14.11.1995

Velkajärjestelyhakemus Rovaniemen kihlakunnanoikeudessa

A:n hakemuksen johdosta kihlakunnanoikeus päätti 24.5.1993 aloittaa velkajärjestelyn. Selvittäjän varattua velkojille tilaisuuden lausua laatimansa maksuohjelman johdosta OP-Rahoituskeskus Oy vaati hakemuksen hylkäämistä. Yhtiö kertoi rahoittaneensa A:n harjoittamaa osamaksukaupan muodossa tapahtunutta autokauppaa. A oli maaliskuun 1990 ja 13.10.1991 välisenä aikana luovuttanut sopimusehtojen vastaisesti neljä yhtiön saamisen vakuutena ollutta autoa edelleen tilittämättä varoja yhtiölle. Pääasiallinen osa A:n veloista yhtiölle oli syntynyt elinkeinotoiminnasta, jossa oli menetelty edellä kerrotulla tavalla törkeän sopimattomasti yhtiötä kohtaan. Velkajärjestelyn myöntämiselle oli näin ollen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 3 kohdassa tarkoitettu este.

Vastauksessaan A lausui, että yhtiön tarkoittamista autojen luovutuksista tekemä tutkintapyyntö ei ollut johtanut syytteen nostamiseen. Asiassa onkin ollut ensisijaisesti kysymys A:n ja yhtiön välisen sopimuksen tulkinnasta ja siis yksityisoikeudellisesta riidasta. A ei katsonut menetelleensä elinkeinotoiminnassaan sopimattomasti. Velkajärjestelylle ei ollut yhtiön väittämää estettä senkään vuoksi, että väitetyn sopimattoman menettelyn seurauksena syntynyt velka ei muodostanut pääasiallista osaa hänen 1 019 954,50 markan kokonaisveloistaan.

Rovaniemen käräjäoikeuden päätös 4.9.1994

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 3 kohdan mukaan jollei erityisiä vastasyitä ole, velkajärjestelyä ei voida myöntää, jos pääasiallinen osa veloista oli syntynyt elinkeinotoiminnassa, jossa oli menetelty törkeän sopimattomasti velkojia kohtaan. Hallituksen esityksen laiksi yksityishenkilön velkajärjestelystä mukaan oli tärkeätä, että uuden järjestelmän piiriin ei voinut päästä sellaisia henkilöitä, joiden velkaantumiseen liittyi yleisen yhteiskunta- ja maksumoraalin kannalta arveluttavia piirteitä.

Saman hallituksen esityksen mukaan törkeän sopimatonta menettelyä velkojia kohtaan osoitti erityisesti se, että velallinen oli liiketoimintakiellosta annetun lain nojalla määrätty liiketoimintakieltoon. Merkitystä ei ollut sillä, milloin velallinen oli määrätty kieltoon tai oliko kielto edelleen voimassa vaan sillä, oliko velallisella tästä toiminnasta aiheutuneita velkoja ja muodostavatko nämä velat pääosan hänen veloistaan. Sopimattoman menettelyn huomioon ottaminen ei velkajärjestelyssä edellyttänyt, että velallinen olisi määrätty liiketoimintakieltoon vaan tuli itsenäisesti arvioitavaksi yleensä velkojan taikka ulosottomiehen esittämän selvityksen perusteella.

Liiketoimintakiellosta annetun lain 3 §:n mukaan henkilö voitiin määrätä liiketoimintakieltoon, jos hän oli konkurssiin johtaneessa liiketoiminnassa menetellyt törkeän sopimattomasti velkojia kohtaan. Hallituksen esityksen laiksi liiketoimintakiellosta mukaan sopimatonta oli erityisesti lain tai hyvän liiketavan vastainen menettely. Merkityksellisiä olivat varsinkin teot, joihin liittyi pyrkimys laittomaan tai muuten perusteettomaan oman edun tavoitteluun velkojien kustannuksella tai tietyn velkojan tai velkojaryhmän suosimiseen. Sopimattomuuden oli oltava törkeätä. Kieltoperuste koski siten vain tapauksia, jotka selvästi poikkesivat siitä, minkä voitiin katsoa olevan sopivaa liiketoiminnassa, ja joissa ei jäänyt mitään sijaa epäilylle menettelyn sopimattomuudesta. Törkeysarvostelussa oli otettava huomioon myös menettelyn seuraukset, erityisesti kuinka laajaan velkojapiiriin menettely oli kohdistunut ja minkä verran siitä oli aiheutunut velkojille vahinkoa.

Asiakirjoista ilmeni, että A oli luovuttanut haltuunsa saamansa henkilöautot eteenpäin OP-Rahoituskeskus Oy:n kanssa sovitun rahoitussopimuksen vastaisesti.

Luovutukset olivat tapahtuneet maaliskuun 1990 ja 13.10.1991 välisenä aikana. OP-Rahoituskeskus Oy:n lausuman mukaan sen saatavasta A:lta oli tällä perusteella syntynyt 141 054,58 markkaa. Autojen edelleen luovutuksia oli tapahtunut lisäksi erään toisenkin rahoitusyhtiön osalta.

Asiakirjoista ilmeni edelleen, että OP-Rahoituskeskus Oy oli irtisanonut osamaksusopimusten luotottamista koskevan sopimuksen 4.6.1991 ja eräs kolmas rahoitusyhtiö jo 7.2.1989. A:lla oli lisäksi ollut useita erääntyneitä, maksamattomia velkoja vuodesta 1990 lähtien.

A oli toimimalla OP-Rahoituskeskus Oy:n kanssa sopimansa rahoitussopimuksen vastaisesti aiheuttanut tälle huomattavaa vahinkoa. A oli näin toimiessaan jo ollut maksuvaikeuksissa. A:n oli siten täytynyt käsittää menettelynsä aiheuttavan vahinkoa velkojille. Aiheutetun vahingon määrä oli huomattava.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli elinkeinotoiminnassa menetellyt törkeän sopimattomasti velkojia kohtaan. Lähes kaikki A:n velkajärjestelyhakemuksen mukaiset velat olivat kyseisestä liiketoiminnasta syntyneitä. Pääasiallinen osa veloista oli siten syntynyt mainitun kaltaisessa elinkeinotoiminnassa.

Velkajärjestelylle oli edellä mainituilla perusteilla lain 10 §:n 3 kohdassa tarkoitettu este. Kun asiassa ei ollut ilmennyt erityisiä vastasyitä, käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 7.2.1995

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 14.11.1995

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.