17.10.1994

Kanne Kokkolan raastuvanoikeudessa

Kokkolanseudun Säästöpankki, joka sittemmin sulautui Suomen Säästöpankki - SSP Oy:hyn, kertoi A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että pankki oli solminut Kajutox Oy:n kanssa 29.10.1990 päivätyn sopimuksen enintään 400 000 markan määräisten yritystodistusten liikkeellelaskemisesta. A oli samana päivänä mennyt omavelkaiseen takaukseen sanotun enimmäismäärän, sille sovitun tai sovittavan koron, viivästyskoron ja mahdollisten kulujen maksamisesta ja sopimusehtojen täyttämisestä.

Sopimuksen perusteella pankki oli 28.12.1990 laskenut liikkeelle 400 000 markan määräisen yritystodistuksen, jonka eräpäivä oli ollut 31.1.1991. Pankki oli mennyt omavelkaiseen takaukseen yritystodistuksen määrän suorittamisesta eräpäivänä yritystodistuksen haltijalle yritystodistuksessa tarkemmin määrätyin ehdoin.

Kajutox Oy oli laiminlyönyt noudattaa yritystodistuksessa mainittuja ehtoja. Yhtiö oli asetettu konkurssiin 13.8.1991.

Pankki oli 31.1.1991 suorittanut yritystodistuksen haltijalle pääomana 400 000 markkaa. Pankki oli kirjeellä vaatinut Kajutox Oy:ltä velallisena ja A:lta takaajana suoritusta sanotusta määrästä 16 prosentin korkoineen viimeistään 22.2.1991. Saatava oli myös 3.12.1991 valvottu ja 25.2.1992 tuomittu maksettavaksi yhtiön konkurssissa.

Pankki katsoi, että A:n takaus oli luonteeltaan pankkitakauksen vastasitoumus. Se oli merkitty niin sanottuun puitesopimukseen eikä itse yritystodistukseen. Puitesopimuksessa takaaja oli sitoutunut vastaamaan yritystodistusten liikkeellelaskua koskevan enimmäismäärän ja korkojen maksamisesta. Puitesopimuksessa ei ollut mitään erityistä eräpäivää. Sen vuoksi takausasetuksen 4 § ei soveltunut tilanteeseen.

Näillä perusteilla pankki vaati, että A velvoitetaan takauksen perusteella suorittamaan sille erääntynyt maksamaton pääoma 400 000 markkaa, 16 prosentin korkona 31.1. ja 22.2.1991 väliseltä ajalta 3 857,70 markkaa ja 16 prosenttia korkoa 400 000 markalle 22.2.1991 lukien. Lisäksi pankki vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Vastaus

A kiisti kanteen ja vaati korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

A lausui, että hänen takauksensa oli takausasetuksen 4 §:n perusteella vanhentunut. Takaus oli lisäksi sovittu vain väliaikaiseksi siten, että pankin olisi tullut hankkia kiinteistökiinnityksiä yhtiön omaisuuteen. Pankki ei ollut niitä kuitenkaan hankkinut.

Raastuvanoikeuden päätös 21.5.1992

Raastuvanoikeus katsoi, että takaussitoumuksessa oli kysymys koko yritystodistuksen liikkeellelaskua koskevan sopimuksen puitteissa annettujen yritystodistusten takaamisesta. Kysymys oli yleistakauksesta, joka ei liittynyt tiettyyn yritystodistukseen ja sen ehtoihin sikäli kuin ne pysyivät liikkeellelaskusopimuksen puitteissa. Takaussitoumuksessa ei ollut sen voimassaoloa rajoitettu muutoin kuin mitä liikkeellelaskusopimuksessa oli todettu sopimuksen voimassaolosta. Näin ollen takaus ei ollut vanhentunut.

Luotonantaja oli velvollinen hankkimaan vakuuksia ja vapauttamaan henkilötakauksia vain mikäli tästä oli nimenomaan sovittu. Asiassa ei ollut vastoin todistajan kertomusta näytetty, että vastaaja olisi yritystodistuksen antamisen jälkeen vaatinut, että pankki hankkii kiinnitykset ja sitä kautta vapauttaa takaajan tai että pankille olisi toimitettu sellaista asiakirja-aineistoa, jonka perusteella pankki olisi ollut kykenevä ja velvollinen hankkimaan kiinnityksen.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus velvoitti A:n suorittamaan pankille yritystodistuksen perusteella pääomaa 400 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 22.2.1991 lukien, erääntyneestä korosta 3 857,70 markkaa sekä oikeudenkäyntikuluista 8 575 markkaa 16 prosentin korkoineen 21.5.1992 lukien.

Vaasan hovioikeuden tuomio 30.3.1993

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että pankki ja yhtiö olivat tehneet 29.10.1990 päivätyn sopimuksen yritystodistusten liikkeellelaskemisesta. Sopimuksen mukaan pankki oli voinut yhtiön nimissä laskea liikkeelle sopimuksessa tarkemmin selostetuin tavoin ja siinä sovittuun enimmäismäärään saakka yritystodistuksia, jotka oli tarkoitettu vaihdannan välineiksi Suomen rahamarkkinoilla. Pankin asiana oli sopimuksen mukaan ollut muun ohella täydentää yritystodistus liikkeellelasku- ja eräpäivällä siten, että todistuksen juoksuaika oli ollut enintään kolme kuukautta.

Yritystodistus oli siten katsottava sopimuksen mukaisesti saamistodisteeksi, joka oli lunastettava suhteellisen lyhyen ajan kuluessa sen liikkeellelaskemisesta ja määrättynä erääntymispäivänä.

A oli samaksi päiväksi 29.10.1990 päivätyllä takauksella sitoutunut omavelkaiseen takaukseen sopimuksessa määrätyn enimmäismäärän, sille sovitun tai sovittavan koron, viivästyskoron ja mahdollisten kulujen maksamisesta ja sopimusehtojen täyttämisestä.

Takauksen sanamuodosta ei voitu päätellä, oliko takaus tarkoitettu yleistakaukseksi vai vastatakaukseksi pankille. Yritystodistuksesta ilmenevää pankkitakausta ei mainittu sopimuksessa.

Pankki ei ollut esittänyt sellaisia erityisiä perusteita, joiden vuoksi pankin laatimaa takaustekstiä olisi tullut tulkita sen sanamuotoa siten täydentäen, että takaus katsottaisiin pankkitakauksen vastatakaukseksi. Takaus oli siten tulkittava pankille annetuksi yritystodistukset käsittäväksi omavelkaiseksi yleistakaukseksi. A:n antamaan takaussitoumukseen oli sovellettava takausasetuksen 4 §:n säännöksiä takauksen vanhentumisesta.

Pankki oli laskenut kanteessa tarkoitetun, 28.12.1990 päivätyn yritystodistuksen liikkeelle ja sitoutunut siihen merkityllä omavelkaisella takauksella suorittamaan sen määrän eräpäivänä yritystodistuksen haltijalle. Yritystodistuksen eräpäivä oli ollut 31.1.1991. Samana päivänä pankki oli takauksensa perusteella suorittanut yritystodistuksen määrän sen haltijalle.

Takaajan vastuun toteuttamista koskeva haaste oli kuitenkin annettu A:lle tiedoksi vasta 17.2.1992 eli yli vuoden kuluttua yritystodistuksen eräpäivästä. A oli siten takausasetuksen 4 §:n nojalla vastuusta vapaa ja takaus oli vanhentunut.

Tämän vuoksi hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja hylkäsi kanteen. Hovioikeus velvoitti pankin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa 7 000 markalla 16 prosentin korkoineen 30.3.1993 lukien.

Käsittelyratkaisu

Pankin vaatimus A:n velvoittamisesta suorittamaan sille korvausta sen vapaaehtoisesti hovioikeuden tuomion perusteella A:lle maksamista oikeudenkäyntikuluista korkoineen ei sisälly pankin alkuperäiseen kanteeseen. Sen vuoksi vaatimus jätetään oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentin (1052/91) nojalla vasta Korkeimmassa oikeudessa esitettynä uutena vaatimuksena tutkimatta.

Pääasiaratkaisu

Kajutox Oy ja Kokkolanseudun Säästöpankki ovat 29.10.1990 solmineet yritystodistusten liikkeellelaskua koskevan sopimuksen, jonka perusteella yritystodistuksia oli voinut olla sopimuksen puitteissa yhtä aikaa liikkeellä enintään 400 000 markan nimellisarvosta. Sopimuksen perusteella oli laskettu liikkeelle 28.12.1990 päivätty 400 000 markan määräinen yritystodistus, jonka määrän suorittamisesta eräpäivänä 31.1.1991 yritystodistuksen haltijalle pankki oli sitoutunut omavelkaiseen takaukseen yritystodistuksessa mainituin ehdoin.

Kajutox Oy ei ollut suorittanut yritystodistuksen määrää sen haltijalle eräpäivänä. Pankki oli takauksensa perusteella 31.1.1991 suorittanut 400 000 markkaa yritystodistuksen haltijalle, joka oli siirtänyt yritystodistuksen kaikkine oikeuksineen pankille. Kajutox Oy on pankin suorituksen perusteella joutunut vastuuseen yritystodistuksen määrän suorittamisesta pankille. Pankki on valvonut saatavan Kajutox Oy:n konkurssissa.

A on yritystodistusten liikkeellelaskua koskevaan sopimukseen otetussa takaussitoumuksessa sitoutunut yhtiön puolesta omavelkaiseen takaukseen sopimuksessa määrätyn enimmäismäärän, sille sovitun tai sovittavan koron, viivästyskoron ja mahdollisten kulujen maksamisesta sekä sopimuksessa mainittujen sopimusehtojen täyttämisestä. Kajutox Oy on rikkonut yritystodistusten liikkeellelaskua koskevan sopimuksen ehtoja jättämällä suorittamatta sen perusteella liikkeelle lasketun yritystodistuksen määrän mainitusta yritystodistuksesta ilmenevänä eräpäivänä. A on siten takaussitoumuksensa perusteella velvollinen suorittamaan pankille sen yritystodistuksen haltijalle suorittaman määrän.

A:n takaussitoumus on koskenut yritystodistusten liikkeellelaskua koskevan sopimuksen ehtojen täyttämistä eikä yksittäisten yritystodistusten ehtojen täyttämistä. Yritystodistusten liikkeellelaskua koskevan sopimuksen on sovittu olevan voimassa viisi vuotta sopimuksen päivämäärästä. Sopimuksessa tai A:n takaussitoumuksessa ei ollut määrätty suorituksille eräpäivää eikä kumpikaan myöskään sisältänyt velvoitetta suoritukseen määrätyn ajan kuluttua. A:n antamaan takaukseen ei näin ollen sovelleta takausmiehen edesvastaus-velvollisuuden tarkemmasta määräämisestä annetun asetuksen 4 §:ssä säädettyä vuoden vanhentumisaikaa eikä takaus siten ole hovioikeuden mainitsemalla perusteella vanhentunut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja pankki vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut. Raastuvanoikeuden päätös jätetään pysyväksi.

A velvoitetaan suorittamaan Suomen Säästöpankki - SSP Oy:lle korvaukseksi sillä Korkeimmassa oikeudessa olleista oikeudenkäyntikuluista 1 200 markkaa 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antopäivästä lukien.