14.10.1993

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 1.4.1992

A oli ollut Jertec Oy:n palveluksessa yhtiön Turun toimipisteessä työsopimuslain 1 §:n mukaisessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 27.10.1989 lukien. A oli palkattu hoitamaan yhtiön McIntoshmyyntiä ja myöhemmin hänet oli siirretty taloushallinnon järjestelmien myyntiin.

A:n työsuhde oli 18.4.1991 irtisanottu päättymään 19.6.1991. Irtisanomisen perusteeksi oli ilmoitettu tuotannolliset syyt eli työtehtävien pysyvä vähentyminen.

Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 6 §:n 7 kohdan mukaan yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluu työsopimusten irtisanomista edeltävä asiain käsittely silloin, kun on kyse taloudellisista tai tuotannollisista syistä tapahtuvasta työn tilapäisestä tai pysyvästä vähentymisestä. Sanotun lain 7 §:n mukaan työnantaja on, ennen kuin hän ratkaisee yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvan asian, velvollinen neuvottelemaan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista niiden työntekijöiden kanssa, joita asia koskee. Lain 11 §:n mukaan työnantajan tulee ennen yhteistoimintamenettelyyn ryhtymistä antaa asian käsittelyn kannalta tarpeelliset tiedot asianomaisille työntekijöille.

Yhtiö oli myöntänyt, ettei yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain säännöksiä ollut noudatettu. Todistajana kuultu aluepäällikkö X oli myöntänyt, ettei hän ollut A:n irtisanomisaikana vielä tiennyt, mitä sanotussa laissa säädetään.

Raastuvanoikeus on katsonut, että A oli oikeutettu yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain noudattamatta jättämisen johdosta mainitun lain 15 a §:ssä säädettyyn hyvitykseen. Hyvityksen suuruutta määrättäessä raastuvanoikeus on ottanut huomioon, että A:n kanssa oli kuitenkin todistaja X:n kertomuksen mukaan keskusteltu tämän myyntituloksista ja tilanteesta.

Sen vuoksi yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain mukaisena hyvityksenä neljän kuukauden palkkaa vastaavat 48 720 markkaa 16 prosentin korkoineen 11.9.1991 lukien ja korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 12 000 markalla 16 prosentin korkoineen 1.4.1992 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 25.11.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli saattanut jutun, on lausunut, että A:n työsopimuksen irtisanominen oli ollut yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 6 §:n 3 b kohdan mukainen asia, joka olisi tullut käsitellä sanotun lain 7 §:n 2 momentin mukaisesti yhtiön ja A:n välillä yhteistoimintamenettelyssä. Yhtiön ja A:n sanotussa asiassa ennen irtisanomista käymiä neuvotteluja ei voitu pitää yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuna yhteistoimintamenettelynä, koska yhtiö oli laiminlyönyt tehdä sanotun lain 7 a §:n 1 momentin mukaisen kirjallisen neuvotteluesityksen ennen käytyjä neuvotteluja. Näin ollen yhtiö ei ollut myöskään täyttänyt yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 8 §:n 2 momentin mukaista neuvotteluvelvoitettaan.

Kun yhtiön oli katsottava ilmeisestä huolimattomuudesta jättäneen noudattamatta edellä kerrottuja yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain säännöksiä, A:lla oli oikeus yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 15 a §:n nojalla saada yhtiöltä hyvitystä. Hyvityksen suuruutta määrätessään hovioikeus on ottanut huomioon yhteistoimintavelvoitteen laiminlyönnin asteen, mitä ei ollut pidettävä merkittävänä, ja työnantajan olosuhteet yleensä.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus on alentanut yhtiön A:lle maksettavaksi tuomitun korvauksen 5 000 markaksi raastuvanoikeuden päätöksessä mainittuine korkoineen.

Asian näin päättyessä A on velvoitettu suorittamaan yhtiölle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 1 200 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

Yhtiön Turun toimipisteessä on viikottain pidetty keskustelutilaisuuksia, joissa on käsitelty yhtiön ja Turun toimipisteen taloudellista tilannetta, työntekijöiden myyntituloksia ja huonosta taloudellisesta tilanteesta mahdollisesti aiheutuvia toimenpiteitä. Näissä tilaisuuksissa ei ole keskusteltu A:n kanssa hänen irtisanomisestaan tuotannollisista syistä.

Yhteistoiminnasta yrityksissä annettu laki asettaa työnantajalle velvollisuuden neuvotella tuotannollisista ja taloudellisista syistä toimeenpantavista irtisanomisista niiden työntekijöiden kanssa, joita asia koskee. Neuvotteluvelvollisuus koskee irtisanomisen perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja. Mainitut yhtiön järjestämät keskustelutilaisuudet eivät ole sanotussa laissa edellytettyjä neuvotteluja, koska keskustelutilaisuuksissa ei ole käsitelty A:n irtisanomista. Muutoinkaan A:n kanssa ei ole neuvoteltu siten, että hän olisi käsittänyt kysymyksessä olevan hänen irtisanomisensa ja sen perusteiden käsitteleminen. Yhtiö ei siten ole lainkaan käynyt A:n kanssa yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa säädettyjä neuvotteluja hänen irtisanomiseensa johtaneesta ratkaisusta.

Harkitessaan neuvotteluvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta A:lle mainitun lain 15 a §:ssä määrättävän hyvityksen suuruutta Korkein oikeus toteaa, että työnantajan neuvotteluvelvoitetta koskevilla määräyksillä on tarkoitettu turvata työntekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa työpaikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 7 a §:n 1 momentissa tarkoitetuilla kirjallisen neuvotteluesityksen tekemistä ja neuvotteluaikaa koskevilla määräyksillä on haluttu varata työntekijöille riittävästi aikaa valmistautua neuvotteluihin. Yhtiö on menettelyllään laiminlyönyt noudattaa sekä neuvottelumenettelyä että neuvottelujen sisältöä koskevia määräyksiä. Yhtiön laiminlyöntiä on siten pidettävä merkittävänä. Koska yhtiön toiminnan tappiollisuudesta ei ole esitetty näyttöä, taloudellisia seikkoja ei voida ottaa hyvityksen määrää alentavana tekijänä huomioon. Hovioikeuden tuomitsemaa alle puolen kuukauden palkan suuruista hyvitystä ei tapauksen olosuhteet huomioon ottaen voida pitää yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain tarkoitusta vastaavana. A:lla on oikeus saada sanotun lain 15 a §:n mukaisena hyvityksenä täällä vaatimansa neljän kuukauden palkkaa vastaava määrä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja A vapautetaan korvaamasta yhtiön oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa korkoineen. Raastuvanoikeuden päätöksen lopputulos jää pysyväksi.

Yhtiö velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa 3 500 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.