5.3.1997

Velkajärjestelyn aloittaminen Rovaniemen käräjäoikeudessa

A haki 9.3.1995 yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaista velkajärjestelyä. Käräjäoikeus aloitti velkajärjestelyn ja määräsi selvittäjäksi oikeustieteen kandidaatti Ritva Hiukka-Hervan. Selvittäjän laatimasta maksuohjelmaehdotuksesta antamassaan lausumassa Merita Pankki Oy vaati velkajärjestelyhakemuksen hylkäämistä velkajärjestelylain 10 §:n 1 momentin 6 kohdan esteen vuoksi. Lisäksi pankki vastusti 10.8.1994 myöntämänsä vakuusvelan A 2 laina-ajan pidentämistä 12 vuodesta 17 vuoteen. Pankin mielestä lainaajan pidentäminen oli olennaista eikä siihen ollut erityistä syytä.

Käräjäoikeuden päätös 11.8.1995

Käräjäoikeus katsoi lausumillaan perusteilla, ettei A:n velkajärjestelylle ollut velkajärjestelylain 10 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaista estettä ja että laina-ajan pidentämiselle oli erityisiä syitä. Käräjäoikeus vahvisti selvittäjän laatiman maksuohjelmaehdotuksen A:n maksuohjelmaksi.

Asian käsittely Rovaniemen hovioikeudessa

Valitus ja vastaus

Pankki valitti hovioikeuteen. Valituksessaan esittämillä perusteilla pankki vaati, että A:n velkajärjestelyhakemus hylätään. Vaihtoehtoisesti pankki vaati, että A:lle vahvistetun maksuohjelman kesto määrättiin sellaiseksi, ettei vakuusvelkaosuuden maksuaika tullut olennaisesti pidemmäksi kuin jäljellä ollut alkuperäinen luottoaika. Lisäksi pankki vaati, että A:n pojan maksamaa asumiskuluosuutta ei tullut ottaa huomioon A:n maksuvaraa laskettaessa. Pankki selitti myös, että A:n velkaantumiskierre ja aikaisempi luottojen hoitaminen antoivat perustellun syyn olettaa, ettei A tullut noudattamaan maksuohjelmaa.

Pankki vielä liitti valitukseensa alkuperäisten luottojen myöntämisiin liittyviä asiakirjoja osoittamaan vapaaehtoista laina-ajan pidennystä. Pankki kertoi, että sillä ei ollut ollut aihetta esittää todisteita käräjäoikeudessa, koska käräjäoikeus vasta päätöksessään oli perustellut sen, miksi vakuusvelan maksuajan olennaiseen pidentämiseen oli erityinen syy.

Pankki hovioikeuden kehotuksesta täydensi valitustaan.

A vastasi muutoksenhakemukseen ja sen täydennykseen ja vaati lausumillaan perusteilla pankin valituksen hylkäämistä.

Hovioikeuden päätös 27.12.1995

Käsittelyratkaisut

Pankille tiedoksi annetussa maksuohjelmaehdotuksessa oli vakuusvelan A 2 osalta esitetty maksuohjelman kestoksi 17 vuotta. Velan luottoaikaa pidennettäisiin ehdotuksen mukaan maksuohjelmassa vuodesta 2006 vuoteen 2012 eli kuudella vuodella. Pankki oli 22.6.1995 päivätyssä lausumassaan ilmoittanut, että se vastusti tällaista pidennystä ja ettei asiassa ollut myöskään sellaisia erityisiä syistä, joiden vuoksi pidennys voitiin tehdä, kun otettiin huomioon, että maksuaikaa oli jo vapaaehtoisesti pidennetty.

Kun ei ollut todennäköistä, ettei pankki olisi voinut jo käräjäoikeudessa esittää niitä asiakirjoja, jotka se oli esittänyt hovioikeudessa tai että pankilla olisi muuten ollut pätevä aihe olla tekemättä niin, hovioikeus oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla jätti asiakirjat huomioon ottamatta.

Pankki ei ollut käräjäoikeudessa vedonnut siihen, ettei A:n pojan osallistumista perheen asumiskustannuksiin voitu ottaa huomioon A:n maksuvaraan vaikuttavana seikkana. Pankki ei ollut käräjäoikeudessa vedonnut myöskään siihen, että A:n velkaantumiskierre ja aikaisempi luottojen hoitaminen antoivat perustellun syyn olettaa, ettei A tullut noudattamaan maksuohjelmaa.

Koska ei ollut todennäköistä, ettei pankki olisi voinut vedota jo käräjäoikeudessa mainittuihin seikkoihin tai että pankilla olisi muuten ollut pätevä aihe olla tekemättä niin, hovioikeus oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin nojalla jätti valituksen näiltä osin tutkimatta.

Pääasiaratkaisu

Hovioikeus lausumillaan perusteilla ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Perustelut

Käsittelyratkaisut

Pankki on valituksessaan katsonut, että oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin kielto vedota valituksessa muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty alioikeudessa, koskee riita-asioita, mutta ei yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain nojalla käsiteltäviä asioita. Siten pankilla olisi ollut hovioikeudessa oikeus vielä vedota A:n pojan osallistumista perheen asumiskustannuksiin koskevaan seikkaan sekä A:n velkaantumiskierrettä ja aikaisempien luottojen hoitamista koskevaan seikkaan sekä esittää hovioikeudessa tästä asiakirjanäyttöä.

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 49 §:n 1 momentin mukaan, mikäli mainitusta laista ei muuta johdu, velkajärjestelyä koskevaan asiaan sovelletaan mitä hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annetussa laissa säädetään. Ja mikäli viimeksi mainitussa laissa ei ole toisin säädetty, hakemusasian käsittelyssä on lain 20 §:n 1 momentin mukaan soveltuvin osin noudatettava, mitä riita-asian käsittelystä alioikeudessa on voimassa. Muutoksenhakua hakemusasiassa tehtyyn ratkaisuun koskeva säännös on hakemusasioiden käsittelyä yleisessä alioikeudessa koskevan lain 19 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan muutosta haetaan hovioikeudelta oikeudenkäymiskaaren 25 luvussa säädetyssä järjestyksessä. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentti, johon ei sisälly hakemusasioita erityisesti koskevia määräyksiä, on säädetty 22.7.1991 annetulla lailla (1052/91) eikä siinä yhteydessä myöskään hakemusasioiden käsittelystä annettua lakia ole muutettu. Siten oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 14 §:n 2 momentin kieltoa on sovellettava myös haettaessa valittamalla muutosta hakemusasiassa tehtyyn ratkaisuun.

Kuten hovioikeus on todennut, pankki ei ollut saattanut todennäköiseksi, ettei se ollut voinut vedota jo käräjäoikeudessa vasta hovioikeudessa esittämiinsä seikkoihin ja todisteisiin tai että pankilla olisi muuten ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Tämän vuoksi hovioikeuden käsittelyratkaisujen muuttamiseen ei ole perustetta.

Pääasiaratkaisu

Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.