4.6.1996

Syyte Lahden raastuvanoikeudessa

Virallinen syyttäjä kertoi raastuvanoikeudessa, että Lahden Urheilukeskuksessa sijaitsevan K90 -mäen muovitusurakan valmistelemiseksi oli vuoden 1991 alkupuolella perustettu työryhmä, jonka jäseniä olivat B, C ja D. Lahden kaupunginhallitus oli 24.6.1991 tehnyt päätöksen, jonka mukaan muovitus tehtiin viimeistään vuoden 1993 talousarvion yhteydessä, mutta myöhemmin muovitus oli siirretty vuoden 1992 talousarvioon. B oli toiminut Lahden kaupungin teknisen viraston tilapalvelun projektipäällikkönä, C saman viraston tilapalvelun rakennusarkkitehtinä ja D liikuntatoimen johtajana silloin, kun päätös mäen muovittamisesta tehtiin.

Mäen muovittamisessa tarvittavien tietojen saamiseksi B ja C olivat teknisen viraston edustajina syksyllä 1991 kääntyneet yhtiötä X edustaneen A:n puoleen. A vastasi yhtiön urheilu- ja muovituotteiden linjasta. B oli myös tehnyt matkan Italiaan tutustuakseen yhtiön siellä tekemään muovimäkeen.

Kun päätös muovittamiseen tarvittavan määrärahan siirtämisestä vuoden 1992 talousarvioon oli tapahtunut, oli teknisen viraston tilapalvelu laatinut 21.1.1992 urakasta tarjouspyynnöt, jotka oli osoitettu yhtiölle X ja yhtiölle Y. Tarjoukset oli tullut toimittaa 17.2.1992 mennessä. Yhtiöt olivat tehneet tarjoukset, joista yhtiön Y tarjous oli ollut halvempi. Tämän jälkeen B oli pyytänyt uudet tarjoukset, jotka oli tullut jättää viimeistään 13.3.1992. Myös tällä kerralla yhtiön Y tarjous oli ollut jonkin verran halvempi kuin yhtiön X tarjous.

Tekninen lautakunta oli 24.3.1992 tekemällään päätöksellä antanut mäen muovituksen ja pohjatöiden kokonaisurakan yhtiön X tehtäväksi. Asian oli valmistellut B ja teknisen lautakunnan kokouksessa C ja D olivat olleet selostamassa asiaa.

1) A oli 30.10.1991 - 5.3.1992 antanut virkamiehelle tämän toiminnasta palvelussuhteessa ravintolapalvelusten ja -tarjoilun muodossa 5 859,60 markan suuruiset etuudet, jolla toiminnalla hän oli pyrkinyt vaikuttamaan tai joka toiminta oli ollut omiaan vaikuttamaan virkamiehen toimintaan palvelussuhteessa.

Tällaiset etuudet A oli antanut Lahden kaupungin virkasuhteisille työntekijöille B:lle, C:lle ja D:lle siten, että hän oli

- Vuokatissa 30. - 31.10.1991 B:n, C:n ja D:n asianomaisten matkamääräysten perusteella Vuokattiin tekemän tutustumismatkan yhteydessä tarjonnut ravintolapalveluksia näille yhteensä 2 263,56 markan arvosta,

- Oslossa 2. - 4.12.1991 B:n, C:n ja D:n vastaavien matkamääräysten perusteella tekemän tutustumismatkan yhteydessä ravintolatarjoilua kaikkiaan 2 442,15 markan arvosta,

- Lahdessa 26.2. ja 1.3.1992 ravintolatarjoilua B:lle ja D:lle yhteensä 817,14 markan arvosta (160 markkaa ja 657,14 markkaa) ja

- Jämsässä 5.3.1992 B:lle, C:lle ja D:lle ravintolatarjoilua heidän Länkipohjassa sijaitsevalle tehtaalle tapahtuneen tutustumiskäynnin yhteydessä yhteensä 336,75 markan arvosta.

2) B, C ja D olivat virkamiehinä 30.10.1991 - 5.3.1992 edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa tilaisuuksissa vastaanottaneet ravintolatarjoilua kerrotut määrät, vaikka ne olivat olleet omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen laatunsa ja määränsä vuoksi.

Sen vuoksi virallinen syyttäjä vaati rangaistusta rikoslain 16 luvun 13 §:n 1 momentin nojalla A:lle lahjuksen antamisesta sekä 40 luvun 3 §:n nojalla B:lle, C:lle ja D:lle lahjusrikkomuksesta. Vielä syyttäjä vaati A:n tuomitsemista menettämään valtiolle antamiensa etuuksien arvona 5 859,60 markkaa, johon B:n, C:n ja D:n oli osallistuttava, B:n ja D:n kummankin erikseen 2 089,40 markalla ja C:n 1 680,80 markalla.

Raastuvanoikeuden päätös 22.9.1993

Raastuvanoikeus totesi perusteluissaan, että B, C ja D olivat myöntäneet vastaanottaneensa A:lta ravintolatarjoilua syytteessä kerrotut määrät. Kyseisiä etuuksia oli annettu toistuvasti usealla eri kerralla ja paikkakunnalla ja ne ajoittuivat usean kuukauden ajanjaksolle ennen tarjouskilpailun ratkaisemista. Tarjoilu oli pääosin tapahtunut ravintoloissa, osaksi yöaikaan, ja tarjoilun kokonaisarvoa oli pidettävä suurena. Lisäksi alkoholitarjoilun osuus kokonaiskustannuksista oli ollut huomattava. Nämä kaikki seikat huomioon ottaen oli annettu ravintolatarjoilu kokonaisuutena arvostellen ollut sellaista, ettei sitä vallinneissa olosuhteissa ollut pidettävä hyväksyttävänä.

A oli ollut tietoinen, että B, C ja D olivat syytteessä kerrotuin tavoin olleet sellaisessa asemassa, että heillä oli ollut mahdollisuus osaltaan vaikuttaa muovitusurakkaa koskevan ratkaisun tekemiseen. A oli edustanut yhtiötä, joka oli urakkaa tavoitellut ja joka oli ollut toinen tarjouskilpailuun osallistuneista yhtiöistä. Näissä olosuhteissa A:n oli katsottava antamillaan etuuksilla joko pyrkineen vaikuttamaan etuuksien saajien toimintaan tai ainakin mainitut etuudet A:n tieten olivat olleet omiaan vaikuttamaan näiden toimintaan palvelussuhteessa.

Vastaanottaessaan toistuvasti etuuksia sellaiselta yksityiseltä henkilöltä, joka oli edustanut urakkaa tavoitellutta ja sittemmin toista tarjouskilpailussa mukana ollutta yhtiötä, B:n, C:n ja D:n oli täytynyt käsittää, että heidän menettelynsä vallinneissa olosuhteissa oli ollut omiaan herättämään epäilyksiä asian käsittelyn riippumattomuutta kohtaan ja siten heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus katsoi syytteen tulleen näytetyksi ja tuomitsi A:n rikoslain 16 luvun 13 §:n 1 momentin nojalla lahjuksen antamisesta 60:een 150 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 9 000 markkaa sekä B:n, C:n ja D:n rikoslain 40 luvun 3 §:n nojalla kunkin lahjusrikkomuksesta, B:n 40:een 180 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 7 200 markkaa, C:n 35:een 130 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 4 550 markkaa ja D:n 40:een 140 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 5 600 markkaa. Lisäksi A tuomittiin menettämään valtiolle antamiensa etuuksien arvona 5 859,60 markkaa. Myös B, C ja D tuomittiin menettämisseuraamuksiin yhteisvastuullisesti A:n kanssa, B ja D kumpikin erikseen 2 089,40 markan ja C 1 680,80 markan osalta.

Hovioikeuden tuomio 15.6.1995

A, B, C ja D valittivat hovioikeuteen ja vaativat raastuvanoikeuden päätöksen kumoamista ja syytteen hylkäämistä.

Hovioikeus arvioi A:n menettelyä rikoslain 16 luvun 13 §:n valossa seuraavasti:

Syyttäjä oli katsonut A:n antaneen virkamiehille näiden toiminnasta palvelussuhteessa ravintolapalveluiden ja -tarjoilun muodossa 5 859,60 markan suuruiset etuudet, joilla hän oli pyrkinyt vaikuttamaan tai joka toiminta oli ollut omiaan vaikuttamaan virkamiesten toimintaan palvelussuhteessa.

A oli kiistänyt syytteen todeten, että hänellä ei ollut ollut tarkoitus vaikuttaa tai pyrkiä vaikuttamaan virkamiesten toimintaan palvelussuhteessa, eikä tarjoilu ollut myöskään ollut omiaan heidän toimintaansa vaikuttamaan. Tarjoilu, minkä A oli määrältään myöntänyt, oli hänen mukaansa ollut tavanomaista vieraanvaraisuutta. A oli vielä todennut, että päätöstä eivät olleet tehneet kyseiset virkamiehet vaan Lahden kaupungin tekninen lautakunta.

Syytteessä oli kysymys ravintolatarjoilusta viidessä eri yhteydessä noin neljän kuukauden aikana. Ravintolatarjoilut Vuokatissa ja Oslossa olivat tapahtuneet työryhmän jäsenten B:n, C:n ja D:n noille paikkakunnille tekemien matkojen yhteydessä. Matkojen tarkoituksena oli ollut tutustua A:n avustuksella tämän edustaman yhtiön noille paikkakunnille tekemien hyppyrimäkien muovitusrakenteisiin. Työryhmän jäsenet olivat tehneet matkat työnantajan määräyksestä virkamatkoina ja työnantaja oli maksanut matkakustannukset. Jämsässä tapahtunut tarjoilu oli annettu tehdaskäynnin yhteydessä, jolloin B, C ja D olivat tutustuneet A:n edustaman yhtiön tuotantoon. Vastaavanlainen matka tarjoiluineen oli tehty myös toisen tarjouskilpailuun osallistuneen yhtiön tuotantolaitokseen. Lahdessa oli tarjoilua annettu B:n ja D:n osalta kerran lounaan merkeissä ja kerran B:n osalta Salpausselän kisojen, jonne A oli kutsuttu Lahden kaupungin vieraaksi, iltajuhlan jälkeen. Tarjoilut olivat olleet ateriointia ravintoloissa. Alkoholin osuus tarjoilusta ei ollut ollut merkittävä.

Lain esitöiden (HE n:o 58/1988 vp. s. 48 ja 49) mukaan lahjuksen antamisen yhtenä keskeisimpänä tunnusmerkkinä olisi se, missä tarkoituksessa lahja tai etu oli luvattu, annettu tai tarjottu. Rangaistavaa olisi sellaisen lahjan tai edun lupaaminen, tarjoaminen ja antaminen, jolla vaikutettiin tai pyrittiin vaikuttamaan henkilön toimintaan palvelussuhteessa tai joka oli omiaan vaikuttamaan mainittuun toimintaan. Vaikeimmin arvosteltavia olivat tapaukset, joissa liikeyritysten suhdetoiminnassa tavanomaisesti käytettäviä etuja tarjottiin virkamiehille lähinnä tarjoajalle myönteisen ilmapiirin aikaansaamiseksi. Ratkaisu olisi tällöin perustettava tilanteen arviointiin kokonaisuudessaan huomioon ottaen muun muassa vireillä tai odotettavissa olevien palvelussuhteeseen liittyvien toimien merkitys tarjoajan kannalta sekä tarjottujen etujen arvo, toistuvuus ja tavanomaisuus kysymyksessä olevaan virka- tai muuhun toimintaan liittyvissä olosuhteissa samoin kuin etujen vastaanottamisen hyväksyttävyys palvelussuhteen asianmukaisen hoidon kannalta.

Lahjan tai edun arvosta lain esitöissä (s. 49) todettiin, että oikeuskäytännössä lahjomana oli pidetty esimerkiksi merkkipäivälahjoiksi annettuja arvokkaita koruja ja muita lahjaesineitä, poikkeuksellisen suuria alennuksia, virkistysluonteisia matkoja ja runsaita, virkamiehen tehtävien hoidon kannalta tarpeettomia kestityksiä.

A:n osalta jäi arvioitavaksi B:n, C:n ja D:n palvelussuhteeseen liittyvien toimien merkitys A:n edustamalle yhtiölle, etujen toistuvuus ja tavanomaisuus sekä A:n tarkoitus ravintolatarjoilua antaessaan.

Urakan saaminen A:n edustamalle yhtiölle oli ilmeisesti ollut merkitykseltään tärkeä ottaen huomioon yli miljoonan markan urakkasumma. Ottaen kuitenkin huomioon ravintolatarjoilujen vähälukuisuus ja se, että tarjoilu oli ollut lähinnä ruokailua siihen liittyvine vähäisine alkoholijuomineen, hovioikeus katsoi tarjoilun olleen tavanomaista vieraanvaraisuutta. Näyttämättä oli myös jäänyt, että A:lla olisi ollut ravintolatarjoilulla tarkoitus pyrkiä vaikuttamaan tai että se olisi A:n tieten ollut omiaan vaikuttamaan B:n, C:n ja D:n toimintaan palvelussuhteessa tai horjuttanut luottamusta näiden virkatoimien tasapuolisuuteen.

Rikoslain 40 luvun 3 §:n mukaisen lahjusrikkomuksen osalta hovioikeus totesi toiminnasta palvelussuhteessa, että B, C ja D olivat vedonneet siihen, etteivät he olleet käyttäneet asiassa päätösvaltaa.

Asian oli valmistellut tekniselle lautakunnalle B ja päätöstä tehtäessä olivat C ja D olleet lautakunnassa kuultavina.

Lain esitöissä (HE n:o 58/1988 vp. s. 48) todettiin, että toiminnan palvelussuhteessa ei tarvinnut sisältää päätösvallan käyttöä, vaan riitti, että lahjottavalla oli palvelussuhteessaan mahdollisuus vaikuttaa lahjojan vaikuttamispyrkimysten kohteena oleviin ratkaisuihin. Lahjuksen antaminen voitiin siten kohdistaa myös valmistelu- ja esittelytehtävissä toimiviin.

B, C ja D olivat olleet sellaisessa asemassa, että heillä oli ollut mahdollisuus vaikuttaa lautakunnan ratkaisuun. Siten sillä seikalla, etteivät he olleet tehneet päätöstä asiassa, ei ollut merkitystä.

Muutoin hovioikeus arvioi B:n, C:n ja D:n menettelyä rikoslain 40 luvun 3 §:n valossa seuraavasti:

Lain esitöiden (HE n:o 58/1988 vp. s. 57) mukaan säännöksellä pyrittiin suojaamaan nimenomaan luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Riitti, että menettely oli tyypillisesti sellaista, että se yleensä heikensi tätä luottamusta. Koska kysymyksessä oleva teko olisi rangaistava vain tahallisena, oli kuitenkin edellytettävä, että tekijän tuli mieltää tekoon sisältyvän sellaisia elementtejä, että se oli omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Luottamusta heikentävänä menettelynä voitaisiin pitää esimerkiksi huomattavan arvokkaan lahjan antamista. Liikeyritykset voivat suhdetoiminnassaan antaa myös virkamiehille lahjoja, kestitystä tai tutustumismatkoja, joiden tarkoituksena saattoi olla ainoastaan tarjota mahdollisuus henkilökohtaiseen tutustumiseen ja tietojenvaihtoon viranomaisten ja liikeyritysten edustajien välillä, mutta joilla ei pyritty vaikuttamaan vastaanottavien virkamiesten toimintaan virassaan. Osa tällaisesta menettelystä oli hyväksyttävää, mutta se saattoi saada muotoja, jotka heikensivät luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Arvioitaessa sitä, milloin kysymys oli lahjusrikkomuksena rangaistavasta menettelystä, oli otettava huomioon paljolti samanlaisia näkökohtia kuin lahjusrikosta arvioitaessa.

B, C ja D olivat kiistäneet syytteen todeten, että tarjoilu oli ollut vähäistä eli niin sanottua normaalia vieraanvaraisuutta. Näin vähäinen tarjoilu ei ollut vaikuttanut miljoonaluokkaa olevan urakan päätöksentekoon. Urakka oli annettu selvästi asiantuntevammalle ja paremmaksi koetulle toimittajalle.

B:n, C:n ja D:n osalta jäi arvioitavaksi, kuinka tärkeitä A:n edustamaa yhtiötä koskevia toimia he olivat virkamiehinä joutuneet tekemään, heille annetun tarjoilun arvo, toistuvuus, tavanomaisuus ja sen vastaanottamisen hyväksyttävyys palvelussuhteen asianmukaisen hoidon kannalta eli se, oliko A:n antama tarjoilu heikentänyt tai ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Hovioikeus katsoi toisaalta A:n kohdalla mainituilla perusteilla ja toisaalta sillä perusteella, että ravintolatarjoilut olivat olleet arvoltaan myös saajien kannalta vähäisiä, jääneen näyttämättä toteen, että B:lle, C:lle ja D:lle annettu tarjoilu olisi ollut omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

Tämän vuoksi hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen, hylkäsi syytteen ja vapautti A:n, B:n, C:n ja D:n tuomitusta rangaistuksesta ja menettämisseuraamuksesta.

Perustelut

A on antanut B:lle, C:lle ja D:lle alempien oikeuksien ratkaisujen mukaiset ravintolapalvelut ja -tarjoilut, kuitenkin siten, että 657,14 markan arvoinen tarjoilu Lahdessa 1.3.1992 ei ole tapahtunut osaksikaan D:lle, vaan yksin B:lle ja tämän puolisolle.

Ne tilaisuudet, joissa tarjoilut ovat tapahtuneet, sekä tarjoilujen määrät ovat riidattomat. Siten syyllisyyskysymyksen ratkaisemiseksi on mainittujen seikkojen nojalla harkittava, voidaanko A:n päätellä rikoslain 16 luvun 13 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin pyrkineen tarjoiluilla vaikuttamaan B:n, C:n ja D:n toimintaan näiden palvelussuhteissa tai ovatko tarjoilut olleet ainakin omiaan vaikuttamaan siihen. Vastaavasti on harkittava, onko viimeksi mainittujen täytynyt käsittää tarjoilujen vastaanottamisen olleen mainitun lain 40 luvun 3 §:n mukaisesti omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen. Alemmat oikeudet ovat syyllisyyskysymyksen harkinnassa tulleet vastakkaisiin tuloksiin.

Hovioikeus on tuomionsa perusteluissa selostanut mainittuja rikoslain säännöksiä koskevan hallituksen esityksen perusteluita. Niinkuin niistäkin ilmenee, harkinnassa tulee ottaa huomioon muun muassa vireillä tai odotettavissa olevien palvelussuhteeseen liittyvien toimien merkitys tarjoajan kannalta. Tässä tapauksessa B, C ja D ovat olleet mäen muovitushankkeen valmistelijoina avainasemassa ratkaistaessa kysymystä siitä, kenelle syytteessä tarkoitettu noin miljoonan markan arvoinen muovitusurakka tultiin antamaan. Ravintolatarjoilut ovat tapahtuneet osittain tilanteissa, jotka ovat liittyneet mainitun hankkeen valmisteluun, ja osittain myös kilpailevien urakkatarjousten ollessa jo jätettyinä kaupungille. Tilanne on siten ollut erityisen arka nimenomaan koskien sitä luottamusta, mitä voitiin olettaa kilpailevan yrityksen taholta tunnettavan viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen asiassa.

Vuokattiin ja Osloon suuntautuneet matkat, jotka ovat liittyneet muovitushankkeen valmisteluun, on B:n, C:n ja D:n osalta kustantanut Lahden kaupunki. A, joka on esitellyt mainituille kaupungin virkamiehille asiaan liittyviä kohteita, ei ole ollut matkoilla isäntänä tai muuten sellaisessa asemassa, että tavanomainen kohteliaisuus olisi vaatinut häntä tarjoamaan virkamiehille ravintolapalveluita. A:n tarjoamat ruoat juomineen eivät kustannuksiltaan ole olleet myöskään niin vähäisiä, että sellaisten tarjoaminen olisi matkaseuralaisten kesken tavanomaista.

Lahdessa tapahtuneet tarjoilut ovat liittyneet siihen kanssakäymiseen, joka A:n ja mainittujen virkamiesten välille oli syntynyt mäen muovitushankkeen valmistelussa. Näissäkään tapauksissa ei ole ollut kysymys isännöintiin liittyvästä tai muutoin kohteliaisuusvelvoitteen edellyttämästä eikä ainakaan 1.3.1992 tapahtuneen tarjoilun osalta myöskään tavanomaisesta vieraanvaraisuudesta.

Jämsässä 5.3.1992 tapahtunut tarjoilu on poikennut edellä selostetuista siinä, että se on tapahtunut A:n edustamalle tehtaalle tehdyn tutustumiskäynnin yhteydessä A:n toimiessa isäntänä. A:n vieraille tarjoaman lounaan kustannukset eivät ole ylittäneet tavanomaista vieraanvaraisuutta.

Korkein oikeus katsoo, ettei viimeksi mainittu tavanomainen lounastarjoilu ole ollut omiaan vaikuttamaan B:n, C:n ja D:n toimintaan näiden palvelussuhteissa tai heikentämään luottamusta heidän toimintansa tasapuolisuuteen.

Vuokatissa, Oslossa ja Lahdessa tapahtuneet toistuneet tarjoilut mäen muovitushankkeen toteuttamisen kannalta tärkeille virkamiehille ovat edellä selostetulla tavalla liittyneet hankkeen valmisteluun ja tarjouskilpailuun sekä hankkeen yhteydessä syntyneeseen kanssakäymiseen. Tämä koskee myös Lahdessa 26.2.1992 tapahtunutta tarjoilua, jonka arvioimiseen muista poikkeavalla tavalla ei sen sinänsä vähäisestä arvosta huolimatta ole tarjoilujen toistuvuus huomioon ottaen aihetta. Tämän vuoksi ja ottaen myös huomioon selostetut muut tarjoiluihin liittyvät olosuhteet A on tiennyt, että kysymys ei ole ollut enää tavanomaisesta vieraanvaraisuudesta vaan että tarjoilut ovat olleet omiaan vaikuttamaan B:n, C:n ja D:n toimintaan näiden palvelussuhteessa. Samoista syistä myös viimeksi mainitut virkamiehet ovat tienneet, että tarjoilut ovat olleet omiaan heikentämään luottamusta viranomaistoiminnan tasapuolisuuteen.

A:n, B:n, C:n ja D:n on edellä todettuun nähden näytetty syyllistyneen raastuvanoikeuden heidän syykseen lukemaan rikolliseen menettelyyn lukuun ottamatta Jämsässä tapahtuneita tekoja ja D:n osalta lisäksi hänen syykseen Lahdessa 1.3.1992 tehtynä luettua tekoa. Viimeksi mainitulta osalta tarjoilun kohdistumisella D:n asemesta B:n puolisoon ei ole merkitystä A:n menettelyn syyksiluettavuuden kannalta, koska teko tältä osin on ollut omiaan vaikuttamaan D:n asemesta B:n toimintaan.

Rangaistuksen mittaamisessa otetaan huomioon se, että B:n menettely on hänen asemaansa asian valmistelussa ja vastaanotettujen tarjoilujen määrään nähden moitittavampaa kuin C:n ja D:n menettely.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan lukuunottamatta syytteen hylkäämistä ja menettämisseuraamuksen tuomitsematta jättämistä siltä osin kuin ne koskevat A:n, B:n, C:n ja D:n menettelyä 5.3.1992 Jämsässä ja D:n osallistumista 1.3.1992 Lahdessa tapahtuneeseen tekoon. Hovioikeuden ratkaisun lopputulos jää mainituilta osilta pysyväksi.

A, B, C ja D tuomitaan raastuvanoikeuden heidän syykseen muilta osin lukeman menettelyn johdosta ja soveltamien lainkohtien nojalla heidän syykseen jäävistä, A lahjuksen antamisesta ja B lahjusrikkomuksesta (30.10.1991 - 1.3.1992) raastuvanoikeuden heille määräämiin rangaistuksiin sekä C ja D kumpikin lahjusrikkomuksesta (C 30.10. - 4.12.1991 ja D 30.10.1991 -26.2.1992) 30:een, C 130 ja D 140 markan määräiseen päiväsakkoon eli C 3 900 ja D 4 200 markan sakkoon.

A tuomitaan menettämään valtiolle antamiensa etuuksien arvona 5 522 markkaa 85 penniä, minkä maksamiseen B, C ja D osallistuvat yhteisvastuullisesti, B 1 977 markalla 14 pennillä, C 1 568 markalla 57 pennillä ja D 1 648 markalla 57 pennillä.