26.11.1993

Virallisen syyttäjän vaatimus

Virallinen syyttäjä on rikoslain 7 luvun 7 §:ssä säädetyssä tarkoituksessa vaatinut, että Muhoksen kihlakunnanoikeus määrää A:lle yhteisen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa varten seuraavista rikoksista:

1) syyskuussa 1991 tehdystä ryöstöstä, josta Helsingin raastuvanoikeus oli 30.1.1992 julistamallaan ja Helsingin hovioikeuden 1.9.1992 pysyttämällä päätöksellä tuominnut A:n 10:ksi kuukaudeksi vankeuteen (kohta 8), sekä

2) 5.5.1991 tehdystä varkaudesta, 13.7.1991 tehdystä pahoinpitelystä, 9.8.1991 tehdystä pahoinpitelystä, 8.10.1991 tehdystä vahingonteosta ja 22.10.1991 tehdystä varkaudesta, joista rikoksista Helsingin raastuvanoikeus oli 7.5.1992 julistamallaan, Helsingin hovioikeuden 20.10.1992 pysyttämällä päätöksellä tuominnut A:n 6:n kuukauden yhteiseen vankeusrangaistukseen (kohdat 2, 3, 5, 12 ja 13).

Lisäksi virallinen syyttäjä on vaatinut, että A:lle määrätään yhteinen vankeusrangaistus muista rikosrekisteristä tai asiakirjoista ilmenevistä täytäntöönpanokelpoisista päätöksistä.

Muhoksen kihlakunnanoikeuden päätös 16.11.1992

Kihlakunnanoikeus on havainnut, että Helsingin hovioikeuden 20.10.1992 antamassa päätöksessä tarkoitetuista rikoksista oli määrätty 6:n kuukauden yhteinen vankeusrangaistus sen sijaan, että päätöksen kohdissa 2, 3 ja 5 tuomitut rangaistukset olisi yhdistetty Helsingin hovioikeuden 23.4.1992 antaman päätöksen kohdissa 5, 7, 9, 11, 13, 16 ja 19 tuomittuihin rangaistuksiin sekä että päätöksen kohdissa 12 ja 13 tuomitut rangaistukset olisi yhdistetty keskenään ja, mikäli edellytykset olisivat olleet käsillä, Helsingin hovioikeuden 1.9.1992 antaman päätöksen kohdassa 8 tarkoitettuun rangaistukseen.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että mikäli Helsingin hovioikeuden 20.10.1992 ja 1.9.1992 antamissa päätöksissä tarkoitetuista rikoksista olisi voitu määrätä yhteinen vankeusrangaistus täytäntöönpanoa varten tai yhdistää niistä tuomitut rangaistukset rikoslain 7 luvun 9 §:n (402/39) mukaisesti, A olisi saanut yleisen rangaistuskäytännön mukaan usean kuukauden suuruisen lyhennyksen täytäntöönpantavaan vankeusrangaistukseen. Asiallisesti se, ettei edellä kerrottuja rangaistuksia voitaisi yhdistää tai ettei puheena olevista rikoksista voitaisi määrätä yhteistä vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 7 ja 8 §:n mukaisesti, saattaisi rangaistusseuraamuksen ankaroitumisena tekohetkeen verrattuna rikkoa rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 1 momentista ja laintasoisesti sitovan Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen (SopS 19/90) 7 artiklan 1 kappaleesta ilmenevää taannehtivan rikoslainsäädännön kieltoa taikka ainakin rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentista ilmenevää lievemmän lain periaatetta, mikä olisi myös vastoin lain esitöissä (HE 40/1990 s. 40) ja oikeuskirjallisuudessa (Pekka Viljanen, Uusi yhtenäisrangaistusjärjestelmä, s. 112 - 117) lausuttua.

Kihlakunnanoikeus on kuitenkin katsonut rikoslain muuttamisesta annetun lain (697/91) voimaantulo- ja siirtymäsäännöksen 4 momentin 5. virkkeeseen ja siitä sanotun lain esitöissä sekä lainkohdasta oikeuskirjallisuudessa esitettyyn (Martti Majanen, Uusi yhtenäisrangaistusjärjestelmä, Lakimies 7/91 ja Pekka Viljanen, mt., erityisesti s. 136 ja 142) nojautuen, ettei rangaistuksia voitu yhdistää täytäntöönpanoa varten.

Koska rikokset, joista vaadittiin määrättäväksi yhteinen vankeusrangaistus, oli tehty aikaisemman lain voimassa ollessa, ennen viimeistä, rikoskonkurrenssin katkaisevaa tuomiota ja rikoksista tuomitut rangaistukset olisi siten tullut yhdistää, ja kun lain 697/91 yhteisen vankeusrangaistuksen määräämistä koskevia säännöksiä näin ollen ei käsillä olevaan tapaukseen voitu soveltaa, kihlakunnanoikeus on todennut rikoslain muuttamisesta annetun lain (697/91) voimaantulo- ja siirtymäsäännöksen 4 momentin 2. virkkeen nojalla, ettei esitettyyn vaatimukseen voitu suostua.

Tämän vuoksi ja ottaen huomioon Rovaniemen hovioikeuden päätöksen 967/92 kihlakunnanoikeus on rikoslain muuttamisesta annetun lain (697/91) nojalla hylännyt virallisen syyttäjän vaatimuksen.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 3.2.1993

Virallinen syyttäjä on hovioikeudessa toistanut kihlakunnanoikeudessa esittämänsä vaatimuksen yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisestä sekä toissijaisesti vaatinut, että puheena olevat rangaistukset yhdistetään täytäntöönpanoa varten.

Hovioikeus on pysyttänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen.

Välitoimenpide

Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto on antanut Korkeimman oikeuden siltä pyytämän lausunnon. Lausunnossaan vankeinhoito-osasto on esittänyt, että Korkein oikeus oikaisisi Helsingin hovioikeuden 20.10.1992 antamaa päätöstä.

Valituslupa on myönnetty 11.8.1993. Valituksessaan virallinen syyttäjä on vaatinut, että Helsingin hovioikeuden 1.9.1992 ja 20.10.1992 antamissa päätöksissä A:n syyksi luetuista rikoksista määrätään yhteinen vankeusrangaistus täytäntöönpanoa varten tai että niistä tuomitut vankeusrangaistukset yhdistetään.

A ei ole antanut häneltä pyydettyä vastausta.

Perustelut

Helsingin raastuvanoikeus on 7.5.1992 julistamallaan päätöksellä, jonka Helsingin hovioikeus on 20.10.1992 antamallaan lainvoiman saaneella päätöksellä pysyttänyt, määrännyt A:lle virallisen syyttäjän vaatimuksessa yksilöidyistä rikoksista 6:n kuukauden yhteisen rangaistuksen. Tämä ratkaisu on ollut virheellinen. Rikoslain muuttamisesta 19.4.1991 annetun ja 1.4.1992 voimaan tulleen lain (697/91) voimaantulo- ja siirtymäsäännösten 4 momentin 2. virkkeen mukaan mainituista ennen lain 697/91 voimaantuloa tehdyistä rikoksista olisi pitänyt tuomita yksikkörangaistukset ja yhdistää ne A:n syyksi aikaisemmin luetuista muista rikoksista tuomittuihin rangaistuksiin rikosten tekoaikana voimassa ollutta rikoslain 7 luvun 8 §:ää soveltaen. Tällöin päätöksen kohdissa 2, 3 ja 5 mainituista rikoksista tuomittavat rangaistukset olisi pitänyt yhdistää Helsingin hovioikeuden 23.4.1992 antaman päätöksen kohdissa 5, 7, 9, 11, 13, 16 ja 19 mainituista rikoksista tuomittujen rangaistusten kanssa ja päätöksen kohdissa 12 ja 13 mainituista rikoksista tuomittavat rangaistukset puolestaan Helsingin hovioikeuden 1.9.1992 antaman päätöksen kohdassa 8 mainitusta rikoksesta tuomitun rangaistuksen kanssa.

Samoin Korkein oikeus havaitsee, että Espoon kihlakunnanoikeus on 21.4.1993 julistamallaan lainvoimaisella ja täytäntöönpantavaksi tulleella päätöksellä määrännyt A:lle hänen syykseen luetuista 31.7.1991 tehdystä varkaudesta (kohta 1) ja 8.7.1992 tapahtuneesta esteettömästä poissaolosta oikeudesta vastaajana (kohta 2) 45:n päivän yhteisen vankeusrangaistuksen. Tämäkin ratkaisu on ollut virheellinen. Edellä mainitun lain 697/91 voimaantulo- ja siirtymäsäännösten 4 momentin 2. virkkeen mukaan sanotun päätöksen kohdassa 1 mainitusta varkaudesta olisi pitänyt tuomita yksikkörangaistus ja yhdistää se Helsingin hovioikeuden 23.4.1992 antaman päätöksen kohdissa 5, 7, 9, 11, 13, 16 ja 19 mainituista rikoksista sekä Helsingin raastuvanoikeuden 7.10.1992 julistaman päätöksen kohdissa 6 ja 10 mainituista rikoksista tuomittuihin rangaistuksiin ennen 1.4.1992 voimassa ollutta rikoslain 7 luvun 8 §:ää soveltaen. Espoon kihlakunnanoikeuden päätöksen kohdassa 2 mainitusta esteettömästä poissaolosta olisi puolestaan tullut määrätä uutta lakia soveltaen yhteinen rangaistus Helsingin raastuvanoikeuden 7.10.1992 julistaman päätöksen kohdassa 25 mainitun rikoksen kanssa.

Kerrotuista virheellisesti määrätyistä yhteisistä rangaistuksista on ollut seurauksena, että A:n suoritettavaksi jääneen vankeusrangaistuksen yhteenlaskettu määrä on muodostunut suuremmaksi kuin mitä se olisi ollut, jos A:n kaikkiin edellä mainittuihin ennen 1.4.1992 tehtyihin rikoksiin olisi sovellettu niiden tekoaikana voimassa olleita rikoslain 7 luvun säännöksiä.

Alemmat oikeudet ovat katsoneet, etteivät lain 697/91 voimaantulo- ja siirtymäsäännökset tässä tilanteessa kuitenkaan sallineet yhteisen vankeusrangaistuksen määräämistä täytäntöönpanoa varten virallisen syyttäjän vaatimalla tavalla.

Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavan.

Rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n (770/90) mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomitsemishetkellä on voimassa toinen laki kuin tekohetkellä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos uuden lain soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

Rikoslain 7 luvun uudistamista koskevan lainsäädännön esitöistä käy ilmi, ettei lain 697/91 voimaantulo- ja siirtymäsäännösten tarkoituksena ole ollut poiketa sanotusta keskeisestä oikeusperiaatteesta vaan päinvastoin pyrkiä sellaiseen lopputulokseen, joka olisi sopusoinnussa ns. lievemmän lain periaatteen kanssa.

Yksityiskohtaisuudestaan huolimatta puheena olevat voimaantulo- ja siirtymäsäännökset eivät kuitenkaan anna ohjetta siihen, miten nyt puheena olevassa tilanteessa olisi meneteltävä. Virheellisesti määrättyjä yhteisiä rangaistuksia ei voida yhdistää aikaisemman lain mukaan, koska rikoksista ei ole määrätty yksikkörangaistuksia. Voimaantulo- ja siirtymäsäännöksen 4 momentin sanamuoto näyttäisi puolestaan estävän yhteisen rangaistuksen määräämisen ennen lain voimaantuloa tehdyistä rikoksista muissa kuin lainkohdassa erikseen määrätyissä tapauksissa.

Virallisen syyttäjän vaatimuksen hylkääminen johtaisi lopputulokseen, joka olisi vastoin taannehtivan rikoslain kieltoa, mitä rikoslain 7 lukua uudistettaessa ei ilmeisesti ole tarkoitettu. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että tässä tilanteessa voidaan lain 697/91 voimaantulo- ja siirtymäsäännösten sanamuodon estämättä soveltaa rikoslain 7 luvun 1.4.1992 voimaan tulleita uusia säännöksiä. Tällä tavalla voidaan välttää se, että rikosten yhtymistä koskevan seuraamusharkinnan lopputulos muodostuisi tuomitun kannalta ankarammaksi kuin miksi se rikosten tekohetkellä voimassa ollutta lakia soveltaen olisi muodostunut.

Rikoslain voimassa olevan 7 luvun 8 §:ssä on säädetty yhteisen vankeusrangaistuksen poikkeuksellisesta määräämisestä tilanteessa, jossa aikaisempi yhteinen vankeusrangaistus havaitaan virheellisesti määrätyksi. Jos yhteistä vankeusrangaistusta täytäntöönpantaessa todetaan, että jostakin rikoksesta, josta on määrätty yhteinen vankeusrangaistus, ja jostakin muusta rikoksesta olisi tullut tai tulisi määrätä tällainen rangaistus, on kaikista näistä rikoksista määrättävä yhteinen vankeusrangaistus. A:n tapaukseen sovellettuna tämä oikeusohje merkitsee, että uusi yhteinen vankeusrangaistus on määrättävä kaikista niistä rikoksista, jotka rikosten yhtymistä koskevien ns. konkurrenssin katkeamissääntöjen mukaan olisi pitänyt ottaa huomioon tuomittaessa rangaistuksia virheellisten yhteisten vankeusrangaistusten perusteena olevista rikoksista. Uusi yhteinen vankeusrangaistus ei tällöin saa muodostua ankarammaksi kuin mitä rikoksista tuomittujen vankeusrangaistusten yhteenlaskettu määrä olisi ollut siinä tapauksessa, että kaikkiin rikoksiin olisi sovellettu niiden tekoaikana voimassa ollutta lakia ja ennen 1.4.1992 tehdyistä rikoksista tuomittavat yksikkörangaistukset olisi yhdistetty tekohetkellä voimassa ollutta lakia soveltaen.

Näin ollen A:n tapauksessa tulee määrättäväksi yhteinen vankeusrangaistus täytäntöönpanoa varten seuraavista rikoksista:

1) Helsingin hovioikeuden päätös 31.12.1991: kohdat 3, 6 ja 7

2) Helsingin hovioikeuden päätös 23.4.1992: kohdat 2, 5, 7, 9, 11, 13, 16 ja 19

3) Helsingin hovioikeuden päätös 1.9.1992: kohta 8

4) Helsingin raastuvanoikeuden päätös 7.10.1992: kohdat 6, 10 ja 25

5) Helsingin hovioikeuden päätös 20.10.1992: kohdat 2, 3, 5, 12 ja 13

6) Espoon kihlakunnanoikeuden päätös 21.4.1993: kohdat 1 ja 2

Näistä rikoksista tuomittujen erillisten, yhdistettyjen ja yhteisten vankeusrangaistusten yhteenlaskettu määrä on 2 vuotta 5 kuukautta 3 päivää. Kumpikaan edellä kerrotuin tavoin virheellisesti määrätty yhteinen vankeusrangaistus ei koske sellaisia rikoksia, joista tuomittavaa yksikkörangaistusta olisi vankeusrangaistuksia yhdistettäessä ollut ilmeisesti pidettävä ns. ankarimpana yksikkörangaistuksena. Näin ollen Korkein oikeus tässä tapauksessa mittaa uuden yhteisen rangaistuksen siten, että sen määrä muuten vastaa edellä mainittua A:n suoritettavaksi jääneen vankeusrangaistuksen yhteenlaskettua määrää mutta että aikaisemmin virheellisesti määrätyistä 6:n kuukauden ja 45:n päivän yhteisistä vankeusrangaistuksista otetaan kummastakin yhteenlaskettaessa huomioon ainoastaan yksi kolmasosa. Tästä seuraa, että yhteisen vankeusrangaistuksen määräksi tulee 2 vuotta 3 päivää.

Lainkohdat

Rikoslaki 7 luku 7 § ja 8 § (697/91)

Päätöslauselma

Kihlakunnanoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan. A:lle määrätään 2:n vuoden 3:n päivän yhteinen vankeusrangaistus täytäntöönpanoa varten seuraavista hänen syykseen luetuista rikoksista.

Aikaisempi tuomio (A)

Helsingin hovioikeus 31.12.1991 (Helsingin raastuvanoikeus 22.11.1990)

3) Pahoinpitely 29.6.1990 6) Varkaus 1.10.1990 7) Varkauden yritys 9.10.1990

3) 2 kuukautta vankeutta 6) 4 kuukautta vankeutta 7) 2 kuukautta vankeutta

Rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tehtävä vähennys 26 päivää. Vapaudenmenetysaika 3. - 8.3.1990, 2. -4.10.1990 ja 9. - 25.10.1990.

Aikaisempi tuomio (B)

Helsingin hovioikeus 23.4.1992 (Helsingin raastuvanoikeus 28.8.1991)

2) Jatkettu rikos, joka käsittää törkeän varkauden ja kaksi varkautta 28.9.1990 5) Varkaus 14.2.1991 7) Pahoinpitely 12.4.1991 9) Varkaus 6.5.1991 11) Varkaus 27.5.1991 13) Varkauden yritys 12.6.1991 16) Törkeän varkauden yritys 17.6.1991 19) Varkauden yritys 23.7.1991

2) 6 kuukautta vankeutta 5) 60 päivää vankeutta 7) 30 päivää vankeutta 9) 40 päivää vankeutta 11) 40 päivää vankeutta 13) 30 päivää vankeutta 16) 4 kuukautta vankeutta 19) 30 päivää vankeutta

Rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tehtävä vähennys 1 kuukausi 8 päivää. Vapaudenmenetysaika 14.2. -19.3.1991 ja 6. - 7.5.1991.

Aikaisempi tuomio (C)

Helsingin hovioikeus 1.9.1992 (Helsingin raastuvanoikeus 30.1.1992)

8) Ryöstö syyskuu 1991

8) 10 kuukautta vankeutta

Aikaisempi tuomio (D)

Helsingin raastuvanoikeus 7.10.1992

6) Varkaus 5.5.1991 10) Varkaus 3.8.1991 25) Varkauden yritys 28.4.1992

6) 30 päivää vankeutta 10) 20 päivää vankeutta 25) 30 päivää vankeutta

Aikaisempi tuomio (E)

Helsingin hovioikeus 20.10.1992 (Helsingin raastuvanoikeus 7.5.1992)

2) Varkaus 5.5.1991 3) Pahoinpitely 13.7.1991 5) Pahoinpitely 9.8.1991 12) Vahingonteko 8.10.1991 13) Varkaus 22.10.1991

Yhteinen vankeusrangaistus (syyksi luetut rikokset 2, 3, 5, 12 ja 13) 6 kuukautta vankeutta

Rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tehtävä vähennys 2 päivää. Vapaudenmenetysaika 22. - 23.10.1991.

Aikaisempi tuomio (F)

Espoon kihlakunnanoikeus 21.4.1993

1) Varkaus 31.7.1991 2) Esteetön poissaolo oikeudesta vastaajana 8.7.1992

Yhteinen vankeusrangaistus (syyksi luetut rikokset 1-2) 45 päivää vankeutta

Rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla tehtävä vähennys 2 päivää. Vapaudenmenetysaika 31.7. - 1.8.1991.

Korkeimman oikeuden määräämästä yhteisestä vankeusrangaistuksesta vähennetään rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla 2 kuukautta 8 päivää. Vapaudenmenetysaika 3. -8.3.1990 ja 2. - 4.10.1990 ja 9. - 25.10.1990 ja 14.2. - 19.3.1991 ja 6. - 7.5.1991 ja 31.7. - 1.8.1991 ja 22. - 23.10.1991.