22.12.1997

Oulun käräjäoikeuden tuomio 20.3.1996

Virallisen syyttäjän syytteestä, johon B:n oikeudenomistajat C, D ja E ovat asianomistajina yhtyneet, käräjäoikeus lausui selvitetyksi, että A oli 10.2.1996 Oulussa veitsellä lyömällä tahallaan surmannut B:n.

Tuomion perusteluosassa käräjäoikeus selosti ensin A:n ja seitsemän todistajan kertomuksia käräjäoikeudessa.

Tapahtumien kulusta käräjäoikeus lausui, että A oli illalla 9.2.1996 ottanut niin sanotun Rambo-veitsen mukaansa lähtiessään nuorisotalolle ja siellä esitellyt veistä kahdessa eri tilanteessa todistajana kuullulle X:lle. Kolmannen kerran A oli ottanut veitsen esille nuorisotalon toisen kerroksen tasanteella kun B kavereineen oli ryhtynyt "haukkumaan" A:ta kehottaen tätä panemaan veitsen pois. Käräjäoikeus totesi kertomusten olevan ristiriitaisia siltä osin, oliko A tuolloin osoitellut puukolla B:tä vai X:ää. Joka tapauksessa A oli uhattuaan puukolla hetken aikaa pannut sen omaaloitteisesti pois.

Seuraavan vuorokauden puolella eli 10.2.1996 A oli mennyt nuorisotalon diskosaliin. Täällä hänet oli ympäröinyt 5 - 8 poikaa, joiden joukossa olivat olleet B ja X. Poikajoukko oli kehottanut A:ta antamaan puukon pois, jolloin A oli vastannut, ettei anna. A:ta oli poikajoukon toimesta ainakin "tönitty". X ja eräs toinen todistaja ovat lausuneet, että tilanne oli vaikuttanut A:n kannalta jotenkin uhkaavalta.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:ta oli kehotettu panemaan veitsi pois ja että poikajoukon seistyä A:n ympärillä noin kaksi minuuttia A oli ottanut veitsen käteensä ja lyönyt B:tä veitsellä vasemman solisluun yläpuolelle sellaisessa tilanteessa, jossa A:ta oli tönitty, häneen oli käyty kiinni ja hän oli kokenut tilanteen uhkaavaksi. A:n kertoman mukaan hänen tarkoituksenaan oli ollut vain huitaista B:tä käsivarteen mutta ei muutoin vahingoittaa tätä.

Asiassa ei ollut näytetty, että A:n tarkoituksena olisi ollut surmata B taikka että A olisi pitänyt B:n kuolemaa veitsen iskunsa varmana seurauksena. A oli kohdistanut veitsen iskun B:n vasemman solisluun yläpuolelle, jolloin pisto oli lävistänyt vasemman solisvaltimon ja vasemman keuhkon kärjen ulottuen toisen rintanikaman pintaan. Pistokanava oli suuntautunut oikealle alaviistoon ja se osoitti myös, että kysymyksessä oli ollut voimakas lyönti. A:n oli lyödessään niin sanotulla Rambo-veitsellä B:tä mainitulle aralle alueelle täytynyt ymmärtää, että iskusta varsin todennäköisesti seurasi B:n kuolema.

A oli mennyt nuorisotaloon varustautuneena Rambo-veitsellä. Hän oli jo kolme kertaa ennen tekotilannetta illan mittaan ottanut veitsen esille ja kolmannella kerralla uhannut sillä. Kenelläkään A:n ympärillä diskosalissa olleista pojista ei ollut ollut asetta. B oli ollut kooltaan lyhyempi kuin A. Vaikka poikajoukko oli ollut A:n ympärillä, häneen oli käyty kiinni, häntä oli tönitty ja tilanne oli A:sta näyttänyt uhkaavalta, olosuhteet eivät edellä mainitut seikat huomioon ottaen ollut kuitenkaan olleet sellaiset, että kysymyksessä olisi ollut hätävarjelutilanne.

A oli juonut tapahtumailtana alkoholia niin runsaasti, että se oli vaikuttanut hänen muistiinsa. A oli ollut ympärillään olleen poikajoukon tönimisen ja kiinnikäymisen kohteena ja hän oli kokenut tilanteen uhkaavaksi. Rangaistusta mitattaessa on otettu huomioon mainittujen seikkojen vaikutus A:n kykyyn arvioida tekoaan ja sen seurauksia.

Tämän vuoksi käräjäoikeus, huomioon ottaen vielä, että A rikokset tehdessään oli täyttänyt 15, mutta ei 18 vuotta, tuomitsi rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin ja 3 luvun 2 §:n nojalla A:n nuorena henkilönä taposta ja hänen syykseen myös luetusta 9.2.1996 tehdystä vaarallisen teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla 5 vuoden 3 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 28.6.1996

A:n valituksesta hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

Käräjäoikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B:n surmaaminen ole tapahtunut hätävarjelutilanteessa ja ettei kysymys myöskään ole hätävarjelun liioittelusta.

A on hänen syykseen luetut rikokset tehdessään ollut 16-vuotias eikä häntä ole aikaisemmin rangaistu rikoksista. Rikoslain 3 luvun 2 §:n mukaan hänelle nuorena henkilönä taposta tuomittava rangaistus määrätään rangaistusasteikosta, jossa enimmäisrangaistus on kolme neljäsosaa saman lain 21 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetystä enimmäisrangaistuksesta ja vähimmäisrangaistus pienin määrä, jonka vankeutta saa tuomita. Rangaistus voi siten olla vähintään 14 päivää ja enintään 9 vuotta vankeutta. Kun A tuomitaan yhteiseen vankeusrangaistukseen nuorena henkilönä tehdyistä taposta ja vaarallisen teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla, ei yhteinen vankeusrangaistus rikoslain 7 luvun 2 §:n mukaan saa myöskään olla rikosten enimmäisrangaistusten yhteisaikaa pitempi.

A on ottanut veitsen mukaansa nuorisotaloon ja näytellyt sitä sekä ainakin kerran uhkaillut sillä lähellään olleita poikia. Hän on siten kaiken kaikkiaan käyttäytynyt tapahtumailtana aggressiivisesti. Toisaalta todistajana kuultu opettaja on kertonut, että A oli ollut erittäin ystävällinen ja avoin ja että hänellä ei ollut aggressiivinen luonne. Tätä vastaan puhuvaa näyttöä ei ole esitetty. Hän on vähän ennen tekoaan joutunut käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin hänet ympäröineen poikajoukon tönimisen ja uhkailujen kohteeksi. Voidaan päätellä, että tilanteen kehittyminen on heikentänyt vasta 16-vuotiaan A:n kykyä kontrolloida käyttäytymistään sekä arvioida tekoaan ja sen seurauksia.

Kun edellä mainitut seikat huomioon ottaen arvioidaan A:n rikoksia sekä hänen niistä ilmenevää syyllisyyttään on hänelle tuomittua rangaistusta pidettävä liian korkeana. Oikeudenmukaisena rangaistuksena A:n syyksi luetuista rikoksista on pidettävä 4 vuotta vankeutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan ja A:lle tuomittu yhteinen rangaistus alennetaan 4 vuodeksi vankeutta.