1.10.1998

Tapahtumatiedot

A:lla ja B:llä oli neljä rintaperillistä, D, E, C ja F. Puolisoiden, joilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen, 7.12.1973 tekemän keskinäisen testamentin mukaan jommankumman kuoltua jäljelle jäänyt perii täydellä omistusoikeudella kaiken pesän omaisuuden ja heidän molempien kuoltua omaisuuden oli perivä C ilman tilintekovelvollisuutta muille rintaperillisille, jotka olivat saaneet osuutensa ennakkoperintönä. Puolisoiden pääasiallisen omaisuuden muodosti A:n omistama Dahlkullan tila RN:o 2:22 Myrskylän kunnan Kreivilän kylässä.

A kuoli 12.8.1976. D, E ja F vaativat lakiosiaan isänsä jälkeen. B myi 21.10.1983 D:lle tuolloin 1 200 000 markan arvoisen Dahlkullan tilan 200 000 markan kauppahinnasta ja 53 400 markan arvoista eläkettä vastaan. B, D, E ja F tekivät A:n perinnönjaon aikana 22.8.1985 ositus- ja perinnönjakosopimuksen, jonka mukaan B maksaisi kullekin kolmelle lakiosaansa vaatineelle rintaperilliselle 100 000 markkaa eli lakiosia yhteensä 300 000 markkaa. B maksoi Dahlkullan tilasta saamallaan kauppahinnalla E:n ja F:n lakiosat.

B kuoli 5.11.1987. Helsingin hovioikeus totesi lainvoiman saaneella tuomiollaan 1.7.1992, että luovutetun tilan arvoksi oli katsottava 1 200 000 markkaa ja että D oli perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentin nojalla velvollinen palauttamaan B:n kuolinpesään valintansa mukaan joko tila maksamaansa kauppahintaa 253 400 markkaa vastaan sen mahdollistamiseksi, että C saa B:n jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa hänelle A:n jälkeen kuuluvan pesäosuuden vähentymättömänä, tai saamansa lahjan arvosta 946 600 markasta niin paljon kuin B:n jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa todetaan pesän säästön lisäksi tarvittavan kattamaan C:lle kuuluva vastike hänen pesäosuutensa vähentymisestä. Palautettavalle määrälle oli maksettava korkoa.

Pesänjakajan toimittama perinnönjako 14.1.1994

Oikeustieteen lisensiaatti Pertti Välimäki toimitti oikeuden määräämänä pesänjakajana perinnönjaon B:n jälkeen.

Pesänjakaja totesi, ettei B:n kuolinpesässä ollut säästöä ja että D oli kieltäytynyt palauttamasta tilaa. Ainoa tehtävä jaossa oli näin ollen sen määrän vahvistaminen, jonka D oli hovioikeuden tuomion nojalla velvollinen palauttamaan pesään. Kun perintökaaren 3 luvun 3 §:ssä tarkoitettu palautusvaade oli kunkin perillisen henkilökohtainen oikeus, palautettava määrä ei tullut muiden perillisten tai velkojien hyväksi. Pesänjakaja totesi sen vuoksi menettelevänsä siten, että laskettuaan palautettavan määrän hän jakaa sen suoraan C:lle.

Palautettavaa määrää laskettaessa oli noudatettava hovioikeuden vahvistamaa lahjan arvoa 946 600 markkaa. B oli ollut perintökaaren 12 luvun 1 §:stä ja 3 luvun 1 §:n 2 momentista sekä 3 §:n 1 momentista ilmenevän periaatteen nojalla oikeutettu määräämään osuudestaan eli puolesta Dahlkullan tilasta haluamallaan tavalla. Sen sijaan määräämällä osittain vastikkeetta myös A:n yhtä suuresta osuudesta, hän oli loukannut keskinäisessä testamentissa olevaa A:n C:n hyväksi tekemää toissijaismääräystä. Palautettava määrä oli siten lähtökohtaisesti puolet lahjan arvosta eli 473 300 markkaa. Edelleen pesänjakaja totesi, että koska muut rintaperilliset olivat jo 22.8.1985 tekemällään sopimuksella saaneet lakiosansa A:n jälkeen, 473 300 markkaa oli se määrä, jolla C:n pesäosuus oli vähentynyt. Sen hän olisi saanut A:n testamenttimääräyksen nojalla, koska A:n lakiosaperillisten lakiosat oli jo suoritettu. Sen vuoksi pesänjakaja velvoitti D:n suorittamaan C:lle vastiketta tämän vaatiman määrän 473 000 markkaa korkoineen.

D:n kanne Porvoon käräjäoikeudessa

D vaati, että perinnönjakoa oikaistaan ensinnäkin siten, että D:n maksaman vastikkeen katsotaan kokonaisuudessaan kohdistuvan A:n osuuteen tilasta, jota C:n hyväksi tehty testamenttimääräys rasittaa, ja toiseksi siten, että C:n testamentilla saaman omaisuuden arvoa laskettaessa otetaan huomioon muille perillisille maksetut lakiosat yhteensä 300 000 markkaa.

C:n vastaus

C kiisti kanteen. Muut rintaperilliset olivat saaneet lakiosansa jo 22.8.1985 tekemällään sopimuksella. Ei ollut mitään perustetta, minkä vuoksi lakiosat tulisi suorittaa kahteen kertaan. Lisäksi tuli ottaa huomioon se, että B ja A olivat keskinäisessä testamentissaan todenneet, että muut rintaperilliset olivat saaneet lakiosansa jo ennen vuotta 1973 ennakkoperintönä.

Käräjäoikeuden tuomio 21.9.1995

Käräjäoikeus lausui, että perintökaaren 3 luvun järjestelmässä ensisaaja saa omaisuuden kokonaisuudessaan. Ensisaajan asemaa ajatellen ei ole olemassa erikseen omaisuutta, jonka tämä olisi saanut ensiksi kuolleelta ja omaisuutta, jonka hän olisi ikään kuin saanut itseltään. Se, mitä leski tai ensisijainen saaja mahdollisesti oli luovuttanut tai maksanut tästä omaisuudesta vähennettiin koko omaisuudesta eikä mistään sen eritellystä osasta. Tasausmenettelyn näkökulmasta kysymys ei ole perityn omaisuuden vähentymisestä vaan lesken koko omaisuuden vähentymisestä. Lesken omaisuutta arvioidaan yhtenä massana. Lesken perillisten väite siitä, että leski on hävittänyt vain alkuperäistä omaa omaisuuttaan ei siis voi menestyä tasausta vaadittaessa. Lesken pesä jaetaan suhteellisuusperiaatteen mukaan ja näin toissijaisten perillisten osuuteen vaikuttaa koko omaisuuden määrä. Perintökaaren järjestelmässä ei myöskään toimitettu mitään, edes ajatuksellista ositusta, kuten D oli asian ilmeisesti hahmottanut. Sen vuoksi hänen ensimmäinen vaatimuksensa oli perintökaaren 3 luvun järjestelmän vastainen ja siten perusteeton.

Mainitun luvun perusajatus lakiosien osalta oli se, että ensiksi kuolleen puolison jälkeen suoritettavat lakiosat tulivat ensisaajan rasitukseksi ja hänen suoritettavakseen. Toissijaisen saajan maksettavaksi tulivat ne lakiosat, jotka määrätään lesken jälkeen. Aikaisemmin käsitellyn, ensisaajan omaisuuden kokonaisuutena käsittelemistä koskevan periaatteen mukaisesti A:n jälkeen maksettuja lakiosia ei voida kohdistaa A:lta jälkeen jääneeseen omaisuuteen. Pesänjakaja oli ottanut huomioon A:n jälkeen maksetut lakiosat asianmukaisesti B:n jälkeen toimitetussa perinnönjaossa. D:n perinnönjaon oikaisemista koskeva toinenkin vaatimuskohta oli siten perusteeton eikä perinnönjakoa ollut tältäkään osin oikaistava.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 5.3.1997

Hovioikeus, jossa D toisti kanteensa, lausui, että Helsingin hovioikeuden 1.7.1992 antamalla, lainvoiman saaneella tuomiolla ei ollut ratkaistu kysymystä siitä, oliko C:lle maksettavasta palautuksesta vähennettävä D:lle, E:lle ja F:lle A:n jälkeen maksetut lakiosat ja miten tuon palautuksen määrä oli muutoin laskettava. Koska kysymys oli C:lle testamentin nojalla tulevasta osuudesta A:n pesästä, mainitut A:n perinnöstä laskettavat lakiosat rasittivat C:n oikeutta. Asiaan ei vaikuttanut se, että lakiosat ovat kuuluneet ensisijaisen testamentinsaajan eli B:n suoritettaviksi. Molempien puolisoiden kuoltua nuo lakiosat oli laskettava A:n perinnön vähennykseksi.

Asiassa oli esitetty ristiriitaista näyttöä siitä, olivatko D, E ja F saaneet lakiosansa jo A:n eläessä ennakkoperintönä. A:n ja B:n testamentin mukaan näin oli tapahtunut. Lisäksi näyttönä tästä oli viitattu 31.8.1936 ja 3.12.1953 päivättyihin lahjakirjoihin sekä 3.12.1953 päivättyyn kauppakirjaan. Mitään selvitystä väitettyjen ennakkoperintöjen arvosta ei kuitenkaan ollut esitetty. Lahjojen ennakkoperintöluonnetta vastaan puhui se, että ne oli annettu tasapuolisesti kaikille lapsille. A:n perukirjan mukaan kukaan perillisistä ei ollut saanut ennakkoperintöä. B, D, E ja F olivat 22.8.1985 tehneet ositusta ja perinnönjakoa koskevan sopimuksen, jonka mukaan B maksaa kullekin kolmelle rintaperilliselle lakiosana D:n jälkeen 100 000 markkaa. Kaiken esitetyn selvityksen huomioon ottaen hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että D, E ja F olisivat saaneet lakiosansa jo A:n eläessä ennakkoperintönä.

A:n jälkeen toimitetussa perinnönjaossa lakiosista oli määrätty edellä mainitun 22.8.1985 tehdyn sopimuksen mukaisesti. Perinnönjako tuli sittemmin lainvoimaiseksi. Koska B:llä oli ollut perinnönjaossa oikeus sopia D:lle, E:lle ja F:lle maksettavista lakiosista ilman C:n suostumusta, perinnönjaon määräykset lakiosista eivät tässä asiassa sitoneet C:tä.

Koska nyt ei ollut kysymys muusta kuin D:n C:lle edellä mainitun kaupan johdosta maksettavasta palautuksesta, lakiosat oli vähennettävä vain sen suuruisina kuin ne olisivat olleet laskettuina kiinteistön arvosta kaupantekohetkellä. Vähennettävä määrä oli siten yhteensä 225 000 markkaa.

Kun A:n jälkeen E:lle ja F:lle maksetut lakiosat oli suoritettu D:n kiinteistönkaupassa B:lle maksamasta vastikkeesta eli jäämistöstä, C:n perintöosuutta laskettaessa ne oli lisättävä D:n saaman lahjan arvoon. Sen sijaan D:n lakiosaa ei ollut lisättävä, koska hänen ei ollut näytetty saaneen lakiosaansa muutoin kuin alihintaisen kiinteistönkaupan muodossa, miltä osin lakiosa sisältyi jo vahvistettuun lahjan arvoon. Näin ollen lahjan arvoon 946 600 markkaa oli lisättävä lakiosina 200 000 markkaa, minkä jälkeen C:n perintöosuus oli 573 300 markkaa ja lakiosien 225 000 markan vähentämisen jälkeen D:n hänelle suoritettavan palautuksen määrä 348 300 markkaa.

Sen vuoksi hovioikeus muutti perinnönjakoa ja käräjäoikeuden tuomiota siten, että D:n C:lle suoritettavaksi määrätty määrä alennettiin 348 300 markkaan korkoineen.

Eri mieltä olevan jäsenen Varpu Lahden lausunto: Valitus ei anna aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

A:n ja B:n 7.12.1973 tekemän keskinäisen testamentin toissijaismääräyksen mukaan "molempien kuoltua on omaisuutemme perivä poikamme C ilman tilintekovelvollisuutta toisille rintaperillisille, jotka ovat saaneet osuutensa ennakkoperintönä". C on A:n jälkeen toimitetussa perinnönjaossa väittänyt, että testamenttimääräys tarkoitti vanhempien ja lasten välisiä 3.12.1953 tehtyjä kiinteistönkauppaa ja -lahjaa, joilla rintaperillisten oli katsottava saaneen lakiosansa. Mainitussa perinnönjaossa lausunnon antaminen saaduiksi väitetyistä ennakkoperinnöistä on kuitenkin rauennut, koska lakiosiaan A:n jälkeen vaatineet D, E ja F olivat päässeet asiasta sopimukseen B:n kanssa. Kysymystä ei siten ole A:n jälkeisessä perinnönjaossa ratkaistu eikä B:n ja muiden rintaperillisten lakiosista tekemä sopimus sido C:tä. Näin ollen ja kun lakiosat voivat vaikuttaa C:lle palautettavaan määrään, hänellä on oikeus saattaa kysymys B:n perinnönjaossa ratkaistavaksi.

Perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan pesän varoihin on lakiosan määräämistä varten lisättävä ennakkoperinnön arvo. Testamenttimääräys ei kuitenkaan yksin riitä näytöksi siitä, että rintaperilliset ovat jo saaneet lakiosansa, vaan sen toteaminen edellyttää lakiosalaskelman tekemistä. C ei ole esittänyt selvitystä 3.12.1953 tehdyn kaupan alihintaisuudesta tai tuolloin annetun lahjan arvosta. C:n väittämä siitä, että D, E ja F ovat ennakkoperintöinä saaneet lakiosansa A:n jälkeen jo vuonna 1953 toteutettujen kiinteistönluovutusten yhteydessä, on näin ollen jäänyt näyttämättä.

Perintökaaren 3 luku koskee puolison perintöoikeutta sellaisessa tilanteessa, jossa perittävällä ei ole rintaperillisiä. Rajoitetun omistusoikeuden saaneen testamentinsaajan asema vastaa kuitenkin pitkälti 3 luvussa säänneltyä eloonjääneen puolison asemaa. Sen vuoksi perintökaaren 12 luvun 1 §:ään on otettu tulkintaohje, jonka mukaan jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perillisenä tai yleisjälkisäännöksen nojalla tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, on vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa on säädetty.

Perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentissa ilmaistun pääsäännön mukaan ensiksi kuolleen puolison toissijaiset perilliset saavat puolet eloonjääneen puolison pesästä. Puolittamisperiaate ei kuitenkaan ole poikkeukseton. Ensinnäkin siitä on saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan poikettava, jos ensiksi kuolleen puolison kuollessa puolisoilla tai toisella heistä oli sellaista omaisuutta, johon toisella ei ollut avio-oikeutta, tai ensiksi kuolleen puolison jäämistö muusta syystä oli suurempi tai pienempi kuin puolet puolisoiden omaisuudesta. Tällöin ensiksi kuolleen puolison jäämistön on eloonjääneen puolison kuollessa katsottava vastaavan yhtä suurta osaa tämän pesästä. Toiseksi puolittamisperiaatteesta on saman pykälän 2 momentin mukaan poikettava, jos ensiksi kuollut puoliso on testamentilla määrännyt jäämistöstään jotakin annettavaksi muulle kuin eloonjääneelle puolisolle. Tällöin testamentatun omaisuuden arvo on vähennettävä määrättäessä sitä osaa, mikä eloonjääneen puolison pesästä kuuluu ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Perintökaaren 3 luvussa ei ole säännelty ensiksi kuolleen puolison jäämistöstä vaadittujen lakiosien vaikutusta toissijaisen saajan osuuteen. Ilmeistä on kuitenkin, että rintaperillisen lakiosavaatimus on rinnastettavissa perintökaaren 3 luvun 2 §:ssä kerrottuihin tilanteisiin. Tämän mukaisesti ensiksi kuolleen puolison osuus puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta on vaadittujen lakiosien vuoksi pienempi kuin puolet, koska lakiosat vähentävät sekä ensiksi kuolleen puolison jäämistöä että puolisoiden yhteenlaskettua omaisuutta. Ne vaikuttavat siten siihen suhteelliseen osuuteen, joka ensiksi kuolleen puolison toissijaiselle saajalle kuuluu viimeksi kuolleen puolison pesästä. Toissijaisen saajan markkamääräinen osuus saadaan kertomalla pesän nettovarallisuus edellä kerrotuin tavoin määräytyvällä suhdeluvulla.

B on saanut Dahlkullan tilasta puolet aviooikeuden nojalla ja puolet testamentin nojalla. Testamentilla saatua osuutta eli A:n jäämistöä rasittaa kolmen muun rintaperillisen vaatimat lakiosat. C:lle A:n testamentin perusteella tulevaa osuutta laskettaessa vaadittujen lakiosien yhteismäärä on sen vuoksi vähennettävä sekä A:n jäämistöstä että puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta. Kun kysymys on suhteellisen osan laskemisesta, omaisuuden arvoilla ei ole merkitystä. Jos puolisoiden yhteenlasketuksi omaisuudeksi (o) oletetaan suhdeluvun laskemista varten esimerkiksi 1 600 markkaa, A:n jäämistö (j) on lähtökohtaisesti puolet tästä eli 800 markkaa. Kunkin neljän rintaperillisen lakiosa A:n jälkeen on 1/8 hänen jäämistöstään eli 100 markkaa. Kun kolme rintaperillistä on vaatinut lakiosansa, C:lle A:n testamentin nojalla kuuluva suhteellinen osuus (j/o) määräytyy seuraavalla tavalla:

j = 800 - 300 = 500 = 5

o 1 600 - 300 1 300 13

C:lle kuuluu siis A:n testamentin nojalla 5/13 B:n pesästä. B:n kuolinpesän säästö on 0. Siihen on C:lle tulevaa palautusmäärää laskettaessa lisättävä Helsingin hovioikeuden 1.7.1992 antaman tuomion nro 2284 nojalla D:n saaman lahjan arvo 946 600 markkaa. C:n osuus on siten 5/13 x 946 600 markkaa eli 364 076,92 markkaa.

Tuomiolauselma

Pesänjakajan suorittamaa perinnönjakoa ja hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että D:n on suoritettava C:lle hovioikeuden tuomitseman määrän asemesta 364 076 markkaa 92 penniä 16 prosentin korkoineen 16.1.1989 lukien.