17.12.1996

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

TVK-Invest Oy:n (yhtiö) konkurssipesä kertoi A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että yhtiö oli 31.8.1992 asetettu konkurssiin. Valvonta konkurssissa oli toimitettu 7.12.1992. A oli toiminut yhtiössä toimitusjohtajana. Hänen 20.5.1988 hyväksytyn työsopimuksensa mukaan työsuhde oli ollut voimassa toistaiseksi. Molemminpuolinen irtisanomisaika oli ollut yksi kuukausi. Sopimuksen mukaan työsuhteen päättymisestä oli maksettava A:lle 350 000 markan kertakorvaus, oli työsuhteen päättymisen syy mikä tahansa. Koska yhtiön tulos ei ollut vastannut odotuksia, yhtiön hallitus oli 15.6.1992 hyväksynyt A:n irtisanoutumisen tehtävästään ja mainitun kertakorvauksen maksamisen. Maksettua erorahaa oli pidettävä kohtuuttomana ottaen huomioon, että yhtiön taloudellisen tilan vuoksi sitä oli uhannut selvitystilaan asettaminen jo syksyllä 1991. Oli myös epäilyksenalaista, oliko erorahasta alunperin sovittu työsopimusta solmittaessa 6.5.1988. Konkurssipesä katsoi, että maksu oli ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä tehtyyn työhön ja muihin olosuhteisiin nähden voitiin pitää kohtuullisena. Tämän vuoksi konkurssipesä vaati maksun peräytymistä takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 6 ja 7 §:n perusteella.

Vastaus

A kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Vastauksessaan A totesi, että erorahan kohtuullisuutta arvioitaessa tuli ottaa huomioon, että vuonna 1988 työsopimukseen otettu ehto erorahan maksamisesta perustui siihen, että A oli siirtynyt pankin palveluksesta riskialalle toimitusjohtajaksi. Kyseessä oli eräänlainen riskivakuutus sen johdosta, että yhtiön toimitusjohtaja voidaan helposti irtisanoa. Erorahan määrästä oli pätevästi sovittu ja se vastasi maksuhetkellä noin kuudentoista kuukauden palkkaa. A oli ollut velvollinen toimimaan myös eräiden muiden samaan konserniin kuuluneiden yhtiöiden tehtävissä korvauksetta ja yhtiöiden ajauduttua konkurssiin A oli saanut erityisen ankarana kokea riskitoiminnan seuraamukset omalla kohdallaan muun muassa asian saaman laajan julkisuuden vuoksi. Konserniin 15.6.1992 tehdyllä päätöksellä palkatulle vuokratoimitusjohtajallekin oli sovittu maksettavaksi kolmen kuukauden palveluista 195 000 markkaa. A oli lisäksi hallituksen 15.6.1992 tekemällä päätöksellä velvoitettu konsultoimaan uutta toimitusjohtajaa seitsemän kuukauden ajan. A:n työsuhteen päättämisen taustalla oli ollut se, että konsernin tervehdyttämiseksi sen omistajataho oli sitoutunut huomattaviin lisäpanostuksiin osakepääoman korotuksen muodossa ja uskottavuuden pönkittämiseksi oli ollut tarpeen tehdä muutoksia konsernin yhtiöiden johdossa. Konkurssista ei tuolloin ollut kenelläkään ollut tietoa. A oli julkisuudessa leimattu täysin perusteettomasti yhdeksi syylliseksi konkurssiin ja erorahan peräyttäminen johtaisi kohtuuttomuuteen.

Raastuvanoikeuden päätös 21.9.1993

Raastuvanoikeus totesi, että A:lle oli kriittisenä aikana maksettu takaisinsaantilain 6 §:n määrittelemällä tavalla palkkaan rinnastettava etuus, jota oli summan suuruus ja A:n erikseen palkalla korvattu työpanos huomioonottaen pidettävä lahjanlaatuisena. Tämän vuoksi raastuvanoikeus peräytti A:lle 15.6.1992 maksetun erorahan ja velvoitti A:n suorittamaan konkurssipesälle 350 000 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.8.1995

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä

Käsittelyratkaisu

Yhtiön takaisinsaantikanne on raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa ratkaistu 1.1.1992 voimaan tulleen takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain mukaan. Vaatimalla valituksessaan, että asiassa on mainitun lain sijasta sovellettava sitä ennen voimassa olleita konkurssisäännön määräyksiä, A ei ole vedonnut oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuun uuteen seikkaan. Tuomioistuin on viran puolesta velvollinen soveltamaan asiassa oikeaa lakia ja A:lla on oikeus esittää käsityksensä sovellettavasta laista.

Pääasiaratkaisun perustelut

Yhtiö on vuonna 1988 tehdyllä sinänsä pätevällä sopimuksella sitoutunut maksamaan A:lle, paitsi palkkaa 16 000 markkaa kuukaudessa, kertakorvauksena toimisuhteen päättymisestä 350 000 markkaa. A:n erottua tehtävästään yhtiön hallitus on 15.6.1992 päättänyt maksaa A:lle sanotun korvauksen.

Konkurssipesän kanteessa on kysymys tämän maksun peräytymisestä. Peräytyväksi vaadittu maksu on suoritettu takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain voimassa ollessa ja takaisinsaantikanteeseen sovelletaan lain 26 §:n 2 momentin mukaan mainittua lakia.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 7 §:n mukaan palkan, palkkion ja muun siihen rinnastettavan etuuden maksun peräytymiseen konkurssipesään sovelletaan lahjan ja lahjanluontoisen sopimuksen peräytymistä koskevaa sanotun lain 6 §:n 1 momenttia siltä osin kuin maksu on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä tehtyyn työhön ja muihin olosuhteisiin nähden voidaan pitää kohtuullisena.

Yhtiön ja A:n väliseen sopimukseen perustuva kertakorvaus toimisuhteen päättymisestä on 7 §:ssä tarkoitettu etuus. Maksetun etuuden kohtuullisuutta harkittaessa arvioidaan tehtyä työtä, sen merkitystä yhtiölle ja muita olosuhteita kokonaisuutena ansaitsemishetken mukaan.

Tilintarkastajan todistajankertomuksen mukaan yhtiö on ollut "periaatteessa selvitystilassa jo syyskuussa 1991". Yhtiö asetettiin konkurssiin 31.8.1992. A:lle vain muutama kuukausi ennen konkurssin alkua maksetun erorahan suorittamisen perusteena ei ole ollut hänen tekemänsä työ vaan toimitusjohtajan toimen päättyminen. Korvauksena tekemästään työstä A on saanut palkkaa, joka toimen päättyessä on A:n lausuman mukaan ollut yli 20 000 markkaa kuukaudessa. Toimitusjohtajuus olisi todennäköisesti päättynyt konkurssin johdosta. Ennen konkurssia tapahtuneen maksun seurauksena A:n asema on olennaisella tavalla parantunut suhteessa yhtiön konkurssivelkojiin. A:lle maksettu 350 000 markan korvaus on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä näissä olosuhteissa voidaan pitää kohtuullisena ja se tulee peräyttää takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 6 ja 7 §:n nojalla konkurssipesään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.