20.9.1995

Iisalmen kihlakunnanoikeuden päätös 20.7.1993

Kihlakunnanoikeus lausui A:n kanteesta selvitetyksi, että Kuopion lääninverovirasto oli 14.8.1991 tehnyt Iisalmen piirin nimismiehelle rikosilmoituksen, jossa A:n epäiltiin syyllistyneen jatkettuun veropetokseen vuosina 1985 - 1989. Ilmoitus oli perustunut A:n sivutoimisesti harjoittaman maatilatalouden osalta suoritettuun, verovuosia 1984 - 1988 koskeneeseen, 30.10.1990 päivättyyn verotarkastukseen. Päätoimisesti A oli liikkuvan poliisin Kuopion osaston vanhempi konstaapeli. Rikosilmoituksen johdosta liikkuvan poliisin päällikkö oli 23.8.1991 tekemällään päätöksellä pidättänyt A:n virantoimituksesta tutkimuksen ja mahdollisen rikossyytteen tai kurinpitomenettelyn ajaksi. A ei ollut hakenut muutosta tuohon päätökseen. Tutkinnan jälkeen Iisalmen piirin väliaikainen nimismies oli 16.12.1991 tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen. Sen johdosta oli liikkuvan poliisin päällikön sijainen 17.12.1991 määrännyt A:n virantoimituksesta pidättämisen välittömästi päättymään.

A:n ilmoituksen mukaan häneltä oli virantoimituksesta pidättämisen ajalta jäänyt saamatta ilta-, yö-, lauantai- ja sunnuntaitöihin sekä päivärahoihin ja ateriakorvauksiin perustuvaa tuloa yhteensä 13 634,13 markkaa, joka hänelle olisi etukäteen laadittujen työvuorolistojen perusteella kuulunut. A oli esittänyt sanottua aikaa koskevan työvuorolistan, jonka oikeellisuutta valtio ei ollut kiistänyt.

A:n harjoittaman maatilatalouden tuotantosuuntiin kuuluivat maito-, vilja- ja kanataloustuotteet. Lisäksi maatilalla harjoitettiin hevosurheilua. Maatilatalouden tulot oli vuosittain ilmoitettu noin 500 000 markan suuruisiksi ja vuotuiset tuloihin kohdistuvat menot ilman poistoja ja korkokuluja noin 400 000 markaksi. Rikosilmoituksen perusteena olleessa verotarkastuskertomuksessa A:n maatilatalouteen oli katsottu kirjatun vähennyskelvottomia menoja ja tehdyn kaksoiskirjauksia sekä jätetyn tulouttamatta tuloja verovuoden 1984 osalta 34 854 markkaa, verovuoden 1985 osalta 21 630 markkaa, verovuoden 1986 osalta 34 047 markkaa, verovuoden 1987 osalta 71 849 markkaa ja verovuoden 1988 osalta 151 640 markkaa. Tarkastuskaudelta oli siten saatu jälkiverotettavaksi määräksi yhteensä 314 020 markkaa. Sanottuja verovuosia koskevan, 11.4.1990 päivätyn alustavan tarkastuskertomuksen mukaan oli jälkiverotettavaksi ehdotettu määrä noilta vuosilta ollut yhteensä 599 238,97 markkaa, mikä määrä oli A:n antamien selvitysten perusteella alentunut sanotuiksi 314 020 markaksi. Verotarkastuskertomuksen valmistumisen jälkeen A oli toimittanut lisäselvityksiä Iisalmen verotoimistoon. Iisalmen verolautakunnan 11.12.1990 tekemällä päätöksellä A:n verovuodelta 1984 jälkiverotettavan tulon määräksi oli vahvistettu 18 039 markkaa. Saman verolautakunnan 17.10.1991 tekemillä päätöksillä A:n jälkiverotettavan tulon määräksi oli vahvistettu verovuodelta 1985 17 968 markkaa, verovuodelta 1986 22 577 markkaa, verovuodelta 1987 31 082 markkaa ja verovuodelta 1988 34 092 markkaa. A:n jälkiverotettavan tulon määräksi verovuosilta 1984 - 1988 oli siten vahvistettu yhteensä 123 758 markkaa. A oli valittanut jälkiverotuksesta verovuosien 1985 - 1988 osalta lääninoikeuteen, jonka ratkaisua ei ollut vielä saatu.

Tarkastuskertomuksessa todetuissa virheissä oli useissa tapauksissa ollut kysymys tulkinnallisista seikoista tai asiantuntemattomuudesta sen suhteen, kuuluiko jokin meno maatalouden, metsätalouden vaiko yksityistalouden piiriin. Menokirjaukset olivat yleensä koskeneet pienehköjä määriä alle 100 markasta noin 2 000 markkaan. Kaksoiskirjaukset olivat kohdistuneet lähes yksinomaan A:n ja erään osuusliikkeen väliseen liikesuhteeseen siten, että laskuja oli kirjattu menoksi kahdesti, ensin A:n maksaessa laskun vekselillä ja sitten uudelleen, kun vekseli oli maksettu. Näihin virheisiin oli A:n ilmoituksen mukaan vaikuttanut huomaamattomuuden lisäksi myös se, että osuusliikkeellä oli ollut epäselvyyttä laskutuksensa seurannassa ja kuittien toimittamisessa hänelle. Verovuodelta 1987 A oli jättänyt tulona ilmoittamatta melko huomattavana määränä 8 837 markkaa hiehon myynnistä saatua tuloa, mutta tätä tuloa koskeva tosite oli ollut numeroituna muun tositemateriaalin mukana. Verotarkastuksessa oli toisaalta todettu myös joitakin verotuksellisesti A:n vahingoksi tapahtuneita virheitä. A ei esimerkiksi ollut kysymyksessä olevilta verovuosilta tehnyt lain sallimia poistoja koneista verojensa vähentämiseksi.

Lääninveroviraston tekemän rikosilmoituksen perusteena olleessa tarkastuskertomuksessa todetuista virheistä useissa oli ollut kysymys tulkinnallisista seikoista ja A:n puutteellisesta asiantuntemuksesta verotuksen suhteen, minkä oli täytynyt olla verotarkastuksessa havaittavissa. A oli useiden tarkastuskertomuksessa todettujen virheiden osalta kyennyt antamaan selvityksen, jonka johdosta jälkiverotettava määrä kaikilta puheena olevilta vuosilta oli pienentynyt huomattavasti. A:n harjoittaman maatilatalouden monipuolisuus ja laajuus huomioon ottaen myös huomaamattomuudesta johtuvien virheiden mahdollisuus oli ollut varsin todennäköinen, mihin viittasi sekin, että myös sellaisia virheitä, jotka vaikuttivat A:n vahingoksi, oli esiintynyt. Lääninverovirasto oli kuitenkin tehnyt tarkastuskertomuksen perusteella rikosilmoituksen, vaikka asia oli verovuosien 1985 - 1988 jälkiverotuksen osalta ollut vielä verolautakunnassa ratkaisematta ja vaikka verovuoden 1984 osalta jälkiverotettava määrä oli verolautakunnan päätöksellä jo vähennetty tarkastuskertomuksessa mainitusta määrästä, 34 854 markasta, 18 039 markkaan.

Mainituin perustein kihlakunnanoikeus katsoi, että lääninverovirasto tekemällä tässä vaiheessa A:ta vastaan rikosilmoituksen oli menetellyt virheellisesti. Rikosilmoituksen teko oli tapahtunut julkista valtaa käytettäessä. Rikosilmoituksen johdosta A oli pidätetty virantoimituksesta, mistä hänelle oli aiheutunut tulojen menetyksenä 13 634,13 markan vahinko. Rikosilmoituksen tehdessään lääninverovirasto ei ollut noudattanut tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Koska päätös virantoimituksesta pidättämisestä oli ollut vain valtion virkamieslain mukainen seuraus rikosilmoituksen teosta eikä sinänsä sellainen virheellinen toimi, joka olisi ollut A:lle aiheutuneen vahingon varsinaisena syynä, ei A ollut menettänyt oikeuttaan korvauksen saantiin sen vuoksi, ettei hän ollut hakenut muutosta tuohon päätökseen. Kun sanottu päätös oli valtion virkamieslain (755/86) 66 §:n 3 momentin mukaisesti tullut heti noudatettavaksi, vaikka siitä olisi valitettukin, ei A olisi voinut kokonaan välttyä vahingolta edes muutosta hakemalla.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus velvoitti valtion maksamaan A:lle korvaukseksi tulojen menetyksestä 13 634,13 markkaa korkoineen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 24.5.1994

Valtio valitti hovioikeuteen ja lausui, ettei lääninverovirasto ollut syyllistynyt rikosilmoituksen tehdessään tekoon tai laiminlyöntiin, joka olisi perustanut valtiolle vahingonkorvausvelvollisuuden, ja ettei A:lle ollut aiheutunut asiassa korvattavaa vahinkoa, koska A:n elantokustannukset eivät olleet virantoimituksesta pidättämisen aikana lisääntyneet ja koska etukäteen laadittu työvuorolista oli ollut vain suunnitelma eikä se siten voinut muodostua palkanmaksun perusteeksi. Listan mukaista työtä ei myöskään ollut todellisuudessa tehty. Sen vuoksi valtio pyysi, että kanne hylättäisiin.

Hovioikeus katsoi, että jouduttuaan rikosilmoituksen johdosta virantoimituksesta pidätetyksi A ei ollut voinut työskennellä laaditun työvuorolistan mukaisesti, mistä oli seurannut, että hän oli jäänyt vaille työvuorolistan mukaisia ilta-, yö-, lauantai- ja sunnuntaityöstä maksettavia korvauksia, määriltään yhteensä 9 972,63 markkaa. Tämän tulojen menetyksen valtio oli velvollinen hänelle korvaamaan. Päivärahat ja ateriakorvaukset sen sijaan olivat korvausta matkapäivien lisääntyneistä elantokustannuksista, joilta A oli virantoimituksesta pidättämisen aikana välttynyt. Sen vuoksi hänellä ei ollut oikeutta saada hänen menetetyistä päivärahoista ja ateriakorvauksista vaatimiaan korvauksia, määriltään yhteensä 3 661,50 markkaa.

Mainituin perustein hovioikeus, hyväksyen kihlakunnanoikeuden päätöksen muilta osin, velvoitti valtion suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena tulojen menetyksestä kihlakunnanoikeuden tuomitseman määrän asemesta 9 972,63 markkaa.

Perustelut

Liikkuvan poliisin päällikkö on lääninveroviraston nimismiehelle tekemän rikosilmoituksen johdosta pidättänyt A:n virantoimituksesta. Rikosilmoituksen tekeminen ja virasta pidättäminen ovat olleet julkisen vallan käyttämistä. Jutussa ei ole väitetty liikkuvan poliisin päällikön menetelleen virheellisesti. Kanne perustuu ainoastaan lääninveroviraston menettelyyn.

Jutussa on kysymys siitä, onko lääninverovirastolla ollut riittävä aihe epäillä A:n syyllistyneen veropetokseen vai onko lääninverovirasto menetellyt virheellisesti tehdessään poliisille A:ta koskevan rikosilmoituksen.

A:n maatilatalouden kirjanpidossa on ollut runsaasti epäselvyyksiä, joista verotarkastaja on huomauttanut sekä alustavassa että varsinaisessa verotarkastuskertomuksessa. Ei ole ilmennyt, että verotarkastajan huomautukset olisivat olleet epäasiallisia. Se, että A:n sittemmin toimitetussa jälkiverotuksessa verotetut tulot ovat huomattavasti pienemmät kuin verotarkastuksessa esitetyt määrät, on johtunut pääasiallisesti A:n esittämistä lisäselvityksistä, joiden vaatiminen on ollut asianmukaista.

Lääninveroviraston tekemä rikosilmoitus perustuu verotarkastukseen. Sen mukaan A:n kirjanpidosta puuttui tulouttamattomia tuloja ja siihen sisältyi vähennyskelvottomia menoja ja kaksoiskirjauksia yhteensä noin 300 000 markkaa. Tulouttamattomat tulot koostuivat enimmäkseen pienistä eristä. Suuri osa vähennyskelvottomista menoista oli kuluja, joista kirjanpidossa ei ollut asianmukaisia tositteita. Tässä ryhmässä oli lisäksi mukana kuluja, joiden vähennyskelpoisuudesta voi perustellusti olla tulkintaerimielisyyksiä. Pelkästään tulouttamattomien tulojen ja vähennyskelvottomien menojen perusteella lääninverovirastolla ei olisi ollut aihetta ilman lisäselvityksiä tehdä rikosilmoitusta. Kaksoiskirjausten osalta A on ilmoittanut virhekirjausten johtuneen siitä, että osuuskauppa, jolta hän oli hankkinut kirjausten tarkoittamat hyödykkeet, oli antanut hänelle puutteellisia tietoja tilistä ja maksusuorituksista. A on tarkastuksen kohteina olleina vuosina tehnyt useita kaksoiskirjauksia. Ottaen huomioon A:n toiminnan jatkuvuuden Korkein oikeus katsoo, että lääninverovirastolla on ollut riittävä aihe epäillä A:ta jatketusta veropetoksesta ja tehdä siitä rikosilmoitus. Lääninverovirasto ei näin ollen ole menetellyt virheellisesti.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. A:n kanne hylätään ja valtio vapautetaan kaikesta maksuvelvollisuudesta A:lle.