30.3.1995

Rovaniemen kihlakunnanoikeuden päätös 25.3.1993

Virallinen syyttäjä syytti kihlakunnanoikeudessa A:ta kolmesta varkaudesta (syytekohdat 1, 2 ja 5), varkauden yrityksestä (syytekohta 3) sekä törkeästä rattijuopumuksesta (syytekohta 8). Jutun asianomistajat yhtyivät kukin kohdaltaan varkausrikosten syytteisiin ja vaativat kukin erikseen Oksalan velvoittamista suorittamaan vahingonkorvausta vakuutusten omavastuuosuuksista. Lisäksi kaksi asianomistajista vaati korvausta kateisiin jääneestä omaisuudesta, toinen polttoainesäiliöstä 750 markkaa ja toinen työkaluista 1 000 markkaa. Kaikkia määriä vaadittiin korkoineen tekopäivistä lukien.

A oli esitutkinnassa tunnustanut syyllisyytensä syytteissä tarkoitettuihin tekoihin. Juttua kihlakunnanoikeudessa käsiteltäessä hän tunnusti syytteissä mainitut teot, mutta katsoi syytekohdassa 1 mainitun varkauden osalta anastetun omaisuuden arvoksi asianomistajan ja syyttäjän ilmoittaman määrän, noin 3 400 markan, asemesta vain noin 2 500 markkaa. Vakuutusten omavastuuosuuksia koskevat korvausvaatimukset A myönsi. Kateisiin jääneestä polttoainesäiliöstä esitetyn korvausvaatimuksen hän kiisti siltä osin kuin vaatimus ylitti 550 markkaa, minkä määrän asianomistaja oli rikosilmoituksessaan ilmoittanut säiliön arvoksi. Työkaluja koskevan korvausvaatimuksen A kiisti kokonaan väittäen, etteivät työkalut olleet joutuneet kateisiin. Tähän väitteeseen asianomistajan asiamies ei osannut kihlakunnanoikeudessa vastata.

Kihlakunnanoikeus myönsi A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin 23.3.1993 lukien, mutta hylkäsi hänen pyyntönsä asianajaja B:n määräämisestä hänen oikeudenkäyntiavustajakseen, koskei A:n oikeusturva odotettavissa olevaan rangaistukseen ja asian selvitettyyn tilaan nähden edellyttänyt avustajan määräämistä. Kihlakunnanoikeus perusteli ratkaisuaan lisäksi sillä, että A oli tunnustanut rikokset jo esitutkinnassa ja itse esittänyt oikeudelle selvitystä asianomistajien korvausvaatimuksista siltä osin kuin oli niitä kiistänyt.

Pääasiaratkaisussaan kihlakunnanoikeus katsoi A:n muutoin syyllistyneen syytteiden mukaisiin rikoksiin, mutta syytekohdassa 1 mainitun varkauden osalta anastetun omaisuuden arvoksi katsottiin vain A:n myöntämät 2 500 markkaa. Kihlakunnanoikeus tuomitsi A:n 3 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen, joka määrättiin ehdolliseksi, ja sen ohella 30:een 26 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 780 markkaa. Lisäksi A määrättiin ajokieltoon 31.8.1993 saakka. Hänet velvoitettiin korvaamaan valtiolle humalatilatutkimuskustannukset 298 markkaa sekä suorittamaan asianomistajille vahingonkorvauksiksi vakuutusten omavastuuosuuksien määrät eli myöntämänsä 3 300 markkaa, siitä 1 100 markkaa yhteisvastuullisesti kahden muun jutussa tuomitun syytetyn kanssa. Lisäksi A velvoitettiin korvaamaan kateisiin jääneen polttoainesäiliön arvona myöntämänsä 550 markkaa. Työkaluista esitetty korvausvaatimus hylättiin.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 30.11.1993

A valitti kihlakunnanoikeuden päätöksestä hovioikeuteen siltä osin kuin hänen avustajan määräämistä koskeva pyyntönsä oli hylätty. Hovioikeus lausui, että A:lle oli kihlakunnanoikeudessa vaadittu rangaistusta kolmesta varkaudesta, varkauden yrityksestä ja törkeästä rattijuopumuksesta. Törkeästä rattijuopumuksesta oli ollut odotettavissa vankeusrangaistus, jonka pituus oli kuitenkin ollut yhtenäisen oikeuskäytännön perusteella suurella todennäköisyydellä arvioitavissa. Muut rikokset, joista syyttäjä ja asianomistajat olivat vaatineet A:lle rangaistusta, olivat sellaisia, ettei niistä yleisen rangaistuskäytännön mukaan ollut ollut odotettavissa sakkoa ankarampaa rangaistusta. Vaikka A:han kohdistetut vahingonkorvausvaatimukset olivat olleet hänen varallisuusoloihinsa nähden huomattavat, asianomistajia ei ollut kihlakunnanoikeudessa edustanut lainopillisen koulutuksen saanut henkilö eikä korvausten määristä ollut esitetty todistelua. A:ta ei myöskään ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Hovioikeus katsoi, että kysymys oli maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta yksinkertaisesta rikosasiasta. Näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus pysytti kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen.

Perustelut

Virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta kolmesta varkaudesta, varkauden yrityksestä ja törkeästä rattijuopumuksesta. Asianomistajat ovat, kukin kohdaltaan, yhtyneet syytteisiin. Jutussa on jo esitutkintaaineiston perusteella ollut pääteltävissä, miten A:n tekoja on rikosoikeudellisesti arvosteltava. A on niin ikään jo esitutkinnassa tunnustanut syyllisyytensä tekoihin. Kihlakunnanoikeudessa häneen kohdistettujen syytteiden osalta on riidanalaiseksi jäänyt vain syytekohdassa 1 mainitun varkauden osalta anastetun omaisuuden arvo. Näin ollen tekojen oikeudelliseen arviointiin ja syyksilukemiseen ei ole liittynyt näyttökysymyksiä eikä muitakaan kysymyksiä, joiden selvittämisessä A olisi tarvinnut avustajaa.

A:n syyksi luettuja rikoksia koskevien säännösten perusteella on ollut yleisen rangaistuskäytännön mukaista tuomita seuraamukseksi yhteinen vankeusrangaistus. Kun A:ta ei ollut aikaisemmin rikoksista rangaistu, on yhteisen vankeusrangaistuksen, joka ei pituudeltaan poikennut rangaistuskäytännöstä, määrääminen ehdolliseksi ja sen ohella sakkoon tuomitseminen ollut niin ikään yleisen käytännön mukaista. A:lle liitännäisseuraamuksina tuomittuihin ajokieltoon ja velvollisuuteen korvata valtiolle humalatilatutkimuskustannukset ei ole liittynyt sellaisia kysymyksiä, joiden selvittämisen osalta A olisi ollut oikeudellisen avustajan tarpeessa.

A:han kohdistetut vahingonkorvausvaatimukset, vaikkakin ne ovat olleet hänen taloudellisiin oloihinsa nähden huomattavat, ovat koskeneet lähinnä vakuutusten omavastuuosuuksia. A on jo esitutkinnassa pääosiltaan myöntänyt nämä vaatimukset. Muiltakaan osilta korvausvaatimuksiin ei ole liittynyt sellaisia näyttökysymyksiä, joiden selvittely olisi edellyttänyt oikeudenkäyntiavustajan määräämistä A:lle.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen d kohdan sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen eli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen c kohdan mukaan rikoksesta syytetyllä on oikeus puolustautua itse tai käyttäen valitsemaansa oikeudenkäyntiavustajaa ja, jos hän ei kykene suorittamaan oikeusavustajan käyttämisestä aiheutuvia kustannuksia, hänen on saatava oikeudenkäyntiavustaja korvauksetta oikeudenmukaisuuden niin vaatiessa.

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on 30.12.1992 annetussa laissa (1668/92), on eduskunnan lakivaliokunnan ehdotuksen mukainen (mietintö nro 12/1992 vp.). Tyyppiesimerkkeinä ehdotuksensa 10 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoittamistaan yksinkertaisista rikosasioista lakivaliokunta on maininnut törkeät rattijuopumukset ja varkaudet. A:ta on jutussa syytetty juuri tuontyyppisistä rikoksista.

Edellä mainituilla kansainvälisiin sopimuksiin sisältyvillä määräyksillä, joihin A on valituksessaan vedonnut, pyritään takaamaan syytetylle oikeus saada asiansa asianmukaisesti käsitellyksi tuomioistuimessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen perusteella ei voida päätellä, että ihmisoikeussopimuksen määräyksiä olisi tulkittava siten, että vähävaraisella henkilöllä olisi oikeus saada oikeudenkäyntiavustaja korvauksetta pelkästään sen vuoksi, että rikoksesta on odotettavissa vankeusrangaistus, tai silläkään perusteella, että hänet on jutussa jo tuomittu vankeusrangaistukseen. Valituksenalaisen jutun käsittelyyn kihlakunnanoikeudessa ei ole muutoinkaan liittynyt sellaisia oikeudellisia tai muitakaan kysymyksiä, joiden selvittämisen vuoksi olisi A:n oikeussuojan toteutumisen kannalta ollut tärkeätä määrätä hänelle oikeudenkäyntiavustaja. Asiassa ei ole ilmennyt myöskään A:n henkilöön liittyviä erityisiä seikkoja, jotka olisivat edellyttäneet oikeudenkäyntiavustajan määräämistä hänelle.

Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kysymys on ollut maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 10 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetusta yksinkertaisesta rikosasiasta. A:n oikeusturva ei ole odotettavissa olleeseen rangaistukseen ja asian selvitettyyn tilaan nähden edellyttänyt oikeudenkäyntiavustajan määräämistä hänelle. A:lle ei siten ole saanut määrätä avustajaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.