Go to front page
Precedents

9.2.1987

Precedents

Full text of the decisions published on the Supreme Court website and in the Yearbook since 1980. For the years 1926–1979, only the title or index text is visible.

KKO:1987:9

Keywords
Todistaja - Esteellisyys
Säästöpankki - Toimitusjohtaja - Säästöpankin valtuutettu
Year of case
1987
Date of Issue
Register number
S85/812
Archival record
329
Date of presentation

Säästöpankin toimitusjohtaja, joka ei ollut pankin hallituksen jäsen, oli esteellinen todistamaan jutussa, jossa säästöpankki oli asianosainen.

Ään.

Säästöpankin apulaisjohtaja, joka samalla oli pankin valtuutettu, ei ollut esteellinen todistamaan jutussa.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanteet Porin raastuvanoikeudessa

A ja B ovat Rymättylän-Merimaskun Säästöpankille 22.4.1983 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausuneet, että säästöpankki oli Porin maistraatille 15.9.1980 jättämässään hakemuksessa selittänyt, että sillä oli Rymättylästä olevalta ja konkurssiin asetetulta Definn Oy:ltä Piikkiön kihlakunnanoikeuden 26.11.79 julistaman konkurssituomion mukainen saatava yhteensä 1.316.950 markkaa 39 penniä, jota saatavaa oli 21.12.1979 lyhennetty 660.000 markan suorituksella. Edelleen säästöpankki oli hakemuksessaan ilmoittanut, että saatavan vakuudeksi A ja B olivat 26.5.1978 päivätyllä yleispanttaussitoumuksella antaneet säästöpankille pantiksi 9.12.1974 tunnustamansa haltijavelkakirjat numerot 1 ja 2, kumpikin pääomaltaan 100.000 markkaa joiden maksamisen vakuudeksi oli 16.12.1974 vahvistettu kiinnitykset A:n ja B:n Porin kaupungissa omistamiin tiloihin, Eskeli RN:o 4:89 Ruskelan kylässä, Halmeranta RN:o 5:66 ja Maaniitty I RN:o 5:13 Viikalan kylässä, Kylävainio RN:o 4:35 Masian kylässä, Takaniitty RN:o 2:42 Rauman kylässä, Palomäki RN:o 1:126 Rantalan kylässä ja Maaniitty RN:o 11 Pappilan kylässä. Sen vuoksi säästöpankki oli hakemuksessaan vaatinut, että mainitut tilat julistettaisiin ulosmitatuiksi ja määrättäisiin myytäviksi säästöpankin 200.000 markan saatavan korkoineen ja lainhakukuluineen suorittamiseksi. Edellä olevan johdosta maistraatille antamassaan selityksessä A ja B olivat kiistäneet velkakirjojen panttauksen sekä myös velkakirjojen luovutuksen säästöpankille. Maistraatti oli 16.12.1980 antamallaan päätöksellä todennut asian tulleen niin riitaiseksi, ettei se ulosotonhaltijana voinut sitä ratkaista, sekä siirtänyt asian enemmän käsittelyn tuomioistuimeen, johon kumpikin asianosaispuoli oli oikeutettu sen haastamaan.

Sen vuoksi ja koska A ja B eivät olleet pantanneet kysymyksessä olevia haltijavelkakirjoja säästöpankille minkään velan maksamisen vakuudeksi eikä heillä ollut myöskään tietoa siitä, miten puheena olevat haltijavelkakirjat olivat joutuneet säästöpankin haltuun, A ja B ovat vaatineet, että säästöpankin väittämä panttaus velkakirjojen osalta julistetaan mitättömäksi ja että säästöpankki velvoitetaan luovuttamaan nuo haltijavelkakirjat korvauksetta A:n ja B:n puolisoille sekä korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Säästöpankki on A:lle 9.5.1983 ja B:lle 11.5.1983 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla puolestaan lausunut, ettei velkakirjojen luovuttamiseen ollut todettu liittyneen rikosta ja että ne olivat laillisesti säästöpankin hallussa. Sen vuoksi säästöpankki on vaatinut, että mainittuja haltijavelkakirjoja koskeva panttaus todettaisiin päteväksi ja että säästöpankilla siten velkakirjojen haltijana vahvistettaisiin olevan oikeus kerrottujen tilojen ulosmittaamiseen ja myymiseen pakkohuutokaupalla konkurssitilassa olevan Definn Oy:n velan suorittamiseksi säästöpankille. Lisäksi säästöpankki on vaatinut A:n ja B:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.

Jutun käsittelyn kestäessä säästöpankki on nimennyt todistamaan toimitusjohtajansa C:n ja apulaisjohtajansa D:n. B on väittänyt, että nämä olivat asemansa vuoksi esteellisiä todistamaan jutussa.

Raastuvanoikeuden väitepäätökset

Raastuvanoikeus on 22.8.1983 C:n ja 6.10.1983 D:n osalta julistamassaan väitepäätöksessä katsonut, koska todistajiksi nimetyt eivät kuuluneet säästöpankin hallitukseen, jolla säästöpankkilain mukaan on oikeus kantaa ja vastata pankkia koskevissa asioissa, ettei selostettu asema aiheuttanut estettä C:n ja D:n kuulemiseen todistajana, ja hylännyt väitteet.

Raastuvanoikeuden pääasiaa koskeva päätös 15.12.1983

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että säästöpankki oli 15.9.1980 Porin maistraatille jättämässään hakemuksessa selittänyt, että pankilla oli konkurssitilassa olevalta Definn Oy:ltä Piikkiön kihlakunnanoikeuden 26.11.79 julistamasta konkurssituomiosta ilmenevä saatava, minkä vakuudeksi A ja B olivat pankille pantanneet 9.12.1974 tunnustamansa haltijavelkakirjat n:ot 1 ja 2 kumpikin pääomamäärältään 100.000 markkaa, joiden velkakirjojen maksamisen vakuudeksi oli 16.12.1974 vahvistettu kiinnitykset A:n ja B:n puolisoiden Porin kaupungissa omistamiin tiloihin Eskeli RN:o 4:89 Ruskelan kylässä, Halmeranta RN:o 5:66 ja Maaniitty I RN:o 5:13 Viikalan kylässä, Kylävainio RN:o 4:35 Masian kylässä, Takaniitty RN:o 2:42 Rauman kylässä, Palomäki RN:o 1:126 Rantalan kylässä ja Maaniitty RN:o 11 Pappilan kylässä. Hakemuksessaan säästöpankki oli vaatinut, että mainitut tilat julistettaisiin ulosmitatuiksi ja määrättäisiin myytäväksi pankin 200.000 markan saatavan 14 prosentin korkoineen kolmelta vuodelta ja lainhakukulujen suorittamiseksi. A:n ja B:n puolisoiden annettua säästöpankin hakemuksen johdosta selvityksensä Porin maistraatti oli 16.12.1980 antamallaan päätöksellä todennut asian tulleen riitaiseksi ja siirtänyt sen enemmän käsittelyn asianomaiseen tuomioistuimeen.

Mitä tuli puheenaolevien velkakirjojen n:ot 1 ja 2 kulkuun ja niiden panttaukseen säästöpankille, raastuvanoikeus on katsonut B:n myöntämiselläkin tulleen selvitetyksi, että A:n ja B:n puolisot olivat vuoden 1977 lopulla luovuttaneet sanotut velkakirjat n:ot 1 ja 2 E:lle sekä tässä yhteydessä allekirjoittaneet yleispanttaussitoumuksen säästöpankille koskien velkakirjan n:o 1 panttausta, vaikkakaan panttaussitoumusta ei ollut tässä yhteydessä päivätty eikä A:n ja B:n puolisoiden nimikirjoituksia todistettu oikeiksi. Sanotun velkakirjan n:o 1 ja siihen liittyvän yleispanttaussitoumuksen E oli sitten vuoden 1977 lopulla luovuttanut säästöpankille. A:n ja B:n puolisoiden suostumuksella haltuunsa saamansa velkakirjan n:o 2 E oli sen sijaan ensin luovuttanut Rymättylän Osuuspankille ja, saatuaan sen uudelleen haltuunsa maaliskuussa 1978, säästöpankille käytettäväksi säästöpankin saatavien vakuutena samoin ehdoin kuin haltijavelkakirjan n:o 1.

Sen sijaan raastuvanoikeus, todeten A:n ja B:n luovuttaneen puheena olevat velkakirjat E:lle käytettäväksi niiden sitoumusten suorittamisen vakuudeksi, joista Definn Oy tai E yhdessä tai erikseen tulisivat vastaamaan, on katsonut luotettavaa selvitystä puuttuvan siitä, että sen paremmin A:n ja B:n puolisoiden allekirjoittamassa kirjallisessa yleispanttaussitoumuksessa koskien velkakirjaa n:o 1 kuin siinä panttauksessakaan, jolla E oli luovuttanut säästöpankille velkakirjan n:o 2, olisi sovittu panttauksen ajallisesta rajoittamisesta tai asetettu ehtoa panttauksen väliaikaisuudesta.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus, katsoen säästöpankin edellä mainittujen panttausten yhteydessä toimineen vilpittömässä mielessä, on hylännyt A:n ja B:n kanteen sekä säästöpankin kanteesta vahvistanut, että sillä oli oikeus mainittujen haltijavelkakirjojen n:ot 1 ja 2 haltijana vaatia alussa mainittujen tilojen ulosmittaamista ja myymistä pakkohuutokaupalla konkurssitilassa olevalta Definn Oy:ltä olevien saataviensa suoritukseksi, sekä velvoittanut A:n ja B:n yhteisvastuullisesti korvaamaan säästöpankin oikeudenkäyntikulut asiassa 13.894 markalla 60 pennillä.

Turun hovioikeuden tuomio 24.5.1985

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, on katsonut, ettei ollut syytä muuttaa raastuvanoikeuden väitepäätöksiä eikä myöskään pääasiassa julistamaa päätöstä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A ja B ovat pyytäneet valituslupaa ja toistaneet todistajien esteellisyyttä koskevat väitteet sekä vaatineet kanteensa hyväksymistä ja säästöpankin kanteen hylkäämistä. Valituslupa on myönnetty 31.10.1985. Säästöpankki on antanut siltä pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta täällä olleista kuluistaan.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Todistajien esteellisyys

Säästöpankin toimitusjohtajaa koskevat säännökset otettiin säästöpankkilakiin 9.7.1982 annetulla lailla. Asiaa koskevassa hallituksen esityksessä 1982 vp. n:o 28 mainitaan muutoksen tarkoituksen olevan säästöpankkilain saattaminen tältä osin samansisältöiseksi kuin uusi osakeyhtiölaki ja muut eri yhteisömuotoja koskevat lait. Toimitusjohtaja vastaisi pankin välittömästä johdosta ja hän kuuluisi siten pankin hallintoon eikä hän olisi toimihenkilö. Näin muutetun säästöpankkilain 14 §:n mukaan säästöpankin hallintoa hoitavat isännät, hallitus ja toimitusjohtaja ja 20a §:n mukaan toimitusjohtajan tehtävänä on hoitaa pankin päivittäistä hallintoa isäntien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja on näin ollen säästöpankin johtoon kuuluva elin, joka tehtäviensä, valtuuksiensa ja asemansa puolesta samaistuu pankkiin. Tämän vuoksi toimitusjohtaja on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 1 momentista ja 64 §:n ilmenevän periaatteen mukaan esteellinen todistamaan jutussa, jossa pankki on asianosaisena.

Säästöpankin apulaisjohtajan asemaa ei ole laissa määritelty. Asiakirjoista ilmenee, että D on säästöpankkilaissa tarkoitettu valtuutettu ja että hänellä on toiminimenkirjoitusoikeus yhdessä toisen henkilön kanssa. Nämä seikat eivät tee häntä todistajana esteelliseksi jutussa.

Edellä lausutun mukaisesti Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden väitepäätöksiä koskevan ratkaisun C:n osalta ja jättää antamatta hänen jutussa antamilleen lausumille todistajankertomuksen arvoa näyttönä. D:n todistajana kuulemisen osalta hovioikeuden ratkaisua ei muuteta.

Pääasia

Hovioikeuden tuomiota ei pääasian osalta muuteta. A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan säästöpankin vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 1.200 markalla.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Nuorempi oikeussihteeri Virmasuo-Nordström: Pääasian osalta esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen.

Todistajien esteellisyyden osalta mietintö kuului seuraavasti: Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n 1 momentin mukaan jutun asianosaista ei voida kuulustella todistajana. Luvun 64 §:n mukaan kielto koskee myös asianosaisen laillista edustajaa.

Säästöpankkilain 19 §:n 3 momentin mukaan säästöpankin hallitus kantaa ja vastaa pankin puolesta. Hallituksen jäsenet ovat siten pankin laillisia edustajia. Säästöpankin toimitusjohtajan ja hänen varamiehensä ja pankin valtuutetun oikeudesta edustaa pankkia ei laissa ole säädetty. Toimitusjohtajan ja hänen varamiehensä edustusoikeudesta on lain 6 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan määrättävä säästöpankin säännöissä. Säästöpankin toimitusjohtaja, toimitusjohtajan varamies ja säästöpankin valtuutettu, jotka eivät ole hallituksen jäseniä, eivät siis ole pankin laillisia edustajia.

Rymättylän-Merimaskun Säästöpankin toimitusjohtaja C sekä toimitusjohtajan varamies ja pankin valtuutettu D eivät ole pankin hallituksen jäseniä. Heitä on näin ollen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n säännösten estämättä voitu kuulla todistajina jutussa. Näillä perusteilla Korkein oikeus ei muuttane hovioikeuden väitepäätöksen lopputulosta.

Oikeusneuvos Roos: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Aro: Pääasian osalta sekä myös siltä osin kuin säästöpankin toimitusjohtaja C on katsottu esteelliseksi todistamaan jutussa olen Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevällä kannalla.

Säästöpankkilain 14 §:n 3 momentin mukaan toimitusjohtajan varamieheen on sovellettava, mitä laissa on säädetty toimitusjohtajasta. Jutussa esitetyn selvityksen perusteella katson, että säästöpankin apulaisjohtajaksi kutsuttu D on toimitusjohtajan varamies. Näin ollen D:kin on ollut esteellinen todistamaan jutussa. Sen vuoksi kumoan hovioikeuden väitepäätöksiä koskevan ratkaisun myös D:n osalta ja jätän antamatta D:n jutussa antamille lausumille todistajankertomuksen arvoa näyttönä.

Oikeusneuvos Salervo: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Aro.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo (eri mieltä), Ailio, Portin, Aro (eri mieltä) ja Roos (eri mieltä)

Top of page