13.10.1989

Tie- ja vesirakennushallituksen kanne Halikon kihlakunnanoikeudessa

Tie- ja vesirakennushallitus on A Ab:lle 25.11.1985 toimitetun haasteen nojalla kertonut, että valtion rakentaman ja kunnossapitämän Ylönkylän Förbyn maantien varrella Särkisalon kunnan Förbyn kylässä sijaitsevan yhtiön kaivoksen vanhan avolouhoksen kaivoskuilu oli sortunut 11.12.1982 katkaisten samalla maantietä noin 60 metrin matkalta. Tie- ja vesirakennushallitus oli sortuman johdosta vahvistanut päätöksellään 17.5.1983 tien parannussuunnitelman. Parannustyöt oli tehty urakkatöinä, jolloin tierakennustyöt olivat maksaneet 1.074.167, päällystystyöt 233.999 ja valaistustyöt 74.966 sekä laitesiirrot 19.672 markkaa eli parannuskustannukset olivat olleet yhteensä 1.402.804 markkaa. Uuden tiealueen lunastus- ja korvauskustannukset olivat tämän lisäksi olleet yhteensä 266.326,30 markkaa. Koska kaivostoiminnan harjoittaja oli kaivoslain 46 §:n mukaan vastuussa toiminnastaan syntyvistä vahingoista ja kun yhtiö kaivostoiminnan harjoittajana oli kieltäytynyt maksamasta tie- ja vesirakennushallitukselle aiheutuneita kustannuksia, tie- ja vesirakennushallitus on vaatinut, että A Ab velvoitetaan suorittamaan tie- ja vesirakennushallitukselle yhteensä 1.669.130,30 markkaa laillisine korkoineen sekä korvaamaan sillä asiassa olleet oikeudenkäyntikulut.

A Ab:n vastaus

Yhtiö on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä ensisijaisesti sillä perusteella, että vahinko oli aiheutunut toisen yhtiön aikaisemmin harjoittamasta kaivostoiminnasta ja kanne oli siten kohdistettu väärään vastaajaan, sekä toissijaisesti perusteettomana.

Kihlakunnanoikeuden päätös 19.5.1987

Kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A Ab:n hallitseman kaivospiirin alueella vanhan avolouhoksen kaivoskuilu oli sortunut katkaisten kuilun yläpuolella kulkevan Ylönkylän ja Förbyn välisen yleisen tien noin 60 metrin matkalta. Tie- ja vesirakennushallitus oli joutunut tienpitäjänä rakentamaan tien toiseen paikkaan, mistä rakentamis- ja parannustöistä sekä laitesiirroista oli aiheutunut tie- ja vesirakennushallitukselle 1.402.804 markan kokonaiskustannukset. Tämän lisäksi tie- ja vesirakennushallitus oli joutunut suorittamaan uuden tielinjan maanlunastuskustannuksia 266.326,30 markkaa. Sortuman aiheuttamien vahinkojen korjaamisesta oli näin ollen koitunut tie- ja vesirakennushallitukselle yhteensä 1.669.130,30 markan kustannukset.

Sortunut avolouhos oli sijainnut 23.5.1973 määrätyllä kaivospiirin alueella, jolle kauppa- ja teollisuusministeriö oli 13.8.1973 myöntänyt kaivoskirjaan perustuvan kalkkisälvän louhimiseen tarvittavan kaivosoikeuden A Ab:lle. Tämän yhtiön toiminimi oli muutettu toiminimeksi Oy Förby Ab ja muutos oli merkitty kaupparekisteriin 13.2.1981. Oy Förby Ab oli 30.6.1981 myynyt kaivospiirin alueella olevat kiinteistönsä yhtiölle, jonka toiminimi oli aikaisemmin ollut Oy Steelenterprise Ab, mutta oli muutettu ja kaupparekisteriin merkitty 23.4.1981 toiminimeksi A Ab. Oy Förby Ab oli 30.6.1981 siirtänyt myös kaivoskirjan viimeksi mainitulle yhtiölle. Siirrosta oli 27.8.1981 tehty ilmoitus kaivosrekisteriin, jonne siirto oli merkitty 21.10.1981. Kaivosoikeuden siirtämisestä lähtien kaivostoimintaa oli kysymyksessä olevan kaivospiirin alueella harjoittanut nykyinen A Ab.

Teknillisen tarkastuslaitoksen kaivostoimisto oli sortuman johdosta 13.12.1982 suorittanut paikalla tarkastuksen. Sortuman välittömäksi syyksi oli todettu tukipilarien murtuminen ja sortuminen alueilla, jotka oli louhittu ennen vuotta 1965. Muina sortumatilanteeseen vaikuttaneina syinä oli pidetty alempien tasojen louhintojen aiheuttamia tärinöitä ja jännityskentän muutoksia, minkä ohella maantien liikenteen aiheuttamalla tärinällä ja sateisella syksyllä oli katsottu olleen osuutensa sortuman käynnistäjänä.

Mainittuja alempien tasojen louhintoja oli tapahtuman aikaan ja edelleenkin suorittanut A Ab, mutta sortunut avolouhos oli syntynyt ennen vuotta 1955 aikaisemman A Ab:n harjoittaman kalkkisälvän louhimisen tuloksena.

Tie- ja vesirakennushallituksen suorittaessa 1960-luvun alussa Ylönkylän ja Förbyn välisen tien perusparannus- ja osittain uudelleenrakennustöitä, joihin liittyi tieyhteyden rakentaminen Särkisalon saarelta mantereelle, tietä oli myös sortuneelta kohdalta levennetty ja parannettu siirtämättä kuitenkaan tietä sen alla olleen avolouhoksen päältä, vaikka silloin kaivostoimintaa harjoittaneen yhtiön taholta tielle oli esitetty avolouhoksen kiertävää linjaa.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että vaikka sortunut avolouhos ei ollut syntynyt nykyisen A Ab:n harjoittamasta kaivostoiminnasta, niin louhossortuman tarkastuksessa, jonka johtopäätöksiä yhtiö ei ollut kiistänyt, oli todettu sortumatilanteeseen vaikuttavina syinä voitavan pitää yhtiön suorittamien alempien tasojen louhintojen aiheuttamia tärinöitä ja jännityskentän muutoksia. A Ab oli näin ollen kaivoslain 46 §:n nojalla osaltaan vastuussa tie- ja vesirakennushallitukselle yhtiön kaivostyöstä aiheutuneesta vahingosta, jonka kokonaismäärän yhtiö oli myöntänyt oikeaksi.

Toisaalta kihlakunnanoikeus on katsonut, että tie- ja vesirakennushallitus jättäessään 1960-luvun alussa suoritettujen tien perusparannustöiden yhteydessä tien edelleen kulkemaan avolouhoksen yli huolimatta siitä, että tielle tuolloin voitiin osoittaa tässä suhteessa täysin turvallinenkin linja, oli menetellyt vähintäänkin huolimattomasti, varsinkin kun ei ollut edes väitetty, että tietä ei olisi voitu kohtuullisin kustannuksin rakentaa muuhun paikkaan. Tie- ja vesirakennushallituksella ei oman laiminlyöntinsä johdosta ollut oikeutta täyteen korvaukseen sille sortumasta aiheutuneista kustannuksista.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus, hyläten kanteen enemmälti, on velvoittanut A Ab:n suorittamaan tie- ja vesirakennushallitukselle korvauksena yhtiön harjoittamasta kaivostoiminnasta tie- ja vesirakennushallitukselle aiheutuneesta vahingosta puolet kokonaisvahingon määrästä 1.669.130,30 markasta eli 834.565 markkaa 15 penniä 16 prosentin korkoineen 25.11.1985 lukien sekä korvaamaan tie- ja vesirakennushallituksen oikeudenkäyntikulut 15.000 markalla.

Turun hovioikeuden tuomio 26.8.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi tie- ja vesirakennushallitus sekä yhtiö olivat saattaneet jutun, on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan sekä hylännyt valittajien vaatimukset saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa.

Perustelut

Kaivoslain 36 §:ssä säädetään sellaisen oikeuden menettämisen tai supistamisen korvaamisesta, joka aiheutuu alueen käyttämisestä kaivostoimintaan tai kaivostyöstä. Näitä korvauksia määrättäessä kaivospiiritoimituksessa on lain 37 §:n mukaan soveltuvin kohdin noudatettava, mitä on säädetty kohteen- ja haitankorvauksesta sekä vahingonkorvauksesta kiinteän omaisuuden tai erityisten oikeuksien lunastamisen johdosta.

Kaivoslain 46 §:ssä säädetään kaivostyöstä jo aiheutuneen vahingon tai haitan korvaamisesta. Siinä ei korvausta rajoiteta koskemaan vain oikeuden menettämistä tai supistamista. Kun tätä oikeutta korvaukseen ei muutenkaan ole laissa rajoitettu, voidaan 46 §:stä ilmenevän periaatteen nojalla, lainkohdassa säädettyjen prosessuaalisten edellytysten täyttyessä, oikeudessa määrätä korvattavaksi jokainen sellainen vahinko tai haitta, joka on aiheutunut kaivostyöstä eli maan käyttämisestä kaivostoimintaan. Korvaus on tällöin vaadittaessa määrättävä pelkästään tämän syy-yhteyden perusteella. Tällainen kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrottu syy-yhteys on olemassa A Ab:n Förbyn kylässä sijaitsevassa kaivospiirissä harjoittaman kaivostyön ja Ylönkylän-Förbyn tien sortuman välillä.

Vastuu kaivostyöstä käsittää sekä kaivostoiminnan että sitä varten kaivospiirissä olevat louhokset ja siellä tai apualueella olevat laitteet. Kaikista näistä aiheutuneista vahingoista tai haitoista vastaa kaivosoikeuden haltija. Siten vuonna 1981 kaupparekisteriin merkitty A Ab vastaa, paitsi omasta kaivostoiminnastaan, myös yhtiön kaivospiirissä olevien tukipilarien ja louhoksen sortumisesta vuonna 1982 riippumatta siitä, milloin ne on tehty.

Tie- ja vesirakennushallituksen vahinko on aiheutunut, paitsi kaivostyöstä, kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotusta tie- ja vesirakennushallituksen tuottamuksesta. Siltä osin kuin tämä on ollut vahingon syy, vahinko ei ole aiheutunut kaivostyöstä eikä siten ole A Ab:n korvattava. Korkein oikeus katsoo, että tie- ja vesirakennushallituksen tuottamus on puoleksi ollut vahingon syynä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian laadun vuoksi tie- ja vesirakennushallituksen on pidettävä vahinkonaan sille Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneet kulut.