tavalla. Kun valtio ei ollut menetellyt lupaamallaan tavalla ja tästä oli aiheutunut vahinkoa, valtio oli velvollinen korvaamaan tuottamuksellisella menettelyllään aiheuttamansa vahingon.

Esittämillään perusteilla Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolet ovat vaatineet, että valtio velvoitettaisiin suorittamaan Instrumentarium Oy:lle laskusaatavaa 8 357 724,15 markkaa ja katteen menetyksestä johtuvaa vahingonkorvaussaatavaa 1 300 000 markkaa, Juvart Oy:n konkurssipesälle laskusaatavien määrän 1 409 129,09 markkaa sekä Parma Oy:lle 10 235 889 markkaa, kaikki määrät 16 prosentin korkoineen oikeudenkäynnin aikana ilmoitetuista päivämääristä lukien. Vaadituista määristä saatiin vähentää summat, jotka Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssipesästä kantajille jako-osuuksina tilitettäisiin.

Vastaus

Valtio kiisti kanteen. Valtio lausui, että se ei ollut ollut sopimussuhteessa Instrumentarium Oy:öön tai sen myötäpuoliyhtiöihin eikä ollut rikkonut muutakaan sopimusta. Tiedote ei ollut oikeustoimi eikä valtio ollut antanut Instrumentarium Oy:lle tai sen myötäpuoliyhtiöille mitään lupausta, takausta tai muutakaan sitoumusta. Tiedotetta ei ollut kohdistettu Instrumentarium Oy:öön tai sen myötäpuoliyhtiöihin. Tiedote oli kertonut vain rahoitussopimuksen aikaansaamisesta ja sen sisällöstä. Tiedote ei ollut sisältänyt muuta kuin ilmoituksen sopijapuolten välisistä suhteista. Tiedottaminen oli luonteeltaan yleistä informaation välittämistä eikä tiedottamisella ollut tarkoitettu yleisesti selostaa tapahtumien yksityiskohtia. Tiedottamiseen ei ollut liittynyt itsenäistä roolia siten, että se olisi muodostanut tapahtuman tai oikeustoimen. Valtio ei ollut tiedotteella tai tiedottamisella luvannut maksaa tai taata Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n laskuja.

Rahoitussopimusta tai tiedotetta 10.8.1989 ei myöskään voitu pitää sopimuksena kolmannen hyväksi. Tiedotteessa mainittu sopimus oli tehty 9.8.1989 tiedotteessa mainittujen sopijapuolten välillä eivätkä Instrumentarium Oy ja sen myötäpuoliyhtiöt olleet tunteneet sopimuksen sisältöä syksyllä 1989. Sopimuksen sisältöä ei myöskään voitu tulkita niin, että sopimus toimisi kolmannen hyväksi ja että joku muu kuin sopijapuoli voisi siihen vedota.

Vahingonkorvausvaatimuksen osalta valtio on esittänyt, että sen tai sen palveluksessa olevien henkilöiden toiminnassa ei ollut mitään tuottamusta, johon korvausvelvollisuus voitaisiin perustaa. Valtio oli konkurssiin saakka toiminut rahoitussopimuksen mukaisesti. Vaatimukset perustuivat lisäksi niin kutsuttuun puhtaaseen varallisuusvahinkoon, joka voi tulla korvattavaksi vain erityistapauksissa. Vahingon määrä voisi olla enintään se nettomäärä, mitä Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolten saatavat olivat kasvaneet 10.8.1989 ja konkurssipäivän välisenä aikana. Esitetty korkovaatimus ei perustunut lakiin.

Käräjäoikeuden päätös 10.1.1994

Jutun ratkaisua harkitessaan käräjäoikeus otti huomioon, että Suomen sopimusoikeus perustuu olennaisesti luottamusteorialle, jonka sisältönä on, että henkilön, joka vilpittömässä mielessä on vastaanottanut vapaaehtoisesti annetun tahdonilmaisun, täytyy voida luottaa siihen, että tämä ilmaisu täytetään sisällyksensä mukaisesti. Käräjäoikeus otti myös huomioon, että lahjanlupauslain mukaan lahjanlupaus, joka on annettu julkisesti siinä mielessä, että se on tarkoitettu tulemaan yleisön tietoon, sitoo pääsääntöisesti osapuolten välisessä suhteessa lupauksen antajaa.

Tämän vuoksi ja kun valtion julkistamaa ilmoitusta oli pidettävä tahdonilmaisuna, joka oli kohdistettu Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n sopimuskumppaneihin ja jonka sisältöön kantajat eräinä sopimuskumppaneina olivat olleet vilpittömässä mielessä oikeutetut luottamaan, niin ja kun vastaaja ei ollut näyttänyt, että olosuhteet tai valtion tiedossa olleet seikat lupauksen antamisesta Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssin alkamiseen olisivat siinä määrin ja sillä tavoin muuttuneet, että valtion lupauksen perusteet olisivat pettäneet, käräjäoikeus hyväksyi kanteen ja velvoitti valtion suorittamaan Instrumentarium Oy:lle ja sen myötäpuolille kanteessa vaaditut määrät korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 19.9.1996

Hovioikeus, jossa valtio haki muutosta, totesi, että kauppa- ja teollisuusministeriön nimissä oli annettu 10.8.1989 seuraava tiedote:

"WÄRTSILÄ MERITEOLLISUUDEN RAHOITUKSESTA RATKAISU

Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin on yhtiön, sen omistajien, rahoittajien ja valtiovallan välillä käyty neuvotteluja yhtiön taloudellisen tilan ratkaisemiseksi.

Neuvottelujen tuloksena Vientitakuulaitos, Valtiontakauslaitos, Oy Wärtsilä Ab, Valmet Oy, Suomen Vientiluotto Oy, Suomen Yhdyspankki Oy ja Postipankki Oy ovat yhteisesti sopineet yhtiön toiminnan rahoituksen turvaamisesta. Sopimus on hyväksytty osapuolten hallintoelimissä ja tänään vahvistettu valtioneuvostossa.

Sopimuksessa turvataan tilauskannassa ja rakenteilla olevien alusten rakennusaikainen rahoitus. Sopijapuolten vastuu sitoumuksista jakautuu seuraavan kaavan mukaan:

VTL ja VATA 50 % Wärtsilä ja Valmet 25 % SYP ja PSP 25 %

Lisäksi välittömästi käynnistetään osapuolten väliset neuvottelut yhtiön pitkän aikavälin toimintaedellytyksistä. Sopijapuolet edellyttävät, että yhtiö omalta osaltaan ryhtyy neuvotteluihin henkilöstön ja sidosryhmiensä kanssa toimintaedellytysten parantamiseksi.

Yhtiöön nimitetään uusi hallitus. Uuden hallituksen jäsenistä neljä edustavat Vientitakuulaitosta ja Valtiontakauslaitosta. SYP, PSP, Wärtsilä ja Valmet nimittävät kukin yhden jäsenen."

Edelleen hovioikeus totesi, että pidetyssä tiedotustilaisuudessa olivat läsnä muun muassa silloinen kauppaja teollisuusministeri ja ministeriön kansliapäällikkö. Televisioidusta tiedotustilaisuudesta kerrottiin samana iltana televisiouutisissa muun muassa, että valtio oli ottanut "kannettavakseen satojen miljoonien telakkatappiot" ja että Wärtsilä Meriteollisuus Oy rakentaisi valmiiksi tappiolliset laivatilauksensa pankkien ja valtion takausten turvin. Uutisissa todettiin myös, että hallituksen päätöksellä taattiin tekeillä olevien alusten valmistuminen. Ministeri oli tilaisuudessa kertonut muun muassa, että oli palautettu uskottavuus senhetkisten tilausten toimittamisesta.

Syynä tiedotteen antamiselle oli edellisenä päivänä solmittu, tiedotteessa mainittu rahoitussopimus. Rahoitussopimuksen tarkempi sisältö oli tullut Instrumentarium Oy:n ja sen myötäpuolten tietoon vasta tämän oikeudenkäynnin aikana. Sopimuksessa todettiin muun muassa, että tilauskantaan kuuluvat alukset toimitetaan sopimusten mukaisesti. Mikäli Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n toiminta lopetettaisiin sopijapuolet suorittaisivat kaikki yhtiön vastuut ja velat tietyssä vastuunjakosuhteessa.

Oikeudellisessa arvioinnissaan hovioikeus totesi, että rahoitussopimus oli tehty Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n rahoittamisen järjestämiseksi yhtiölle luottoja antaneiden yritysten kesken. Sopimuksessa ei ollut ehtoja, joiden mukaan sopimuspuolet sitoutuisivat suoritukseen kolmatta henkilöä kohtaan. Sopimukseen otetulla maininnalla siitä, että "yhtiön nykyiseen tilauskantaan kuuluvat alukset toimitetaan sopimusten mukaisesti", ei ollut näytetty tarkoitetun antaa takausta tai muuta sitoumusta kolmansille osapuolille niiden saatavien maksamiseksi. Sopimusta ei siten voitu pitää kolmansiin kohdistuvana lupauksena.

Tiedotteessa 10.8.1989 oli vain ilmoitettu tietystä ennen julkistamista salaisena pidetystä sopimuksesta, eikä liike-elämässä voitu perustaa toimintaa tällaiseen ilmoitukseen. Asiassa ei ollut näytetty valtion tarkoittaneen tiedotustilaisuudessa antaa mitään lupausta eikä valtion edustajien sanomisiakaan voitu ymmärtää näin. Tiedotetta ei ollut pidettävä oikeustoimena. Televisiossa tai lehdistössä asiasta esitettyä ei voitu pitää selvityksenä tai näyttönä siitä, että valtio olisi sitoutunut vastaamaan Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n sitoumuksista. Valtion ei näin ollen ollut katsottava antaneen mitään takaustakaan.

Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolet eivät olleet myöskään kääntyneet valtiovallan puoleen ennen niiltä tilattujen toimitusten suorittamista varmistuakseen siitä, että valtio olisi sopimuksella tarkoittanut ottaa vastattavakseen niiden saatavista. Kun näin ei ollut tapahtunut, Instrumentarium Oy:llä tai sen myötäpuolilla ei ollut ollut perusteltua syytä perustaa toimintaansa Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n kanssa 10.8.1989 annettuun tiedotteeseen.

Kun tiedotteella ei ollut tarkoitettu antaa lupausta, valtio ei ollut myöskään menetellyt tiedotteen vastaisesti eikä näin ollen voinut olla vahingonkorvausvastuussa Instrumentarium Oy:lle tai sen myötäpuolille kanteissa tarkoitetun tavoin.

Sen vuoksi hovioikeus, kumoten käräjäoikeuden päätöksen, hylkäsi kanteet kokonaisuudessaan ja vapautti valtion suorittamasta käräjäoikeuden tuomitsemia korvauksia.

Perustelut

Vastuun perusteet

Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolet ovat kanteessaan lausuneet, että valtio on tiedottaessaan 10.8.1989 syntyneestä rahoitussopimuksesta julkisesti lupautunut turvaamaan Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n tilauskannassa ja rakenteilla olevien alusten rakennusaikaisen rahoituksen. Tähän julkiseen lupaukseen luottaen Instrumentarium Oy ja sen myötäpuoliyhtiöt olivat jatkaneet liiketoimintaa Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n kanssa. Koska valtio ei ollut täyttänyt lupaustaan, se oli velvollinen korvaamaan Instrumentarium Oy:lle ja sen myötäpuolille siitä aiheutuneen vahingon.

Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa kysymyksessä olevan valtion puolesta annetun lausuman merkitystä ja oikeusseuraamuksia, lausumaa on tarkasteltava osana kokonaistilannetta, jonka muodostivat Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n taloudelliset ongelmat ja niiden ratkaisemiseksi tehdyt rahoitusjärjestelyt.

Ennen rahoitussopimusta Wärtsilä Meriteollisuus Oy oli syvässä likviditeetti- ja rahoituskriisissä. Kriisi oli johtanut siihen, että yhtiön sopimuskumppanit olivat jo ryhtyneet toimenpiteisiin oman vahinkonsa vähentämiseksi yhtiön mahdollisen konkurssin varalta. Tämä ilmeni muun muassa siten, että jotkut alihankkijat olivat kieltäytyneet toimituksista telakoille luottosaamisten epävarmuuden vuoksi. Rahoitussopimuksella pyrittiin kriisin nopeaan ratkaisemiseen, mikä oli yhteiskunnallisestikin tärkeätä yhtiön huomattavan taloudellisen ja työllistävän merkityksen vuoksi.

Valtiolla oli keskeinen asema ratkaisuun tähdänneissä neuvotteluissa. Se pyrki rahoitusratkaisuun, johon sen ohella osallistuisivat sekä Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n rahoittajat että sen omistajat ja jossa yhtiön toiminnan tappiollisuudesta koituisi yhteiskunnalle mahdollisimman vähän vahinkoa. Näiden periaatteiden mukainen luonnos rahoitussopimuksesta laadittiin valtion toimesta. Valtion johdolla käydyissä neuvotteluissa osapuolet hyväksyivät sopimuksen.

Syntyneen sopimusratkaisun mukaan valtiolle tuli määräävä asema yhtiössä. Tämä ilmeni sopimuksesta laaditusta tiedotteesta, jossa julkistettiin sekä sopijapuolten vastuun jakautuminen että yhtiölle nimitettävän uuden hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten nimeämisoikeus. Tieto valtion määräävästä asemasta yhtiössä vahvistui tiedotustilaisuudesta televisioidussa kauppaja teollisuusministerin haastattelussa. Kysymys oli valtion väliintulosta telakkateollisuuteen.

Vaikka sopimuksen sisältö oli salainen, sen pääasiallisesta sisällöstä päätettiin kuitenkin tiedottaa julkisesti. Niissä tiedoissa, joita sopimuksesta annettiin siitä tehdyssä tiedotteessa 10.8.1989 sekä samana päivänä pidetyssä tiedotustilaisuudessa, ei annettu sen sisällöstä väärää tai harhaanjohtavaa kuvaa. Kauppa- ja teollisuusministeriön nimissä annetussa tiedotteessa ilmoitettiin, että sopimuksen osapuolet ovat yhteisesti sopineet yhtiön toiminnan rahoituksen turvaamisesta. Samalla tavalla tiedotettiin, että sopimuksella turvataan tilauskannassa ja rakenteilla olevien alusten rakennusaikainen rahoitus.

Nämä valtion puolelta annetut lausumat voidaan perustellusti ymmärtää niin, että ne eivät sisältäneet vain sopimuksen tosiasiallisten vaikutusten arviointia. Ne voidaan ymmärtää ilmoitukseksi, että sopimuksen avulla rahoitus tarkoitettiin nimenomaisesti turvata esitetyssä laajuudessa.

Samassa tiedotteessa ilmoitettiin myös sopimuksen edellyttävän, että yhtiö omalta osaltaan ryhtyisi neuvotteluihin henkilöstön ja sidosryhmiensä kanssa toimintaedellytysten parantamiseksi.

Arvioidessaan tiedottamisen oikeusvaikutuksia Korkein oikeus katsoo, että valtion lausumat sopimuksen vaikutuksista olivat omiaan synnyttämään Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n alihankkijoissa ja muissa sopimusosapuolissa luottamuksen siihen, että niiden saatavat tulisivat olemaan turvatut siltä osin kuin ne liittyivät tilauskannassa olevien alusten valmiiksi saattamiseen. Yhtiöltä edellytetty neuvotteluvelvollisuuden täyttäminen vaati yhtiön taholta lisätoimenpiteitä eikä siten saattanut vaikuttaa sopimusosapuolten tietämättä kielteisesti niiden asemaan. Nämä tekijät antoivat niille hyväksyttävän syyn olla varautumatta Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n mahdolliseen tulevaan rahoituskriisiin.

Harkittaessa valtion vastuuta syntyneestä vahingosta on myös otettava huomioon valtion aseman erityispiirteet sovitussa rahoitusjärjestelyssä. Valtion kykyä vastata sitoumuksistaan pidetään kiistattomana. Rahoituksen turvaaminen on keskeisin osa ajallisesti ja kohteensa osalta rajattua hanketta, johon valtio ottamalla yhtiössä määräysvallan oli ryhtynyt yleisen edun vuoksi. Lausumat valtion puolesta oli esitetty valtioneuvoston tiloissa vartavasten järjestetyssä tilaisuudessa, jossa hallinnonalasta vastaava ministeri ja hänen johtamansa ministeriön kansliapäällikkö selostivat rahoitussopimusta esittämättä varaumia sen toteutumisen suhteen. Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n sopijapuolilla oli näissä oloissa perusteltu syy luottaa siihen, että valtio vastaisi rahoituksen toteutumisesta.

Jutussa on selvitetty, että Instrumentarium Oy:n ja sen myötäpuoliyhtiöiden toimitukset tilauskannassa olevien alusten varustamiseksi käynnistyivät uudelleen heti 10.8.1998 jälkeen ja jatkuivat Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssiin asti.

Konkurssin alkaessa Instrumentarium Oy:llä ja sen myötäpuoliyhtiöillä oli Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä laskusaatavia, jotka koskivat 10.8.1989 jälkeen tehtyjä toimituksia ja joille ei ole saatu täyttä maksua konkurssiin luovutetuista varoista. Nämä toimitukset on tehty luottaen siihen, että yhtiön rahoitus olisi niistä johtuvien saatavien osalta turvattu. Valtion erheelliseksi osoittautunut ilmoitus siitä, että rakennusaikainen rahoitus oli turvattu, on siten syy-yhteydessä Instrumentarium Oy:lle ja sen myötäpuolille aiheutuneeseen taloudelliseen tappioon. Valtio on vastuussa näin syntyneestä vahingosta.

Laskusaataviin perustuva vahinko

Instrumentarium Oy:n ja sen myötäpuolten kärsimää vahinkoa arvioitaessa on kuitenkin otettava lähtökohdaksi, että nyt kysymyksessä olevilla rahoitusjärjestelyillä vaikeassa likviditeetti- ja rahoituskriisissä ollut Wärtsilä Meriteollisuus Oy saatiin pelastetuksi välittömästi elokuussa 1989 uhanneelta konkurssilta. Jos yhtiön omaisuus olisi tuolloin luovutettu konkurssiin, Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolet olisivat konkurssin johdosta kärsineet huomattavia tappioita. Koska rahoitussopimus ja siihen liittyvät valtion toimet jälkeenpäin arvosteltuina itse asiassa vain siirsivät yhtiön konkurssin elokuulta lokakuulle 1989, olisi perusteetonta, jos Instrumentarium Oy ja sen myötäpuolet, jotka saivat valtion ansiosta syntyneen rahoitusjärjestelyn seurauksena maksun saatavilleen ennen 10.8.1989 tapahtuneista toimituksista, saisivat valtiolta vahingonkorvauksena täyden suorituksen myös sanotun päivän jälkeen tapahtuneista toimituksistaan. Tämän vuoksi vahingon arvioinnissa korvausta vähentävinä erinä on otettava huomioon Instrumentarium Oy:n ja sen myötäpuolten saatavat Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä 10.8.1989.

Instrumentarium Oy:n vahingon määrää arvioidessaan Korkein oikeus toteaa, että yhtiön esittämien laskutusta koskevien selvitysten mukaan yhtiön saamiset Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä olivat mainitun yhtiön joutuessa konkurssiin noin 1,25 miljoonaa markkaa suuremmat kuin elokuun alussa samana vuonna. Vaikka näiden laskelmien osoittama laskusataviin perustuva saatava konkurssihetkellä oli korkeampi kuin konkurssissa valvottujen ja konkurssiin luovutetuista varoista maksettavaksi tuomittujen laskusaatavien määrä, saatavien erotus osoittaa kuitenkin likimääräisesti, kuinka paljon Instrumentarium Oy:n laskusaamiset Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä kasvoivat 10.8.1989 jälkeen. Valtion Instrumentarium Oy:lle aiheuttama vahinko on siten se osa tästä määrästä, jolle ei Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssiin luovutetuista varoista saada suoritusta.

Juvart Oy:n konkurssipesän vahingonkorvausvaatimuksen osalta Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että Juvart Oy:n 10.8.1989 jälkeen tekemiin toimituksiin perustuvat saatavat Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä olivat 1 409 129,09 markkaa. Valtio on huomauttanut, ettei ole selvitetty, onko Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n velka Juvart Oy:lle kasvanut 10.8.1989 ja Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssiin asettamisen välisenä aikana ja, jos on, missä määrin. Mikäli valtio haluaa vedota siihen, etteivät Juvart Oy:n saamiset Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä olisi lisääntyneet 10.8.1989 jälkeen, kysymys on sellaisesta vahingonkorvausta vähentävästä seikasta, josta valtio on näyttövelvollinen. Valtio ei kuitenkaan ole esittänyt selvitystä mainitusta seikasta eikä se muutenkaan ilmene oikeudenkäyntiasiakirjoista. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että Juvart Oy:n konkurssipesän esittämä 1 409 129,09 markan laskusaatava on sellaisenaan pantava konkurssipesälle tuomittavan vahingonkorvauksen perusteeksi. Valtion Juvart Oy:lle aiheuttama vahinko on siten se osa mainitusta määrästä, jolle ei Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssiin luovutetuista varoista saada suoritusta.

PMA-Yhtymä Oy on vaatimustensa tueksi esittänyt laskelmia sitä, mitkä olivat sen edeltäjän, Parma Oy:n saatavat Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä yhtäältä elokuun alussa 1989 ja toisaalta viimeksi mainitun yhtiön konkurssiin asettamispäivänä sekä siitä, mikä on ollut Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssin alkamispäivän jälkeen laskutetun, mutta sanottua päivää edeltäneeseen aikaan kohdistuvan saatavan määrä. Näiden selvitysten perusteella Parma Oy:n saatavat olisivat elokuun alun jälkeen kasvaneet yli kymmenen miljoonaa markkaa. Parma Oy on vaatinut vahingonkorvauksena Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssissa hyväksyttyjen sille maksettavaksi tuomittujen saamisten kokonaissummaa. Asiassa on kuitenkin jäänyt selvittämättä, mihin ajankohtaan lukeutuviin toimituksiin kohdistuivat valvonnassa hyväksymättä jääneet, yhteismäärältään noin 4,2 miljoonan markan laskusaamiset. Ei voida lähteä siitä, että ne kaikki sisältyisivät Parma Oy:llä jo 10.8.1989 Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä olleisiin tilisaamisiin. Tämän vuoksi Korkein oikeus arvioi, että Parma Oy:n saamiset Wärtsilä Meriteollisuus Oy:ltä kasvoivat 10.8.1989 ja viimeksi mainitun yhtiön konkurssin alkamisen välisenä aikana 7,2 miljoonaa markkaa. Valtion PMA-Yhtymä Oy:lle aiheuttama vahinko on siten se osa mainitusta määrästä, jolle ei Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssiin luovutetuista varoista saada suoritusta.

Korkoa mainituille vahingonkorvauksille on maksettava korkolain 4, 7 ja 9 §:ien nojalla sellaisina kuin ne ovat 20.8.1982 annetussa laissa (633/1982).

Instrumentarium Oy:n vahingonkorvaussaatava

Maksamatta jääneistä laskusaamisista aiheutuneiden korvausvaatimusten ohella Instrumentarium Oy on esittänyt valtiolle 1 300 000 markan vahingonkorvausvaatimuksen, joka perustuu kahdesta toimitussopimuksesta Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssin alkamisen vuoksi saamatta jääneeseen voittoon. Sanotunlainen vahingonkorvaus on Instrumentarium Oy:lle jo tuomittu maksettavaksi Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssissa.

Valtion vastuu tässä jutussa koskee kuitenkin vain niitä toimenpiteitä, joihin on ryhdytty valtion taholta esitettyjen lausumien jälkeen ja niihin luottaen. Ei ole osoitettu, että liikevoittoon tähtäävät, vahingonkorvausvaatimuksen perusteena olevat sopimukset olisi solmittu tai että niiden jatkuvuudesta olisi sovittu mainittujen edellytysten vallitessa. Siltä osin kuin näiden sopimusten perusteella on tosiasiallisesti suoritettu toimituksia mainituissa olosuhteissa, niistä johtuvat veloitukset sisältyvät edellä mainittuihin laskusaataviin. Tämä vaatimus on siis hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään seuraavin muutoksin käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Instrumentarium Oy:n esittämä 1 300 000 markan vahingonkorvausvaatimus hylätään ja valtion maksettavaksi määrätyt muut vahingonkorvaukset alennetaan pääomamäärältään Instrumentarium Oy:n osalta 1 250 000 markkaan ja PMA-Yhtymä Oy:n kohdalta 7 200 000 markkaan.

Tuomituista vahingonkorvauksista on vähennettävä, mitä korvausten perusteena oleville laskusaamisille kertyy jako-osuutena Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssissa.

Vahingonkorvauksille on maksettava viivästyskorkoa 16 prosenttia haasteen tiedoksiantopäivästä 6.5.1991 lukien.