18.5.1993

A:n kanne Äänekosken kihlakunnanoikeudessa

A on B:lle 8.12.1988 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla lausunut, että kihlakunnanoikeuden määräämä pesänjakaja oli 9.6.1988 toimittanut osituksen 14.5.1987 asumuseroon tuomittujen A:n ja B:n välillä. Pesänjakaja oli osituksessa vahvistanut pesän ositettavan netto-omaisuuden arvoksi yhteensä 739 300,50 markkaa, vaikka sen arvo oli todellisuudessa ollut ainakin 2 229 300,50 markkaa. Tämä ero oli A:n mukaan johtunut muun muassa siitä, että B:lle osituksessa jääneen Yöbaari Hirvaskangas Ky:n henkilökohtaisesti vastuunalaisen yhtiömiehen yhtiöosuuden arvo oli arvioitu ainoastaan 120 000 markaksi, vaikka sen käypä arvo ositushetkellä oli ollut vähintään 1 500 000 markkaa.

Kun pesänjakaja oli jakanut A:lle omaisuutta vain 270 620,20 markan arvosta, A on vaatinut, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle tasinkona pesänjakajan määräämien 99 030,05 markan asemesta 844 030,05 markkaa 16 prosentin korkoineen 9.6.1988 lukien. Lisäksi A on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Äänekosken kihlakunnanoikeuden päätös 5.9.1991

Kihlakunnanoikeus on todennut B:n omistaman yhtiöosuuden arvon tulleen osituksessa määritellyksi niin sanotun substanssiarvon perusteella. Tällöin ei pesänjakajan tiedossa ollut kuitenkaan ollut 60 700 markan säästöhenkivakuutusta, jonka määrä olisi jaossa pitänyt ottaa huomioon. Kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että yhtiöosuudella olisi ositusperusteen syntyessä ollut muuta arvoa kuin pesänjakajan sille määräämä arvo lisättynä säästöhenkivakuutuksen arvolla. Yhtiöosuuden sittemmin tapahtuneeseen arvonnousuun A:lla ei ollut avio-oikeutta.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on velvoittanut B:n suorittamaan pesänjakajan hänen rahana maksettavakseen määräämän tasingon lisäksi tasinkona A:lle 30 350 markkaa 16 prosentin korkoineen kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä 5.9.1991 lukien. Lisäksi kihlakunnanoikeus on määrännyt, että B:n oli suoritettava 16 prosentin korko pesänjakajan rahana maksettavaksi määräämälle tasingolle 99 030,05 markalle osituksen toimittamispäivästä 9.6.1988 lukien.

B on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 10 000 markalla 16 prosentin korkoineen 5.9.1991 lukien.

Vaasan hovioikeuden tuomio 29.5.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on perusteluissaan todennut kihlakunnanoikeudessa todistajana kuulustellun KHT-tilintarkastajan X:n kertoneen, että häneltä oli mahdollisen avioeron varalta pyydetty lausunto kanteessa mainitun kommandiittiyhtiön arvosta. X oli laatinut kirjallisen lausuntonsa 20.11.1987 kommandiittiyhtiön vuodelta 1986 tehdyn tilinpäätöksen ja 22.5.1987 tehdyn välitilinpäätöksen pohjalta. Hän oli myös käynyt kommandiittiyhtiön kirjanpidon pääpiirteittäin läpi ja havainnut sen yleiskuvaltaan asialliseksi. Kommandiittiyhtiö ei ollut tuolloin omistanut tonttia, jossa sen toimitilat sijaitsivat, vaan rakennus oli sijainnut vuokratontilla. Tällä seikalla oli ollut hyvin suuri merkitys. Kysymyksessä oli ollut uusi rakennus, jolla ei voinut olla muuta arvoa kuin taseesta ilmennyt substanssiarvo. Tämän perusteella X oli antanut lausuntonsa kommandiittiyhtiön arvosta. Lausunnossaan hän oli ilmoittanut kommandiittiyhtiön substanssiarvon 31.12.1986 olleen 132 000 markkaa ja 22.5.1987 105 000 markkaa. Ottaen huomioon, että kommandiittiyhtiö oli juuri rakentanut uudet toimitilat, X oli arvioinut kommandiittiyhtiön substanssiarvon 20.11.1987 olleen noin 120 000 markkaa. X ei ollut laskenut omaisuusmassalle tuottoarvoa. Arvio oli tehty sillä perusteella, että huoltoasemaa ei tultaisi myymään. Jos häneltä olisi kysytty arviota siitä tilanteesta, että yritys olisi ollut myytävänä, substanssiarvo ei olisi X:n mielestä enää ollut oikea arvio myyntihinnalle.

Kihlakunnanoikeudessa todistajana kuulusteltu HTM-tilintarkastaja Y oli puolestaan laatinut laskelman kommandiittiyhtiön käyvästä arvosta 9.6.1988. Tätä laatiessaan hänellä oli ollut käytettävissään kommandiittiyhtiön tuloslaskelmat ja taseet ajalta 1.1.1987 -31.12.1989 sekä tase 31.12.1986. Niiden tietojen perusteella Y oli laatinut laskelmia yrityksen käyvästä arvosta. Ensiksi hän oli laatinut vain kirjanpitoon perustuneen substanssiarvolaskelman. Sen mukaan kirjanpitoon perustunut substanssiarvo oli ollut 31.12.1986 132 000 markkaa, 31.12.1987 357 000 markkaa ja 31.12.1988 530 000 markkaa. Y:n mukaan tällaista pelkästään kirjanpitolukuihin perustunutta laskelmaa ei kuitenkaan voitu pitää edes substanssiarvolaskelmana. Sellainen olisi pitänyt tehdä käyvillä arvoilla. Y oli tämän vuoksi tehnyt myös niin sanotun korjatun substanssiarvolaskelman, jossa hän oli hyvin varovaisesti arvioinut kommandiittiyhtiön käyttöomaisuuden. Korjattu substanssiarvo oli Y:n laskelman mukaan ollut vuonna 1987 769 000 markkaa ja vuonna 1988 1 100 000 markkaa. Y oli todennut, että toimivan yrityksen oikeana eli käypänä arvona pidettiin verraten yksimielisesti tuottoarvoa, jolla tarkoitettiin yrityksen toiminnan jatkamisen myötä saatavien tulojen nykyarvoa. Vuoden 1987 tuloslaskelman osoittamien lukujen perusteella sekä ottaen huomioon kolmen ja viiden vuoden tuotto-odotukset, Y oli arvioinut yrityksen tuottoarvon eli sen käyvän arvon 9.6.1988 olleen 1 100 000 markan ja 1 700 000 markan välillä.

Hovioikeus on todistajien kertomuksia arvioidessaan ottanut huomioon, että todistaja X, joka oli arvioinut kommandiittiyhtiön arvon substanssiarvon mukaan, oli kertonut tehneensä oman arvionsa sillä perusteella, että huoltoasemaa ei myytäisi ja ettei substanssiarvo ollut siten ollut oikea arvio myyntihinnalle. Todistaja Y taas ei ollut arviossaan ilmoittanut yhtiön substanssiarvoa osituksen päättymishetkellä 9.6.1988, vaan hän oli tehnyt arvionsa tuotto-odotusten perusteella ja arvioinut kommandiittiyhtiön arvon tuottoarvon mukaan.

Hovioikeus onkin katsonut, ettei kommandiittiyhtiön arvoa osituksen päättymishetkellä 9.6.1988 tullut määrätä pelkän substanssiarvon perusteella. Toisaalta, kun otettiin huomioon, että kommandiittiyhtiön toiminta oli aloitettu vasta vuonna 1986 eikä sen toiminta ollut vielä vakiintunut ja kun kyseisen huoltoasemarakennuksen perustamiseen oli katsottava liittyneen tavanomaista suurempi taloudellinen riski, kommandiittiyhtiön käypää arvoa määritettäessä ei voitu käyttää myöskään useiden vuosien tuotto-odotuksia.

Hovioikeus on todennut, että jutussa oli esitetty puutteellisia ja osittain ristiriitaisia arvioita kommandiittiyhtiön arvosta osituksen päättymishetkellä 9.6.1988. Näin ollen hovioikeus on kaiken esitetyn selvityksen perusteella katsonut, että B:n kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä omistaman yhtiöosuuden käypä arvo oli osituksen päättymishetkellä ollut, kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainitun säästöhenkivakuutuksen arvo mukaan lukien, 500 000 markkaa.

Puolisoiden ositettavan netto-omaisuuden säästö oli siten ollut yhteensä 1 119 300,50 markkaa. Näin ollen kumpikin osapuoli oli osituksessa saava omaisuutta 559 650,25 markan arvosta. Pesänjakaja oli osituksessa määrännyt, että A sai yksin omistamansa omaisuuden sekä osan puolisoiden yhteisestä omaisuudesta eli omaisuutta yhteensä 270 620,20 markan arvosta. B:n oli näin ollen luovutettava A:lle tasinkona omaisuutta 289 030,05 markan arvosta.

B oli ositusneuvotteluissa ilmoittanut pesänjakajalle haluavansa maksaa tasingon rahassa. Osituskirjasta ei kuitenkaan tarkemmin ilmennyt, oliko B:n tarkoituksena ollut suostua siihen, että hän suoritti tasingon kokonaan rahassa ja näin ollen suurimmaksi osaksi pesän ulkopuolisilla varoilla. Myöskään osituksen moiteoikeudenkäynnin aikana B ei ollut ottanut kantaa siihen, millä tavalla tasinko olisi suoritettava. Tämän vuoksi hovioikeus on palauttanut asian pesänjakajalle reaalisen osituksen toimittamiseksi. Siinä tapauksessa, että pesänjakaja B:n suostumuksella määräisi tasingon maksettavaksi rahana, oli rahana suoritettavalle määrälle hovioikeuden määräyksen mukaan laskettava 16 prosentin korko osituksen toimittamispäivästä 9.6.1988 lukien.

Hovioikeus on korottanut B:n A:lle oikeudenkäyntikuluista kihlakunnanoikeudessa maksettavaksi tuomitun korvauksen 15 000 markaksi ja velvoittanut B:n suorittamaan 16 prosentin koron 10 000 markalle 5.9.1991 lukien ja 5 000 markalle hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien. Lisäksi hovioikeus on velvoittanut B:n suorittamaan A:lle oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi hovioikeudessa 1 200 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

B:n yhtiöosuus Yöbaari Hirvaskangas Ky:n ainoana vastuunalaisena yhtiömiehenä on osituksessa luettava hänen varoihinsa ositushetken arvoon. Yhtiöosuuden arvon määrittelyssä voidaan saada ohjetta liikeyrityksen substanssia ja tuottoarvoa koskevista laskentaperiaatteista. Tässä tapauksessa luotettavimpana arvonmääritysperusteena on kuitenkin pidettävä yhtiöosuudesta pian osituksen jälkeen maksettua kauppahintaa.

Kihlakunnanoikeudessa esitetyn selvityksen mukaan B on 6.4.1989 myynyt osituksessa 120 000 markan arvoiseksi arvioidun yhtiöosuuden 8 480 000 markalla. B ei ole näyttänyt, että yhtiöosuuden kauppahinnan ja sen osituskirjaan merkityn arvon huomattava ero olisi johtunut pelkästään osituksen jälkeisestä arvon noususta tai että kauppahintaan olisi ratkaisevasti vaikuttanut sellainen hänen henkilökohtainen työpanoksensa tai muu vastaava seikka, jota ei tule ottaa huomioon osituksessa. Sen vuoksi yhtiöosuuden arvona osituksessa voidaan pitää A:n kanteessaan vaatimia 1 500 000 markkaa, joihin sisältyy myös kihlakunnanoikeuden mainitseman säästöhenkivakuutuksen arvo.

B:n tulee suorittaa viivästyskorkoa osituksessa jo rahana maksettavaksi määrätyn 99 030,05 markan tasingon osalta osituksen allekirjoituspäivästä 9.6.1988 lukien. Mahdollisesti rahana suoritettavan lisätasingon osalta viivästyskorko tulee määrätä maksettavaksi lopullisen osituksen päättymisestä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos asian palauttamisesta pesänjakajalle ja oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta jää pysyväksi. Pesänjakajan tulee edellä kerrotuilla perusteilla oikaista ositusta ja määrätä tasingon maksamisesta.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa muutoksenhaun osalta 2 500 markkaa ja vastauskulujen osalta 1 000 markkaa eli yhteensä 3 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 1 000 markalle Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.