22.3.1991

Savonlinnan raastuvanoikeuden päätös 1.9.1988

Virallisen syyttäjän syytteestä raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli 1.1.1985 ja 1.2.1988 välisenä aikana Savonlinnassa luvattomasti myynyt Koskenkorvan viinaa, vuonna 1985 ainakin 80 pulloa 110 markan hinnasta pullolta, vuonna 1986 ainakin 160 pulloa 120 markan hinnasta pullolta, vuonna 1987 ainakin 130 pulloa 140 markan hinnasta pullolta ja vuonna 1988 ainakin 10 pulloa 140 markan hinnasta pullolta sekä Sorbus- ja Pohjantähti-viiniä, vuonna 1985 ainakin 130 pulloa 50 markan hinnasta pullolta, vuonna 1986 ainakin 240 pulloa 60 markan hinnasta pullolta, vuonna 1987 ainakin 220 pulloa 70 markan hinnasta pullolta ja vuonna 1988 ainakin 10 pulloa 80 markan hinnasta pullolta.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on katsoen, että A oli ottanut alkoholipitoisen aineen myynnin ammatikseen, alkoholilain 85 §:n 1 momentin (L 6.3.1987/252), 87 §:n ja 95 §:n 1 momentin 2 ja 4 kohdan sekä rikoslain 2 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla tuominnut A:n ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen välittämisestä 10 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 3.-9.2.1988 vastaavat 7 päivää. Raastuvanoikeus on tuominnut A:n menettämään valtiolle luvattomasti myydyn alkoholipitoisen aineen arvona 42.190 ja rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 42.510 markkaa eli yhteensä 84.700 markkaa. A:lta takavarikoidut 5 pulloa Koskenkorvan viinaa ja 2 pulloa Sorbus-viiniä on tuomittu valtiolle menetetyiksi. Vielä A on velvoitettu korvaamaan valtiolle sen varoista jutussa suoritetut todistelukustannukset 410 markkaa.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 5.12.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä ja A olivat valittamalla saattaneet jutun, on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden päätöstä.

Perustelut

A:ta, joka on syntynyt vuonna 1951, ei ennen nyt kysymyksessä olevaa rikosta ole tuomittu vankeusrangaistukseen. Raastuvanoikeuden tässä asiassa julistaman päätöksen jälkeen A on perustanut oman yrityksen ja hankkinut koulutusta sekä esitetyn selvityksen mukaan ryhtynyt suorittamaan valtiolle maksettavaksi tuomittuja korvauksia. Lääkärinlausunnon mukaan A, joka ajoittain kärsii voimakkaasta masentuneisuudesta, on jatkuvan lääkehoidon tarpeessa ja vankeusrangaistuksen suorittaminen olisi hänelle haitallista.

Ehdollisesta rangaistuksesta annetussa laissa ei kielletä rangaistuksen määräämistä ehdollisena ammattimaisesta alkoholipitoisen aineen välittämisestä. Ehdollisen rangaistuksen soveltuvuus on siten tässäkin tapauksessa arvioitava ensi sijassa sen perusteella, vaatiiko yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen, että rangaistus tuomitaan ehdottomana.

A:n rikos käsittää lukuisia tekoja ja hän on jatkanut sitä pitkään ja suunnitelmallisesti. Edellä mainitut A:n menneisyyteen ja henkilöön liittyvät seikat sekä hänen käyttäytymisensä ja olosuhteensa rikoksen jälkeen ovat kuitenkin sellaiset, että hänen rikoksensa laadusta huolimatta yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen ei Korkeimman oikeuden harkinnan mukaan vaadi rangaistuksen tuomitsemista hänelle ehdottomana. Näin ollen se voidaan määrätä ehdolliseksi.

Edellä mainittujen, A:ta koskevien seikkojen perusteella rangaistus on myös määrättävä ehdolliseksi.

Lainkohdat

Laki ehdollisesta rangaistuksesta (L 13.2.1976/135) 1, 3 ja 4 §

Päätöslauselma

A:lle tuomittu 10 kuukauden vankeusrangaistus, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla on vähennetty vapaudenmenetysaikaa 3.-9.2.1988 vastaavat 7 päivää, määrätään ehdolliseksi Korkeimman oikeuden päätöksestä alkavin ja 30.6.1992 päättyvin koetusajoin.

Ehdollinen rangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos A koetusaikana tekee uuden rikoksen, josta hänet tuomitaan vankeusrangaistukseen.