29.5.1997

Pesänjakajan toimittama perinnönjako

Asianajaja X toimitti oikeuden määräämänä pesänjakajana 31.8.1993 perinnönjaon 13.6.1991 kuolleen E:n jälkeen. Kuolinpesän osakkaat olivat perittävän ja hänen 18.12.1980 kuolleen puolisonsa F:n yhteiset lapset D, A, B ja C.

E ja F olivat 14.11.1980 tehneet keskinäisen testamentin, jossa he olivat määränneet kaiken omaisuutensa jälkeenelävälle ja molempien kuoltua jaettavaksi tasan A:n, B:n ja C:n kesken.

Pesänjakaja totesi jakokirjassa, että F:n jälkeen toimitetussa perinnönjaossa pesänjakaja oli todennut A:n, B:n ja C:n saaneen E ja F:ltä 14.11.1980 tehdyillä kiinteistönkaupoilla omaisuutta osittain lahjana siten, että lahjoilla oli ilmeisesti ollut tarkoitus suosia niiden saajia D:n vahingoksi. Suosiolahjojen arvoksi oli saatu 1 409 252 markkaa. Tuo pesänjakajan ratkaisu oli tullut lainvoimaiseksi ja sitoi myös pesänjakajaa E:n jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa. Perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan pesän varoihin oli lisättävä perittävän jälkeläiselleen tai tämän puolisolle antama suosiolahja. Näin ollen E:n jälkeen toimitettavassa perinnönjaossa oli D:n lakiosaa koskevaan laskelmaan tämän vaatimuksesta lisättävä puolet edellä mainitusta suosiolahjasta eli 704 626 markkaa.

Kun pesän varat velkojen vähentämisen jälkeen olivat 146 562,46 markkaa, olivat laskennalliset varat edellä mainittu 704 626 markan lisäys huomioon ottaen 851 188,46 markkaa, mistä D:n lakiosa oli kahdeksasosa eli 106 398,55 markkaa. Pesänjakaja määräsi tämän lakiosan suoritettavaksi pesän varoista sekä loput varat testamentin perusteella A:lle, B:lle ja C:lle.

Kanne Porin käräjäoikeudessa

A, B ja C moittivat perinnönjakoa kertoen kanteessaan, että D ei ollut nostanut lakiosan täydennystä koskevaa kannetta vuoden kuluessa E:n kuolemasta eikä edes perunkirjoituksesta lukien. Näin ollen kuolinpesän säästö muodosti jaettavan pesän rajat. A:n ja hänen myötäpuoltensa tuli myös saada oma laillinen osuutensa E:n jäämistöstä eikä lähes koko pesän säästöä voitu käyttää D:n lakiosan kattamiseen. Suosiolahjaa ei perintökaaren systematiikan mukaan missään vaiheessa vähennetty saajan perintöosasta, vaan se tuli perintöosan lisäksi. Vain testamentinsaajien perintöosan ylittävä osa voitiin käyttää D:n lakiosan maksamiseen. Joka tapauksessa A:n ja hänen myötäpuoltensa tuli saada lakiosansa, jota laskettaessa oli myös otettava huomioon heidän pesänjakajan päätöksessä todetulla tavalla saamansa suosiolahjat.

Pesänjakaja oli lisännyt suosiolahjat pesään automaattisesti. Kuitenkin kaupat olivat tapahtuneet jo 14.11.1980, ja E oli kuollut vasta 13.6.1991. Suosiolahjojen väitetyt arvot olivat puun hinnan kehityksen myötä muuttuneet varsin huomattavasti. Nykyhinnoilla lahjojen arvo oli vain puolet huomioon otetusta. Aikatekijä ja puun hintojen voimakas vaihtelu huomioon ottaen oli olemassa erityisiä vastasyitä, jotka poistivat suosiolahjaolettaman. D oli aikanaan saanut vanhemmiltaan maatilan sillä olevine rakennuksineen, joista arvoltaan huomattavin oli uudehko maatilan päärakennus. Nämä kaikki olosuhteet osaltaan aiheuttivat sen, että pesän arvoon ei tullut lisätä mitään.

Käräjäoikeuden tuomio 12.9.1994

Käräjäoikeus totesi, että F:n kuolinpesän jakaja oli 1.8.1986 allekirjoittamassaan jakokirjassa todennut A:n, B:n ja C:n saaneen 14.11.1980 tehdyillä kiinteistönkaupoilla omaisuutta osaksi lahjana, mikä oli otettu lakiosalaskelmassa huomioon 1 409 252 markan arvoisena. Ulvilan kihlakunnanoikeus oli 10.5.1988 tuota perinnönjakoa koskeneen moitekanteen johdosta julistamassaan päätöksessä todennut A:n myötäpuolineen saaneen sanottujen kauppojen nojalla sellaiset lahjat, joilla oli ilmeisesti tarkoitettu suosia niiden saajia D:n vahingoksi. Turun hovioikeus ei ollut 25.8.1989 antamassaan tuomiossa muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä.

Käräjäoikeus katsoi, että A:n sekä hänen myötäpuoltensa kanteensa tueksi mainitsemaa aikatekijää ja puun hintojen voimakasta vaihtelua ei voitu pitää sellaisina erityisinä vastasyinä, jotka poistaisivat käsiteltävänä olevassa tapauksessa suosiolahjaolettaman. Pesänjakaja oli menetellyt oikein lisätessään lakiosaan oikeutetun D:n vaatimuksesta E:n jälkeen toimittamassaan perinnönjaossa lakiosalaskelmaan perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla puolet edellä mainitusta suosiolahjasta eli 704 626 markkaa. Edelleen käräjäoikeus katsoi, että A, B ja C olivat saaneet lakiosaansa vastaavan määrän jo edellä kerrottuna suosiolahjana.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Turun hovioikeuden tuomio 3.5.1996

A, B ja C valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että F:n jälkeen suoritetun perinnönjaon aikaan E oli ollut elossa. F:n jälkeen toimitetussa perinnönjaossa olikin laskettu D:n lakiosa vain kuolleen puolison eli F:n osuudesta yhteisessä pesässä.

D ei ollut vaatinut E:n jälkeen lakiosansa täydennystä perintökaaren 7 luvun 10 §:n mukaisella kanteella. Lakiosan täydennystä koskevaa kannetta ei voitu korvata lakiosavaatimuksella. Pesänjakajan päätös ottaa suosiolahja huomioon D:n vaatimuksesta ei riittänyt korvaamaan lakiosan täydennystä koskevaa kannetta, kun lakiosan täydennykseen velvoitetut perilliset olivat moittineet jakoa tältä osin. Mainituilla perusteilla ei E:n jälkeen toimitetussa perinnönjaossa voitu D:n lakiosalaskelmassa ottaa huomioon A:n myötäpuolineen saamaa suosiolahjaa.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, ettei D:n lakiosalaskelmassa tullut lisätä pesän nettovaroihin A:n, B:n ja C:n saamaa suosiolahjaa. Pesänjakaja velvoitettiin tältä osin oikaisemaan jakopäätöstään.

Perustelut

Asiassa on selvitetty E ja F:n 14.11.1980 myyneen eräistä kiinteistöistä yhden kolmasosan pojalleen A:lle ja tämän puolisolle 61 000 markan kauppahinnasta, yhden kolmasosan tyttärelleen B:lle ja tämän puolisolle 61 000 markan kauppahinnasta sekä yhden kolmasosan pojalleen C:lle 61 000 markan kauppahinnasta. Kun kauppahinta siten on ollut yhteensä 183 000 markkaa ja kiinteistöjen tuolloinen arvo esitetyn selvityksen mukaan yhteensä 1 592 252 markkaa, luovutukset ovat olleet yhteensä 1 409 252 markkaa alihintaiset. Samana päivänä E ja F ovat tehneet keskinäisen testamentin, jonka mukaan toisen kuoltua eloonjäänyt sai kaiken pesän omaisuuden ja molempien kuoltua pesän omaisuus oli jaettava tasan A:n, B:n ja C:n kesken. Näissä olosuhteissa ja muun selvityksen puuttuessa on näytetty, että E ja F ovat perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentissa mainituin tavoin ilmeisesti tarkoittaneet suosia edellä mainittuja luovutuksensaajia lakiosaan oikeutetun poikansa D:n vahingoksi. Asiassa ei ole osoitettu olevan sellaisia asianhaaroja, joista johtuen omaisuuden arvo olisi määrättävä muun kuin sen ajankohdan mukaan, mikä sillä vastaanotettaessa oli. Näin ollen A, B ja C ovat saaneet E:ltä perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetut lahjat, joiden suuruus yhteensä on puolet 1 409 252 markasta eli 704 626 markkaa.

Perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan siinä tarkoitettu lahja on lakiosaan oikeutetun perillisen vaatimuksesta lisättävä pesän varoihin hänen lakiosaansa laskettaessa. Tähän ei vaikuta se, onko lahjan saajaa vastaan nostettu perintökaaren 7 luvun 10 §:n mukainen lakiosan täydennyskanne. Kun D on E:n jälkeen toimitetussa perinnönjaossa vaatinut edellä mainittujen lahjojen lisäämistä pesän varoihin, jotka perinnönjakokirjan mukaan ovat olleet 146 562,46 markkaa, on hänen lakiosansa arvoksi perinnönjaossa tullut katsoa kahdeksasosa pesän varojen sekä lahjojen yhteisestä määrästä 851 188,46 markasta eli pesänjakajan ratkaisun mukaiset 106 398,55 markkaa. Tältä osin A:n, B:n ja C:n hyväksi tehty testamentti on perintökaaren 7 luvun 5 §:n mukaan D:tä kohtaan tehoton.

A, B ja C ovat katsoneet, että heillä on D:n lakiosasta huolimatta oikeus saada jäämistöstä perintöosansa ja että D:n olisi tullut vaatia lakiosastaan tämän jälkeen puuttuvaa määrää lakiosan täydennyskanteella. Perintökaaressa ei ole nimenomaista säännöstä siitä, että perillisen oikeus saada jäämistöstä perintöosansa väistyisi lakiosan toteuttamisen tieltä. Nykyistä perintökaarta edeltäneen lain esitöissä on kuitenkin todettu täydennysvaatimuksen edellytyksenä olevan, että pesän varat eivät riitä lakiosiin (Lvk 1948:3 s. 10 ja Lvk 1938:5 s. 97). Myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että lakiosajärjestelmän perusajatuksena on lakiosien täyttäminen mahdollisimman pitkälle pesän varoista eli pesän pitäminen mahdollisimman pitkälle koskemattomana lakiosien täyttämiseksi (Saarenpää, Tasajaon periaate s. 304; vrt. Rapola, Uusi lakiosasäännöstö s. 58). Tätä tulkintaa puoltaa sekin, että lakiosan toteuttaminen mahdollisimman pitkälle pesän varoista on yksinkertainen ja taloudellinen tapa lakiosan toteuttamiseksi, kun taas vastakkainen tulkinta saattaisi johtaa pesän varojen jakamiseen sellaiselle perilliselle, joka sittemmin olisi kuitenkin velvollinen suorittamaan lakiosaan oikeutetulle lakiosan täydennystä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että perillisten perintökaaren 7 luvun mukaiset lakiosat on toteutettava jäämistöstä ennen toisten perillisten perintöosia ja että lakiosan täydennyskanne tulee kysymykseen vain, jos pesän varat eivät riitä lakiosiin. Siten A:n, B:n ja C:n oikeus saada jäämistöstä perintöosansa ei estä D:n lakiosan toteuttamista pesän varoista.

A, B ja C ovat myös vaatineet, että heidän tulee saada jäämistöstä ainakin lakiosansa ja että edellä mainitut lahjat tulee perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaisesti ottaa huomioon myös heidän lakiosiaan laskettaessa, jolloin heidänkin lakiosiensa arvoksi tulee kunkin kohdalta erikseen edellä mainitut 106 398,55 markkaa. Perintökaaren 7 luvun 7 §:n mukaan sellainen perillisen saama omaisuus, joka on otettava lukuun perintöosaa määrättäessä, luetaan hänen lakiosansa vähennykseksi. Vuoden 1734 lain perintökaaren 17 luvun 8 §:ssä (471/1951) säädettiin, että sellainen perillisen saama omaisuus, joka oli otettava huomioon laskelmallista perintöosaa määrättäessä, luettiin hänen lakiosansa vähennykseksi. Laskelmallisella perintöosalla tarkoitettiin mainitussa 17 luvussa lakiosan laskemisessa käytettävää perintöosaa, jota määrättäessä muun muassa lisättiin pesän varoihin sellaiset lakiosaan oikeutetun vaatimuksesta huomioon otettavat lahjat, joista nykyään on säädetty perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentissa. Tällaiset lahjat oli näin ollen mainitun vanhan perintökaaren 17 luvun 8 §:n mukaan luettava saajansa lakiosan vähennykseksi. Perintökaaren esitöistä (HE 6/1964 s. 2, KM 1962:7 s. 6 ja Lvk 1959:4 s. 5) ilmenee, että kun vuoden 1734 lain perintökaaren 17 luvun säännöksiä perillisen lakiosasta oli pidetty vaikeatajuisina, muotoiltiin perintökaaren 7 luvun säännökset osittain uudelleen muun muassa niin, että lakitekstissä luovuttiin käyttämästä laskelmallisen perintöosan käsitettä. Perintökaaren 7 luvun 7 §:n lopulliseen sanamuotoon johtaneista esitöistä (HE 6/1964 ja KM 1962:7) ei kuitenkaan voida päätellä, että toteutetuilla muutoksilla olisi tarkoitettu aikaansaada asiallisia muutoksia esillä olevassa kysymyksessä. Lainkohtaa onkin tulkittava niin, että siinä perintöosan määräämisellä tarkoitetaan perintökaaren 7 luvun mukaisen lakiosan laskemisessa käytettävän perintöosan määräämistä. Siten lahja, joka on perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan lisättävä pesän varoihin lakiosaa laskettaessa, on perintökaaren 7 luvun 7 §:n nojalla vähennettävä saajansa lakiosasta.

Kun A:n, B:n ja C:n edellä mainituilla luovutuksilla jo saamien perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitettujen lahjojen arvo ylittää heidän lakiosansa, ei heidän lakiosiaan enää ole toteutettava pesän varoista. Siten myöskään A:n, B:n ja C:n oikeus lakiosaan ei estä D:n lakiosan toteuttamista pesän varoista, vaan se on toteutettava perinnönjaossa pesänjakajan määräämällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n, B:n ja C:n kanne hylätään ja että pesänjakaja vapautetaan hänelle määrätystä velvollisuudesta oikaista jakopäätöstä.