6.3.1995

Kanne Vantaan kihlakunnanoikeudessa

A lausui Kansallis-Osake-Pankille ja Paalutustyö BC Oy:n konkurssipesälle tiedoksi toimitetun haasteen nojalla, että hän oli työskennellyt työsopimuslain 1 §:ssä tarkoitetussa työsuhteessa Paalutustyö BC Oy:ssä osastonjohtajana 1.8.1989 lukien siihen saakka kun yhtiö asetettiin konkurssiin 18.7.1991.

Kirjallisessa, 7.6.1989 solmitussa työsopimuksessa oli mm. sovittu, että:

"Työnantajasta johtuva työsuhteen katkeaminen (yrityksen myynti, konkurssi tai jokin vastaava); Kyseisessä tapauksessa työnantaja takaajineen sitoutuu suorittamaan 24 kk:n lisäpalkan (laskettuna irtisanomishetken palkan mukaan), jatkamaan työsuhdetta muissa yrityksissään tai siirrättämään esim. ostajan työsuhteeseen tämän sopimuksen mukaisesti. - ei toivotun konkurssin varalle neuvotellaan työsuhteen alettua erillinen takaus (esim. pankkitakaus) tai irtain pantti kuluvan vuoden elokuun aikana."

Sopimuskohta oli laadittu työsopimukseen sen vuoksi, että yhtiö suostutteli A:n irtisanoutumaan edellisestä pitkäaikaisesta ja turvallisesta työpaikasta ja siirtymään palvelukseensa. Sopimuskohdan muut vaihtoehdot kuin 24 kuukauden palkkaa vastaava erilliskorvaus oli selvitetty yhtiön omistajien B:n ja C:n kanssa. Muissa B:n ja C:n yrityksissä työllistäminen ei tullut kysymykseen, koska myös nuo yhtiöt olivat Paalutustyö BC Oy:n velkojen takaajina joutuneet konkurssiin.

Koska muut sopimuskohdan vaihtoehdot eivät olleet toteutuneet A:ta riippumattomista syistä, A oli valvonut työsopimuksen mainittuun kohtaan perustuvan saatavansa etuoikeuksineen yhtiön konkurssissa. Kansallis-Osake-Pankki oli riitauttanut valvonnan. Konkurssituomiossa 3.2.1992 A oli osoitettu panemaan vireille erillinen kanne pankkia ja konkurssipesän hallintoa vastaan.

A katsoi, että hänen saatavansa oli etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukainen työsuhdeperusteinen saatava, joka perustui pätevään sopimukseen ja oli rinnastettavissa johtajasopimusten erokorvauksiin, sekä työsopimuslain 47 f §:n ja 51 §:n mukaisiin korvauksiin.

Tämän vuoksi A vaati, että konkurssipesän varoista määrätään hänelle maksettavaksi lainmukaisin etuoikeuksin työsopimuksessa sovittu saatava 452 184 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.7.1991 lukien. Lisäksi A vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Pankin ja konkurssipesän vastaus

Pankki ja konkurssipesä vaativat kanteen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen.

Paalutustyö BC Oy oli tehnyt A:n kanssa kysymyksessä olevan työsopimuksen. Yhtiö oli asetettu konkurssiin omasta hakemuksestaan 18.7.1991. Kaikkien työntekijöiden työsopimukset oli sanottu irti päättymään työsopimuslain 41 §:n mukaisesti 1.8.1991.

Pankki oli riitauttanut A:n valvonnan, koska saatava ei kohdistunut konkurssia edeltävään aikaan eikä perustunut lakiin. Saatava ei ollut etuoikeusasetuksen 4 §:n 1 momentin mukainen työsuhdeperusteinen saatava.

A ei ollut saanut työsopimuksessa mainittuja erillistä takausta tai kirjallista panttia sopimuksen edellyttämänä aikana vuoden 1989 elokuun kuluessa. Sopimus oli mitätön, koska sen ehtoja ei ollut noudatettu eikä niitä ollut tarkoituskaan noudattaa. A oli itse vastuussa sovitun vakuudenasettamisvelvollisuuden laiminlyönnistä aiheutuvista seurauksista. Niillä olosuhteilla, joissa sopimus oli tehty, ei ollut asian ratkaisun kannalta merkitystä.

Muut B:n ja C:n määräysvallassa olleet yhtiöt jatkoivat edelleen toimintaa ja olisivat voineet työllistää kantajan, jos sitä olisi haluttu.

Työnantaja ei ollut voinut muita velkojia sitovasti sopia A:n kanssa konkurssin varalta työsopimuslain 41 §:stä poikkeavasti. Pelkästään tämän lainkohdan perusteella kanne oli hylättävä. Sopimuksen oikeusvaikutus ei ulottunut konkurssipesään, koska A tavoitteli itselleen parempaa oikeutta kuin mihin hänellä oli oikeus.

Sopimus oli myös muiden velkojien kannalta kohtuuton ottaen huomioon oikeustoimilain 31 ja 36 §:n säännökset. Kysymyksessä oli ollut eräänlainen vakiosopimus, jonka lakimiesapua käyttänyt kantaja oli tuonut työnantajia edustavien maallikoiden allekirjoitettavaksi. Nämä eivät olleet voineet käsittää, että sopimus oli ollut ristiriidassa työsopimuslain 41 §:n kanssa ja kohtuuton. Kyseisen sopimuksen epäselvää ehtoa oli tulkittava ehdon yksipuolisesti laatineen osapuolen vahingoksi. Epäselvä, tulkinnanvarainen ja kohtuuton ehto ei sitonut konkurssipesää eikä sitä ollut aihetta tulkita sen laatijan eduksi. Kyseinen ehto ei voinut sitoa vastaajia myöskään rajoituksettomasti. Maksuvelvollisuus oli ollut ennakoimaton eikä A ollut ollut konkurssipesän käytettävissä.

Jos A:lla katsottaisiin vastoin pankin ja konkurssipesän näkemystä olevan kanteessa tarkoitettu saatava, sillä ei siinäkään tapauksessa olisi etuoikeusasetuksen mukaista etuoikeutta. Saatava ei perustunut konkurssia edeltävään tai kuluvaan vuoteen eikä sitä voinut rinnastaa johtajasopimusten mukaisiin erokorvauksiin. Etuoikeusvaatimus oli lakiin perustumaton.

A oli ollut konkurssin jälkeen muissa töissä. Hän ei ole ollut konkurssipesän käytettävissä kuin kahdessa erillisessä riita-asiassa. Koska A oli tehnyt mainittuja asioita koskevan erillissopimuksen konkurssipesän kanssa, hänellä ei ollut asiassa oikeussuojan tarvetta ja A oli vastaajien käsityksen mukaan luopunut vaatimuksistaan. Vaatimus oli aiheeton ja kohtuuton.

Kihlakunnanoikeuden päätös 10.12.1992

Kihlakunnanoikeus lausui, että A ja Paalutustyö BC Oy olivat 7.6.1989 allekirjoittaneet työsopimuksen, jonka kohdassa 3. irtisanomisaika oli kanteessa mainittu sopimuslausuma.

A oli Paalutustyö BC Oy:n konkurssissa valvonut sopimuksen perusteella 452 184 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.7.1991 lukien, mikä saatava etuoikeuksineen oli riitautettu.

A:n saatava perustui kysymyksessä olevaan kantajan ja Paalutustyö BC Oy:n väliseen työsopimukseen. Saatavan voitiin näin ollen katsoa olevan työsuhteesta johtuva korvaussaatava; eräänlainen korvaus työsuhteen ennenaikaisesta päättämisestä. Koska saatava perustui asianosaisten ennen konkurssia tekemään sopimukseen, saatava voitiin valvoa Paalutustyö BC Oy:n konkurssissa, ja koska saatava oli työsuhteesta johtuva muu kuin palkkasaatava viimeiseltä ja kuluvalta vuodelta, saatavalla oli etuoikeusasetuksen 4 §:n mukainen etuoikeus.

Kihlakunnanoikeudessa oli kuultu Paalutustyö BC Oy:n hallituksen entisiä jäseniä, jotka olivat allekirjoittaneet sopimuksen. Heidän mukaansa kantaja oli vaatinut luvattua panttia tai takausta, mutta yhtiö ei ollut voinut sitä antaa, koska yhtiön omaisuus oli ollut jo aikaisemmin panttina muista saatavista. Paalutustyö BC Oy:n omistajien kertomuksista oli myös pääteltävissä, että he eivät olleet voineet jatkaa kantajan työsuhdetta muissa yrityksissään muun muassa näiden konkurssien vuoksi.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että pantin tai takauksen antamatta jättäminen ei tehnyt sopimuksen muita määräyksiä mitättömiksi.

A oli irtisanottu työsopimuslain 41 §:n nojalla eikä irtisanomista ollut riitautettu.

A:n vaatimus perustui työsopimuksen määräykseen, joka oli ollut työsopimuksen kohdassa irtisanomisaika. Tämän vuoksi ja muutoinkin oli selvää, että vaadittu korvaus jossain määrin rinnastui irtisanomisajan palkkaan.

Työsopimuslaki lähti siitä, että vaikka työntekijän kanssa olisi sovittu 14 päivää pidemmästä irtisanomisajasta, konkurssipesä voisi irtisanoa työntekijän 14 päivän irtisanomisaikaa noudattaen eikä työntekijällä olisi oikeutta minkäänlaisiin korvauksiin sillä perusteella, että sovittu irtisanomisaika oli ollut pidempi. Työntekijät menettivät näin ollen suoraan lain säännöksen nojalla sovitun pidemmän irtisanomisajan palkan, jota ei voitu myöskään valvoa työnantajan konkurssissa.

A:n kanssa oli kuitenkin työsopimusta tehtäessä sovittu korvauksesta, joka ei ollut suoranaisesti irtisanomisajan palkkaa. Korvauksesta sopimiselle oli ollut A:n mainitsemat erityiset syyt, joiden mukaan A oli vasta Paalutustyö BC Oy:n puolelta esitettyjen useiden pyyntöjen jälkeen jättänyt vanhan työpaikkansa suuremman rakennusliikkeen palveluksessa. Hän oli lisäksi ollut suurehkon perheen huoltaja. Sopimus oli selvästi tarkoitettu olemaan voimassa pidemmän aikaa ja Paalutustyö BC Oy oli saanut palvelukseensa pätevänä pitämänsä työntekijän. Tästä oli yhtiölle tullut luonnollisesti etua.

Kihlakunnanoikeus katsoi mainitut erityiset syyt niin painaviksi, että tehtyä sopimusta ei voitu katsoa tehdyksi työsopimuslain 41 §:n kiertämistarkoituksessa. Tämän vuoksi tehtyä sopimusta ei voitu pitää työsopimuslain 41 §:n vastaisena. Mainittu lainkohta ei näin ollen estänyt vaatimasta sopimukseen perustuvaa korvausta.

A:lla oli asiassa oikeussuojan tarve eikä hän ollut luopunut vaatimuksistaan sillä, että oli konkurssipesän pyynnöstä tehnyt erillisten sopimusten nojalla ilmeisen lyhytaikaisesti töitä pesän hyväksi. Konkurssipesä ei ollut voinut ottaa kantajaa säännölliseen työsuhteeseen.

Asiassa ei ollut asianosaisten ja Paalutustyö BC Oy:n hallituksen jäsenten kertoman perusteella tullut ilmi sellaista, että kysymyksessä oleva työsopimus ei sitoisi Paalutustyö BC Oy:tä oikeustoimilain 31 §:n nojalla.

A:lle työsopimuksen mukaan tuleva korvaus oli sovittu korkealle tasolle, sillä sopimus vastasi laittoman irtisanomisen vuoksi suoritettavan korvauksen enimmäismäärää.

A:n työsuhde oli kestänyt yli kaksi vuotta.

Näin ollen A oli selvästi vähäistä pidemmän ajan voinut olla Paalutustyö BC Oy:n palveluksessa ja saada työsopimuksensa mukaiset edut, jotka olivat ilmeisesti olleet paremmat kuin hänen aikaisempi palkkansa. A:n työsuhde oli päättynyt sellaisesta laillisesta syystä eli konkurssin vuoksi, jonka johdosta työntekijällä ei tavallisesti ollut oikeutta vaatia mitään ylimääräisiä korvauksia tekemänsä työn lisäksi. A ei ollut irtisanomisensa jälkeen velvollinen tekemään töitä Paalutustyö BC Oy:lle, ja erillisiin sopimuksiin perustuvasta ilmeisen vähäisestä työstä oli suoritettu erillinen korvaus.

Siinä tapauksessa, että A olisi irtisanottu lainvastaisesti, hän olisi ollut todennäköisesti oikeutettu huomattavasti pienempään korvaukseen, koska hänen työsuhteensa oli kuitenkin jäänyt tästä näkökulmasta tarkasteltuna suhteellisen lyhyeksi.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että kysymyksessä olevassa tapauksessa työsopimuksen ehdon soveltaminen viimeksi mainitut seikat huomioon ottaen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kihlakunnanoikeus sovitteli oikeustoimilain 36 §:n nojalla kysymyksessä olevaa korvausta koskevaa ehtoa ja katsoi, että A:lla oli työsopimuksensa perusteella oikeus konkurssissa valvoa kuuden kuukauden palkkaa vastaava saatava eli 113 046 markkaa. Konkurssipesä ja pankki eivät olleet väittäneet, että vaadittu 452 184 markan korvaus ei olisi ollut A:n 24 kuukauden palkka. A oli irtisanottu 18.7.1991, mistä päivästä A:lla oli oikeus vaatia korkoa saatavalleen.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus vahvisti, että A:lla oli oikeus työsopimuksensa perusteella saada Paalutustyö BC Oy:n konkurssipesän varoista etuoikeusasetuksen 4 §:n mukaisin etuoikeuksin soviteltuna korvauksena 113 046 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.7.1991 lukien. Lisäksi kihlakunnanoikeus velvoitti pankin ja konkurssipesän yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle korvaukseksi välttämättömistä oikeudenkäyntikuluista 8 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.7.1991 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.1.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A sekä konkurssipesä ja pankki puolin ja toisin valittamalla saattoivat jutun, jätti kihlakunnanoikeuden päätöksen voimaan.

Perustelut

Työsopimuslain 41 §:n 1 momentin mukaan työsopimus voidaan työnantajan konkurssin johdosta irtisanoa päättymään 14 päivän kuluttua irtisanomisesta, vaikka irtisanomis- tai työsopimusaika olisikin pitempi. Palkan konkurssin ajalta maksaa tällöin pesä. Tämän ohella työnantajalla tai työnantajan konkurssipesällä ei ole mitään muuta korvausvelvollisuutta sen tapauksen varalta, että työntekijän työsuhde päättyy ennenaikaisesti työnantajan konkurssin johdosta.

A:n ja Paalutustyö BC Oy:n välillä 7.6.1989 solmittuun työsopimukseen sisällytetty ehto, jonka mukaan työnantajan on siinä tapauksessa, että A:n työsuhde päättyy työnantajan konkurssin johdosta, maksettava A:lle 24 kuukauden lisäpalkka, on tehty konkurssin varalta ja se koskee siten kolmannen eli Paalutustyö BC Oy:n konkurssivelkojien oikeutta. Yhtiön konkurssivelkojat joutuisivat sen johdosta huonompaan asemaan kuin missä he lain mukaan muutoin olisivat. Sen vuoksi mainittu sopimusmääräys on tehoton suhteessa yhtiön konkurssivelkojiin eikä siinä sovittua lisäpalkkaa voida vahvistaa maksettavaksi Paalutustyö BC Oy:n konkurssipesän varoista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan ja A:n jutussa ajama kanne hylätään. A velvoitetaan suorittamaan Kansallis-Osake-Pankille ja Paalutustyö BC Oy:n konkurssipesälle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista kohtuulliseksi harkitut 15 000 markkaa 16 prosentin korkoineen tästä päivästä lukien.