2.7.1993

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 13.8.1990

Virallisen syyttäjän syytteestä, johon Uudenmaan lääninverovirasto asianomistajana on yhtynyt, raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli X Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja hallituksen varsinaisena jäsenenä 10.6. - 10.7.1988, 10.10.1988 ja 10.12.1988 -10.1.1989 Helsingissä toistuvasti laiminlyönyt määräajassa tilittää valtiolle yhtiön työntekijöille maksetuista palkoista ennakonpidätystä 81 021 markkaa ja työnantajan sosiaaliturvamaksua 11 723 markkaa eli yhteensä 92 744 markkaa. Laiminlyönti sosiaaliturvamaksujen osalta ei ollut johtunut yhtiön maksukyvyttömyydestä.

Näillä perusteilla ja koska A:n syyksi luetut teot olivat saman rikoksen jatkamista, raastuvanoikeus on ennakkoperintälain 4 §:n 1 momentin, 10 §:n 1 momentin, 19 §:n 2 momentin ja 63 §:n 1 momentin sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 1 §:n 1, 2 ja 3 momentin, 5 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut A:n jatketusta ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säännösten rikkomisia käsittävästä rikoksesta 15:een 54 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 810 markkaa. Lisäksi A on velvoitettu korvaamaan valtiolle yhteisvastuullisesti jutussa myös rangaistukseen tuomitun henkilön kanssa tilittämättä jätetyistä ennakonpidätyksistä ja sosiaaliturvamaksuista yhteensä 68 364 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.8.1990 lukien ja oikeudenkäyntikulut 150 markkaa.

Helsingin hovioikeuden päätös 17.12.1991

Hovioikeus, jonka tukittavaksi A oli saattanut jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan.

Perustelut

A on myytyään 9.11.1987 X Oy:n osakkeista 51 prosenttia eräälle toiselle henkilölle edelleen omistanut 49 prosenttia yhtiön osakkeista. A on osakekaupan jälkeenkin ollut yhtiön hallituksen puheenjohtajana 18.10.1988 asti ja sen jälkeen yhtiön hallituksen jäsenenä. Yhtiössä 18.7.1988 tehdyn toimintasopimuksen mukaan edellä tarkoitettu osakkeiden enemmistön ostanut henkilö vastasi yhtiön lakisääteisten velvoitteiden suorittamisesta. Sopimus ei kuitenkaan ole vapauttanut A:ta hallituksen puheenjohtajana ja jäsenenä vastuusta valvoa, että ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut suoritettiin asianmukaisesti.

Ennakonpidätyksen samoin kuin työnantajan sosiaaliturvamaksun suorittamatta jättäminen on rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan, sellaisena kuin se on 25.1.1993 annetussa ja 8.2.1993 voimaan tulleessa laissa (54/93), verorikkomuksena rangaistava vain milloin se tapahtuu tarkoituksin hankkia itselle tai toiselle hyötyä ja johtuu muusta syystä kuin maksukyvyttömyydestä.

Lääninveroviraston suullisessa käsittelyssä esittämät yhtiön tilinpäätös tilikaudelta 1.3.1987 - 31.8.1988, siihen liittyvät kulujen erittelyt ja 31.3.1989 allekirjoitettu pesäluettelo osoittavat, että yhtiöön oli kertynyt suorituksia myyntisaamisista ja että yhtiö oli suorittanut muiden velkojien saatavia ennakonpidätys- ja sosiaaliturvamaksujen jäädessä valtiolle tilittämättä. Tällä perusteella Korkein oikeus katsoo, että yhtiön laiminlyönnit suorittaa ennakonpidätys- ja sosiaaliturvamaksuja eivät ainakaan ennen 10.12.1988 ole johtuneet yhtiön maksukyvyttömyydestä.

Suullisessa käsittelyssä Korkeimmassa oikeudessa kuultujen todistajien kertomusten mukaan yhtiön enemmistöosakas ja yhtiöön palkattu konsultti olivat kieltäneet A:ta käymästä yhtiön tiloissa. Yhtiön kirjanpitoa ja maksusuorituksia olivat hoitaneet muut henkilöt kuin A ja A:ta oli estetty edes saamasta niistä tietoa. Häntä oli pitkään estetty saamasta käyttöönsä edes puheena olevan yhtiön tiloissa ollutta erään omistamansa toisen yhtiön kirjanpitoaineistoa. Näin ollen ja kun muutoinkaan ei ole selvitetty, että A olisi jättänyt ennakonpidätykset ja sosiaaliturvamaksut suorittamatta hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä, hänen menettelynsä ei ole mainitun lainkohdan nojalla rangaistavaa.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin johdosta, sellaisena kuin se on 24.8.1990 annetussa 1.1.1991 voimaan tulleessa laissa (770/90), asiassa on sovellettava sanottua rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momenttia.

Lääninveroviraston vahingonkorvausvaatimus on perustunut siihen, että A on syyllistynyt tekoon, josta on säädetty rangaistus. Kun A ei ole syyllistynyt voimassa olevan lain mukaan rangaistavaan tekoon, lääninveroviraston vahingonkorvausvaatimus on hylättävä.

Jutun näin päättyessä A ei ole velvollinen korvaamaan lääninveroviraston oikeudenkäyntikuluja.

Lainkohdat

Rikoslaki 29 luku 4 § 1 momentti (L 25.1.1993/54) Rikoslain voimaanpanemisesta annettu asetus 3 § 2 momentti (L 24.8.1990/770)

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Syyte jatketusta ennakkoperintälain ja työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain säännösten rikkomisia käsittävästä rikoksesta sekä Uudenmaan lääninveroviraston vahingonkorvausvaatimus hylätään. A vapautetaan hänelle tuomitusta sakkorangaistuksesta ja suorittamasta lääninverovirastolle 68 364 markkaa korkoineen. A vapautetaan myös velvollisuudesta suorittaa lääninverovirastolle korvausta oikeudenkäyntikuluista raastuvanoikeudessa 150 markkaa.