5.12.1996

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A kertoi valtioon kohdistamassaan kanteessa, että Hämeen työvoimapiirin toimisto oli 1.10.1991 nimittänyt Forssan työvoimatoimiston toimistonjohtajan virkaan B:n. Myös A oli hakenut virkaa. Viran kelpoisuusehtona oli ollut korkeakoulututkinto tai korkeakoulun työministeriön toimeksiannosta järjestämän kelpoisuuskoulutusohjelman suorittaminen. A oli suorittanut mainitun koulutusohjelman.

A katsoi, että hänen ja nimitetyksi tulleen B:n ansioituneisuudessa ei koulutuksen osalta ollut eroa. Työkokemuksen osalta A sen sijaan oli nimitetyksi tullutta huomattavasti ansioituneempi. A katsoi, että oli syntynyt syrjintäolettama, minkä vuoksi hän vaati valtion velvoittamista suorittamaan hänelle naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa tarkoitettuna hyvityksenä 35 100 markkaa korkoineen.

Vastaus

Valtio kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Valtio katsoi, että B:llä oli selvästi parempi koulutus kuin A:lla. Vaikka A:n työkokemus työhallinnon alalta oli pitempi kuin B:n, ei häntä kokonaisuus huomioon ottaen voitu pitää B:tä ansioituneempana virkaan. Nimitys oli joka tapauksessa perustunut hyväksyttävään seikkaan, jollaisena oli pidettävä varsin perusteellista ja kattavaa hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arviointia. Hämeen työvoimapiirin toimiston johtoryhmä oli arviointimenettelyn perusteella yksimielisesti katsonut B:n henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään hakijoista sopivimmaksi.

Raastuvanoikeuden päätös 19.7.1993

Raastuvanoikeus totesi, että A:n suorittama kelpoisuuskoulutusohjelma oli ollut muodollisena edellytyksenä sille, että hänet oli voitu ottaa huomioon virkaa täytettäessä. B taas oli suorittanut merkonomin tutkinnon ja ylemmän korkeakoulututkinnon. A:lla oli 22 vuoden kokemus työhallinnossa, kun taas B oli työskennellyt alalla 2 vuotta 4 kuukautta. Koulutustaustaa ja työkokemusta tarkasteltaessa ei voitu yksiselitteisesti päätellä, että A olisi ollut virkaan ansioituneempi kuin B. Vaikka työkokemusta sinänsä oli pidettävä arvokkaana tekijänä, ei voitu perusteluitta sivuuttaa sitä seikkaa, että B:n ylempi korkeakoulututkinto soveltui useammankin kaltaiseen tehtävään. A:n kelpoisuuskoulutus taas oli juuri tätä tehtävää silmällä pitäen suoritettu rajattu koulutus. Vaikka kelpoisuusvaatimuksena virkaan oli kelpoisuuskoulutusohjelman suorittaminen tai ylempi korkeakoulututkinto, ei se merkinnyt, ettei työnantaja niin halutessaan voisi katsoa jälkimmäistä ensiksi mainittua paremmaksi.

Raastuvanoikeus katsoi, että A ja B olivat olleet virkaan lähes yhtä ansioituneita ja että virkaan oli siten voitu nimittää heistä kumpi tahansa ilman, että heidän välilleen olisi syntynyt naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa tarkoitettu syrjintäolettama. Raastuvanoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.4.1995

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että kelpoisuusvaatimuksena työvoimatoimiston toimistonjohtajan virkaan oli ollut korkeakoulututkinto tai korkeakoulun työministeriön toimeksiannosta järjestämän 85 opintoviikon kelpoisuuskoulutusohjelman hyväksytty suorittaminen. Viranhakuilmoituksen mukaan toimistonjohtajan tehtäviin kuului työvoimatoimiston johtaminen ja kehittäminen tuloshakuisesti sekä huolehtiminen yhteyksistä elinkeinoelämään ja kuntien ja valtion viranomaisiin. Kyseisen työvoimatoimiston työjärjestyksen mukaan työvoimatoimiston päällikön tuli johtaa tuloshakuisesti, koordinoida ja valvoa työvoimatoimiston toimintaa, seurata kehitystä työvoimahallinnon alalla sekä tehdä aloitteita uudistuksiksi ja parannuksiksi, jakaa työvoimatoimiston tehtävät eri virkamiesten suoritettaviksi sekä suorittaa muut hänelle säädetyt ja määrätyt tehtävät.

Virkaan nimitetty B oli suorittanut ylioppilastutkinnon vuonna 1977, merkonomin tutkinnon yhteiskunnalliselta linjalta vuonna 1982 ja hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon julkishallinnon koulutusohjelmassa Tampereen yliopistossa vuonna 1989.

A oli suorittanut keskikoulun vuonna 1958, työvoimatutkinnon vuonna 1982 sekä kyseisen viran edellyttämän kelpoisuuskoulutusohjelman Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa vuonna 1990. Lisäksi hän oli suorittanut vuonna 1985 julkishallinnon approbatur-arvosanan ja vuonna 1989 työnvälityksen ATK-järjestelmän kouluttaja-opastajakurssin sekä osallistunut monenlaiseen työhallinnon järjestämään henkilöstökoulutukseen.

B oli työskennellyt työhallinnossa työvoimatoimiston korkeakouluharjoittelijana, erikoistyövoimaneuvojana, johtavana työvoimaneuvojana ja työvoimapiirin piiritarkastajan viransijaisena. Työhallinnon työkokemusta B:llä oli nyt kysymyksessä olevaan virkaan nimitettäessä ollut 2 vuotta 4 kuukautta.

A oli työskennellyt työhallinnossa vuodesta 1961 lähtien muun muassa toimistoapulaisena, apulaistyönvälittäjänä, korvauskäsittelijänä, työnvälittäjänä, työvoimaneuvojana, toimistonhoitajan viransijaisena ja johtavana työvoimaneuvojana. Työhallinnon työkokemusta A:lla oli ollut yli 22 vuotta, siitä toimistonhoitajan tehtävissä sijaisena 1 vuosi 4 kuukautta.

B:llä ja A:lla oli ollut viran kelpoisuusvaatimuksissa edellytetty koulutus. B oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon ja merkonomin tutkinnon. Häntä oli pidettävä koulutuksen osalta yleisesti ottaen ansioituneempana kuin A:ta. A:n suorittama kelpoisuuskoulutusohjelma ja hänen laajahko muu koulutuksensa vastasivat kuitenkin työhallinnon tarpeita ja antoivat hyvät valmiudet kysymyksessä olevaan virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseen. B:tä ei voitu näin ollen pitää koulutuksen osalta olennaisesti ansioituneempana virkaan. A:n työkokemus alalta oli huomattavasti pitempi kuin B:n. Työkokemuksen osalta A oli selvästi ansioituneempi kuin B. Kokonaisuutena arvostellen A:ta oli pidettävä kysymyksessä olevaan virkaan ansioituneempana kuin B:tä.

Hakijoiden työhönottohaastattelusta ja siitä esitetyistä todistajanlausunnoista tai muustakaan esitetystä selvityksestä ei voitu päätellä, että B olisi ollut työvoimapiirin toimiston väittämällä tavalla henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan soveliaampi työvoimatoimiston toimistonjohtajan virkaan kuin A. Työnantaja ei ollut näyttänyt, että sen menettelyyn olisi ollut työn laadusta johtuva painava ja hyväksyttävä syy. A:ta oli siten syrjitty sukupuolen perusteella.

Hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja velvoitti valtion suorittamaan A:lle naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 11 §:ssä tarkoitettuna hyvityksenä 20 000 markkaa korkoineen.

Perustelut

A:ta on hovioikeuden tuomiossa kerrotuista syistä ja ammattikokemuksensa monipuolisuuden vuoksi pidettävä täytettävänä olleeseen toimistonjohtajan virkaan B:tä ansioituneempana. Valtio on siten viran täyttäessään syrjäyttänyt naisen, joka on ollut ansioituneempi kuin virkaan valittu mies. Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 8 §:n 1 momentin mukaan valtio on näin menetellessään syyllistynyt syrjintään, ellei se voi osoittaa, että menettelyyn on ollut työn tai tehtävän laadusta johtuva painava ja hyväksyttävä syy taikka että menettely on johtunut muusta, hyväksyttävästä seikasta kuin sukupuolesta. Valtio on toissijaisesti katsonut valinnan perustuneen lainkohdassa tarkoitettuun hyväksyttävään seikkaan, koska virkaan valittu B on ollut henkilökohtaisten ominaisuuksiensa johdosta virkaan soveliaampi kuin A.

Lailla naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta ei ole tarkoitettu puuttua työnantajan oikeuteen valita tehtävään soveliaimmaksi katsomansa henkilö, sikäli kuin soveliaisuuden arviointi itsessään ei ole sukupuolen perusteella syrjivää. Jotta lain tarkoituksen toteuttaminen ei vesittyisi, vaaditaan työnantajalta syrjintäolettaman kumoamiseksi näyttö siitä, että valitun soveltuvuus tehtävään on ollut parempi kuin syrjäytetyksi väitetyn ja että se on ollut valinnan todellinen ja hyväksyttävä syy, sekä että soveltuvuuden arviointi on tapahtunut huolellisesti ja etteivät soveltuvuuden arviointiperusteet ja arviointiin liittyvä menettely ole olleet sukupuolen perusteella syrjiviä.

Valtio on lausunut, että työhallinnossa oli jo useiden vuosien ajan kiinnitetty erityistä huomiota henkilöstöjohtamiseen ja onnistunutta johtamista tukeviin henkilöstövalintoihin. Johtotehtäviin ei henkilöitä valittu pelkästään eikä edes pääasiallisesti työkokemuksen pituutta ja teoreettisen koulutuksen syvyyttä painottaen vaan ensisijaisena perusteena pidettiin johtamiskykyä. Vasta sen jälkeen tulivat arvioitaviksi alan asiantuntemus sekä hallinnon toimintojen ja organisaation tuntemus. Työvoimapiirin toimisto oli näistä lähtökohdista arvioinut hakijoiden henkilökohtaisia ominaisuuksia ja mahdollisuuksia selviytyä Forssan työvoimatoimiston johtotehtävistä. Kyseisessä toimistossa oli toimistonjohtajan lisäksi 15 toimihenkilöä. Toimisto oli Hämeen työvoimapiirin työvoimatoimistoista neljänneksi suurin. Valinnassa oli korostettu toisaalta hyvää kykyä yhteistyöhön alaisten kanssa ja toisaalta aktiivisuutta etutahojen ja työvoimapiirin toimiston suuntaan.

Työvoimapiirin toimiston johtoryhmä on valinnut 38:sta virkaa hakeneesta ansiovertailun perusteella kahdeksan henkilöä haastatteluun. Haastattelut on suorittanut kolme työvoimapiirin toimiston johtoryhmään kuuluvaa henkilöä sekä Forssan työvoimatoimistosta niin ikään kolme henkilöä: johtava työvoimaneuvoja, ammatinvalintapsykologi ja henkilökunnan edustajana työvoimaneuvoja. Haastattelijoilla on ollut erityistä osaamista ja kokemusta henkilöstön valintatehtävistä ja kolmella haastattelijoista on ollut psykologin koulutus. Ainakin osa haastattelijoista on tuntenut A:n ja B:n entuudestaan työvoimapiirin alueen virkamiehinä ja lisäksi B:n aikaisempien haastattelujen perusteella ja A:n eräistä työryhmistä. Raastuvanoikeudessa todistajina kuullut kolme haastattelijaa ovat arvioineet, että B oli henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan virkaan soveliaampi kuin A ja että B:n kyvyt viran menestykselliseen hoitamiseen olivat paremmat kuin A:n.

Työvoimapiirin toimiston johtoryhmä on ollut yksimielinen siitä, että B vastasi täytettävän viran haltijalle asetettavia vaatimuksia koulutuksen, kokemuksen ja henkilökohtaisen soveltuvuuden perusteella paremmin kuin A.

Forssan työvoimatoimiston henkilökunta on tutustunut hakemusasiakirjoihin ja katsonut videoidut haastattelut. Niiden perusteella henkilökunnan kannatusta on saanut kolme henkilöä, joihin B on kuulunut, mutta A ei.

Edellä kerrotun menettelyn jälkeen Hämeen työvoimapiirin päällikkö on työvoimapiirin toimiston toimistopäällikön esittelystä nimittänyt virkaan B:n.

Hakijoiden arviointiin ovat osallistuneet sekä asianomaisen työvoimatoimiston henkilökunta että työvoimapiirin toimiston johtoryhmä. Menettelyyn osallistuneet ovat tunteneet työvoimahallinnon alan ja organisaation ja haastatteluryhmässä on ollut psykologista ja henkilövalintojen asiantuntemusta. Arviointi ja siihen perustunut valinta on suoritettu hakijoista asiakirjoista saadun selvityksen, työssä saadun kokemuksen ja tuntemuksen sekä haastattelujen perusteella. Nimityspäätöstä on valmisteltu perusteellisesti ja huolellisesti. Valtion ilmoittamat, nimityspäätöstä tehtäessä painotetut perusteet ovat olleet hyväksyttäviä ja valtio on näyttänyt näillä perusteilla päädytyn siihen, että B oli A:ta soveliaampi virkaan.

Valtio on siten näyttänyt, että Hämeen työvoimapiirin toimistolla on ollut valintaan muu kuin sukupuolesta johtuva, hyväksyttävä syy.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Valtio vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle hyvitystä.