7.5.1993

Vaatimukset Hyvinkään kihlakunnanoikeudessa

Virallisen syyttäjän vaadittua B:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että hän oli Hyvinkäällä

1) 1. - 2.6.1990 pitänyt kadulla ja muualla yleisellä paikalla hallussaan puukkoa, vaikka sen hallussa pitämiseen ei ollut ollut mitään hyväksyttävää perustetta ja

2) 2.6.1990 A:n useaan otteeseen pahoinpideltyä häntä lyöden ja potkien tahallaan surmannut A:n pistämällä tätä 1 kohdassa mainitulla puukolla suoraan sydämeen,

sekä hänen velvoittamistaan korvaamaan valtiolle A:n ruumiin oikeuslääketieteellisestä avaamisesta aiheutuneet kustannukset,

A:n oikeudenomistajat ovat virallisen syyttäjän syytteeseen 2 kohdan osalta yhtyen vaatineet, että B tuomitaan taposta ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi he ovat vaatineet korvausta A:n hautauskustannuksista ja oikeudenkäyntikuluistaan, korkoineen.

Hyvinkään kihlakunnanoikeuden päätös 9.5.1991

B:n kiistettyä syytteen ja korvausvaatimukset kihlakunnanoikeus, joka on määrännyt B:n mielentilan tutkittavaksi, on lausunut selvitetyksi, että B oli syyllistynyt 1 kohdassa tarkoitettuun rikokseen ja että hän oli 2 kohdassa mainitussa tilaisuudessa, A:n ensin pahoinpideltyä B:tä lyöden ja potkien, tahallaan kerran pistänyt A:ta puukolla iskun osuessa sydämeen, minkä johdosta A oli sairaalaan vietynä kuollut.

Kihlakunnanoikeus on kuitenkin katsonut, että B oli kyseisessä tilanteessa menetellyt sanotuin tavoin suojellakseen itseään aloitetulta oikeudettomalta hyökkäykseltä ja että hänen käyttämänsä väkivalta oli seuraavilla perusteilla ollut hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön.

B oli mielentilatutkimuksen mukaan täyttä ymmärrystä vailla ja älykkyydeltään lievästi vajaamielisen alarajoilla. Hän koki suurta turvattomuutta, ja hänen itsetuntonsa oli heikko. Lisäksi B oli epävarma, ahdistunut ja avuton.

Pöytäkirjoista saatavan selvityksen mukaan A oli ollut 176 cm pitkä, 80 kiloa painava ja vartaloltaan roteva. B sitä vastoin oli hento, 171 cm pitkä ja 68 kiloa painava.

Jutussa kuulluista todistajista X oli kertonut, että A löi B:tä, joka kaatui, minkä jälkeen potkaisi B:tä ylävartaloon. A oli ollut "rähjääjätyyppi". B oli yrittänyt tosissaan karkuun A:ta ennen kohtalokasta tapahtumaa.

Todistaja Y oli kertonut, että A oli juuri lyömässä B:tä, kun tämä otti puukon ja "tökkäsi". A oli vaikuttanut aggressiiviselta.

Todistaja Z oli kertonut, että B ei ollut sanonut A:lle mitään, vaan tämä oli lyönyt B:tä. A oli lyönyt ja potkinut B:tä, minkä jälkeen B oli paennut, mutta A oli saanut hänet kiinni ja lyönyt ja potkinut häntä uudelleen. Puukotustilanteessa A oli seisonut pystyssä ja B oli ollut juuri nousemassa maasta ylös. B oli todistajan käsityksen mukaan myös tosissaan mennyt karkuun ja vaikuttanut hieman peloissaan olevalta. Kukaan ei todistajan käsityksen mukaan luultavasti ollut uskaltanut mennä asianosaisten väliin.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on ilmoittamiensa lainkohtien nojalla tuominnut B:n 1 kohdan osalta täyttä ymmärrystä vailla olevana teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla sakkorangaistukseen, mutta jättänyt B:n rikoslain 3 luvun 6 §:n nojalla 2 kohdassa mainitusta teosta rangaistukseen tuomitsematta. Samalla kihlakunnanoikeus on hylännyt jutussa esitetyt korvausvaatimukset.

Rikoksentekovälineenä takavarikoitu puukko ja sen tuppi on tuomittu valtiolle menetetyksi.

Helsingin hovioikeuden päätös 7.7.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä sekä A:n oikeudenomistajat olivat saattaneet jutun, on toimitettuaan asiassa suullisen käsittelyn lausunut selvitetyksi, että kihlakunnanoikeuden päätöksen 2 kohdassa kerrotussa tilaisuudessa A oli ensin Konetalo-nimisen liikkeen kohdalla pahoinpidellyt B:tä lyömällä ja potkimalla, jolloin B oli kaatunut maahan. B:n yritettyä paeta juoksemalla karkuun A oli saavuttanut B:n muutaman kymmenen metrin päässä Kahvila-Ravintola Mantelin luona ja jatkanut B:n pahoinpitelemistä. B oli kaatunut maahan ja noustuaan hän oli lyömällä povitaskusta ottamallaan puukolla kerran A:ta vasemmalle puolelle rintaan, puukon terän lävistäessä A:n rintakehän seinämän kuudennen kylkiluun rusto-osan kohdalta ja tunkeutuessa sydänpussin läpi sydämeen, aiheuttanut A:n kuoleman.

B:n oli täytynyt käsittää, että kerrotunlaisen puukolla lyömisen todennäköisenä seurauksena oli A:n kuolema. Näin ollen hänen oli katsottava tahallaan surmanneen A:n.

B oli mainituin tavoin menetellessään suojellut itseään aloitetulta oikeudettomalta hyökkäykseltä ja toiminut siten hätävarjelutilanteessa. Hovioikeus on kuitenkin katsonut, että B oli lyödessään puukolla A:ta rintaan käyttänyt enemmän väkivaltaa kuin A:n nyrkillä lyömällä ja potkimalla tapahtuneen hyökkäyksen torjumiseksi oli ollut välttämätöntä. Sen vuoksi B oli tuomittava rikoslain 3 luvun 9 §:n nojalla alennettuun rangaistukseen.

B oli teon tehdessään ollut täyttä ymmärrystä vailla.

Hovioikeus on katsonut, että B:n korvattavia surmansa saaneen A:n hautauskuluja ja muita hänen kuolemastaan johtuneita kustannuksia olivat hautajaiskustannukset 5 264, kuolinilmoitusmaksut 1 606, poliklinikkamaksu 63, seurakunnan hautausmaksu 890 ja hautajaistarjoilusta syntyneet kustannukset 2 134,40 sekä suruvaatteista 1 533 markkaa eli, kun vähennyksenä otettiin huomioon kansaneläkelain nojalla suoritettu 3 888 markan hautausavustus, 7 602,40 markkaa.

A oli kerrotuin tavoin menetellessään osaltaan myötävaikuttanut tapahtuneeseen ja siten myös B:n menettelystä aiheutuneiden seurausten syntymiseen. Sen vuoksi hovioikeus on vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla sovitellut B:n asianomistajille maksettavia vahingonkorvauksia siten, että B:n oli suoritettava niistä 3 500 markkaa.

Tämän vuoksi hovioikeus on, vaatimukset enemmälti hyläten, tuominnut B:n teräaselain 4 ja 7 §:n ja rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin sekä 3 luvun 4 §:n 1 momentin ja 9 §:n 1 momentin nojalla täyttä ymmärrystä vailla teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla ja hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta 1 vuoden 6 kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen, josta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty vapaudenmenetysaikaa 2. - 25.6.1990 vastaavat 24 päivää. Vankeusrangaistus on määrätty ehdolliseksi 7.7.1992 alkavaksi ja 31.12.1993 päättyväksi koetusajaksi. Rangaistus voitiin määrätä pantavaksi täytäntöön koetusaikana tehdyn rikoksen johdosta.

Hovioikeus on velvoittanut B:n suorittamaan A:n oikeudenomistajille yhteisesti vahingonkorvaukseksi 3 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 16.6.1990 lukien sekä kohtuullisena korvauksena heillä kihlakunnanoikeudessa olleista kuluista 5 000 markkaa ja korvauksena heidän kuluistaan hovioikeudessa 3 000 markkaa molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 7.7.1992 lukien.

Lisäksi hovioikeus on velvoittanut B:n korvaamaan valtiolle ruumiinavauskustannukset 2 660 markkaa.

Muilta osin kihlakunnanoikeuden päätös on jäänyt pysyväksi.

Valituslupahakemus

A:n oikeudenomistajille ei myönnetä valituslupaa.

Pääasiaratkaisu

Perustelut

B:llä on mielentilan tutkimuksessa havaittu älyllinen kehitysvammaisuus ja suurelta osalta sen pohjalta selittyvä persoonallisuushäiriö, jonka Korkein oikeus arvioi vahingonkorvauslain 2 luvun 3 §:ssä tarkoitetuksi sieluntoiminnan häiriintymiseksi. Teon vaarallisuus ja korvattavien vahinkojen määrä huomioon ottaen Korkein oikeus kuitenkin pitää kohtuullisena, että B:n korvausvastuu on mainitun lainkohdan perusteella arvioiden täyden vahingon mukainen. Sanottua korvausvelvollisuutta on A:n myötävaikutuksen vuoksi vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n nojalla alennettava hovioikeuden määräämin tavoin.

Muilta osin Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.